Lue keskustelun säännöt.
Olen yllättynyt naisten itsekeskeisyydestä ja empatian puutteesta (koira vs. lapsi-ketju)
05.10.2016 |
Todella moni vastasi tyyliin "tottakai koirani koska ei MINULLA ole mitään tunteita vierasta lasta kohtaan".
Ei minkäänlaista empatiaa ja velvollisuuden tuntoa auttaa muita ihmisiä KAUHEAN hädän hetkelle. Mielessä on vain oma koira, pian vuosien päästä kuoleva eläin kun samassa tilanteessa toisilta kuolisi juuri syntynyt ja lähes 100 vuotta elävä ihminen.
Monenlaisia vertauksia tästä aiheesta saa. Miten esimerkiksi tällainen: olen serkkuni kanssa yöelämässä, loppuillasta serkulla tulee käsirysyä jonkun toisen jampan kanssa. Vieressä vierasta naista raiskataan puskassa. Palstamammojen logiikalla on ihan moraalisesti oikein, että menen hoitamaan serkkuani pois tilanteesta ja poistumme paikalta jostain matkalta poliisille soittaen, että havaittiin raiskaaminen. Eihän minulla ole MITÄÄN tunteita vierasta naista kohtaan joten aivan yksi lysti vaikka tuli raiskattua, pääasia kun sai kaverin pois tilanteestaan. Eikä keneltäkään voi vaatia, että ottaisi osaa kys. raiskaamistilanteeseen estääkseen sitä, edes moraalisesti? Jokainenhan sai moraalin ja maalitolppien paikan määritellä ihan itse?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin äänestin koiraa ja olen mies.
Ei, et ole mies.
Itse asiassa olen.
Saatat olla miessukupuolta mutta mies et ole jos jätät lapsen tulipaloon kuolemaan.
Eihän tuollaisessa sanojen merkityksen uudelleen määrittelyssä ole mitään järkeä. Yhtä hyvin minä voin väittää että sinä et kirjoita vaan paskot av:lle.
Kuule mies-käsitteeseen on aina kuulunut pelkkien sukukalleuksien lisäksi myös käyttäytyminen. Te uivelot joille käytös ei merkitse enää mitään eivät ymmärrä sitä.
Mitähän sanakirjaa oikein mahdat käyttää. :D
Ymmärrätkö että mies-käsitteeseen kuuluu muutakin kuin se mitä lyhyesti sanakirjassa todetaan tyyliin "homo sapiens palleilla".
Kuten mitä? Ei mitään henk koht mielipiteitä vaan määriteltyä faktaa.
Uskon, että et sinäkään ole sitä mieltä että naisen käsite sisältää mm. vaatimuksen olla kaunis alle 23v pornotähti joka tekee mukisematta ruokaa ja penikoita miehelle?
Tottakai pelkän sukupuolen lisäksi olevaa mieskäsite on subjektiivvinen joten henkkoht mielipiteeni on täysin validi. Lapsen kuolemaan oman lemmikkinsä takia jättävä miespuolinen henkilö ei ole minun kirjoissa koskaan mies vaan munaton hirviö, vaikka jonkunlaiset fyysiset munat olisikin.
Mietin vaan, että onko pointtisi pilkata ja haukkua miehiä vai pelastaa se lapsi? Kerro millä tavalla nainen ja mies eroavat kun kyseessä on pienen lapsen pelastaminen? Pääseekö nainen vähemmillä odotuksilla?
Mitä iniset naisen ja miehen eroista. Naisella on yhtäläinen velvollisuus pelastaa lapsi kuin miehelläkin. Se ei ole olennaista sen kannalta että miespuolinen henkilö joka tästä velvollisuudesta laistaa vetoamalla rakkaaseen lemmikkiinsä ei ole mies vaan yököttävä vätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne lapsekkaat ihmiset sitten ovat jos eivät itsekkäitä ja epäempaattisia, kun valitsevat lapsen sen sijaan että pelastaisivat toiselle tärkeän perheenjäsenen?
Lapsi ja koira on ihan oikeasti eri asia. Koiraa hankkiessasi tiedät sen elävän siinä kymmenen vuotta, ja vaikka lemmikit ovat tosi usein äärettömän rakkaita perheenjäseniä, ei lemmikin kuolema ole mitenkään verrattavissa lapsen kuolemaan. Kaikkien vanhempien pahin pelko on joutua hautaamaan lapsensa.
