Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS: Kierrätysvimman nurja puoli - "jos tavara ei kelpaa minulle, voiko olettaa sen kelpaavan jollekin muulle?"
27.10.2016 |
http://www.hs.fi/elama/a1477364049921
Tämä oli muutenkin ansiokas ja kiva artikkeli, mutta erityisesti tuon jutun otsikossakin mainitun kohdan haluaisin nostaa tänne keskusteltavaksi. Koitin katsella enkä löytänyt aiempia keskusteluita tästä artikkelista.
Nimittäin tuota ilmiötä näkee nykyään ihan valtavasti. Roskiin laittamisesta on tullut niin iso synti, että kaikki roina yritetään kierrättää muiden nurkkiin. Ajatellaan, että eihän sitä nyt hyvää paitaa/tuikkukuppia/lastenvaunuja/pöytäliinaa voi roskikseenkaan laittaa - ja toki, kierrätykseenhän ne kuuluvatkin eivätkä sekajätteeseen. Erilaiset keräyksiä järjestävät hyväntekeväisyysjärjestöt ja kierrätyskeskukset hukkuvat tavaraan, joka ei kelpaa kenellekään. Pahinta on, että ihmiset kuvittelevat olevansa suuriakin hyväntekijöitä lahjoittaessaan tavaroitaan ja voi sitä itkua, kun vaikka HOPE ry ilmoittaa, ettei heitä kiinnosta jarruraitaiset kalsarit tai virttyneet potkuhousut. Kierrättävät (= jätteensä käsittelyn ulkoistavat) ihmiset sijoittavat itsensä hyvän ihmisen positioon ja välttyvät näin pohtimasta, olisiko sittenkin heidän vastuullaan käyttää loppuun itse ostetut vaatteet tai kierrättää asiallisesti ne parittomat Tiimari-mukit.
Tämä on myös syy, miksi kierrän nykyään vain harvoilla ja valituilla kirpputoreilla ja pääasiassa suosin 2nd hand -ostoksissani tarkasti rajattuja FB-kirpputoreja. Monet ns. perinteiset kirpputorit ovat täynnä ihan silkkaa roskaa, rikkinäisiksi astuttuja tennareita, pilalle puklattuja vauvan bodyja ja vanhoja kirjoja, joiden oikeampi paikka olisi paperin- ja kartonginkeräyksessä.
Tavallaan olisi kiva, että materia olisi maailmassa niin harvinaista, että jollekin oikeasti kelpaisi se reikäinen ja virttynyt akryylineuletakki edes ilmaiseksi. Näin ei kuitenkaan etenkään tällä pallonpuoliskolla ole. Nyt on helppoa ulkoistaa omien jätteiden käsittely muille ja saada siitä vieläpä sädekehä päänsä päälle, kun on ollut hyvä ihminen ja lahjoittanut sen eteenpäin.
Kommentit (60)
Muuten kiva linkki mutta tuolla ei ole mitään, jos ei ole tilaaja. Voisitko copy-pasteta, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on niin totta.
Mieleeni jäi SPRrän haastattelu jossa Kontin työntekijä kertoi, että heille saatetaan dumpata vaikkapa jätesäkillinen parittomia sukkia - hän kertoi että kyllä yhteiskunta kuitenkin pitää heikommista ihmisistä sen verran hyvää huolta, ettei kenenkään yksijalkaisen tarvitse sentään niitä sukkia heiltä hakea .
Hyviä pointteja. Lähtökohtaisesti kaiken tavaran kanssa suurin ongelma on se, että kaikkea tuotetaan jatkuvasti lisää alati kasvavalla syötöllä. Tähän - samoin kuin kotiimme kertyvään tavaramäärään voimme vaikuttaa omilla ostopäätöksillämme.
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva linkki mutta tuolla ei ole mitään, jos ei ole tilaaja. Voisitko copy-pasteta, kiitos.
”JOS tavara ei kelpaa enää minulle, niin onko realistista olettaa, että se kelpaa vielä jollekin muulle?”
Kysymyksen esittää Juuso Vähä-Piikkiö, kierrätysammattilainen.
Suomalaiset luopuvat nyt kiivaasti turhasta, muun muassa suositun Konmari-siivousfilosofian hengessä. Moni kokee, että kodin tyhjentyessä tuulettuu myös pää.
Järjestelyn tiimellyksessä harva pohtii, minne kaikki se komerosta katoava tavara lopulta päätyy.
