Lue keskustelun säännöt.
Kamalat anopit - kertokaa kokemuksia!
21.10.2016 |
En voi olla ainoa, josta anoppi ei vaan pidä; ensimmäisen vuoden aikana ei ollut mitään ongelmia, kunnes eräänä päivänä haukkui minut pystyyn, ulkonäköä myöten ja kun en sen episodin jälkeen ollut kovin puhelias enää anopin lähettyvillä, hän totesi, että minulla on mielenterveysongelmia ja epäili, että käytän huumeita. Ok...ikinä en ole huumeisiin koskenut.
Kertokaas 😊
Kommentit (651)
Musta tuntuu, että monen äidin on vaikea päästää irti tietystä naisen roolista poikansa elämässä. Ei mulla miniänä ole mitään sitä vastaan, että miehen äiti jatkaa äidin roolissa. Siinä vaiheessa ne ongelmat ilmenevät, kun hän astuu vaimoalueelle (sisustaa meidän kotia, arvostelee mun kodinhoitotaitoja). Ja tähän vielä lisättävä, että eniten ärsyttää se kun mulle osoitetaan sitä paikkaa keittiössä, vaikka ollaan tasa-arvoisia miehen kanssa. Eli tarkoitan tolla vaimoalueella noita perinteisiä naisten rooliin kuuluvia asioita, joista mua arvostellaan, vaikka samalla tavalla nuo asiat tasa-arvon nimissä kuuluvat miehelle. Kai se vaan on hyväksyttävä, että miehen äiti on oman aikansa ja heidän hyvin perinteisiin arvoihin uskovan sukunsa tuotos. Minä olen saanut jo useammassa sukupolvessa vahvan ja tasa-arvoisen naisen mallin. Ei ole helppoa tässä varmasti anopillakaan hyväksyä, että meillä mies tiskaa ja minä hakkaan halkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Mun anoppi (poikaystävän mutsi mutta "anoppi") on haukkunut minut maksetuksi ämmäksi sekä liian huonoksi sukuun. En oo siis koskaan nähnyt anoppia. Puhelimessa haukkunut ukolleni, että hankkii toisen tytön. On rauhottunut vasta sen jälkeen, ku ukkeli kerto mulla olevan pitkä fyysinen sairastelu takana ja fyysinen elinikä todennäkösesti tervettä lyhyempi. Ja kokoaikainen lääkitys tuohon.
Kaverilla on aivan ihana nainen anoppina. Olen tavannut hänet monta kertaa ja olen myös hänen tyttärensä ystävä. Anoppina hän on kuitenkin tehnyt ja sanonut ihan järkyttäviä asioita.
Vaikea ymmärtää, miksi muuten niin järkevät ihmiset haluavat etäännyttää poikansa perheen, jos poika on niin rakas. Siinähän voi käydä niin, että poika ja lapsenlapset lakkaavat myös käymästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin ja onnitteluviestin sijaan anopin ensimmäinen viesti oli seuraavana päivänä että: ”joko turvotus on laskenut?” En koskaan vastannut mutta jäin miettimään että mistähän turvotuksesta hän oli niin kiinnostunut? a) vatsan turvotuksesta b) pi***** turvotuksesta vai c) istukan irrotuksesta spinaalissa johtuvasta jalkojen turvotuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)
Tervetuloa 2000-luvulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi aikoinaan räyhäsi, miten ”en ruoki hänen poikaansa tarpeeksi”. 25-vuotias DI joka asunut tavatessamme omillaan jo 7 vuotta.
Samaten minut haukuttiin kun ”en pitänyt yhteyttä sukulaisiin”.
Aivan naurettavaa.
