Kerro "everything happens for a reason" -tilanteita elämästäsi

Sain poliisilta sakot. Oliko vain sattumaa, että olin hetkeä aiemmin ajanut ylinopeutta? Ihmeellisiä asioita tapahtuu. Karmanlaki on todellista. Kaikki tapahtumat ovat toisiinsa sidottuja ja joillain ihmisillä oikeesti on selvännäkökykyjä.

Vierailija kirjoitti:

Lisää :)

Mikset itse kirjoita jotain?

Vierailija kirjoitti:

Teimme tarjouksen asunnosta, mutta myyjä ei hyväksynyt sitä vaikka muita tarjouksia ei ollut saanut, harmitti vietävästi. Vajaa vuosi siitä koko talo paloi.

Aika törkeää polttaa toisen talo, kun itse ei sitä saanut. Olisit vietävän harmistuksesi voinut kanavoida toisin.

Juuri nyt on vähän vaikea huomata syytä tapahtuneelle. Tapasin parin vuoden sisään kaksi ihmistä, joista tuli minulle äärimmäisen tärkeitä. Toinen lähti tekemään uraa ja toinen häipyi kuin pieru saharaan. Varmasti on olemassa joku hemmetin hyvä syy, miksi tunnen itseni idiootiksi oikein tuplakertoimella. Ehkä voitan sit lotossa tuplausnumerolla tai jotain. Ihan voittajafiilis.

Oikeasti pidän sattumana mutta sopisi tuohon kuvaukseen: mies ei saanut haluamaansa vakityötä. Muutama kuukausi tästä haki (määräaikaisia) töitä ulkomailta ja nyt on tarjottu kahdestakin paikasta vakipaikkaa, kumpikin parempia kuin se mitä ei aikoinaan saanut.

Itselläni näitä riittää, muun muassa jos olisimme saaneet asuntomme aiemmin kaupaksi, emme olisi tutustuneet vasta muuttaneisiin uusiin hyviin naapureihimme. Jos olisin saanut töitä aikoinaan aiemman koulutukseni jälkeen, en olisi ikinä hakeutunut erääseen toiseen koulutukseen. Paljon paljon muuta, mutta en voi kirjoittaa koska menee liian henkilökohtaiseksi.

Ostettiin asunto, kirjoitettiin sopimus, mutta myyjät peruivat.

Ostettiin sitten parin kk päästä läheltä isompi, mutta huonokuntoisempi asunto, joka rempattiin sopimussakkorahalla mieleiseksemme. Aivan ihana koti ja ihanat naapurit. 😊❤️

Elämässäni oli kausi, jona kaikki meni päin helvettiä. Vanhemmillani oli ongelmia, olin masentunut ja sairastelin ja lopulta menetin vielä työni. Kyllästyin aivan täysin elämääni ja päätin lähteä pidemmälle matkalle. Olin suunnitellut koko USA:n kiertomatkan, mutta sähläsin viime tingassa lippujen ja estan kanssa ja lähtöni siirtyi myöhemmäksi. Olin malttamaton ja lähdin viikonlopuksi Lontooseen. Heti saavuttuani tutustuin hostellissa mieheen, joka oli aloittamassa opintoja kaupungissa. Meillä klikkasi heti ja juttelimme yömyöhään. Kävi ilmi että hän ei ollut kovin tyytyväinen opiskelupaikkaansa, sillä hän oli toivonut päässeensä muualle.

En koskaan mennyt paluulennolle Suomeen ja USA:n kiertomatkan teimme yhdessä. Yhteisiä vuosia on takana jo kahdeksan ja nyt odotan ensimmäistä lastamme.

Jos siis minulla ei olisi mennyt huonosti Suomessa ja jos olisin lähtenyt Amerikkaan, en siten olisi koskaan lähtenyt Lontooseen ja tavannut tulevaa miestäni.

Ja jos mieheni olisi päässyt haluamaansa huippuyliopistoon muualle, emme olisi koskaan tavanneet.

Up!

Muakin kiinnostaa :)

Jos en aikoinaan olisi tehnyt tunnuksia IRC-galleriaan ja harrastanut kitaransoittoa, en olisi löytänyt puolisoani, joka asui tuolloin eri puolella Suomea. Aloin hyvin ujona teininä jutella siellä muiden soittoharrastajien kanssa ja tätä kautta tapasin puolisoni. Olin tuolloin niin ujo, etten ikinä olisi uskaltanut jutella muille kuin vain netissä. Nyt olemme kihloissa, meillä on ihana koti ja yhteisiä vuosia takana lähemmäs kymmenen.

