Lue keskustelun säännöt.
Äiti väitti että tuntemani viha on syyllisyyttä
11.10.2016 |
Koko lapsuuteni äiti loukkasi minua MUTTA kielsi aina minun tunteeni ja sanoi, että syy tunteisiini oli oma vikani. Myös jos joku muu kuin äiti toimi loukkaavasti minua kohtaan ja tulin vihaiseksi äiti sanoi kaiken olevan minun oma vikani. Lisäksi äiti uskotteli minulle, etten minä voi olla vihainen, siis että kuvittelen itse vain tunteeni vihaksi ja loukkaantumiseksi, vaikka oikeasti se mitä kuulemma tunnen on syyllisyys. En ymmärrä miten joku voi sekoittaa syyllisyydentunteet ja vihan.
Vielä vähemmän tajuan, että joku menee väittämään omalle lapselleen tämän vihan tunteista, että "ei, kyllä sä tunnet nyt vain syyllisyyttä, kun olet käyttäytynyt niin huonosti".
Ai että jos suutuin, niin käyttäydyin huonosti? Voi vittu saatanan ämmä, se oli siksi tasan vain, koska sä ansaitsit sen, oksennus-vittupää.
Kommentit (56)
LÄHE JO MENEE TÄÄLTÄ, KUKAAN EI JAKSA TÄTÄ SUN ÄITIVIHAA JA SIITÄ JAUHAMISTA!
Rakkaudella,
Koko AV:n väki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tytär on oman aitinsä kopio, enemmän tai vähemmän, joka muuta väittää on yleensä liiankin paljon äitinsä kaltainen luonteeltaan. Ei haluta hyväksyä että olisi itse samanlainen, vaikka eroa ei juurikaan ole. Tämän kaltaisten naisten yleensä kannattaa katsoa peilin kautta menneisyyteensä, löytyykö sieltä ihmisiä joiden kanssa itse olet laittanut välit poikki esim, hetkellisen mielijohteen takia ja ollut huomioimatta toisen tunteita, vaikka he ovat sinusta välittäneet ? Toisin sanoen oletko itse ollut toisia kohtaan huomioimaton ? Kannattaisi pyytää näiltä ihmisiltä anteeksi, se vaivaa sinun sisimpääsi niin kauan kunnes annat helpotuksen toiselle ja samalla itsellesi. Välinpitämättömyys on askel henkisiin sairauksiin.
Minäkö muka olisin laittanut ilman painavia syitä välit poikki jonkun kanssa, sitäkö yrität sanoa? Minä ainakin koen, että jos näin on, niin niiden syiden on täytynyt olla hyvin vakavia siltä toiselta taholta olevia väärinkäytöksiä. Mutta se vaivaa, kun siihen ei ole saanut sellaista oppia ja tukea, opastusta, että hyvin teit, sait tehdä noin, jos kerran sinua loukattiin, eikä toinen pyydä anteeksi, välitä sinun tunteistasi tai pahoittele. Että SILTI minun kuuluu hävetä, että laitoin katki. Se huutaa vääryyttä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tytär on oman aitinsä kopio, enemmän tai vähemmän, joka muuta väittää on yleensä liiankin paljon äitinsä kaltainen luonteeltaan. Ei haluta hyväksyä että olisi itse samanlainen, vaikka eroa ei juurikaan ole. Tämän kaltaisten naisten yleensä kannattaa katsoa peilin kautta menneisyyteensä, löytyykö sieltä ihmisiä joiden kanssa itse olet laittanut välit poikki esim, hetkellisen mielijohteen takia ja ollut huomioimatta toisen tunteita, vaikka he ovat sinusta välittäneet ? Toisin sanoen oletko itse ollut toisia kohtaan huomioimaton ? Kannattaisi pyytää näiltä ihmisiltä anteeksi, se vaivaa sinun sisimpääsi niin kauan kunnes annat helpotuksen toiselle ja samalla itsellesi. Välinpitämättömyys on askel henkisiin sairauksiin.
