Miksi mies haastaa riitaa aina silloin kun tarvitsee apuani?

Olisko riittämättömyys? Sanoit avainsanoja: yrittäjä ja laihat vuodet, tarvii apua (ilmaista). Stressi on järjetön miehellä, eikä osaa kanavoida vitutustaan. Kiukuttelee joutavista rakkaimmalleen ja vielä varmaan yrittää laittaa sun syyksi jossain vaiheessa koko jutun. Leipää pitäisi pöytään saada...

Sä olet upea, että autat firmassa ja teet kotijutut. Onhan se sullakin stressi.

En mä sen viisaampi olen kuin kukaan muukaan. :D Eihän siinä auta kuin yhdessä alas istuminen  ja ääneen pohtiminen, että mitä asioita voisi tehdä toisin. Missä ne firman ongelmat ovat ja kunkin panotus arkeen. Mitä tulevaisuus tuo, jos tilanne jatkuu samaan tapaan?

Tämä oli mielenkiintoinen aloitus. Olen nimittäin omassa avioliitossani samassa tilanteessa. Mies tarvitsee usein apuani jossain projektissa, koska ei joko osaa itse jotain asiaa tai sitten on välttämätöntä olla kaksi tekijää. Ja minä mielelläni tietysti aina autan. Tottakai sitä puolisoaan haluaa auttaa. Mutta hän tekee auttamisen hankalaksi, koska juuri noin kun kuvaat niin hän alkaa rakentamaan kinaa jostain sillä hetkellä epäollennaisesta ("miksi täällä ei ole siivottu" - hmm, no sinun tavarat ne täällä levällään ovat..) ("per**le kun rakennuslupaa autokatokselle ei vieläkään ole haettu, ketuttaa kun kaikki asiat on tekemättä aina" -niin, no, sovimme että sinä hoidat ne lupa-asiat kulta"). On tylsää auttaa sen jälkeen, kun on ensin tullut haukutuksi. Tai jos autan jossain hyvin monimutkaisessa työprojektissaan ja kaikki ei välittömästi mene täydellisesti niin alkaa räyhääminen. Mutta tilanteet on sellaisia mistä ihan aidosti ei voisi selvitä yksin eli on minun avun varassa. En vaan ymmärrä.. Aina suuttuu, välillä suutun sitten takaisin kohtuuttomasta kiukuttelusta ja häivyn sitten paikalta ja sitten hän on pulassa koska asia jää tekemättä. Mutta ei ilmaiselle avulle kannattaisi suuttua :( .. Ja vihapäissään ei kiitä avusta, vaikka olisi kyseessä tärkeäkin projekti joka on onnistunut minun ansiosta lopulta. Rahasta meilläkin tiukkaa, ehkä se sitten kiristää miestä. En käsitä mitä mies ajattelee. Tuhoaa itse mahdollisuutensa saada apua...

Kerro ap tarkemmin miehen luonteesta. Onko noin muutenkin kärsimätön luonne? Kiihtyykö muuten helposti? Tai onko jotenkin huono itsetunto, loukkaantuu herkästi? Vaatiiko itseltään (ja muilta) paljon ja odottaa täydellisyyttä? Ajatteleeko mustavalkoisesti eli että joku henkilö tai asia on yhdellä hetkellä aivan ihana ja seuraavalla hetkellä täysin paska? Onko pitkään kiinni vihapuuskissaan?

Meillä sama. Mies on yrittäjä, ja saa kyllä jonkunlaisen toimeentulon siitä itselleen mutta firman rahat on niin tiukassa että ei pysty ostamaan ulkopuolista apua asioihin joita ei osaa tai ehdi tehdä itse. Minä sitten parhaani mukaan autan ilmaiseksi. Mutta aina auttamisen hetkellä mies järjestää jonkun raivarin.. Hänen auttaminen on ihan kamalaa koska saan sellaisen räyhäämisen niskaani ettei kukaan ulkopuolinen uskoisi. Ei minun olisi pakko auttaa eikä moni muu vaimo edes osaisi häntä auttaa (minä satun koulutukseni vuoksi osaamaan ne tietyt jutut).. Miksi mies aina kiukuttelee kun autan?? Kertokaa viisaat.

Odottaa, että sama ihminen täyttäisi kaikki tarpeet kerralla: tarve saada apua ja tarve tuntea, että ei ole ainoa avuton siinä tilanteessa, koska ottaa itsetunnolle. Ilmaisee niitä sekaisin, kun ei osaa muutakaan.

