Eroista; Mikä ihmisiä vaivaa?

Meilläkin liitto on ollut ihan konkurssikypsä jo kymmenen vuotta. On ollut täydellistä välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä miehen puolelta sekä henkistä väkivaltaa. Parin vuoden pihtaaminen on ihan normaalia, eikä kannata haaveillakaan minkäänlaisesta kosketuksesta tai hellyydestä. Ei keskustella kuin ehkä päivän ruuasta eikä yleensä siitäkään. Asutaan eri puolilla taloa, koska jo pelkkä miehen haju saa minut voimaan pahoin, koska hän on loukannut minua toiminnallaan pahemmin kuin kukaan muu ikinä.

Ja varmasti moni paheksuu kun tästä erotaan. Kun ollaan niin hieno pari ja uli uli.

Minusta se ongelma on nimenomaan, että ei sitouduta eikä haluta "tyytyä" mihinkään. Vaikka kaikki joutuvat tyytymään, jos ei välillä tasaiseen elämään, niin sitten lyhyisiin suhteisiin.

Minä olen vähän alle 30. Tapasin mieheni kymmenisen vuotta sitten ja päätimme aika pian olla aina yhdessä. Ollaan oltu naimisissa jo jonkin aikaa, ja meillä on pari lasta. Minusta liitto on nimenomaan päätös. Rakastamme toisiamme, ja että se toimisi, molempien pitää välillä höllätä omilta mukavuusalueiltaan. Ei perheessä minusta enää mietitä, että mitä juuri itse haluaa. Perhe on ja sen sisällä hoidetaan asiat kuntoon, oli mikä oli. Ainakin on tähän asti toiminut.

Jos "kasvaa erilleen" niin voi varmaan kasvaa taas takas.

Tapasin hiljattain aivan ihanan vanhan pariskunnan, jonka lapsenlapset olivat jo n.20-vuotiaita. He olivat niin hyvä pari edelleen, että sydämeni suli! Puhuivat siitä, kuinka toisen sairastaessa toinen hoivasi häntä yms. Heistä tuli minun esikuviani.

Eletään omassa kuplassa 3-kymppiseksi asti, sitten etitään joku mies kenen kanssa väsätä äkkiä muksut ennen kuin munasarjoissa posahtaa.

Vierailija kirjoitti:

juuri toisessa suhteessa oleva ystäväni sanoi tajunneensa, että vikaa on kaikissa, vian paikka vain vaihtuu.

Hän oli niin tarkka, että uusi mies ei juo liikaa. Ei juo ei, mutta tämä mies onkin tosi vaikea muuten.

Pakko kommentoida tähän, että mun miehessä ei ole mitään havaittua vikaa näkynyt vuelä, vaikka ollaan oltu yhdessä jo aika kauan. Hänkin sanoo, että pitää kaikesta minussa. Minä en sietäisi liikaa alkoholin käyttöä tai pettämistä, mutta muuten minulle kelpaa ihan tavallinen ihminen.

23. On myös oikeassa. Liian pitkään kun elää yksin ja itselleen, on vaikea enää osata joustaa toisen vuoksi. Sitten kiireessä suhde kasaan ja pullat uuniin, niin voi siinä pari muuttujaa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö parisuhteessa olla AINA ihan YHTÄ kivaa kuin alussa?

Ei, kyllä parisuhteessa pitäisi olla kivampaa myöhemmin kuin alussa, kun toisen ajatteluun tutustuu syvemmin, kehittyy enemmän yhteisiä juttuja ja kokemuksia, seksi sujuu paremmin ja toisen tavat tulevat tutuiksi.

Tämä kivuus on myös arvokysymys. Jos molemmista on tärkeää, että parisuhteessa ja arjessa muutenkin on mukavaa, helppoa ja nautinnollista, tämä toteutuu paljon todennäköisemmin. Kahden aikuisen nautiskelusuhde on aika eri juttu kuin kahden aikuisen ja kahden ja puolen lapsen vanhemmuus- ja kasvatusyksikkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

juuri toisessa suhteessa oleva ystäväni sanoi tajunneensa, että vikaa on kaikissa, vian paikka vain vaihtuu.

Hän oli niin tarkka, että uusi mies ei juo liikaa. Ei juo ei, mutta tämä mies onkin tosi vaikea muuten.

Pakko kommentoida tähän, että mun miehessä ei ole mitään havaittua vikaa näkynyt vuelä, vaikka ollaan oltu yhdessä jo aika kauan. Hänkin sanoo, että pitää kaikesta minussa. Minä en sietäisi liikaa alkoholin käyttöä tai pettämistä, mutta muuten minulle kelpaa ihan tavallinen ihminen.

Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Onko lapsia? Vaikea kuvitella, ettei puolisossa olisi mitään vikaa. Omani ainakin on vikoja täynnä, vaikka rakastankin häntä kovasti. Tiedän myös että monet omat tapani ärsyttävät miestäni. 

Tämän takia en ole lapsia vielä tehnyt, kun ei ole tasapainoista parisuhdetta löytynyt. Ihmisten pitäisi harkita enemmän lasten tekoa...

Vierailija kirjoitti:

Varmaan nykyään ihmiset ihastuvat nopeasti johonkin uuteen tyyppiin ja ovat heti valmiit heittämään vanhan suhteen romukoppaan koska uusi tyyppi on niin glamour ja täydellinen fitnessprinsessa/machomies jonka kanssa voi päästä viettämään uudelleen nuoruutta ja yökerhoelämää. Oma arki ja lapset niin harmaata ja tylsää, arki lähinnä sipsien syömistä kotona. Usein kumminkin uudenkin suhteen kulissit sitten lopulta karisee ja arki alkaa siinäkin.

Mikä pakko niitä lapsia on hankkia arkea harmauttamaan? Mistä nämä oletukset tulevat? Välillä pelottaa, että ymmärtävätkö ihmiset todella, kuinka paljon normaalilla omillaan toimeentulevalla ihmisellä on valinnanvaraa elämäntapansa rakentamisessa. Jos fitness ja yökerhot ja muu perinteisesti nuorten tontille lasketut asiat kiinnostavat, niitä on lupa harrastaa vaikka hautaan asti!

Tässä asiassa on tapahtumassa sosiaalinen murros: osa kolmikymppisistä on oivaltanut tämän asian ja osa suorittaa edelleen sitä elämänkaavaa, johon heidät on kotona ja koulussa sosiaalistettu. Tästä seuraa sitten eroja, katkeruutta ja paljon ylimääräistä psykologista työtä niille, joilta ei rohkeutta löytynyt ensiyrittämällä.

Vierailija kirjoitti:

Erotaanko mielestäsi nykyään liian helposti? Onko ihmiset liian itsekkäitä omaan napaan ja omaan onnellisuuteen vaan keskittyneitä, että unohdetaan lapset tai ei välitetä, oma napa on se tärkein? Vai onko tämä mielstäsi ihan oikea suuntaus?

Minulla 2lk jossa 26 oppilasta ja järkytykseni laskin, että vain 8 oppilaalla on vielä vanhemmat yhdessä (heistä 3 maahanmuuttajataustaisia). Monella vielä pienempiä sisaruksia kotona. Monella myös jo uusperhe. Tänä syksynä jo 3 uutta eroa. Miten ihmiset eroaa niin helposti nykyään, eikö oikeesti edes lasten takia viitsitä yrittää, luovutetaanko liian pian. Ja turha kuvitella ettei lapset oireile....kyllä ne oireilee. Jatkuvaa päänsärkyä, vatsakipuja, tarkkaavaisuusongelmiä, käytösongelmia, masennusta.

Lapsen etu  ei toteudu riitaisessa kodissa.Lapsi on syy erota, ei pysyä väkisi yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

juuri toisessa suhteessa oleva ystäväni sanoi tajunneensa, että vikaa on kaikissa, vian paikka vain vaihtuu.

Hän oli niin tarkka, että uusi mies ei juo liikaa. Ei juo ei, mutta tämä mies onkin tosi vaikea muuten.

Pakko kommentoida tähän, että mun miehessä ei ole mitään havaittua vikaa näkynyt vuelä, vaikka ollaan oltu yhdessä jo aika kauan. Hänkin sanoo, että pitää kaikesta minussa. Minä en sietäisi liikaa alkoholin käyttöä tai pettämistä, mutta muuten minulle kelpaa ihan tavallinen ihminen.

Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Onko lapsia? Vaikea kuvitella, ettei puolisossa olisi mitään vikaa. Omani ainakin on vikoja täynnä, vaikka rakastankin häntä kovasti. Tiedän myös että monet omat tapani ärsyttävät miestäni. 

19 vuotta ja kaksi lasta. t. "viattomat"

Minun eksäni rakastui työkaveriinsa, kun lapsemme olivat 10 ja 8. Meillä oli ihan tavallista elämää, ei riitoja, oli seksiä, yms. Hän perusteli eroa sillä, että ei ole lasten etu olla rakkaudettomassa suhteessa.

