Miksi mies haastaa riitaa aina silloin kun tarvitsee apuani?

Joskus sanotaan että on olemassa kahdenlaista vihaa (viha on tunne, joka ilmenee vihaisuutena kuten ap:n miehessä).

Yhdentyyppinen viha on reaktio tilanteisiin, joissa joku tekee sinua kohtaan jotain loukkaavaa tai pahaa. Tämä yleistä ja ymmärrettävää ja oikeutettu reaktio.

Toinen vihatyyppi on taas suojautumista haavoittuvuuden, heikkouden tai herkkyyden tunteita vastaan. Koska ei kestä haavoittuvuutta ja heikkoutta itsessään, reagoi vihaisuudella, sillä se on helpommin siedettävissä oleva tunne (itsessään). Tuolloin vihan tehtävä on suojella ihmistä surun, avuttomuuden, häpeän tai esim hylätyksitulemisenpelon tunteilta, sillä nuo tunteet sattuisivat ihmiseen itseensä paljon enemmän kuin vihan tunne. Tällaisilla ihmisillä vihasta tulee helposti tyypillinen reagointitapa vähänkin hankaliin tai ahdistaviin tilanteisiin, se automatisoituu tavallaan. Ja ihminen muuttuu sille itse vähän sokeaksi, koska se on eräänlainen elämäntapa. Jos heiltä kysyy, että miksi olet niin usein vihainen, he lähinnä hämmentyvät. Tämän tyyppisen vihan tunnistaa usein siitä, että kukaan ei ole tehnyt heitä kohtaan mitään pahaa, vaan ulkopuolisten silmin vihalle ei ole tilanteessa mitään syytä. Eli ap:n tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä oot muuten todella, siis todella kärsivällinen tukikeppi väkkyrään kasvaneelle miehellesi ja oikeasti vahva ihminen. Oletko kuitenkaan varma, että jaksat loputtomiin kannatella aikuista, jolla on lapsen tarpeet? Vaikka pitäisi itsestään huolta, niin tuollaisessa voi todella väsyä. Terapia olisi hyvä sparrauspaikka miehelle, siis joku hyvin kärsivällinen ja lehmänhermoinen kokenut ammatti-ihminen, joka kestäisi ne omanarvontunnon rääpimisyritykset ja jaksaisi rauhallisesti ja provosoitumatta ohjata kestävämmälle pohjalle. Tuossa täyttyisi varmaan kuntoutuksen kriteeritkin, sitä voisi käyttää tuohon.

t. ketjun kutonen

Ja lisään vielä, että onhan tuossa nyt selvä ero pystyvyydessä ainakin noin psyykkisesti teidän kahden välillä. Mies "kapinoi" sinua vastaan. On isolle ihmiselle varmasti kova paikka tarvita jatkuvasti apua, tuo on yksi tekijä, minkä takia esim. henkilökohtaisen avustajan työ on rankkaa. t. sama

Tämä on hyvä huomio. Selvästi tuon tyyppiset miehet kapinoivat sitä psyykkisesti pystyvämpää ja parempi-itsetuntoista vastaan. Mutta miksi? Mikä herättää halun kapinoida? Kaikki apua tarvitsevat eivät nimittäin kapinoi...

ap palaa asiaan illalla, nyt taitaa olla muuta puuhaa. Kiitos kovasti teille kaikille, olen päässyt ahdistuksesta tällä erää. Katsotaan miten kehittyy tällä välin.

Vierailija kirjoitti:

ap palaa asiaan illalla, nyt taitaa olla muuta puuhaa. Kiitos kovasti teille kaikille, olen päässyt ahdistuksesta tällä erää. Katsotaan miten kehittyy tällä välin.

Tule ap sitten kertomaan mitä mietit näistä kommenteista täällä, t. Kohtalontoverisi

Ehkä miehesi on vain henkisesti epävakaa? Oletko ap googlannut koskaan epävakaata persoonallisuushäiriötä?

Tuli mieleen että selitys voisi ehkä löytyä miehen ahdistuksesta. Joko yleisestä ahdistuksesta tai sitten että ahdistaa se ettei osaakaan vaan joutuu pyytämään apua, tai ahdistaa että sinä olet tavallaan parempi kun osaat ja pystyt auttamaan, tai ahdistaa se että rahat on niin tiukalla, tai ahdistaa se ettei ole menestynyt, tai ahdistaa ja stressaa elämässä moni muu asia.