Hyvin yksinkertaista.

Kun autat, hän kokee sinulla olevan valtaa ja hän on itse alistetussa asemassa.

Hän yrittää tasata valta-asemaa painamalla sinua alas haukkumalla.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin yksinkertaista.

Kun autat, hän kokee sinulla olevan valtaa ja hän on itse alistetussa asemassa.

Hän yrittää tasata valta-asemaa painamalla sinua alas haukkumalla.

Kun on itse tuossa tilanteessa toinen osapuoli, ei osaa nähdä mistä on kyse. Saatat hyvinkin olla oikeassa, kiitos kommentistasi. En ole ap, mutta samassa tilanteessa. Tavallaan auttajalla onkin valtaa (koska autettava on sillä hetkellä riippuvainen auttajasta), mutta en käsitä mitä se haittaa? Miksi tuollainen aika arkinen alistettu asema voi olla niin kamalan tuntuinen että pitää järjestää hirveä riita? Kyllä minuakin usein autetaan jossain mitä en osaa eikä se herätä minussa kuin positiivisia tunteita.

Mietin tuota valta-asetelman tasaamista haukkumalla. Tulee mieleen joku narsisti.. Tai itsestään äärimmäisen epävarma henkilö joka yrittää kontrolloida puolisoaan tuhoamalla puolison itsetunnon haukkumalla häntä.

Eikö mies käsitä, että auttamistilanteessa valta-asetelma on ihan toisarvoinen asia, olennaista oliso vain saada tehtävä kunnolla hoidettua?

Ahterit tutkittu, sieltä löytyi itseltä hammasharja poikittain mutta miehellä on niin kireä ettei siinä ole enää reikää ollenkaan.

Onko muilla vastaavia kokemuksia vai onko tämä yksilö jotenkin poikkeustapaus? Miksi pitää tuollalailla sabotoida itseään? Toinen tilanne jossa se tulee esiin on lähteminen. On olevinaan hirveä kiire, mutta mies kantaa lähtiessään vastuuta vain itsestään, minä koko systeemistä. Eli en pysty lähtemään samalla lailla lentäen kuin harvoin, ja usein lähtiessä muutun hitaaksi, kun pitää samaan aikaan tehdä viimeiset jutut ja miettiä kokonaisuutta, ja laskentateho ei tahdo riittää. Miehen kärsimättömyys vain pahentaa asiaa. Sitten se menee autoon valmiiksi murjottamaan sen sijaan että kysyisi mitä voi tehdä että päästään lähtemään nopeasti. Eli jos minä pääsisin keskittymään suunnittelemiseen ja mies hakisi puuttuvat tavarat ja tekisi ne viimetingan tehtävät, oltaisiin enemmän kuin puolet nopeampia. Pari kertaa mies on lähtenyt ilman minua.

Olen kysellyt, miksi se vetoaa ihan todelliseen kiireeseen niissä tilanteissa jos ei kuitenkaan ole valmis tekemään kaikkeaan. Eli miksi ottaa sellaisessa tilanteessa aikaa mielenosoittamiseen ja miksi pitää suututtaa minut niin, että yhteinen reissu olisi mahdollisimman ankea. Lopulta miehelle meni perille, etten hidastele tahallani enkä ärsyttääkseni, lähteminen on muuttunut hiukan helpommaksi sen jälkeen.

Ai että. On tuossa kyllä varmaan stressillä iso rooli. En vain olisi kuvitellut joutuvani ikinä nöyrtymään tällaiseen kohteluun. Ottaa luonnon päälle juu. Tai siis, kun on jo siirtynyt sellaiseen rooliin, joka on niin vieras, niin tuntuu että kartta on väärinpäin ja maasto outo. Tunnistaako muut tämän? Ensin tuntui oikeastaan hyvältäkin, että joutui hiukan laajentamaan omaa roolia sinne kodinpyörittäjän suuntaan, se kun on minulle alunperin aika vierasta tässä mittakaavassa ja ilman apua. Nyt tuntuu, että mitä enemmän annan, sitä enemmän otetaan ja arvostus vain vähenee. Kai tuolla syyllisyydentunteita on, mutta ne eivät johda pehmenemiseen vaan hillittömään rimpuiluun.