Koiranomistaja ymmärtää, että koirat eivät elä ikuisesti. Koiria lopetetaan, siis niiden elämä päätetään vapaaehtoisesti, jos joku niiden sairaus haittaa koiran elämää kovasti. Koiran sairastuessa ei ajatella olevan järkevää tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet koiran pelastumiseksi hinnalla millä hyvänsä. Toki koirienkin sairauksia pyritään hoitamaan, mutta lopetuksen ollessa hyväksytty vaihtoehto ei koiria paranneta lainkaan samassa mittakaavassa kuin ihmisiä, ihmislapsista puhumattakaan. Koiran ja ihmisen elinikä eivät ole verrattavissa. Jos ajattelet vain omia tunteitasi pelastuksen kohdetta kohtaan, et ole empaattinen. Sinäkin olet ollut lapsi. Jos ihmiset yleisesti pitäisivät vieraiden lasten elämiä yhdentekevinä, lapsikuolemat olisivat arkipäivää.
Minullakin on ihana koira, jonka kuolemaa surisin pitkään. Mutta ymmärrän, ettei koiran elämä kestä yhtä kauan kuin ihmisen.
Eli jos ostan kilpikonnan jonka elämä kestää paljon ihmistä kauemmin niin sitten sitä saa rakastaa enemmän kuin ihmislasta?
Minua ei kiinnosta sinun tai muidenkaan lapset. Jokaisen pitää kyetä itse elättämään, turvaamaan ja huolehtimaan omista lapsista.
Rahasta voi tietenkin tehdä kaikenlaista. Mutta jos vanhemmilla ei ole rahaa niin pitäkööt turpansa kiinni
Vierailija kirjoitti:
Minä pelastaisin ensiksi itseni. Jos se kuollut lapsi nyt niin haittaa niin voin tehdä uuden tilalle paikkaamaan sitä yhteiskuntaan jäänyttä reikää.[/quote
Sinulla ei taida olla lapsia, et silloin puhuisi yhteiskunnan reiästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin äänestin koiraa ja olen mies.
Ei, et ole mies.
Itse asiassa olen.
Saatat olla miessukupuolta mutta mies et ole jos jätät lapsen tulipaloon kuolemaan.
Lapsen omat sukulaiset on vastuussa lapsesta. Ei kukaan muu
Sinä olet vastuussa lapsesta siinä tilanteessa missä ainoastaan sinä pystyt pelastamaan lapsen, halusit sen vastuun tai et.
En todellakaan ole. Vanhempien pitää pitää huolta lapsestaan 24/7. Jos siihen ei kykene niin vanhemmat ansaitsevat kuulan kalloonsa.
Vaan kun olet, jopa juridisesti. Kuulakallo-argumentti osoittaa ettet edes ole keskustelemassa asiasta vakavasti, kunhan provoilet.
En todellakaan ole. Tekisin sellaisen perheen elämästä helvettiä joka pakottaisi minut tilanteeseen jossa joutuisin pelastaamaan jonkun lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä olen lapsillenikin opettanut, että mahdollisen tulipalon sattuessa koiraa EI saa mennä hakemaan sängyn alta (piiloutuu sinne, kun kuulee palohälyttimen äänen!) Ihmiset turvaan, muusta viis.
Ja muuten, rakastan tuota koiraa ihan hitokseen paljon ja se on mulle tosi tärkeä. Siltikin, se on vain eläin!Et sinä voi jotain rakastaa ja samalla sanoa että se on vain eläin. Kumoat toisella toisen väitteesi.
Mikä se koira sitten on jos ei eläin?
Ihminenkin on eläin
Eikä! Oikeesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne lapsekkaat ihmiset sitten ovat jos eivät itsekkäitä ja epäempaattisia, kun valitsevat lapsen sen sijaan että pelastaisivat toiselle tärkeän perheenjäsenen?
Lapsi ja koira on ihan oikeasti eri asia. Koiraa hankkiessasi tiedät sen elävän siinä kymmenen vuotta, ja vaikka lemmikit ovat tosi usein äärettömän rakkaita perheenjäseniä, ei lemmikin kuolema ole mitenkään verrattavissa lapsen kuolemaan. Kaikkien vanhempien pahin pelko on joutua hautaamaan lapsensa.
