Lue keskustelun säännöt.
voiko lapsettomuudesta päästä muka yli?
04.10.2016 |
On alkanut ihmetyttää hyvä ystäväni. Olen ollut hänen tukena monta vuotta, kun hän on kärsinyt tahattomasta lapsettomuudesta. Ovat miehensä kanssa käyneet läpi lukemattomat lapsettomuushoidot tuloksetta. Varmasti ollut rankkaa. Olen jopa ymmärtänyt sen, ettei hän ole aina pystynyt kohtaamaan vauvoja, kun olen olen itse tullut äidiksi kaksi kertaa tänä aikana. Olen kuunnellut itkut ja ymmärtänyt epätoivon. Tukena olen ollut koko ajan.
Nyt he ovat päättäneet miehensä kanssa luopua koko lapsihaaveesta, vaikka sitä monta vuotta eniten toivoivat. Tosin tätä ennen olivat väsyneet hoitorumbaan ja välillä ystäväni toivoikin hoitojen loppumista. Hoitojen päättymisestä on kulunut reilu vuosi ja puoli vuotta sitten ystäväni kertoi, etteivät enää lasta yritä. Olivat tulleet siihen tulokseen, etteivät halua edes adoptoida tai ottaa sijaislasta. Tämä asia on kuulemma kypsynyt pikku hiljaa.
Nyt on jotenkin vaikea ymmärtää, että ovat heittäytyneet lapsettomaan elämään mielestäni korostuneen innoissaan. Ei ole enää mitään masennusta aiheesta. Ulkomaan matkoja ja vauhdikkaita harrastuksia riittää. Ovat myös parisuhteessa lähentyneet jotenkin korostuneesti. En tiedä onko teatteria. Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua. En ole varma, mutta jotenkin tuntuu, että korostaa puheissaan niitä hyviä asoita, joita lapsettomilla on. Meillä menee rahat lapsiin ja nyt heillä ei lapsettomuushoitojen päätyttyä tunnu olevan mitään rahahuolia. Sureeko hän edelleen salaa vai voiko lapsettomuudesta oikeadti päästä yli? Tietenkin hyvä, jos nyt nauttii elämästään, mutta voiko se mieli noin muuttua ja kokea elämän mielekkääksi ilman omia lapsia?
Kommentit (65)
Vaikea uskoa, että molemmat olisivat pystyneet asian hyväksymään lopullisesti. Voihan pariskunnan mies edelleen haaveilla lapsesta lisääntymiskykyisen naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsettomuudesta pääsee yli. Toki vaatii sen, ettei ajattele elämää vain omasta pienestä perspektiivistä. Eikä ajattele, että olisi joku maailman napa, jonka täytyy lisääntyä.
Syntyvyyden säännöstely hoidetaan hyvin ihan luonnon puolesta ja se pitäisi hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että molemmat olisivat pystyneet asian hyväksymään lopullisesti. Voihan pariskunnan mies edelleen haaveilla lapsesta lisääntymiskykyisen naisen kanssa.
Tai nainen lisääntymiskykyisen miehen kanssa.
Luultavasti se lapsihaaveen lopullisen hautaamisen eteen on tehty surutyötä pitkään.
Mitäpä siinä sitten. Kyllähän se kuolema kuittaa niin univelat kun hyvin eletyn elämänkin. Siihen asti on vaan mentävä, päivä kerrallaan. Ihan itse saa päättää, miten.
Voi päästä. Loppujen lopuksi se odottaminen, epävarmuus ja jokakuukautinen pettymys on pahinta, ei sinäänsä lapsen puuttuminen. Kun yrittämisestä luopuu, se on kuin suuri taakka putoaisi harteilta. Sitä arvostaa taas elämää sellaisenaan ja niitä mahdollisuuksia, joita lapsettomuus tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen, että hyvä ystäväsi syö salaa pillereitä.
He ovat varmaankin hyväksyneet asian, ettei omaa lasta tule, ja päättäneet nauttia täysillä lapsettomuuden suomasta vapaudesta. Onko se jotenkin väärin?
