Lue keskustelun säännöt.
Ei niitä miehiä vaan löydy
09.10.2016 |
Nettiä myöden koluttu mutta ei . Pitääkö tässä jo luovuttaa ikää kuitenkin jo 36v. Mitään korkeita vaatimustasoakaan ei ole. Näinä hetkinä mietin vain exää ja sitä miksi ei halunnutkaan vanheta kanssani.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Onko sulla jo lapsia ja perhe?
Jos teille yhtäkkiä tulisi nyt ero ja joutuisit aloittamaan alusta sinkkuna kolmikymppisenä, niin voin kertoa, että olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla, jos nimittäin etsisit miestä jonka kanssa perustaa perhe kun biologinen kello tikittää.Pari-kolmikymppiset miehet haluavat nykyään kevyen seksisuhteen ilman vakavaa sitoutumista eivätkä vauva-arkea ja ikävää perhe-elämää kotiäitivaimon kanssa, jossa riidellään väsyneinä eikä ole enää villiä seksiä.
Eronnut neli-viisikymppinen mies sitten haluaa toiselle kierrokselle uuden kodin- ja viikonloppulastenhoitajan eikä enää uusia lapsia, eli vanhemmilla naisilla käy taas flaksi.
Siinä on välissä se kolmikymppisyys naisilla, jotka etsivät vakavaa suhdetta, kun yhtäkkiä kukaan mies ei näytä kiinnostuneelta.
Nimenomaan juuri tässä iässä ainakin kaikilla minun tuntemillani miehillä on tarve löytää itselleen vaimo ja tulevien lasten äiti. He nimenomaan etsivät naista jonka kanssa sitoutua vakavasti. Tottakai ihmiset ovat erilaisia, mutta minun miespuoliset ystäväni ovat kaikki sellaisia, jotka toivovat omaa perhettä. Yhden illan jutut ja villi sinkkuelämä ovat jääneet sinne nuoruuteen.
Et selkeästi ole itse tuossa iässä oleva sinkkunainen. Voin kertoa, että sitoutumaan haluavan miehen etsiminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Yhden illan juttuja ja seksisuhteita tai epämääräisiä säätöjä kyllä löytyy. En tunne itse kuin niitä varattuja, pitkissä suhteissa olevia miehiä ja sinkkumiehet ovat niitä, jotka eivät kuulemma halua vielä vakiintua.
T. 25-vuotias, vakaasta parisuhteesta kiinnostunut sinkkunainen.
"Voin kertoa, että sitoutumaan haluavan miehen etsiminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta."
Jätät tuossa jotain oleellista sanomatta eli siis "pitkän komean ja korkeasti koulutetun miehen".
Minusta ihan suurin osa miehistä haluaa sitoutua mutta naiset ei halua sitoutua heihin vaan etsivät niitä pelimiehiä ja jännämiehiä.
Itse olen halunnut vakavan parisuhteen aina mutta en ole sellaista onnistunut saamaan.
Niiden pitkien, korkeakoulutettujen miesten kanssa olen sentään saanut aikaiseksi pitkiä tapailuja :D Peruskoulu/amistaustaisten kanssa juttu ei ole edennyt juuri ollenkaan, koska nuo miehet olisivat kelpuuttaneet minut vain jälleen pelkkään irtoseksiin - tai näin ainakin tulkitsen kun viestiä pukkaa lauantaiöisin "miten menee, haluutko nähä nyt heti?".
Minulle riittää, että mies on normaalipainoinen, harrastaa liikuntaa ja kykenee huolehtimaan hygieniastaan. Pituudella ei ole väliä, toki olisi mukava jos mies olisi edes minun pituiseni (159 cm).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Mulle ei löytynyt pk-seudulla miestä, vaikka epätoivoisesti etsin. Oli kova perheenperustamis- ja vauvakuume ja se lienee tehokas miehen karkoitin.
Sitten hankin lapsen sinkkuna hedelmöityshoidoilla ja sitten n 10 v myöhemmin, kun aloin jatsella miehiä hieman uudestaan ilman mitään vakavaa tarkoitusperää, sellainen löytyi heti naimisiin asti. Ja tarjontaa näyttäisi olevan yhä paljon muistakin miehistä.
