Miksi se että joku valitsee kotiäitiyden uran sijasta, herättää niin monissa niin vihaisia ja katkeria tunteita?

Viisi vuotta sitten olisin varmasti sanonut samaa, että olen niin kunnianhimoinen ja oma ura on niin tärkeä, etten voisi kotiäidiksi ryhtyä. Raahasin lapsia päiväkotiin seitsemältä aamulla ja iltapäivällä takaisin ja koko ajan oli kiire. Sitten mies perusti yrityksen, josta saatujen tulojen rinnalla mun palkka ei enää ollutkaan niin merkityksellinen. Talous on turvattu tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Jäin kotiäidiksi ja en ole katunut. Haastetta saan harrastamalla vapaahetkinä osakesijoittamista :-) Tunnen itseni tosi onnekkaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.

Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.

Kiitos vastauksista.

Nyt puhutaan vähän muusta kuin lasten varhaisimpien vuosien kotona olosta. Ihanko oikeasti kuvittelet, että kaikki ihmiset haluaisivat jäädä kokonaan ja pysyvästi töistä pois? Kukaan ei tee töitä siksi, että kokee sen antoisaksi ja tärkeäksi? Aika erikoista logiikallasi on se, että moni korkeasti koulutettu (esim. lääkärit hyvinm usein) jatkaa vapaaehtoisesti töitä pitkälle yli eläkeiän. Luuletko, että heidän on pakko?

Itse teen työtä, johon olen tiennyt haluavani jo varhaislapsuudesta asti. Koen myös olevani työssäni hyödyksi muille. Ehkä olen harvinaisen onnekas. Olen kuitenkin ilmeisesti onnistunut välittämään samaa innostusta omille lapsilleni, sillä heilläkin on molemmilla innostunut asenne ja hieno alku opiskeluissa ja "uralla" (jolla en tarkoita mahdollisimman isoa palkkaa, vaan kiinnostavaa ja antoisaa työtä!)

Nyt puhutaan juurikin niistä ensi vuosista, ei koko loppuelämästä. Sanoin että meillä on kolme lasta kolmen vuoden ikäerolla. Jos olen jokaisen kanssa kotona hoitovapaan loppuun, se tekee kotiäitivuosia liki 10 kpl. Ja tuo 10 vuotta on juurikin se luku, jonka perusteella täälläkin torpataan naisen koko loppuelämä menetetyksi köyhyydelle, yksinäisyydelle, kurjuudelle.

Toki on niitäkin jotka ovat vielä pidempään. He ovat vähemmistö ja heidät luokitellaankin sitten jo meidän yhteiskunnassa johonkin ö-ö-ö-friikki-mappiin.

Myös monella kotiäidillä on ammatti ja moni heistä myös pitää ammatistaan. Niinkuin minäkin. Nyt vain on omien lasten vuoro.

Ap

Ap, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ei kannata välittää, mitä muut ajattelevat. Mitä suurempaa voisit antaa omalle lapsellesi kuin omaa aikaasi?! Jos jokainen ihminen kasvattaisi omat lapsensa kunnolla, tulisi tästä maailmasta joskus parempi paikka. Mutta valitettavasti monilla aikuisilla omat tarpeet tulevat ensin, sitten vasta lapsen tarpeet. En tietenkään väitä että kaikki uraihmiset eivät huomioisi lastaan, mutta suuri osa on valitettavasti oman päänsä sisällä, ja niin kiireinen ettei edes huomaa mitä lapsella on missäkin iässä meneillään. Ei tarvitse katsoa kuin teinejä, joilta puuttuu kaikki rajat ja säännöt, ja käytös on sen mukaista. Ihmiset elävät pelon voimalla, koska yhteiskunta on kasvattanut meidät tähän; "Olet hyvä ihminen jos teet työtä". Mikä todellisuudessa tarkoittaa että olet hyvä ihminen kun et ehdi tai jaksa ajatella omilla aivoilla, ja teet työtä koska niin käsketään. Jos uskaltaa olla erilainen, omien lastensa takia, niin sitten on friikki? Sairasta! Muita ihmisiä vaan pelottaa se kotiäitien empaattisuus, että oma lapsi tulee ensin, muut asiat vasta sitten. Monelle tämä on mahdoton ajatus, ja kaiken lisäksi pelottava. Helpompi laittaa lapsi hoitoon, kuin elää hetkessä ja epävarmuudessa siitä saako sitten joskus kotiäitivuosien jälkeen työtä helposti vai ei. Ja minä sanon että takuulla saa! Mutta jokaisen oma asia haluaako elää pelossa, vai haluaako luottaa elämään.  Katsotaan sitten vanhuksina, tai kuolinvuoteella, kumpi ihmistyyppi on tyytyväisempi omaa elämäänsä; se joka sai viettää paljon aikaa lastensa kanssa, vai se joka buustasi uraansa ja eli kiireessä koko elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen enemmän sitä, milloin Suomesta on tullut henkisesti ja taloudellisesti niin köyhä maa, ettei täällä ole enää varaa pitää huolta lapsista, jotka ovat kuitenkin se investointi tulevaisuuteen, vaikka ajattelisi vain rahaa.  Ja mitä niihin yhteiskunnan varoilla elämisiin tulee, niin kotona lapsiaan hoitavat äidit maksavat niiden työssäkävijöiden laskut loppupeleissä.  Ensinnäkin yhden lapsen hoito päiväkodissa maksaa vähän kunnasta riippuen n. 800€/kk, jota eivät maksa tietääkseni lasten vanhemmat, vaan vain pienen osan siitä.  Toiseksi yhteiskunnan eli niiden kotoa töihinpalaavien äitienkin on maksettava kaikki ne terapiat, ylimääräiset kouluavustajat ja kaikki muut kulut, jotka ovat seurausta siitä lasten apinatarhoissa säilyttämisestä.

