Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin juuri, etten tule koskaan saavuttamaan unelmiani
04.10.2016 |
En ole koskaan varsinaisesti suunnitellut elämääni, mutta minulla on joitain unelmia, jotka haluaisin nähdä toteutuvan - haluaisin matkustella mahdollisimman paljon, haluaisin mukavan työn, haluaisin kauniin kodin ja viimeisimpänä minulle ja miehelleni on tullut vauvakuume.
Minulla on ollut monia haastavia vaiheita elämässä, paha syömishäiriö, masennus ja muita mt-ongelmia jotka ovat lamanneey toimintakyvyn vuosiksi. Nyt olen viimein ongelmistani voiton puolella, oikeastaan täysin parantunut, mistä olen kiitollinen, mutta:
Aloin laskeskelemaan ja suunnittelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni tulevaisuutta ja tajusin, että ei tästä tule helvettiäkään. En luultavasti koskaan tule saamaan niitä asioita, joita elämältä halusin.
Ikää nyt 26 ja olen aloittanut juuri kolmivuotisen kanditutkinnon. Olisin kolmekymppinen valmistuessani ensimmäisestä tutkinnostani, ilman mitään kokemusta alalta, jolla työllistyminen on muutenkin epävarmaa, ja siihen päälle vielä opintolaina maksettavaksi.
Sitten olisi jo kaiketi biologinen aika lisääntyä, jos jälkeläisiä haluan. Rahattomana, velkaisena ja kokemattomana.
Ja entäs se matkustelu? Koska minulla on siihen rahaa tai aikaa?
Omaan asuntoonkin olisi kiva säästää, mutta milloin ja mistä?
Todennäköisin tulevaisuuteni skenaario näyttää olevan köyhyyttä ja paikoillaan oloa. Modernin ihmisen pilvilinnani romahtivat juuri.
Kommentit (29)
No jaa, mielestäni toiveeni ja odotukseni elämältä koostuvat aika tavallisista asioista - koti, työ, perhe ja matkustelu. Kuka muka ei näistä haaveile? Sen kyllä myönnän, että olenluonteeltani perfektionisti ja kaikki mulle heti nyt.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat pelätä edelleen mielenterveytesi puolesta? Muutenhan tuossa ei ole mitään, mitä et voisi saavuttaa
Yks pointti vielä: ei lapsia tehdä niin, että samalla opiskellaan ja tehdään töitä ja lapset hoitoon vaan suoraan kehdosta. Niitten kanssa ollaan ja eletään ja se on osa elämää. Jos ei lastensa kanssa halua/aio/ehdi olla, on parempi olla ilman. Siksi todellakin haaveet tärkeysjärjestykseen! Jos hankit/saat lapsia, keskity heihin ainakin muutama vuosi alkuun pääasiallisesti! Jos ehdit muutakin, kivat sulle. Mutta älä vie lastesi lapsuutta omien haaveittesi takia, jotka voi odottaa. Aikaa on, vaikkei susta nyt tunnu siltä. Lapset on pieniä vain vähän aikaa, sitä aikaa et kadu, jonka annat heille. Lapsettomuus on myös yksi vaihtoehto, jos muut haaveet ajavat lasten ohi.
Yritä hoitaa se masennus kokonaan pois ja mieti sitten uudestaan, onko tosiaan niin, että 26-vuotiaana on elämä ohi, jos ei ole saavuttanut sitä sun tätä. Kuulostaa nimittäin masentuneen ihmisen puheilta. terv. Kokemusta on
Täällä 33v. mielenterveyskuntoutuja. Oma sairasteluni on hidastanut niiden asioiden saavuttamista, mistä haaveilen. Pahin masennus on ollut alle 20-vuotiaana. Sen jälkeen olen kamppailut ahdistuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa. "Jumittaminen" hidastaa tehtävien suorittamista, koska aloittaminen ja loppuun saattaminen on vaikeaa. Kandin jälkeen olen ollut työelämässä, jolloin säästin asuntoa varten. Lainaa en kuitenkaan saanut (palkka liian pieni), joten päädyin jatkamaan opintoja. Nyt teen maisterintutkintoa ja maisterin tutkintoa vastaavaa osa-aikaista työtä. Minulla on myös opintolaina, jonka olen ottanut vasta maisterivaiheessa.
Teen jatkuvasti töitä itseni kanssa hyväksyäkseni sen tosiasian, että rikkoutunut psyyke tulee olemaan aina hidaste ja haitta elämässäni. Se tuntuu epäreilulta, koska en ole syyllinen tilanteeseen. Olen tehnyt paljon töitä itseni kehittämiseksi, mutta todelliset muutokset tulevat turhauttavan hitaasti. Joudun jatkuvasti alentamaan tavoitteitani, jotta en katkeroituisi elämälle. Pahimmat paineet tulevat tällä hetkellä oman mieleni sopukoista. Suurinta iloa elämääni läheisistä ihmisistä, jotka aidosti välittävät minusta sellaisena kuin olen.