Koiranomistaja ymmärtää, että koirat eivät elä ikuisesti. Koiria lopetetaan, siis niiden elämä päätetään vapaaehtoisesti, jos joku niiden sairaus haittaa koiran elämää kovasti. Koiran sairastuessa ei ajatella olevan järkevää tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet koiran pelastumiseksi hinnalla millä hyvänsä. Toki koirienkin sairauksia pyritään hoitamaan, mutta lopetuksen ollessa hyväksytty vaihtoehto ei koiria paranneta lainkaan samassa mittakaavassa kuin ihmisiä, ihmislapsista puhumattakaan. Koiran ja ihmisen elinikä eivät ole verrattavissa. Jos ajattelet vain omia tunteitasi pelastuksen kohdetta kohtaan, et ole empaattinen. Sinäkin olet ollut lapsi. Jos ihmiset yleisesti pitäisivät vieraiden lasten elämiä yhdentekevinä, lapsikuolemat olisivat arkipäivää.
Minullakin on ihana koira, jonka kuolemaa surisin pitkään. Mutta ymmärrän, ettei koiran elämä kestä yhtä kauan kuin ihmisen.
Eli jos ostan kilpikonnan jonka elämä kestää paljon ihmistä kauemmin niin sitten sitä saa rakastaa enemmän kuin ihmislasta?
Minua ei kiinnosta sinun tai muidenkaan lapset. Jokaisen pitää kyetä itse elättämään, turvaamaan ja huolehtimaan omista lapsista.
Rahasta voi tietenkin tehdä kaikenlaista. Mutta jos vanhemmilla ei ole rahaa niin pitäkööt turpansa kiinni
Näiden muiden lapset joutuvat elättämään, turvaamaan ja huolehtimaan sinun tarpeistasi sitten kun olet eläkkeellä etkä enää osallistu itse yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen omalla työlläsi
Pin kirjoitti:
Oletteko koskaan nähnyt pienen lapsensa juuri menettänyttä ihmistä? Sitten verrataanpa sitä koiransa menettäneeseen ihmiseen ja reaktioon, sekä asiasta yli pääsemiseen.
Joku koiran omistaja voi _kuvitella_, että se oma koira on yhtä tärkeä hänelle kuin naapurin äidille se oma pieni lapsi, mutta ei, ei ja ei. Ei todellakaan ole millään tavalla. Tietenkin koirista on tullut nyt kieroutuneenkin tärkeitä perheenjäseniä niille (etenkin nuorille naisille) joiden keho huutaa lasta ja joka turrutetaan koiralla tai gerbiilillä, mutta se ei tee silti lapsen menettämisestä verrannollista kultakalan, tikkarin tai kissan menetykseen.
Voin tietenkin alkaa tässä väittämään, että kaktukseni on minulle yhtä tärkeä kuin toisille lapsi, mutta kuinka uskottavalta se kuulostaa... Tai jooo... Onhan niitä mielisairaita olemassa, mutta jos nyt oletetaan, että ihminen on ihan terve päästään niin kumman menetys mahtaa olla pahempi asia?
Kumma kun en eläinlääkärissä nähnyt yhtään maahan lyhistyvää vertahyytävästi huutavaa naista joka on menettänyt kaiken, on valmis hyppäämään parvekkeelta tuskissaan ja käy läpi koko loppuelämänsä gerbiilin menetystä. Tuo reaktio on kuitenkin lapsensa menettäneillä tyypillisempi. Miksi tätä ei lopetuspiikeillä näkynyt, vai satuinko aina hassuun aikaan paikalle, kun oli paikalla kamalia kylmiä paskiaisia, jotka korkeintaan vaan kyyneleet silmissä hyvästelivät Eppu-kissansa?
Miettikää nyt vähän vai onko valitun lapsettomuuden trauma noin syvä kehossanne, ettette kykene enää edes ajattelemaan? En henk koht oikeesti edes usko, että joku voisi napata frettinsä ja jättää pienen lapsen anelevasti käsiä ojennellen liekkeihin palamaan elävältä, kunhan nyt lapsivihoissaan uhoaa ja yrittää asettaa lemmikkinsä samalle tasolle ihmislapsen kanssa. Yököttävää, mutta onneksi vain itsensä huijaamista.
Minulla on lapsia ja meillä on koira joka on myös rakas perheenjäsenemme. Kehossani ei siis ole mainitsemaasi "lapsettomuuden traumaa".