Hyvä esimerkki pettävästä logiikasta.

Kirjoitat, että "yhteiskunta" maksaa. Ek se mitään maksa, vaan veronmaksajat maksaa. Maksan verojen kautta ensin osan oman lapseni päivähoidosta, kotiäitien tuista, koulusta, kouluruuista ja kaikenmaailman terapioista. Veroprosenttini on 30+, joten ihan kivan summan annan kuukausittain valtiolle.

Kotiäiti ei maksa veroja juuri mitään. Kotihoidontuestakin lähtee muutama hassu kymppi-satku, minä maksan parituhatta euroa kuussa veroja.

Siksi sapettaa.

Eipä muuta kuin että ap, tuskin valintasi tai sinä kiinnostavat yhtään ketään. Mutta vaikutat harvinaisen tyhmältä, ikävältä, v-mäiseltä ja riitaahaastavalta ihmiseltä.

Joten eiköhän juttu ole yksinkertaisesti se, että SINUSTA ei pidetä ja sinä herätät vihaa.

Mikä ei ole mitenkään yllättävää. Kaikein omituisinta on, että edes miehesi sietää sinua, koska muita ihmisiä sinulla tuskin elämässäsi on. Mutta tuskin hänkään kovin kauan.

Joten parin vuoden kuluttua olet täällä itkevä köyhä, työtön yh-äiti. 

Suomessa naisten työllisyys pikkulapsivaiheen jälkeen on parempi kuin monessa muussa maassa eli suurin piirtein samaa tasoa kuin Ruotsissakin. Toiseksi naisten ja miesten työllisyysasteessa oli vain vajaan prosentin ero vuonna 2014 (https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tyo/tyollisyys-ja-tyott…). 

Tämä naisten syyllistäminen yhteiskunnan nykytilanteesta voisi loppua. Oikeastaan en jaksaisi enää kuunnella paasausta myöskään naisten tasa-arvosta ja feminismistä. Pitäisi alkaa puhumaan kokonaisvaltaisemmin yksilöiden välisestä tasa-arvosta, mikä mahdollistaisi vapaamman ajattelun ja toimimisen monessakin ulottuvuudessa. Puhuminen nimenomaan yksiöiden tasa-arvosta lisäisi sekä miesten että naisten vapautta valita kodin ja työn väliltä ilman syyllisyyttä tai huonommuuden tunteita oman perheen, mieltymyksen ja elämäntilanteen mukaan. 