Monet esineistä ovat täällä, Vähä-Piikkiön työpaikalla Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen lajittelukeskuksessa. Suomen suurimmassa kierrätystavaratalossa Espoon Nihtisillassa tavaraa on niin paljon, että sen määrää on vaikea käsittää. Sitä on valtavissa halleissa – rullakkoviidakkoina, pahvilaatikkotorneina ja jätesäkkivuorina. Vaatteita, kirjoja, urheiluvälineitä, polkupyöriä, naamiaisasuja, piikkimattoja, erikoisia soittimia.
”Nyt etsitään joulutavaroita ja pannaan rullaluistimia sivuun”, Vähä-Piikkiö summaa.
Vähä-Piikkiö on työskennellyt runsaat pari vuotta Kierrätyskeskuksessa, elokuun alusta lähtien pientavaran varasto- ja materiaalivastaavana. Hän huolehtii siitä, että tavarat päätyvät oikeille osastoille lajitteluun, hinnoiteltavaksi ja siitä taas eteenpäin muihin kierrätyskeskuksiin tai myymälöihin.
Tavaraa virtaa koko ajan sisään ja ulos. Joulukoristeita viedään Espoosta päivittäin eri myymälöihin. Kausivarastossa jouluihmisiä odottaa 100 eurolavaa joulukoristeita, yhteensä 800 laatikkoa. Eihän niin paljon joulua ole edes Korvatunturilla!
VÄHÄ-PIIKKIÖ näkee päivittäin, mitä ihmisten matala kynnys tavaran poisheittämiseen aiheuttaa.
Vaatteita, huonekaluja ja pientavaraa lahjoitetaan kierrätyskeskukselle yhä enemmän. Kierrätysmyymälöitäkin on viime vuosina avattu uusia, sillä ihmiset pitäisi saada myös ostamaan enemmän käytettyä, ei vain ohjaamaan sitä muille.
”Jos kierrätyskeskus on kaupungin toisella nurkalla, on ihmisillä kynnys lähteä sinne. Marketti löytyy yleensä lähempää”, Vähä-Piikkiö sanoo.
Parikymppinen Vähä-Piikkiö avasi kaupan roskalaatikon ja näki siellä kasapäin vielä aivan hyvin syötäväksi kelpaavia banaaneja. Myymälään oli taas tullut parempia tilalle. 2000-luvun alussa opiskelukaverit kävivät päivätöissä, mutta Vähä-Piikkiö kierteli etsimässä ruokaa turkulaisten markettien roskalavoilta.
”Muut muistelevat opiskeluvuosia aikana, jolloin syötiin paljon makaronia ja ketsuppia. Minä söin sisäfilettä. Lihansyönti oli dyykkaajalle eettinen valinta”, hän kertoo.
Vähä-Piikkiö hankki kymmenen vuotta suurimman osan ruoastaan dyykkaamalla. Sinä aikana hän myös kuvasi löytämistään ruoista kokkaamiaan annoksia ja piti kuvista jopa näyttelyn.
Dyykkaaminen oli pakko lopettaa noin puolitoista vuotta sitten. Marketit huomasivat ilmiön suosion ja alkoivat lukita roskiksiaan.
”Se on toisaalta myös hyvä, sillä myyntikelvottomia tuotteita menee nyt enemmän lahjoituksiksi ruuanjakelijoille.”
Myös aletarrat vähentävät hylkytuotteita ja ruokahävikin vähentäminen on kasvanut isoksi ilmiöksi.
NYKYÄÄN Vähä-Piikkiö harrastaa ruokakaupassa pelastamista. Hän valitsee pikkuviallisia tuotteita aina kun mahdollista.
”Jos säilyketölkin kyljessä on lommo, valitsen sen. Jos kaurahiutalepaketin kulma on revennyt, otan sen. Ostan sellaisia tuotteita, jotka saattavat muuten päätyä poistoon.”
Turussa Vähä-Piikkiö perehtyi kuluttamiseen myös teoriassa. Hän opiskeli käytännöllistä filosofiaa ja suuntautui ympäristöetiikkaan. Hänen mielestään kierrätys on joillekin ihmisille tekosyy ostaa lisää uutta. Ajatellaan, että tavaran hylkääminen on hyvä teko, sillä joku muu voi sitä vielä tarvita. Ympäristön kannalta hyöty jää vähäiseksi, jos luopuminen vain ruokkii haluja ostaa uutta.
”Pitäisi miettiä, voisinko sittenkin tarvita tätä tavaraa vielä. Miksi olen sitä ylipäätään hylkäämässä?”, Vähä-Piikkiö sanoo.
”Kierrätys on monelle helppo kanava päästä tavarasta eroon. Silloin hyödynnetään vain yksi osa pitkästä ketjusta. Harvempi sekä lahjoittaa että ostaa vain käytettyä.”
