Lue keskustelun säännöt.
HS: "Olisin paljon köyhempi ihminen, jos minulla ei olisi lapsia"
28.09.2016 |
Työssäkäyvänä äitinä myötähävettää Hesarissa julkaistu mielipide siitä, kuinka kirjoittaja olisi paljon köyhempi ilman lapsia. Voisiko joku kertoa tuon jutun pointin, koska minä en sitä tajunnut. Minulle tuo näyttäytyy nolona omien valintojen puolusteluna, jossa argumentit jätetään ilmaan. Miten ihmeessä asiantuntija voisi olla vakuuttavampi, jos hänellä on lapsia? Eh?
-------------------------
Uudet tulokset näyttävät, että lapset kuuluvat yhä harvemman unelmiin. Mikään ei elämässä ole niin hauskaa – ja kamalaa – kuin lapset. Ihminen kasvaa ja oppii jälkikasvultaan. Lapset ovat täysin alimarkkinoitu asia. Tietenkin oma elämä pitää osin jättää taka-alalle. Olen kuitenkin äitinäkin lukenut kirjoja, käynyt teatterissa ja ulkoillut ystävien kanssa.
Olisin paljon köyhempi ihminen, jos minulla ei olisi lapsia. Istuin jokin aika sitten monen lapsen äidin vieressä. Hän kuiskasi viitaten puheenvuoroa pitävään asiantuntijaan. Kun tiesin, ettei tällä ole perhettä, vastaus kuului: ”Sen olisi voinut arvata.”
Jokainen olemme elämässämme lähimpänä itseämme. Lasten kautta maailmasta löytää kuitenkin uusia ulottuvuuksia. Tuttu äiti sanoo, että olisi ilman lapsiaan sietämätön ihminen. Yhteiskuntaa katsoo täysin eri silmin, kun on tutustunut neuvolaan, päiväkotiin, kouluun ja lasten harrastuksiin.
Kun hankimme koiran, joka kaupassa iloittiin päätöksestämme. Neljännessä tokaisin: ”Ei tarvitse onnitella – se ei ole vauva!”
http://www.hs.fi/mielipide/a1474951061470
----------------------------------------
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaa sitä että kirjoittaja kokee lasten rikastuttaneen elämäänsä monella tavalla, vaikka lapsiarki onkin joskus rankkaa. Hän kokee kasvaneensa ihmisenä ja ajattelee myös ympäröivästä yhteiskunnasta eri tavalla lasten saamisen jälkeen.
Minua lähinnä häiritsee kirjoittajan ylemmyydentunne ja oletus, että lapset automaattisesti tekevät ihmisestä viisaamman ja lapsettomuus vastaavasti naiivin tai todellisuudesta vieraantuneen. Jokainen saa rakentaa elämänsä juuri niin kuin haluaa, lapsilla tai ilman, ilman että se tekee kenestäkään yhtään parempaa ihmistä kumpaankaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaa sitä että kirjoittaja kokee lasten rikastuttaneen elämäänsä monella tavalla, vaikka lapsiarki onkin joskus rankkaa. Hän kokee kasvaneensa ihmisenä ja ajattelee myös ympäröivästä yhteiskunnasta eri tavalla lasten saamisen jälkeen.
Se tuossa kirjoituksessa varmaan hämmensikin. Eikö tällaista henkistä kasvua muka saavuta pohdiskelemalla, matkustelemalla ja keskustelemalla erilaisten ihmisten kanssa? Ei niiden "toisten" tarvitse olla omia lapsia, että maailmankuva avartuu.
Mutta siitä tullaankin tähän, että ne ihmiset joilla ei vaikkapa ole muuta kuin työ ja joiden puolisokin on vähän hiljemmanpuoleinen, ei heillä ehkä olekaan ollut ennen lapsia sitä henkisen kasvun paikan mahdollisuutta.
Miksi täällä nyt nollataan ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia? Eikö se ole MIELIPIDEkirjoituksen pointti, esittää mielipide joka monesti on vahvasti sävyttynyt omilla elämänkokemuksilla.
Minusta on turhaa nollata vanhemmuuden tuomia positiivisia vaikutuksia esim. työelämään.
Kyllä minä olen paljon tehokkaampi (koska aikaa on niin huonosti), kykeneväisempi organisoimiseen (koska sitähän tässä on harjoiteltu) ja mitä muuta.
Ihan samalla tavalla kuin oma sairastuminen (joku yllä mainitsi masennuksen) auttaa tukemaan sairastunutta ystävää. Joillakin vanhemmilla muodostuu kyky aistia esimerkiksi juuri neuvolatyössä perheen ilmapiiriä, oppii kysymään oikeanlaisia kysymyksiä kokemuspohjaisen tiedon perusteella. Kun ollaan vanhempien kanssa tekemisissä, niin vanhemmuuden konsepti omakohtaisesti VOI auttaa ymmärtämään toisia vanhempia, toki myös päinvastoin.