Yhteiskunnan taholta tuleva voimakas ohjaus siitä, miten naisten pitäisi tehdä ja toimia, on ahdistavaa ja tasa-arvoa kapeuttavaa. Tasa-arvo kun oikeasti on sitä, että sinulla on mahdollisuus valita yhteiskunnassa tarjolla olevista rooleista mikä vain itsellesi sopii parhaiten, kunhan se edistää yhteiskunnan hyvinvointia jollakin tavalla. Jos se on kotiäitinä tai- isänä oleminen niin mikä ettei, kunhan puolisot ovat sopineet siitä yhdessä ja perheen talous pysyy pystyssä. Ainakin meillä kaikki osapuolet olisivat onnellisempia ja elämä olisi rauhallisempaa jos toinen meistä haluaisi ja olisi mahdollista rahan puolesta jäädä kotiin isompienkin lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen enemmän sitä, milloin Suomesta on tullut henkisesti ja taloudellisesti niin köyhä maa, ettei täällä ole enää varaa pitää huolta lapsista, jotka ovat kuitenkin se investointi tulevaisuuteen, vaikka ajattelisi vain rahaa.  Ja mitä niihin yhteiskunnan varoilla elämisiin tulee, niin kotona lapsiaan hoitavat äidit maksavat niiden työssäkävijöiden laskut loppupeleissä.  Ensinnäkin yhden lapsen hoito päiväkodissa maksaa vähän kunnasta riippuen n. 800€/kk, jota eivät maksa tietääkseni lasten vanhemmat, vaan vain pienen osan siitä.  Toiseksi yhteiskunnan eli niiden kotoa töihinpalaavien äitienkin on maksettava kaikki ne terapiat, ylimääräiset kouluavustajat ja kaikki muut kulut, jotka ovat seurausta siitä lasten apinatarhoissa säilyttämisestä.

Hyvä esimerkki pettävästä logiikasta.

Kirjoitat, että "yhteiskunta" maksaa. Ek se mitään maksa, vaan veronmaksajat maksaa. Maksan verojen kautta ensin osan oman lapseni päivähoidosta, kotiäitien tuista, koulusta, kouluruuista ja kaikenmaailman terapioista. Veroprosenttini on 30+, joten ihan kivan summan annan kuukausittain valtiolle.

Kotiäiti ei maksa veroja juuri mitään. Kotihoidontuestakin lähtee muutama hassu kymppi-satku, minä maksan parituhatta euroa kuussa veroja.

Siksi sapettaa.

Muuta pois. Jonnekin jossa on pienempi veroprosentti. Siellä joudut sitten maksamaan sen tonnin/kk lasten hoidosta, oletko valmis siihen? Sitten ei sapeta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.

Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.

Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.

!

Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.

Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.

Tämä.

Se mikä kotiäitiydessä ärsyttää, on tässäkin ketjussa toistuva väite siitä miten rankkaa ja täynnä työtä se on. Ei voida myöntää että paljon rankempaa on käydä täysillä vaativissa töissä ja hoitaa sen jälkeen se kotipaletti. Vaikka mies osallistuisi myös! Kokeilkaapa kotiäidit vielä vuorotyötä, missä perheen yhteinen vapaapäivä voi olla 1-2kk välein.

Jos olisin voinut oikeasti valita (taloudellisesti), olisin ollut lasten kanssa pidempään kotona, joka yö 3h enemmän unta, kotihommat tehtynä sillä välin kun mies töissä ja illat jäi aikaa koko perheelle, yhteiset lomat. Tuli leivottua ja ehti itsekin hyvin harrastuksiin. Nykyään kun miehen kanssa "läpsystä vaihto", jokainen vapaapäivä yksin lasten kanssa ja siis kotityöt aina yksin, työpäivän jälkeen ruuanlaitto, pyykit, kaupassa käynti ja 100% aika lapsille - mitään omaa harrastusta ei voi harkitakaan, eikä ystäviä näkemään. Edes parturiin en ehdi. Että olkaa kotiäidit hiljaa ja myöntäkää että pääsette hemmetin helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.

Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.

Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.

!

Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.

Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.

Tämä.

Se mikä kotiäitiydessä ärsyttää, on tässäkin ketjussa toistuva väite siitä miten rankkaa ja täynnä työtä se on. Ei voida myöntää että paljon rankempaa on käydä täysillä vaativissa töissä ja hoitaa sen jälkeen se kotipaletti. Vaikka mies osallistuisi myös! Kokeilkaapa kotiäidit vielä vuorotyötä, missä perheen yhteinen vapaapäivä voi olla 1-2kk välein.

Jos olisin voinut oikeasti valita (taloudellisesti), olisin ollut lasten kanssa pidempään kotona, joka yö 3h enemmän unta, kotihommat tehtynä sillä välin kun mies töissä ja illat jäi aikaa koko perheelle, yhteiset lomat. Tuli leivottua ja ehti itsekin hyvin harrastuksiin. Nykyään kun miehen kanssa "läpsystä vaihto", jokainen vapaapäivä yksin lasten kanssa ja siis kotityöt aina yksin, työpäivän jälkeen ruuanlaitto, pyykit, kaupassa käynti ja 100% aika lapsille - mitään omaa harrastusta ei voi harkitakaan, eikä ystäviä näkemään. Edes parturiin en ehdi. Että olkaa kotiäidit hiljaa ja myöntäkää että pääsette hemmetin helpolla.

Niin, eli olet kateellinen ja katkera, kun et itse tehnyt sitä päätöstä jäädä kotiäidiksi. Kukahan tässä valittaa?