Ahdistus aiheuttaa ihmisessä taistele tai pakene -tilan, se on aika fyysinen tunne ja jos sitä ei osaa sammuttaa (puuttuu tunteidenkäsittelykeinot) niin tila ja päälle ja reagoi sen pohjalta. Moni valitsee pakenemisen eli vaikka vetäytymisen tai konfliktin välttämisen. Mutta luonteesta riippuen joillakin tulee ahdistuksesta vahva taistele-reaktio. Eli tappele-reaktio, tekee mieli taistella ja tapella jotta ahdistus vähenisi. Joillakin se taistele-tila voi olla päällä ahdistuksen takia ison osan viikkoa..

Ahdistuneet ihmiset on ärtyisiä ja herkästi ärtyviä. Ja ärtynyt ihminen saattaa raivostua niinkin pienestä, että joku "häiritsee" häntä tai vaatii häneltä miettimistä, eli esim ap kysyy pari kysymystä firman asioista voidakseen auttaa.

Moni myös reagoi kontrollin puutteeseen vihalla eli riitelemällä. Ja se että on avuntarpeessa on kontrollin puutteen tila. Se että on auttamisen kohteena ja siten valta-asema heikompi, on kontrollin menettämisen tila. Ahdistuskin on tila, jossa ei ole täyttä kontrollia tunteisiinsa, ja siksi reaktio voi olla epämääräinen vihaisuus, joka tulee ulos riidan haastamisena pikkuasioista. Viha tarvii jonkun kanavan purkautua ulos, ja jos oikeaa kanavaa ei ole, niin ihminen voi pistää riidan pystyyn olemattomista.

Yrittäjämiehillä (kuten omallanikin) näyttää olevan yleisenä ongelmana narsistinen käytös, kuten edellä olette kuvanneet. No, menestymiseen vaaditaan tiettyjä narsistisia piirteitä, joten..  Uskomattoman samankaltaisesti he kyllä käyttäytyy, tuo raivareiden saaminen JOKA kerta kun häntä omasta pyynnöstään koittaa auttaa ymym. Ei auta kuin kestää tai lähteä. Ymmärtää ei edes kannata koittaa, terve mieli ei siihen kykene. Ja omakin pää sairastuu ajan myötä, alkaa pitää epänormaaliakin parisuhde/perhe-elämää normaalina. Itse olen pitkästä "unesta" herännyt, havahtunut yli 10 vuoden jälkeen siihen, miten kieroutunutta perhe-elämämme miehen vuoksi on. Eroa valmistelen, vaikka se kovin vaikeaa onkin niin käytännön kuin tunnetasollakin. Mutta kun mitta on täynnä, siihen ei enää yhtään pisaran puolikastakaan enää mahdu. Ja tavallaan se on helpotus, monta vuotta jo odottanut milloin se pisara tipahtaa, tiennyt että vasta silloin pystyy toimimaan.

Voimia muillekin "ikuisten pikkulasten" vaimoille!

Pitää muistaa, että osa yrittäjämiehistä on yrittäjiä siksi, että hankalan persoonansa vuoksi he eivät ole sopeutuneet palkkatyöhön eli työyhteisön jäseniksi ja johdettaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Yrittäjämiehillä (kuten omallanikin) näyttää olevan yleisenä ongelmana narsistinen käytös, kuten edellä olette kuvanneet. No, menestymiseen vaaditaan tiettyjä narsistisia piirteitä, joten..  Uskomattoman samankaltaisesti he kyllä käyttäytyy, tuo raivareiden saaminen JOKA kerta kun häntä omasta pyynnöstään koittaa auttaa ymym. Ei auta kuin kestää tai lähteä. Ymmärtää ei edes kannata koittaa, terve mieli ei siihen kykene. Ja omakin pää sairastuu ajan myötä, alkaa pitää epänormaaliakin parisuhde/perhe-elämää normaalina. Itse olen pitkästä "unesta" herännyt, havahtunut yli 10 vuoden jälkeen siihen, miten kieroutunutta perhe-elämämme miehen vuoksi on. Eroa valmistelen, vaikka se kovin vaikeaa onkin niin käytännön kuin tunnetasollakin. Mutta kun mitta on täynnä, siihen ei enää yhtään pisaran puolikastakaan enää mahdu. Ja tavallaan se on helpotus, monta vuotta jo odottanut milloin se pisara tipahtaa, tiennyt että vasta silloin pystyy toimimaan.

Voimia muillekin "ikuisten pikkulasten" vaimoille!