En tiennyt, että suhteemme oli rakkaudeton... Eikä lapsetkaan sitä tienneet.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että ihmiset eivät viitsi / halua tutustua kumppaniin kunnolla ennen naimisiinmenoa, kaikki-mulle-heti mentaliteetti sovelletaan myös perhe-elämään - tyydytään ok-ihmiseen niin kauan et saa muksut tehtyä. Jälkeenpäin ruvetaan miettimään että pärjäänhän itekkin. 

Ennen mentiin vielä nuorempana yhteen eikä paljoa ollut kokemusta muista. Oltiin sen yhden ja saman kanssa koko elämä. Eli ei sovi tämä sun päätelmäsi. Ihmisillä ei ole nykyisin mitään pitkäjännitteisyyttä. Elämän täytyy olla kokoajan mahtavaa ja hienoa, ei kestetä tavallista tasaista arkea. Luovutetaan vastoinkäymisten edessä ja haietaan uutta ja helpompaa. Ei jaksata nähdä vaivaa. Kaikki pitää tuoda eteen tarjottimella.

Lähes kaikki oman tuttavapiirini erot ovat aiheutuneet jostakin seuraavista syistä: väkivalta/päihderiippuvaisuus/pettäminen. Minusta jokainen näistä on validi syy erota; muut syyt eivät ole.

Minun mielestänikin erotaan liian helpolla, mutta kyllä sitä joka päivä miettii, miten ihanaa olisi, kun ei tarvitsisi nähdä puolisoa rötköttämässä koneella 24/7.

Ei se kannata lasten takia olla yhdessä. Tietysti jos halua oikeasti on, niin kannattaa yrittää korjata parisuhdetta, jos se vielä olisi pelastettavissa ja molemmat sitä oikeasti haluaa. Mutta jos mitään ei ole tehtävissä, ei se ole lapsen eikä kenenkään edun mukaista, että vanhemmat sinnittelee yhdessä "lasten parhaaksi". Lapsen etu on onnelliset ja hyvinvoivat vanhemmat. Lapsi oireilee varmasti aina erosta, mutta niin ne oireilee vanhempien huonosta parisuhteestakin ja aistivat huonon ilmapiirin kotona. Sitä kun jatkuu lapsen täysi-ikäisyyteen asti, niin väitän, että se voi olla vieläkin pahempaa lapselle kuin ero esim. lapsen ollessa 9-vuotias. Kun vanhemmat löytävät uudet puolisot ja lapset näkee heidät onnellisena, he saattavat vielä saada hyvän parisuhteen mallin omaa aikuisuuttaan varten. Lapset, joiden vanhemmat pysyvät yhdessä vain lasten takia, jäävät vaille tuota hyvää mallia ja joutuvat itse opettelemaan parisuhdeasiat ilman mitään esimerkin apuja kotoa eikä se aina suju niin hyvin... Puhumattakaan siitä syyllisyyden taakasta, kun vanhemmat syyllistävät heitä sitten myöhemmin, "kun minä teidän takia uhrasin vuosikausia elämästäni" (vaikka se lasten vika oikeasti tietenkään ole).

Sulle ne kolme uutta eroa syksyn aikana on huimia lukuja paperilla. Mutta se joka eroaa, voi erota vaikka ensimmäistä ja viimeistä kertaa, ja pitkällisen harkinnan tuloksena. Mun mielestä on vaarallista toitottaa että erotaan liian helposti. Niille eroaville se on totista totta eikä mitään helppoa leikkiä. Et voi tietää millaista tarinaa erojen taustalta löytyy.

Ehkä ennemmin niin, että yhteen päädytään liian helposti ja tehdään lapset liian heppoisin perustein?

Mitkä on heppoiset perusteet? Nykyään seurustellaan ja asutaan yhdessä tolkuttomia aikoja verrattuna aiempaan, ja silti epäonnistutaan. Miksei kukaan ole miettinyt asiaa toisinpäin? Mitäs, jos tuo malli ei toimikaan? Kun alkuhuumassa mennään yhteen (rakastumisvaihe) ja siinä tehdään heti lapset ja kaikki, niin sehän saattaa olla parempikin niin. Vauva-aika on raskasta, mutta sitä keventää vielä se huuma siinä ja koko elämä rakennetaan suoraan perheellisille palikoille, eikä ehditä rakentaaa yhtä mallia (kahden aikuisen), joka sitten pitääkin muuttaa. Ehkä ongelmat syntyy siitä, että on totuttu suhteessa yhteen ja se pitäisi muuttaa toiseksi?

Suomessa naisten vapaus lähteä esitetään hyvin tärkeänä ja hienona asiana. Sitä arvostelevat näkemykset ovat lähes tuntemattomia ja tuomittavia. Korkeintaan uskovaisten piirissä kuulee sellaista puhetta. Useimmiten nainen lopettaa suhteen.