Lapsi aloitti uuden harrastuksen ja nyt valmentaja ilmoitti, että ei pärjää :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tästä keskusteltu lapsen kanssa aiemmin? Eli onko hänelle kerrottu, missä ei pärjää ja annettu mahdolisuus parantaa käytöstään? Vai tuliko tämä aivan puskista? Koska tässä on nyt mun mielestä kaksi asiaa:

1) harrastus ei ole mikään päivähoito, sielä on muitakin, ja valmentajan kaikki aika ei saa, eikä voi, mennä yhden paimentamiseen. 

2) Jos asiasta ei lapsen kanssa ole puhuttu aiemmin, vanhempana pyytäisin, että valmentaja käy keskustelun lapsen kanssa (sinä voit olla mukana) jossa tämä käydään läpi, kerrotaan, minkä pitää muuttua ja jos ei muutu, sitten tulee siirto tuohon toiseen joukkueeseen. Tosin en tiedä, että mitä se nuorempien ryhmään siirtäminen auttaa tässä...

Onko Sinulla jotain vaikeuksia ymmärtää kirjoitettua viestiä?  Vai haluatko kenties vain olla ilkeä?  Kyse on asioista, joille kyseinen lapsonen ei mahda yhtään mitään.  Tunnistan ongelman, ja olen sitä mieltä, että nää valkut on usein semmoisia mulkeroita, joille tärkeintä on kerätä sulkia hattuunsa.  Ja jos ei pysty hoitamaan hommaansa, niin vaihdetaan lapsia, mutta ei vahingossakaan valmentajaa.  Muutenkin olen sitä mieltä, että lasten harrastukset ovat liian kilpailu/näytöshenkisiä, eivätkä enää täytä mukavan harrastuksen kriteereitä.

Hyvin usein valmentajat ovat vapaaehtoisia, jotka tekevät hommia ilmaiseksi / hyvin pienellä korvauksella. Toisekseen se on hyvin epäkiitollista hommaa, koska v-maisia vanhempia on paljon. Teki niin, teki näin, aina on joku mielensä pahoittanut ja kaikki on valmentaja syytä. Toisekseen, joku lapsensa junnufutisjoukkuetta valmentava insinööri-isi ei vaan voi tietää miten parhaiten toimia ihan joka ikisen käytöshäiriöisen ja/tai erityislapsen kanssa.

Kilpailuhenkisyydestä ollaan samaa mieltä, montakohan lupaavaa urheilijaa on menetetty, kun on homna mennyt liian vakavaksi liian aikaisessa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi lapsellesi paras vaihtoehto:

1. jatkaa nuorempien kanssa ja saada onnistumisen kokemuksia (ja olla ehkä se paras)

2. lopettaa koko harrastus ja aloittaa vaikka viulunsoitto tai suunnistus, jossa voi myös onnistua.

3. yrittää epätoivoisesti roikkua nykyisen joukkueen huonoimpana ja kokea jatkuvaa epäonnistumista.

Varsinkin loppuvuodesta syntyneille nuo ikäluokkajoukkueet ovat ongelmallisia, sillä usein he joutuvat aloittamaan itseään pari vuotta vanhempien joukossa. Eri asia sitten jonkun pienen paikkakunnan ainoa "tyttöjoukkue" jääkiekossa, jossa nuorin voi olla 8 v ja vanhin 48 v.

Kukaan täyspäinen ei saa onnistumisen kokemuksia lähtökohdiltaan fundamentaailisesti eri ryhmässä. Vai saatko onnistumisen kokemuksia viisivuotiaiden keskuudessa lukutaidostasi? 

Eli vaihtoehto 2 on ainoa oikea. 

Kuinka paljon nuorempia se nuorempien ryhmä on? Jos oma lapsesi olisi syntynyt vuonna 2007 joulukuussa, niin olisiko vuoden 2008 tammikuussa hyvinkin paljon häntä nuorempi? Minun laskelmani mukaan ei ainakaan kahta vuotta, vaikka juniori-ikäluokkien väli on 2 vuotta.

