Opettaja-tapuakseen liittyen: miksi jotkut opettajat inhoavat sellaisia hiljaisia, hyviä oppilaita ja ottavat

Vierailija kirjoitti:

Vanhin poikamme joutui hiljaisena despoottiopettajan hampaisiin. Ope oli vielä huono pitämään kuria.

Pojalle jäi osaksi open toimista huono itsetunto. Sai joskus hyviä numeroita, mutta todistuksessa tämä ei näkynyt.

Häntä pidettiin siis idioottina kun oli hiljainen. Enkun ope antoi ysin, mutta oma ope antoi numeroa huonomman kuin kokeista saadut.

Tuntiaktiivisuus on myös osa arvosanaa ihan. Jos ei tunnilla viittaa eikä osallistu, niin eihän silloin voi saada täyttä numeroa.

Jos näin on, niin ehkä osaksi juuri sen vuoksu mitä ap sanoo tai siksi että on muoti-ilmiö pitää haasteena näitä jotka on kotonanin lellitty

Sinkkosen ym jutut " antakaa poikien painia" jne suhtautuvat hyväksyvösti siihen että vain toinen sukupuoli möykkää

Jos toinenkin sukupuoli alkaa siihen niin ihan oikeasti yksikään opettaja ei jaksa enää. Siksi nopeasti puututaan jos hiljainen tyttö tekee jotain.

Ja nämä on ihan kulttuurisia asioita.

Pojat suomessa häiriköi ja möykkää koska se katsotaan kuuluvan kuvioihin

Muualla koulupäivät 2 kertaa pidempiä , ei ulkoiluja, kova kuri, eikä kiusaamista eli meluamista ja manipulointia ole lähes ollenkaan

Tälle on yksinkertainen selitys: aika moni ope on entinen koulukiusaaja.

Vähän pelottaa miten oman lapsen käy. On nyt eskarissa ja tosi hiljainen, kotona riehuu ja mekastaa kyllä, kavereidenkin kanssa mennä touhottaa, mutta eskarissa vaan on hiljaa. Miten käy kun aloittaa koulun.. Muutenkin todella herkkä luonteeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhin poikamme joutui hiljaisena despoottiopettajan hampaisiin. Ope oli vielä huono pitämään kuria.

Pojalle jäi osaksi open toimista huono itsetunto. Sai joskus hyviä numeroita, mutta todistuksessa tämä ei näkynyt.

Häntä pidettiin siis idioottina kun oli hiljainen. Enkun ope antoi ysin, mutta oma ope antoi numeroa huonomman kuin kokeista saadut.

Tuntiaktiivisuus on myös osa arvosanaa ihan. Jos ei tunnilla viittaa eikä osallistu, niin eihän silloin voi saada täyttä numeroa.

Eihän tuntiaktiivisuuteen riitä se että viittaa silloin kun opettaja kysyy.

Sitä pitää itse osata esittää opettajalle kysymyksiä käsiteltävästä aiheesta.

Itse opin kouluaikana ettei sillä ollut väliä mitä kysyy, kunhan kysyy jotakin. Haasteellisimmaksi koin hyvien kysymysten keksimisen. Siksi kysyin usein sellaisiakin asioita jotka olivat ihan itsestäänselvyyksiä ja tiesin ne muutenkin. Piti vaan kysyä jotain että opettaja olisi tyytyväinen ja antaisi hyvän numeron. 

Se oli sellaista teatteria.

Mutta hyviä numeroita sillä sai.

Aika monella meistä on selvittämättömiä kipukohtia kouluajoilta, myös opettajilla.

Kun mietin omaa kouluaikaani, nuo opettajakoulutukseen päätyneet olivat hyvin tunnollisia, sovinnaisia, reippaita mutta lahjoiltaan keskinkertaisia. Niin pitää ollakin, nerosta harvoin tulee hyvää opettajaa. Mutta jokin käsittämätön katkeruus heillä tuntui jo kouluaikoina olevan meitä kohtaan, jotka menestyimme pänttämättä ja olimme kiinnostuneita enemmän itse asioista kuin koulusta.

Itse en ollut varsinaisesti ujo, mutta kemiani vain sopivat huonosti yhteen tulevien opettajien kanssa. Toivottavasti joku nykyajan koululainen ei joudu kärsimään noista ajoista.