Nimetönn kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Aloittaja ei varsinaisessa mielessä ole kotiäiti, koska on vain hoitovapailla aina hoitamassa väh. yhtä alle 3-vuotiasta lastaan

2) Mitä hiton uraa lastenhoitaja edes tekisi!!!!

MOT

No enempi monella lastenhoitajallakin nykyään on uraa kuin kortistossa vuosia kiikkuvilla korkeakoulutetuilla. :,D

Fakta, nykypäivää. MOT. 

Meillä ei taida olla samaa käsitystä siitä, että mitä uran tekeminen tarkoittaa? Uraan ei riitä se, että on töissä. Siinä pitäisi edetäkin. Mihin lastenhoitaja etenee? - Itse veikkaisin, että uudelleen/lisäkouluttautumalla, ei työtä tekemällä. Vai onko etenemistä esim. se, että ensin hoitaa omien lasten lisäksi pph:na jotain lasta kotona ja sitten päiväkodissa? Aika hurja ura!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.

Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.

Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.

!

Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.

Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.

Tämä.

Se mikä kotiäitiydessä ärsyttää, on tässäkin ketjussa toistuva väite siitä miten rankkaa ja täynnä työtä se on. Ei voida myöntää että paljon rankempaa on käydä täysillä vaativissa töissä ja hoitaa sen jälkeen se kotipaletti. Vaikka mies osallistuisi myös! Kokeilkaapa kotiäidit vielä vuorotyötä, missä perheen yhteinen vapaapäivä voi olla 1-2kk välein.

Jos olisin voinut oikeasti valita (taloudellisesti), olisin ollut lasten kanssa pidempään kotona, joka yö 3h enemmän unta, kotihommat tehtynä sillä välin kun mies töissä ja illat jäi aikaa koko perheelle, yhteiset lomat. Tuli leivottua ja ehti itsekin hyvin harrastuksiin. Nykyään kun miehen kanssa "läpsystä vaihto", jokainen vapaapäivä yksin lasten kanssa ja siis kotityöt aina yksin, työpäivän jälkeen ruuanlaitto, pyykit, kaupassa käynti ja 100% aika lapsille - mitään omaa harrastusta ei voi harkitakaan, eikä ystäviä näkemään. Edes parturiin en ehdi. Että olkaa kotiäidit hiljaa ja myöntäkää että pääsette hemmetin helpolla.

Niin, eli olet kateellinen ja katkera, kun et itse tehnyt sitä päätöstä jäädä kotiäidiksi. Kukahan tässä valittaa?

Kyllä, voin myöntää. Myöntäkää kotiäidit sitten myös se, että pääsette helpolla älkääkä tulko hokemaan "vapaapäivien puutteesta ja rankkuudesta". Kun ette tiedä siitä mitään. Mutta useinhan kotiäidit ei ole juuri töitä tehneet, niin eihän sitä voi tietääkään. Ja olen myös sitä mieltä että yhteiskunnan ei tule tätä vapaamatkustusta ja omien lapsien hoitoa rahoittaakaan, jos talous kestää niin olkaa omilla rahoillanne siellä kotona.

Minä en usko, että kotiäidit valittavat että kotiätinä oleminen on rankkaa, vaan yrittävät vain saada jonkinlaista arvostusta osakseen. Tekevät kuitenkin erittäin tärkeää työtä. Sitä on vain tosi vaikea myöntää, kun itse on tehnyt erilaiset valinnat. Kyllä ihmiset ovat kehittymättömiä. Ja miksi miettiä, pääseekö joku elämässä helpommalla? Itsehän olette valintanne tehneet. Elät mitä kylvät. Muita kohtaan kateellisena tai katkerana oleminen on aivan turhaa. Mutta ymmärrän kyllä sen, että se harmittaa kun itse ei ole uskaltanut tehdä samanlaisia valintoja. Kannattaisi suunnata katse peiliin ja miettiä itse mitä elämältään haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.

Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.

Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.

!

Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.

Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.

Tämä.

Se mikä kotiäitiydessä ärsyttää, on tässäkin ketjussa toistuva väite siitä miten rankkaa ja täynnä työtä se on. Ei voida myöntää että paljon rankempaa on käydä täysillä vaativissa töissä ja hoitaa sen jälkeen se kotipaletti. Vaikka mies osallistuisi myös! Kokeilkaapa kotiäidit vielä vuorotyötä, missä perheen yhteinen vapaapäivä voi olla 1-2kk välein.

