Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
voiko lapsettomuudesta päästä muka yli?
04.10.2016 |
On alkanut ihmetyttää hyvä ystäväni. Olen ollut hänen tukena monta vuotta, kun hän on kärsinyt tahattomasta lapsettomuudesta. Ovat miehensä kanssa käyneet läpi lukemattomat lapsettomuushoidot tuloksetta. Varmasti ollut rankkaa. Olen jopa ymmärtänyt sen, ettei hän ole aina pystynyt kohtaamaan vauvoja, kun olen olen itse tullut äidiksi kaksi kertaa tänä aikana. Olen kuunnellut itkut ja ymmärtänyt epätoivon. Tukena olen ollut koko ajan.
Nyt he ovat päättäneet miehensä kanssa luopua koko lapsihaaveesta, vaikka sitä monta vuotta eniten toivoivat. Tosin tätä ennen olivat väsyneet hoitorumbaan ja välillä ystäväni toivoikin hoitojen loppumista. Hoitojen päättymisestä on kulunut reilu vuosi ja puoli vuotta sitten ystäväni kertoi, etteivät enää lasta yritä. Olivat tulleet siihen tulokseen, etteivät halua edes adoptoida tai ottaa sijaislasta. Tämä asia on kuulemma kypsynyt pikku hiljaa.
Nyt on jotenkin vaikea ymmärtää, että ovat heittäytyneet lapsettomaan elämään mielestäni korostuneen innoissaan. Ei ole enää mitään masennusta aiheesta. Ulkomaan matkoja ja vauhdikkaita harrastuksia riittää. Ovat myös parisuhteessa lähentyneet jotenkin korostuneesti. En tiedä onko teatteria. Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua. En ole varma, mutta jotenkin tuntuu, että korostaa puheissaan niitä hyviä asoita, joita lapsettomilla on. Meillä menee rahat lapsiin ja nyt heillä ei lapsettomuushoitojen päätyttyä tunnu olevan mitään rahahuolia. Sureeko hän edelleen salaa vai voiko lapsettomuudesta oikeadti päästä yli? Tietenkin hyvä, jos nyt nauttii elämästään, mutta voiko se mieli noin muuttua ja kokea elämän mielekkääksi ilman omia lapsia?
Kommentit (65)
Melko todennäköistä, että ystäväsi suree salaa ja ehkä kadehtii sinun perheonnea ja lapsia ja siksi korostaa oman elämäntilanteensa autuutta. Ehkä hoidoissa tuli seinä ja ikä? vastaan. Ehkä mielialalääke poistaa masennuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptioprosessi on hyvin epävarma ja kestää helposti viisi vuotta. Ehkä ystävälläsi on muuta elämää sen verran paljon ettei joudu laittamaan koko onneaan äitiyden varaan.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä oli vaihtoehtoina adoptio, sijaislapsen ottaminen jne. Jotenkin ymmärrän lapsettomuushoitojen lopettamisen, mutten kokonaan lapsesta luopumista. ap
Oma on oma lapsi. Muut lapset ovat korvikkeita. Ymmärrän ystävääsi. Sitä paitsi kuka haluaisi "vaurioituneen" sijaislapsen jostain ongelmaperheestä joka kolmanneksi viikonlopuksi riesakseen? Adoptioonkaan ei pääse, jos on liian vanha, yrittämistä liian vähän, vääränlainen terveystilanne jne. Pitäisikö hänen alkaa helliä unelmaa adoptiolapsesta, kunnes tulee ikäraja vastaan eikä sekään unelma toteudu?
Biologisen lapsen saaminen on ihmisen perustarve, ei minkä tahansa lapsen saaminen. Toisilla tämä tarve on suurempi kuin toisilla.
Ystävä on luopunut asiasta, joka oli hänelle suuri(n) unelma. Nyt hänellä on muita unelmia, joista on tullut yhtä rakkaita tai vielä rakkaampia. Onneksi hänellä on kumppani, joka jakaa hänen unelmansa ja on tukena elämän vaikeissa tilanteissa. Liian monta on niitä perheitä, joissa saadaan lapsia mutta ei jaksetakaan yhteistä elämää vaan toinen lähtee läiskimään.
