Eroista; Mikä ihmisiä vaivaa?

Aika paljon taas omakohtaista totuutta. Aloittaja on opettaja ja muodostaa maailmankuvaansa omista havainnoistaan. Outoa!

Samoin moni muu mutuilee.

Tässä tilasto avioliitoista ja eroista. Eroava nainen on keskimäärin yli 40 v. Vähemmän erotaan ensimäisestä liitosta.

Erot on lisääntyneet. Mutta näin on myös avioliittojen solmiminen. Melko tasaiselta erot näyttää 1990-luvun alun piikin jälkeen.

Varmaan aika ymmärrettävistä syistä mentiin 1960-luvulla enemmän naimisiin ja erottiin vähemmän. Vai mitä?

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_001_fi.ht…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että ihmiset eivät viitsi / halua tutustua kumppaniin kunnolla ennen naimisiinmenoa, kaikki-mulle-heti mentaliteetti sovelletaan myös perhe-elämään - tyydytään ok-ihmiseen niin kauan et saa muksut tehtyä. Jälkeenpäin ruvetaan miettimään että pärjäänhän itekkin. 

Ennen mentiin vielä nuorempana yhteen eikä paljoa ollut kokemusta muista. Oltiin sen yhden ja saman kanssa koko elämä. Eli ei sovi tämä sun päätelmäsi. Ihmisillä ei ole nykyisin mitään pitkäjännitteisyyttä. Elämän täytyy olla kokoajan mahtavaa ja hienoa, ei kestetä tavallista tasaista arkea. Luovutetaan vastoinkäymisten edessä ja haietaan uutta ja helpompaa. Ei jaksata nähdä vaivaa. Kaikki pitää tuoda eteen tarjottimella.

Milloin ennen? 1960-luvulla kuten minun vanhempani?

Olisikohan maailma ollut hiukan toisenlainen kuin nykyään? Mitä arvelet

Vierailija kirjoitti:

En minä usko sitä, että naimisiin mentäisiin tai perhe perustettaisiin liian helposti. Pikemminkin päin vastoin! 

Enemmän pidän yleistyneiden erojen syynä sitä, että nykyajan nuorilla aikuisilla pitää koko ajan olla helevetin hauskaa ja romanttista. Kun keskimäärin parisuhteissa se alkuhuuma kestää kuitenkin vain 2-3 vuotta, niin sitä siippaa pitää vaihtaa sitten aikas usein...

Eli nykyajan 20-30-vuotiaat ja vähän vanhemmatkin eivät kestä arkea. Koetaan, että elämä paranee vaihtamalla miestä/vaimoa, mutta a) ei sitä uutta puolisoa, joka vielä jaksaisi uusperhekuviot niin kauhean herkästi löydä, koska ne potentiaaliset uudetkaan siipat eivät kestä arkea ja sun lapsiasi.

ja b) sen uudenkin kanssa romantiikkaa kestää vain se 2-3 vuotta, jonka jälkeen pitäisi oppia kestämään se, että toisen pierut haisee pahalta eikä se muista panna kahvikuppia suoraan astianpesukoneeseen.

Enkä nyt paheksu yhtään sitä, jos joku jättää julman ja latistavan puolison tai alkoholistin vaimonhakkaajan. Olen vaan myös tehnyt saman johtopäätöksen kuin ap, että aika usein eron takana ei ole kuin "erilleen kasvamista" ja sitä, ettei "ole enää kivaa". 

Pitääkö parisuhteessa olla AINA ihan YHTÄ kivaa kuin alussa? Ja voisiko sitä kivaa ehkä ihan itsekin aktiivisesti suhteeseen kehittää uudelleen? Samaan vanhaan kumppaniin kun voi toden totta rakastuakin uudelleen ja vähintäänkin nyt saada sen arjen pelittämään mukavasti.

Parisuhde kun on ensisijaisesti tahdon, ei tunteen asia.

t. saman miehen kanssa uskollisesti jo 29 vuotta

Susta tuntuu tältä. Kuitenkin erot on pysyneet suht samalla tasolla viimeiset 20 vuotta.

Erotaan yleisimmin 10 v avioliiton jälkeen ja eroavat on keskimäärin yli 40 v.

T. Täti myös ja yli 20 vuotta liitossa

Vierailija kirjoitti:

Minun eksäni rakastui työkaveriinsa, kun lapsemme olivat 10 ja 8. Meillä oli ihan tavallista elämää, ei riitoja, oli seksiä, yms. Hän perusteli eroa sillä, että ei ole lasten etu olla rakkaudettomassa suhteessa.