Joku aiemmin kirjoitti ihmissuhdetaidoista miniä-anoppi suhteessa ja mitä noihin jatkuviin neuvomisiin tulee niin varmasti moni kestäisi pelkkää neuvomista aika paljon, vaikka sekin on raskasta kuunneltavaa ja viestii, ettei anoppi luota aikuisten ihmisten kykyyn pärjätä omillaan. Mutta meillä ainakin ongelma on nimenomaan siinä, miten anoppi reagoi siihen, ettemme noudata hänen neuvojaan ja ne reaktiot vaihtelevat loputtomasta itkusta raivareihin ja pitkiin mykkäkouluihin. Olemme esimerkiksi lapsenkasvatukseen liittyvistä asioista sanoneet kohteliaasti, että tuo on varmasti toiminut teillä, mutta me teemme näin ja tasapainoisen ihmisen kanssa asia olisi varmasti jäänyt siihen, mutta anoppipa ottaa tämän loukkauksena ja hyökkäyksenä itseään kohtaan. Pahimmillaan vetoaa siihen, että minä en halua hoitaa lastani hyvin, koska en tee kuten hän haluaa. Eli aiemman kommentoijan mukaan vika on kuin onkin minussa, kun en tee kuten anoppi haluaa? Minun ihmissuhdetaidoissani on puutteita, kun en tajua astua sivuun ja antaa anopin kontrolloida elämäämme ja olla äitinä lapsellemme? Mielestäni ei ole mitenkään kohtuutonta vaatia myös siltä anopilta asiallista käytöstä ja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)
Tuo toimii teillä, hienoa! Meillä autot on miehen juttu, mun homma on vain ajaa ja pestä niitä joskus. Ja koska mies hoitaa autot, mä hoidan pyykit. Muut työt jaetaan tilanteen mukaan jotakuinkin tasan. Mä en kovasti nauti ns. perinteisistä naisten hommista, kuten tiskaus tai siivous. Mieluummin hakkaan puita tai ajan nurmikkoa. Mies myös hakkaa mieluummin puita kuin tiskaa, joten miksi mun pitäisi sukupuoleni takia tehdä ne tympeämmät hommat, koska perinteet? Ja mä oon oikeasti paljon parempi tapetoimaan ja maalaamaan kuin mun mies. ja hän on parempi paistamaan kananmunia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)Tervetuloa 2000-luvulle!
Ei kiitos siinä mielessä, mitä tarkoitat. Tuo systeemi toimii niin hyvin. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen raskauteni toi anopissa aivan uusia piirteitä esiin. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi niin riemuissaan toisen ihmisen lihomisesta kuin hän. Koko raskauden aikana ei kertaakaan kysynyt vointiani tai mitään vauvasta, vaan joka kerta riemuitsi kun olen niiiin paljon lihonnut ja olen niin paksu ja voi herranjestas miten valtava olen. On totta, että lihosin, mutta kukaan muu ihminen ei sitä tullut sitä päin naamaani riemuitsemaan puhumattakaan, että joka tapaamisella. Myöskään synnytyksen jälkeen ei koskaan onnitellut, ei kysynyt vointiani, mutta päästyäni lähes raskautta edeltäneeseen painoon sanoin kuitenkin, että hänestä näytän edelleen siltä kuin olisin raskaana. Nyt odotan toista lastamme ja aion tavata anoppia niin vähän kuin mahdollista, vaikka tällä kertaa omassa kropassa tapahtuvat muutokset tuskin ovat enää niin arkoja paikkoja kuin ensimmäisen kohdalla. En silti kaipaa ketään hokemaan miten hirveältä näytän ja kannattaisi ennemmin pukeutua tunikaan kuin tavallisiin mekkoihin. Veikkaan, että kyse on omaan vanhenemiseen liittyvästä kipuilusta, mutta ei se mielestäni oikeuta joka käänteessä haukkumaan nuoren äidin ulkonäköä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi toi anopista jonkin horroksessa olleen kahelin esiin. Ennen lasta ainakin kuvittelin, että meillä oli ihan ok välit. Lapsen synnyttyä alkoi aivan maaninen tuppautuminen ja puuttuminen kaikkiin asioihimme. Ja jestas sitä itkun määrää, jos rouva ei saanutkaan päättää jostain vaan teimme oman mielemme mukaan! Tällaisia asioita olivat mm. lasta varten tehtävä sisustus ja huonekalut, lapsen vaatteet, nimi ja syöminen. En tiedä uskooko oikeasti itse ihan tosissaan, että tottakai hänellä on oikeus päättää kaikesta poikansa elämään ja lapseen liittyvästä vai onko se jotain muuta, mutta ei osaa selittää sitä ääneen muuten kuin että "hänellä on oikeus."