Jos olisin voinut oikeasti valita (taloudellisesti), olisin ollut lasten kanssa pidempään kotona, joka yö 3h enemmän unta, kotihommat tehtynä sillä välin kun mies töissä ja illat jäi aikaa koko perheelle, yhteiset lomat. Tuli leivottua ja ehti itsekin hyvin harrastuksiin. Nykyään kun miehen kanssa "läpsystä vaihto", jokainen vapaapäivä yksin lasten kanssa ja siis kotityöt aina yksin, työpäivän jälkeen ruuanlaitto, pyykit, kaupassa käynti ja 100% aika lapsille - mitään omaa harrastusta ei voi harkitakaan, eikä ystäviä näkemään. Edes parturiin en ehdi. Että olkaa kotiäidit hiljaa ja myöntäkää että pääsette hemmetin helpolla.

Niin, eli olet kateellinen ja katkera, kun et itse tehnyt sitä päätöstä jäädä kotiäidiksi. Kukahan tässä valittaa?

Kyllä, voin myöntää. Myöntäkää kotiäidit sitten myös se, että pääsette helpolla älkääkä tulko hokemaan "vapaapäivien puutteesta ja rankkuudesta". Kun ette tiedä siitä mitään. Mutta useinhan kotiäidit ei ole juuri töitä tehneet, niin eihän sitä voi tietääkään. Ja olen myös sitä mieltä että yhteiskunnan ei tule tätä vapaamatkustusta ja omien lapsien hoitoa rahoittaakaan, jos talous kestää niin olkaa omilla rahoillanne siellä kotona.

No mietippä sitten ketä kohtaan olet katkera ja vihainen?? Yhteiskunnalle, koska maksaa pienen summan kotiäideille? Vai poliitikoille jotka eivät ota tukia pois? Vai kotiäideille, jotka yksinkertaisesti haluavat vain hoitaa omia lapsiaan? Vai itsellesi, kun et uskaltanut jäädä kotiäidiksi? Järki käteen ja lopeta tuo turha syyllistäminen. Se, että haluaa olla hyvä äiti omille lapsilleen, ei ole mikään syy että kaikki saavat vapaasti aukoa päätään ja kateellisena haukkua sohvalla makaajaksi! Prkl!

Vierailija kirjoitti:

Suomi on varsin tasakoosteinen yhteiskunta. Emme ole tottuneet sietämään muiden erilaisia valintoja. Lisäksi valtion taholta tulee melkoisen runsaasti kaikenlaista ohjeistusta ja neuvoa siitä, miten kuuluu elää. Täällä on aina vallalla ns. yksi virallinen totuus tai malli, mikä se sitten millä vuosikymmenellä onkin, ja jos teet ratkaisun, joka ei ole tämän virallisen totuuden tai mallin mukainen, muita alkaa usein närästää. Tällä hetkellä malli tuntuu olevan se, että lapsia on hoidettava kolme vuotta kotona (vähempi on tietenkin huonoksi lapselle) mutta sen jälkeen ne on yhtäkkiä kerta kaikkiaan laitettava hoitoon, koska molempien puolisoiden kuuluu olla työelämässä. Jos joku on työelämästä pidempään pois ja vaikka hän ei ottaisi yhteiskunnalta sentin jeniä vastaan tukien muodossa vaan eläisi ainoastaan puolisonsa rahoilla, on se silti paheksuttavaa kaikin tavoin, koska se edistää sukupuolten välistä epätasa-arvoa, vääristää työmarkkinoita, vaarantaa hänen tulevaisuutensa (avioliittohan voi päättyä minä hetkenä hyvänsä, jolloin hän jää tyhjän päälle) ja muutenkin jokaisen nyt vain kuuluu ansaita leipänsä otsa hiessä.

Tästä olen niin samaa mieltä, että antaisin sata yläpeukkua, jos voisin. Pieni maa, vähän väkeä, vain yksi totuus kerrallaan. Moniäänisyyttä ei ymmärretä tai osata käsitellä. Moni asia on mustavalkoinen; sain oman lapseni jo 15 vuotta sitten ja jo silloin väännettiin (palstallakin) asetelmasta kotiäiti/työäiti ja imettävät äiti/pulloäiti, aivan kuin nämä ominaisuudet määrittäisivät koko äitiyden ja ihminen olisi vain joko-tai.

Itse olin työäiti taloudellisen pakon vuoksi, mies opiskeli. Silloinen työni oli tylsää ja pienipalkkaista, joten minkään intohimon takia en uraa rakentanut, eikä sillä eläkettäkään juuri kerrytetty. Uskoisin kaltaisiani olevan muitakin. Sain ankaraa kritiikkiä viedessäni alle vuosikkaan päivähoitoon. Oma äitini ei saanut viedessään viisikuisen päivähoitoon, silloin totuus oli toinen.