Aikuisten joukkueissakin voi olla ongelmana tuo "kaikki pelaa"-periaate. On aloitettu harrastus- ja höntsäilyjoukkueena, mutta sitten on alettu pelaamaan jossakin sarjassa. Osalla on enemmän intoa kuin taitoa, mutta kun samat maksut maksetaan ja samoihin harjoituksiin osallistutaan, pitää päästä myös pelaamaan. On vaan hyväksyttävä se tosiasia, että tiukan ottelun viimeisen erän loppupuolella kentälle menevät ne, joilla on mahdollisuus pelata voitosta, vaikka joillakin olisi ollut paljon vähemmän peliaikaa.

Pari kysymystä ap:lle;

Onko tämä "Lapsella hahmottamisen ja oman toiminnan ohjauksen ongelmia" pysyvä olotila vai hoitaako aika ja kasvaminen tämän puutteen?

Onko lapsella paloa lajiin vai onko kyseessä se, että halutaan olla joukon mukana?

Miten tuollainen on mahdollista? Eikö joukkueessa ole mitään tasorymiä tai niin että joku treenaisi niin kauan kuin on "tarpeeksi" hyvä otteluihin? Missä pallopelissä yleensä saa pelata nuorempien kanssa? Eli eikö joukkueet ole määrätty ikäryhmittäin? Tykkääkö lapsi lajista, vaikka ei pärjää? Vai eikö klapsi itse huomaa sitä? Mielestäni lapsilla on aika selkeästi kilparyhmät ja joukkueet erikseen ja niissäkään karsintaa ei tehdä ihan nuorina. Mikä laji, saako kysyä? 

Kyllähän tuota on jo pienestä pitäen, on niin tavoitteellista kaikki :(. Oma tyttö harrastaa joukkuevoimistelua korkeimmalla tasolla (se taso joka tähtää sm-tasolle tulevaisuudessa) ja kaksi tyttöä tiputettiin alempaan sarjaan. On kyllä kova pala 8-vuotiaalle. Moni laji vaan on tuollainen että jo todella aikaisessa vaiheessa jaotellaan eri tasoihin ja jos kehitys alkaa laahata niin siirretään toiselle tasolle, toki nouseminen korkeammalle on myös mahdollista...

Mää ehdotan! Miten ois musiikkiharrastus? Esim kitarat on halpoja, voi kotonakin harjoitella jos meinaa jäädä muuten jälkeen. Luova harastus on hyvä tapa mennä omaan maailmaan ja kehittyä ihan huomaamatta. :)

Tuntuu, että nykyään vanhempien harrastus on vertailla sitä, missä ja miten paljon kenenkin lapset ovat pois kotoa fiineimmissä ja trendikkäimmissä harrastuksissa. Yhä useamman koululaisen suusta kuulee, ettei ehdi tekemään läksyjä, kun on niin paljon kaikkea muuta... "Tänään mulla on, huomenna oon siellä, sit oon tuolla ja täällä ja tossa.. missä välissä mä ehtisin läksyt, kun oon kotona vasta ysiltä?"

Miksi ette vaan anna lasten leikkiä pihalla ja keksiä harrastuksia itse? Luovaa ja yhteisöllistä eikä mitään "mene sinne, tee sitä, tuo mitalikotiin tai ole tuomatta, soita vaikka bassoa samalla kun harjoittelet potkunyrkkeilyä"

Terveisin

Koulunkäyntiavustaja

miksi liikaa kaikkea? kirjoitti:

Tuntuu, että nykyään vanhempien harrastus on vertailla sitä, missä ja miten paljon kenenkin lapset ovat pois kotoa fiineimmissä ja trendikkäimmissä harrastuksissa. Yhä useamman koululaisen suusta kuulee, ettei ehdi tekemään läksyjä, kun on niin paljon kaikkea muuta... "Tänään mulla on, huomenna oon siellä, sit oon tuolla ja täällä ja tossa.. missä välissä mä ehtisin läksyt, kun oon kotona vasta ysiltä?"

Miksi ette vaan anna lasten leikkiä pihalla ja keksiä harrastuksia itse? Luovaa ja yhteisöllistä eikä mitään "mene sinne, tee sitä, tuo mitalikotiin tai ole tuomatta, soita vaikka bassoa samalla kun harjoittelet potkunyrkkeilyä"

Terveisin

Koulunkäyntiavustaja

Surkea totuus on se ettei siellä pihalla ole muita.

