Lapsi aloitti uuden harrastuksen ja nyt valmentaja ilmoitti, että ei pärjää :(

Vierailija kirjoitti:

Se on myöös tosi väärin niitä oikeasti lahjakkaita kohtaan. Vähän kuin minä tunkisin väkisin kuoroon vaikken osaa laulaa.

Tässä on kyse ilmeisesti jalkapallosta. Kaikkina aikoina Suomessa on ollut alle 10 oikeasti lahjakasta jalkapalloilijaa, on aika epätodennäköistä että niitä tuossa joukkueessa olisi yhtään. Joka tapauksessa kaikissa vähänkin isommissa seuroissa on erikseen kilpa- ja harrastejoukkueet. Olisiko joukkueen vaihto mahdollista?

Lapselle olisi varmasti parempi siirtyä omalle taitotasolle vastaavaan ryhmään. Jos hän joka kerta harjoituksissa ja peleissä joutuu olemaan joko aivan suoritustasonsa yläpäässä, tai ei pääse vaaditulle tasolle vaikka kuinka yrittäisi, harrastus tulee erittäin todennäköisesti loppumaan lapsen väsyessä itsekin siihen. Varsinkin alkuvaiheessa olisi erittäin hyvä saada perustaso kuntoon, eikä ole mitään hävettävää olla nuorempien ryhmässä. Kyse on aika pitkälti vain ajatusmaailmasta. Siirto vaikka muutaman kuukauden ajaksi perustaitoja oppimaan ei ole mikään lopullinen tuomio, ihan lapsen omista taidoista ja kehittymisestä riippuen taso voi nousta hyvin nopeasti.

Jalkapallon puolelta sanoisin, että järjestelmä voisi olla armeliaampikin, varsinkin alle kouluikäisissä fyysinen ja psyykkinen kehitystaso voi heitellä syntymäkuukauden ja yksilön mukaan vaikka kuinka paljon. Enemmän tulisi olla yhdistettyjä tasoryhmiä vasta-alkajille ja pidempään pelanneille syntymävuodesta riippumatta. Silloin jokainen saisi kokea onnistumisen tunteita, ja jokainen voisi harjoitella/pelata omalla tasollaan.

Eikä mikään takaa, että se olisi takuuvarma sosiaalinen itsemurha. Mistä sitä tietää, jos löytyisi vaikka elinikäinen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myöös tosi väärin niitä oikeasti lahjakkaita kohtaan. Vähän kuin minä tunkisin väkisin kuoroon vaikken osaa laulaa.

Tässä on kyse ilmeisesti jalkapallosta. Kaikkina aikoina Suomessa on ollut alle 10 oikeasti lahjakasta jalkapalloilijaa, on aika epätodennäköistä että niitä tuossa joukkueessa olisi yhtään. Joka tapauksessa kaikissa vähänkin isommissa seuroissa on erikseen kilpa- ja harrastejoukkueet. Olisiko joukkueen vaihto mahdollista?

Tietysti jos puhutaan aidosta lahjakkuudesta, niin harvassa tosiaan ovat. Parempi olisi ehkä puhua edistyneemmistä tai taitavammista. Heillekään ei ole hauskaa pelata muuten samantasoisia joukkueita vastaan, jos omassa joukkueessa olisi aina joku "pujottelukeppi", joka ei saa edes hippaa vastustajasta.

Puhumattakaan juuri siitä kaverista, jolle pelin taso on liian vaativa. Ei ole hauskaa hänellekään, jJos ei ehdi koskea edes palloon pelin aikana, eikä pysty auttamaan joukkuettaan millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on myöös tosi väärin niitä oikeasti lahjakkaita kohtaan. Vähän kuin minä tunkisin väkisin kuoroon vaikken osaa laulaa.

Tässä on kyse ilmeisesti jalkapallosta. Kaikkina aikoina Suomessa on ollut alle 10 oikeasti lahjakasta jalkapalloilijaa, on aika epätodennäköistä että niitä tuossa joukkueessa olisi yhtään. Joka tapauksessa kaikissa vähänkin isommissa seuroissa on erikseen kilpa- ja harrastejoukkueet. Olisiko joukkueen vaihto mahdollista?

