Kerro "everything happens for a reason" -tilanteita elämästäsi

Ystäväni muu perhe kuoli tsunamissa 2004. Mutta everything happens for a reason, eiks nii?

Yritettiin toista lasta heti esikoisin syntymästä lähtien. Nyt, 4 vuotta myöhemmin hän on vihdoin täällä ja olen parempi äiti molemmille kuin olisin ollut kahden ihan pienen kanssa. Olen kiitollinen että olen oppinut tuntemaan esikoisen ja luomaan rauhassa yhteyden häneen ennen uutta vauvaa ja siihen liittyvää "vauvaperhehelvettiä".

Aika moni asia elämässäni on jälkikäteen vaikuttanut olevan tarkoitettu, mutta nykyinen opintopaikka näistä ehkä suurin. Hain opiskelemaan paikkaan joka silloin tuntui aivan oikealta alalta, mutta valintaprosessissa tapahtui koulun puolesta virhe joka eväsi sisäänpääsyni. Olin viittä vaille valittamassa mutta jokin intuitio esti sitä tekemästä. Sain tästä uskallusta hakea samalle alalle mutta huomattavasti korkeampaan koulutukseen jonne seuraavana syksynä pääsinkin kirkkaasti. Nyt olen unelma-alallani ja rakastan työtäni :) Tätä ei olisi tapahtunut ellei sitä kummallista virhettä olisi sattunut.

Mysteeriksi jää kyllä vielä näiden huonojen miesten ja surkeiden treffien merkitys näin sinkkuna, mutta aiemmasta olen oppinut että jokin merkitys tälläkin on ja jotain vieläkin parempaa on tulossa :D

Ei ole mitään "kaikki tapahtuu tarkoituksella" -juttua, on vain sattumaa. Mitään noista ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi, ne on vain sattunut tapahtumaan, koska xyz ja niistä on seurannut joko hyvää tai pahaa.

Idiootit.

Onko toi niinko once in the lifetime juttu ? Tai once upon a time in america?

Jos eräs poika, jota olin muutaman kerran tapaillut, ei olisi jättänyt minua juuri ennen joulua ja jos en jouluna olisi riidellyt veljeni kanssa ja jos olisin lähtenyt hänen mukaansa äidilleni joulunviettoon, niin kuin alunperin piti, en varmaankaan olisi tavannut nykyistä miestäni eikä meillä olisi ihanaa poikaamme nyt. Joulun pyhinä satuimme mieheni kanssa olemaan chatissä yhtä aikaa ja siitä se lähti. <3 Tämä, joka minut jätti tekstarilla, totesi siinä vielä varsin korrektisti, että "koska en ole unelmiesi mies". Hän taisi aavistaa...

Mä en usko näihin everything happens for a reason juttuihin.

Synnyin. Koska toinen ui toisen sisään.

Ukkini ensimmäinen vaimo kuoli, jotta minun syntyminen mahdollistui. Eli jos ukkini eka vaimo olisi olemassa, ei isääni koskaan olisi syntynyt. Isäni kuolema taas mahdollisti äitini nykyisen miehen onnen. Näitä asioitahan löytyy mistä vain kun rupeaa perkaamaan. Se että naapurin pojan poika oli mieheni ystävä, mahdollisti sen että mieheni nyt on mieheni...

Jäin työttömäksi kun sain potkut työpaikasta jota syvästi inhosin... samaan aikaan isäni sairastui vakavasti js kuoli.sain olla isäni vieressä ja käydä hänen luonaan kun olin pois töistä. Silloin tuntui että elämältä putosi pohja... hieman myöhemmin sain työn jossa todella viihdyin, palkka oli parempi ja muutenkin silloin tuntui että niin kuului tapahtua.

Poikaystäväni jäi kiinni pettämisestä ja siitä valehtelusta viime vuonna alkusyksyllä.  Pettäminen oli minulle tosi kova paikka, ja itsetuntoni mureni täysin.. Erottuamme muutin vanhemmilleni (olen 20) ja koin pienen masennus jakson läpi talven, jolloin en halunnut lähteä kotoa, ja keskityin vain pääsykokeisiin lukemiseen, kun en muutakaan tekemistä vapaa-ajallen keksinyt (en edes halunnut nähdä ystäviäni). Kesällä sain tiedon että pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään yliopistoon, jonne vain äärimmäisen harva pääsee yhden vuoden lukemisella. Aloitin opiskelut nyt syksyllä :)

Tajusin jälkikäteen että poikaystäväni jääminen kiinni pettämisestä, oli kuin olisin voittanut lotossa. 