Mikä tahansa asia voi kääntyä voimavaraksi, mutta myös heikkoudeksi. Hoitotyössä ylipäätänsä kokemusperäinen tieto on nostettu aina merkittävänä tekijänä esille (esim kätilöillä).
Kokemukset muokkaavat ihmistä ja varmasti aiheuttavat henkistä kasvuakin. En sano, että kaikilla näin olisi, ja että vanhemmuus esimerkiksi kaikilla toimisi positiivisena tekijänä ihmisyydessä. Itsellä näin on kuitenkin käynyt ja minusta se ei ole keneltäkään pois, en myöskään väheksy lapsettomia.
Toisena esimerkkinä kuin vanhemmuus, joka on ilmeisen kuuma peruna, otan läheisen sairastumisen. Kun kerran olen ollut mukana läheisen syöpätaipaleen alusta loppuun, on minulla nyt toisen läheisen sairastuttua enemmän keinoja ja ymmärrystä asiasta. En edelleenkään tiedä, miltä syöpään sairastuminen tuntuu. Tiedän nyt jotain keinoja, joilla voin läheistä auttaa ja tukea näin vakeassa tilanteessa, uskallan myös puhua asiasta helpommin, kuolemastakin. Toisaalta olisin voinut mennä itse niin rikki ekasta kokemuksesta, että nyt olisin aivan lukossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä nyt nollataan ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia? Eikö se ole MIELIPIDEkirjoituksen pointti, esittää mielipide joka monesti on vahvasti sävyttynyt omilla elämänkokemuksilla.
Minusta on turhaa nollata vanhemmuuden tuomia positiivisia vaikutuksia esim. työelämään.
Kyllä minä olen paljon tehokkaampi (koska aikaa on niin huonosti), kykeneväisempi organisoimiseen (koska sitähän tässä on harjoiteltu) ja mitä muuta.
Ihan samalla tavalla kuin oma sairastuminen (joku yllä mainitsi masennuksen) auttaa tukemaan sairastunutta ystävää. Joillakin vanhemmilla muodostuu kyky aistia esimerkiksi juuri neuvolatyössä perheen ilmapiiriä, oppii kysymään oikeanlaisia kysymyksiä kokemuspohjaisen tiedon perusteella. Kun ollaan vanhempien kanssa tekemisissä, niin vanhemmuuden konsepti omakohtaisesti VOI auttaa ymmärtämään toisia vanhempia, toki myös päinvastoin.
Mikä tahansa asia voi kääntyä voimavaraksi, mutta myös heikkoudeksi. Hoitotyössä ylipäätänsä kokemusperäinen tieto on nostettu aina merkittävänä tekijänä esille (esim kätilöillä).
Kokemukset muokkaavat ihmistä ja varmasti aiheuttavat henkistä kasvuakin. En sano, että kaikilla näin olisi, ja että vanhemmuus esimerkiksi kaikilla toimisi positiivisena tekijänä ihmisyydessä. Itsellä näin on kuitenkin käynyt ja minusta se ei ole keneltäkään pois, en myöskään väheksy lapsettomia.
Toisena esimerkkinä kuin vanhemmuus, joka on ilmeisen kuuma peruna, otan läheisen sairastumisen. Kun kerran olen ollut mukana läheisen syöpätaipaleen alusta loppuun, on minulla nyt toisen läheisen sairastuttua enemmän keinoja ja ymmärrystä asiasta. En edelleenkään tiedä, miltä syöpään sairastuminen tuntuu. Tiedän nyt jotain keinoja, joilla voin läheistä auttaa ja tukea näin vakeassa tilanteessa, uskallan myös puhua asiasta helpommin, kuolemastakin. Toisaalta olisin voinut mennä itse niin rikki ekasta kokemuksesta, että nyt olisin aivan lukossa.
Juuri näin! Miksi pitää väkisin yrittää kiistää sitä, että vanhemmuus yleensä avartaa ihmisen maailmankuvaa tavalla, jota mikään muu asia ei tee. Itse sain aika vanhana lapsen (34 v), joten jo ennen lasta maailmankuva oli mielestäni hyvin avoin (olin asunut useassa maassa, opiskellut yliopistotutkinnon, tehnyt töitä eri aloilla, eri maalaisten ihmisten kanssa, tukenut raiskattua ystävää, hoitanut muiden lapsia...), mutta silti lapsen myötä näen tietyt asiat uudessa valossa. Tämä ei tapahtunut heti hänen synnyttyään, vaan vuosien kuluessa, kohdatessani tilanteita hänen kanssaan ja lapsen näkökulmasta. Ja kyllä, esim. päiväkodin henkilökunnassa huomaa eron niiden välillä joilla on omia lapsia ja joilla ei ole. Lapseton ei MISSÄÄN NIMESSÄ ole huonompi hoitaja/kasvattaja, voi olla jopa parempikin johtuen siitä, että jaksaa töissä innostua paremmin lasten jutuista, kun niitä ei tarvitse kohdata kotona :), mutta ajattelutavassa/suhtautumisessa on eroa. Tätä eroa on vaikea selittää, mutta ehkä sana "perstuntuma" kuvaa sitä parhaiten (tuo siis puuttuu lapsettomilta). Sama koskee neuvolan terkkoja ja muita lasten kanssa työskenteleviä.