Vierailija kirjoitti:

miksi liikaa kaikkea? kirjoitti:

Tuntuu, että nykyään vanhempien harrastus on vertailla sitä, missä ja miten paljon kenenkin lapset ovat pois kotoa fiineimmissä ja trendikkäimmissä harrastuksissa. Yhä useamman koululaisen suusta kuulee, ettei ehdi tekemään läksyjä, kun on niin paljon kaikkea muuta... "Tänään mulla on, huomenna oon siellä, sit oon tuolla ja täällä ja tossa.. missä välissä mä ehtisin läksyt, kun oon kotona vasta ysiltä?"

Miksi ette vaan anna lasten leikkiä pihalla ja keksiä harrastuksia itse? Luovaa ja yhteisöllistä eikä mitään "mene sinne, tee sitä, tuo mitalikotiin tai ole tuomatta, soita vaikka bassoa samalla kun harjoittelet potkunyrkkeilyä"

Terveisin

Koulunkäyntiavustaja

Surkea totuus on se ettei siellä pihalla ole muita.

Ei siellä ole muita, kun ne muut ovat siellä missä isä ja äiti haluaa...

Pahin mitä olen kuullut on se, että lapsi on kertonut käyvänsä musiikkitunnilla vain koska äiti haluaa, että lapsi osaa soittaa pianoa ja lasta tämä ei kiinnosta yhtään.

terveisin,

koulunkäyntiavustaja

Kylä ne lapset itsekin osaa harrastuksia haalia liikaa. Vanhemman tehtävä on valvoa ettei niin käy.

Soittoharrastus on sellainen että siinä varmaan vanhemmat joutuukin välillä pakottamaan.

Meillä on se linja ollut aina että kaksi liikuntaharrastusta, ja siis harrastusmielessä, ei tavoitteellisia. Ne on sitten vaihdelleet ja välillä on ollut myös esim kuvista.

Ja viikonloput meillä on täysin aikatauluttamattomat. Lukemiseen kannustamme silloin.

Lapsen oma motivaatio ja innostus lajiin ja harjoitteluun on tärkeintä. Jos lapsi itse viihtyy joukkueessa ja siellä on hänelle kavereita ja valmentajat ovat sitä mieltä, että saa olla tässä ryhmässä eivätkä suosittele ja tarjoa muuta ryhmää, niin anna lapsen harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen oma motivaatio ja innostus lajiin ja harjoitteluun on tärkeintä. Jos lapsi itse viihtyy joukkueessa ja siellä on hänelle kavereita ja valmentajat ovat sitä mieltä, että saa olla tässä ryhmässä eivätkä suosittele ja tarjoa muuta ryhmää, niin anna lapsen harrastaa.

No näin juuri ei nyt ole.

Miksei ole höntsäryhmiä? - miksei JOKU MUU järjestä mikun lapselle sopivaa ryhmää? Miksi?

Yleensä lasten valmentajat on vanhempia jotka uhraavat omaa aikaansa ja jos he haluavat vetää omalle lapselleen sopivan tasoista ryhmää niin eikö se ole OK?

Ei ole lapselle mielekästä olla se umpitumpelo taitavien joukossa. Jos on aloittanut muita myöhemmin ja vielä motorisesti hidas niin ei voi saada onnistumisia harrastuksesta.

Olisiko vanhemmilla peiliin katsomisen paikka? Ainakin täällä päin voisi varata vaikka koulun liikuntasalivuoron ja lähteä siellä rakentamaan höntsä-säbä (tai mikä laji nyt onkaan) ryhmää. Aktiivisuutta vanhemmilta kehiin vaan, ei se ole toisten vanhempien velvollisuus .

Nuorempien ryhmään voi ihan hyvin mennä. Itse aloitin tanssiharrastukseni tosi myöhään, 16-vuotiaana. Omanikäisten ryhmä olisi ollut aivan liian vaativa minulle, joten päätin mennä esiteini-ikäisille suunnattuun ryhmään. Siellä lähdettiin aivan alkeista ja perustekniikasta. Varmasti olisin ollut itku kurkussa jokaisen omanikäisten ryhmän harjoitusten jälkeen. Vaikka hieman hävetti olla vanhin (ja pisin), keskityin kuitenkin enemmän siihen, että oppisin jotain, en siihen, mitä muu joukkue ajattelee.

Minulla on vastaava lapsi. Ei olisi tullut mieleenkään viedä vaativaan ja tavoitteelliseen kilpaurheiluun mitä suurin osa harrasteryhmistä nykyään on. Myös joukkuelajit piti sulkea pois. Ai mitä jäi jäljelle? No ei oikein mitään, oma laji löytyi uinnista joka ei ole kilparyhmä. Nyt vanhempana ui omatoimisesti.