Pelastaisin ensin OMAN lapseni, seuraavaksi OMAN koirani ja sen jälkeen jos mahdollista niin toki tekisin kaikkeni pelastaakseni jokaisen vieraan lapsen joka olisi pelastettavissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin äänestin koiraa ja olen mies.
Ei, et ole mies.
Itse asiassa olen.
Saatat olla miessukupuolta mutta mies et ole jos jätät lapsen tulipaloon kuolemaan.
Eihän tuollaisessa sanojen merkityksen uudelleen määrittelyssä ole mitään järkeä. Yhtä hyvin minä voin väittää että sinä et kirjoita vaan paskot av:lle.
Kuule mies-käsitteeseen on aina kuulunut pelkkien sukukalleuksien lisäksi myös käyttäytyminen. Te uivelot joille käytös ei merkitse enää mitään eivät ymmärrä sitä.
Mitähän sanakirjaa oikein mahdat käyttää. :D
Ymmärrätkö että mies-käsitteeseen kuuluu muutakin kuin se mitä lyhyesti sanakirjassa todetaan tyyliin "homo sapiens palleilla".
Kuten mitä? Ei mitään henk koht mielipiteitä vaan määriteltyä faktaa.
Uskon, että et sinäkään ole sitä mieltä että naisen käsite sisältää mm. vaatimuksen olla kaunis alle 23v pornotähti joka tekee mukisematta ruokaa ja penikoita miehelle?
Tottakai pelkän sukupuolen lisäksi olevaa mieskäsite on subjektiivvinen joten henkkoht mielipiteeni on täysin validi. Lapsen kuolemaan oman lemmikkinsä takia jättävä miespuolinen henkilö ei ole minun kirjoissa koskaan mies vaan munaton hirviö, vaikka jonkunlaiset fyysiset munat olisikin.
Mietin vaan, että onko pointtisi pilkata ja haukkua miehiä vai pelastaa se lapsi? Kerro millä tavalla nainen ja mies eroavat kun kyseessä on pienen lapsen pelastaminen? Pääseekö nainen vähemmillä odotuksilla?
Mitä iniset naisen ja miehen eroista. Naisella on yhtäläinen velvollisuus pelastaa lapsi kuin miehelläkin. Se ei ole olennaista sen kannalta että miespuolinen henkilö joka tästä velvollisuudesta laistaa vetoamalla rakkaaseen lemmikkiinsä ei ole mies vaan yököttävä vätys.
Eli pointtisi oli pilkata miehiä koska et osannut puhua _ihmisistä_ ja _aikuisista_. Jokainen joka puhuu mies sitä, mies tätä vaikka tarkoittaakin lopuksi myös naisia, on vain säälittävä miesvihaaja minun silmissäni ja tavoittelee rusinat pullasta-tasa-arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä olen lapsillenikin opettanut, että mahdollisen tulipalon sattuessa koiraa EI saa mennä hakemaan sängyn alta (piiloutuu sinne, kun kuulee palohälyttimen äänen!) Ihmiset turvaan, muusta viis.
Ja muuten, rakastan tuota koiraa ihan hitokseen paljon ja se on mulle tosi tärkeä. Siltikin, se on vain eläin!
Hyvä asenne, arvostan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelastaisin kumman pystyisin. En lähtisi savusukeltamaan toiseen huoneeseen tai murtautumaan naapuriin lapsen takia vaan pelastaisin itseni ja koirani. Toki koira on niin pieni, että teoriassa voisin kantaa molemmat turvaan. Se on kuitenkin varmaa, että lemmikkini yrittäisin pelastaa mieluiten ensimmäisenä. Luultavasti eläin menee tulipalossa piiloon, siinä missä ehkä lapsi hakeutuu ovelle (jos ei ole vauva).
Minä taas en ole yhtään yllättynyt naisten itsekeskeisyydestä ja empatian puutteesta tänä aikakautena, jolloin feminismi on saavuttanut kliimaksinsa (toivottavasti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teidän lastennussijoitten on niin vaikea tajuta, että kaikki eivät tykkää lapsista? En pelastaisi lasta missään tilanteessa. Sanon mielipiteeni ääneen työpaikan kahvipöydässä. (joku tässä ketjussa väitti, ettei sitä voi sanoa ääneen.) En myöskään provoile, vaan olen ihan tosissani. (joku tässä ketjussa epäili, että äitejä yritetään provosoida.)