Meilläkin miehen äiti sai päähänsä, että vauva on hänen. Monta kertaa piti toistaa, että lapsi on minun ja mieheni ja me hoidamme niinkuin haluamme. Vauvana lapsi oli paljon isänsä näköinen kun isä oli vauva ja ehkä sekin vaikutti.
Tuntuu, että erityisesti ihan alussa lapsen isoäiti ei osannut erottaa vauvaa omaksi persoonaksi vaan ajatteli, että kyseessä on poikansa kopio.
Nykyään isoäiti ihmettelee yllättyneenä usein ääneen miten lapsessa on myös minun piirteitäni ja ihan lapsen omia piirteitä.
Mistä näitä anoppeja sikiää? Omani myös oli sitä mieltä että meidän esikoinen on hänen. Jouduin useasti muistuttamaan että me miehen kanssa ollaan lapsen vanhemmat ei hän.
Meillä kaikkeen lapsenkasvatukseen liittyvät "ohjeistukset" kuitattiin kommentilla "kyllä minä tiedän, olen äiti"
No kuule kyllä ne anopit sikiää miniöistä.
Mutta onneksi tämä nykyinen nuorempien miniöitten sukupolvi on niin täydellistä että tulevaisuudessa ei ole yhtään ikävää anoppia. On vain hyviä ja nämä huonot ja pahat anopit kuolevat vähitellen sukupuuttoon.Tunnetko piston sydämessäsi?
Samaa voisin kysyä sinulta.
Minulla ei ole yhtään miniää eikä tule , on vain vävyjä kun on vain tyttäriä.
Omasta anopista ei ole pahaa sanottavaa.Tottakai saatan olla huono anoppi vaikkei miniöitä olekaan ja ehkä olen paska äiti, en osaa sanoa, välit on mielestäni hyvät kyllä.
Mutta kuten sanoin tämä ongelma poistuu nyt pikkuhiljaa kun nykyinen k***pää anoppi sukupolvi menee manan majoille ja uusi ja uljas nykyinen nuorten miniöitten sukupolvi pääsee anopeiksi.
He kun osaavat päästää irti ainoista pojistaan taidolla irti eikä tule sukupolvieroja eikä mitään muutakaan taitamattomuutta.
Toivottavasti tuoreet miniät ovat yhtä hyviä parinkymmenen vuoden kuluttua kuin nykyään.Miksi tulet ketjuun haukkumaan nuorten ja varttuneiden sukupolvien miniöitä viha-asenteella? Tyttäresi ovat toisten äitien miniöitä, miksi haukut omia tyttäreitäsi? Kerro lisää, miksi saatat olla huono anoppi, sekö sinua raivostuttaa?
Miten minä miniöitä haukun, kehun koko ajan minkä ehdin.
Ja että olen raivostunut!? Ennemmin aika huvittunut tästä ketjusta.
Enhän minä tiedä olenko huono anoppi, kuvittelen olevani hyvä niin kuin kai useimmat mutta mistä minä tiedän kuinka vävyt minua haukkuu, tuskin kuitenkaan vauvapalstalle avautuvat.Ihmetyttää tietenkin vähän tämä käänteinen ruma ankanpoikasilmiö
että ihanista, ystävällisistä, huomioon ottavista ja ymmärtäväisistä miniöistä kuoriutuu hirviöanoppeja.
Mutta tämä ongelmahan nyt poistuu ajan kanssa kun nykyminiöiden sukupolvi päätyy anopeiksi, he kun ovat niin fiksuja että välttävät kaikki karikot.Itse olen ajatellut niin että v****mainen ihminen on sitä joka roolissa mutta tämä ketju on avannut silmäni. Anoppius näköjään kaivaa ihmisestä kaikki pimeät puolet esiin ja vielä vähän päälle.
Ja siinä kaikkeen syyttömät miniäparat saavat kärsiä.Kyllä inhottava ihminen on inhottava, on sitten miniä, anoppi, vävy tai koirankävelyttäjän kaima.