Niin se vain on, että nuoret miehet ovat pääsääntöisesti sitoutumiskammoisia nykyään ja todellakin on vaikeaa löytää miestä silloin, kun sellaisen oikeasti haluaisi löytää. Sitten kun ei en hirveästi kiinnosta tai ole tarvetta miehelle, niitä olisikin tarjolla.Ei se hakemalla löydy ja haku päällä oleminen on paras tapa karkottaa potentiaaliset kumppanit koska sen kiireen ja epätoivon haistaa pitkälle.
En ole aiempi, mutta osa meistä naisista ei ole sellaisia haluttuja, jotka saisivat miehen ilman että tekisi asian eteen mitään. Itse en ole käynyt baareissa/ollut nettitreffeillä 3 vuoteen ja tänä aikana en ole tutustunut yhteenkään sinkkumieheen muuta kautta. Jos en tekisi miehen löytämisen eteen edes sitä vaivaa, että pykäisin tinderprofiilin jäisin edelleen sinkuksi. Se, että edes asettaa itselleen mahdollisuuden löytää mies ei tarkoita epätoivoisuutta.
Kun ikääkin alkaa olemaan jo enemmän tietää itsekin mitä haluaa. Jos jonkun miehen karkottaa se, että minä haluan yhden illan jutun tai seksisuhteen sijaan parisuhteen niin voi voi, meidän arvomme eivät olleet yhtenevät. Parisuhteen etsiminen edelleenkään ei ole epätoivoisuutta. Epätoivoa olisi pikemminkin ottaa mitä tahansa mitä olisi tarjolla, esim. fwb-suhde parisuhteen sijaan. Ymmärrätkö?
Naisen lohduton ikisinkkuus = satunnaista seksiä vaihtuvien partnereiden kanssa = miehen unelma
Miehen lohduton ikisinkkuus = ei kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen
Niin? Luuletko että sitä naista yhtään lohduttaa tieto siitä, että joku Antti Raisiosta olisi ihan onnellinen, jos saisi jotakin, mikä on naiselle todella vastenmielistä?
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Tiedätkö että täällä oli aivan vasta sellainen ketju, missä naiset nimenomaan kiisti että mitään tällaisia kaverimiehiä ei pidetä varalla? Et ehkä itsekään sitä tuossa suoraan ilmaissut, mutta vähän sellainen mielikuva jäi, että korvaava mies kyllä löytyy jos nykyinen lähtee tai pannaan vaihtoon. Pisteet sulle siitä, että sanoit, että on ookoo jos ystävämies rakastuu sinuun, koska tunteilleenhan ei voi mitään. Sitä ei siinä toisessa ketjussa hyväksytty missään nimessä, vaan sitä pidettiin petturuutena. En edes osaa enää iloita siitä, että joku nainen näin sanoi, koska vannoin jo että keneenkään ystävänaiseen en voi enää rakastua, vaan siitä pitää lähteä heti pois, jos ihastuu kaveriinsa ja saa pakit, minä vajavainen kilttimiesluuseri tiedän nykyään paikkani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Mulle ei löytynyt pk-seudulla miestä, vaikka epätoivoisesti etsin. Oli kova perheenperustamis- ja vauvakuume ja se lienee tehokas miehen karkoitin.
Sitten hankin lapsen sinkkuna hedelmöityshoidoilla ja sitten n 10 v myöhemmin, kun aloin jatsella miehiä hieman uudestaan ilman mitään vakavaa tarkoitusperää, sellainen löytyi heti naimisiin asti. Ja tarjontaa näyttäisi olevan yhä paljon muistakin miehistä.
Niin se vain on, että nuoret miehet ovat pääsääntöisesti sitoutumiskammoisia nykyään ja todellakin on vaikeaa löytää miestä silloin, kun sellaisen oikeasti haluaisi löytää. Sitten kun ei en hirveästi kiinnosta tai ole tarvetta miehelle, niitä olisikin tarjolla.Ei se hakemalla löydy ja haku päällä oleminen on paras tapa karkottaa potentiaaliset kumppanit koska sen kiireen ja epätoivon haistaa pitkälle.
En ole aiempi, mutta osa meistä naisista ei ole sellaisia haluttuja, jotka saisivat miehen ilman että tekisi asian eteen mitään. Itse en ole käynyt baareissa/ollut nettitreffeillä 3 vuoteen ja tänä aikana en ole tutustunut yhteenkään sinkkumieheen muuta kautta. Jos en tekisi miehen löytämisen eteen edes sitä vaivaa, että pykäisin tinderprofiilin jäisin edelleen sinkuksi. Se, että edes asettaa itselleen mahdollisuuden löytää mies ei tarkoita epätoivoisuutta.