Totuttele vaan sinäkin ap wt-elämään. Ei ole kaukana ne ajat, että kannattaa olla vaan omasta nahkastaan kiinnostunu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä olen lapsillenikin opettanut, että mahdollisen tulipalon sattuessa koiraa EI saa mennä hakemaan sängyn alta (piiloutuu sinne, kun kuulee palohälyttimen äänen!) Ihmiset turvaan, muusta viis.
Ja muuten, rakastan tuota koiraa ihan hitokseen paljon ja se on mulle tosi tärkeä. Siltikin, se on vain eläin!Et sinä voi jotain rakastaa ja samalla sanoa että se on vain eläin. Kumoat toisella toisen väitteesi.
No eikä! Koirahan on eläin ja hän rakastaa koiraansa niinkuin koiraa kuuluu rakastaa. Mitä ihme kaikenkattavaa tämän koiran rakastamisen pitäisi olla? Kuka pelastaisi koiran ennemmin kuin itsensä? Tai pelastaisiko joku koiran ennemmin kuin oman lapsensa, koska koira on samanarvoinen kuin lapsi eikä siiis vain eläin?
Mutta, mitä jos serkku raiskaa pusikossa ja itselle tulee käsirysy? Kuka pelastaa kenet?
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Oletteko koskaan nähnyt pienen lapsensa juuri menettänyttä ihmistä? Sitten verrataanpa sitä koiransa menettäneeseen ihmiseen ja reaktioon, sekä asiasta yli pääsemiseen.
Joku koiran omistaja voi _kuvitella_, että se oma koira on yhtä tärkeä hänelle kuin naapurin äidille se oma pieni lapsi, mutta ei, ei ja ei. Ei todellakaan ole millään tavalla. Tietenkin koirista on tullut nyt kieroutuneenkin tärkeitä perheenjäseniä niille (etenkin nuorille naisille) joiden keho huutaa lasta ja joka turrutetaan koiralla tai gerbiilillä, mutta se ei tee silti lapsen menettämisestä verrannollista kultakalan, tikkarin tai kissan menetykseen.
Voin tietenkin alkaa tässä väittämään, että kaktukseni on minulle yhtä tärkeä kuin toisille lapsi, mutta kuinka uskottavalta se kuulostaa... Tai jooo... Onhan niitä mielisairaita olemassa, mutta jos nyt oletetaan, että ihminen on ihan terve päästään niin kumman menetys mahtaa olla pahempi asia?
Kumma kun en eläinlääkärissä nähnyt yhtään maahan lyhistyvää vertahyytävästi huutavaa naista joka on menettänyt kaiken, on valmis hyppäämään parvekkeelta tuskissaan ja käy läpi koko loppuelämänsä gerbiilin menetystä. Tuo reaktio on kuitenkin lapsensa menettäneillä tyypillisempi. Miksi tätä ei lopetuspiikeillä näkynyt, vai satuinko aina hassuun aikaan paikalle, kun oli paikalla kamalia kylmiä paskiaisia, jotka korkeintaan vaan kyyneleet silmissä hyvästelivät Eppu-kissansa?
Miettikää nyt vähän vai onko valitun lapsettomuuden trauma noin syvä kehossanne, ettette kykene enää edes ajattelemaan? En henk koht oikeesti edes usko, että joku voisi napata frettinsä ja jättää pienen lapsen anelevasti käsiä ojennellen liekkeihin palamaan elävältä, kunhan nyt lapsivihoissaan uhoaa ja yrittää asettaa lemmikkinsä samalle tasolle ihmislapsen kanssa. Yököttävää, mutta onneksi vain itsensä huijaamista.
Minulla on lapsia ja meillä on koira joka on myös rakas perheenjäsenemme. Kehossani ei siis ole mainitsemaasi "lapsettomuuden traumaa".
Pelastaisin ensin OMAN lapseni, seuraavaksi OMAN koirani ja sen jälkeen jos mahdollista niin toki tekisin kaikkeni pelastaakseni jokaisen vieraan lapsen joka olisi pelastettavissa!