Mun anoppi on ihan kauhea ihminen, ex-anopin kanssa taas olen aina ollut hyvissä väleissä. Eli ei se anoppius automaattisesti tee ihmisestä hirviötä. Mutta kun luet tätä ketjua, niin millä näitä anoppi-ihmisten tempauksia voi millään puolustella? Toisen kotia arvostellaan, pahimmillaan tuodaan jopa huonekaluja toisen kotiin, vaikka tarvetta ei ainakaan asukkaiden puolelta niille ole. Käydään läpi toisten paperit, käydään luvatta saunomassa jne. Ei tuollaista hyväksyisi naapurilta, siskolta eikä omalta isältä. Miksi tuo pitäisi anopille sallia? Tuollahan hän todellakin viestittää, että ei arvosta poikaansa ja miniäänsä pätkääkään.
Olen anopille avoimen vihamielinen silloin harvoin kun tavataan. Se on valitettavasti ainoa keino, jolla itse selviän noista tapaamisista jotakuinkin vahingoittumana.
Ja anoppini ilkeydestä ja tavasta kävellä kaiken yli kärsii lisäkseni koko perhe, en vain minä.
Olet tietenkin oikeassa, ei kaikkea pidä sietää. Mutta näillä jutuilla on silti toinenkin puolensa joka ei tässä tule nyt kuuluviin.
Eli se varmuus omasta oikeassa olemisesta vaan pistää silmään.
Olen nyt seurannut erästä sukulaisperhettä hyvinkin läheltä, ei omaa perhettä eli pystyn tarkkailla rauhallisesti ilman omia tunnekuohuja.
Heilläkin on jonkin verran skismaa miniän ja anopin välillä.
Voin sanoa että syytä löytyy niin syistä kuin sepistäkin.
Anopilla varmoja mielipiteitä, joo varmasti ärsyttää vaikka hän onkin järki- ihminen.
Mutta miniä ei kuuntele neuvoja ollenkaan, se ei yleensä ole viisaan ihmisen merkki. Kannattaa kyllä kuunnella ja sitten päättää itse mitä tekee.
Mutta lapsellista on tehdä aina päinvastoin kuin anoppi sanoo, silloinkin on tavallaan riippuvainen anopin mielipiteistä .
Ja lisäksi tämä miniä ajattelee ettei anopilla ole omaa elämää ollenkaan vaan hänen pitäisi hyppiä miniän perheen tarpeiden mukaan, pysyä pois kun ei haluta ja ilmestyä ( ja perua omat jutut) kun tarvitaan.
Ei anoppi ole olemassa pelkästään lapsensa perhettä varten.
Tämä vaan esimerkkinä siitä että mitalilla on molemmat puolet.
Sitten on todella näitä persoonallisuushäiriöisiä joihin ei näytä pätevän mitkään säännöt.
Ja se mikä huvittaa myös on se että kun nykyminiät tulevat anopeiksi niin sama meno jatkuu, siinä vaan on haasteensa olla niin miniä kuin anoppikin.
Vaatii ymmärrystä ja kunnioitusta PUOLIN ja toisin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)Tervetuloa 2000-luvulle!
Ei kiitos siinä mielessä, mitä tarkoitat. Tuo systeemi toimii niin hyvin. :-)
Hienoa, että teillä on molempia miellyttävä työnjako. Turha tulla kuitenkaan sanomaan, että nainen ei pystyisi noihin "miesten" töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)
Auton korjaus - onnistuu multa ja mieheltä yhtä hyvin, osataan siis molemmat soittaa huoltoon ja varata aika
Asunnon korjaukset - riippuu asiasta, mutta jos on joku oven ruuvien kiinnitys, minä yleensä teen. Jos joku sähkötyö, molemmat osataan soittaa sähkäri paikalle
Puunteot - joo, mäkin osaan soittaa ja tilata klapeja ja kantaa ne pinoon takapihalle
Sähkölämmitys & takka: osaan käyttää molempia
Tekniset työn okt:ssa: edelleen molemmat osataan käyttää puhelinta
Normaalit kotihommat: minä teen, kaikki
Turha kait sanoakkaan,minkä näköistä miehen lapsuudenkodissa oli? Anoppi on ollut vainaa 17v, että siinä mielessä asiat on ihan hyvin, jos nimittäin eläisi, emme olisi enää naimissa miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi toi anopista jonkin horroksessa olleen kahelin esiin. Ennen lasta ainakin kuvittelin, että meillä oli ihan ok välit. Lapsen synnyttyä alkoi aivan maaninen tuppautuminen ja puuttuminen kaikkiin asioihimme. Ja jestas sitä itkun määrää, jos rouva ei saanutkaan päättää jostain vaan teimme oman mielemme mukaan! Tällaisia asioita olivat mm. lasta varten tehtävä sisustus ja huonekalut, lapsen vaatteet, nimi ja syöminen. En tiedä uskooko oikeasti itse ihan tosissaan, että tottakai hänellä on oikeus päättää kaikesta poikansa elämään ja lapseen liittyvästä vai onko se jotain muuta, mutta ei osaa selittää sitä ääneen muuten kuin että "hänellä on oikeus."