Kyllähän hänelläkin hetkittäin voi olla surun tunteita asiasta, mutta eikö se ole normaalia käsitellä elämän ongelmat ja move on?
Miksi suurtakaan surua pitäisi vuositolkulla vatvoa ja vetaytyä vuorille suremaan, ja menettää elämän kaikki muut hyvät asiat samalla....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua.
Anteeksi mitä? Kuulostaa erittäin ikävästi siltä, että sinä hyväksyt lähipiiriisi vain ihmiset, joilla joko on perhe tai jos he haaveilevat perheestä? Periaatteessa siis vaadit, että ystäväsi jatkaa hoitoja vaihdevuosiin asti, koska silloin koet, että teillä olisi jotain yhteistä (lapsia tai edes haave lapsista). Nyt kun hän on monien epäonnen vuosien jälkeen lakannut haaveilemasta, hän ei enää kelpaa sinulle.
Kerro hänelle suoraan ajatuksesi, niin hän voi hyvällä omallatunnolla pistää ystävyytenne poikki.
Minusta on jotenkin outoa, että ihminen muuttaa kokonaan kaipuun kohteen. On hän kyllä puhunut maailmankatsomuksen muutoksesta tai jostain sellaisesta. Hän elää jotain kokemustäyteistä elämää nyt ja hetket lastenikin kanssa on myös hänelle jotain kauhean energistä ja iloista, vaikkei selvästikään lapsiperhe-elämää enää haikaile. Tuntuu olevan täynnä myös jotain ihme seksuaalista energiaa jne, myös urheilee hulluna. Onko tämä kuitenkin pakenemista oikeasta tuskasta? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse monilapsisesta perheestä ja minulla on todella paljon ihania lapsuusmuistoja, joihin liittyy tahattomasta lapsettomuudesta kärsinyt ja asiasta yli päässyt lapsirakas sukulaisnainen, jolla riitti aikaa ja energiaa meille lapsille. Vieläkin olen hänen kanssaan läheinen nyt kun itse olen pian äiti. Toivottavasti ystäväsi on samanlainen ihana sukulaistäti omille lapsillesi ja heidänkin lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Hän elää jotain kokemustäyteistä elämää nyt
Voi kauheeta! Kerro nyt äkkiä hänelle, että oikea tapa elää on kiikkustuolissa keinutellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua.
Anteeksi mitä? Kuulostaa erittäin ikävästi siltä, että sinä hyväksyt lähipiiriisi vain ihmiset, joilla joko on perhe tai jos he haaveilevat perheestä? Periaatteessa siis vaadit, että ystäväsi jatkaa hoitoja vaihdevuosiin asti, koska silloin koet, että teillä olisi jotain yhteistä (lapsia tai edes haave lapsista). Nyt kun hän on monien epäonnen vuosien jälkeen lakannut haaveilemasta, hän ei enää kelpaa sinulle.
Kerro hänelle suoraan ajatuksesi, niin hän voi hyvällä omallatunnolla pistää ystävyytenne poikki.
En mielestäni ajattele noin. Tuttavapiirissäni on myös perheettömiä. Kukaan ei vain ole muuttanut mieltään elämän tärkeimmässä asiassa noin radikaalisti. Pointti tässä on tuo mielensä muuttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua.
Anteeksi mitä? Kuulostaa erittäin ikävästi siltä, että sinä hyväksyt lähipiiriisi vain ihmiset, joilla joko on perhe tai jos he haaveilevat perheestä? Periaatteessa siis vaadit, että ystäväsi jatkaa hoitoja vaihdevuosiin asti, koska silloin koet, että teillä olisi jotain yhteistä (lapsia tai edes haave lapsista). Nyt kun hän on monien epäonnen vuosien jälkeen lakannut haaveilemasta, hän ei enää kelpaa sinulle.
Kerro hänelle suoraan ajatuksesi, niin hän voi hyvällä omallatunnolla pistää ystävyytenne poikki.
En mielestäni ajattele noin. Tuttavapiirissäni on myös perheettömiä. Kukaan ei vain ole muuttanut mieltään elämän tärkeimmässä asiassa noin radikaalisti. Pointti tässä on tuo mielensä muuttaminen.
