Lue keskustelun säännöt.
Miksi se että joku valitsee kotiäitiyden uran sijasta, herättää niin monissa niin vihaisia ja katkeria tunteita?
05.10.2016 |
Kotiäitiys tuntuu olevan sellainen valinta, että se on jo halveksuttavampaa kuin esim. juoppona tai työttömänä oleminen? Miksi?
Minulla on 2 lasta, kolmen vuoden ikäerolla ja kolmas tulossa. Ikäeroa kakkoseen tulee liki 3 vuotta. Minulla ei ole työpaikkaa odottamassa, ammatti kylläkin löytyy. Kotonaolovuosia tulee näillä näkymin ainakin n. 10 vuotta. Tämä tuntuu herättävän ihmisissä ääretöntä vihaa ja kiukkua. Onko se kateutta ja katkeruutta? Kun ei itse pysty, kykene tai voi? En usko selityksiin että kotiäiti kuppaa yhteiskuntaa, koska tukimäärät on pienet ja niille tulee sentään vastinetta uusien veronmaksajien muodossa (tämä ei ole mielipidekysymys, vaan fakta), toisin taas kuin esim. työttömät jotka saa paljon isommat tuet ja mitään vastinetta yhteiskunta ei siitä saa ( ja tämä ei ole hyökkäys työttömiä vastaan, minusta työttömien tuet on täysin kohtuulliset ja ne kuuluu hyvinvointiyhteiskuntaan).
Miksi kotiäitiys on niin halveksittua?
Ja nyt haen popparit, koska tiedän että aihe voi synnyttää tosi raakoja tunteita suuressa osassa suomalaisia.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.
Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.
Kiitos vastauksista.
Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?
Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.
Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.
!
Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.
Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.
Nyt on pakko kysyä, että miksi tätä alapeukutettiin? Omaa kokemastani siitä, että unenmäärä väheni työ-perhe-yhdistelmässä ja toisaalta kotitöiden määrä ei vähentynyt merkittävästi verrattuna neljään kotiäitivuoteen?
Alapeukutin koska marisit siinä niin paljon. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, kannattaisi muuttaa sitä. Ei ole muiden vika sekään että sulla on lapsia ja miehen kanssa limittäiset työt ja etätöitä ja ja ja. Toi on ihan teidän itse rakentama kuvio.
Jos ketjussa sanotaan, että kotiäiti tekee kotona paljon enemmän kuin työssäkäyvä äiti, on varmaan ihan aiheellista oikoa tuota harhakäsitystä? Työssäkäynti ei myöskään automaattisesti tarkoita sitä, ettei näkisi omia lapsiaan (että on laittanut uran lastensa edelle), kuten ketjussa on moneen kertaan väitetty. Vaan arkea voi suunnitella niin, että siihen mahtuu sekä lapset että työt. Mutta tottakai se on rankempaa silloin kuin joko-tai. En marise, mutta oion väärinkäsityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.
Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.
Kiitos vastauksista.
Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?
Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)
Nyt puhutaan juurikin niistä ensi vuosista, ei koko loppuelämästä. Sanoin että meillä on kolme lasta kolmen vuoden ikäerolla. Jos olen jokaisen kanssa kotona hoitovapaan loppuun, se tekee kotiäitivuosia liki 10 kpl. Ja tuo 10 vuotta on juurikin se luku, jonka perusteella täälläkin torpataan naisen koko loppuelämä menetetyksi köyhyydelle, yksinäisyydelle, kurjuudelle.
Toki on niitäkin jotka ovat vielä pidempään. He ovat vähemmistö ja heidät luokitellaankin sitten jo meidän yhteiskunnassa johonkin ö-ö-ö-friikki-mappiin.
Myös monella kotiäidillä on ammatti ja moni heistä myös pitää ammatistaan. Niinkuin minäkin. Nyt vain on omien lasten vuoro.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.
Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.
Kiitos vastauksista.
Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?
Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)
Näinpä juuri. Ja millaisen mallin lapset saavat - erityisesti tytöt - jos naisen ainoa mahdollisuus toteuttaa itseään on äitiys ja kodinhoito. Kyllä siinä aika monen tyttörukan aivot menevät hukkaan.
^ Lisäksi ap itse kertoi, että herää joka aamu n. 5. Niin herää moni työssäkäyvä vanhempikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.
Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.
Kiitos vastauksista.
Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?
Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)
Nyt puhutaan juurikin niistä ensi vuosista, ei koko loppuelämästä. Sanoin että meillä on kolme lasta kolmen vuoden ikäerolla. Jos olen jokaisen kanssa kotona hoitovapaan loppuun, se tekee kotiäitivuosia liki 10 kpl. Ja tuo 10 vuotta on juurikin se luku, jonka perusteella täälläkin torpataan naisen koko loppuelämä menetetyksi köyhyydelle, yksinäisyydelle, kurjuudelle.
Toki on niitäkin jotka ovat vielä pidempään. He ovat vähemmistö ja heidät luokitellaankin sitten jo meidän yhteiskunnassa johonkin ö-ö-ö-friikki-mappiin.
Myös monella kotiäidillä on ammatti ja moni heistä myös pitää ammatistaan. Niinkuin minäkin. Nyt vain on omien lasten vuoro.
Ap
Oletko kysynyt mieheltäsi haluaisiko hän vuorostaan jäädä kotiin vai onko se sinun etuoikeus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.
Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.
!
Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.
Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.
Nyt on pakko kysyä, että miksi tätä alapeukutettiin? Omaa kokemastani siitä, että unenmäärä väheni työ-perhe-yhdistelmässä ja toisaalta kotitöiden määrä ei vähentynyt merkittävästi verrattuna neljään kotiäitivuoteen?
Alapeukutin koska marisit siinä niin paljon. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, kannattaisi muuttaa sitä. Ei ole muiden vika sekään että sulla on lapsia ja miehen kanssa limittäiset työt ja etätöitä ja ja ja. Toi on ihan teidän itse rakentama kuvio.
Jos ketjussa sanotaan, että kotiäiti tekee kotona paljon enemmän kuin työssäkäyvä äiti, on varmaan ihan aiheellista oikoa tuota harhakäsitystä? Työssäkäynti ei myöskään automaattisesti tarkoita sitä, ettei näkisi omia lapsiaan (että on laittanut uran lastensa edelle), kuten ketjussa on moneen kertaan väitetty. Vaan arkea voi suunnitella niin, että siihen mahtuu sekä lapset että työt. Mutta tottakai se on rankempaa silloin kuin joko-tai. En marise, mutta oion väärinkäsityksiä.
A. Mariset
B. Töiden määrä työelämässä vs kotona ei ole vakio. Jos kotiäidillä on 5 lasta joista yksi on erityislapsi ja työssäkäyvä nainen on töissä toimistossa ja hänellä on 1 lapsi, väitän että kotiäidin työmäärä on huomattavasti suurempi kuin tässä kohtaa työssäkäyvän. Mitään merkitystähän sillä ei ole kuka tekee töitä eniten, vaan sillä että on sinut omien valintojensa kanssa eikä marise ja uhriudu. Toiset myös kokee työksi asioita joita toiset taas ei koe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
kai se jonain uhkana nähdään, en tiedä. Itseäni ei mitenkään ärsytä jos jossain perheessä pystytään kustantamaan toisen kotonaolo ja vielä toinen on sellainen, joka sitä oikeasti haluaa. Hyvä juttu heille, mä en jaksaisi vaan olla kotona ja mua estelee vaan se oma halu tehdä jotain muutakin. Pysyn järjissäni kun käyn töissä/opiskelen. Vauva syntyy taas tammikuun alussa ja koulu alkaa heti 16.1 :D
Miten sä kuvittelet pystyväs käymään koulua neljän alle kouluikäsen kakaran kanssa univelkoineen kaikkineen kun ennenkin on opiskelu/perhekuviot ottaneet koville? Sitäpaitsi aika itsekästä ruveta heti puurtamaan koulun/töiden kimpussa. Vastasyntynyt tarvii äitiään kipeästi ja tiiviisti ja kun on monta muutakin lasta niin huh huh. Miten organisoit huomiota tarpeeksi kaikielle lapsille? Tuolla lailla niitä itkuisia ja epätasapainoisia lapsia kasvaa.