No joku on Zlatan, joku toinen kaatuu perseelleen joka kerta yrittäessään potkaista palloa. Loput (enemmistö) tältä väliltä. Ei tarvitse olla superlahjakas, vaikka on kunnianhimoa menestyä ja kehittyä. Sinne kohtuullisen hyvään joukkueeseen mukaan joku tohelo (kaikella ystävyydellä tämä nimitys), joka hyvänä päivänä saattaa palloa potkaistessa jopa osua palloon. Ei siitä selkeästi muita heikommasta lenkistä tykätä, ellei sitten ole sosiaalisilta kyvyiltään ylivertainen "hyvä tyyppi".

Itse en ymmärrä miksi nuo jutut ovat nykyään niin virallisia.

Ennen lapset pelasivat kesällä jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa ihan keskenään.

Suurin ulkopuolinen panostus oli jos jonkun vanhempi suostui auraamaan jäälle kentän ja tuomaan pumpun jäädytystä varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tästä keskusteltu lapsen kanssa aiemmin? Eli onko hänelle kerrottu, missä ei pärjää ja annettu mahdolisuus parantaa käytöstään? Vai tuliko tämä aivan puskista? Koska tässä on nyt mun mielestä kaksi asiaa:

1) harrastus ei ole mikään päivähoito, sielä on muitakin, ja valmentajan kaikki aika ei saa, eikä voi, mennä yhden paimentamiseen. 

2) Jos asiasta ei lapsen kanssa ole puhuttu aiemmin, vanhempana pyytäisin, että valmentaja käy keskustelun lapsen kanssa (sinä voit olla mukana) jossa tämä käydään läpi, kerrotaan, minkä pitää muuttua ja jos ei muutu, sitten tulee siirto tuohon toiseen joukkueeseen. Tosin en tiedä, että mitä se nuorempien ryhmään siirtäminen auttaa tässä...

No kuten aloituksessa kirjoitin, ongelma ei suinkaan ole käytöksessä, vaan ihan konkreettisissa taidoissa, pelitaidoissa, pallonhallinnassa. Eli ei valmentajan tarvitse komentaa tai ohjeistaa käytöksessä. Vaan ihan perustaidoissa.

Toki sen tiedän ja ymmärrän, että ei voi aika mennä yhden koutsaamiseen, toki paikalla on aina ainakin kaksi valmentajaa ja ryhmä ei ole hirvittavän iso.

VAlmentaja ei ilmeiseti ole jutellut lapsen kanssa, kotona olen kyllä kysellyt lapselta, miten harkat meni?  Siirto nuorempien ryhmään "auttaisi" sen, että siellä on vieläkin pienempi joukkue, harjoitukset "iisimpiä" ja enemmän perusasioihin painottuvia!

T.ap

Onko lapsesi erityislapsi? Tilanne on sikäli haastava, että lapsesi ilmeisesti tarvitsee huomattavasti enemmän harjoitusta saavuttaakseen tason jossa muut ovat. Voisiko hän saada lisäharjoitusta esim. Käymällä sekä pienten että isojen ryhmän harjoituksissa muutaman kuukauden? Toisaalta otit riskin laittamalla lapsen uuteen harrastukseen ottaen huomioon lapsen tason. Meidän erityislapsi ei pärjännyt kahdessa tavallisessa harrastuksessa, sillä sarjoittaminen (harkoissa liikkeiden ja toimintojen tekeminen tietyssä säädetyssä järjestyksessä) ei onnistunut. Molempiin harrastuksiin lähdettiin kokeilemaan periaatteella ja toisessa hän olisi halunnut jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tästä keskusteltu lapsen kanssa aiemmin? Eli onko hänelle kerrottu, missä ei pärjää ja annettu mahdolisuus parantaa käytöstään? Vai tuliko tämä aivan puskista? Koska tässä on nyt mun mielestä kaksi asiaa:

1) harrastus ei ole mikään päivähoito, sielä on muitakin, ja valmentajan kaikki aika ei saa, eikä voi, mennä yhden paimentamiseen. 

2) Jos asiasta ei lapsen kanssa ole puhuttu aiemmin, vanhempana pyytäisin, että valmentaja käy keskustelun lapsen kanssa (sinä voit olla mukana) jossa tämä käydään läpi, kerrotaan, minkä pitää muuttua ja jos ei muutu, sitten tulee siirto tuohon toiseen joukkueeseen. Tosin en tiedä, että mitä se nuorempien ryhmään siirtäminen auttaa tässä...