En tiennyt, että suhteemme oli rakkaudeton... Eikä lapsetkaan sitä tienneet.

Juuri näin meilläkin. Lapset 7 ja 10 vuotta ja minä ei tiedetty ollenkaan että ei ole rakkautta.

Olimme lähes 15v yhdessä, ennen kuin lapsi syntyi, suunnitellusti ja toivottuna. Lapsi oli alle 2 vkon ikäinen, kun mies ilmoitti, että ei kestä elää vankilassa ja haluaa oman asunnon ja eron. Ei siinä auttaneet minun itkuni toiveesta, että lapsi saisi elää ydinperheessä tai mikään, mitä oli aiempien vuosien aikana yhdessä puhuttu. En olisi ikinä uskonut, että avioliittomme johtaisi eroon. Minkäs teit. Miehen sukukin kilvan soitteli minulle ja kehotti vaan hyväksymään eron. Nyt olen sen hyväksynyt ja elämme lspsen kanssa hyvää tasapainoista arkea.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin liitto on ollut ihan konkurssikypsä jo kymmenen vuotta. On ollut täydellistä välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä miehen puolelta sekä henkistä väkivaltaa. Parin vuoden pihtaaminen on ihan normaalia, eikä kannata haaveillakaan minkäänlaisesta kosketuksesta tai hellyydestä. Ei keskustella kuin ehkä päivän ruuasta eikä yleensä siitäkään. Asutaan eri puolilla taloa, koska jo pelkkä miehen haju saa minut voimaan pahoin, koska hän on loukannut minua toiminnallaan pahemmin kuin kukaan muu ikinä.

Ja varmasti moni paheksuu kun tästä erotaan. Kun ollaan niin hieno pari ja uli uli.

Oletko pitänyt itsestäsi hyvää huolta ettet ole päässyt lihomaan ja väsähtämään.

Sellainen vie helposti mieheltä halut.

Minä olen ollut naimisissa 10 vuotta, yhdessä 15. Nyt meillä on kaksi lasta. Harkitsen eroa, ja luoja tietää, että olen yrittänyt korjata asioita. En vaan jaksa yrittää korjata niitä yksin. Aina sanotaan, että avioliitossa eteentulleita ongelmia pitäisi ratkoa yhdessä, mutta mitä jos olet aina vaan se, joka itsekseen yrittää niitä ratkoa? Meillä ongelmana läheisyyden puute, jolle mies ei ole kykenevä tekemään yhtään mitään. Olen itse hoitanut koskettamisen yksipuolisesti kaiken tämän ajan. Tiedän että jos erotaan, niin meitä pidetään niinä "jotka eivät edes yrittäneet korjata liittoaan". Kyllä minä yritin, mutta yksin se on vaikeaa. Tuskin olen ainut.

Vierailija kirjoitti:

Liitto voi toimia vain silloin, jos siinä on kaksi epäitsekästä ihmistä. Kyse ei ole siitä, kuinka pitkään on oltu yhdessä ennen lasten hankkimista, vaan kuinka syvästi molemmat ovat sitoutuneet parisuhteeseen ja perheeseen. Itsekkyys erottaa, oli se sitten sitä, että toinen haluaa lapsia lisää, toinen ei, tai toinen haluaa kokea romanttisia tunteita uudestaan ja uudestaan, toinen tyytyy tasaiseen parisuhteeseen. Kaikenlainen sooloilu parisuhteen kustannuksella vie erilleen. Yhteen hiileen puhaltamalla saadaan kestävä suhde.

Tämä pätee vain osaan eroista ja onkin yleensä se arvostelevien, ulkopuolisten näkökanta eroon, jollei heille eron syitä erikseen avata. Ja jollei henkilö ole erittäin läheinen eroavalle, niin ei avata.

Omalle kohdalle sattui puoliso, josta kehkeytyi 15v saatossa henkisen väkivallankäytön mestari: haukkumista, arvostelua, kyykytystä, syyttelyä, kontrollointia. Lupaa piti kysyä lopulta jopa kaupassa käyntiin eikä esimerkiksi mitään ohi listan saanut ostaa. Kauppakuitti syynättiin tuotteista ja kaupasta poistumisaika tarkistettiin kotiin tullessa kuitin kanssa. 7v jaksoin yrittää korjata virheitäni, jotka ex-mies koki ärsyttäviksi. Kävin lopulta pariterapiankin yksin, ex ei Pariterapiaan osallistunut, sillä minä olin se liiton mätäpaise. Eroa harkitsin pitkään ja hartaasti, vuosia. Lopulta suhteeseen tuli myös tönimistä ja tavaroilla lyömistä. Veikkaan, etten olisi hengissä, jos olisin jäänyt.

