Kuinka paljon HALUATTE olla erossa lapsistanne?

Ok, aika moni muukin haluaa olla lasten kanssa vaikka mahdollisuus olisi olla yksin/kaksin miehen kanssa 😊 Itse haluan miehen kanssa ehkä pari kolme kertaa vuodessa jonkun vapaailan tai yön ja yksin mennä niin että mies on lasten kanssa ehkä toiset pari-kolme kertaa. Ehdin elää nuoruuttani ihan tarpeeksi kauan ennen lapsia ja nyt haluan viettää heidän kanssaan aikaa. T.ap

En ihan noin usein. Mielummin ollaan koko perheen kanssa. Lapsia neljä ja ovat pieniä. Ikävä tulee aina kun ollaan erossa.

Joskus olisi kiva päästä miehen kanssa kaksin vaikka kalaan mutta eiköhän me keretä.

Mä olen 50 % ajasta ilman lapsia ja se on paljon :( En todellakaan haluaisi olla näin paljon erossa heistä. 1 viikonloppu kuukaudessa riittäisi minulle "toipumiseen", muun ajan voisin mieluusti olla lasteni kanssa (työssä toki käyn). Mutta lapsilla on hyvä isä ja me eronneet, joten muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mä en ymmärrä miten tää "nuoruuden eläminen" vedetään aina tähän keskusteluun. Ihmisillä on temperamenttieroista johtuen erilaisia oman ajan ja tilan tarpeita ihan ikään katsomatta, ja lapset taas temperamenttieroista johtuen imee sitä omaa tilaa ja aikaa eri tavalla. Toki tässä pitää mennä lasten etu edellä, mutta ei se että lataa akkuja parina iltana kuussa ilman vaatimusten ja odotusten ristitulta tarkoita että olisi nuoruus elämättä. Eikä edes ravintolailta, kas on myös ruokaravintoloita joissa voi istua juttelemassa ystävän kanssa.

Mutta aloittajalle, on ihan normaalia, tervettä ja hienoa sekim jos ei kaipaa omaa aikaa kovin usein :)

Haluaisin olla erossa mahdollisimman paljon, ellen tuntisi syyllisyyttä ja huono äiti -fiilistä. En tykkää hirveästi touhuta lasten kanssa, tuollakin nyt yksi kirkuu ja pojat painii (lue: hirveä meteli). Olisi ihanaa nukkua miehen kanssa pitkään, harrastaa seksiä kaikessa rauhassa ja käydä yhdessä liikkumassa. Mieheni on kuitenkin paras ystäväni. 

Muut vanhemmat ilmeisesti pitää omia lapsiaan huopputyyppeinä, mutta mulla on ihan vain tavalliset lapset, jotka metelöivät, sotkevat, tappelevat jne. Toki välillä nautin heidän kanssaan touhuamisesta, mutta kovasti kaipaisin rauhaa miehen kanssa. Olisi ihana käydä vkl-reissuilla tai vaikka teatterissa miehen kanssa. Olisi muutakin elämää kuin vain perhe. Ehkä kerran kuussa yksi vkl erossa lapsista olisi sopivaa minulle. Lapset 4v, 5v ja 7v. 

Meidän huipputyypit huutavat, tappelevat ja metelöivät kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän huipputyypit huutavat, tappelevat ja metelöivät kanssa.

Ja muillekin mies on paras ystävä mut kun siinä perheen kanssa kannattaa koittaa ottaa ilo irti. Muuten ei ole mitään mihin palata kun lapset isoja. Ei kannata katkeroitua.

Arkisin olen töissä ja viikonloppuisin(la tai su) 2-5h harrastuksessa. Joten ihan mielelläni olen nyt kotona lapsen kanssa jos mahdollista.

