Mitä teette, jos lapsi ei suostu lähtemään päiväkodista vaan saa itkupotkuraivarit?

Kainaloon vaan ja kotiin.

Olen itse päiväkodissa töissä ja moni vanhempi "häpeilee" sitä, kun lapsi kiukkuilee, vaikka se ihan normaalia onkin. Moni koittaa maanitella ja leperrellä lapselle ja keksiä yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. 

Arvostamme todella paljon sitä, että vanhempi osoittaa rajat lapselle heti, eikä jää lepsuilemaan ( eikä se tarkoita, että vanhempi siis saisi olla lapselle pelottava tai uhkaava. Normaalit rajat tuovat turvallisuutta, se, että aikuinen on jämpti ja seisoo sanojensa takana)

Luunappi auttaa aina

Tuossa ei ole pienintäkään asiaa väärin. Ihan samalla tavalla ne siellä päiväkodissa tekevät, kun pitää mennä ulos ja tulee tilanne. Joskus kun saattaa olla vain kymmenen minuuttia aikaa siihen että ulkona olevan kaverin työvuoro loppuu ja itsellä on sisällä vielä kolme lasta pukematta ja itsekin pitäisi sinne ulos päästä.

Ihan todella ei kannata stressata tuollaisia. Kyllä lapsen saa pukea vasten tahtoaan tai siirtää paikasta a paikkaan b, kunhan ei käytä voimaa niin että satuttaa toista.

T. Päiväkodin täti

Ah, ihana uhmaikä. Saisikin tunkea 2-vuotiaan vain ilman ulkovaatteita autoon, mutta meidän on kuljettava kotiin jalkaisin, joten ne vaatteet on saatava päälle. Kun saat pipon päähän ja alat laittaa kenkiä, lapsi repii pipon irti ja kun laitat pipon takaisin, lapsi repii kengät pois ad infinitum. Lopulta olet hiestä märkä, raivo päällimmäisenä tunteena ja uhkaillut lasta suurinpiirtein raajojen irti repimisellä ennen ulko-ovelle pääsyä. Vielä ei ole lasua tehty.

Kerran pääsin seuraamaan kun isä maanitteli lasta lähtemään kotiin peräti 45 minuuttia. Perheessä lapset pyörittivät vanhempiaan 100-0. Oikein teit ap.

t. varhaiskasvatuksen hoitaja

Ei sinne päiväkotiin voi jäädä 10 minuutiksi juttelemaan hoitajien kanssa. Meillä ainakin siinä neljän maissa usein on jonoa sen aikuisen luo, kun suurin osa haetaan silloin ja kaikki vaihtavat muutaman sanan hoitajan kanssa. Jo siinäkin ajassa näkee miten hoitaja vilkuilee ympärilleen ja yrittää samalla valvoa lapsia.

Minusta ap teki ihan oikein kun kantoi lapsen ulos. Toki pari kertaa pitää lapselle sanoa ja antaa mahdollisuus toimia mutta kun siitä asiasta ei oikeasti voi neuvotella ja kotiin on pakko lähteä. Pienet lapset on kuitenkin suht helppo harhauttaa esim. pienellä kilpailulla (oletko saanut haalarin päälle ennen kuin äiti laskee viiteen) tai viemällä ajatukset kotiin (jokohan sillä nallella on kotona ikävä sinua). Mutta jos nuo ei auta, pakko sitten vain aikuisen on päättää että nyt lähdetään.

Tässä voi vanhemmilla olla myös se pelko, että tulee lasu, jos pukee lapsen väkisin ja kantaa väkisin ulos. Lasuja kun nykyään tehtaillaan mitä pienemmistä syistä.

Ai kauheeta kun tulee flash back trauma tästä. Pahinta oli just se siinä 2-3 v. Mulla vielä kaksoset ja olen liikuntarajoitteinen. Eli aika vaikeaa minulle ihan väen väkisin 3 v. vahvaa poikaa mihinkään turvaistuimeen tunkea, kun joskus sille päälle sattui. Ei siinä auttanut muu kuin odottelu. Monet kerrat tuli itketty päiväkodin pihalla. Onneksi se aika nyt ohi. Eli ap, menee vuosi, pari, niin nuo onneksi loppuu. Saa puhumalla asiat järjestykseen. Tai pienellä lahjonnalla / uhkailulla. (Ei tarvi nyt lasua mammat musta nyt heti ruveta väsää, mun uhkailut on tyyliin, et saa sitä isointa legoa sitten synttärilahjaksi).