Nyt teistä ehkä moni ajattelee, että tämmöisessä tilanteessa ero on ihan perusteltu. Juttu vain on se, ettei kukaan ulkopuolinen koskaan tiedä, miksi pari eroaa. Minullekin on monet tulleet päivittelemään, miksi olemme turhaan eronneet. Eivät he tiedä todellisia syitä, enkä puolitutuille halua avata näin henkilökohtaisia asioita.

Eniten harmittaa, jos lastanikin luokan opettaja arvottaa sen perusteella, onko hänen vanhempansa eronneet vaiko eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liitto voi toimia vain silloin, jos siinä on kaksi epäitsekästä ihmistä. Kyse ei ole siitä, kuinka pitkään on oltu yhdessä ennen lasten hankkimista, vaan kuinka syvästi molemmat ovat sitoutuneet parisuhteeseen ja perheeseen. Itsekkyys erottaa, oli se sitten sitä, että toinen haluaa lapsia lisää, toinen ei, tai toinen haluaa kokea romanttisia tunteita uudestaan ja uudestaan, toinen tyytyy tasaiseen parisuhteeseen. Kaikenlainen sooloilu parisuhteen kustannuksella vie erilleen. Yhteen hiileen puhaltamalla saadaan kestävä suhde.

Tämä pätee vain osaan eroista ja onkin yleensä se arvostelevien, ulkopuolisten näkökanta eroon, jollei heille eron syitä erikseen avata. Ja jollei henkilö ole erittäin läheinen eroavalle, niin ei avata.
Omalle kohdalle sattui puoliso, josta kehkeytyi 15v saatossa henkisen väkivallankäytön mestari: haukkumista, arvostelua, kyykytystä, syyttelyä, kontrollointia. Lupaa piti kysyä lopulta jopa kaupassa käyntiin eikä esimerkiksi mitään ohi listan saanut ostaa. Kauppakuitti syynättiin tuotteista ja kaupasta poistumisaika tarkistettiin kotiin tullessa kuitin kanssa. 7v jaksoin yrittää korjata virheitäni, jotka ex-mies koki ärsyttäviksi. Kävin lopulta pariterapiankin yksin, ex ei Pariterapiaan osallistunut, sillä minä olin se liiton mätäpaise. Eroa harkitsin pitkään ja hartaasti, vuosia. Lopulta suhteeseen tuli myös tönimistä ja tavaroilla lyömistä. Veikkaan, etten olisi hengissä, jos olisin jäänyt.
Nyt teistä ehkä moni ajattelee, että tämmöisessä tilanteessa ero on ihan perusteltu. Juttu vain on se, ettei kukaan ulkopuolinen koskaan tiedä, miksi pari eroaa. Minullekin on monet tulleet päivittelemään, miksi olemme turhaan eronneet. Eivät he tiedä todellisia syitä, enkä puolitutuille halua avata näin henkilökohtaisia asioita.
Eniten harmittaa, jos lastanikin luokan opettaja arvottaa sen perusteella, onko hänen vanhempansa eronneet vaiko eivät.

No juuri näin! Sanotaan, että tottakai pitää erota, jos on väkivaltaa tai alkoholismia, mutta mistä hitosta te tiedätte, mitä näiden "turhien" erojen takana on. Luuletteko tosiaan, että väkivaltaa ja alkoholismia on vain niissä perheissä, joissa tullaan jatkuvasti silmä mustana töihin tai örvelletään kadunkulmilla päivät pitkät. Ei se kuulkaas mene niin.

Joopa joo. Mun mies pelasi koko omaisuutemme kasinolla, en keksi mitään syytä miksi olisi pitänyt jäädä siihen liittoon, kaksi lasta on.

Ystäväpiirini erot ovat johtuneet siiitä että mies on pettänyt systemaattisesti vuosikaudet. Kyllä ap lapset tuollaisessakin perheessä oireilevat jossa toinen tai molemmat vanhemmista paskat välittävät siitä suhteesta tai rakkaudesta.

Naiset avioituvat aivan liian suurin odotuksin. Aviosuhde nähdään ratkaisuna koko omalle elämälle. Ei se niin toimi. Pysyvä liitto pitää muodostaa siellä oman pienen pään sisällä ja käytännössä. Viina-, väkivalta-, petos- ja alistustapaukset ym. vastaavat tietysti ovat päteviä syitä jättää paska.