Nyt paljon myöhemmin lapseni on iso ja olen saanut tilaisuuden opiskella itse - ja yllätys, taas löytyy niitä, jotka kritisoivat kovaan ääneen: ajanhukkaa, ei varmaa työllistymistä, häpeä, sinä tuottamaton yhteiskunnan varojen kuppaaja! (Julkisen sektorin työläisenä tähän on tottunut muutenkin). Luterilainen työmoraali istuu syvässä, työ, työ ja vain työ määrittää ihmisen, muut ovat epäonnistuneita.

Olen 37, en todella enää välitä ja toivoisin, että olisin jo kauan sitten alkanut välittämästä. Sehän on hienoa, jos ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa haaveitaan, olivat ne sitten kotona tai töissä.

Mun mielestä kenenkään ei tarvitse valittaa toisten kotiäitiydestä ja siitä, että pummivat yhteiskunnalta rahaa. Meillä on kotihoidontuki, se on tarkoitettu auttamaan niitä, jotka päättävät kasvattaa lapsensa kotona. Myöskään uraäitiä ei pidä moittia. Molemmat toteuttavat vanhemmuuttaan parhaaksi näkemällään tavalla. Maailma ei ole mustavalkoinen.

Ärsyynnyn näihin äiteihin, jotka pukeutuvat marttyyriviittaan, nostavat itsensä korokkeelle ja valittavat, kuinka heidän kotiäitiyttään ei arvosteta, se kun on niiiiiiiiin rankkaa.

Itselläni on yksi lapsi ja hoidin häntä kotona 2,5-vuotiaaksi. Oi, miten ihanaa aikaa se oli! Kiireeröntä läsnäoloa oman lapsen kanssa. Kyllä on ollut paljon rankempaa käydä kokopäivätöissä, hoitaa kotiaskareet, olla läsnä lapselle yms. Mulla on erityislapsi, jota on saanut käyttää puheterapiassa kerta viikkoon 2-vuotiaasta lähtien. Tämä on vaatinut melkoisia järjestelyitä meiltä vanhemmilta sen jälkeen, kun palasin töihin. No, okei eskari-ikäisenä pääsi yksityisen terapian piiriin, kun sai diagnoosin ja sen jälkeen terapeutti on käynyt hoitopaikassa ja nykyisin käy koululla. Lapsi on nyt ekaluokkalainen. Tässä parin vuoden aikana on joutunut käymään aikamonet poliklinikkakäynnit, kuntoutus- ja hojkskeskustelut ja vaikka mitä. Sitten vielä 40 tuntia viikossa työpaikalla, joka päivä terapiaharjoituksia kotona, lapsen kanssa ulkoilu, pelaaminen ja leikkiminen ja päälle kotityöt, ravitseva ruoka, iltasadut. Kuka viitsii väittää, että kotiäidillä on oikeasti rankempaa?

Yhdelläkään tuntemallani kotiäidillä ei ole työpaikkaa, johon mennä.

Puhu siinä sitten valinnasta kodin ja työn välillä.

Se että on ammatti (ts. koulutus) on ihan eri asia kuin että olisi se konkreettinen työpaikka odottamassa.

Vierailija kirjoitti:

Kotiäitiys tuntuu olevan sellainen valinta, että se on jo halveksuttavampaa kuin esim. juoppona tai työttömänä oleminen? Miksi?

Minulla on 2 lasta, kolmen vuoden ikäerolla ja kolmas tulossa. Ikäeroa kakkoseen tulee liki 3 vuotta. Minulla ei ole työpaikkaa odottamassa, ammatti kylläkin löytyy. Kotonaolovuosia tulee näillä näkymin ainakin n. 10 vuotta. Tämä tuntuu herättävän ihmisissä ääretöntä vihaa ja kiukkua. Onko se kateutta ja katkeruutta? Kun ei itse pysty, kykene tai voi? En usko selityksiin että kotiäiti kuppaa yhteiskuntaa, koska tukimäärät on pienet ja niille tulee sentään vastinetta uusien veronmaksajien muodossa (tämä ei ole mielipidekysymys, vaan fakta), toisin taas kuin esim. työttömät jotka saa paljon isommat tuet ja mitään vastinetta yhteiskunta ei siitä saa ( ja tämä ei ole hyökkäys työttömiä vastaan, minusta työttömien tuet on täysin kohtuulliset ja ne kuuluu hyvinvointiyhteiskuntaan).

Miksi kotiäitiys on niin halveksittua?