Juurikin näin. Vauva on pieni vain HETKEN. Miksei häneen sitten keskittyisi sen hetken ajan intensiivisesti etenkin, kun tiedämme kuinka merkityksellistä se hänen kehitykselleen on. Äidillä taasen on koko loppuelämä aikaa suorittaa omia projektejaan.
Lapsi on vauva vuoden. Sen ajan lähes kaikki ovat kotona. Se ei tarkoita, että olisi valinnut uran sijasta vähintään 10 vuoden kotiäitiyden.
Viittasin tuolla jättämälläni kommentilla tuohon erääseen keskustelijaan, joka kertoi vauvansa syntyvän tammikuussa ja aloittavansa 16.1. opinnot. Tämä keskustelija ei siis juuri aio olla kotona vauvan kanssa. Ihmetyttää hieman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.
Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.
Kiitos vastauksista.
Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?
Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)
Nyt puhutaan juurikin niistä ensi vuosista, ei koko loppuelämästä. Sanoin että meillä on kolme lasta kolmen vuoden ikäerolla. Jos olen jokaisen kanssa kotona hoitovapaan loppuun, se tekee kotiäitivuosia liki 10 kpl. Ja tuo 10 vuotta on juurikin se luku, jonka perusteella täälläkin torpataan naisen koko loppuelämä menetetyksi köyhyydelle, yksinäisyydelle, kurjuudelle.
Toki on niitäkin jotka ovat vielä pidempään. He ovat vähemmistö ja heidät luokitellaankin sitten jo meidän yhteiskunnassa johonkin ö-ö-ö-friikki-mappiin.
Myös monella kotiäidillä on ammatti ja moni heistä myös pitää ammatistaan. Niinkuin minäkin. Nyt vain on omien lasten vuoro.
Ap
Oletko kysynyt mieheltäsi haluaisiko hän vuorostaan jäädä kotiin vai onko se sinun etuoikeus?
Tottakai. Olen ollut kotona nyt useamman vuoden ja asia on otettu esille säännöllisesti. Tällä hetkellä mies ei koe että koti-isyys olisi häntä varten, mutta ei se ajatus ole täysin kuopattu sitten kun lapset ovat isompia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.
Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.
Kiitos vastauksista.
Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?
Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)
Nyt puhutaan juurikin niistä ensi vuosista, ei koko loppuelämästä. Sanoin että meillä on kolme lasta kolmen vuoden ikäerolla. Jos olen jokaisen kanssa kotona hoitovapaan loppuun, se tekee kotiäitivuosia liki 10 kpl. Ja tuo 10 vuotta on juurikin se luku, jonka perusteella täälläkin torpataan naisen koko loppuelämä menetetyksi köyhyydelle, yksinäisyydelle, kurjuudelle.
Toki on niitäkin jotka ovat vielä pidempään. He ovat vähemmistö ja heidät luokitellaankin sitten jo meidän yhteiskunnassa johonkin ö-ö-ö-friikki-mappiin.
Myös monella kotiäidillä on ammatti ja moni heistä myös pitää ammatistaan. Niinkuin minäkin. Nyt vain on omien lasten vuoro.
Ap
Hyvä on olla kuitenkin se työpaikka, johon palata kolmen lapsen jälkeen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että työnhaku 8 kotivuoden jälkeen on tuskaa, kun jokaiseen paikkaan on kymmeniä, jopa 200 hakijaa :( Kannattaa varautua uudelleen kouluttautumiseen.
Sen sijaan hoitoalalla vakipaikassa ollut siskoni pystyi olemaan huoletta kotona vuosia ja palaamaan työhönsä.
t. akateeminen ex-kotiäiti, nyt työnhakija ja ehkä pian uuden alan opiskelija (jos tuuri käy)
Vierailija kirjoitti:
^ Lisäksi ap itse kertoi, että herää joka aamu n. 5. Niin herää moni työssäkäyvä vanhempikin.
Vika kerta kun vastaan jollekkin ketjun surkeasti lukeneelle. Kirjoittaja sanoi että herää joka aamu aikaisin ja pistää lapset kuntoon ja vie ne tarhaan.
Vastasin että meillä myös herätään aina aikaisin, saako siitä jotain lisäpisteitä?
Kun teillä tämä nyt tuntuu menevän joksikin kilpailuksi siitä kuka tekee eniten ja kenellä on raskainta. Mulla ei ainakaan ole, minä olen hyvin tyytyväinen valintaani ja meidän arkeen.