Kiitos tsempistä. Minun mieheni on yrittäjä, tosin ei menestynyt vaan kituuttava. Mutta joudun hänen raivareiden kohteeksi aina kun autan pyynnöstään.

Minä yritin työskennellä lapseni isän perheen yrityksessä ja aika huonosti meni. Ehkä olisi pitänyt kuunnella viisampiaan ja pysytellä mahdollisimman kaukana rakkaansa työpaikasta. En osaa sanoa kuinka hyvin sitä muiden ongelmatilanteisiin voi soveltaa, mutta voi siinä olla vinha perä

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin työskennellä lapseni isän perheen yrityksessä ja aika huonosti meni. Ehkä olisi pitänyt kuunnella viisampiaan ja pysytellä mahdollisimman kaukana rakkaansa työpaikasta. En osaa sanoa kuinka hyvin sitä muiden ongelmatilanteisiin voi soveltaa, mutta voi siinä olla vinha perä

Totta. Töihin ei kannata puolison firmaan mennä. Itse olen ap:n kohtalotoveri, ja autellut oman päivätyöni ohella ilmaiseksi aviomiehen firmassa, koska hän on apua pyytänyt (mutta sabotoi auttamistilanteet). Töihin en ikinä menisi miehen firmaan, koska en haluaisi että hän olisi pomoni. Ehkä silti pitäisi pysyä mahd kaukana miehen firmasta, mutta jos en auta vaikka osaan auttaa ja on aikaa auttaa niin siitä vasta kamala raivari tuleekin. Ja tavallaan ajattelen, että naimisissa kun tässä ollaan niin puolisoa pitää auttaa.

Kiinnostaisi tietää ymmärtääkö nämä miehet, että he itse tuhoavat turhalla kiukuttelulla mahdollisuutensa saada apua?

Onko ap paikalla?

Äh, ehdin kirjoittaa illalla pitkän tekstin, joka oli sitten mukamas liian pitkä. Kun rupesin sitä pätkimään, meni yhteentoista. Yritän tänä iltana uudelleen jos en aiemmin ehdi. Hieno keskustelu.

Miestä hävettää olla suhteessa jatkuvasti saamapuolella. On sen verran fiksu ettei pura pahaa mieltään suoraan sinuun, mutta kiukku tulee esiin joka tapauksessa. Tunnistan itseni tekstistäsi sillä tavalla että silloin kun olen kaikista stressaantunein, kodin kaaos haittaa kaikkein eniten. Kun menee kaikin puolin hyvin, ei pieni sotkukaan haittaa.

En tuomitsisi miestä tämän perusteella kokonaan tai lähtisi suunnittelemaan eroa, mutta itse tiedät miten vakava tilanne on.

Ylipäätään voi todeta, että on niitä jotka purkavat stressinsä toisten niskaan, yleensä kiukuttelemalla, ja niitä jotka ei pura, koska osaavat käsitellä stressiä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Miestä hävettää olla suhteessa jatkuvasti saamapuolella. On sen verran fiksu ettei pura pahaa mieltään suoraan sinuun, mutta kiukku tulee esiin joka tapauksessa. Tunnistan itseni tekstistäsi sillä tavalla että silloin kun olen kaikista stressaantunein, kodin kaaos haittaa kaikkein eniten. Kun menee kaikin puolin hyvin, ei pieni sotkukaan haittaa.

En tuomitsisi miestä tämän perusteella kokonaan tai lähtisi suunnittelemaan eroa, mutta itse tiedät miten vakava tilanne on.

Hyvä näkökanta, että hävettää olla koko ajan saamapuolella. Mutta eikö fiksu aikuinen ratkaisisi asian niin, että tarjoaa sitten kumppanilleen itse tukea jossain muussa vastavuoroisesti? Eikä kiukuttelemalla pura pahaa mieltään.. Vai lannistaako se liikaa, jos vaimo on menestyneempi, osaavampi tai parempipalkkainen eikä varsinaisesti tarvitse konkreettista apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miestä hävettää olla suhteessa jatkuvasti saamapuolella. On sen verran fiksu ettei pura pahaa mieltään suoraan sinuun, mutta kiukku tulee esiin joka tapauksessa. Tunnistan itseni tekstistäsi sillä tavalla että silloin kun olen kaikista stressaantunein, kodin kaaos haittaa kaikkein eniten. Kun menee kaikin puolin hyvin, ei pieni sotkukaan haittaa.