35 vuotta opettajakokemusta kaikilta asteilta enkä ole koskaan törmännyt kerrottuihin tapauksiin, siis että hiljaista ja ujoa oppilasta olisi opettaja kiusannut. Niissä hiljaisissa on todella ainakin kahdenlaista porukka: on niitä, jotka ovat ihan oikeasti ujoja ja hiljaisia, mutta sitten on suuri joukko flegmaattisia laiskimuksiakin. Koska tässä maailmassa on opittava avaamaan suunsa, pyytää opettaja välillä myös sitä hiljaista ja ujoa vastaamaan. Jos se tulkitaan kiusaamiseksi, niin en voi asialle mitään.

Tulee mieleen muuan erittäin hyvin menestyvä oppilas, joka piti selvän hajuraon muihin oppilaisiin. Pyysin häntä kerran sitten neuvomaan lähellään istuvaa oppilasta, mutta vastaukseksi sain sellaisen ärähdyksen, että enpä enää pyytänyt. Lillukoon liemissään! Nyt kyseinen henkilö joutuu suunsa avaamaan, sillä hän valitse sellaisen ammatin, jossa joutuu tekemisiin hyvin monenlaisten ihmisten kanssa.

Niitä hiljaisia pyritään muuten kannustamaan opetukseen osallistumaan ja avaamaan suunsa, koska tuntiosaaminen on osa arvosanaa. Ei opettaja ole selvännäkijä eli ei hän yleensä voi tietää, onko oppilas tehnyt läksynsä ja osaako hän asiat. Paitsi joittenkin maanhiljaisten ilmeistä näkee, missä mennään. Valitettavan monet tuijottavat vain pulpetinkantta. Päättele sitten siitä!

Oikeastiko opettajat on noin kamalia, että piikittelevät hiljaisia? No kyllä minun on uskottava, kun näin moni täällä vakuuttelee.

Itse olen opettaja ja just tykkään siitä haasteesta mitä nuo hiljaiset oppilaat tarjoaa. Minun mielestäni on minun tehtäväni aktivoida niitä lapsia ja tarjota sellaista opetusta mikä madaltaisi heidän kynnystään. Kun joku esimerkiksi vastaa hiljaisella äänellä, niin minä kiitän vastauksesta ja toistan sen kaikille, jotta ei jää muillekaan epäselväksi. Tai jos en kuule, niin menen lähemmäs kuuntelemaan ja pyydän sitten toistamaan. Näiden ujojen kanssa toimiminen on ihan luontevaa, enkä ole ikinä kuvitellut, että he siellä luokassa tahallaan kiukutellakseen olisivat hiljaisia.

Täällä muussa maailmassakin pidän tylsinä sellaisia ihmisiä, joilla on hyvät sosiaaliset taidot ja kontaktin luominen helppoa. Ajattelen, etteivät he tarvitse minun huomiotaan, sillä heillä on ympärillä ihailijoita ilmankin. Eikä heissä ole mitään haastetta, kun kaikki näyttää olevan heille niin helppoa. Sen sijaan kietoudun sellaisten ihmisten läheisyyteen, joilla ujous kaventaa elämää tai vähentää ihmissuhteita. Heidän kohdallaan pitää nähdä vaivaa, jotta he paljastavat oman persoonansa. Mutta sen jälkeen se ihmissuhde palkitsee sillä, kun huomaa, että pystyy laajentamaan tällaisen ihmisen elämän ympyröitä tai kun huomaa hänen alkavan suhtautua rennommin muihinkin ihmisiin kuin minuun. Aivan mielettömiä tilanteita on tullut koettua näiden kanssa. Ja aina jaksaa hämmästyttää, että miksi niin harvat ihmiset antavat ujoille mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin  hirmu hiljainen ja ujo ja satunnaisesti törmäsin juuri tuollaisiin opettajiin. Ei heitä nyt monta ollut, ehkä 10 % kaikista. Se oli mm. sellaista nälvimistä "etkö nyt osaa kovempaa puhua" tai "ai en ole edes huomannut että sinäkin olet tällä luokalla" . Tietysti antoivat myös osaamisen tasoon nähden huonoja numeroita, esim. yhdessä aineessa kokeiden keskiarvo oli 9,5 ja sain kasin. Aina oli läksyt tehty ja tein kaiken muunkin tunnollisesti mutta en sitten vissiin ollut riittävästi äänessä.