Toisaalta käytettyjäkin tuotteita ostetaan huvin vuoksi, vaikka esineille ei olisi tarvetta. Mutta moni ostaa myös tarpeeseen, Vähä-Piikkiö huomauttaa ja osoittaa harmaata t-paitaansa.
”Minä olen ostanut tämän t-paidan meidän myymälästä eurolla. Jos en olisi saanut sitä täältä, olisin tietysti ostanut sen muualta. Jos olisin ostanut paidan uutena, eteenpäin olisi myös heti lähtenyt tilaus uudesta sen tilalle”, hän sanoo.
TUTUSTUMISRETKI kierrätyskeskuksen kulisseihin mykistää paitsi tavaran, myös työmäärän puolesta.
Tavarat eivät ilmesty itsestään lahjoituspussista suoraan myymälään. Jokainen kippo ja sukka päätyy osaksi monivaiheista logistista operaatiota johon tarvitaan paljon käsipareja. Espoon Nihtisillassa tavaroita lajittelee ja hinnoittelee 70 ihmistä. Myymälässä niiden pyörittämiseen tarvitaan toinen mokoma.
Emmekö me kaikki pääsisi helpommalla jos vain ostaisimme vähemmän? Maailma voisi paremmin, hengittäisimme vapaammin ja voisimme lopettaa sen komeroiden ”marittamisen”, eli Konmari-oppien mukaan elämisen. Miksi se on niin vaikeaa?
”Meillä on varaa ostaa, vaikka palkka ei olisikaan iso. Maailman mittakaavassa suomalaisella köyhälläkin on varaa aika moneen, ja varaa haaskata”, Vähä-Piikkiö sanoo.
Hänestä ihmiset eivät ole niin materialistisia kuin väitetään, ainakaan siinä mielessä, että rakkaus esineisiin näkyisi tekoina.
”Tavara on muuttunut elämysten välikappaleeksi. Shoppailu on kivaa, mutta kun tavara muistuttaa olemassaolostaan tavarana, se ei enää kiinnosta.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VÄHÄ-PIIKKIÖ arvelee, että suurinta osaa ihmisistä ei liikuta, mitä esineelle tapahtuu sen jälkeen kun se katoaa omasta kaapista. Poissa komerosta on poissa mielestä.
”Ihminen ajattelee, että minulla on tämä asia, ja haluan siitä eroon. Ja se on siinä.”
Vähä-Piikkiö haluaisi, että ihmiset ajattelevat ennen kuin kierrättävät. Kuka on tämä mystinen joku, jolle kaikkien tavaroiden vielä pitäisi kelvata?
”Siinä se ongelma onkin, että häntä ei välttämättä tässä yhteiskunnassa ole. Oma esine on hyvä, ja se joku sitä mukamas tarvitsee. Mutta jos se kerran on niin hyvä, niin miksi siitä halutaan eroon? Tätä kysymystä ihminen ei aseta itselleen”, Vähä-Piikkiö sanoo.
Saattaa käydä niin, että se käyttöön ajateltu lahjoitusvaate päätyy oman kaapin pohjalta vain johonkin toiseen komeroon.
ESINE ei välttämättä ole huono, mutta saatavilla on myös paljon parempaa melkein samalla hinnalla.
”Tämän näki hyvin dyykkaamisessa. Ihan hyviä banaaneja heitettiin pois. Niissä ei ollut vikaa, kauppaan vain tuli uusi erä.”
Ihmiset kasvavat tavaroineen ulos asunnoistaan ja vaihtavat isompiin. Säilytystilojen määrä on urbaanissa asuntokaupassa tärkeä myyntivaltti.
”Jos komero on täynnä tavaraa, pitäisi pohtia, miksi näin on päässyt käymään, ja miettiä vasta sitten, miten siitä pääsisi eroon.”
Muuten voi käydä niin, että komeron takaseinää ei kohta taas näy.
”Olisi hirveän mielenkiintoista, jos joku tekisi tutkimusta siitä, miltä kaapinsiivoajien ja marittajien kodit näyttävät viiden vuoden päästä. Jos siitä on tullut pysyvä elämäntapa en enää naureskele sille yhtään.”
Omassa elämässään Vähä-Piikkiö yrittää elää oppiensa mukaan. Ei askeettisesti, mutta niukasti. Hän pyöräilee töihin kymmenen kilometrin matkan kotoaan. Aamuisin ennen töihin lähtöä hän alentaa asunnon lämpötilaa. Puolison kanssa jaetussa kaksiossa on ilmalämpöpumppu ja takka, jolla lämpötila nousee taas normaalitasolle.