Pointin pitäisi olla se, että olet iloinen hänen puolestaan. Hän saa tehdä kaikkea hauskaa aikuisten maailmaan kuuluvaa. Ei vaivaa rahahuolet eikä raskauksissa repsahtanut ulkonäkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi aikanaan. Lapsettomuushoitojen loppuminen vapautti energiaa. Aloin nauttimaan kaikesta olemassa olevasta ja huikeista mahdollisuuksista elämässä. En sure enkä kaipaa sellaista, mitä minulla ei ole, vaan nautin siitä mitä minulla on eli mielettömästi upeita asioita. En kadehdi rikkaita tai köyhiä enkä lapsiperheitä enkä lapsettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua.
Anteeksi mitä? Kuulostaa erittäin ikävästi siltä, että sinä hyväksyt lähipiiriisi vain ihmiset, joilla joko on perhe tai jos he haaveilevat perheestä? Periaatteessa siis vaadit, että ystäväsi jatkaa hoitoja vaihdevuosiin asti, koska silloin koet, että teillä olisi jotain yhteistä (lapsia tai edes haave lapsista). Nyt kun hän on monien epäonnen vuosien jälkeen lakannut haaveilemasta, hän ei enää kelpaa sinulle.
Kerro hänelle suoraan ajatuksesi, niin hän voi hyvällä omallatunnolla pistää ystävyytenne poikki.
En mielestäni ajattele noin. Tuttavapiirissäni on myös perheettömiä. Kukaan ei vain ole muuttanut mieltään elämän tärkeimmässä asiassa noin radikaalisti. Pointti tässä on tuo mielensä muuttaminen.
"elämän tärkeimmässä asiassa"?? Anteeksi mitä?!
Ystäväsi on rohkea, koska on uskaltanut luopua unelmastaan ja myöntänyt että se mitä hän on haaveillut ei välttämättä toteudu. Se ei ole tapahtunut yhdessä yössä eikä edes kahdessa. Veikkaan, että jokaisen epäonnistuneen hoidon jälkeen he ovat joutuneet käsittelemään asiaa. Ja kun asiassa uskaltaa vihdoin tehdä päätöksen, olo on varmasti myös surullinen, mutta myös helpottunut. Ehkä hän on myös väsynyt olemaan koko ajan surullinen ja pettynyt? Epätietoisuus tulevasta on kuluttavaa ja lisää surun taakkaa. Mietipä, päätöksen jälkeen hän tietää, ettei hänen enää tarvitse pettyä eikä hän elätellä turhia toiveita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua.
Anteeksi mitä? Kuulostaa erittäin ikävästi siltä, että sinä hyväksyt lähipiiriisi vain ihmiset, joilla joko on perhe tai jos he haaveilevat perheestä? Periaatteessa siis vaadit, että ystäväsi jatkaa hoitoja vaihdevuosiin asti, koska silloin koet, että teillä olisi jotain yhteistä (lapsia tai edes haave lapsista). Nyt kun hän on monien epäonnen vuosien jälkeen lakannut haaveilemasta, hän ei enää kelpaa sinulle.
Kerro hänelle suoraan ajatuksesi, niin hän voi hyvällä omallatunnolla pistää ystävyytenne poikki.
En mielestäni ajattele noin. Tuttavapiirissäni on myös perheettömiä. Kukaan ei vain ole muuttanut mieltään elämän tärkeimmässä asiassa noin radikaalisti. Pointti tässä on tuo mielensä muuttaminen.
"elämän tärkeimmässä asiassa"?? Anteeksi mitä?!
Tämä oli ystävälleni hänen omin sanoin elämän suurin haave monta vuotta. Siis nimen omaa ystäväni puhui siitä suurimpana toiveena elämässään. Myönnän kyllä, että lapseni ovat elämässäni tärkeintä.
Mitä vaihtoehtoja hänellä oli paitsi päästä asian yli? Surra koko loppuelämänsä?
Kuulostat vähän katkeralta ystäväsi onnellisuudesta. Ei se ole sulta pois. Ole vaan iloinen toisen puolesta kun on elämä taas mallillaan!