Vierailija kirjoitti:
Melko todennäköistä, että ystäväsi suree salaa ja ehkä kadehtii sinun perheonnea ja lapsia ja siksi korostaa oman elämäntilanteensa autuutta. Ehkä hoidoissa tuli seinä ja ikä? vastaan. Ehkä mielialalääke poistaa masennuksen.
Jo pelkkä hoitolääkitys altistaa masennukselle, kuten myös suurten odotusten lyttääntyminen kerta toisensa jälkeen. Kun pääsee hoidoista eroon, mieliala kohenee jo ihan sen takia, ettei se lääkitys ole sekoittamassa päänuppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi tottua ajatukseen, ettei lasta tule. Mutta tosiasia on se, että kyllä oman lapsen saaminen on suurinta ja mullistavinta, mitä ihminen voi kokea. Ihme, jonka jälkeen kaikki muu tuntuu pieneltä ja merkityksettömältä. Vasta lapsen saamisen jälkeen olen todella sisäistänyt mikä on elämän tarkoitus. En voisi enää kuvitellakaan elämää, mista lapset ja sitä kautta elämän jatkuvuus puuttuisi. Lapsen saanut ihminen on osa maailmankaikkeuden kiertokulkua, hänen elämällä on merkitys. Vain lapsen saanut sen ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Voi tottua ajatukseen, ettei lasta tule. Mutta tosiasia on se, että kyllä oman lapsen saaminen on suurinta ja mullistavinta, mitä ihminen voi kokea. Ihme, jonka jälkeen kaikki muu tuntuu pieneltä ja merkityksettömältä. Vasta lapsen saamisen jälkeen olen todella sisäistänyt mikä on elämän tarkoitus. En voisi enää kuvitellakaan elämää, mista lapset ja sitä kautta elämän jatkuvuus puuttuisi. Lapsen saanut ihminen on osa maailmankaikkeuden kiertokulkua, hänen elämällä on merkitys. Vain lapsen saanut sen ymmärtää.
Hyvä, että jotkut ymmärtävät, mitä ajan takaa. Tavallaan itse säälin ystävääni, kun jää paitsi mullistavasta asiasta. Vaikka toisaalta hankala sääliä, kun on olevinaan niin onnellinen. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tottua ajatukseen, ettei lasta tule. Mutta tosiasia on se, että kyllä oman lapsen saaminen on suurinta ja mullistavinta, mitä ihminen voi kokea. Ihme, jonka jälkeen kaikki muu tuntuu pieneltä ja merkityksettömältä. Vasta lapsen saamisen jälkeen olen todella sisäistänyt mikä on elämän tarkoitus. En voisi enää kuvitellakaan elämää, mista lapset ja sitä kautta elämän jatkuvuus puuttuisi. Lapsen saanut ihminen on osa maailmankaikkeuden kiertokulkua, hänen elämällä on merkitys. Vain lapsen saanut sen ymmärtää.
Hyvä, että jotkut ymmärtävät, mitä ajan takaa. Tavallaan itse säälin ystävääni, kun jää paitsi mullistavasta asiasta. Vaikka toisaalta hankala sääliä, kun on olevinaan niin onnellinen. ap
On mullakin lapsi mutta en ajattele noin ilkeästi lapsettomista. Ap siis haluaisi sääliä "ystäväänsä" ja nyt vituttaa, kun se ei ole enää onneton?
Vierailija kirjoitti:
Voi tottua ajatukseen, ettei lasta tule. Mutta tosiasia on se, että kyllä oman lapsen saaminen on suurinta ja mullistavinta, mitä ihminen voi kokea.