Puhelut hän soittaa 12 vuotta vanhalla, ”kohtuuhyvin” toimivalla puhelimella. Ei sillä soittamisen lisäksi juuri muuta voi tehdäkään.
Tavaravuorien äärellä tulee hieman surumielinen olo. Varastossa sadat sukset, luistimet ja lumilaudat odottavat uusia omistajia tai kaatopaikkaa. Vanhojen tilalle halutaan paremmat, vaikka ne toimivat vielä.
”Tarve jää kaiken jalkoihin”, Vähä-Piikkiö sanoo.
Hamstraamista ja luopumiskyvyttömyyttä pidetään usein hieman häpeällisenä. Sen ajatellaan resonoivan muita elämänhallinnan ongelmia. Mutta onko uuden ostaminen ja jatkuva vanhasta luopuminen sen parempi? Onko kierrättämisestä tullut individualistinen hyvinvointiprojekti?
”Onnistummeko me täällä tekemään työmme niin hyvin, että tavara löytää uuden paikan?” Vähä-Piikkiö miettii.
Myymälässä esiin on jo saatu joulukoristeita. Enkelit ja kynttilänjalat nököttävät odottamassa kohtaloaan, sitä jokua, joka näkisi niissä vielä arvoa, rakastuisi, ostaisi ja veisi pois.
Näistä en luovu
POLKUPYÖRÄ
”Kuljen kaikkialle polkupyörällä, koska se on kaupungissa nopein, kätevin ja mukavin tapa liikkua. Olen aina kulkenut pyörällä.”
KAJAKKI
”Melontaretkeily on hieno tapa liikkua luonnossa. Pitkä matkakaan ei ole este, mikäli aikaa on tarpeeksi.”
RETKIKARTAT
”Kartat auttavat hahmottamaan ympäristöä ja löytämään uutta.”
Minusta taas on itsestään selvää että kierrätykseen tarjotaan vain hyväkuntoista tavaraa ja vähänkin epäilyttävät dumppaan surutta roskiin. Kierrätys tarkoittaa minun kohdallani lähinnä tuttavia, SPR:n Konttia ja joskus harvoin vien jotain vaatetta HSY:n keräyslaatikkoon. Kirpputorimyyntiä en harrasta, vaan annan tarpeettomat pois ilmaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirpputoreilla tosiaan on paljon huonokuntoista tavaraa. Ihmettelen että jotkut viitsivät maksaa pöytävuokran ja kuvittelevat saavansa sen takaisin myymällä roskaa.
Olen innokas kierrättäjä, mutta tuo roskan dumppaaminen muiden vaivoiksi on ihan totta ja todella inhottavaa. Kaveri oli setvimässä turvapaikanhakijoille kerättyjä lahjoituksia, ja joutui heittämään kassikaupalla rikkinäisiä kenkiä, paskaisia (kirjaimellisesti) kalsareita jne pois. Ihmiset jotenkin sokeutuvat niille omille kamoilleen, eivätkä tajua että hyväkuntoistakin tavaraa on niin paljon ylimääräistä ettei kukaan halua tai tarvitse sitä lurtsahtanutta ja hikitahraista t-paitaa.
Jossain välissä muuten muutamat vaateketjut keräsivät tekstiilijätettä ja kun vei kassillisen sinne sai pienen lahjakortin. En tiedä vieläkö keräävät, mutta kannattaa tarkistaa jos on paljon sellaista vaatetta joka ei enää sellaisenaan kelpaa kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirpputoreilla tosiaan on paljon huonokuntoista tavaraa. Ihmettelen että jotkut viitsivät maksaa pöytävuokran ja kuvittelevat saavansa sen takaisin myymällä roskaa.
Joo. Vähän väliä pistää oman paikkakunnan FB-kirppiksellä silmään, että miten kukaan jaksaa nähdä edes kuvaamisen vaivan jostain vaaleanvihreästä, hieman nukkaisesta napamallisesta spagettiolkaintopista, jossa on lohikäärmeprintti. Suurempaa iloa se vaate tuottaisi, kun sen leikkaisi vessanpesuräteiksi tai se päätyisi tekstiilikierrätyksen kautta öljynimeyttämisalustaksi.
H&M:iin voi viedä rikkinäisiä tekstiilejä ja vaatteita ja antavat -10% lahjakortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on naurettavaa kun kirppareilla näkee aina niitä 20 vuotta vanhoja meikkejä, puoliksi käytettyjä dödöjä, avattuja tampoonipakkauksia... ihan selkeää roskiskamaa.