En tuomitsisi miestä tämän perusteella kokonaan tai lähtisi suunnittelemaan eroa, mutta itse tiedät miten vakava tilanne on.

Hyvä näkökanta, että hävettää olla koko ajan saamapuolella. Mutta eikö fiksu aikuinen ratkaisisi asian niin, että tarjoaa sitten kumppanilleen itse tukea jossain muussa vastavuoroisesti? Eikä kiukuttelemalla pura pahaa mieltään.. Vai lannistaako se liikaa, jos vaimo on menestyneempi, osaavampi tai parempipalkkainen eikä varsinaisesti tarvitse konkreettista apua?

Ap ilmoittautuu. Mies ei ole niin epäfiksu kuin luulisi. Häntä hävettää myös se, että itse asiassa tarvitsisin hänen apuaan paljonkin, mutta hänellä ei ole aikaa. Eli minulla on parikin lehmää ojassa kun tarjoudun häntä auttamaan. Yllättävän monessa asiassa myös saan murinaa, viimeksi tänään kun hän vitsinä löi roskapussin kouraani ja vein sen. Se olisi kuulemma ollut miesten hommia...

Itse asiassa mies puhui pari viikkoa sitten juuri tuosta häpeästä, ja sanoi suoraan ja ilmeisesti tarkoitti sitä sanatarkasti, ettei hänellä pää kestä teettää minulla ilmaiseksi töitä - pahimpina ruuhkina kun olen saanut palkkaakin. Itse asiassa se on molemmille helpompaa, koska silloin kun voin vedota hölmöilyjen tullen siihen, että ethän sä voi pomona noin toimia, hänen on ollut pakko myönnellä eikä arvostelu ole mennyt jotenkin hänelle niin ihon alle. Ei sillä ettei asia olisi myös ollut ongelmallinen. Kuitenkin pomon kanssa asuminen on ollut viime kädessä hyvää kasvatusta molemmille.

Tässä on nyt yksi yö nukuttu sohvalla ja toinen eri reunoilla sänkyä, mutta nyt mies on alkanut nöyrtyä. Aloitti pukiessaan kehumalla erään ruotsalaisen tennistähden nimellä varustettuja sukkiaan. Sanoi, ettei ikinä enää osta mitään muita vaatteita kuin semmoisia, missä se nimi lukee. Murahdin, että pitää varoa ettei sitten ala muuttua kyseiseksi olennoksi. No sehän ois hyvä, sanoo mies, että hän inhoaakin olla --- --- (oma nimi). Että kun se on ihan tyhmä ja rasittava tyyppi. Aitoa tuskaa ja leveä virnistys sekaisin.

Mies on eilen ja tänään liehunut kotinurkilla, lähestynyt, halannut varovasti, kysellyt miten se ja tämä juttu keittiössä tehdään. Jutteli, että on ollut viime aikoina tosi vähän osallinen perheen elämässä. Tämä oli sinänsä paljon sanottu, koska ensimmäistä kertaa perheen ympäriltä puuttui sitaatit kokonaan.

Tämä on uusperhe, ja hänellä on ollut vaikeuksia hypätä ikipoikamiehen roolista suoraan puikkoihin, vaikka halua on ollut. Tämä varmasti on lisännyt häpeää, ehkä sitä enemmän kun olen suhtautunut aika ymmärtäväisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miestä hävettää olla suhteessa jatkuvasti saamapuolella. On sen verran fiksu ettei pura pahaa mieltään suoraan sinuun, mutta kiukku tulee esiin joka tapauksessa. Tunnistan itseni tekstistäsi sillä tavalla että silloin kun olen kaikista stressaantunein, kodin kaaos haittaa kaikkein eniten. Kun menee kaikin puolin hyvin, ei pieni sotkukaan haittaa.

En tuomitsisi miestä tämän perusteella kokonaan tai lähtisi suunnittelemaan eroa, mutta itse tiedät miten vakava tilanne on.

Hyvä näkökanta, että hävettää olla koko ajan saamapuolella. Mutta eikö fiksu aikuinen ratkaisisi asian niin, että tarjoaa sitten kumppanilleen itse tukea jossain muussa vastavuoroisesti? Eikä kiukuttelemalla pura pahaa mieltään.. Vai lannistaako se liikaa, jos vaimo on menestyneempi, osaavampi tai parempipalkkainen eikä varsinaisesti tarvitse konkreettista apua?