Kun ikääkin alkaa olemaan jo enemmän tietää itsekin mitä haluaa. Jos jonkun miehen karkottaa se, että minä haluan yhden illan jutun tai seksisuhteen sijaan parisuhteen niin voi voi, meidän arvomme eivät olleet yhtenevät. Parisuhteen etsiminen edelleenkään ei ole epätoivoisuutta. Epätoivoa olisi pikemminkin ottaa mitä tahansa mitä olisi tarjolla, esim. fwb-suhde parisuhteen sijaan. Ymmärrätkö?
Naisen lohduton ikisinkkuus = satunnaista seksiä vaihtuvien partnereiden kanssa = miehen unelma
Miehen lohduton ikisinkkuus = ei kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen
Niin. Paitsi että esimerkiksi minä olen jo reilusti yli kolmekymppinen, enkä ole ystävällistä halausta lähemmäksi päässyt miespuolista henkilöä. Omista yrityksistäni huolimatta.
Löytyy niitä :) miehiä siis (luin vain otsikon)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Mulle ei löytynyt pk-seudulla miestä, vaikka epätoivoisesti etsin. Oli kova perheenperustamis- ja vauvakuume ja se lienee tehokas miehen karkoitin.
Sitten hankin lapsen sinkkuna hedelmöityshoidoilla ja sitten n 10 v myöhemmin, kun aloin jatsella miehiä hieman uudestaan ilman mitään vakavaa tarkoitusperää, sellainen löytyi heti naimisiin asti. Ja tarjontaa näyttäisi olevan yhä paljon muistakin miehistä.
Niin se vain on, että nuoret miehet ovat pääsääntöisesti sitoutumiskammoisia nykyään ja todellakin on vaikeaa löytää miestä silloin, kun sellaisen oikeasti haluaisi löytää. Sitten kun ei en hirveästi kiinnosta tai ole tarvetta miehelle, niitä olisikin tarjolla.Ei se hakemalla löydy ja haku päällä oleminen on paras tapa karkottaa potentiaaliset kumppanit koska sen kiireen ja epätoivon haistaa pitkälle.
En ole aiempi, mutta osa meistä naisista ei ole sellaisia haluttuja, jotka saisivat miehen ilman että tekisi asian eteen mitään. Itse en ole käynyt baareissa/ollut nettitreffeillä 3 vuoteen ja tänä aikana en ole tutustunut yhteenkään sinkkumieheen muuta kautta. Jos en tekisi miehen löytämisen eteen edes sitä vaivaa, että pykäisin tinderprofiilin jäisin edelleen sinkuksi. Se, että edes asettaa itselleen mahdollisuuden löytää mies ei tarkoita epätoivoisuutta.
Kun ikääkin alkaa olemaan jo enemmän tietää itsekin mitä haluaa. Jos jonkun miehen karkottaa se, että minä haluan yhden illan jutun tai seksisuhteen sijaan parisuhteen niin voi voi, meidän arvomme eivät olleet yhtenevät. Parisuhteen etsiminen edelleenkään ei ole epätoivoisuutta. Epätoivoa olisi pikemminkin ottaa mitä tahansa mitä olisi tarjolla, esim. fwb-suhde parisuhteen sijaan. Ymmärrätkö?
Naisen lohduton ikisinkkuus = satunnaista seksiä vaihtuvien partnereiden kanssa = miehen unelma
Miehen lohduton ikisinkkuus = ei kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen
Niin? Luuletko että sitä naista yhtään lohduttaa tieto siitä, että joku Antti Raisiosta olisi ihan onnellinen, jos saisi jotakin, mikä on naiselle todella vastenmielistä?
Jos se satunnainen seksi on naiselle todella vastenmielistä, miksi hän harrastaa sitä? Onko nainen henkisesti vajavainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä en. Olen 35-vuotias ja erosin kesällä pitkästä parisuhteesta. Minulla on yksi lapsi enkä enempää halua. Ottajista ei todellakaan ole ollut pulaa, aidosti hämmästyin, kuinka helposti sitä seuraa saakaan. Ketään ei ole haitannut että olen yh, yltiöpuhelias, tupakoin ja olen työnarkomaani. Vastapainona toki kiltti, mukava ja kuulemma hauskakin. Kahdessa kuukaudessa yli 20 miestä pyysi numeroani. Siis miehiähän on joka puolella! Osan kanssa treffailen, osan en. Nyt ap liikkeelle sieltä kotoa!