Mietin vielä, että miten tummennettu kohta liittyy tuohon muuhun asiaan erityisesti? Että nimenomaanko äitinsä kaltaiselle naiselle tulee tarve sanoa jollekulle, että heippa, en tuu enää ikinä takaisin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärtänyt itsestään vauvantahtisuutta ollenkaan. Toimin kyllä niin miehen tuella, koska se siis kuulosti hemmetin hyvältä ajattelulta. Eikö se ranskalainen kasvatus ole sitä, että vauvan tarpeet on ihan se ja sama? En siis halunnut olla ranskalainen äiti, vaikka se tavallaan houkutti. Viis lapsista, äiti puunaa ja juo nyt skumppaa. Äitini ihaili kyllä ranskalaista kulttuuria ja varmaan tapaa kasvattaa siellä lapsia, mutta otti vain ne kohdat, joissa rajoitetaan lapsia, huomioon sieltä.
Koitan kaivaa esille että miten haluaisin, että minua kohdeltaisiin, niin samalla lailla vauvaa, lasta jne. Mutta aika vaikea ottaa tyhjästä.
apMinä nyt vähän pelkään että tämä on yhtä tyhjän kanssa, mutta perheneuvolan kautta voi kysyä olisiko mahdollisuutta päästä johonkin perheterapian tyyliseen, missä sinua ohjataan tulkitsemaan omia lapsiasi oikein ja edistetään teidän vuorovaikutusta. Tällaista ainakin tehdään tietääkseni äidin ja vauvan kanssa, kun vuorovaikutus on jostain syystä selvästi vinoutunutta, esim. masennuksen vuoksi tai äidin oman lapsuuden vuoksi. Mutta se vuorovaikutuksen tietoinen muuttaminen vaatii paljon reflektiota ja tahtoa.
Minä koen, että minulla on oikeus aidosti saada kokemus hyvästä vuorovaikutuksesta lasteni kanssa, eikä opetella tapoja, joiden perustat ovat siksi hukassa, etten ole itsekään saanut kokea sitä hyvää, jota minun kuuluisi antaa lapsilleni. Mutta tavallaan toki mieluummin edes näytellen, kuin että ihan pieleen, mutta on minullakin oltava oikeus siihen hyvään, mitä muut minulta sitten saisivat.
ap
Jos se terapia toimii, niin kyse on ihan aidosta asiasta ja vuorovaikutussuhdekin paranee.
Yhtään kenelläkään ei ole mitään "oikeutta toimivaan vuprovaikutussuhteeseen". Ihmiset vuorovaikuttavat kykyjensä ja rajoitustensa mukaan.
Jos haluaa tehdä henkisille rajoituksilleen jotain, menee esimerkiksi terapiaan eikä repeatilla sekoile vauvapalstalla.
Muutosta ei tule jos vain istuu haluamassa eikä itse tee asioita toisin.
Vierailija kirjoitti:
LÄHE JO MENEE TÄÄLTÄ, KUKAAN EI JAKSA TÄTÄ SUN ÄITIVIHAA JA SIITÄ JAUHAMISTA!
Rakkaudella,
Koko AV:n väki
Ihan tavallinen aihehan tää on. Harva vaan muistaa kokemansa vääryydet, vaikka ne heitä ohjailevatkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin juuri äsken nettiartikkelin äideistä, jotka kääntävät kaiken aina itseensä, sopii mielestäni aiheeseen:
https://www.psychologytoday.com/blog/resolution-not-conflict/201210/whe…
Siis tarkalla diagnoosilla ei mielestäni ole tässä nyt väliä, impulsiivinen epävakaa ja haavoittuva narsisti eivät toisinaan ole kovin kaukana toisistaan, tausta on sama.