No kuten aloituksessa kirjoitin, ongelma ei suinkaan ole käytöksessä, vaan ihan konkreettisissa taidoissa, pelitaidoissa, pallonhallinnassa. Eli ei valmentajan tarvitse komentaa tai ohjeistaa käytöksessä. Vaan ihan perustaidoissa.

Toki sen tiedän ja ymmärrän, että ei voi aika mennä yhden koutsaamiseen, toki paikalla on aina ainakin kaksi valmentajaa ja ryhmä ei ole hirvittavän iso.

VAlmentaja ei ilmeiseti ole jutellut lapsen kanssa, kotona olen kyllä kysellyt lapselta, miten harkat meni?  Siirto nuorempien ryhmään "auttaisi" sen, että siellä on vieläkin pienempi joukkue, harjoitukset "iisimpiä" ja enemmän perusasioihin painottuvia!

T.ap

En oikein ymmärrä tätä siirtoa nuorempien ryhmään. Eihän lapsi voi yli-ikäisenä pelata nuoremmissa junnuissa. Vai onko tarkoitus vain käydä treeneissä höntsäämässä? 

Ongelma on jo lähtökohtaisesti siinä, että on ylioptisistisesti viety lapsi tasoonsa nähden aivan liian kovaan joukkueeseen, jossa hänellä ei ole ollut mitään mahdollisuutta menestyä edes välttävästi. Jos valmentaja ottaa kotiin yhteyttä, tarkoittaa se sitä, että lapsi ei pärjää alkuunkaan joukkueessa, vaan on valovuosia muita jäljessä, eikä tule koskaan saamaan kunnolla peliaikaa, jos tulee saamaan sitä ollenkaan.

Kyllä vanhempienkin pitäisi nähdä tilanne relistisesti jo etukäteen, eikä saattaa lasta noin hankalaan tilanteeseen, varsinkin kun on tiedossa, että lapsella jo lähtökohtaisesti toiminnassa ja hahmottamisessa  on ongelmia.

Meidän lapsen harrastuksessa on erityislapsi, en tiedä mikä tarkalleen on vikana. On ihan hirveän rasittava, koko ajan vaatii huomiota tai itkee jos ei osaa. Yhden ohjaajan huomio on sidottu kokonaan tähän lapseen. Muita lapsia ärsyttää selvästi, omaani myös. Olen kuitenkin sanonut lapselleni että ei saa osoittaa sitä vaan täytyy vaan koettaa kestää.

Hankalaahan se on, toisaalta lapsi tietenkin tarvitsee positiivisia kokemuksia ryhmässä ja äidillekin tuntuu olevan tärkeää. Toisaalta koko porukka kärsii eikä toiset saa "koko rahan edestä" kun yksi vie ohjaajien huomion. Kyseessä ei kuitenkaan ole joukkuelaji, joten eriyttämällä ryhmiä saadaan jonkilainen rauha ajoittain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. Harrastuksen pitäis olla kivaa ja kehittävää, eikä jatkuvaa arvostelua ja suorittamista.

Niinpä, ja kun aloittamisen yhteydessä juteltiin valmentajien kanssa, oli puheissa juurikin tuollainen "fair play" henki, kaikki pääsee pelaamaan jne.

No, onneksi lapsella on toki muitakin harrastuksia, joista tykkää ja "pärjää" omalla tasollaan

t.ap

Miksi pitää olla noin monia harrastuksia? Harrastakoon niitä missä pärjää ja vielä tykkääkin.

Jos nykyistä haluaa jatkaa, niin se siirto nuorempien ryhmään harjoittelemaan on ainoa järkevä ratkaisu. Ei lapsi voi harrastaa oman ikäisten ja vielä vanhempien ryhmässä, jos ei todellakaan pärjää. Tulee vielä kiusatuksi ja syrjityksi. Lapset ovat julmia toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsen harrastuksessa on erityislapsi, en tiedä mikä tarkalleen on vikana. On ihan hirveän rasittava, koko ajan vaatii huomiota tai itkee jos ei osaa. Yhden ohjaajan huomio on sidottu kokonaan tähän lapseen. Muita lapsia ärsyttää selvästi, omaani myös. Olen kuitenkin sanonut lapselleni että ei saa osoittaa sitä vaan täytyy vaan koettaa kestää.