Varmasti tuossa siis tuli jo selväksi että aikaisia aamuja riittää monenlaisissa lapsiperheissä, kävi äiti töissä tai ei. Tuskin se aikaisin herääminen on mikään "ansio" kenellekkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuosikausien kotiäitiys ja avioliiton ja miehen tulojen varaan jättätyminen on yksinkertaisesti todella tyhmää. Eri asia jos on itse varakas. Kun tulee ero 15 vuoden jälkeen, ei ole mitään saumaa enää työllistyä. Siinä sitten ollaan ilman ammattitaitoa, tuloja ja vanhana ilman eläkettä.
Trolleille ruokaa: Jos ero tulee.
Olen ollut koko aikuisen elämäni kotiäitinä(ammatin opiskelin välillä) lapsia enemmän kuin laki sallii;) Ei voi ihan totta vähempää kiinnostaa muiden mielipiteet. Ota sama asenne. Olen tehnyt(ilman työeläkekertymää) suomeen monta veronmaksajaa(vanhimmat lapset jo montavuotta maksaneet veroa) En ole tarvinnut hoitopaikkoja,en kodinhoitajia ym. Minulle riittää,että perheemme voi hyvin. Ps. En perkules edes kivunlievitystä synnytyksiin(ukko käski lisätä tuon:))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahaha haha ai tekee kotiäiti vähintään yhtä paljon töitä kuin uraäiti? Uraäiti tee jo parhaimmillaan rankkaa ja kuormittavaa työtä 8 h + työmatkat 1 h. Tämän lisäksi äiti herää aikaisin, laittaa lapset tarhakuntoon ja roudaa lapset hoitoon (mahd yli puolen tunnin lisäaika tästä). Päivässä siis vajaa 10 h jo työhön+hoitoon.
Illalla pitää laittaa ruokaa, käydä kaupassa, pestä pyykit ja siivota. Siis näitä juttuja, joita kotiäiti voinut näkertää koko päivän. Kotiäiti toki toivottavasti ulkoiluttaa ja leikittää lastaan, mutta aivan varmasti se lapsi nukkuu välillä päikkärit ja leikkii myös itsekseen sen 10 h aikana, joka työäidillä menee työhön + työmatkoihin + tarhaan viemiseen.
No olisko sun pitänyt jättää ne lapset tekemättä, jos jo matkat tarhaankin lasketaan työtunteihin. Luulis että ne on päivän parhaimpia hetkiä, ottaen huomioon että ne on päivässä niitä harvoja hetkiä kun edes näet lapsiasi tuolla työtahdilla.
Hassua myös miten luonnehdit sinun tekemää hoito - ja kotityötä rankaksi duuniksi ja kun kotiäiti tekee saman se on "näkertämistä". Minä teen kuitenkin kotona paljon sellaista jonka sun puolesta taas tekee päiväkodin henkilökunta.
Me ollaan herätty aamulla klo. 5-7 siitä saakka kun esikoinen syntyi. Saako aikaisin heräämisestä jotain lisäpisteitä?
Ap
Tarhaan vieminen tai hakeminen on aikaa poissa kotoa, vaikka lapset siinä ovatkin. Ei se ole mitään kptiaikaa.
5-7 välillä herääminen hahaha! Me ollaan kuule jo tien päällä klo 7, viimeksi opiskelijana ehti lojua noin myöhään. Tuota 7ää ennenhän ollaan jo laitettu ja syöty aamupala, lapset kuntoon tarhaan ja oma itse työkuntoon. Saako tästä sitten lisäpisteitä?
Pyhä kotiäiti! TÄMÄ on ihan normaalia työssäkäyvän elämää aikatauluineen! Olisit onnellinen, kuka se sinunkin kotiäitiytesi mahdollistaa ellei me, jotka teemme töitä ja pyöritämme tätä yhteiskuntaa?
Ehkä jopa kotiäiti kykenee ymmärtämään, että on sangen eri asia tehdä sama määrä töitä (sans lounaan teko!) klo 17 jälkeen väsyneenä, kuin käyttää niihin koko päivä?
Ei taida kiinnostaa yhteiskunnan pyörittäminen, mutta palvelut kyllä kelpaavat.