Onneksi harrastus on kausiluonteisen kiireistä. Kuukausi menee joka vklp mutta sitten rauhoittuu 1krt/kk

No juu, se että on elänyt nuoruuden ei toki tarkoita että nyt sitten on pakko elää seesteistä kotielämää lasten kanssa kun on hillumiset hilluttu. Ja itsekin myönnän että kyllä hermot menee lapsiin välillä ihan kunnolla ( 4v ja 7v ) mutta en silti haluaisi viettää viikonloppuja erossa lapsistani... joskus mutta en 2-3 kertaa kuukaudessa. Erotilanteet on toki eri mutta mun mielestä on vähän epänormaalia jos äitinä haluaa mieluummin lapsen yökylään tai lähteä viihteelle kaksi-kolme kertaa kuukaudessa kuin olla perheenä kotona. -ap

Vierailija kirjoitti:

No juu, se että on elänyt nuoruuden ei toki tarkoita että nyt sitten on pakko elää seesteistä kotielämää lasten kanssa kun on hillumiset hilluttu. Ja itsekin myönnän että kyllä hermot menee lapsiin välillä ihan kunnolla ( 4v ja 7v ) mutta en silti haluaisi viettää viikonloppuja erossa lapsistani... joskus mutta en 2-3 kertaa kuukaudessa. Erotilanteet on toki eri mutta mun mielestä on vähän epänormaalia jos äitinä haluaa mieluummin lapsen yökylään tai lähteä viihteelle kaksi-kolme kertaa kuukaudessa kuin olla perheenä kotona. -ap

Samaa mieltä. Jos perheen kanssa on kovin ikävä olo, on se tosi kauheaa.

Enemmän kuin nyt. Toistaiseksi olen ollut erossa lapsista pari kertaa vuodessa (siis yötä), ja välissä on ollut vuosia, jolloin en ole ollut yhtään yötä erossa. Kaipaan lomaa lapsista ja omaa rauhaa puuhastella asioita. Myös esikoisen ihosairauden hoitaminen tuntuu uuvuttavalta, toivon siitäkin vapaapäiviä.

Minun oma äitini oli todella masentunut ja uupunut ollessani pieni. Avioliitto (15v kestänyt) meidän isän kanssa oli hajonnut juuri ennen kun synnyin. Siskoni on 14 vuotta vanhempi. Niimpä äitini oli yksin pikkulapsen ja teinin kanssa ja oli lisäksi todella masentunut erosta, lisäksi työuupumusta. Siskoni sai mennä ja tulla aivan miten huvittaa, ja minä olin arkipäivät tarhassa ja vkoloput milloin missäkin mll-hoitajalla jotta äiti sai olla silloin rauhassa. Silloinkin kun olin kotona äiti raivosi aina jostain mulle. Isä ei ottanut, eikä muutkaan sukulaiset auttaneet yhtään. Eipä se itsetunnon kehitykselle hyvää tehnyt kun tuntui että ei ollut toivottua seuraa. Nyt kun oma tyttö on 7kk, niin todella vaikea suhtautua hoitoon laittamiseen. En ikinä halua että hän tuntisi sekuntiakaan samoin kun itse. :(

Vierailija kirjoitti:

No juu, se että on elänyt nuoruuden ei toki tarkoita että nyt sitten on pakko elää seesteistä kotielämää lasten kanssa kun on hillumiset hilluttu. Ja itsekin myönnän että kyllä hermot menee lapsiin välillä ihan kunnolla ( 4v ja 7v ) mutta en silti haluaisi viettää viikonloppuja erossa lapsistani... joskus mutta en 2-3 kertaa kuukaudessa. Erotilanteet on toki eri mutta mun mielestä on vähän epänormaalia jos äitinä haluaa mieluummin lapsen yökylään tai lähteä viihteelle kaksi-kolme kertaa kuukaudessa kuin olla perheenä kotona. -ap