Vierailija kirjoitti:

Elämässäni oli kausi, jona kaikki meni päin helvettiä. Vanhemmillani oli ongelmia, olin masentunut ja sairastelin ja lopulta menetin vielä työni. Kyllästyin aivan täysin elämääni ja päätin lähteä pidemmälle matkalle. Olin suunnitellut koko USA:n kiertomatkan, mutta sähläsin viime tingassa lippujen ja estan kanssa ja lähtöni siirtyi myöhemmäksi. Olin malttamaton ja lähdin viikonlopuksi Lontooseen. Heti saavuttuani tutustuin hostellissa mieheen, joka oli aloittamassa opintoja kaupungissa. Meillä klikkasi heti ja juttelimme yömyöhään. Kävi ilmi että hän ei ollut kovin tyytyväinen opiskelupaikkaansa, sillä hän oli toivonut päässeensä muualle.

En koskaan mennyt paluulennolle Suomeen ja USA:n kiertomatkan teimme yhdessä. Yhteisiä vuosia on takana jo kahdeksan ja nyt odotan ensimmäistä lastamme.

Jos siis minulla ei olisi mennyt huonosti Suomessa ja jos olisin lähtenyt Amerikkaan, en siten olisi koskaan lähtenyt Lontooseen ja tavannut tulevaa miestäni.

Ja jos mieheni olisi päässyt haluamaansa huippuyliopistoon muualle, emme olisi koskaan tavanneet.

HEL NYC siellä kirjoittelee

Mulla tää on toiminut toisin päin;

Olin lapsena kiusaaja, ilkeä ja itseriittoinen penikka. Sain myös itse kiusausta osakseni mutta itse olin suurempi syypää. Opiskelin ja valmistuin, töihin isoon firmaan ja heti YT:ssä pihalle. Toiseen isoon firmaan, sama homma. Sitten mieheni sairastui vakavasti ja nyt työttömänä yritän pitää huolta meistä pienillä tuloilla ja maksaa asuntolyhennystä.

Kuten Arttu Wiskari laulaa; ''Karma hoitaa.''

Olen läksyni oppinut ja nöyrtynyt järjettömästi. Toivon, että universumi antaa minulle joskus anteeksi.

Nuoruuden liitto hajosi toiveistani huolimatta. Mutta siitä alkoi jälkeen päin katsottuna oma elämäni, olen toteuttanut ihan jokaisen tähänastisen haaveeni. Eli vaikka tuon päätöksen aikoinaan teki toinen, se on ollut yksi parhaista asioista, mitä minulle on sattunut. Jos ex tulee joskus vastaan, käyn kädestä pitäen kiittämässä.

Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:

Kaikesta voi oikeestaan ajatella, että tapahtui jostakin syystä ja että ihminen oppii kokoajan lisää elämänsä varrella ja viisastuu (tai ainakin tulee kokeneemmaksi) päivä päivältä. Tällanen ajatusmaailma tekee kyllä elämästä ja niiden ikävempienkin asioiden läpikäymisestä mielekkäämpää.

Esimerkki: Joku random jonne haukku mua kaupassa. Mul oli jo lähtökohtasesti kauppaan lähtiessä sellanen arka fiilis, etten haluis mennä ihmisten ilmoille ja haluisin vaa olla näkymätön. Ne sanat, mitä sain kuulla oli "iso lehmä" ja pohjustettakoon, että mun painoindeksi on 20 ja mitat jotakuinkin 82-70-92. Ikää 21. Takana monta vuotta painiskelua sosiaalisten tilanteiden sunmuun jännittämisen kanssa. En voinu uskoo, että kaupassa joudun vielä tollasen kohteeksi. Ne sanat sai mut hetkeks ihan raivoihin, surulliseksi jne. ja hetkellisesti laski mun itsetuntoa, mut pikkuhiljaa, kun kävin tätä asiaa läpi mielessäni, pohdiskelin järjellä jne. niin pääsin siitä tavallaan yli ja nyt oon taas hitusen vahvempi ja immuunimpi kaikelle tollaselle.

Ton vois ajatella myös niin, että se saattaa tehdä ihmisestä entistä aremman jne, mut jotenki koen ite, että tääkin äksidentti teki musta vähän vahvemman :) ainakin niin on mukava ajatella..

Minua on haukuttu ja nimitelty satoja tuhansia kertoja.

Olen niin tyhmä etten osaa vahventua noista kokemuksista.