''Osan kanssa treffailen'' Eli pyörität miehiä, oma pikku haaremi? Kyrpäkaru-selli?
Kyllä joo, just näin. Koska treffailuhan tarkoittaa nimenomaan kaikkien naimista ilman huolen häivää, ei suinkaan ihmisiin tutustumista. Ehkä meillä on "hieman" eri käsitys aiheesta 😊 Kenellekkään en ole valehdellut, ja tiedän sitten kun kunnolla kolahtaa, niin se on siinä. Pettävää tyyppiä en ole. Siihen asti nautin sinkkuudestani ja uusien ihmisten tapaamisesta.
Mutta eihän nyt ole kyse tapailusta, treffailusta tms. Ap haluaa vanheta jonkun kanssa. Eli et sinäkään ole vanhuuden kaveria löytänyt, miehiä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Mulle ei löytynyt pk-seudulla miestä, vaikka epätoivoisesti etsin. Oli kova perheenperustamis- ja vauvakuume ja se lienee tehokas miehen karkoitin.
Sitten hankin lapsen sinkkuna hedelmöityshoidoilla ja sitten n 10 v myöhemmin, kun aloin jatsella miehiä hieman uudestaan ilman mitään vakavaa tarkoitusperää, sellainen löytyi heti naimisiin asti. Ja tarjontaa näyttäisi olevan yhä paljon muistakin miehistä.
Niin se vain on, että nuoret miehet ovat pääsääntöisesti sitoutumiskammoisia nykyään ja todellakin on vaikeaa löytää miestä silloin, kun sellaisen oikeasti haluaisi löytää. Sitten kun ei en hirveästi kiinnosta tai ole tarvetta miehelle, niitä olisikin tarjolla.Ei se hakemalla löydy ja haku päällä oleminen on paras tapa karkottaa potentiaaliset kumppanit koska sen kiireen ja epätoivon haistaa pitkälle.
Mä luovutin ja päätin unohtaa miehet pari vuotta sitten. Enää ei ole epätoivoa eikä kiirettäkään koska samalla tietenkin jouduin hyväksymään sen että jään lapsettomaksi eikä perheenperustaminen ole enää mahdollista. Hiukan tämä nykyinen hyvä olo ja onnellisuus on yllättänyt itsenikin, oikeastaan ainut mikä harmittaa on se etten ymmärtänyt luovuttaa jo aiemmin.
Ja tosiaan, miehet on yhä edelleen jättäneet rauhaan. Ihan yhtä hiljaista on ollut kuin aiemminkin, toki sillä erotuksella että enää se ei haittaa.
N39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Onko sulla jo lapsia ja perhe?
Jos teille yhtäkkiä tulisi nyt ero ja joutuisit aloittamaan alusta sinkkuna kolmikymppisenä, niin voin kertoa, että olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla, jos nimittäin etsisit miestä jonka kanssa perustaa perhe kun biologinen kello tikittää.Pari-kolmikymppiset miehet haluavat nykyään kevyen seksisuhteen ilman vakavaa sitoutumista eivätkä vauva-arkea ja ikävää perhe-elämää kotiäitivaimon kanssa, jossa riidellään väsyneinä eikä ole enää villiä seksiä.
Eronnut neli-viisikymppinen mies sitten haluaa toiselle kierrokselle uuden kodin- ja viikonloppulastenhoitajan eikä enää uusia lapsia, eli vanhemmilla naisilla käy taas flaksi.
Siinä on välissä se kolmikymppisyys naisilla, jotka etsivät vakavaa suhdetta, kun yhtäkkiä kukaan mies ei näytä kiinnostuneelta.
Nimenomaan juuri tässä iässä ainakin kaikilla minun tuntemillani miehillä on tarve löytää itselleen vaimo ja tulevien lasten äiti. He nimenomaan etsivät naista jonka kanssa sitoutua vakavasti. Tottakai ihmiset ovat erilaisia, mutta minun miespuoliset ystäväni ovat kaikki sellaisia, jotka toivovat omaa perhettä. Yhden illan jutut ja villi sinkkuelämä ovat jääneet sinne nuoruuteen.
Samaa mieltä. Se että on mies, ei tee ihmisestä avaruusoliota.
Miehet tahtoo myös perheen ja hyvän naisen!