Hankalaahan se on, toisaalta lapsi tietenkin tarvitsee positiivisia kokemuksia ryhmässä ja äidillekin tuntuu olevan tärkeää. Toisaalta koko porukka kärsii eikä toiset saa "koko rahan edestä" kun yksi vie ohjaajien huomion. Kyseessä ei kuitenkaan ole joukkuelaji, joten eriyttämällä ryhmiä saadaan jonkilainen rauha ajoittain.

Tämä.

Meillä on jouduittu lopettamaan harrastuksia tämän takia. Ei paljon ole mieltä kuskata lasta kalliiseen harrastukseen, jossa ohjaaja on kiinni muutamassa lapsessa. Arkkitehtikerhossa riehujat meni open kanssa eteiseen, rauhalliset lapset jäi aitten ilman opettajaa. Telinejumpassa villi ja iso lapsi ruhjoi pienemmät alleen.

Vierailija kirjoitti:

En vain tajua sitä, että lasten joukkue ym. harrastukset ovat lähtökohtaisesti kilpailuvalmennusta. Lapsille ei tunnu löytyvän mitään harrastusta urheilun parista, mikä ei olisi veren maku suussa kilpailua! Sitten ihmetellään, kun lapset ja nuoret eivät liiku.

Kyllähän eri tasoisia joukkueita ainakin suosituimmista lajeista löytyy, ainakin isommilla paikkakunnilla. Ei kaikki joukkueet lähtökohtaisesti Suomen mestaruutta tavoittele, eivätkä verenmaku suussa pelaa.

Nään nykytouhussa ison ongelman verrattuna omaan lapsuuteeni 70-luvulla, eli pihapelien lähes totaalisen puuttumisen. 70-luvulla pihapelejä pelattiin kaikkialla päivittäin ja ympäri vuoden. Meillä oli jatkuvasti korttelin tiellä joko lumikökkäreet, tai vaatteet maaleina ja peli oli aina päällä, ellei oltu kesällä uimassa, tai talvella takapihalla hyppäämässä mäkeä omatekoisesta hyppyrimäestä. Niitäkin oli tiellämme useampia.

Meidän tiellä oli 18 omakotitaloa, joissa asui 15 ikäistäni (+- 3 vuotta) poikaa, joista valtaosa oli lähes päivittäin peleissä mukana. Sen lisäksi käytiin myös urheilukentällä yhdessä höntsäämässä. Tästä porukasta kyvykkäimmät (itseni lisäksi kolme muuta) lähtivät nappulaliigaan, jolla oli siis kaupunginosajoukkueita. Nappulaliiga oli paikkakunnallani oma organisaatio, joka vastasi kokonaan E ja F juniori toiminnasta. Vasta D-junioreista lähtien paikkakunnan kahdella seuralla oli omia junioreita ja niihin joukkueisiin meni sitten parhaat nappulaliigan jälkeen. Näillä seuroilla oli vielä D-junioreissa ykkös ja kakkos joukkueet ja toisella vielä  C-junioreissakin, joten iso osa nappulaliigan pelaajista pääsivät vielä seuratoimintaankin mukaan ja löysivät tasolleen sopivan porukan. Näin siis 20 000 asukkaan pikkukaupungissa 70-luvulla.

En asu enää kyseisellä paikkakunnalla, mutta ymmärtääkseni nappulaliigan on kutistunut niistä ajoita alle puoleen ja seuroista toisella ei ole enää junioreita ollenkaan ja toinenkin saa niukinnaukin yhden joukkueen kasaan jokaisella junnutasolla.