Minulla oli tällainen opettaja 1-3 luokilla. Hänellä oli näitä suosikkioppilaita, jotka sai kymppejä ja kehuja. Minä en saanut häneltä 10 todistukseen mistään aineesta, vaikka ainakin 2 aineessa osaaminen oli sillä tasolla. Minua kohtaan opettaja käyttäytyi kuin olisin ollut ilmaa, paitsi jos tuli joku syy huutaa minulle, mikä osaltaan teki minusta entistä hiljaisemman. Minua on aina koulukiusattu, ja kun kerroin tälle opettajalle kiusaamisesta, hän pilkkasi luokan edessä.

Muistan yhden tytön, joka satutti varpaansa liikuntatunnilla ja opettaja ryntäsi heti siihen lepertelemään. Itse sain kerran mojovasti koripallosta päähän niin opettaja oli vaan että 'jatketaan'. Ainut 'kehu' minkä muistan häneltä oli jotain 'oletpas laihtunut ja sievistynyt' kun sairastuin vakavasti ja laihduin alipainoiseksi... voitte vain kuvitella näiden ekojen kouluvuosien seurauksia mutta niistä en rupea nyt avautumaan.

Vierailija kirjoitti:

35 vuotta opettajakokemusta kaikilta asteilta enkä ole koskaan törmännyt kerrottuihin tapauksiin, siis että hiljaista ja ujoa oppilasta olisi opettaja kiusannut. Niissä hiljaisissa on todella ainakin kahdenlaista porukka: on niitä, jotka ovat ihan oikeasti ujoja ja hiljaisia, mutta sitten on suuri joukko flegmaattisia laiskimuksiakin. Koska tässä maailmassa on opittava avaamaan suunsa, pyytää opettaja välillä myös sitä hiljaista ja ujoa vastaamaan. Jos se tulkitaan kiusaamiseksi, niin en voi asialle mitään.

Tulee mieleen muuan erittäin hyvin menestyvä oppilas, joka piti selvän hajuraon muihin oppilaisiin. Pyysin häntä kerran sitten neuvomaan lähellään istuvaa oppilasta, mutta vastaukseksi sain sellaisen ärähdyksen, että enpä enää pyytänyt. Lillukoon liemissään! Nyt kyseinen henkilö joutuu suunsa avaamaan, sillä hän valitse sellaisen ammatin, jossa joutuu tekemisiin hyvin monenlaisten ihmisten kanssa.

Niitä hiljaisia pyritään muuten kannustamaan opetukseen osallistumaan ja avaamaan suunsa, koska tuntiosaaminen on osa arvosanaa. Ei opettaja ole selvännäkijä eli ei hän yleensä voi tietää, onko oppilas tehnyt läksynsä ja osaako hän asiat. Paitsi joittenkin maanhiljaisten ilmeistä näkee, missä mennään. Valitettavan monet tuijottavat vain pulpetinkantta. Päättele sitten siitä!

Toivon, että tämä "flegmaattisista" puhuva vakiokeskustelija on provo eikä oikea opettaja. Vaikka kyllähän mielenterveysongelmia on opettajillakin.

Itsekin olisin saattanut ärähtää, jos joku puusilmä olisi kouluaikana vaatinut minua neuvomaan kiusaajiani. Ja olen nykyään julkisessa ammatissa, jossa kohtaan paljon ihmisiä vaivatta.

Rakentava ajatus: Ottakaa videota siitä, kun opettaja tarkoituksella käy kilttien ja hiljaisten oppilaiden kimppuun. Lähtekää video kourassa keskustelemaan rehtorin kanssa opettajan toiminnan asiallisuudesta.

Tilanteeseen ei tule muutosta ellette itse omilla toimillanne sitä saa aikaan. Videoinnin voi suorittaa luokassa joku kiltin oppilaan kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut ottavat hiljaisen hampaisiinsa. Meillä opettaja teki niin. Ei oikein voinut tehdä mitään kun ei juuri mitään näyttöä.