Eilen sitten siivosin vihapäissäni harvinaisen tehokkaasti, hävitin tavaraa aika surutta ja riehuin selkäni kipeäksi. Päättelin, että ahdistus on niin suuri, ettei se vähene kuitenkaan muutenkaan, joten siivotaan nyt sitten senkin edestä. Se vain ei auttanut mitään. Nyt on siistimpää kyllä, mutta en katso sitä ilolla vaan mielen täyttää halveksunta ja inho miestä kohtaan. Ja kun väsynyt mies tulee kotiin ja istuu tuolilla tekemättä mitään muuta, puren hammasta etten heittäydy tosissaan ilkeäksi ja muka-ihmettele ääneen moista laiskuutta, koska itse en vaan ehtisi sillä lailla aikaa tappaa. Jos lepään, teen senkin tehokkaasti enkä tuollalailla nököttäen.

En tiennyt osaavani olla näinkin häijy. On vain ollut pakko ruveta puolustautumaan, koska vaihtoehtona olisi masentuminen tai häipyminen. Niihin en viitsisi ensimmäiseksi alkaa. Mies vaikuttaa hämilliseltä ja loukkaantuneelta, taitaa pitää pikkumaisuutena kylmyyttäni. Että mitä se nyt enää kiukkuaa, hyvän työnhän hän teki kun pisti minuun vauhtia ja asiathan hoituivat. En tiedä osaako se venyä tuosta vai ei. Välillä se yllättää positiivisesti ja ymmärtää ihan itse kaikenlaista, mutta onhan se jotenkin aika itsekeskeinen.

Onko tässä jollekin jotain tuttua? Ollaanko tässä menossa syteen tai saveen, pitäisikö hälytyskellojen kilistä? En tiedä kun ne soivat vähän väliä ja kuitenkin on mummo tarponut lumessa taas muutaman sata metriä.

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap tarkemmin miehen luonteesta. Onko noin muutenkin kärsimätön luonne? Kiihtyykö muuten helposti? Tai onko jotenkin huono itsetunto, loukkaantuu herkästi? Vaatiiko itseltään (ja muilta) paljon ja odottaa täydellisyyttä? Ajatteleeko mustavalkoisesti eli että joku henkilö tai asia on yhdellä hetkellä aivan ihana ja seuraavalla hetkellä täysin paska? Onko pitkään kiinni vihapuuskissaan?

Luonne tässä on se avainsana. Jos tyyppi vaan ON tuollainen, ei hän siitä enää miksikään muutu. Keskustella voitte, tai voit yrittää keskustella kiukkuavan miehesi kanssa, mutta todennäköisesti käytös ei siitä suuremmin muutu. Ja vaikka muuttuisi, mies silti tuntee - resentment, en muista mitä se on suomeksi (olen kaksikielinen), ja varmaan sitten mököttää hiljaa ja kiehuu kunnes taas räjähtää jostakin.

Itse lähtisin kyllä menemään, jos kyse on siis hänen temperamentistaan. Se ei muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap tarkemmin miehen luonteesta. Onko noin muutenkin kärsimätön luonne? Kiihtyykö muuten helposti? Tai onko jotenkin huono itsetunto, loukkaantuu herkästi? Vaatiiko itseltään (ja muilta) paljon ja odottaa täydellisyyttä? Ajatteleeko mustavalkoisesti eli että joku henkilö tai asia on yhdellä hetkellä aivan ihana ja seuraavalla hetkellä täysin paska? Onko pitkään kiinni vihapuuskissaan?

Luonne tässä on se avainsana. Jos tyyppi vaan ON tuollainen, ei hän siitä enää miksikään muutu. Keskustella voitte, tai voit yrittää keskustella kiukkuavan miehesi kanssa, mutta todennäköisesti käytös ei siitä suuremmin muutu. Ja vaikka muuttuisi, mies silti tuntee - resentment, en muista mitä se on suomeksi (olen kaksikielinen), ja varmaan sitten mököttää hiljaa ja kiehuu kunnes taas räjähtää jostakin.

Itse lähtisin kyllä menemään, jos kyse on siis hänen temperamentistaan. Se ei muutu.

Samaa mieltä. Itse en jaksaisi tuollaista. Lusikat jakoon vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap tarkemmin miehen luonteesta. Onko noin muutenkin kärsimätön luonne? Kiihtyykö muuten helposti? Tai onko jotenkin huono itsetunto, loukkaantuu herkästi? Vaatiiko itseltään (ja muilta) paljon ja odottaa täydellisyyttä? Ajatteleeko mustavalkoisesti eli että joku henkilö tai asia on yhdellä hetkellä aivan ihana ja seuraavalla hetkellä täysin paska? Onko pitkään kiinni vihapuuskissaan?