Meillä sama tilanne. Ei siis todellakaan mitään käytös- tai häiriöongelmia vaan nimenomaan ongelmia motoriikassa, kömpelömpi ja hitaampi kuin muut, omien liikkeiden hahmottaminen huonoa, koordinaatio huonoa, lihasvoimat huonommat, esim. potkuissa vähän voimaa, hyvin jäykkä. Vaikea ymmärtää.monimutkaisesti. Pelasi futista nelisen vuotta ja joukkueessa oli kyllä tasoryhmät mutta kun harjoituksissa ja peleissä ei syötetä eikä huomioida mitenkään eikä toki poika ole samalla tavalla etenemässä ja ottamassakaan omaa paikkaansa kuin muut, eikä osumat lähde sinne päin eikä sillä voimalla kuin pitäisi niin alkoi tulla vähän raskasta. Lisäksi kun harrastaminen maksoi paljon ja sisälsi vielä tosi paljon tätä pakkotalkootouhua vanhemmille, jätettiin kesällä futis suosiolla pois. Nyt kokeillaan pianotunteja yksityisesti ja poika aloitti itsepuolustusharjoitukset sellaisessa lasten ryhmässä,on sielläkin toki kömpelö ja jäykkä mutta kukin etenee siellä omalla tasollaan.

Onhan nuo joukkuelajit siinä mielessä vähän ongelmallisia että siellä pitää kyllä pysyä ainakin tiettyyn rajaan asti muiden mukana. Eihän se kenellekkään ole kivaa, varsinkaan sille lapselle itselleen, jos ei osaa ja tosiaan ei pysy mukana. Lapsen motoriikkahan toki paranee vanhetessa - jos on parantuakseen - ja treenaamalla oppii, mutta pitää myös hyväksyä se että kaikista ei ole esim. säbään tai futikseen. Jos lapsi todella haluaa jotain mutta ei ole muiden tasolla on sitä silloin myös harjoiteltava myös itsenäisesti.

Sitä en oikein ymmärrä että miksi vanhemmat niin älyttömästi suojelevat lapsiaan epäonnistumisilta ja pettymyksiltä. Se on vain elämää ja se kasvattaa... tämä nyt vähän kärjistetysti sanottu mutta niinhän se on.

ap:lle sanoisin että jos se nuorempiin siirtyminen tosiaan on lapselle kova paikka niin silloin kannattaa miettiä sitä itsenäisesti harjoittelua (jos mahdollista) tai lajin vaihtoa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi teidän ei-lahjakkaat lapset vain pelaa takapihalla? 

Miksi jokaisen pitäisi olla jossain seuratoiminnassa mukana? Unohtunut täysin arkeen liittyvät pihaleikit. Oma lapsuus oli 60-70 -luvulla ja vain harva harrasti varsinaisesti mitään. MIksi pitäisi nytkään? Liikkumisen ilo ja siitä saatu terveyshyöty kunniaan. 

Ajat muuttuu. Nyt siellä takapihalla ei ole muita, yksin on kenenkään hankala pelata.

Sen takia ois tosi hyvä, että olis tarjolla niitä höntsäilyporukoita, ettei kaiken tartteis tapahtua kilpaurheilun ehdoilla voiton kiilto silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan nuo joukkuelajit siinä mielessä vähän ongelmallisia että siellä pitää kyllä pysyä ainakin tiettyyn rajaan asti muiden mukana. Eihän se kenellekkään ole kivaa, varsinkaan sille lapselle itselleen, jos ei osaa ja tosiaan ei pysy mukana. Lapsen motoriikkahan toki paranee vanhetessa - jos on parantuakseen - ja treenaamalla oppii, mutta pitää myös hyväksyä se että kaikista ei ole esim. säbään tai futikseen. Jos lapsi todella haluaa jotain mutta ei ole muiden tasolla on sitä silloin myös harjoiteltava myös itsenäisesti.

Sitä en oikein ymmärrä että miksi vanhemmat niin älyttömästi suojelevat lapsiaan epäonnistumisilta ja pettymyksiltä. Se on vain elämää ja se kasvattaa... tämä nyt vähän kärjistetysti sanottu mutta niinhän se on.

ap:lle sanoisin että jos se nuorempiin siirtyminen tosiaan on lapselle kova paikka niin silloin kannattaa miettiä sitä itsenäisesti harjoittelua (jos mahdollista) tai lajin vaihtoa.

Tämä on hyvin kuvaavaa suomalaiselle kulttuurille eli joko olet hyvä tai et tee ollenkaan. Minusta se on ihan väärä ajattelutapa liikunnassa. Liikunnassa ensisijaisesti tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa sekä kunto ja fysiikka kehittyy. En vain voi ymmärtää, että esimerkiksi omaa 5-vuotiasta pyydettiin siirtymään edustusjoukkueeseen. Ei se kuulu vielä noin pienten elämään. 