Muutenkin tykkäsi vain kympin tytöistä (itsekin varmaan ollut kympin tyttö), mutta niitähän ei tarvitse edes opettaa...

Jotkut opet tykkää niistä hirveistä rääväsuista, jotka ei osaa pitää edes turpaansa kiinni.

Se johtuu yksinomaan siitä, että ne opet eivät ole ehtineet kasvattaa omiakaan lapsiaan tarpeeksi paljon. Siksi hiljainen, turvallisessa kodissa kasvanut ja vanhempien aikaa ja paneutumista paljon saanut lapsi ärsyttää. Jos vielä on vähemmän tai enemmän koulutetut vanhemmat, tai rikkaammat.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin huomasin yläaste- ja lukioaikoina, että kiltit ja mukavat oppilaat päätyivät välillä opettajien hampaisiin.

Purkivat kai näihin - tai oikeastaan MEIHIN - paineitaan, kun eivät niihin häiriköihin uskaltaneet. Toinen vaihtoehto saattoi olla se, että huomasivat kyseistä oppilasta muutenkin kiusattavan, ja yrittivät ehkä kasvattaa pisteitään näiden kiusaajien silmissä.

Ja tämä alkaa jo päiväkodissa. Kun päiväkodin open täytyy kasvattaa pisteitään kiusaajien perheiden silmissä. Niiden, jotka ovat jotenkin statuksellisia open silmissä. Kiusaaja perheineen jää aivan yksin, jos ei satu olemaan jollakin tapaa merkittävässä asemassa yhteisössä tai kaupungissa. Nämä pahimmat kiusaaset lähtevät toden totta päiväkodista alkaen1 Ne pienet lapset eivät ehkä ymmärrä niin hyvin, mutta siksi juuri se vaikuttaakin niin voimakkaasti. Ymmärtävät kuitenkin sen päällimmäisen, eli vallan ja aseman kullakin.

Uskoo ken tahtoo...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ihme, että oppilaat eivät osaa käyttäytyä. Sellaiselle lapselle ei pidetä kotona rajoja ja rajat juuri on rakkautta. Ei se, ettei viitsi pitää rajoja.

Pojan luokalla oli yksi mölisijätyttö. Juttelin tytön äidin kanssa ja selvästi huomasi, että äiti oli ihan hampaaton kasvattaja. Ei pystynyt pitämään yhtään rajoja tytölleen.

Jotenkin säälitti tämä äiti kun oli vanhemmuutensa kanssa ihan hukassa eikä edes tajunnut sitä.

Voi olla noin tai olla olematta. Toisaalta sinäkin leimaat puheliaan mölisijän vialliseksi ja väärin kasvatetuksi, kuten jotkut opettajat ujon ja hiljaisen.

On muistettava, että kyseessä voi olla synnynnäinen temperamentti ja luonne. Kyse on siis geeneistä ja synnynnäisestä luonteesta, ei mistään viasta kumpaankaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

No sitähän se temperamenttitutkija Keltikangaskin joskus kommentoi että kun opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoilta kysytään että minkälainen oppilas on ongelma luokassa, niin nää vastaa että se ujo ja hiljainen joka saa hyviä numeroita mutta ei osallistu opetukseen kuin pakon edessä. Siihen Keltikangas totesi että really, tämäkö se on se ongelmalapsi.

Ja lisäksi ujoja arvostelevat opettajat yrittävät kaikin keinoin saada ujosta puheliaan ja rohkean, jopa vanhempien kasvatusmetodit arvostellaan keskusteluissa ja ollaan sitä mieltä, ettei lapsi saa tarpeeksi itsetuntoa vahvistavaa kannustusta, läsnäoloa tai mitä nyt vain. Vaikka sitä jos mitä lapsi juuri saisikin, ja olisi ilman sitä VIELÄ ujompia ja epävarmempi!

Kun ujo menee pitämään esitelmän ja selviytyy siitä, ope on tyytymätön, koska ujo puhui hiljaa eikä katsonut tarpeeksi paljon tai hienosti yleisöön. Vaikka ujo itse kokee tehneensä mitä mahtavimman suorituksen, josta selvityi todella hyvin ja kunnialla. Kumka silloin kannustaa ja vahvistaa ujoa, ope vai ujo itse tai ujon perhe?