Hei, ja ihan oikeilla jäljillä olet lapsentahtisuuden ja ranskalaisen kasvatuksen suhteen. Ranskiksilla on siellä se ongelma, että sikäläinen kasvatustapa tuottaa kärsimättömiä, räjähteleviä, lapsellisia aikuisia. Pariisilaisia joudutaan ylhäältäpäin aikuiskasvattamaan, koska he ovat niin töykeitä, että ajavat turistit pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärtänyt itsestään vauvantahtisuutta ollenkaan. Toimin kyllä niin miehen tuella, koska se siis kuulosti hemmetin hyvältä ajattelulta. Eikö se ranskalainen kasvatus ole sitä, että vauvan tarpeet on ihan se ja sama? En siis halunnut olla ranskalainen äiti, vaikka se tavallaan houkutti. Viis lapsista, äiti puunaa ja juo nyt skumppaa. Äitini ihaili kyllä ranskalaista kulttuuria ja varmaan tapaa kasvattaa siellä lapsia, mutta otti vain ne kohdat, joissa rajoitetaan lapsia, huomioon sieltä.
Koitan kaivaa esille että miten haluaisin, että minua kohdeltaisiin, niin samalla lailla vauvaa, lasta jne. Mutta aika vaikea ottaa tyhjästä.
apMinä nyt vähän pelkään että tämä on yhtä tyhjän kanssa, mutta perheneuvolan kautta voi kysyä olisiko mahdollisuutta päästä johonkin perheterapian tyyliseen, missä sinua ohjataan tulkitsemaan omia lapsiasi oikein ja edistetään teidän vuorovaikutusta. Tällaista ainakin tehdään tietääkseni äidin ja vauvan kanssa, kun vuorovaikutus on jostain syystä selvästi vinoutunutta, esim. masennuksen vuoksi tai äidin oman lapsuuden vuoksi. Mutta se vuorovaikutuksen tietoinen muuttaminen vaatii paljon reflektiota ja tahtoa.
Minä koen, että minulla on oikeus aidosti saada kokemus hyvästä vuorovaikutuksesta lasteni kanssa, eikä opetella tapoja, joiden perustat ovat siksi hukassa, etten ole itsekään saanut kokea sitä hyvää, jota minun kuuluisi antaa lapsilleni. Mutta tavallaan toki mieluummin edes näytellen, kuin että ihan pieleen, mutta on minullakin oltava oikeus siihen hyvään, mitä muut minulta sitten saisivat.
apJos se terapia toimii, niin kyse on ihan aidosta asiasta ja vuorovaikutussuhdekin paranee.
Yhtään kenelläkään ei ole mitään "oikeutta toimivaan vuprovaikutussuhteeseen". Ihmiset vuorovaikuttavat kykyjensä ja rajoitustensa mukaan.
Jos haluaa tehdä henkisille rajoituksilleen jotain, menee esimerkiksi terapiaan eikä repeatilla sekoile vauvapalstalla.
Muutosta ei tule jos vain istuu haluamassa eikä itse tee asioita toisin.
On oikeus terveeseen vuorovaikutussuhteeseen. Jos sen rakennusaineet on lapsena tuhottu, niin ei siinä sanota vain että voi ei vaan ne pitää auttaa kuntoon. Itse sitä ei lapsi pysty tekemään, koska muutenhan voisimme kaikki kasvaa aikuisiksi häkeissä ja vain saada tiedon ja ruokamme kaltereiden lävitse ja liikuntatuokiot siihen väliin. On terapiassa. Ne auttaa joilla on ne terveet vuorovaikutusmallit.
Puhe siitä, että jokaisella on oikeus vuorovaikuttaa niin surkeasti kuin osaa ja se on hyväksyttävä on minusta kamalaa. Siis toisia kohtaan saa muka käyttäytyä huonosti, koska satutettiin lapsena?
ap
Hyvin tunnut olevan hengissä ja voimissasi, kitinä kuuluu kovaa ja kauas. Käyttäisit sen energian tuottavammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LÄHE JO MENEE TÄÄLTÄ, KUKAAN EI JAKSA TÄTÄ SUN ÄITIVIHAA JA SIITÄ JAUHAMISTA!