Niin, että viettää vaikka kaksi kertaa kuussa illan kahdestaan puolisonsa kanssa, voi myös elää ihan seesteistä perhe-elämää. Kahdenkeskinen vapaa-aika ei yleensä aikuisilla tarkoita mitään hummailua, vaan esim. tanssikurssilla käymistä, leffaan menemistä, konsertin kuuntelua tai pienen ravintolaillallisen nauttimista. Mikään yöhön asti valvominen ja alkoholin kittaaminen ei näihin kuulu. Ja ihan iltapala-aikaan voikin sitten tulla jo kotiin suukottamaan lapsia. Jos on sellainen mahdollisuus, että lapset viihtyvät esim. isovanhempien, tädin tai hyvän ystäväperheen luona muutaman tunnin kylässä, pidän ihan normaalina, että vanhemmilla on kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Ja se ei ole mitään hillumista, vaan ihan tavallista puolison kanssa olemista ja harrastamista.

Vierailija kirjoitti:

Minun oma äitini oli todella masentunut ja uupunut ollessani pieni. Avioliitto (15v kestänyt) meidän isän kanssa oli hajonnut juuri ennen kun synnyin. Siskoni on 14 vuotta vanhempi. Niimpä äitini oli yksin pikkulapsen ja teinin kanssa ja oli lisäksi todella masentunut erosta, lisäksi työuupumusta. Siskoni sai mennä ja tulla aivan miten huvittaa, ja minä olin arkipäivät tarhassa ja vkoloput milloin missäkin mll-hoitajalla jotta äiti sai olla silloin rauhassa. Silloinkin kun olin kotona äiti raivosi aina jostain mulle. Isä ei ottanut, eikä muutkaan sukulaiset auttaneet yhtään. Eipä se itsetunnon kehitykselle hyvää tehnyt kun tuntui että ei ollut toivottua seuraa. Nyt kun oma tyttö on 7kk, niin todella vaikea suhtautua hoitoon laittamiseen. En ikinä halua että hän tuntisi sekuntiakaan samoin kun itse. :(

Ei normaali hoitoon laittaminen ole lapselle viesti, että hän ei ole toivottua seuraa. Lapset myös tykkäävät olla muidenkin aikuisten kuin vanhempien kanssa. Tietenkään vauvaa ei tarvitse vielä hoitoon laittaa, mutta ainakin minusta vanhemmalle on ihan tervettä saada hieman omaa aikaa, ja läheiset suhteet tuttuihin aikuisiin ovat myös lapsille hyväksi.

Mä tapaan ystäviä illallisen merkeissä joka toinen viikko, miehen kanssa käydään kahdestaan jossain iltamenossa ehkä pari kertaa vuodessa ja käyn itsekseni jossain viikonloppureisulla 3-4 kertaa vuodessa. Enemmänkin kelpaisi mutta ok näinkin, meillä ei ole mummoloita tai muita yökyläpaikkoja lapsille joten perhe-elämä on tosi tiivistä.

Huhhuh, kylläpä lapset vievät kaiken ajan monella, vaikka velakeskusteluissa muuta väitetään. Nuoruuden hillumiset on todellakin aikoja sitten jääneet, nyt on ihanaa viettää rauhassa aikaa kotona oman miehen kainalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun oma äitini oli todella masentunut ja uupunut ollessani pieni. Avioliitto (15v kestänyt) meidän isän kanssa oli hajonnut juuri ennen kun synnyin. Siskoni on 14 vuotta vanhempi. Niimpä äitini oli yksin pikkulapsen ja teinin kanssa ja oli lisäksi todella masentunut erosta, lisäksi työuupumusta. Siskoni sai mennä ja tulla aivan miten huvittaa, ja minä olin arkipäivät tarhassa ja vkoloput milloin missäkin mll-hoitajalla jotta äiti sai olla silloin rauhassa. Silloinkin kun olin kotona äiti raivosi aina jostain mulle. Isä ei ottanut, eikä muutkaan sukulaiset auttaneet yhtään. Eipä se itsetunnon kehitykselle hyvää tehnyt kun tuntui että ei ollut toivottua seuraa. Nyt kun oma tyttö on 7kk, niin todella vaikea suhtautua hoitoon laittamiseen. En ikinä halua että hän tuntisi sekuntiakaan samoin kun itse. :(