Vierailija kirjoitti:

Tuttua minullekin. Omilta kouluajoilta ja myös lasteni päiväkoti- ja koulupalautteissa.

Pitäisi olla aktiivisempi!

En ymmärrä mikä siinä niin ärsyttää opettajaa jos oppilas oppii parhaiten kuuntelemalla hiljaa ja pohtien mielessään kuulemaansa.

Minulle kävi niin, että kun kilttinä tyttönä tottelin sitä aktiivisuus-vaatimusta, niin en pystynyt enää seuraamaan opetusta yhtä hyvin kuin aiemmalla taktiikalla (siis hiljaa kuuntelemalla ja pohtimalla). Oma "aktiivisuuteni" siis häiritsi oppimiseen keskittymistä, vaikka aika rauhallinen olin vielä silloinkin.

Ymmärrän tietysti, että opettajasta on kiva jos oppilaat kysyvät ja keskustelevat. Olin ilmeisen epäkelpo ja huono oppilaaksi, sillä pystyin esittämään kysymyksiä vasta kun olin sisäistänyt opetettavan asian, mikä yleensä tapahtui kunnolla vasta koulupäivän jälkeen. Varmaan olisi ollut parasta jos olisin lukenut aina etukäteen tunnin asiat ja yrittänyt ymmärtää lukemani perusteella, niin sitten ehkä olisin pystynyt osoittamaan todellista aktiivisuutta sen sijaan että vain esitin aktiivista opettajien pyynnöstä.

Eikä kaikista Suomen lapsista ole tarkoitus tulla yleisön haltuunsa ottavia opettajia tai myyntimiehiä. Hiljaisempi hakeutuu ieluummin toisenlaiseen ammattiin. Ja pitää sen mahdollisen esitelmän tai asiakastapaamisen omaan hiljaisempaan tyyliisnä, eikä kukaan valita vaan asiat sujuu. Näin itsetuntokin vahvistuu, mutta vasta sitten aikuisena, kun kokee viimein olevansa hyväksytty. Jos pääsee sinne asti open itsetunnon latistamisen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

35 vuotta opettajakokemusta kaikilta asteilta enkä ole koskaan törmännyt kerrottuihin tapauksiin, siis että hiljaista ja ujoa oppilasta olisi opettaja kiusannut. Niissä hiljaisissa on todella ainakin kahdenlaista porukka: on niitä, jotka ovat ihan oikeasti ujoja ja hiljaisia, mutta sitten on suuri joukko flegmaattisia laiskimuksiakin. Koska tässä maailmassa on opittava avaamaan suunsa, pyytää opettaja välillä myös sitä hiljaista ja ujoa vastaamaan. Jos se tulkitaan kiusaamiseksi, niin en voi asialle mitään.

Tulee mieleen muuan erittäin hyvin menestyvä oppilas, joka piti selvän hajuraon muihin oppilaisiin. Pyysin häntä kerran sitten neuvomaan lähellään istuvaa oppilasta, mutta vastaukseksi sain sellaisen ärähdyksen, että enpä enää pyytänyt. Lillukoon liemissään! Nyt kyseinen henkilö joutuu suunsa avaamaan, sillä hän valitse sellaisen ammatin, jossa joutuu tekemisiin hyvin monenlaisten ihmisten kanssa.

Niitä hiljaisia pyritään muuten kannustamaan opetukseen osallistumaan ja avaamaan suunsa, koska tuntiosaaminen on osa arvosanaa. Ei opettaja ole selvännäkijä eli ei hän yleensä voi tietää, onko oppilas tehnyt läksynsä ja osaako hän asiat. Paitsi joittenkin maanhiljaisten ilmeistä näkee, missä mennään. Valitettavan monet tuijottavat vain pulpetinkantta. Päättele sitten siitä!

Eikö koearvosanat yms. riitä todistamaan osaamista niillä, jotka eivät tunneilla pulise?

Eikö koulussa pitäisi antaa  ujollekin ihmisarvo ja aikaa? Kun opettaja kuvittelee koulivansa ujosta jotakin hyvää yhteiskuntakelpoista, kääntyy se monesti päinvastaiseksi vaikutukseski, murentaa vain rohkeutta ja saa aikaa traumoja. Yleensä ujot aikuistuttuaan reipastuvat ja alkavat omatoimisesti kehittää itseään ja hakeutua tilanteisiin, joissa voivat voittaa ujouttaa. Mutta se ei tapahdu opettjana huonolla asenteella koulussa lapsena.