Jos nainen hakee (oli paikka mikä tahansa) aviomiestä niin se on eri kuin lähtee tutustumaan uusiin ihmisiin.
Minä itse uskon ihmissuhteisiin, oma mies on paras ystävä. Ei vain kumppani. Tahdon hänen kanssaan hyvän ihmissuhteen. Hän on automaattisesti lapsiemme isä mutta se on heidän suhdetta, minulla on rakkaus -ja tunneliitto miehen kanssa. Se taas syntyy kun tutustuu toiseen ihmiseen. Kiinnostuu miehestä, tahtoo tutustua tähän, kiintyy ja rakastuu.
Minäkin väitän että sen näkee naisesta joka etsii miestä, kuin olisi kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin. Ne vaan on eri taajuudet.
Tätä voi peilata toisinpäin. Miten suhtaudut mieheen joka etsii vaimoa, kuin liikkuu niin että tahtoo avoimesti tutustua sinuun ja juttu etenee jatkoille tai sitten ei. Mutta siinä ei tule tunnetta että sinua arvioidaan vaan sinuun tahdotaan tutustua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä en. Olen 35-vuotias ja erosin kesällä pitkästä parisuhteesta. Minulla on yksi lapsi enkä enempää halua. Ottajista ei todellakaan ole ollut pulaa, aidosti hämmästyin, kuinka helposti sitä seuraa saakaan. Ketään ei ole haitannut että olen yh, yltiöpuhelias, tupakoin ja olen työnarkomaani. Vastapainona toki kiltti, mukava ja kuulemma hauskakin. Kahdessa kuukaudessa yli 20 miestä pyysi numeroani. Siis miehiähän on joka puolella! Osan kanssa treffailen, osan en. Nyt ap liikkeelle sieltä kotoa!
''Osan kanssa treffailen'' Eli pyörität miehiä, oma pikku haaremi? Kyrpäkaru-selli?
Kyllä joo, just näin. Koska treffailuhan tarkoittaa nimenomaan kaikkien naimista ilman huolen häivää, ei suinkaan ihmisiin tutustumista. Ehkä meillä on "hieman" eri käsitys aiheesta 😊 Kenellekkään en ole valehdellut, ja tiedän sitten kun kunnolla kolahtaa, niin se on siinä. Pettävää tyyppiä en ole. Siihen asti nautin sinkkuudestani ja uusien ihmisten tapaamisesta.
Mutta eihän nyt ole kyse tapailusta, treffailusta tms. Ap haluaa vanheta jonkun kanssa. Eli et sinäkään ole vanhuuden kaveria löytänyt, miehiä vaan.
Minulla on mies. Minusta tapailu tai treffailu ei tarkoita seksisuhdetta vaan juuri sitä että tapaa toista ja vaikka katsotaan leffa/syödään/pelataan lautapelejä eli vietetään aikaa kuin ystävät tapaa toisiaan ja ihastuu.
Minulle on tärkeää ystävyys mieheni kanssa ja varon pitämästä häntä itsestäänselvyytenä.
En halua olla ihmissuhteessa miehen kanssa koska ollaan naimisissa vaan tahdotaan elää toistemme kanssa. Enkä tahdo olla vain vaimo. Tuo titteli ei kiinnosta ollenkaan.
#70
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä en. Olen 35-vuotias ja erosin kesällä pitkästä parisuhteesta. Minulla on yksi lapsi enkä enempää halua. Ottajista ei todellakaan ole ollut pulaa, aidosti hämmästyin, kuinka helposti sitä seuraa saakaan. Ketään ei ole haitannut että olen yh, yltiöpuhelias, tupakoin ja olen työnarkomaani. Vastapainona toki kiltti, mukava ja kuulemma hauskakin. Kahdessa kuukaudessa yli 20 miestä pyysi numeroani. Siis miehiähän on joka puolella! Osan kanssa treffailen, osan en. Nyt ap liikkeelle sieltä kotoa!
''Osan kanssa treffailen'' Eli pyörität miehiä, oma pikku haaremi? Kyrpäkaru-selli?
Kyllä joo, just näin. Koska treffailuhan tarkoittaa nimenomaan kaikkien naimista ilman huolen häivää, ei suinkaan ihmisiin tutustumista. Ehkä meillä on "hieman" eri käsitys aiheesta 😊 Kenellekkään en ole valehdellut, ja tiedän sitten kun kunnolla kolahtaa, niin se on siinä. Pettävää tyyppiä en ole. Siihen asti nautin sinkkuudestani ja uusien ihmisten tapaamisesta.