Minäkin koen ongelmalliseksi sen, ettei aina ole tarjolla ihan muuten vain harjoitteleville ryhmiä. Miksi ihmeessä kilpaurheilu olisi ainoa tapa liikkua? Jos halutaan liikkuvia aikuisia, tarvitaan paljon liikkuvia nuoria ja lapsia. Heille kaikille on järjestettävä mahdollisuus kehittyä ja harrastaa. Takapihalla voi tietenkin kavereiden kanssa pelata, mutta sellainen jää hyvin helposti teini-iässä ellei ole jotain kiinteää ryhmää ja tilaa, joissa käydä. 

Minusta kaikilla tulisi olla lupa olla joukkueessa. Jos harastustaho ei saa kasaan tai ei pysty järjestämään niille muille, jotka eivät halua kilpailla, omaa ryhmäänsä, tulisi kaikkien siinä tapauksessa olla samassa ryhmässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan nuo joukkuelajit siinä mielessä vähän ongelmallisia että siellä pitää kyllä pysyä ainakin tiettyyn rajaan asti muiden mukana. Eihän se kenellekkään ole kivaa, varsinkaan sille lapselle itselleen, jos ei osaa ja tosiaan ei pysy mukana. Lapsen motoriikkahan toki paranee vanhetessa - jos on parantuakseen - ja treenaamalla oppii, mutta pitää myös hyväksyä se että kaikista ei ole esim. säbään tai futikseen. Jos lapsi todella haluaa jotain mutta ei ole muiden tasolla on sitä silloin myös harjoiteltava myös itsenäisesti.

Sitä en oikein ymmärrä että miksi vanhemmat niin älyttömästi suojelevat lapsiaan epäonnistumisilta ja pettymyksiltä. Se on vain elämää ja se kasvattaa... tämä nyt vähän kärjistetysti sanottu mutta niinhän se on.

ap:lle sanoisin että jos se nuorempiin siirtyminen tosiaan on lapselle kova paikka niin silloin kannattaa miettiä sitä itsenäisesti harjoittelua (jos mahdollista) tai lajin vaihtoa.

Tämä on hyvin kuvaavaa suomalaiselle kulttuurille eli joko olet hyvä tai et tee ollenkaan. Minusta se on ihan väärä ajattelutapa liikunnassa. Liikunnassa ensisijaisesti tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa sekä kunto ja fysiikka kehittyy. En vain voi ymmärtää, että esimerkiksi omaa 5-vuotiasta pyydettiin siirtymään edustusjoukkueeseen. Ei se kuulu vielä noin pienten elämään. 

Minäkin koen ongelmalliseksi sen, ettei aina ole tarjolla ihan muuten vain harjoitteleville ryhmiä. Miksi ihmeessä kilpaurheilu olisi ainoa tapa liikkua? Jos halutaan liikkuvia aikuisia, tarvitaan paljon liikkuvia nuoria ja lapsia. Heille kaikille on järjestettävä mahdollisuus kehittyä ja harrastaa. Takapihalla voi tietenkin kavereiden kanssa pelata, mutta sellainen jää hyvin helposti teini-iässä ellei ole jotain kiinteää ryhmää ja tilaa, joissa käydä. 

Minusta kaikilla tulisi olla lupa olla joukkueessa. Jos harastustaho ei saa kasaan tai ei pysty järjestämään niille muille, jotka eivät halua kilpailla, omaa ryhmäänsä, tulisi kaikkien siinä tapauksessa olla samassa ryhmässä. 

... tämähän on juuri se "syteemin" vika. Se kun saadaan korjattua niin kaikki on hyvin.

Valitetavasti NYT asia ei noin ole - suurimmissa kaupungeissa voit tasoryhmissä pystyä vain harrastamaan ja liikkua mutta pienimillä paikkakunnilla se on mahdotonta.

Ja kuten sanoin... sehän on vika joka pitäisi korjata...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsen harrastuksessa on erityislapsi, en tiedä mikä tarkalleen on vikana. On ihan hirveän rasittava, koko ajan vaatii huomiota tai itkee jos ei osaa. Yhden ohjaajan huomio on sidottu kokonaan tähän lapseen. Muita lapsia ärsyttää selvästi, omaani myös. Olen kuitenkin sanonut lapselleni että ei saa osoittaa sitä vaan täytyy vaan koettaa kestää.