Oisinpa itse tajunnut kysellä samaa pari vuotta sitten, kun esikoisen kanssa taisteltiin muistaakseni joka päivä hoidosta lähtiessä. Pahimpina päivinä lapsi pakeni viimeiseen nurkkaan, kannoin sieltä eteiseen, aloitin pukemisen, pakeni taas. Meidän neitiin ei puheet parivuotiaana tehonneet, jos oli päättänyt että kotiin ei lähdetä, ei reagoinut hoitajienkaan maanitteluihin. Kuumassa eteisessä muiden puskiessa saatiin lopulta haalari, kengät, tumput, pipot lopulta kaikki päälle ja sitten ulos. Hävetti ja oli paha mieli ja tuntui, ettei kenenkään toisen lapsi koskaan ikinä niin paljoa kiukuttele. Ainakin kerran kannoin päiväkodin pihan poikki kainalossa rimpuilevan 2,5-vuotiaan ja olin viimeisilläni raskaana. Onneksi on helpottanut ja puhekin tepsii, vähän kauhulla odotan mitä sitten kun kuopuksella iskee uhma.

Oman kokemuksen mukaan ei suostuttelut parivuotiaaseen toimi. Vaatteet päälle ja kotiin, ei todellakaan mitään neuvotteluita, lahjomisia yms. Välillä kuulee kun vanhempi koittaa nätisti saada lapsensa pukemaan, lapsi juoksee karkuun nauraen ja teeskennellyn rauhallisesti kysytään saako sisällä juosta, puettaisiinko nyt tämä sun kiva haalari, näytätkö miten itse osaat pukea ja epätoivo kuuluu ulkopuolisillekin, niin miksei sitä oma lapsi kuulisi.

Mun kokemus on toisenlainen. Lapsi rimpuilee, juoksee pakoon, haluaa vielä laskea liukumäestä kaksi kertaa, lösähtää hiekkaan ja heittelee tumput pois. Nostan lopulta ylös ja kannan pois. Sivusilmällä näen, että tarhatädit on kauhuissaan. En ole tämän jälkeen uskaltanut kantaa lasta pois tarhasta, etteivät tee lasuilmoitusta. Sen verran vastenmielistä porukkaa ovat, monet kerrat kuullut kuinka sättivät lapsia ja niiden vanhempia.

Kun meidän lapsi oli tuon ikäinen, niin melkein päivittäin puin huutavan ja rimpuilevan lapsen väkisin ja kannoin ulos päiväkodista. Yleensä lapsi kyllä rauhoittui melkein heti, kun päästiin ulos ja käveli nätisti kotimatkan.

Ei tullut edes mieleen ajatella, että olisin toiminut väärin. Eihän tuo tietenkään kivaa ollut, mutta ei tuossa ollut muita vaihtoehtoja, kun ei lapsi voi päättää sitä, milloin päiväkodista lähdetään.

Rehellisesti? Mua olis hävettänyt tuossa tilanteessa että mitä se henkilökunta ajattelee jos lapsi ei halua lähteä kotiin, että kuvitteleeko ne mua joksikin hirviömammaksi vaikka näkevät etten ole ja että lapsi pelkää lähteä mukaan, ja lähinnä siksi jos joku alkaa tehtailemaan lasuja ilman mitään pätevää syytä vain koska haluaa turhaa draamaa.

Siis ihan oikein teit kun puit ja otit lapsen mukaan. Niin olisin tehnyt itsekin.

Minä sain raivarit lapsena, kun autoton äiti tuli hakemaan minut jostain. Tiesin, että se tarkoitti ihan v...nmoista kävelyä bussille tai metrolle, odottelua, sitten hidas matkanteko, sitten taas lisää kävelyä, ehkä piti kaupassakin käydä vielä matkalla. Olin ollut jo tuntikausia poissa kotoa ja ihan rättipoikkiväsynyt. Olen aivan varma, että vanhemmat tiesivät selkeästi mistä raivarit johtuivat. Kun isä tuli auton kanssa hakemaan, tiesin että matka taittuu nopeasti ja helposti ja olin hyväntuulinen.

Lapsi kainaloon ja menoksi. Siinäpä se. 

Aivan oikein olet toiminut. Toinen vaihtoehto tosiaan napata vaatteet ja lapsi kainaloon ja kantaa pois.

Ammattikasvattajat katsoo vieressä, että wau! Just noin. Rajat on rakkautta.

Woke🤥trolli taas viljelemässä lapsivihaa... (miesviha ei riitä!!)

Teit väärin, jos olet Suomessa. Kävit toiseen käsiksi, vaikka fyysinen väkivalta on Suomen laissa kielletty.

Antaisin kotona selkään.

Sun täytyy hakea lapsi aikaisemmin, jos teillä on muutenkin ongelmia.

Hyvin toimit. Nuo on kyllä rasittavia hetkiä, kun on itsekin ehkä uupunut, nälissään ja kylmissäänkin ja haluaisi vain pian kotiin, mutta lapsi ei suostuisi lähteä. Väkisinhän se on puettava ja kannettava, mutta aika ikäväähän se on jos lapsen pitäisi pyöräillä/kävellä itse kotiin.

Älkää uskoko näitä lapsivihaajia.