Matkustelu on monen ihmisen unelma, mutta sitä ehtii toteuttaa vielä paljon myöhemmin. Miksi kaikki pitäisi saada heti? Eikö ole ihanaa, kun on asioita, joista unelmoida? Vaihto-opiskelu olisi varmasti todella hieno vaihtoehto opiskelun yhteydessä! Ehdit hyvin valmistua kandiksi sekä tehdä töitä ennen perheen perustamista. Voit tehdä töitä myös opintojen ohella ja valmistua hieman hitaammin. Itse tein niin, että menin täysipäiväisesti työelämään juuri ennen valmistumista. En ole katunut, koska paperit sain kuitenkin lopulta.
Ymmärrän hyvin, että haluat sitoa varallisuutesi omaan asuntoon vuokran maksamisen sijasta. Aloita säästäminen ASP-tilille nopeasti. Oman ensiasunnon voi ostaa vaikka 40-vuotiaana oman kumppanin kanssa. Voi olla, että ette tule saamaan siitä unelmienne taloa, mutta ehkä kuitenkin sellaisen asunnon, jossa voitte olla onnellisia yhdessä? Tuskin vuokra-asuminenkaan onnea riistää, mutta omistusasunto on hyvä vanhuudenturva erityisesti pienipalkkaisille. Säästäminen on pitkäjänteinen prosessi, jonka voi aloittaa heti, vaikka olisi pienet tulot. Jätä ne ulkomaanmatkat väliin ja laita rahat säästöön. Tulet kiittämään itseäsi myöhemmin. Et jää mistään oleellisesta paitsi!
Naisen hedelmällisyys laskee vasta 35 ikävuoden jälkeen. Et voi tietää omaa "biologista" tilannettasi, mutta tulet aivan varmasti saamaan lapsen vielä yli 30-vuotiaana, jos se olisi nytkin mahdollista. Toki voit sairastua tässä välissä, mutta ethän voi nytkään tietää, synnyttäisitkö täysiaikaista lasta, vaikka tulisit huomenna raskaaksi. Epävarmuuden sietäminen on raskasta. Kiinnitä ajatuksesi niihin asioihin, jotka tuovat turvaa juuri nyt ja ovat olemassa tänään elämässäsi. Älä unohda niitä, vaikka katseesi on tulevassa. Tsemppiä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata lannistua! Mä oon 22-vuotias ja reissannut yli 30 maassa. Ja persaukisena. Ihan minibudjetillakin pystyy reissaamaan, jos ei ole pakko yöpyä viiden tähden hotelleissa. Kaverini reissasi 150 eurolla Euroopassa 2kk! Itse en ole ihan noin miniin vielä yltänyt :D
Mä alan haaveilla pikkuhiljaa lapsista ja miehestä. Aktiivisesti reissaavana ei mitenkään helppo homma.
Pysähdyin oikein miettimään minäkin.
Olenko saavuttanut jotain ja jos, niin millä mitaten.
Olen +40, kolme ammattia opiskellut. Viimeisimmän kuluvana vuonna sain päätökseen työn ohella.
Sairastin vajaa 10-vuotta masennusta, mutta roikuin kynsin hampain työelämässä.
Lapset lensivät pesästä, minusta tuli mummi hiljakkoin.
On oma asunto, hyvä auto ja harrastuksiakin.
Matkustella en pysty, koska rahat menevät arjen pyörittämiseen ja jälkikasvua tuen jokaisella eurolla minkä irti saan.
Välillä teen kahta työtä, eli käyn ekstratyössä vakityöni ohella.
Onko minulla unelmia tai saavutinko niitä koskaan?
Selvisin ulosotosta joka ei ollut itse aiheutettua vaan olin takaajana. Koko perheemme siitä kärsi, elettiin niukasti. Katkeroiduinko, - en.
Oliko koskaan vaihtoehtoja? Oikeastaan ei, koska olen elänyt sen mukaan miten on ollut voimavaroja ja välillä ihan rämpien!
Olin perfektionisti, en enää. Olen keski-ikäinen ja tajuan, että kääriliinoissani ei ole taskuja ja on nähtävä elämän rikkaus tässä ja nyt.
Usko tai älä , kun työssäni laitan ihmistä viimeiselle matkalle kylmiöön, en suinkaan mieti hänen ammattiaan tai omaisuuttaan vaan sitä, oliko likellä rakkaita vai lähtikö yksin.
Jotain on hyvä suunnitella mutta totuus on, että elämä yllättää aina meidät jollain tavoin.
On vain uskallettava elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos paljon vastanneille. Erityisesti omat kokemuksenne ja haluamanne elämäntarinat herättelevät minua. Olen saanut tästä ketjusta paljon ajateltavaa. Kiitos! Ap
Alue: Aihe vapaa
Se oli märkä rätti vasten kasvoja siksi, että teit valtavan vaativan luettelon ja perfektionistina haluat ne tietyssä järjestyksessä, tietynlaisena, tiettyyn aikaan.
Ota vähän etäisyyttä tähän ja katso millainen on länsimaisen naisen koko elämänkaari: missä kohtaa olet nyt, missä kohtaa ajattelet että kaikki loppuu ja on myöhäistä?