Toki näin voi olla lapsen saaneelle. Mutta jos ei koskaan saa lasta, silloin jokin muu asia on suurinta ja mullistavinta. Miksi se olisi jotenkin huonompaa tai väheksyttävämpää tai säälittävämpää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko pas*a exäni osa tätä kiertokulkua, kun ei ole halunnut olla millään lailla täsdä mullistuksessa mukana ensimmäisen lapsensa kanssa? Ei halua tavata lastaan eikä osallistua elatukseen kuin pakon edessä. Todennäköisesti haluaa elää tämän mullistuksen jonkun muun kanssa, kun nykyinen on maha pystyssä. En ole katkera ettei olla yhdessä, mutta voisi omasta lapsestaan edes vähän välittää. Lapseni on tulevan rakkauden hedelmän sisko. Kieltääkö myös tämän kontaktin?
Ap sun ystäväsi kannattaa hommata parempi ystävä kuin sinä olet. Ei lapsi ole elämän tärkein asia. Ilman niitäkin pystyy elämään hyvää elämää. On varmaan helpotus kun hoidot yms on saatu päätökseen ja on saanut käsiteltyä lapsettomuuden. Anna hänen elää täysillä omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihmettele tuota ollenkaan. Lapsettomalla elämäntavalla on valtavan paljon hyviä puolia parhaimpaankin mahdolliseen lapsiperhe-elämään verrattuna. Jos mieli voi muuttua lapsettomuudesta lasten hankkimisen kannalle, voi se yhtä hyvin muuttua toiseenkin suuntaan.
Voi päästä yli. Itse luovuin lapsihaaveista kun täytin 40, ja sen jälkeen kun se päätös oli tehty, että en enää edes haaveile lapsesta, niin vapautui heti energiaa lapsettoman elämän iloihin. Näin jälkeenpäin ajatellen uskon etten olisi kummoinen äiti edes ollut joten hyvä vaan etten saanut lapsia. Minä mieluummin elän "puolivallattomana poikamiestyttönä" loppuikäni :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten minusta tuntuu että sinä et nyt pysty päästämään irti ystäväsi lapsen odottamisesta? Se on ihan ok. Varmaan olet toivonut että pystyisitte jakamaan lapsiperheajan asioita. Hän on kuitenkin siirtynyt tässä asiassa eteenpäin, ja sinun on myös tärkeä hyväksyä se.
Meillä on takana lähes 10 vuoden lapsettomuus. Kokonaista 2 keskenmenoa saatiin aikaan. =( Viime keväänä "vietin" syntymättömän lapsemme 1-vuotispäiviä. Itkin monta viikkoa etukäteen työmatkat ja illat kotona ja välillä töissäkin kun olin yksin työhuoneessa. Kun lasketun ajan päivä koitti, ostin lapselle ruusuja, laitoin kynttilöitä palamaan, kävin asian läpi mielessäni viimeisen kerran. Jostain kumman syystä sen jälkeen harteilta vierähti tonnien taakka.
Mies suree asiaa tahollaan ja tavallaan. Mutta nyt me ollaan keskitytty nauttimaan lapsettomasta elämästä. Ei hukata enää elämää suremiseen. Tavallaan toipuminen kävi yhdessä yössä, mutta takana on toki vuosien itkut.
Totta kai tahattomasta lapsettomuudesta voi päästä yli, kaikki eivät ehkä siinä onnistu mutta varmasti monet. Ja paras tapa on varmasti juuri se, että panostaa lapsettoman elämän hyviin puoliin. Ihailen ystäväsi vahvuutta. Yritä joskus vaikka lähteä jonnekin kahdenkeskiseen reissuun hänen kanssaan?
Itse olen myös lapseton itsestä riippumattomista syistä. Pahasti monirakkulaiset munasarjat ja endometrioosi tekivät lapsien hankinnasta vaikeaa.
Monet hoidot käytiin. Kolme kertaa tulin raskaaksi ja kaikki keskeytyivät ennen 7 viikkoa. Oli niin älyttömän raskasta henkisesti ja fyysisesti, kaksi vuotta elämä oli hoitoja, surua, kipua ja tyhjää toivoa.