Ikävä totuus: lapsettomat keski-ikäiset naiset ovat itsekkäitä, sietämättömiä kiukuttelijoita. Äidit taas ovat epäitsekkäitä, pitkäpinnaisia, aikuiseksi kasvaneita täysiä naisia. Tämä miehen mielipiteenä ja lähipiiriä + työpaikan naisia seuranneena. Lapsettomat naiset jäävät itsekin kuin lapsen tasolle. Tätä ei saisi sanoa, mutta totta se vaan on. Nuorilta naisilta sietää paremmin sitä lapsellisuutta, kun oikeasti ovat vielä puoliksi lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin,olet lapseton.Meillä äideillä on kaikki mitä sullakin.Sulla ei vaan ole sitä,mitä mulla on.
Ihminen kasvaa aikuiseksi lasten myötä.Näin se vain menee..[/quoteNiin. Ainakin sun äitiyden myötä kehittynyt empatiakyky on vertaansa vailla. ;D
Yksi toinen lapseton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa jotenkin huonosti kirjoitettu juttu. Alkoi vain säälittä kirjoittajan elämä - kuinka voi ihminen olla niin turha, että ainoa sisältöä elämään tuova asia on lapset. Minuun kirjoituksella oli varmaan täysin vastakkainen vaikutus, kuin mitä kirjoittaja haki. En arvosta äitejä tai äitiyttä yhtään sen enempää kuin äsken, oikeastaan arvostan varmaan vähemmän jos se vain on mahdollista.
Niin,olet lapseton.Meillä äideillä on kaikki mitä sullakin.Sulla ei vaan ole sitä,mitä mulla on.
Ihminen kasvaa aikuiseksi lasten myötä.Näin se vain menee..
Näin se vain menee - tuo kaikkien perusteluiden ja argumenttien ehdoton kuningas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävä totuus: lapsettomat keski-ikäiset naiset ovat itsekkäitä, sietämättömiä kiukuttelijoita. Äidit taas ovat epäitsekkäitä, pitkäpinnaisia, aikuiseksi kasvaneita täysiä naisia. Tämä miehen mielipiteenä ja lähipiiriä + työpaikan naisia seuranneena. Lapsettomat naiset jäävät itsekin kuin lapsen tasolle. Tätä ei saisi sanoa, mutta totta se vaan on. Nuorilta naisilta sietää paremmin sitä lapsellisuutta, kun oikeasti ovat vielä puoliksi lapsia.
Hmmm ... työelämässä minulle suureksi ikäväksi vastaan tullut ehdottomasti kammottavin nainen (ja ihminen!) koskaan on ollut 50+ nainen. Maine koko konsernissa (silloin noin 60 000+ ihmistä ympäri maailmaa) perusv-mäisenä, harvinaisen ilkeänä, ikävänä ja kammottavana ämmänä. Häntä vihasivat kaikki. Siis liioittelematta kaikki. Aivan kammottava ihminen. Myös huono työssään, tyhmä ja epäpätevä. Hermostunut, kiukkuinen, yksinkertaisesti todella perustavanlaatuisesti ilkeä ja äärimmäisen vastenmielinen ihminen. Pysyi hommassaan vain mielistelemällä sopivia pomoja.
Ja kyllä, hänellä oli lapsia ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin,olet lapseton.Meillä äideillä on kaikki mitä sullakin.Sulla ei vaan ole sitä,mitä mulla on.
Ihminen kasvaa aikuiseksi lasten myötä.Näin se vain menee..[/quoteNiin. Ainakin sun äitiyden myötä kehittynyt empatiakyky on vertaansa vailla. ;D
Yksi toinen lapseton
Niinpä. Älykkyys, kypsyys, aikuisuus ja sivistyneisyys myös paistavat ap:sta. Siinä suurinpiirtein 4-v. tyhmän, ilkeän ja huonostikäyttäytyvän lapsen tasolla ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa oikea lasikatto naisille on meidän itsemme ylläpitävä, toisia arvosteleva ja alas painava "verkosto".
Missä sana "hyväsisarkerho"? Emmekö voisi tukea, oppia toisiltamme, arvostaa erilaisia oppimispolkuja?
Nainen on naiselle susi. Huoh.
Oppia kuitenkin on kaikki kokemamme. Ja hyvistä asioistakin oppii. Mä en tajua tätä, että aina vedetään ne kauheimmat kaltoinkohtelut esille eniten elämän koulussa. Ja usein jäädään niiden vangiksi.