Rakkaudella,
Koko AV:n väkiIhan tavallinen aihehan tää on. Harva vaan muistaa kokemansa vääryydet, vaikka ne heitä ohjailevatkin.
ap
Luuletko tosiaan olevasi niin mielenkiintoinen persoona, että me jaksamme kuunnella tuota ulinaasi vuodesta toiseen? Newsflash: et todellakaan ole. Olet vastenmielinen persoona. Ja olen sen sanonut aiemminkin: laita aloituksiisi joku tunnistettava nimimerkki (esim. äitihullu), jotta ne, jotka eivät halua tätä karmeaa paskaa vapaaehtoisesti lukea voivat olla avamaatta mielipuolisia ketjujasi. Mieluiten voisit kyllä pitää turpasi kokonaan kiinni ja kadota johonkin kyberavaruuteen.
Tälle on turha vastata. Ihan kilari menneisyydessä roikkuja. Ei ole valmis siirtymään eteenpäin. Tehtailee vähän väliä näitä aloituksia :/ Sen verran kirjoitan kuitenkin aloittajalle että lue Karl Menningerin Viha vai Rakkaus-kirja. Heippa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri äsken nettiartikkelin äideistä, jotka kääntävät kaiken aina itseensä, sopii mielestäni aiheeseen:
https://www.psychologytoday.com/blog/resolution-not-conflict/201210/whe…
Siis tarkalla diagnoosilla ei mielestäni ole tässä nyt väliä, impulsiivinen epävakaa ja haavoittuva narsisti eivät toisinaan ole kovin kaukana toisistaan, tausta on sama.Hei, ja ihan oikeilla jäljillä olet lapsentahtisuuden ja ranskalaisen kasvatuksen suhteen. Ranskiksilla on siellä se ongelma, että sikäläinen kasvatustapa tuottaa kärsimättömiä, räjähteleviä, lapsellisia aikuisia. Pariisilaisia joudutaan ylhäältäpäin aikuiskasvattamaan, koska he ovat niin töykeitä, että ajavat turistit pois.
Kuulosti äidiltäni tuo artikkeli, vaikken ymmärtänytkään sitä kuin osin. Varmaan minussa on samoja piirteitä kehittynyt, mutta toisin kuin äitini, pidän niitä vikoinani ja haluaisin saada tilalle terveemmän persoonallisuuden, kun taas äitini mielestä tuo olisi silkaa roskaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LÄHE JO MENEE TÄÄLTÄ, KUKAAN EI JAKSA TÄTÄ SUN ÄITIVIHAA JA SIITÄ JAUHAMISTA!
Rakkaudella,
Koko AV:n väkiIhan tavallinen aihehan tää on. Harva vaan muistaa kokemansa vääryydet, vaikka ne heitä ohjailevatkin.
apLuuletko tosiaan olevasi niin mielenkiintoinen persoona, että me jaksamme kuunnella tuota ulinaasi vuodesta toiseen? Newsflash: et todellakaan ole. Olet vastenmielinen persoona. Ja olen sen sanonut aiemminkin: laita aloituksiisi joku tunnistettava nimimerkki (esim. äitihullu), jotta ne, jotka eivät halua tätä karmeaa paskaa vapaaehtoisesti lukea voivat olla avamaatta mielipuolisia ketjujasi. Mieluiten voisit kyllä pitää turpasi kokonaan kiinni ja kadota johonkin kyberavaruuteen.
Miten niin "jaksamme kuunnella ulinaasi"? Aika pahastihan te jotkut silloin mulle haukuitte mua ettekä yhtään kuunnelleet mitään ulinaa mun ekassa ketjussa, jossa mua loukattiin. Aivan kuin mulla ois velvollisuuksia sitten teidän suuntaan. Ette lopettaneet silloin, miksi? Oliko niin kivaa hakata ja haukkua lyötyä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärtänyt itsestään vauvantahtisuutta ollenkaan. Toimin kyllä niin miehen tuella, koska se siis kuulosti hemmetin hyvältä ajattelulta. Eikö se ranskalainen kasvatus ole sitä, että vauvan tarpeet on ihan se ja sama? En siis halunnut olla ranskalainen äiti, vaikka se tavallaan houkutti. Viis lapsista, äiti puunaa ja juo nyt skumppaa. Äitini ihaili kyllä ranskalaista kulttuuria ja varmaan tapaa kasvattaa siellä lapsia, mutta otti vain ne kohdat, joissa rajoitetaan lapsia, huomioon sieltä.
