Lue keskustelun säännöt.
Kamalat anopit - kertokaa kokemuksia!
21.10.2016 |
En voi olla ainoa, josta anoppi ei vaan pidä; ensimmäisen vuoden aikana ei ollut mitään ongelmia, kunnes eräänä päivänä haukkui minut pystyyn, ulkonäköä myöten ja kun en sen episodin jälkeen ollut kovin puhelias enää anopin lähettyvillä, hän totesi, että minulla on mielenterveysongelmia ja epäili, että käytän huumeita. Ok...ikinä en ole huumeisiin koskenut.
Kertokaas 😊
Kommentit (651)
Anoppien pitäisi ottaa miniöiden kanssa sama kunnioitus kuin ystäviensä kanssa. Tuskin he käyttäytyvät bestiksensä kanssa näin ( esimerkit oman anoppini suusta): No hei Pirkko annapas mulle nuo verhot niin ompelen ne nätimmin. Missäs se antamani ruskea kulho on, ei näy olevan käyttöä niin otan takaisin. Ai käytät tuollaista valmista kastiketta, minä turvaudun sellaisiin vain mökillä. Minä vien tyttäresi teatteriin että olisi jotain virikettä edes silläkin. Muista sille sitten sirot sisäkengät, ei lampsita missä tahansa siellä teatterissa. Ja legginsit ovat sitten kauhean näköiset.Eikö se antamani hörselömekko mahdu sille enää, hassu kun perinyt niin sinun vartalomallisi.
Tämä on tietenkin arkitriviaa, ei suurtakaan väliä. Surukseni anoppi on kuitenkin köökkipsykologi ja on leimannut minut lapselliseksi, sopeutumattomaksi ja vaikeaksi ihmiseksi. Aina olen yrittänyt olla hänelle herttainen.Ja perheestäni etsii oikein virheitä.
Hänen kotinsa, tyylinsä, kasvatuksensa eivät herätä minussa sen suurempaa ihailua. Olen vain kohtelias enkä ikinä antaisi sen näkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppien pitäisi ottaa miniöiden kanssa sama kunnioitus kuin ystäviensä kanssa. Tuskin he käyttäytyvät bestiksensä kanssa näin ( esimerkit oman anoppini suusta): No hei Pirkko annapas mulle nuo verhot niin ompelen ne nätimmin. Missäs se antamani ruskea kulho on, ei näy olevan käyttöä niin otan takaisin. Ai käytät tuollaista valmista kastiketta, minä turvaudun sellaisiin vain mökillä. Minä vien tyttäresi teatteriin että olisi jotain virikettä edes silläkin. Muista sille sitten sirot sisäkengät, ei lampsita missä tahansa siellä teatterissa. Ja legginsit ovat sitten kauhean näköiset.Eikö se antamani hörselömekko mahdu sille enää, hassu kun perinyt niin sinun vartalomallisi.
Tämä on tietenkin arkitriviaa, ei suurtakaan väliä. Surukseni anoppi on kuitenkin köökkipsykologi ja on leimannut minut lapselliseksi, sopeutumattomaksi ja vaikeaksi ihmiseksi. Aina olen yrittänyt olla hänelle herttainen.Ja perheestäni etsii oikein virheitä.
Hänen kotinsa, tyylinsä, kasvatuksensa eivät herätä minussa sen suurempaa ihailua. Olen vain kohtelias enkä ikinä antaisi sen näkyä.
Tämä. Miksi anopilta pitäisi sietää käytöstä, jota ei keltään muultakaan siedä? Itsekin olen aina kohtelias enkä väitä vastaan anopille, joten minusta minua ei voi syyttää epäkunnioittavasta käytöksestä. Syytetään kuitenkin ihan kaikesta. En minäkään mene anopin luo arvostelemaan hänen elintapaansa, sisustustyyliään, ruokiaan, lastenkasvatustaitoja tai mitään muutakaan. Miksi hän kokee olevansa oikeutettu tällaiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)
On sinulla kyllä vanhakantainen asenne. Tuskin edes korkea ikä tuota selittää. Sanon näin siksi, että jopa -47 syntynyt äitini ajattelee toisin JA pystyy kaikkiin noihin hommiin. Perintönä häneltä, minä pystyn myös.
Auton korjaukset on pakko jättää ammattilaisille, edes mieheni ei koske auton moottoriin. Hybridiautoomme saamme itse lisätä vain bensaa ja tuulilasinpesunestettä, vaihtaa renkaat ja sulat, kaikki muu kuuluu ammattilaisten asiaksi. Edes lamppua ei vaihdeta itse. Joskus ysärillä minulla oli escortti, johon ihan itse vaihtelin lamput, renkaat, tuulilasinpyyhkijöiden sulat ynnä muut pikkuhommat. Auton tankkaus, pesu ja muu puhtaana pito onnistuu myös minulta. Renkaat vaihdamme aina yhdessä.
Asunnon korjaukset.. maalaukset hoidan minä aina, samoin travittavat pakkeloinnit ja hionnat. Tapetit laitetaan yhdessä. Laminaatti laitettiin yhdessä. Viemärit rassaan minä, lampun vaihtaa se joka ensin puutteen huomaa. Sähköhommiin on pakko kutsua ammattilainen.
Syksyllä meillä tehtiin puita 12 kuutiota. Minä pinosin ne kaikki yksin. Halkomisen hoiti mieheni ja naapurin mies JA minä kun jonpikumpi tarvitsi huilia. Käytimme siis halkomakonetta.
Lämmityksenä meillä on täysin automaattinen ilmavesilämpöpumppu. Ei sille mitään tarvitse tehdä. Tuijottamassa sitä osaa kumpi vaan, jopa meidän teinitytär tietää mitä pitää tehdä, jos tarvitaan normaalia enemmän lämmintä vettä, tai talossa tuntuu viileältä. Siis mistä napista painetaan.
Nurmikko me laitettiin yhdessä ja sitä leikkaa kumpi vaan. Mökillä pikkutraktorilla, kotona tavallisella.
En kertakaikkiaan keksi sellaista ”miesten työtä” meidän talossa tai mökillä johon minä en kykenisi. Mökillä lämmitys on 100% puulla ja minä olen itseasiassa parempi houkuttelemaan vanhan kaminan vetämään kuin mieheni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi toi anopista jonkin horroksessa olleen kahelin esiin. Ennen lasta ainakin kuvittelin, että meillä oli ihan ok välit. Lapsen synnyttyä alkoi aivan maaninen tuppautuminen ja puuttuminen kaikkiin asioihimme. Ja jestas sitä itkun määrää, jos rouva ei saanutkaan päättää jostain vaan teimme oman mielemme mukaan! Tällaisia asioita olivat mm. lasta varten tehtävä sisustus ja huonekalut, lapsen vaatteet, nimi ja syöminen. En tiedä uskooko oikeasti itse ihan tosissaan, että tottakai hänellä on oikeus päättää kaikesta poikansa elämään ja lapseen liittyvästä vai onko se jotain muuta, mutta ei osaa selittää sitä ääneen muuten kuin että "hänellä on oikeus."
Meilläkin miehen äiti sai päähänsä, että vauva on hänen. Monta kertaa piti toistaa, että lapsi on minun ja mieheni ja me hoidamme niinkuin haluamme. Vauvana lapsi oli paljon isänsä näköinen kun isä oli vauva ja ehkä sekin vaikutti.
Tuntuu, että erityisesti ihan alussa lapsen isoäiti ei osannut erottaa vauvaa omaksi persoonaksi vaan ajatteli, että kyseessä on poikansa kopio.
Nykyään isoäiti ihmettelee yllättyneenä usein ääneen miten lapsessa on myös minun piirteitäni ja ihan lapsen omia piirteitä.
Mistä näitä anoppeja sikiää? Omani myös oli sitä mieltä että meidän esikoinen on hänen. Jouduin useasti muistuttamaan että me miehen kanssa ollaan lapsen vanhemmat ei hän.
Meillä kaikkeen lapsenkasvatukseen liittyvät "ohjeistukset" kuitattiin kommentilla "kyllä minä tiedän, olen äiti"
No kuule kyllä ne anopit sikiää miniöistä.
Mutta onneksi tämä nykyinen nuorempien miniöitten sukupolvi on niin täydellistä että tulevaisuudessa ei ole yhtään ikävää anoppia. On vain hyviä ja nämä huonot ja pahat anopit kuolevat vähitellen sukupuuttoon.Tunnetko piston sydämessäsi?
Samaa voisin kysyä sinulta.
Minulla ei ole yhtään miniää eikä tule , on vain vävyjä kun on vain tyttäriä.
Omasta anopista ei ole pahaa sanottavaa.Tottakai saatan olla huono anoppi vaikkei miniöitä olekaan ja ehkä olen paska äiti, en osaa sanoa, välit on mielestäni hyvät kyllä.
Mutta kuten sanoin tämä ongelma poistuu nyt pikkuhiljaa kun nykyinen k***pää anoppi sukupolvi menee manan majoille ja uusi ja uljas nykyinen nuorten miniöitten sukupolvi pääsee anopeiksi.
He kun osaavat päästää irti ainoista pojistaan taidolla irti eikä tule sukupolvieroja eikä mitään muutakaan taitamattomuutta.
Toivottavasti tuoreet miniät ovat yhtä hyviä parinkymmenen vuoden kuluttua kuin nykyään.
Tässähän oli nyt oikeasti sitä kunnon uuluisaa uhriutumista. Miksi ihmeessä pahoitat mieltäsi noin kovasti, jos et kerran kuulu kauhuanoppeihin? Eipä täällä kukaan ole väittänyt itse olevansa täydellinen, silloin tulevaisuuden anoppinakaan. Omasta kokemuksestahan täällä vain puhutaan.
Meillä anoppi on erittäin siedettävä. Alkoholin kanssa on pahoja ongelmia, ja kyseinen henkilö ei todellakaan ole mikään penaalin terävin kynä, mutta yhtään ei tuppaa meidän elämään, ei neuvo, ei puutu, on aina asiallinen. Jos olisi lapsia, tilanne olisi hankalampi, kun tuppaa omimaan jopa lastensa kaverien lapset jos ne jossain juhlissa näppeihinsä saa.
Miehellä varmaan voisi olla enemmän valitettavaa molemmista, anopista ja apesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppien pitäisi ottaa miniöiden kanssa sama kunnioitus kuin ystäviensä kanssa. Tuskin he käyttäytyvät bestiksensä kanssa näin ( esimerkit oman anoppini suusta): No hei Pirkko annapas mulle nuo verhot niin ompelen ne nätimmin. Missäs se antamani ruskea kulho on, ei näy olevan käyttöä niin otan takaisin. Ai käytät tuollaista valmista kastiketta, minä turvaudun sellaisiin vain mökillä. Minä vien tyttäresi teatteriin että olisi jotain virikettä edes silläkin. Muista sille sitten sirot sisäkengät, ei lampsita missä tahansa siellä teatterissa. Ja legginsit ovat sitten kauhean näköiset.Eikö se antamani hörselömekko mahdu sille enää, hassu kun perinyt niin sinun vartalomallisi.
Tämä on tietenkin arkitriviaa, ei suurtakaan väliä. Surukseni anoppi on kuitenkin köökkipsykologi ja on leimannut minut lapselliseksi, sopeutumattomaksi ja vaikeaksi ihmiseksi. Aina olen yrittänyt olla hänelle herttainen.Ja perheestäni etsii oikein virheitä.
Hänen kotinsa, tyylinsä, kasvatuksensa eivät herätä minussa sen suurempaa ihailua. Olen vain kohtelias enkä ikinä antaisi sen näkyä.
No tämäpä! Meillä myös anoppi töksäyttelee epäkohteliaisuuksia minkä kerkiää ja jos emme tee kuten hän haluaa, on kyse siitä etten minä kunnioita häntä riittävästi ja olen ilkeä. On kuitenkin todella vaikea kuvitella, että käyttäytyisi ystäviään tai tuttujaan kohtaan samoin. Vaikka mistä minä sitä tiedän vaikka käyttäytyisikin. Itsellä ei kuitenkaan kävisi edes mielessä lähteä arvostelemaan ystävieni tai kenenkään muunkaan ulkonäköä, sisustusta, lasten kasvatusta tai yleisesti elämäntapoja. Kumma, kun anopilla on se ajatus, että minun pitää automaattisesti kunnioittaa ja totella häntä, mutta hänen tarvitsee viisveisata minusta ja minun mielipiteistäni, vaikka kyse olisi minun vaatetuksestani, minun harrastuksistani tai minun koirastani.
Onko kukaan täällä saanut hankalia välejä anoppiin toimimaan? Tuo arvostelu ja neuvominen alkaa ottaa jo sen verran päähän, että asialle on tehtävä jotain ennenkun tilanne pahenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan täällä saanut hankalia välejä anoppiin toimimaan? Tuo arvostelu ja neuvominen alkaa ottaa jo sen verran päähän, että asialle on tehtävä jotain ennenkun tilanne pahenee.
Asiasta puhumista voi aina yrittää. Kannattaa yrittää ilmaista omat tuntemuksensa kuitenkaan häntä syyllistämättä. Eli jotenkin positiivisen kautta kertoen miltä itsestä tuntuu ja miten toivoisi toisen toimivan ilman, että tuo esiin niitä aiempia loukkauksia. Tosin meillä tämä ei toiminut ja puhumisesta, selittämisestä ja toiveista huolimatta tilanne menee koko ajan vain huonommaksi enkä nykyään enää juurikaan vieraile mieheni perheen luona.
Ei meillä ainakaan puhuminen mitään auttanut. Käytännössä se oli vain sitä, että appi ja anoppi haukkuivat minut miehelle ja sukulaisille ja kuvittelivat, että minä nyt sitten jotenkin alan pokkuroida heitä.
Rajattomuus ja sivistymättömyys oli ihan käsittämätöntä. Ovikello soida aamulla ennen seitsemää että ”me tultiin nyt kylään”. Tai alettiin availla keittiön kaappeja kun tutkittiin, että saako ”poikaparka tarpeeksi ruokaa”. Tai soviteltiin jotkut ikivanhat verhot ikkunaan, vaikka olin juuri sanonut, etten halua ko ikkunaan verhoja. Minulle katseltiin lehdestä työpaikkoja ja vaikka mitä. Täysin uskomatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan täällä saanut hankalia välejä anoppiin toimimaan? Tuo arvostelu ja neuvominen alkaa ottaa jo sen verran päähän, että asialle on tehtävä jotain ennenkun tilanne pahenee.
Saatiin hetkellisesti välit toimimaan. Ensin asiaa purettiin kirjeiden välityksellä ja lopulta kävin juttelemassa anopin kanssa. Anoppi yritti syytellä minua kaikista ongelmista meidän välillä, mutta itse pysyin rauhallisena ja ohjasin keskustelua pois syyttelystä. Vuoden verran olikin ihan hyvät välit kunnes sitten anoppi menetti hermonsa kun en lähtenyt tappeluun mukaan vaikka kuinka hän minua provosoi. Nyt ei taas olla missään tekemisissä.
Anopin aina hankalaa. Hyvä jos selviää hengissä. Appi on samaa maata, ja luultavasti tämä triggeröi anopin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaakohan mun edes puhua anopille kun on niin helposti loukkaantuvaa sorttia... Onko kukaan laittanut miestä asialle? Miehen pitäisi tehdä pientä pesäeroa äitiinsä ja mietin vaan loppuisiko tuo arvostelu ja puuttuminen jos mies vähän selventäisi rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaakohan mun edes puhua anopille kun on niin helposti loukkaantuvaa sorttia... Onko kukaan laittanut miestä asialle? Miehen pitäisi tehdä pientä pesäeroa äitiinsä ja mietin vaan loppuisiko tuo arvostelu ja puuttuminen jos mies vähän selventäisi rajoja.
Meillä mies on hoitanut enemmän asioita äitinsä suhteen, välillä sanonut kovastikin äidilleen, toimii ihan ok vaikka asioita joutuu toistamaan.
Itse pienistä asioista en sano mitään. Totean ehkä, että vainiin ja teen juuri niinkuin haluan.
Joskus taas jos olen hyvällä tuulella saatan alkaa selittämään oikein juurtajaksain miksi toimin niinkuin toimin esim. lapsen kanssa, tämä ehkä ärsyttää neuvojaa kun hän itse ei osaa perustella muuten kuin "minä tein niin" mutta itselleni tulee hyvä mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi tykkää mieheni eksästä, jonka kuulumisia kertoo minulle. Ei kiinnosta, en edes tunne koko ihmistä. Yrittää myös udella appiukon asioita minulta, ovat eronneet. Liiottelee kaikkea ja ymmärtää tahallaan väärin asioita. Ei myöskään ota vastuuta edes omasta hyvinvoinnistaan vaan koittaa kaataa kaiken lapsilleen. Kaikin puolin hyvin epävakaa ja kuormittava ihminen. Onneksi mieheni ei suostu pompoteltavaksi, vaikka yrittää äidistään tietysti pitää samalla huolta.
Aivan ihana anoppi! Välimatkaa 700km, ei soittele, ei käy, eikä lähetä edes korttia jouluna. On vain mieheni kanssa tekemisissä noin kerran kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee väkisin mieleen, että kauhu-miniät täällä vaahtoaa anopeistaan, koska eivät omaa minkäänlaisia ihmissuhdetaitoja. Kaikki vika on anopissa, teki, mitä teki. Peiliä ei näillä miniäkauhuilla taida olla?
Kertoisitko kokemuksistasi ihmissuhdetaitoisena etkä vain hokisi tuota samaa "teki mitä teki".
Kerron. Itselläni on anoppi, joka puuttui lähes joka asiaan meidän elämässä. Nuorena vaimona luotin liikaa anoppini makuun ja neuvoihin, jotka olivat varmasti hyviä. Mutta eri puolella Suomea kasvaneena en osannut anopin mielestä toimia oikein, joten minua oli neuvottava. Otin neuvot vastaan, mutta en tarkalleen kuitenkaan niitä noudattanut. Pikkuhiljaa minä ymmärsin, etten kaivannut anopin neuvoja, vaan toimin, niinkuin toimin. Rupesin vaivihkaa huomauttelemaan, että hei, ollaan jo nelikymppisiä, eiköhän me jo osata nämä jutut. Vaatteeni olivat liian nuorekkaita anopin mielestä, en niistä huomautteluista välittänyt, vaan puin samalla tyylillä itseni. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon. Pikkuhiljaa se huolehtiminen ka huomauttelemine on loppunut, mutta hyvissä väleissä silti ollaan. Ajattelin, että meidän parasta anoppi on tarkoittanut kaikella.
En ole jota lainasit, mutta sinusta on ihmissuhdetaitoa, että noudattaa saamiaan neuvoja, mutta ei kuitenkaan tarkalleen? Ja sitten pikkuhiljaa tekee toisin? Vai käsitinkö väärin. Minäpä kerron, miten minun mielestä hyvät ihmissuhdetaidot omaava hoitaa neuvomiset jotka eivät itseä miellytä, sillä ihmissuhdetaitoihin kuuluu myös oman itsen kunnioitus ja rajojen vetäminen tietyssä pisteessä:
Anoppi: Tämä paita sopii sinulle, ostetaan se
Miniä: Se on kyllä kaunis paita, mutta ei minun tyyliäni, jätän väliin.
Anoppi: Minusta sinä pukeudut liian nuorekkaasti
Miniä: Minun pukeutuminen on minun oma asiani. En minäkään kommentoi muiden pukeutumista.Anoppi: Vauvalle pitää antaa pottua 2kk iässä
Miniä: Nykytiedon mukaan kiinteät aloitetaan x iässä
Anoppi: Niin ne aina muuttuvat, kyllä minä sinuna antaisin jo aiemmin
Miniä: Arvostan neuvoasi, mutta en halua toimia niin.Anoppi: Kyllä pitäisi jo imetys lopettaa
Miniä: Minä en halua vielä lopettaa, aion vielä jatkaa
Anoppi: En minäkään kauaa imettänyt, ei opi muuten lapsi oikealle ruualle
Miniä: Niin nämä ovat sellaisia asioita, että taitavat tavat vaihdella eri aikoina. Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka lopettavat aiemmin, itse haluan kuitenkin tehdä näin.Anopin ihmissuhdetaidoista on sitten kiinni, loukkaantuuko hän. Ei hyvät ihmissuhdetaidot ole sitä, ettei sanota omaa mielipidettä. Se on sitä, että osaa kunnioittaa keskustelukumppania samalla kun sanoo mielipiteensä.
Kerroinhan, että nuorena vaimona uskoin, että tarvitsen neuvoja. Iän karttuessa huomasin pärjääväni ilman niitä. Siitä seurasi, että rupesin sanomaan mielipiteitäni myös anopille ja muistuttamaan häntä, että ollaan jo niin ja niin vanhoja ihmisiä, että päätetään itse, mitä ostetaan, puetaan päälle, syödään, yms. Tarvitseeko siitä verisesti loukkaantua ja tulla esim vauva-palstalle haukkumaan pystyyn narsisti anoppi. Tällä palstalla on sairas, raskas ja negatiivinen ilmapiiri. Mollataan, panetellaan, arvostellaan ihmisiä aivan siekailematta.
Kerroit, että nuorena vaimona otit vastaan anopin neuvot, vaikka et niitä täysin noudattanut, sitten et kaivannut anopin neuvoja ja nyt kerrot, että uskoit kaipaavasi neuvoja. Edelleenkin hienoa, että sinulla on välittävä anoppi. Millainen anoppi olet itse?
Tarkoitus oli kertoa, että nuorena vaimona otin neuvoja ja tottakai noudatinkin niitä, mutta En Kaikkia. Vanhemmiten huomasin anoppini neuvot ja opastukset turhiksi ja aloin sanomaan sen hänelle ikäänkuin vaivihkaa, koska en halunnut loukata häntä. Onnistuin siinä! :-D
Millainenko anoppi olen? Sitä sinun täytyy kysyä miniältäni. 😀 Sen voin sanoa, että olen ottanut tiettyjä asioita opikseni. 😉
Sinulla on sitten ollut kohtuu normaali anoppi. Silti on olemassa ihmisiä, jotka eivät tajua/usko/halua uskoa mitään vihjailuja ja vaivihkaa sanomisia. Minulla on tällainen sukulainen, ei anoppi tai äiti kuitenkaan. Hän puuttui elämääni, sotki aikataulujani, tuppautui kylään sopi tai ei sekä tiesi tietysti mikä minulle olisi parasta. Sanoin vaivihkaa, sitten aloin vältellä. Ei vaikutusta. Lopulta sanoin suoraan, mutta ihan nätisti, että päätän itse omista asioistani ja, että hänen pitää sopia kyläilyistä etukäteen. Lopputulos: Sukulainen vetäisi koko hernepussin nenään ja katkaisi välit kokonaan.
Minkälaisia lapatossuja nämä teidän ongelma-anoppien pojat oikein ovat? Sen miehen tehtävä on laittaa äitinsä ruotuun. Eipä tulisi mieleenkään ottaa kylään/käydä kylässä kotona jos tietäisin siellä äidin arvostelevan vaimoani jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on tällainen "naiset kuuluu keittiöön" tyyppi. Olen opettanut miehelleni aivan kaiken pesu- ja tiskikoneen käytöstä vaatteiden viikkaamiseen ja ruuanlaittoon, siis kaikki perustaidot. Tästä anopilla on kaksi vaihdetta; joko on aivan järkyttävää, että mies JOUTUU pyykkäämään tai sitten hehkuttaa kuinka hän on niiiiin hyvin kasvattanut poikansa, kun ei miniän tarvitse edes kodista huolehtia. Muuten ihan harmiton juttu, mutta ei vaan jaksa naurattaa, kun kuitenkin ihan perusjututkin olen joutunut miehelle alusta asti opettamaan. Lisäksi kun anopilla on muutenkin tapana ottaa kaikista onnistuneista tekemisistämme kunnia itselleen ja kaikki epäonnistumiset johtuvat, ylläri, minusta..
Meillä täysin sama juttu. Mies osasi ennen mun tapaamista pistää pakastepizzan uuniin tai jonkun einesmakaronilaatikon mikroon. Lisäksi söi voileipiä. Pahin on ehkä se, että äitinsä huolehti hänen pyykistään, ja ikää reilusti päälle 30 (anoppi asuu naapurissa). jos olisin tuon tiennyt ekoilla treffeillä, niin en ole varma, olisiko tullut toisia treffejä...
anoppilassa on melko likaista aina, valkoiset sukat ovat pohjasta ruskeat puolen tunnin visiitin jälkeen. Mies ei siis pikkusotkuista hätkähdä, eikä siis hoksaa esim. imuroida, vaikka lattia alkaa olla jo melko hurjassa kunnossa. Imuroi kyllä. jos pyydän häntä niin tekemään.Autot mies kyllä huoltaa näppärästi, ikinä ei tarvitse huomauttaa, että nurmikko on liian pitkä. Mutta talon sisällä ei hoksaa, että sielläkin olisi paljon arkista tekemistä, remppaaminen onnistuu kyllä.
Pitäiskö .miehen siis jaksaa tehdä ulkotyöt ja sisätyöt??? Mitä sinä itse tekisit ???
Oman osuuteni ulko- ja sisätöistä, tietysti.
Tuskin naisilta onnistuu auton -ja asunnon korjaukset, sekä puunteot, lämmitysten huolehtimiset, ym tekniset työt omakotitalossa. Meillä on ollu selkeä työnjako, eli miesten ja naisten työt ja hyvin on pyörinyt huusholli. Omakotitalossa siis asuttu.
Toimiva systeemi. Mies on kyllä pyydettäessä kopistellut mattoja, vaihtanut vaippaakin. Jotta semmosta. ;-)
Hehehee... Minä olen nainen, joka asuu lastensa kanssa omakotitalossa. Ihan meillä on hyvin lämpöä riittänyt, nurmikko leikattu, ilmanvaihto huollettu yms. vaikka ei ole miestä talossa lainkaan. Yksikään mies ei syntyessään noita taitoja osaa. Samalla lailla ovat joutuneet opettelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia lapatossuja nämä teidän ongelma-anoppien pojat oikein ovat? Sen miehen tehtävä on laittaa äitinsä ruotuun. Eipä tulisi mieleenkään ottaa kylään/käydä kylässä kotona jos tietäisin siellä äidin arvostelevan vaimoani jatkuvasti.
Et ole elänyt koko elämääai ja siten tottunut elämään jatkuvasti arvostelevassa ympäristössä, siihen turtuu. Ulkopuolista ei niin vaan voi asettaa samaan mitätöintipussiin käskystä.
Säästösyihin vedoten ei sitten kannata alkaa sähkötöitä tai vastaavia tekemään. Huonolla tuurilla jää säästö syntymättä kun tuho tapahtuu eikä vakuutusyhtiö korvaa (kun ei ole ollut lupia tai ammattitaitoa tehdä).
Kaukolämpötalo, ei tartte miettiä öljyjä/puita tms. Nurmikon osaa kumpikin leikata, samoin kolata. Jos laiskottaa niin laitetaan lapsi hommiin. Minä huollatan auton. Tiskit hoitaa mies, minä pyykit. Imurointi, lattioiden pesu ja jopa huoneet on jaettu kuka tekee mitäkin. Ei, meillä ei jaotella miesten tai naisten hommiin.