Mutta eihän nyt ole kyse tapailusta, treffailusta tms. Ap haluaa vanheta jonkun kanssa. Eli et sinäkään ole vanhuuden kaveria löytänyt, miehiä vaan.
Kerro mulle, miten sellainen vanhuuden kaveri sitten löydetään, jos ei tapailemalla? Suora kosinta heti ensinäkemältä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tätä olen aina ihmetellyt. Hirveän moni ihminen valittaa yksinäisyyttä, kumppanin puutetta. Vaikka näkisi oikeasti vaivaa löytääkseen sellaisen. (Käy ulkona, netin treffipalstat..) Miten on mahdollista, että ette siltikään löydä itsellenne kumppania?? Oletteko liian kranttuja?
Itse aloin seurustelemaan 17-vuotiaana nykyisen kumppanini kanssa. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Silti vuosien varrella olen tutustunut useaan mieheen, tottakai vain ystävänä. Ja nämä tutustumiset ovat tulleet aika lailla sattuman kautta, sillä itse olen luonteeltani melko ujo ja siitä syystä jollain tapaa "epäsosiaalinen". Viihdyn paremmin kotona kuin ulkona. En käy ikinä baareissa. Siitä huolimatta olen saanut elämääni upeita miehiä (ystävinä edelleen), jotka olisivat kaikki aivan mahtavia aviomiehiä ja isiä, hyvännäköisiä, fiksuja, kilttejä. Moni heistä on minuun rakastunut vaikka olenkin varattu, mutta tunteille ei voi tietenkään mitään. Joidenkin kanssa ystävyys toimii vielä tänäkin päivänä, jotkut ovat jääneet kelkasta pois koska eivät ole voineet elää tunteidensa kanssa olemalla silti pelkkä ystävä kanssani. Harmillista mutta ymmärrettävää. Mutta siis, pointti oli se, että itse en näe mahdollisena, että jäisin yksin, jos joskus tulisi tilanne, että eroaisin miehestäni.
Tiedän, että alapeukkuja alkaa sataa, koska kuulostan siltä että pönkittäisin omaa "paremmuuttani". Mutta ei, se ei ole tarkoitus. Kunhan jäin vain ihmettelemään, että mistähän se johtuu, että joillekin naisille riittää miehiä vaikkei tekisi mitään sen eteen, vaikka ei edes HALUAISI ketään. Toiset taas eivät löydä puolisoa vaikka kääntäisivät nurin kivet ja kannot ja etsimällä etsisivät. Todella outoa ja epäreilua.
Mulle ei löytynyt pk-seudulla miestä, vaikka epätoivoisesti etsin. Oli kova perheenperustamis- ja vauvakuume ja se lienee tehokas miehen karkoitin.
Sitten hankin lapsen sinkkuna hedelmöityshoidoilla ja sitten n 10 v myöhemmin, kun aloin jatsella miehiä hieman uudestaan ilman mitään vakavaa tarkoitusperää, sellainen löytyi heti naimisiin asti. Ja tarjontaa näyttäisi olevan yhä paljon muistakin miehistä.
Niin se vain on, että nuoret miehet ovat pääsääntöisesti sitoutumiskammoisia nykyään ja todellakin on vaikeaa löytää miestä silloin, kun sellaisen oikeasti haluaisi löytää. Sitten kun ei en hirveästi kiinnosta tai ole tarvetta miehelle, niitä olisikin tarjolla.Ei se hakemalla löydy ja haku päällä oleminen on paras tapa karkottaa potentiaaliset kumppanit koska sen kiireen ja epätoivon haistaa pitkälle.
Mä luovutin ja päätin unohtaa miehet pari vuotta sitten. Enää ei ole epätoivoa eikä kiirettäkään koska samalla tietenkin jouduin hyväksymään sen että jään lapsettomaksi eikä perheenperustaminen ole enää mahdollista. Hiukan tämä nykyinen hyvä olo ja onnellisuus on yllättänyt itsenikin, oikeastaan ainut mikä harmittaa on se etten ymmärtänyt luovuttaa jo aiemmin.
Ja tosiaan, miehet on yhä edelleen jättäneet rauhaan. Ihan yhtä hiljaista on ollut kuin aiemminkin, toki sillä erotuksella että enää se ei haittaa.