Näen tämän kyllä todella itsekkäänä käyttäytymisenä. Jos jossain vaiheessa sinulta kuolee lapsi, olen lähes varma, että sen jälkeen pelastat sen vieraankin lapsen ennen omaa koiraasi. Sitä tuskaa on mahdotonta kertoa tai kuvailla. Miten voit tieten tahtoen aiheuttaa sellaista tuskaa toiselle ihmiselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ne lapsekkaat ihmiset sitten ovat jos eivät itsekkäitä ja epäempaattisia, kun valitsevat lapsen sen sijaan että pelastaisivat toiselle tärkeän perheenjäsenen?
Lapsi ja koira on ihan oikeasti eri asia. Koiraa hankkiessasi tiedät sen elävän siinä kymmenen vuotta, ja vaikka lemmikit ovat tosi usein äärettömän rakkaita perheenjäseniä, ei lemmikin kuolema ole mitenkään verrattavissa lapsen kuolemaan. Kaikkien vanhempien pahin pelko on joutua hautaamaan lapsensa.
Koiranomistaja ymmärtää, että koirat eivät elä ikuisesti. Koiria lopetetaan, siis niiden elämä päätetään vapaaehtoisesti, jos joku niiden sairaus haittaa koiran elämää kovasti. Koiran sairastuessa ei ajatella olevan järkevää tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet koiran pelastumiseksi hinnalla millä hyvänsä. Toki koirienkin sairauksia pyritään hoitamaan, mutta lopetuksen ollessa hyväksytty vaihtoehto ei koiria paranneta lainkaan samassa mittakaavassa kuin ihmisiä, ihmislapsista puhumattakaan. Koiran ja ihmisen elinikä eivät ole verrattavissa. Jos ajattelet vain omia tunteitasi pelastuksen kohdetta kohtaan, et ole empaattinen. Sinäkin olet ollut lapsi. Jos ihmiset yleisesti pitäisivät vieraiden lasten elämiä yhdentekevinä, lapsikuolemat olisivat arkipäivää.
Minullakin on ihana koira, jonka kuolemaa surisin pitkään. Mutta ymmärrän, ettei koiran elämä kestä yhtä kauan kuin ihmisen.
Itse asiassa lapsikuolemat ovat arkipäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Oletteko koskaan nähnyt pienen lapsensa juuri menettänyttä ihmistä? Sitten verrataanpa sitä koiransa menettäneeseen ihmiseen ja reaktioon, sekä asiasta yli pääsemiseen.
Joku koiran omistaja voi _kuvitella_, että se oma koira on yhtä tärkeä hänelle kuin naapurin äidille se oma pieni lapsi, mutta ei, ei ja ei. Ei todellakaan ole millään tavalla. Tietenkin koirista on tullut nyt kieroutuneenkin tärkeitä perheenjäseniä niille (etenkin nuorille naisille) joiden keho huutaa lasta ja joka turrutetaan koiralla tai gerbiilillä, mutta se ei tee silti lapsen menettämisestä verrannollista kultakalan, tikkarin tai kissan menetykseen.
Voin tietenkin alkaa tässä väittämään, että kaktukseni on minulle yhtä tärkeä kuin toisille lapsi, mutta kuinka uskottavalta se kuulostaa... Tai jooo... Onhan niitä mielisairaita olemassa, mutta jos nyt oletetaan, että ihminen on ihan terve päästään niin kumman menetys mahtaa olla pahempi asia?
Kumma kun en eläinlääkärissä nähnyt yhtään maahan lyhistyvää vertahyytävästi huutavaa naista joka on menettänyt kaiken, on valmis hyppäämään parvekkeelta tuskissaan ja käy läpi koko loppuelämänsä gerbiilin menetystä. Tuo reaktio on kuitenkin lapsensa menettäneillä tyypillisempi. Miksi tätä ei lopetuspiikeillä näkynyt, vai satuinko aina hassuun aikaan paikalle, kun oli paikalla kamalia kylmiä paskiaisia, jotka korkeintaan vaan kyyneleet silmissä hyvästelivät Eppu-kissansa?
Miettikää nyt vähän vai onko valitun lapsettomuuden trauma noin syvä kehossanne, ettette kykene enää edes ajattelemaan? En henk koht oikeesti edes usko, että joku voisi napata frettinsä ja jättää pienen lapsen anelevasti käsiä ojennellen liekkeihin palamaan elävältä, kunhan nyt lapsivihoissaan uhoaa ja yrittää asettaa lemmikkinsä samalle tasolle ihmislapsen kanssa. Yököttävää, mutta onneksi vain itsensä huijaamista.