Ja nyt haen popparit, koska tiedän että aihe voi synnyttää tosi raakoja tunteita suuressa osassa suomalaisia.

Koska tuollaiset ihmiset elävät muiden ksutannuksella. Sen takia. He saavat yhteiskunnan tukia, he käyttävät yhteiskunnan palveluja eikä ne maksa euroakaan takaisin. Kun he tulevat eläkeikään niin yhteiskunta maksaa niiden elatuksen kun niillä ei ole muuten rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa naisten työllisyys pikkulapsivaiheen jälkeen on parempi kuin monessa muussa maassa eli suurin piirtein samaa tasoa kuin Ruotsissakin. Toiseksi naisten ja miesten työllisyysasteessa oli vain vajaan prosentin ero vuonna 2014 (https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tyo/tyollisyys-ja-tyott…). 

Tämä naisten syyllistäminen yhteiskunnan nykytilanteesta voisi loppua. Oikeastaan en jaksaisi enää kuunnella paasausta myöskään naisten tasa-arvosta ja feminismistä. Pitäisi alkaa puhumaan kokonaisvaltaisemmin yksilöiden välisestä tasa-arvosta, mikä mahdollistaisi vapaamman ajattelun ja toimimisen monessakin ulottuvuudessa. Puhuminen nimenomaan yksiöiden tasa-arvosta lisäisi sekä miesten että naisten vapautta valita kodin ja työn väliltä ilman syyllisyyttä tai huonommuuden tunteita oman perheen, mieltymyksen ja elämäntilanteen mukaan. 

Yhteiskunnan taholta tuleva voimakas ohjaus siitä, miten naisten pitäisi tehdä ja toimia, on ahdistavaa ja tasa-arvoa kapeuttavaa. Tasa-arvo kun oikeasti on sitä, että sinulla on mahdollisuus valita yhteiskunnassa tarjolla olevista rooleista mikä vain itsellesi sopii parhaiten, kunhan se edistää yhteiskunnan hyvinvointia jollakin tavalla. Jos se on kotiäitinä tai- isänä oleminen niin mikä ettei, kunhan puolisot ovat sopineet siitä yhdessä ja perheen talous pysyy pystyssä. Ainakin meillä kaikki osapuolet olisivat onnellisempia ja elämä olisi rauhallisempaa jos toinen meistä haluaisi ja olisi mahdollista rahan puolesta jäädä kotiin isompienkin lasten kanssa. 

Työnantajaille pitäisi antaa oikeus irtisanoa työntekijä joka tulee raskaaksi eikä kyekne hoitamaan töitää. Sama juttu silloin jos hän haluaa jäädä kotiin lapsia hoitamaan. Ei äitiyslomia eikä mitään muutakaan.

Jos haluaa sitä lasta hoitaa siellä kotona niin sitten menettää työpaikan ja yhteiskunnan ei pidä myöskään elättää sellaista ihmistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä, kuinka tämä aihe nähdään edelleenkin joko-tai-kysymyksenä. On olemassa monia tapoja yhdistää perhe ja töissäkäynti. Meillä hyvä ratkaisu on ollut jakaa vanhempain- ja hoitovapaat, eikä yksikään lapsista ole mennyt ihan pieninä hoitoon. Sekä minulla että miehelläni on liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä osittain etätyötä. Tällä hetkellä menen itse töihin seitsemäksi ja lopetan kolmen maissa, mies taas menee yhdeksäksi ja lopettelee lopettelee yleensä viideltä. Näin kolmena päivänä viikossa, kumpikin meistä tekee yhden etäpäivän viikossa.

Näin koululaisillamme on sekä aamulla että iltapäivällä aikuinen kotona, eikä kuopuksen tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.

Monessa asiantuntija-ammatissa liukuvan työajan ja etätöiden käyttö on mahdollista, ja tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää niiden, joilla mahdollisuutta ei ole. On toki ymmärrettävää, että esim. 3-vuorotyötä tehtaalla tai sairaalassa tekevä jää kotiin vuosiksi, koska samanlaista mahdollisuutta työn järjestämiseksi ei ole.

!