Otin vastaan uuden työn, vaikka vanha työpaikka oli minulle todella mieluinen ja lähteminen oli vaikeaa. Meni pari kuukautta ja vanhassa työpaikassa aloi YT:t. Koko putiikki siirrettiin Kiinaan. Kylmä hiki tuli selkään, kun muistelin sitä, miten olin epäröinyt irtisanoutua.

Hain opiskelemaan paikkaan, jossa pienet sisäänpääsyprosentit. En ole varmaan koskaan keskittynyt opiskelemaan niin paljon, mutta loppusuoralta putosin.

Tämän aiheuttaman tuskallisuuden jälkeen hain toiseen paikkaan, jossa tulin pohtineeksi elämäni suuntaa.

Nyt minulla on mielestäni jopa paremmat tavoitteet kuin alkuperäinen, mutta jos en olisi hakenut ja lukenut niin paljon, en välttämättä tajuaisi että pystyn opiskelemaan niin pitkäjänteisesti :D  

Hain työpaikkaa jota halusin todella paljon mutta harmikseni en kuitenkaan tullut valituksi. Tämän jälkeen tapasin kuitenkin unelmieni miehen ja jälkeenpäin olen ajatellut että jos olisin saanut kyseisen työn niin tuskin olisin tavannut miestäni tai ainakin ammatistani olisi ollut haittaa suhteemme kannalta.

Olin vasta parikymppinen, erosin pitkästä parisuhteesta jonka kautta olin muuttanut vieraaseen kaupunkiin josta en aluksi tuntenut ketään, oltiin asunto ostettu ja se myytiin sitten ja muutin vuokralle. Etsin aktiivisesti kämppää ja löysin yhden aivan loistavan minkä olisin halunnut ostaa, mutta se meni sivu suun. Se harmitti todella paljon. Ei tainnut mennä montaa päivää kun sain yhteydenoton nuoruuden ihastukseltani, sovittiin treffit ja rakkaus roihahti. Lopputuloksena muutin takaisin kotikaupunkiin ja päädyttiin tämän nuoruuden rakkauden kanssa kihloihin asti jossain vaiheessa.

Suunniteltiin häitä ja oltiin ostamassa asuntoa, kunnes mulla avautu silmät että tuo samainen suhde on muuttunut ihan sairaaksi (sairaalloinen mustasukkaisuus nousi aivan uusiin sfääreihin) ja kariutui. En ole surullinen vaan lähinnä iloinen siitä, että tälle jutulle tuli loppu, muuten olisin varmaan loppuikäni miettinyt tätä ihmistä ja jossitella olisiko meistä joskus voinut tulla jotakin.

Aivan viimeisimpänä, olen hakenut uutta työpaikkaa aktiivisesti koska nykyinen duuni on jumahtanut paikalleen ja olin edennyt jo haastatteluissa yhteen paikkaan mitä kovasti halusin. Soitto tuli, että rekryä ei mun osalta jatketa. Harmitti. Tasan viikko tästä sain ylennyksen!

Mulla on todella paljon tälläisiä, mutta en nyt viitsi enempää niitä jatkaa ettei tähän täyttä elämäntarinaa tule. Ajattelen nykyään kuitenkin että kaikelle tapahtuneelle on syynsä. 

Onhan noita sattumuksia.

Oman mieheni tapasin silkasta mukavuuden halustani - olin liian laiska kävelemään kylmässä kotiin. Olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle ja sain arpomalla opiskelijasoluun ihan ok kämppiksen. Hänelle tuli kavereita bilettämään kotipaikkakunnaltaan ja lähdettiin tietty baariin. Baarissa oli aivan kuolettavan tylsää, halusin pois jo heti kun sinne mentiin. Mutta jäin baariin ainoastaan koska kämppiksen lähtiessä kotiin oli tarjolla ilmainen ja lämmin autokyyti hänen kaveriltaan. Hitaiden alkaessa muuan poika sitten tuli hakemaan tanssimaan (en kyllä ymmärrä miksi, koska ilmeeni ja olemukseni oli varmasti kaikkea muuta kuin iloinen ja lähestyttävä, olin kyllästynyt ja v****nut). Tanssittiin, vaihdettiin puhelinnumerot ja lähdettiin eri teille. Lämpimällä kyydillä pääsin kotiin.

Sitten alkoi muutaman viikon päästä viestittely, seurustelu jne. Nyt pian takana 14v ja kaksi lasta.

Sitten työkuviot on kanssa mulla aina järjestynyt kuin ihmeen mäihällä; heti koulunpenkiltä pääsin oman alan töihin ja kun määräaikainen homma loppui tuli aina uusi sopivasti tarjolle, jonka sain. Sittemmin sain vakipaikan ja tykkään työstäni.