Nuorena ja huolimattomana jätin menemättä työhaastatteluun, koska muistin päivämäärän väärin. Harmitti ja hävetti kovasti, minua lohdutettiin että ehkä niin oli tarkoitus käydä. Pääsin toiseen työpaikkaan töihin ja tapasin siellä nykyisen mieheni.

Uppia

Kävin haastattelussa unelmapaikkaani, jäin niukasti rannalle ja asia harmitti. Reilun kuukauden päästä sieltä soitettiin ja tarjottiin toista paikkaa, joka sopikin paremmin koulutukseeni. Aloitin työssä määräaikaisena, etenin vakituiseen. Haastattelussa käynti ei mene ikinä hukkaan! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teimme tarjouksen asunnosta, mutta myyjä ei hyväksynyt sitä vaikka muita tarjouksia ei ollut saanut, harmitti vietävästi. Vajaa vuosi siitä koko talo paloi.

Aika törkeää polttaa toisen talo, kun itse ei sitä saanut. Olisit vietävän harmistuksesi voinut kanavoida toisin.

Niin, en tiedä polttajan motiiveja, vai oliko se vahinko, mutta nyt asumme samalla alueella, isossa omakotitalossa. :P

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni oli kausi, jona kaikki meni päin helvettiä. Vanhemmillani oli ongelmia, olin masentunut ja sairastelin ja lopulta menetin vielä työni. Kyllästyin aivan täysin elämääni ja päätin lähteä pidemmälle matkalle. Olin suunnitellut koko USA:n kiertomatkan, mutta sähläsin viime tingassa lippujen ja estan kanssa ja lähtöni siirtyi myöhemmäksi. Olin malttamaton ja lähdin viikonlopuksi Lontooseen. Heti saavuttuani tutustuin hostellissa mieheen, joka oli aloittamassa opintoja kaupungissa. Meillä klikkasi heti ja juttelimme yömyöhään. Kävi ilmi että hän ei ollut kovin tyytyväinen opiskelupaikkaansa, sillä hän oli toivonut päässeensä muualle.

En koskaan mennyt paluulennolle Suomeen ja USA:n kiertomatkan teimme yhdessä. Yhteisiä vuosia on takana jo kahdeksan ja nyt odotan ensimmäistä lastamme.

Jos siis minulla ei olisi mennyt huonosti Suomessa ja jos olisin lähtenyt Amerikkaan, en siten olisi koskaan lähtenyt Lontooseen ja tavannut tulevaa miestäni.

Ja jos mieheni olisi päässyt haluamaansa huippuyliopistoon muualle, emme olisi koskaan tavanneet.

Ihana tarina:) Kunpa uskaltaisin itsekin tehdä jotain tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään "kaikki tapahtuu tarkoituksella" -juttua, on vain sattumaa. Mitään noista ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi, ne on vain sattunut tapahtumaan, koska xyz ja niistä on seurannut joko hyvää tai pahaa.

Idiootit.

Ei tätä ole tarkoitettu noin vakavasti. Relaa vähän.

Eka poikaystävä jätti,kk sen jäkeen tapasin mieheni,yhdessä 25v,7 lasta ja yhteinen yritys

Ennen kuin rupesin opiskelemaan nykyistä ammattiani minulla oli kaksi vaihtoehtoa mistä valita. Molemmat alat kiinnosti, mutta oli silti vaikeaa päättää kumpaan menisin. Heitin sitten lopulta kolikkoa asiasta. Jos arpa olisi osunut toisin niin minulla ei 95% todennäköisyydellä olisi mm. vakityötä tai omaa asuntoa tällä hetkellä. Tällä toisella alalla työllisyystilanne olisi ollut vielä huonompi asuinkaupungissani kuin nykyisellä ammatillani. Lisäksi kun aloitin työpaikassani niin pyysin päästä ihan toiseen hommaan kuin mihin minut lopulta sijoitettiin. En olisi ikinä voinut toivoa parempaa työtä. Näiden kaikkien vuosien jälkeen olen edelleen rakastunut työhöni ja se on intohimoni :)

Vihasin isääni, kun hän jätti äidin ja meidät. Kerjäsin vuosia, jotta ottaisi minut luokseen asumaan. No, eipä ottanut. Myöhemmin isä sai lapsen uuden naisen kanssa ja olen nähnyt, millainen kasvattaja hän on. Haluaisin ajatella, että joku sittenkin suojelee minua ja sisaruksiani. Nyt olemme "antaneet isälle anteeksi" vain voidaksemme olla tekemisissä tuon uuden sisaruspuolen kanssa ja suojellaksemme häntä isältä. En tiedä, miksi tuo lapsi joutuu kestämään kaiken sen sairaan paskan, jolta me vältyimme.