Meilläkin miehen äiti sai päähänsä, että vauva on hänen. Monta kertaa piti toistaa, että lapsi on minun ja mieheni ja me hoidamme niinkuin haluamme. Vauvana lapsi oli paljon isänsä näköinen kun isä oli vauva ja ehkä sekin vaikutti.
Tuntuu, että erityisesti ihan alussa lapsen isoäiti ei osannut erottaa vauvaa omaksi persoonaksi vaan ajatteli, että kyseessä on poikansa kopio.
Nykyään isoäiti ihmettelee yllättyneenä usein ääneen miten lapsessa on myös minun piirteitäni ja ihan lapsen omia piirteitä.
Mistä näitä anoppeja sikiää? Omani myös oli sitä mieltä että meidän esikoinen on hänen. Jouduin useasti muistuttamaan että me miehen kanssa ollaan lapsen vanhemmat ei hän.
Meillä kaikkeen lapsenkasvatukseen liittyvät "ohjeistukset" kuitattiin kommentilla "kyllä minä tiedän, olen äiti"
No kuule kyllä ne anopit sikiää miniöistä.
Mutta onneksi tämä nykyinen nuorempien miniöitten sukupolvi on niin täydellistä että tulevaisuudessa ei ole yhtään ikävää anoppia. On vain hyviä ja nämä huonot ja pahat anopit kuolevat vähitellen sukupuuttoon.Tunnetko piston sydämessäsi?
Samaa voisin kysyä sinulta.
Minulla ei ole yhtään miniää eikä tule , on vain vävyjä kun on vain tyttäriä.
Omasta anopista ei ole pahaa sanottavaa.Tottakai saatan olla huono anoppi vaikkei miniöitä olekaan ja ehkä olen paska äiti, en osaa sanoa, välit on mielestäni hyvät kyllä.
Mutta kuten sanoin tämä ongelma poistuu nyt pikkuhiljaa kun nykyinen k***pää anoppi sukupolvi menee manan majoille ja uusi ja uljas nykyinen nuorten miniöitten sukupolvi pääsee anopeiksi.
He kun osaavat päästää irti ainoista pojistaan taidolla irti eikä tule sukupolvieroja eikä mitään muutakaan taitamattomuutta.
Toivottavasti tuoreet miniät ovat yhtä hyviä parinkymmenen vuoden kuluttua kuin nykyään.Miksi tulet ketjuun haukkumaan nuorten ja varttuneiden sukupolvien miniöitä viha-asenteella? Tyttäresi ovat toisten äitien miniöitä, miksi haukut omia tyttäreitäsi? Kerro lisää, miksi saatat olla huono anoppi, sekö sinua raivostuttaa?
Miten minä miniöitä haukun, kehun koko ajan minkä ehdin.
Ja että olen raivostunut!? Ennemmin aika huvittunut tästä ketjusta.
Enhän minä tiedä olenko huono anoppi, kuvittelen olevani hyvä niin kuin kai useimmat mutta mistä minä tiedän kuinka vävyt minua haukkuu, tuskin kuitenkaan vauvapalstalle avautuvat.Ihmetyttää tietenkin vähän tämä käänteinen ruma ankanpoikasilmiö
että ihanista, ystävällisistä, huomioon ottavista ja ymmärtäväisistä miniöistä kuoriutuu hirviöanoppeja.