Ap jatkaa, äsken en huomannut nimmaria laittaa. No siis, en huomannutkaan että tänne oli tullut uusia kirjoituksia sillä välin kun omaa aamunavaustani pykäsin. Onpa hämmentävää, että muut raportoivat ihan samaa. Ja jotenkin ilahduttavaa, että kysymys ei ole miehen eriskummallisuudesta ainakaan pelkästään. Tai sitten meille on kertynyt ne maan kymmenen ihmehiihtäjää.

Mies ylpeilee kärsivällisyydellään, ja on todella taitava asiakkaiden ja muiden kontaktien kanssa. Ehkä tuo sitten käyttääkin koko kiintiön heihin. Minä saan näköjään sitten ne lapsellisuudet. Oikeastaan aika liikuttavaa, jos asiaa oikein ajattelee.

Mutta siis itsetunto hänellä on aika surkea, koko yritys on ilmeisesti rakentunut sitä korjaamaan, joten eihän se ihme ole jos mies joutuu puolustuskannalle herkästi jos kokee minun uhkaavan sitä mitenkään. MIkään maine ja arvostus ei kuitenkaan tyydytä itsetuntoa, joka on romutettu lapsena (lukihäiriö älykkäällä plus ankara ja jotenkin outo kotikasvatus). Perfektionisti ja ylettömän velvollisuudentuntoinen tuo on. Ja tosiaan huono pyytämään anteeksi tai sietämään riippuvaisuutta itsessään tai muissa. Helposti ylimielinen ja inhottavan tarkkasilmäinen.

Minulla kun taas on itsetunto alunperin luja, se tuntuu ärsyttävän miestä ja tuntuu ajoittain, että se aiheuttaa hillitöntä kateutta. Omanarvontuntoni pitäisi saada räävittyä samalle tasolle kuin hänen, ennen ei voi levätä. Sellaiseen en kyllä aio suostua, kiivetköön itse ylemmäs jos ei kestä epäsuhtaa.

Jollain tasolla olen ehkä itse mustavalkoisempi, ainakin tänään on hyvin vaikea muistaa, että mulla oli eilen aamulla tosi lämpimiä tunteita tuota otusta kohtaan. Mutta mies on niin paljon epäluuloisempi persoona, että mustavalkoisuuden puute on enemmänkin sitä, että valkoista ei juuri näy, ja taito on sitä että sietää harmaata. Aina hiukan kireä, inhoaa ja pyristelee pakoon aina jos pitäisi ihan oikeasti rentoutua ja antautua. On se vähän oppinut, mutta hidasta on.

Tämä on yksi asia, jota mietin. Että onko tuo toinen sykli, joka aiheuttaa paskamyrskyn nousemisen. Minä houkuttelen miehen ulos kuorestaan, hän raukka joutuu uudelle läheisyyden tasolle, lähtee mustekalana pakoon ja sylkee pilven perästään. Eksyttääkseen. Edellisen kerran kun etsin apua netistä, löysin pätkän, jossa tyypiteltiin parisuhdekäytöstä kiintymysmallien pohjalta. Että ylivelvollisuudentuntoisesti kiintynyt kokee seksin ja läheisyyden ajanhaaskuuna, koska ei pysty luopumaan siitä vahtikoiraroolista. Silloin henkinen nälkä on uhka ja halveksittava asia, itsessä ja toisessa.

Niin ja kolmas sykli on se, että perjantain tullen mies alkaa taas haastaa riitaa. Koska tietää minun odottavan, että saan hänet silloin itselleni. Minä taas pitkään olin helposti suututettavissa, koska odotukset olivat niin suuret, kesällä kun on hänellä kiireisintä ja viikolla ei paljon nähdä.

Jotenkin tämä on kyllä kasvattanut minua ja paljon. Mutta kasvattaako se minua kieroon, mietin nyt. Vai oikeneeko mies ennen kuin tukikeppi vääntyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro ap tarkemmin miehen luonteesta. Onko noin muutenkin kärsimätön luonne? Kiihtyykö muuten helposti? Tai onko jotenkin huono itsetunto, loukkaantuu herkästi? Vaatiiko itseltään (ja muilta) paljon ja odottaa täydellisyyttä? Ajatteleeko mustavalkoisesti eli että joku henkilö tai asia on yhdellä hetkellä aivan ihana ja seuraavalla hetkellä täysin paska? Onko pitkään kiinni vihapuuskissaan?