N39
Onnellinen se, joka tajuaa luovuttaa ajoissa. Olisiko 25 sopiva takaraja? Jäisi aikaa itselle.
Ulkomaille kipin kapin? Oon huomannut, että ulkomaalaisia miehiä kiinnostaa suominaiset. Se riittää jo, että menee Ruotsiin, niin miehet alkaa tekemään aloitteita. :) Suomimiehet on kai kamalan passiivisia tai sitten kamalan krattuja (niille kelpaa vain nuoret ja tosi nätit naiset)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lihava nainen etsii miljonäärimallia. No shit Sherlock, ei löydy ei.
Väkisinkin tulee lihavuus kyllä mieleen. Vanhemmalla iällä ei miehet varmaan enää niin välitä, mutta jos mun ikäsis (30vee) on enemmän hoikkia kuin lihavia, niin lihavat ovat kyllä todellinen turn-off.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä en. Olen 35-vuotias ja erosin kesällä pitkästä parisuhteesta. Minulla on yksi lapsi enkä enempää halua. Ottajista ei todellakaan ole ollut pulaa, aidosti hämmästyin, kuinka helposti sitä seuraa saakaan. Ketään ei ole haitannut että olen yh, yltiöpuhelias, tupakoin ja olen työnarkomaani. Vastapainona toki kiltti, mukava ja kuulemma hauskakin. Kahdessa kuukaudessa yli 20 miestä pyysi numeroani. Siis miehiähän on joka puolella! Osan kanssa treffailen, osan en. Nyt ap liikkeelle sieltä kotoa!
''Osan kanssa treffailen'' Eli pyörität miehiä, oma pikku haaremi? Kyrpäkaru-selli?
Kyllä joo, just näin. Koska treffailuhan tarkoittaa nimenomaan kaikkien naimista ilman huolen häivää, ei suinkaan ihmisiin tutustumista. Ehkä meillä on "hieman" eri käsitys aiheesta 😊 Kenellekkään en ole valehdellut, ja tiedän sitten kun kunnolla kolahtaa, niin se on siinä. Pettävää tyyppiä en ole. Siihen asti nautin sinkkuudestani ja uusien ihmisten tapaamisesta.
Mutta eihän nyt ole kyse tapailusta, treffailusta tms. Ap haluaa vanheta jonkun kanssa. Eli et sinäkään ole vanhuuden kaveria löytänyt, miehiä vaan.
Kerro mulle, miten sellainen vanhuuden kaveri sitten löydetään, jos ei tapailemalla? Suora kosinta heti ensinäkemältä?
Ei. Miehiä on tarjolla ja niitä tapaillaan, tietysti. Mutta se mikä tekee asian vaikeaksi on löytää pitemmänajan kumppani. Tapaillessa huomaa, ettei arvot kohtaa ja taas ollaan yksin. Miehiä siis on ha paljon, siitä ei ole kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin aivan ihanan miehen Tinderistä. Epäilin vahvasti nettiä puoliskon etsinnässä, mutta onneksi ystäväni sai ylipuhuttua. Ensimmäiset tindertreffit koskaan ja ainakin nyt näyttää niin hyvältä. Joka tapaamisen jälkeen aina vaan parempi fiilis😍Miehelle en ollut ensimmäinen deitti, mutta kuulemma toivottavasti viimeinen😊
Voi sentään....nähdään parin kuukauden kulluttua, kun sinulle selivää, että olet yksi monesta, jota mies pyörittä samanaikaisesti.
Tämä, ei kukaan kunnollinen mies käytä edes tuollaista pinnallista palvelua.
Voi ei, mä tapasin 7kk sit tinderissä miehen ja nyt ollaan kihloissa ja asutaan yhdessä, oon ollut siinä uskossa että mies on kunnollinen ja oon sen ainoo nainen ja elämän rakkaus mut onko mua nyt niinku kustu silmään vai voisko olla mahdollista että sieltä kaiken ryönän seasta voi löytää timantinkin 🤔
Jep. Ikää täällä 34 ja kukaan mies ei ole IKINÄ pyytänyt numeroani, antanut numeroaan (tai mitään muutakaan tietoa, jonka perusteella voisin ottaa yhteyttä), eikä myöskään ole antanut numeroaan/tietojaan minulle, sen muutaman kerran kun olen itse rohkaistunut.
Että missä helvetissä niitä kymmeniä miehiä oikein pörrää...