Mutta tämä ongelmahan nyt poistuu ajan kanssa kun nykyminiöiden sukupolvi päätyy anopeiksi, he kun ovat niin fiksuja että välttävät kaikki karikot.Itse olen ajatellut niin että v****mainen ihminen on sitä joka roolissa mutta tämä ketju on avannut silmäni. Anoppius näköjään kaivaa ihmisestä kaikki pimeät puolet esiin ja vielä vähän päälle.
Ja siinä kaikkeen syyttömät miniäparat saavat kärsiä.Kyllä inhottava ihminen on inhottava, on sitten miniä, anoppi, vävy tai koirankävelyttäjän kaima.
Mun anoppi on ihan kauhea ihminen, ex-anopin kanssa taas olen aina ollut hyvissä väleissä. Eli ei se anoppius automaattisesti tee ihmisestä hirviötä. Mutta kun luet tätä ketjua, niin millä näitä anoppi-ihmisten tempauksia voi millään puolustella? Toisen kotia arvostellaan, pahimmillaan tuodaan jopa huonekaluja toisen kotiin, vaikka tarvetta ei ainakaan asukkaiden puolelta niille ole. Käydään läpi toisten paperit, käydään luvatta saunomassa jne. Ei tuollaista hyväksyisi naapurilta, siskolta eikä omalta isältä. Miksi tuo pitäisi anopille sallia? Tuollahan hän todellakin viestittää, että ei arvosta poikaansa ja miniäänsä pätkääkään.
Olen anopille avoimen vihamielinen silloin harvoin kun tavataan. Se on valitettavasti ainoa keino, jolla itse selviän noista tapaamisista jotakuinkin vahingoittumana.
Ja anoppini ilkeydestä ja tavasta kävellä kaiken yli kärsii lisäkseni koko perhe, en vain minä.
Olet tietenkin oikeassa, ei kaikkea pidä sietää. Mutta näillä jutuilla on silti toinenkin puolensa joka ei tässä tule nyt kuuluviin.
Eli se varmuus omasta oikeassa olemisesta vaan pistää silmään.
Olen nyt seurannut erästä sukulaisperhettä hyvinkin läheltä, ei omaa perhettä eli pystyn tarkkailla rauhallisesti ilman omia tunnekuohuja.
Heilläkin on jonkin verran skismaa miniän ja anopin välillä.
Voin sanoa että syytä löytyy niin syistä kuin sepistäkin.
Anopilla varmoja mielipiteitä, joo varmasti ärsyttää vaikka hän onkin järki- ihminen.
Mutta miniä ei kuuntele neuvoja ollenkaan, se ei yleensä ole viisaan ihmisen merkki. Kannattaa kyllä kuunnella ja sitten päättää itse mitä tekee.
Mutta lapsellista on tehdä aina päinvastoin kuin anoppi sanoo, silloinkin on tavallaan riippuvainen anopin mielipiteistä .
Ja lisäksi tämä miniä ajattelee ettei anopilla ole omaa elämää ollenkaan vaan hänen pitäisi hyppiä miniän perheen tarpeiden mukaan, pysyä pois kun ei haluta ja ilmestyä ( ja perua omat jutut) kun tarvitaan.
Ei anoppi ole olemassa pelkästään lapsensa perhettä varten.
Tämä vaan esimerkkinä siitä että mitalilla on molemmat puolet.Sitten on todella näitä persoonallisuushäiriöisiä joihin ei näytä pätevän mitkään säännöt.
Ja se mikä huvittaa myös on se että kun nykyminiät tulevat anopeiksi niin sama meno jatkuu, siinä vaan on haasteensa olla niin miniä kuin anoppikin.
Vaatii ymmärrystä ja kunnioitusta PUOLIN ja toisin .