Koitan kaivaa esille että miten haluaisin, että minua kohdeltaisiin, niin samalla lailla vauvaa, lasta jne. Mutta aika vaikea ottaa tyhjästä.
apMinä nyt vähän pelkään että tämä on yhtä tyhjän kanssa, mutta perheneuvolan kautta voi kysyä olisiko mahdollisuutta päästä johonkin perheterapian tyyliseen, missä sinua ohjataan tulkitsemaan omia lapsiasi oikein ja edistetään teidän vuorovaikutusta. Tällaista ainakin tehdään tietääkseni äidin ja vauvan kanssa, kun vuorovaikutus on jostain syystä selvästi vinoutunutta, esim. masennuksen vuoksi tai äidin oman lapsuuden vuoksi. Mutta se vuorovaikutuksen tietoinen muuttaminen vaatii paljon reflektiota ja tahtoa.
Minä koen, että minulla on oikeus aidosti saada kokemus hyvästä vuorovaikutuksesta lasteni kanssa, eikä opetella tapoja, joiden perustat ovat siksi hukassa, etten ole itsekään saanut kokea sitä hyvää, jota minun kuuluisi antaa lapsilleni. Mutta tavallaan toki mieluummin edes näytellen, kuin että ihan pieleen, mutta on minullakin oltava oikeus siihen hyvään, mitä muut minulta sitten saisivat.
ap
Ei. Nyt menit lassukoiden reviirille. Ei sinulla ole oikeutta sellaiseen, mitä ei ole olemassa. Kukaan ei pysty sitä maitolasia sinulle enää tuomaan, koska maito meni maahan jo. Aika ei kulje kahteen suuntaan.
Ainoa mitä voit tehdä on kovasti töitä. Näytellä oikean äidin osaa ja pyytää ajoittain anteeksi sitä, ettei se oikein suju. Ja pyytää tosissasi anteeksi, ja tarjota hyvitystä. Tätä tehdessäsi ehkä alat rakentaa ihan todellista itsearvostusta. Mutta ensin pitäisi lakata huutamasta minäminää.
Kun valitat ettei kukaan ymmärrä/piittaa miltä sinusta tuntuu, puhut äitisi suulla. Sinulle tehty vääryys ei vähennä kykyäsi tehdä itse väärin. Päin vastoin, se lisää sitä. Äitiisi varmaan pätikin mitä sinusta sanoi, hän vihasi sinua koska koki syyllisyyttä eikä osannut sitä kantaa. Vihaa vain takaisin, mutta nyt olisi aika kyetä kokemaan sitä syyllisyyttä myös.
Et ole enää lapsi, vaan aikuinen, varustettuna aikuisen kyvyllä tehdä pahaa itsekeskeisyyksissäsi. Kanna se syyllisyys ja vastuu, ja häpeä. Ensin millin palasina, sitten sentin. Jos teet sen oikein, se alkaa jopa vähitellen tuntua hyvältä. Sitten voit puhdistautua väärästä häpeästä, kun lakkaat sysimästä koko pakettia äidin suuntaan. Ei se ole pommi. Elämän kello siellä sisällä vain tikittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärtänyt itsestään vauvantahtisuutta ollenkaan. Toimin kyllä niin miehen tuella, koska se siis kuulosti hemmetin hyvältä ajattelulta. Eikö se ranskalainen kasvatus ole sitä, että vauvan tarpeet on ihan se ja sama? En siis halunnut olla ranskalainen äiti, vaikka se tavallaan houkutti. Viis lapsista, äiti puunaa ja juo nyt skumppaa. Äitini ihaili kyllä ranskalaista kulttuuria ja varmaan tapaa kasvattaa siellä lapsia, mutta otti vain ne kohdat, joissa rajoitetaan lapsia, huomioon sieltä.