Ap jatkaa, äsken en huomannut nimmaria laittaa. No siis, en huomannutkaan että tänne oli tullut uusia kirjoituksia sillä välin kun omaa aamunavaustani pykäsin. Onpa hämmentävää, että muut raportoivat ihan samaa. Ja jotenkin ilahduttavaa, että kysymys ei ole miehen eriskummallisuudesta ainakaan pelkästään. Tai sitten meille on kertynyt ne maan kymmenen ihmehiihtäjää.

Mies ylpeilee kärsivällisyydellään, ja on todella taitava asiakkaiden ja muiden kontaktien kanssa. Ehkä tuo sitten käyttääkin koko kiintiön heihin. Minä saan näköjään sitten ne lapsellisuudet. Oikeastaan aika liikuttavaa, jos asiaa oikein ajattelee.

Mutta siis itsetunto hänellä on aika surkea, koko yritys on ilmeisesti rakentunut sitä korjaamaan, joten eihän se ihme ole jos mies joutuu puolustuskannalle herkästi jos kokee minun uhkaavan sitä mitenkään. MIkään maine ja arvostus ei kuitenkaan tyydytä itsetuntoa, joka on romutettu lapsena (lukihäiriö älykkäällä plus ankara ja jotenkin outo kotikasvatus). Perfektionisti ja ylettömän velvollisuudentuntoinen tuo on. Ja tosiaan huono pyytämään anteeksi tai sietämään riippuvaisuutta itsessään tai muissa. Helposti ylimielinen ja inhottavan tarkkasilmäinen.

Minulla kun taas on itsetunto alunperin luja, se tuntuu ärsyttävän miestä ja tuntuu ajoittain, että se aiheuttaa hillitöntä kateutta. Omanarvontuntoni pitäisi saada räävittyä samalle tasolle kuin hänen, ennen ei voi levätä. Sellaiseen en kyllä aio suostua, kiivetköön itse ylemmäs jos ei kestä epäsuhtaa.

Jollain tasolla olen ehkä itse mustavalkoisempi, ainakin tänään on hyvin vaikea muistaa, että mulla oli eilen aamulla tosi lämpimiä tunteita tuota otusta kohtaan. Mutta mies on niin paljon epäluuloisempi persoona, että mustavalkoisuuden puute on enemmänkin sitä, että valkoista ei juuri näy, ja taito on sitä että sietää harmaata. Aina hiukan kireä, inhoaa ja pyristelee pakoon aina jos pitäisi ihan oikeasti rentoutua ja antautua. On se vähän oppinut, mutta hidasta on.

Tämä on yksi asia, jota mietin. Että onko tuo toinen sykli, joka aiheuttaa paskamyrskyn nousemisen. Minä houkuttelen miehen ulos kuorestaan, hän raukka joutuu uudelle läheisyyden tasolle, lähtee mustekalana pakoon ja sylkee pilven perästään. Eksyttääkseen. Edellisen kerran kun etsin apua netistä, löysin pätkän, jossa tyypiteltiin parisuhdekäytöstä kiintymysmallien pohjalta. Että ylivelvollisuudentuntoisesti kiintynyt kokee seksin ja läheisyyden ajanhaaskuuna, koska ei pysty luopumaan siitä vahtikoiraroolista. Silloin henkinen nälkä on uhka ja halveksittava asia, itsessä ja toisessa.

Niin ja kolmas sykli on se, että perjantain tullen mies alkaa taas haastaa riitaa. Koska tietää minun odottavan, että saan hänet silloin itselleni. Minä taas pitkään olin helposti suututettavissa, koska odotukset olivat niin suuret, kesällä kun on hänellä kiireisintä ja viikolla ei paljon nähdä.

Jotenkin tämä on kyllä kasvattanut minua ja paljon. Mutta kasvattaako se minua kieroon, mietin nyt. Vai oikeneeko mies ennen kuin tukikeppi vääntyy?

No mieti mitä jaksat ja kestät. Jos itse olet hyvin mustavalkoinen, eli toinen on ihana tai perseestä, niin voi olla vaikeat ajat. Onneksi kuitenkin tiedostat nuo haasteet. Pariterapia voisi olla yksi vaihtoehto, jos saat ukkosi sinne raahattua (epäilen).

Sä oot muuten todella, siis todella kärsivällinen tukikeppi väkkyrään kasvaneelle miehellesi ja oikeasti vahva ihminen. Oletko kuitenkaan varma, että jaksat loputtomiin kannatella aikuista, jolla on lapsen tarpeet? Vaikka pitäisi itsestään huolta, niin tuollaisessa voi todella väsyä. