Kerro "everything happens for a reason" -tilanteita elämästäsi

Jos olisin saanut erään työpaikan, en olisi saanut sitä toista työpaikkaa, jonka pikkujouluristeilyllä tutustuin ihmiseen, jonka kautta kuulin juuri minulle sopivasta työpaikasta, jota en sitten saanut. Mutta jotain kyllä tapahtuu ennen pitkää siksi, että en saanut sitä työpaikkaa.

Kaikki liittyy kaikkeen. Jollette te olisi siimahäntinä osuneet munasoluun, ette kirjoittelisi nyt täällä.

Ihan viihdyttävä ketju kyllä. Ihmisluontoa on jännä tarkastella.

Mietin et meenkö baariin vai jäänkö kattoo sarjoja netflixistä. Väsytti, mut päätin lähteä kavereiden kans baariin. Kannatti lähteä baariin, sillä tällä baari reissulla tapasin elämäni rakkauden ♥️

Tuttavani jäi työttömäksi. Vaimo raskaana ja pieni lapsi jo. 3 kk tästä vaimo kuoli synnytykseen. Mies kertoi että on ikuisesti kiitollinen että sai viettää tuo edeltäneen ajan kotona vaimonsa kanssa rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni muu perhe kuoli tsunamissa 2004. Mutta everything happens for a reason, eiks nii?

Tosi cool kun käytät ystäväsi perheen kuolemaa kokeaksesi jonkinlaista ylemmyyden tunnetta, eiks nii?

Missä televisiosarjassa tuota hoettiinkaan ? Ei nyt tule mieleen.

Jos yliopiston pääaineeni proffa EI OLISI mennyt peräpukamaleikkaukseen, jonka jälkeen hän istui työhuoneessaan ilmeisen kivuliaan persreiän kanssa, hän luultavasti EI OLISI haukkunut ihan normi-perus-yhtähyvä-kuin-muillakin seminaarityötäni maan rakoon. 

Opinnot jäi siihen pikkuhiljaa ja lopullisesti. En saanut sitä muistikuvaa siitä pelastusrenkaan päällä istuvasta, huutavasta sotanorsusta mielestäni, enkä voinut enää arvostaa eikä kiinnostaa koko aine ja niiden puuhastelut siellä ollenkaan.

Koska jätin yliopiston taakseni, ajauduin kaikenlaisiin hanttihommiin ja hotelli- ja ravintola-alalle. Sitten päätinkin lähteä ulkomaille. 

Koska ei ollut kiirettä suomeen eikä oikein mihinkään, tein pari vuotta aasiassa ja vähän aikaa australiassa aika paljonkin hommia ja sain rahaa vähän plakkariin. 

Sitten eräänä keväänä, palasin suomeen. Ja lähdin vähän kesän viettoon ja rantakaupunkien kesäsatamiin hippaamaan. 

En olisi ikinä missään yliopistopiireissä, tai sieltä valmistuttuani jonnekin kunnanvirastoon päädyttyäni, voinut koskaan missään tavata nykyistä miestäni. Ehkä olisin tv:stä voinut katella että kivan oloinen mies.

Joka on kansainvälinen, maailmalla menestynyt,  suuri sydäminen, kultakimpale mieheksi ja  niiiii-iin eri maailmasta kuin aikaisemman elämäni alkionuoret-tulevaisuuden kunnanjohtajat, että huh huh.

Enkä voisi siten tätäkään postausta kirjoittaa kakkoskodistamme järven rannalta, jossa olemme viettämässä hyvinansaittua syysbreikkiä ennen pientä työkeikkaa. Enkä paljon muutakaan, joita nyt en ala tässä luettelemaan...Mutta hyvin kävi meillä molemmilla, olemme sitä mieltä nyt!

Vierailija kirjoitti:

Juuri nyt on vähän vaikea huomata syytä tapahtuneelle. Tapasin parin vuoden sisään kaksi ihmistä, joista tuli minulle äärimmäisen tärkeitä. Toinen lähti tekemään uraa ja toinen häipyi kuin pieru saharaan. Varmasti on olemassa joku hemmetin hyvä syy, miksi tunnen itseni idiootiksi oikein tuplakertoimella. Ehkä voitan sit lotossa tuplausnumerolla tai jotain. Ihan voittajafiilis.

Ystävistä siis kyse?

Sinunko takiasi olisi pitänyt jättää ura tekemättä? Oletpa itsekäs.

Tällaisia kokemuksia on vain niillä, jotka uskovat johdatukseen ja kohtaloon. Muille kyse on sattumasta. Minä esimerkiksi tulkitsen kaikki tämän ketjun kertomukset joko onnekkaiksi sattumiksi tai sitten jotkin asiat, joita täällä on kerrottu, eivät liity mitenkään toisiinsa. Esimerkiksi joku kirjoitti, että talo, josta he olivat tehneet tarjouksen mutta jota he eivät saaneet, paloi myöhemmin. Jos tarjous olisi hyväksytty ja kirjoittaja olisi talossa asukkaana, ei se välttämättä olisi tällöin palanut. Varmasti kaikille on käynyt vaikka kuinka paljon tapahtumaketjuja tyyliin "jos en olisi tehnyt sitä, minulle ei olisi tapahtunut tätä", mutta ei siinä taustalla tarvitse olla mitään sen ihmeempää tarkoitusta.

Jos mulla ei olisi omaa perhettä, en olisi näin kunnollinen nainen.

Mun veljeä kiusattiin rankasti koulussa, niin pahasti, että hän joutui vaihtamaan koulua.

Hänen uudelta luokalta hän sai kavereita ja elämä alkoi helpottua, ja luokkalaisista tuli myös minun ystäviäni, kun yhdessä välillä jossain kaikki kävimme. Tutustuin sitten erääseen poikaan, ja ihastuimme toisiimme.

Tästä pian 10 vuotta, ja vieläkin rakkaus roihuaa. <3

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia kokemuksia on vain niillä, jotka uskovat johdatukseen ja kohtaloon. Muille kyse on sattumasta. Minä esimerkiksi tulkitsen kaikki tämän ketjun kertomukset joko onnekkaiksi sattumiksi tai sitten jotkin asiat, joita täällä on kerrottu, eivät liity mitenkään toisiinsa. Esimerkiksi joku kirjoitti, että talo, josta he olivat tehneet tarjouksen mutta jota he eivät saaneet, paloi myöhemmin. Jos tarjous olisi hyväksytty ja kirjoittaja olisi talossa asukkaana, ei se välttämättä olisi tällöin palanut. Varmasti kaikille on käynyt vaikka kuinka paljon tapahtumaketjuja tyyliin "jos en olisi tehnyt sitä, minulle ei olisi tapahtunut tätä", mutta ei siinä taustalla tarvitse olla mitään sen ihmeempää tarkoitusta.

Takaiskut on helpompi kestää, kun kuvittelee, että niistä seuraa "palkintona" jotain hyvää. Uhkapeliin mieltynyt saa niskakarvansa makoisasti pystyyn miettiessään, kuinka lähellä oli, että se maailman ihanin ihminen olisikin jäänyt löytämättä. Ja onhan se kiva tietää, että universumi, karma, jumala tai jokin Outo Voima pitää huolen miljardien muiden ohella myös peräkeravalaisen parturi-kampaajan rakkauselämästä. :)

Nro 61

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia kokemuksia on vain niillä, jotka uskovat johdatukseen ja kohtaloon. Muille kyse on sattumasta. Minä esimerkiksi tulkitsen kaikki tämän ketjun kertomukset joko onnekkaiksi sattumiksi tai sitten jotkin asiat, joita täällä on kerrottu, eivät liity mitenkään toisiinsa. Esimerkiksi joku kirjoitti, että talo, josta he olivat tehneet tarjouksen mutta jota he eivät saaneet, paloi myöhemmin. Jos tarjous olisi hyväksytty ja kirjoittaja olisi talossa asukkaana, ei se välttämättä olisi tällöin palanut. Varmasti kaikille on käynyt vaikka kuinka paljon tapahtumaketjuja tyyliin "jos en olisi tehnyt sitä, minulle ei olisi tapahtunut tätä", mutta ei siinä taustalla tarvitse olla mitään sen ihmeempää tarkoitusta.

Sama ajattelu, ihminen tekee narratiivin ja merkityksen sattumaan. Mutta totta on, että toive virittää tiettyyn toimintaan. Olen hiljattain havainnut, että saatan olla jopa pelottavan hallitsematon kun toive on suuri. Tekijä siis sattuman taustalla, jopa tiedostamatta siinä hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia kokemuksia on vain niillä, jotka uskovat johdatukseen ja kohtaloon. Muille kyse on sattumasta. Minä esimerkiksi tulkitsen kaikki tämän ketjun kertomukset joko onnekkaiksi sattumiksi tai sitten jotkin asiat, joita täällä on kerrottu, eivät liity mitenkään toisiinsa. Esimerkiksi joku kirjoitti, että talo, josta he olivat tehneet tarjouksen mutta jota he eivät saaneet, paloi myöhemmin. Jos tarjous olisi hyväksytty ja kirjoittaja olisi talossa asukkaana, ei se välttämättä olisi tällöin palanut. Varmasti kaikille on käynyt vaikka kuinka paljon tapahtumaketjuja tyyliin "jos en olisi tehnyt sitä, minulle ei olisi tapahtunut tätä", mutta ei siinä taustalla tarvitse olla mitään sen ihmeempää tarkoitusta.

Pakko kompata tätä. Eikö näiden ihmisten, jotka näkevät kaiken takana olevan tarkoitus, kannattaisi myös pohtia kuinka paljon hienoja asioita jää tapahtumatta heille jatkuvasti heidän valinnoistaan johtuen? Eli jos huomenna jätän aamulenkin väliin tai tänään en mene baariin ystävien kanssa, niin 15 vuoden päästä en välttämättä asu merenrantahuvilassa unelmaperheen kanssa.

En päässyt aikanaan haluamaani oppilaitokseen aivan järjettömän typerän byrokratiajutun vuoksi. Olin tosi masentunut pitkään, mutta myöhemmin löysinkin aivan eri alan, joka on se oikea.

En ole koskaan oikein ollut kiinnostunut ulkonäköasioista. Joten olen päätynyt koruliikkeen myyjän koulutukseen ja olen töissä isossa tavaratalossa muotivaatteiden keskellä. En usko, että muuten olisin oppinut parin viime vuoden aikana oppimiani asioita, jos ei näin olisi käynyt.

Ei minusta materialistia tai muotibloggaajaa ole tullut, mutta nyt tiedän noistakin jotain, vaikkei alunperin kiinnostanut yhtään.

Miestä ei minulla ole koskaan ollut, joten reissasin ensimmäisen kaukomatkani yksin. Törmäsin erääseen mieheen ja nyt ollaan viestitelty joka päivä. Kukaan ei ole koskaan halunnut seurustella kanssani, mutta tämä mies haluaa naimisiin ja lapsia jne.

Ajattelin ainakin ottaa selvää, miten käy. Ilman riskinottoa ei voi kun vain jossitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia kokemuksia on vain niillä, jotka uskovat johdatukseen ja kohtaloon. Muille kyse on sattumasta. Minä esimerkiksi tulkitsen kaikki tämän ketjun kertomukset joko onnekkaiksi sattumiksi tai sitten jotkin asiat, joita täällä on kerrottu, eivät liity mitenkään toisiinsa. Esimerkiksi joku kirjoitti, että talo, josta he olivat tehneet tarjouksen mutta jota he eivät saaneet, paloi myöhemmin. Jos tarjous olisi hyväksytty ja kirjoittaja olisi talossa asukkaana, ei se välttämättä olisi tällöin palanut. Varmasti kaikille on käynyt vaikka kuinka paljon tapahtumaketjuja tyyliin "jos en olisi tehnyt sitä, minulle ei olisi tapahtunut tätä", mutta ei siinä taustalla tarvitse olla mitään sen ihmeempää tarkoitusta.

Takaiskut on helpompi kestää, kun kuvittelee, että niistä seuraa "palkintona" jotain hyvää. Uhkapeliin mieltynyt saa niskakarvansa makoisasti pystyyn miettiessään, kuinka lähellä oli, että se maailman ihanin ihminen olisikin jäänyt löytämättä. Ja onhan se kiva tietää, että universumi, karma, jumala tai jokin Outo Voima pitää huolen miljardien muiden ohella myös peräkeravalaisen parturi-kampaajan rakkauselämästä. :)

Nro 61

Osa kertomuksista on aika naiveja ja liikuttaviakin: "Jos en olisi lähtenyt silloin yhtenä iltana kavereitteni kanssa karaokebaariin, en olisi tavannut elämäni rakkautta." Eikö tämä juuri ole mitä tyypillisin tapa tavata kumppani?

Aika itsekeskeistä kuvitella, että joku kohtalo jaksaisi keskittyä just muhun.

Vierailija kirjoitti:

Jos en olisi saanut fuduja inhoamastani työpaikasta, en olisi koskaan ottanut vastaan lyhyttä sopparia isossa firmassa jossa sopimus muuttui valkariduuniksi ja kehittyi pikkuhiljaa hienoksi uraksi ulkomaankomennusten kera.

Ite en saanut jatkoa ravintolassa ja rupesin siivoojaksi. Sittemmin kaikki siellä lomautettiin, kun itsellä siivoojana on töitä riittänyt.