Kun sitten se kolmas keskeytyi tajusin että ei tätä voinut enään jatkaa, teimme miehen kanssa päätöksen olla hankkimatta lapsia. Adoptio ei ikävä kyllä ollut meille mahdollinen miehen sairauksien (1 tyypin diabetes ja synnynnäinen sydänsairaus) ja minun masennushistoriani vuoksi. Ironistahan tässä on juuri se, että masennus johtui siitä etten onnistunut lasta saamaan...
Muutaman kuukauden olin aivan surun murtama, kunnes pikkuhiljaa aloin nähdä tämän päätöksen paremmat puolet. En ollut jatkuvasti kipeänä hoitojen ja keskenmenojen takia, ei tarvinnut koko ajan pelätä ja tarkkailla. Rahaa alkoi säästymään, ja pystyimme miehen kanssa omistautumaan asioille joista pidimme. Parisuhteemme ehdottomasti voimistui sen jälkeen kun päätimme lopettaa hoidot. Ennen kaikki pyöri raskaaksi tulemisen ympärillä, ja sen jälkeen pystyimme olemaan yhdessä ilman huolta.
En sano ettenkö vieläkin haluaisi sitä omaa lasta, mutta olen päässyt yli hoitojen ja jatkuvan kaipuun aiheuttamasta ahdistuksesta.
Olen tajunnut nyt että ei se lapsettomuus estä minua olemasta onnellinen. Joku varmasti tulee toitottamaan ettei ymmärrä miten tämä on mahdollista kun itsellä on lapset tuomassa onnellisuutta ja mullistamassa elämää. Se on sinun onnellisuutesi, minä löysin omani muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ahdistaa, että nykyään meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä. Nykyään hän kyllä viettää mielellään aikaa lasteni kanssa ja tarjoaa apua, mutta hänestä huokuu, ettei itselleen lapsiperhe-elämää halua.
Anteeksi mitä? Kuulostaa erittäin ikävästi siltä, että sinä hyväksyt lähipiiriisi vain ihmiset, joilla joko on perhe tai jos he haaveilevat perheestä? Periaatteessa siis vaadit, että ystäväsi jatkaa hoitoja vaihdevuosiin asti, koska silloin koet, että teillä olisi jotain yhteistä (lapsia tai edes haave lapsista). Nyt kun hän on monien epäonnen vuosien jälkeen lakannut haaveilemasta, hän ei enää kelpaa sinulle.
Kerro hänelle suoraan ajatuksesi, niin hän voi hyvällä omallatunnolla pistää ystävyytenne poikki.
En mielestäni ajattele noin. Tuttavapiirissäni on myös perheettömiä. Kukaan ei vain ole muuttanut mieltään elämän tärkeimmässä asiassa noin radikaalisti. Pointti tässä on tuo mielensä muuttaminen.
"elämän tärkeimmässä asiassa"?? Anteeksi mitä?!
Tämä oli ystävälleni hänen omin sanoin elämän suurin haave monta vuotta. Siis nimen omaa ystäväni puhui siitä suurimpana toiveena elämässään. Myönnän kyllä, että lapseni ovat elämässäni tärkeintä.
Mutta jos lapsia ei tule, niin pakkohan se on määritellä toiveensa ja elämänsä merkitykset uudelleen. Muu olisi tuhoavaa.
Ei ne lapset oikeasti niin autuaaksi edes tee. Totta kai niitä rakastaa, mutta elämä voi olla onnellista ja ihanaa myös lapsettomana. Ei kannata nostaa äitiyttä niin korkealle jalustalle. Itse asiassa elämä on usein lasten kanssa hankalaa, kiireistä, raha on vähänä, ainainen huoli, jatkuva riittämättömyyden tunne.. Mutta näitähän ei saa sanoa ääneen.. Kun kaikkesi annat niin teininä se haistattaa paskat ja saattaa laittaa välit poikki loppuiäksi.
Alue: Aihe vapaa
Hänellä oli vaihtoehtoina adoptio, sijaislapsen ottaminen jne. Jotenkin ymmärrän lapsettomuushoitojen lopettamisen, mutten kokonaan lapsesta luopumista. ap