Koitan kaivaa esille että miten haluaisin, että minua kohdeltaisiin, niin samalla lailla vauvaa, lasta jne. Mutta aika vaikea ottaa tyhjästä.
apMinä nyt vähän pelkään että tämä on yhtä tyhjän kanssa, mutta perheneuvolan kautta voi kysyä olisiko mahdollisuutta päästä johonkin perheterapian tyyliseen, missä sinua ohjataan tulkitsemaan omia lapsiasi oikein ja edistetään teidän vuorovaikutusta. Tällaista ainakin tehdään tietääkseni äidin ja vauvan kanssa, kun vuorovaikutus on jostain syystä selvästi vinoutunutta, esim. masennuksen vuoksi tai äidin oman lapsuuden vuoksi. Mutta se vuorovaikutuksen tietoinen muuttaminen vaatii paljon reflektiota ja tahtoa.
Minä koen, että minulla on oikeus aidosti saada kokemus hyvästä vuorovaikutuksesta lasteni kanssa, eikä opetella tapoja, joiden perustat ovat siksi hukassa, etten ole itsekään saanut kokea sitä hyvää, jota minun kuuluisi antaa lapsilleni. Mutta tavallaan toki mieluummin edes näytellen, kuin että ihan pieleen, mutta on minullakin oltava oikeus siihen hyvään, mitä muut minulta sitten saisivat.
apJos se terapia toimii, niin kyse on ihan aidosta asiasta ja vuorovaikutussuhdekin paranee.
Yhtään kenelläkään ei ole mitään "oikeutta toimivaan vuprovaikutussuhteeseen". Ihmiset vuorovaikuttavat kykyjensä ja rajoitustensa mukaan.
Jos haluaa tehdä henkisille rajoituksilleen jotain, menee esimerkiksi terapiaan eikä repeatilla sekoile vauvapalstalla.
Muutosta ei tule jos vain istuu haluamassa eikä itse tee asioita toisin.
On oikeus terveeseen vuorovaikutussuhteeseen. Jos sen rakennusaineet on lapsena tuhottu, niin ei siinä sanota vain että voi ei vaan ne pitää auttaa kuntoon. Itse sitä ei lapsi pysty tekemään, koska muutenhan voisimme kaikki kasvaa aikuisiksi häkeissä ja vain saada tiedon ja ruokamme kaltereiden lävitse ja liikuntatuokiot siihen väliin. On terapiassa. Ne auttaa joilla on ne terveet vuorovaikutusmallit.
Puhe siitä, että jokaisella on oikeus vuorovaikuttaa niin surkeasti kuin osaa ja se on hyväksyttävä on minusta kamalaa. Siis toisia kohtaan saa muka käyttäytyä huonosti, koska satutettiin lapsena?
ap
Ei saa käyttäytyä huonosti, mutta rajallinen ihminen ei sille itse voi paljoa jos on itsekin päin persettä kasvatettu.
Terve ihminen tunnistaa kun toinen käyttäytyy väärin, mahdollisesti huomauttaa asiasta ja antaa sekoilun jäädä omaan arvoonsa jos toinen ei kykene ottamaan viestiä vastaan.
Kaikki täällä ovat vajavaisia. Sinä ja sun äitis myös. Ei kenenkään tarvitse olla olematta vaikka ei täydellinen oliskaan.
Pitää pyrkiä parempaan jos kyvyt riittävät, mutta jos eivät riitä niin sekin kannattaa hyväksyä.
Kuulostaa vahvasti siltä että tämä äiti on jäänyt kiinni vihaan ja katkeruuteen. Hän ei kykene tunnistamaan eikä käsittelemään omaa suruaan vaan yrittää älyllistää asioita ja päästä siten yli äidistään, mikä on mahdotonta. Hän ei osaa surra aidosti menetyksiään vaan käyttää muiden syyttelyä ja vihaa puolustuskeinonaan. Hän on jämähtänyt tiettyyn kehitysvaiheeseen eikä uskalla kohdata aidosti omia tunteitaan eikä näin ollen kykene muidenkaan tunteita ja tarpeita huomioimaan kunnolla. Hyvin vaikea auttaa eteenpäin elämässä jos on koko ajan puolustuskannalla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärtänyt itsestään vauvantahtisuutta ollenkaan. Toimin kyllä niin miehen tuella, koska se siis kuulosti hemmetin hyvältä ajattelulta. Eikö se ranskalainen kasvatus ole sitä, että vauvan tarpeet on ihan se ja sama? En siis halunnut olla ranskalainen äiti, vaikka se tavallaan houkutti. Viis lapsista, äiti puunaa ja juo nyt skumppaa. Äitini ihaili kyllä ranskalaista kulttuuria ja varmaan tapaa kasvattaa siellä lapsia, mutta otti vain ne kohdat, joissa rajoitetaan lapsia, huomioon sieltä.
Koitan kaivaa esille että miten haluaisin, että minua kohdeltaisiin, niin samalla lailla vauvaa, lasta jne. Mutta aika vaikea ottaa tyhjästä.
apMinä nyt vähän pelkään että tämä on yhtä tyhjän kanssa, mutta perheneuvolan kautta voi kysyä olisiko mahdollisuutta päästä johonkin perheterapian tyyliseen, missä sinua ohjataan tulkitsemaan omia lapsiasi oikein ja edistetään teidän vuorovaikutusta. Tällaista ainakin tehdään tietääkseni äidin ja vauvan kanssa, kun vuorovaikutus on jostain syystä selvästi vinoutunutta, esim. masennuksen vuoksi tai äidin oman lapsuuden vuoksi. Mutta se vuorovaikutuksen tietoinen muuttaminen vaatii paljon reflektiota ja tahtoa.
Minä koen, että minulla on oikeus aidosti saada kokemus hyvästä vuorovaikutuksesta lasteni kanssa, eikä opetella tapoja, joiden perustat ovat siksi hukassa, etten ole itsekään saanut kokea sitä hyvää, jota minun kuuluisi antaa lapsilleni. Mutta tavallaan toki mieluummin edes näytellen, kuin että ihan pieleen, mutta on minullakin oltava oikeus siihen hyvään, mitä muut minulta sitten saisivat.
apEi. Nyt menit lassukoiden reviirille. Ei sinulla ole oikeutta sellaiseen, mitä ei ole olemassa. Kukaan ei pysty sitä maitolasia sinulle enää tuomaan, koska maito meni maahan jo. Aika ei kulje kahteen suuntaan.
Ainoa mitä voit tehdä on kovasti töitä. Näytellä oikean äidin osaa ja pyytää ajoittain anteeksi sitä, ettei se oikein suju. Ja pyytää tosissasi anteeksi, ja tarjota hyvitystä. Tätä tehdessäsi ehkä alat rakentaa ihan todellista itsearvostusta. Mutta ensin pitäisi lakata huutamasta minäminää.Kun valitat ettei kukaan ymmärrä/piittaa miltä sinusta tuntuu, puhut äitisi suulla. Sinulle tehty vääryys ei vähennä kykyäsi tehdä itse väärin. Päin vastoin, se lisää sitä. Äitiisi varmaan pätikin mitä sinusta sanoi, hän vihasi sinua koska koki syyllisyyttä eikä osannut sitä kantaa. Vihaa vain takaisin, mutta nyt olisi aika kyetä kokemaan sitä syyllisyyttä myös.
Et ole enää lapsi, vaan aikuinen, varustettuna aikuisen kyvyllä tehdä pahaa itsekeskeisyyksissäsi. Kanna se syyllisyys ja vastuu, ja häpeä. Ensin millin palasina, sitten sentin. Jos teet sen oikein, se alkaa jopa vähitellen tuntua hyvältä. Sitten voit puhdistautua väärästä häpeästä, kun lakkaat sysimästä koko pakettia äidin suuntaan. Ei se ole pommi. Elämän kello siellä sisällä vain tikittää.
Ai siis syyllisyyttä siitä, että lapseni kärsivät siitä, millainen olen? En voi tuntea siitä syyllisyyttä, koska eihän se ole minun vikani? Minä olisin tehnyt kaiken hyvin ja oikein, jos minua olisi kohdeltu oikein, eikö niin? En minä ole tahallani tällainen laisinkaan. Tyhmää oli tietty tehdä lapsia, mutta enhän mä voi sanoa heille sitä. Miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että teen jotain mitä terve ihminen ei tekisi, vaikka tiedänkin sen olevan väärin? Siis syyllisyyttä? Ehkä tunnenkin. Ei se silti muuta mitään.
Pitäisikö minun katua, että opin lapsuudessani sen, mitä opetettiin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vahvasti siltä että tämä äiti on jäänyt kiinni vihaan ja katkeruuteen. Hän ei kykene tunnistamaan eikä käsittelemään omaa suruaan vaan yrittää älyllistää asioita ja päästä siten yli äidistään, mikä on mahdotonta. Hän ei osaa surra aidosti menetyksiään vaan käyttää muiden syyttelyä ja vihaa puolustuskeinonaan. Hän on jämähtänyt tiettyyn kehitysvaiheeseen eikä uskalla kohdata aidosti omia tunteitaan eikä näin ollen kykene muidenkaan tunteita ja tarpeita huomioimaan kunnolla. Hyvin vaikea auttaa eteenpäin elämässä jos on koko ajan puolustuskannalla...
En kykenekään. Ei siitä silloin voi minua syyttää, etten ole sitä vielä käsitellyt. En löydä sitä, en saa kiinni siitä, en saa siihen mitään yhteyttä. Vielä.
Yksin ei uskalla kohdata ja yksin moni minut haluaisi jättää. Ihmiset, ah!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri äsken nettiartikkelin äideistä, jotka kääntävät kaiken aina itseensä, sopii mielestäni aiheeseen:
https://www.psychologytoday.com/blog/resolution-not-conflict/201210/whe…
Siis tarkalla diagnoosilla ei mielestäni ole tässä nyt väliä, impulsiivinen epävakaa ja haavoittuva narsisti eivät toisinaan ole kovin kaukana toisistaan, tausta on sama.Hei, ja ihan oikeilla jäljillä olet lapsentahtisuuden ja ranskalaisen kasvatuksen suhteen. Ranskiksilla on siellä se ongelma, että sikäläinen kasvatustapa tuottaa kärsimättömiä, räjähteleviä, lapsellisia aikuisia. Pariisilaisia joudutaan ylhäältäpäin aikuiskasvattamaan, koska he ovat niin töykeitä, että ajavat turistit pois.
Kuulosti äidiltäni tuo artikkeli, vaikken ymmärtänytkään sitä kuin osin. Varmaan minussa on samoja piirteitä kehittynyt, mutta toisin kuin äitini, pidän niitä vikoinani ja haluaisin saada tilalle terveemmän persoonallisuuden, kun taas äitini mielestä tuo olisi silkaa roskaa.
ap
Kuulostaa tosiaan siltä, että äitisi mielipiteitä ei kannata kuunnella. Voisit harkita tuota, mitä siinä jutussa suositeltiin, että aina kun syyttely, panettelu tms. henkinen väkivalta alkaa, katkaiset keskustelun tavalla tai toisella. Kannattaisi varmaan myös lopettaa nimittely, en olisi yllättynyt, jos äitisi tuntisi salaa itsensä paremmaksi aina, kun sorrut siihen. Ihmiset täällä palstalla on kyllästyneitä, koska kokevat, ettei sinua pysty auttamaan, eikä kukaan pysty vastaamaan niin paljoa, kuin pystyt kirjoittamaan (en edes minä). Mutta sinun tietysti täytyy uskoa, että pystyt tulemaan kuntoon. Se kannattaa, vaikka siihen menisi loppuikä.
Minä koen, että minulla on oikeus aidosti saada kokemus hyvästä vuorovaikutuksesta lasteni kanssa, eikä opetella tapoja, joiden perustat ovat siksi hukassa, etten ole itsekään saanut kokea sitä hyvää, jota minun kuuluisi antaa lapsilleni. Mutta tavallaan toki mieluummin edes näytellen, kuin että ihan pieleen, mutta on minullakin oltava oikeus siihen hyvään, mitä muut minulta sitten saisivat.
ap