Minulla on lapsia ja meillä on koira joka on myös rakas perheenjäsenemme. Kehossani ei siis ole mainitsemaasi "lapsettomuuden traumaa".
Pelastaisin ensin OMAN lapseni, seuraavaksi OMAN koirani ja sen jälkeen jos mahdollista niin toki tekisin kaikkeni pelastaakseni jokaisen vieraan lapsen joka olisi pelastettavissa!
Näen tämän kyllä todella itsekkäänä käyttäytymisenä. Jos jossain vaiheessa sinulta kuolee lapsi, olen lähes varma, että sen jälkeen pelastat sen vieraankin lapsen ennen omaa koiraasi. Sitä tuskaa on mahdotonta kertoa tai kuvailla. Miten voit tieten tahtoen aiheuttaa sellaista tuskaa toiselle ihmiselle?
Palstaämmät ovat niin ihmisvihaisia, että toivovat sydämestään kärsimystä _muiden_ lapsille, varmaan tappaisivat niitä urakalla jos se olisi sallittua. koska ihmiset kuormittavat maapalloa, toisin kuin pikkufifit...
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Oletteko koskaan nähnyt pienen lapsensa juuri menettänyttä ihmistä? Sitten verrataanpa sitä koiransa menettäneeseen ihmiseen ja reaktioon, sekä asiasta yli pääsemiseen.
Joku koiran omistaja voi _kuvitella_, että se oma koira on yhtä tärkeä hänelle kuin naapurin äidille se oma pieni lapsi, mutta ei, ei ja ei. Ei todellakaan ole millään tavalla. Tietenkin koirista on tullut nyt kieroutuneenkin tärkeitä perheenjäseniä niille (etenkin nuorille naisille) joiden keho huutaa lasta ja joka turrutetaan koiralla tai gerbiilillä, mutta se ei tee silti lapsen menettämisestä verrannollista kultakalan, tikkarin tai kissan menetykseen.
Voin tietenkin alkaa tässä väittämään, että kaktukseni on minulle yhtä tärkeä kuin toisille lapsi, mutta kuinka uskottavalta se kuulostaa... Tai jooo... Onhan niitä mielisairaita olemassa, mutta jos nyt oletetaan, että ihminen on ihan terve päästään niin kumman menetys mahtaa olla pahempi asia?
Kumma kun en eläinlääkärissä nähnyt yhtään maahan lyhistyvää vertahyytävästi huutavaa naista joka on menettänyt kaiken, on valmis hyppäämään parvekkeelta tuskissaan ja käy läpi koko loppuelämänsä gerbiilin menetystä. Tuo reaktio on kuitenkin lapsensa menettäneillä tyypillisempi. Miksi tätä ei lopetuspiikeillä näkynyt, vai satuinko aina hassuun aikaan paikalle, kun oli paikalla kamalia kylmiä paskiaisia, jotka korkeintaan vaan kyyneleet silmissä hyvästelivät Eppu-kissansa?
Miettikää nyt vähän vai onko valitun lapsettomuuden trauma noin syvä kehossanne, ettette kykene enää edes ajattelemaan? En henk koht oikeesti edes usko, että joku voisi napata frettinsä ja jättää pienen lapsen anelevasti käsiä ojennellen liekkeihin palamaan elävältä, kunhan nyt lapsivihoissaan uhoaa ja yrittää asettaa lemmikkinsä samalle tasolle ihmislapsen kanssa. Yököttävää, mutta onneksi vain itsensä huijaamista.
Tuo on täysin sosiaallisesti opittua eikä mitään muuta.
Ihminen on biologisesti täysin sama ihminen kuin se on ollut tuhansia ja tuhansia vuosia.
Lapsia on ennen vanhaan kuollut erittäin paljon eikä silloin kukaan ole niitä jäänyt surkuttelemaan. Nainen pystyi synnyttämään 10 lasta josta vain 3 eli aikuiseksi.
Ihminen on käyttänyt orjia täysin avoimesti, polttanut lapsia roviolla ne. Joten lopeta tuo tekopyhä nillitys.
Ei ole jäänyt surkuttelemaan?! 😂 Niin niin... Suojeluvaisto poikastansa kohtaan ihan nykyajan hömpötyksiä.. ;)
Vaan kun olet, jopa juridisesti. Kuulakallo-argumentti osoittaa ettet edes ole keskustelemassa asiasta vakavasti, kunhan provoilet.