Hankalaahan se on, toisaalta lapsi tietenkin tarvitsee positiivisia kokemuksia ryhmässä ja äidillekin tuntuu olevan tärkeää. Toisaalta koko porukka kärsii eikä toiset saa "koko rahan edestä" kun yksi vie ohjaajien huomion. Kyseessä ei kuitenkaan ole joukkuelaji, joten eriyttämällä ryhmiä saadaan jonkilainen rauha ajoittain.

Tämä.

Meillä on jouduittu lopettamaan harrastuksia tämän takia. Ei paljon ole mieltä kuskata lasta kalliiseen harrastukseen, jossa ohjaaja on kiinni muutamassa lapsessa. Arkkitehtikerhossa riehujat meni open kanssa eteiseen, rauhalliset lapset jäi aitten ilman opettajaa. Telinejumpassa villi ja iso lapsi ruhjoi pienemmät alleen.

Tässä on asia, josta ei saa ääneen puhua. Erityislasten vanhemmat (eivät toki kaikki) tuovat lapsensa harrastuksiin, vaikka mitään edellytyksiä pärjätä ei ole. Koska Nico-Petterilläkin on oikeus! Näille vanhemmille ei ole mitään väliä sillä, että pahimmillaan heidän lapsensa vie ilon harrastuksesta kaikilta muilta, pahimmillaan on muille jopa vaaraksi. Kaveri ei päästänyt lastaan enää lätkäharkkoihin, kun siellä yksi erityistapaus huitoi mailalla muita lapsia. Monella muullakin tuli harrastukseen tauko, kun vaara oli todellinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko tästä keskusteltu lapsen kanssa aiemmin? Eli onko hänelle kerrottu, missä ei pärjää ja annettu mahdolisuus parantaa käytöstään? Vai tuliko tämä aivan puskista? Koska tässä on nyt mun mielestä kaksi asiaa:

1) harrastus ei ole mikään päivähoito, sielä on muitakin, ja valmentajan kaikki aika ei saa, eikä voi, mennä yhden paimentamiseen. 

2) Jos asiasta ei lapsen kanssa ole puhuttu aiemmin, vanhempana pyytäisin, että valmentaja käy keskustelun lapsen kanssa (sinä voit olla mukana) jossa tämä käydään läpi, kerrotaan, minkä pitää muuttua ja jos ei muutu, sitten tulee siirto tuohon toiseen joukkueeseen. Tosin en tiedä, että mitä se nuorempien ryhmään siirtäminen auttaa tässä...

Onko Sinulla jotain vaikeuksia ymmärtää kirjoitettua viestiä?  Vai haluatko kenties vain olla ilkeä?  Kyse on asioista, joille kyseinen lapsonen ei mahda yhtään mitään.  Tunnistan ongelman, ja olen sitä mieltä, että nää valkut on usein semmoisia mulkeroita, joille tärkeintä on kerätä sulkia hattuunsa.  Ja jos ei pysty hoitamaan hommaansa, niin vaihdetaan lapsia, mutta ei vahingossakaan valmentajaa.  Muutenkin olen sitä mieltä, että lasten harrastukset ovat liian kilpailu/näytöshenkisiä, eivätkä enää täytä mukavan harrastuksen kriteereitä.

Mä vähän oudoksun tuota nuorempien ryhmään siirtyminen -vaihtoehtoa. Ehkä siellä olisi enemmän omalla tasollaan. Hetken. Eikö se sitten harmittaisi / ahdistaisi, kun ne nuoremmatkin ovat kohta taidoissa edellä?

Pettymyshän tuosta tulee, mutta kysymys on, miten se olisi lievempi ja toisi onnistumisia jatkossa. Ymmärtäisikö lapsi, jos selittäisi muiden harrastaneen kauemmin ja olleen aiemmin nuorempien ryhmässä ja kehittyessään tulleet nykyiseen? Että lapsenkin olisi hyvä harjoitella ensin, jotta saa yhtä paljon harjoittelutaustaa kuin muut ja se täytyisi nyt tehdä nuorempien kanssa.