En ole katkera enkä kateellinen. Itselläni on 5 lasta ja olen lähtenyt heti äitiysloman loputtua töihin. Se on minun oma valintani ja minulle oikea. Mutta olen tasa-arvon kannattaja ja siitä syystä kotiäitiyttä ei pidä tukea, sillä kannatan perhe ajattelussa 6+6+6 -mallia, joka on käytössä ruotsissa. Haluaisin tasa-arvoisen näkemyksen perhesuunnitelmaan ja siitä syystä kotiäitiys on radise. Tämän lisäksi jokaisen kotiäidin pitäisi tehdä eläkesuunnitelma tai säästää rahaa odottamattomia kuluja varten, ettei avioero tule yllätyksenä.
On ihan silkkaa tervettä realismia todeta, että töitä ei välttämättä helposti löydy kymmenen vuotta työelämästä kokonaan poissa olleelle. Kannattaa niinä kotivuosinakin tehdä vaikka välillä joku työkeikka, esim. miehen loma-aikaan, hankkia täydennyskoulutusta tms. Siis siinä tapauksessa, että todellakin on monta vuotta kotona.
Vierailija kirjoitti:
En ole katkera enkä kateellinen. Itselläni on 5 lasta ja olen lähtenyt heti äitiysloman loputtua töihin. Se on minun oma valintani ja minulle oikea. Mutta olen tasa-arvon kannattaja ja siitä syystä kotiäitiyttä ei pidä tukea, sillä kannatan perhe ajattelussa 6+6+6 -mallia, joka on käytössä ruotsissa. Haluaisin tasa-arvoisen näkemyksen perhesuunnitelmaan ja siitä syystä kotiäitiys on radise. Tämän lisäksi jokaisen kotiäidin pitäisi tehdä eläkesuunnitelma tai säästää rahaa odottamattomia kuluja varten, ettei avioero tule yllätyksenä.
Radite=rasite
Vierailija kirjoitti:
On ihan silkkaa tervettä realismia todeta, että töitä ei välttämättä helposti löydy kymmenen vuotta työelämästä kokonaan poissa olleelle. Kannattaa niinä kotivuosinakin tehdä vaikka välillä joku työkeikka, esim. miehen loma-aikaan, hankkia täydennyskoulutusta tms. Siis siinä tapauksessa, että todellakin on monta vuotta kotona.
Mitähän alapeukuttamista tässäkin on..?
Itse olin kotiäitinä ensin vapaaehtoisesti ja myöhemmin vastoin tahtoani. En saanut jalkaani kunnolla työelämään viiden kotiäitivuoden jälkeen. Oli jotain pieniä pätkiä ja osa-aikaista työtä. Välillä työttömyyskoulutusta ja sitten taas työttömyyttä. Opiskelin myös AMK-tutkinnon toiveikkaana, että pääsisin tutkinnon avulla työelämään - ei onnistunut sekään. Kuka haluaa palkata asiantuntijatehtäviin vastavalmistuneen 42-vuotiaan, jonka vähäinen työkokemus on duunarihommista ja oman alan työkokemusta ei juuri ollenkaan? Nyt olen osa-aikaisena toimistotyössä, johon muodollisena pätevyysvaatimuksena on toisen asteen koulutus. Koen omalla kohdalllani pelin ihan menetetyksi, vaikea täältä sivuraiteelta on puskea työelämään ja monen vuoden opiskelut valuvat hukkaan, kun en pääse jatkamaan ammatillista kehittymistä työelämässä.
Lapselle olen yrittänyt olla äiti, joka ottaa vaihtoehdoista selvää ja tukee ja mahdollistaa. Lapsi on saanut käydä hyvät päiväkodit ja koulut ja on nyt erikoislukiossa toisella paikkakunnalla. Tämä tuntuu olevan minun ainoa lohtuni: lapsesta on tullut erittäin fiksu ja tasapainoinen, hänellä on terve itseluottamus ja hän uskaltaa kulkea omia polkujaan. Hän tulee kyllä pärjäämään elämässä. Mutta enpä olisi arvannut silloin hänen ensimmäisinä vuosinaan, kuinka kovan hinnan joudun maksamaan siitä, että viihdyin kotona liian pitkään.