Kiitos sinulle joka kopioit jutun tänne! Hyvä, että tästä herätellään keskustelua. Tunnistan itsessänikin että kierrätyslootaan dumppaamisesta tulee hyvä mieli, roskiin heittäminen tuntuu pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
H&M:iin voi viedä rikkinäisiä tekstiilejä ja vaatteita ja antavat -10% lahjakortin.
Kyllä. Ja jos kokee ettei tarvitse ko. kaupasta mitään, niin sitä alennuskuponkia ei tarvitse edes ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
H&M:iin voi viedä rikkinäisiä tekstiilejä ja vaatteita ja antavat -10% lahjakortin.
Ovelaa. Ja kierre on valmis...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H&M:iin voi viedä rikkinäisiä tekstiilejä ja vaatteita ja antavat -10% lahjakortin.
Kyllä. Ja jos kokee ettei tarvitse ko. kaupasta mitään, niin sitä alennuskuponkia ei tarvitse edes ottaa vastaan.
Tai sen voi lahjoittaa jollekin jolla on sille käyttöä.
Kirpparilla menee parhaiten kaupaksi nimetön sisustuskrääsä. Juuri ne tuikkukupit, maljat, kauhat, liinat yms. koriste-esineet. Kokemusta on oman kodin putsauksen ja kahden kuolinpesän siivoamisen jälkeen. Vein kaiken kirpparille, ekana lähti pöydästä em. krääsät vaikka en mielestäni hinnoitellut erityisen alas hintoja.
Kun juttelin asiasta työkavereiden kanssa niin kaikilla oli samansuuntaisia kokemuksia.
Muutama vuosi sitten olin työttömänä ja vähissä varoissa. Tuttavani oli ostanut uuden sohvan entisen rikkinäisen tilalle ja yritti puoliväkisin lahjoittaa sen entisen mulle. Yritin selittää, että mulla on hyvä ja käyttökunnossa oleva sohva enkä tarvi, eikä mun asuntoon mahdu edes toista sohvaa. Kehtasi vielä loukkaantua kun en huolinut hänen vanhaa ja huonokuntoista sohvanrötisköä. Mun olis kuulemma pitänyt ottaa se kaatopaikkakunnossa oleva rottelo varasohvaksi, jos vaikka mun oma menee rikki, wtf.
KonMari-menetelmä on varmaan juuri tämän(kin) takia niin suosittu, koska siinä on erilainen lähestymistapa. Tiivistettynä KonMari heille, jotka eivät vielä tiedä:
- a) Sen sijaan, että mietitään mitä heitetään pois, keskitytään siihen mistä tykätään ja mitä halutaan säilyttää (kerätään vaikka kaikki paidat samaan ja niistä valitaan)
- b) Tavaraa heitetään pois. Asia, joka on herättänyt KonMarissa paheksuntaa. Mutta kirjassa oli hyviä esimerkkejä siitä, että usein eteenpäin annettu tavara päätyy vain toisen riesaksi.
Tämä on hankala aihe, koska tietysti tunnen itsekin syyllisyyttä siitä, jos heitän käyttökelpoista tavaraa pois. Mutta esim. alusvaatteiden, kaupanpäällisten ym. kanssa ei oikein ole vaihtoehtoa. Säilytä ja käytä, anna jollekin (joka käyttää eikä ota vastaan vain kun ilmaiseksi saa) tai heitä pois - siinä vaihtoehdot.
Ei kai sille mitään voi, että joskus tulee tehtyä hutiostoksia. Itselleni näin käy harvoin, mutta kuitenkin joskus, ja vähitellen turhaa tavaraa kertyy.
Tässä vielä yksi juttu, minkä olen itse havainnut: Välillä törmään tavaroihin, joiden kohdalla voi sanoa, että tällaista ei olisi alkuunkaan pitänyt koskaan VALMISTAA. Halpatavaroista ja kaupanpäällisistä löytyy välillä näitä.
Aina kyse ei ole myöskään omasta holtittomasta kuluttamisesta. Äitini on shoppailija, ja juuri tällä viikolla sain taas tulijaisia, joilla en valitettavasti tee mitään enkä tiedä mihin ne laittaisi. Olen sanonut ennenkin, että älä osta. Kyse ei edes ole mistään "välittämisestä" vaan siitä, että hän yrittää tehdä minusta mielensä mukaista (tietty vaate- ja sisustustyyli). Aina ei kuitenkaan jaksa riidellä.
Alue: Aihe vapaa
Up.