Opettajan pitäisi antaa ujon olla hyvä ujona, keskittyä koulusuorituksiin eikä ujon persoonaan ongelmana. Se kun ei tapahdu koulussa, vaan sitten omaehtoisesti isompana, mahdollinen rohkaistuminen ja puheliaistuminen. Jos ei tapahdu, ei tapahdu. Jos koulusta jää esiintymistraumoja, ne seuraavat vielä pitkän aikaa ja estävät tehokkaasti normaalin rohkaistumisen aikuisenakin. Hyivn moni ujo on aikuisena ammatissa, jossa on oltava paljon esillä. Ja he ovat, hyvin. Heillä on ollut ymmärtävä opettaja tai terapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhin poikamme joutui hiljaisena despoottiopettajan hampaisiin. Ope oli vielä huono pitämään kuria.

Pojalle jäi osaksi open toimista huono itsetunto. Sai joskus hyviä numeroita, mutta todistuksessa tämä ei näkynyt.

Häntä pidettiin siis idioottina kun oli hiljainen. Enkun ope antoi ysin, mutta oma ope antoi numeroa huonomman kuin kokeista saadut.

Tuntiaktiivisuus on myös osa arvosanaa ihan. Jos ei tunnilla viittaa eikä osallistu, niin eihän silloin voi saada täyttä numeroa.

Eihän tuntiaktiivisuuteen riitä se että viittaa silloin kun opettaja kysyy.

Sitä pitää itse osata esittää opettajalle kysymyksiä käsiteltävästä aiheesta.

Itse opin kouluaikana ettei sillä ollut väliä mitä kysyy, kunhan kysyy jotakin. Haasteellisimmaksi koin hyvien kysymysten keksimisen. Siksi kysyin usein sellaisiakin asioita jotka olivat ihan itsestäänselvyyksiä ja tiesin ne muutenkin. Piti vaan kysyä jotain että opettaja olisi tyytyväinen ja antaisi hyvän numeron. 

Se oli sellaista teatteria.

Mutta hyviä numeroita sillä sai.

MOni ujo toisaalta toivoo, että ope kysyisi, koska ei saa itse viitattua tai otettua aloitetta. Mutta sen kysymisen hetekn ja tilanteen pitää olla sellainen, josta ei koidu mitään koko iän kestoisia esiintymistraumoja. Ei siis laiteta ujoa pitämään puhetta itsestään yllättäne luokan eteen, tai esittämään vaikkapa apteekkarin kikattavaa vaimoa tai hullunhauskaa poliisia, kiitos.

Minun nuoruudessa mikään ei kelvannut opettajille. Olin perusluonteeltani ujo ja hiljainen, tosin joskus minäkin herkesin puhumaan. Luonteestani huolimatta lastentarhassa opettajat haukkuivat että olin se jolla oli puheripuli. Siitä rankaistiin mm lähettämällä päiväunille kun olimme matkalla leikkipuistoon ja olin puhunut liikaa kävelymatkan aikana. En koskaan ymmärtänyt rangasituksen perustetta. Peruskoulun oppitunneilla piti olla hiljaa. Suun aukaiseminen oli häiriökäyttäytymistä johon puututtiin lujasti. Lukiossa piti olla hiljaa matematiikan ja fysiikan tunneilla, mutta ruotsin tunneilla olisi pitänyt osallistua koko ajan. Sain moitteet siitä että en osallistu opetukseen tunneilla, mutta pärjään hyvin kokeissa. Olen just sellainen oppilas ja se oli paha asia. AMK-tasolla tunneilla piti enimmäkseen olla hiljaa, joskin oli myös toisenlaisia tunteja jotka olivat lähinnä ajan tappamista, eikä varsinaista opetusta ollenkaan. Puhuminen tunneilla oli opetuksen keskeyttämistä. Yliopistossa piti olla sosiaalinen, osallistua keskusteluun tunneilla. Otapa näistäkin sitten selvää miten pitäisi käyttäytyä. Minusta on väärin että tuntiaktiivisuus vaikuttaa todistuksen numeroon.