Ei normaali hoitoon laittaminen ole lapselle viesti, että hän ei ole toivottua seuraa. Lapset myös tykkäävät olla muidenkin aikuisten kuin vanhempien kanssa. Tietenkään vauvaa ei tarvitse vielä hoitoon laittaa, mutta ainakin minusta vanhemmalle on ihan tervettä saada hieman omaa aikaa, ja läheiset suhteet tuttuihin aikuisiin ovat myös lapsille hyväksi.

Niimpä, olet ihan oikeassa. Vaikea vain suhtautua normaalisti siihen asiaan. En ole ikinä kuullut että kukaan muu olisi 9kk ---> ikäisestä asti ollut niin paljon hoidossa kuin minä. Ja tietysti se vaikuttaa, että on läsnä lapsen kanssa, silloin kun yhdessä ollaan niin hänelle tulisi rakastettu olo. Itsestä tuntui että oli vain pakollinen paha ja riesa. :( Todella vaikeaa ollut myöhemmin elämässä luottaa ihmisiin yms. muodostaa suhteita. Äitikin oli niin ylpeä, ettei voinut hakea itselleen apua vaan veti tilanteen miten veti. Nyt onneksi on mahdollisuus tehdä oman lapsen kanssa paremmin. :) Silti nuo asiat kummittelevat mielessä.

Itse kaipaisin n. Krt/vko "rauhaa" eli pari-kolme h kun sais käydä vaikka ajelemassa/kahvilla tms. Niin ois jees. Nyt omaa rauhaa ehkä krt/kk yks ilta, painelen juopotteleen ku se on ainua paikka mihin ei voi mitenkään ottaa lapsia mukaan niin lasten isän on "pakko" tulla vahtiin. Lainausmerkit siksi että pakkohan sen ei ole tulla silloinkaan, mutta sillä saan tulemaan ja jäämään ipanoiden kans keskenään..

Lapset 3 &1v, kotihoidossa. Harvoin muuta hoitoapua.

Riippuu aika paljon siitäkin kuinka tiiviisti ollaan yhdessä arkena. Kotiäitinä niitä omia hetkiä tarvitsi enemmän ja liikuntaharrastus 3-4 kertaa viikossa oli tosi tärkeä. Nyt kun tuo vajaa 3-vuotias on 4 kertaa viikossa 4-5h kerralla päiväkodissa, ei sitä erossa oloa enää niin kaipaa. Mutta toisaalta ei tule huonoa omaatuntoa vaikka viikonloppuna olisi illan kavereiden kanssa tai kun arkena lähtee lenkille/jumppaan.

Ollessani kokopäivätyössä (lapsi miehen kanssa kotona) tuli ihan kauhean huono omatunto, jos työpäivän jälkeen lähti vielä johonkin yksin. Vapaapäivinä halusi olla lapsen kanssa.

Koko viikonloppua en voisi edes kuvitella olevani erossa noin pienestä. En vielä osaa kuvitella millaista se olisi koululaisten kanssa. Mutta tuskin haluaisin olla ensin täyden viikon töissä ja siihen vielä päälle toistuvasti viikonloput erossa lapsesta. Missä vaiheessa sitä ehtisi olla yhdessä?

Joku kerran viikossa olis tosi hyvä, siihen olisi mahdollisuuskin, mutta ei saada aina aikaiseksi. Ja siis tarkoitan esim ravintolaillallista kahdestaan, en jokaviikkoista viikonloppulomaa muualla :D

Sitten kun tämä vauva syntyy niin tietty harvenee hetkeksi ihan imetyksenkin takia.