Vierailija kirjoitti:

Alakouluikäinen aloitti joukkuelajin oman ikäisten ja vähän vanhempien kansssa. Lapsella hahmottamisen ja oman toiminnan ohjauksen ongelmia yms, jotka varmasti jossain määrin vaikuttaa lajin oppimiseen. Ei käytös- tai keskittymispulmia.

Syksyn nyt treenannut muiden mukana ja tänään tuli joukkueenjohtalajta viesti, että ei pärjää ikätovereiden tavoin treenieissä ja peleissä.

Miten ihmeessä mä kerron lapselle, että sen pitää joko

a. lopettaa harrastus tai

b. siirtyä huomattavasti nuorempien (2-4v nuorempia) joukkueeseen harjoittelemaan??? (tämä siis ehdottomasti joukkueen kanta, ei tietenkään lopettamista suositellut/ehdottanut)

Niin paljon pettymyksiä ja epäonnistumisia on jo tuon lapsen elämään mahtunut, että mua musertaa ajatus tuon sanomisesta... :,(

Tiedän, että tuo nuorempien joukkueeseen joukkueeseen siirtyminen olis ihan kuolinisku sosiaalisesti

Eihän se harrastus ja tiettyyn ikäryhmään kuuluminen ole mikään automaattinen oikeus. Sekoitat nyt peruskoulun ja harrastuksen. Harrastuksessa ja kilparyhmässä ei ole mitään toivottomien tapausten tukiopetusta, vaan silloin siirrytään heikompitasoisten ja oman tasoisten ryhmään treenaamaan. Toiset ovat harjoitelleet enemmän ja ei ole reilua, että sinun lapsesi toheloi siellä joukossa ja hidastaa koko joukkueen treeniä. Jos ei pärjää ahkerallakaan harjoittelulla, sitten ei pärjää ja sillä selvä. Sellaista se urheilu nyt kilpatasolla vain on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. Harrastuksen pitäis olla kivaa ja kehittävää, eikä jatkuvaa arvostelua ja suorittamista.

Niinpä, ja kun aloittamisen yhteydessä juteltiin valmentajien kanssa, oli puheissa juurikin tuollainen "fair play" henki, kaikki pääsee pelaamaan jne.

No, onneksi lapsella on toki muitakin harrastuksia, joista tykkää ja "pärjää" omalla tasollaan

t.ap

Tuollaisen v*tun fair play hengen takia suomalaiset joukkueet eikä yksilöt menesty enään yhtään missään lajissa.

Tunarit voi mennä johonkin seurakunnan tai  muiden haahulijoiden porukkoihin ja antaa potentiaalisten urheilijoiden reenata keskenään. 

Jos lapsesi on nyt ryhmässä jossa on hänen ikäisiään ja vähän vanhempia niin miksei hän voisi olla sellainen vähän vanhempi nuorempien ryhmässä ja saada toivottavasti siellä onnistumisia?

Mitä se lapsi itse haluaa? Laita sellaseen jengiin jossa tykkää olla.

Vaihtakaa seuraa tai ryhmää harrastuspainotteisempaan tai sitten lajia kokonaan. Totuus on, että esim. futista tai jääkiekkoa tai telinevoimistelua tai taitoluistelua ei voi aloittaa vuosia muiden jälkeen ja päästä samalle tasolle, etenkään, jos ei lapsi ole motorisesti lahjakas ja motivoitunut itse omalla treenillä ja kotiharjoittelulla ottamaan muita kiinni. Ei siitä esim. futikseen pelaamisesta vain tule mitään ja lapsi joutuu porukan syrjimäksi, kun on huonoin sakista ja ei pysty täyttämään pelipaikkansa vaatimuksia.

Joukkuelajeille löytyy kyllä mielenkiintoisia harrastusvaihtoehtoja, vaikkapa maantie- tai maastopyöräily, bmx, suunnistus, ratsastus, motocross, karting, uinti, juoksulajit, kiipeily, parkour, skuuttaus, laskettelu, agility, pikaluistelu, itsepuolustuslajit, jousiammunta jne.

Meillä näistä harrastetaan ratsastusta, jousiammuntaa, kartingia ja kungfua. Futis jäi pois juuri em. syistä.