Sillä, miten me lapsiamme kasvatamme, on varmasti hirveästi painoarvoa tulevaisuuden erotilastojen kanssa. Terveen parisuhteen mallin antaminen, tiimipelaaminen, empaattisuus ja vastuun kanto - siinä olisi hyviä piirteitä, joista aloittaa oman lapsensa kanssa. Jos lapselle antaa kaiken helpolla ja lapsi saa päättää itse asioita ilman kompromissia, uskoisin, että vaikuttaa tulevaisuuden suhteissa juurikin niin että sooloilee ja pelaa vain omaan pussiinsa.

Hm. Mun tuttavapiirissä eronneiden lapset näyttävät voivan paremmin kuin ehjien perheiden lapset. Mutta se voi olla illuusio, jos eronneita on enemmän.

Joka tapauksessa aihe olisi kiinnostava tutkia. Yhdessä sinnitteleminenkään ei välttämättä anna lapsille hyvää käytösmallia. Hampaat irvessä maailman tappiin?

En halveksi eronneita.

Halveksin ihmisiä jotka ovat tietävinään että "ihmiset" eroavat "nykyään" liian helposti. Eli ennen olen paremmin ja erityisesti MINÄ olen parempi koska en ole eronnut liian helposti. Ne muut sen tekee. Nykyään. Kertoo elämänkokemuksen puutteesta tuollainen hölmö asenne.

Lapset oireilevat kun kotona ei ole asiat hyvin, oli vanhemmat sitten yhdessä tai ei. Lapset kärsivät aina siitä että vanhemmat eroavat, sitä en kiellä. Meidän jokaisen elämään kuuluu kärsimys.

Lapsi ei silti säry erossa, useimmiten hänellä säilyy läheiset välit vanhempiin.

Mielestäni ihminen tekee väärin jos roikkuu suhteessa siksi että on mennyt naimisiin ja on lapsia. Jos hänellä on koko ajan paha olla suhteessa. Se se vasta kärsimystä on ja oman elämän uhraamista. Sitä ei kukaan lapsi halua vanhempansa tekevän. Aina suhde ei toimi vaikka yrittää. Ja aivan minimaalinen murto-osa tehtailee eroja sarjatyönä.

Vähän ymmärrystä ihmisiä kohtaan niin kas, viisaus voi vaikka kasvaa!

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon taas omakohtaista totuutta. Aloittaja on opettaja ja muodostaa maailmankuvaansa omista havainnoistaan. Outoa!

Samoin moni muu mutuilee.

Tässä tilasto avioliitoista ja eroista. Eroava nainen on keskimäärin yli 40 v. Vähemmän erotaan ensimäisestä liitosta.

Erot on lisääntyneet. Mutta näin on myös avioliittojen solmiminen. Melko tasaiselta erot näyttää 1990-luvun alun piikin jälkeen.

Varmaan aika ymmärrettävistä syistä mentiin 1960-luvulla enemmän naimisiin ja erottiin vähemmän. Vai mitä?

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_001_fi.ht…

Tilastossa on vain avioliitot. Avoliittojen määrä on kasvanut vuosien myötä huimasti, eikä niitä eroja tilastoida. Eli EROJEN määrä on hyvinkin voinut kasvaa, vaikkei AVIOerojen määrä olisikaan kasvanut.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon taas omakohtaista totuutta. Aloittaja on opettaja ja muodostaa maailmankuvaansa omista havainnoistaan. Outoa!

Samoin moni muu mutuilee.

Tässä tilasto avioliitoista ja eroista. Eroava nainen on keskimäärin yli 40 v. Vähemmän erotaan ensimäisestä liitosta.

Erot on lisääntyneet. Mutta näin on myös avioliittojen solmiminen. Melko tasaiselta erot näyttää 1990-luvun alun piikin jälkeen.

Varmaan aika ymmärrettävistä syistä mentiin 1960-luvulla enemmän naimisiin ja erottiin vähemmän. Vai mitä?

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_001_fi.ht…

Xxx

Tilastossa on vain avioliitot. Avoliittojen määrä on kasvanut vuosien myötä huimasti, eikä niitä eroja tilastoida. Eli EROJEN määrä on hyvinkin voinut kasvaa, vaikkei AVIOerojen määrä olisikaan kasvanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon taas omakohtaista totuutta. Aloittaja on opettaja ja muodostaa maailmankuvaansa omista havainnoistaan. Outoa!

Samoin moni muu mutuilee.