Mulla on tällainen neuvoja anoppina. Kuuntelen aina kohteliaasti, mitä hänellä on sanottavanaan vaikka joskus ärsyttääkin. En ala koskaan väittämään vastaan. Teen sitten asiassa kuin asiassa miten itse parhaaksi näen oli anoppi samaa mieltä tai ei. Minä saan kuulla näitä lauseita "kun te nuoret aina luulette tietävänne paremmin" jos en tee niinkuin hän käskee. Tämä ei pidä paikkaansa. Hän luulee tietävänsä paremmin. Mistä tämän olen päätellyt? No siitä kun hän vetää herneet nenään joka kerta kun ei olla "toteltu".
Ja ne neuvot ovat muuten välillä vanhentuneita lastenkasvatusvinkkejä tai neuvoja makuasioissa (sisustus ym.). Toivoisin kovasti, että myös minua kunnioitettaisiin. Ei ikä aina tuo viisautta vaan joskus se vaan urauttaa ihmisen pahasti. On monta tapaa tehdä asioita ja se anopinkin tapa on vain yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)Auton korjaus - onnistuu multa ja mieheltä yhtä hyvin, osataan siis molemmat soittaa huoltoon ja varata aika
Asunnon korjaukset - riippuu asiasta, mutta jos on joku oven ruuvien kiinnitys, minä yleensä teen. Jos joku sähkötyö, molemmat osataan soittaa sähkäri paikalle
Puunteot - joo, mäkin osaan soittaa ja tilata klapeja ja kantaa ne pinoon takapihalle
Sähkölämmitys & takka: osaan käyttää molempia
Tekniset työn okt:ssa: edelleen molemmat osataan käyttää puhelinta
.
Tottakai puhelimella osaa jokainen soittaa ja näin ulkoistaa kaiken. Uusavuttomuutta? Me olemme säästösyistä tehneet lähes kaiken itse, omin kätösin.
Itse luulin, että meillä oli anopin kanssa hyvät välit. Meillä oli jo yksi lapsikin, yhteinen talo ja elämä mallillaan. Sitten päätimme mennä naimisiin. Sinä vaiheessa tuli ilmi, etten kaiketi olekaan kelvollinen heidän pojalleen. Väittivät, ettemme rakasta toisiamme, että väärin perustein ollaan naimisiin menossa. Tästä on jo reilut puolitoista vuotta aikaa, joten en enää muista kaikkia ilkeyksiä joita anoppini äidilleni lateli. Mutta jotenkin välit ovat viilenneet tuon jälkeen, onneksi ihana mieheni on napanuoransa katkonut jo vuosia ennen kohtaamistamme, joten anopin ilkeät sanat eivät hierrä meidän välejämme. En tiedä, onko kyseessä katkeruus, koska he ovat pojaltaan evänneet aika paljon, sanoneet suoraan, ettei tule elämässään onnistumaan yms. Nyt miehelläni, heidän pojallaan, on kaikki, mitä hän on koskaan toivonut, oma talo ja kunnon autotalli, harrasteauto, omien sanojensa mukaan maailman paras vaimo, oma poika ja kohta mahdollisesti toinenkin. Jotenkin tuntuu, että appivanhemmat ovat pettyneitä siihen, että poika sai itse kanssani elämänsä kuntoon, eikä ole ollut heistä riippuvainen enää vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)Auton korjaus - onnistuu multa ja mieheltä yhtä hyvin, osataan siis molemmat soittaa huoltoon ja varata aika
Asunnon korjaukset - riippuu asiasta, mutta jos on joku oven ruuvien kiinnitys, minä yleensä teen. Jos joku sähkötyö, molemmat osataan soittaa sähkäri paikalle
Puunteot - joo, mäkin osaan soittaa ja tilata klapeja ja kantaa ne pinoon takapihalle
Sähkölämmitys & takka: osaan käyttää molempia
Tekniset työn okt:ssa: edelleen molemmat osataan käyttää puhelinta
.
Tottakai puhelimella osaa jokainen soittaa ja näin ulkoistaa kaiken. Uusavuttomuutta? Me olemme säästösyistä tehneet lähes kaiken itse, omin kätösin.
No meidän ei tarvitse pennien perään katsella, käytetään vapaa-aikamme muuhun. Ja auton korjauksista on vielä sanottava, että noihin meidän vm 2015 ja 2016 autoihin ei saa edes lamppua itse vaihdettua...
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???