Ap ilmoittautuu. Mies ei ole niin epäfiksu kuin luulisi. Häntä hävettää myös se, että itse asiassa tarvitsisin hänen apuaan paljonkin, mutta hänellä ei ole aikaa. Eli minulla on parikin lehmää ojassa kun tarjoudun häntä auttamaan. Yllättävän monessa asiassa myös saan murinaa, viimeksi tänään kun hän vitsinä löi roskapussin kouraani ja vein sen. Se olisi kuulemma ollut miesten hommia...

Itse asiassa mies puhui pari viikkoa sitten juuri tuosta häpeästä, ja sanoi suoraan ja ilmeisesti tarkoitti sitä sanatarkasti, ettei hänellä pää kestä teettää minulla ilmaiseksi töitä - pahimpina ruuhkina kun olen saanut palkkaakin. Itse asiassa se on molemmille helpompaa, koska silloin kun voin vedota hölmöilyjen tullen siihen, että ethän sä voi pomona noin toimia, hänen on ollut pakko myönnellä eikä arvostelu ole mennyt jotenkin hänelle niin ihon alle. Ei sillä ettei asia olisi myös ollut ongelmallinen. Kuitenkin pomon kanssa asuminen on ollut viime kädessä hyvää kasvatusta molemmille.

Tässä on nyt yksi yö nukuttu sohvalla ja toinen eri reunoilla sänkyä, mutta nyt mies on alkanut nöyrtyä. Aloitti pukiessaan kehumalla erään ruotsalaisen tennistähden nimellä varustettuja sukkiaan. Sanoi, ettei ikinä enää osta mitään muita vaatteita kuin semmoisia, missä se nimi lukee. Murahdin, että pitää varoa ettei sitten ala muuttua kyseiseksi olennoksi. No sehän ois hyvä, sanoo mies, että hän inhoaakin olla --- --- (oma nimi). Että kun se on ihan tyhmä ja rasittava tyyppi. Aitoa tuskaa ja leveä virnistys sekaisin.

Mies on eilen ja tänään liehunut kotinurkilla, lähestynyt, halannut varovasti, kysellyt miten se ja tämä juttu keittiössä tehdään. Jutteli, että on ollut viime aikoina tosi vähän osallinen perheen elämässä. Tämä oli sinänsä paljon sanottu, koska ensimmäistä kertaa perheen ympäriltä puuttui sitaatit kokonaan.

Tämä on uusperhe, ja hänellä on ollut vaikeuksia hypätä ikipoikamiehen roolista suoraan puikkoihin, vaikka halua on ollut. Tämä varmasti on lisännyt häpeää, ehkä sitä enemmän kun olen suhtautunut aika ymmärtäväisesti.

Ap, mukava kun ilmoittauduit. Täällä kohtalontoverisi. Pikainen vastaus nyt kiireen keskellä. Tämä voi olla aika hurja ehdotus, mutta mitä jos näyttäisit tämän keskustelun miehellesi. Silläkin uhalla, että siitä seuraisi kotona raastavaakin ajatustenvaihtoa.. Mutta koen, että tässä on muutama sellainen viesti, mikä voisi lisätä miehesi itseymmärrystä, ja siten vähentää tuota häpeää. Sillä häpeä on aina kuormittavaa...

Ja taas ap teknisissä ongelmissa. Onnistuin kaatamaan tekstinkäpistelyohjelman tämän takia, nyt se kelaa. Joten vastaaminen viipyy huomiseen.

Mietin itsekin tuota, että näyttäisin keskustelun miehelle. Hiukan arveluttaa, koska hänelle saattaa tulla turhan riisuttu olo. Mietin ehkä lähinnä tuota kysymystä, onko hän seksuaalisesti estynyt. No ei niin estynyt, etteikö sitä lainkaan olisi. Mutta niin estynyt, että selvästi on puolustuskannalla ja haluton minkäänlaisiin aluevaltauksiin, eli käytännössä suhde kaltaiseni seksinystävän kanssa olisi mahdoton, jos tarvitsisin häneltä apua tyydytykseen. Hämillisenä hän pitää asiaa itsekin niin nolona, etten ehkä haluaisi hänen joutuvan paljastelluksi asiassa. Jotenkin jo se, että lauma vieraita naisia paljastaa hänen heikkoutensa ja näkee sen läpi säälien, voi olla liian iso paukku. Tai mistäs minä tiedän. Mietin ankarasti. En halua ruokkia riittämättömyydentunnetta. Toisaalta, voihan se olla niin,että mikään ei ole pahempaa kuin oma mielikuvitus.