Tässä tilasto avioliitoista ja eroista. Eroava nainen on keskimäärin yli 40 v. Vähemmän erotaan ensimäisestä liitosta.

Erot on lisääntyneet. Mutta näin on myös avioliittojen solmiminen. Melko tasaiselta erot näyttää 1990-luvun alun piikin jälkeen.

Varmaan aika ymmärrettävistä syistä mentiin 1960-luvulla enemmän naimisiin ja erottiin vähemmän. Vai mitä?

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_001_fi.ht…

Xxx

Tilastossa on vain avioliitot. Avoliittojen määrä on kasvanut vuosien myötä huimasti, eikä niitä eroja tilastoida. Eli EROJEN määrä on hyvinkin voinut kasvaa, vaikkei AVIOerojen määrä olisikaan kasvanut.

On hyvinkin voinut kasvaa?

Avollitosta erotaan kaksi kertaa todennäköisemmin. "köyhät perhesiteet"

http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html?s=0

Sitä tämä ei kerro onko nämä erot lisääntyneet. Todennäköisesti ei. Seuraa samaa kaavaa kuin avioerojen. Liittyy enemmän perheen ja suvun malliin perhesiteistä

Miehet vaihtaa yleensä nuorempaan naiseen, kun oma vaimo ylittää 40 vuoden rajapyykin ja alkaa rupsahtaa. Se on miehillä geeneissä.

kirjoitti:

En halveksi eronneita.

Halveksin ihmisiä jotka ovat tietävinään että "ihmiset" eroavat "nykyään" liian helposti. Eli ennen olen paremmin ja erityisesti MINÄ olen parempi koska en ole eronnut liian helposti. Ne muut sen tekee. Nykyään. Kertoo elämänkokemuksen puutteesta tuollainen hölmö asenne.

Lapset oireilevat kun kotona ei ole asiat hyvin, oli vanhemmat sitten yhdessä tai ei. Lapset kärsivät aina siitä että vanhemmat eroavat, sitä en kiellä. Meidän jokaisen elämään kuuluu kärsimys.

Lapsi ei silti säry erossa, useimmiten hänellä säilyy läheiset välit vanhempiin.

Mielestäni ihminen tekee väärin jos roikkuu suhteessa siksi että on mennyt naimisiin ja on lapsia. Jos hänellä on koko ajan paha olla suhteessa. Se se vasta kärsimystä on ja oman elämän uhraamista. Sitä ei kukaan lapsi halua vanhempansa tekevän. Aina suhde ei toimi vaikka yrittää. Ja aivan minimaalinen murto-osa tehtailee eroja sarjatyönä.

Vähän ymmärrystä ihmisiä kohtaan niin kas, viisaus voi vaikka kasvaa!

Kiitos. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee kirjoituksesi ja ottaa siitä jotain opikseen.

t. lapseton sinkku

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon taas omakohtaista totuutta. Aloittaja on opettaja ja muodostaa maailmankuvaansa omista havainnoistaan. Outoa!

Samoin moni muu mutuilee.

Tässä tilasto avioliitoista ja eroista. Eroava nainen on keskimäärin yli 40 v. Vähemmän erotaan ensimäisestä liitosta.

Erot on lisääntyneet. Mutta näin on myös avioliittojen solmiminen. Melko tasaiselta erot näyttää 1990-luvun alun piikin jälkeen.

Varmaan aika ymmärrettävistä syistä mentiin 1960-luvulla enemmän naimisiin ja erottiin vähemmän. Vai mitä?

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_001_fi.ht…

Xxx

Tilastossa on vain avioliitot. Avoliittojen määrä on kasvanut vuosien myötä huimasti, eikä niitä eroja tilastoida. Eli EROJEN määrä on hyvinkin voinut kasvaa, vaikkei AVIOerojen määrä olisikaan kasvanut.

On hyvinkin voinut kasvaa?

Avollitosta erotaan kaksi kertaa todennäköisemmin. "köyhät perhesiteet"

http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-11-07_003.html?s=0

Sitä tämä ei kerro onko nämä erot lisääntyneet. Todennäköisesti ei. Seuraa samaa kaavaa kuin avioerojen. Liittyy enemmän perheen ja suvun malliin perhesiteistä

http://m.iltalehti.fi/perhe/2011080214148635_pr.shtml

Nykyään 40% lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella. 40v sitten alle 10%. Kun avoliitto purkautuu yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin avioliitto, on luonnollisesti myös avoerolasten määrä kasvanut reilusti. Eli eroperheiden määrä on kasvanut.