Juuri noin. Minäkin olen yleensä töissä 7-15, tämän jälkeen lasteni käytettävissä. Menevät nukkumaan ysin maissa, joten yhteisiä hereilläolotunteja tulee noin 5-6. (Plus perhepeti). Koska porrastamme miehen kanssa usein haut ja viennit, niin lapset saavat kotona usein niin aamupalan kuin välipalan kuin illallisen kuin iltapalankin. Lasten mentyä nukkumaan jatkamme usein töitä kotona. Lasten sairastellessa, teen myös etätöitä. Nukuin rehellisesti kotiäitinä enemmän (vaikka vauva-aika) kuin nukun nyt työssäkäyvänä. Kello 23 olen usein laittamassa valmiiksi seuraavan päivän vaatteita ja päiväkotireppuja. Pyykkiä tulee enemmän, koska työvaatteet. Tiskiä kertyy ja ruoanlaittoa, kuten edellä kävi ilmi, vaikka toki lounasta ei tarvitse tehdä. Lasten päiväuniajan teen töitä työpaikalla, toisin kuin kotona ollessa.

Olin nelisen vuotta kotiäitinä, joten tiedän senkin puolen, mutta todellakaan ei kotitöiden määrä mitenkään merkittävästi vähentynyt töihin mentyä. Valitettavasti.

Tämä.

Se mikä kotiäitiydessä ärsyttää, on tässäkin ketjussa toistuva väite siitä miten rankkaa ja täynnä työtä se on. Ei voida myöntää että paljon rankempaa on käydä täysillä vaativissa töissä ja hoitaa sen jälkeen se kotipaletti. Vaikka mies osallistuisi myös! Kokeilkaapa kotiäidit vielä vuorotyötä, missä perheen yhteinen vapaapäivä voi olla 1-2kk välein.

Jos olisin voinut oikeasti valita (taloudellisesti), olisin ollut lasten kanssa pidempään kotona, joka yö 3h enemmän unta, kotihommat tehtynä sillä välin kun mies töissä ja illat jäi aikaa koko perheelle, yhteiset lomat. Tuli leivottua ja ehti itsekin hyvin harrastuksiin. Nykyään kun miehen kanssa "läpsystä vaihto", jokainen vapaapäivä yksin lasten kanssa ja siis kotityöt aina yksin, työpäivän jälkeen ruuanlaitto, pyykit, kaupassa käynti ja 100% aika lapsille - mitään omaa harrastusta ei voi harkitakaan, eikä ystäviä näkemään. Edes parturiin en ehdi. Että olkaa kotiäidit hiljaa ja myöntäkää että pääsette hemmetin helpolla.

Niin, eli olet kateellinen ja katkera, kun et itse tehnyt sitä päätöstä jäädä kotiäidiksi. Kukahan tässä valittaa?

Ainakin kirjoittaja on rehellinen veronmaksaja eikä sosiaalipummi niin kuin sinä

Vierailija kirjoitti:

No eiköhän vastaus kysymykseeni ole sitten melko ilmeinen. Kateus ja katkeruus siitä että kotiäiti pääsee mahdollisesti helpommalla, saa mahdollisesti enemmän tukia yhteiskunnalta ja sokerina kakun päällä hän saa viettää enemmän aikaa lasten ja esim omien harrastustensa parissa.

Mahdollisuus tähän toki on jokaisella äidillä ja isällä. Sitä ei haluta käyttää koska mm. pelätään tulevaisuutta, ei haluta luopua omasta elintasosta, ei itse kestetä sitä kotiäidin/isän arkea, pelätään mitä muut asiasta ajattelee.

Kiitos vastauksista.

Ja sun kommenteissa ja koko aloituksessa ei ole ollenkaan näkyvissä vihaisia tunteita ns. uraäitejä kohtaan? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... 

Monet vertailee kustannuksia väärin ottamalla huomioon pelkästään kotihoidontuen vs. päivähoitomaksut, vaikka nuo ovat vain pisara meressä. Oikeassa kustannus-hyötyvertailussa pitää ottaa huomioon ainakin seuraavat:

- työssäkäyvä pystyy todennäköisemmin kattamaan menonsa palkkatuloilla, kun taas kotiäidin perhe saa todennäköisemmin lisätukia (esim. asumistuki)

- työssäkäyvä maksaa palkastaan veroja

-työssäkäyvä tekee tuottavaa työtä, josta tulee hyötyä yhteiskunnalle. Esim. lastenhoitaja hoittaa työssä ollessaan 4-7 lasta kun taas kotiäiti hoitaa keskimäärin 1-3 lasta. Työssäkäyvä lastenhoitaja tuottaa siten yhteiskunnalle hyötyä hoitamalla 1-6 lasta enemmän kuin kotiäiti.

- työssäkäyvälle kertyy eläkettä kun taas kotiäiti joutuu todennäköisemmin kansaneläkkeen varaan

- pitkään poissa työelämästä ollut kotiäiti joutuu todennäköisemmin työttömäksi ja/tai uudelleen koulutettavaksi. Molemmista tulee kustannuksia yhteiskunnalle.