Mikä ärsyttää muissa autoilijoissa?
Mikäs mammoja ärsyttää? Omasta mielestä pahin on jatkuvan alinopeuden ajaminen kunnes tulee ohituskaista. Sitten mennään +20kmh rajoituksen yli ettei ohi pääse ja vauhti taas tippuu kaistan päätyttyä. Aaarggh
Kommentit (80)
Tuo on perseestä ja sitten moottoritielle liittyessä köröttelijät.... että liitytään moottoritielle mittarissa 50km/h. Käyttäisivät julkisia kulkuvälineitä jos ei henkilöautolla osata tai uskalleta ajaa.
Itsekkyys. Siitähän johtuu juuri tuo ennen ohituskaistaa kiihdyttäminen ja esimerkiksi onnettomuuspaikalla jos yksi kaista suljettuna niin vapaalla kaistalla olevat eivät päästä suljetulta ketään eteensä vaikka voittavat siinä ruhtinaalliset kaksi sekuntia. Rekkakuskit ovat pahimpia tuossa itsekkyydessä.
Mun mielestä alinopeus on aika harvinaista, ylinopeus kyllä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mä ajan yleensä rajoituksen mukaan, ja enemmän tapaan perässäroikkujia ja ohittelijoita kuin alinopeutta ajavia. Mutta jos joku ajaa selvästi rajoituksen alle, kannattaa miettiä, että sillä on joku syy ajaa niin hiljaa. Ehkä kuski on vanha tai saanut kortin aivan äskettäin.
Vilkun käyttämättömyys ja vaaralliset ohitukset.
Juurikin tuo mainitsemasi ohituskaista-käyttäytyminen. Voisiko joku muualla, paitsi ohituskaistan kohdalla, alinopeutta ajava valaista tämän toiminnan tarkoitusta?
Toinen ärsyttävä asia on moottoritielle liittyminen - uskokaa jo, että se on 'vaarallisempaa' hidastella, jarrutella ja tökkäytyä sinne motarille sillä 50-60km/h vauhdilla, kuin se, että liittymässä kiihdytetään vauhti siihen motarinopeuteen, jolloin liittyminen on sujuvaa ja sulavaa.
Nopeuden sahaaminen. Eteen kiilaaminen ohituksessa, jossa oli tilaa ohitaa. Perässä roikkuminen. Tarkka noupeusrajotuksen noudattaminen
Ei oikeen mikään muu, kuin perässä roikkujat. Oma mieheni kuuluu myös näihin :/ ite ajan yleensä 5-10 yli sallittua nopeutta ja silti näitä puskurissa pusertajia on ihan riittävästi. Joo jos haluu mennä ohi, niin on ihan jees, mutta yleensä nää ei oo ees menossa. Turvaväli on melko halpa henkivakuutus....
On vaikea tajuta niitä, jotka junnaa perälaudassa kiinni kilometritolkulla. Entä jos mun pitää jarruttaa äkkiä? Viiden metrin turvavälillä satasen rajoituksella saa takanatulija olla ihan todella skarppina että ehtii reagoida jos jotain yllättävää sattuu. Kuvitteleeko nämä haihattelijat, että mitään ei koskaan satu?
Liian harva osaa käyttää vetoketjua. Tai osaavat, mutta ovat niin itekkäitä.
Piittamattomuus ja toiseten turvallisuuden halvekseminen esimerkiksi jalankulkijoita kohtaan. Ihmisiä voi seistä kadun reunassa odottamassa suojatielle pääsyä ja siitä vaan suhautetaan autolla viittäkymppiä ohi varpaita hipoen. Siinä ei tarvi jalankulkija paljon horjahtaa niin tulee osuma.
Alinopeutta hinaavat, kiihdytyskaistalla hituroivat, motarilla ohittaminen silloin kun ajan esim rekan perässä ja dorka tukkii siihen väliin tajuamatta ettei se rekka liikukaan sen nopeampaa vaan joutuu taas lähtemään ohitukseen vaikka koko kaistalta toiselle puljaamisen olisi voinut hoitaa yhdellä ripeällä ohituksella.
Risteyksien tukkiminen. MIKSI sinne risteykseen ajetaan ruuhkassa vaikka tilaa ei ole? Sitten jäädään seisomaan punaisiin valoihin keskelle risteystä tukkien parhaimmillaan viisi kaistaa joka suuntaan, niin että nekään ei pääse, joilla olisi vihreä. Ihme maalaisia! Tolloja! EIkä ajatella mitään muuta kuin itseä. Ei mitään ennakointi- tai havainnointikykyä! Edes isot valkoiset rastitutkset risteyksessä ei tuota mitään vaikutusta.
- Takapuskurissa roikkujat. Ei hyödytä ketään, eikä mitään. En todellakaan ajele alinopeuksia, mutta en myöskään ala kaahailla siksi, että jollakin takana tulevalla teiden ritarilla on kamala kiire.
- Vilkun käytön "unohtajat"
- Autoilijat, jotka ajelevat reipasta alinopeutta, mutta kiihdyttävät heti, kun yrität ohittaa
- Ohituskaistalla hidastelijat! Älkää menkö ohituskaistalle, jos ette oikeasti ole ohittamassa. Siinä ei ole tarkoitus roikkua muuten vaan huvikseen.
Liian tarkka noupeusrajotuksen noudattaminen pakottaa perässä tulijoita laskemaan nopeuttaan, jos vähänkin pitää turvaväliä. Ja se aiheuttaa niitä turhia ohituksia, kun jonossa joutuu jumittamaan huomattavasti alle nopeuden...
Niin, kuten alapeukuista huomaa, nopeusrajoituksen mukaan ajaminen ei ole suosittua. Ei myöskään sen ymmärtäminen, että ne hitaasti ajavat ihmiset eivät tosiaan aja hitaasti kenenkään kiusaksi. Liikenne ei ole mikään itsensä toteuttamisen paikka, vaan tielläliikkujan pitäisi ymmärtää, että kaikenlaiset ihmiset ajavat autoa, ja monelle julkinen liikenne ei ole mikään vaihtoehto.
6
Perässä roikkuminen maantiellä.
Jätän aina itse turvavälin yleisen turvallisuuden vuoksi, mutta takana aina joku hinaaja roikkuu perseessä, lähellä.
Ei mene ohi kun antaa tilaa.
Kiihdyttää, jos itse yrität kasvattaa turvaväliä.
Joudut kääntämään peilin väärinpäin kun sen valot killittää sieltä takaa sun silmiin. Sitä ennen olet nähnyt peilistä miten se kuski kaivaa nenää vasemmalla etusormella pitkään ja hartaasti.
Jättäkää mun perse rauhaan!
Se, ettei osata käyttää vilkkua.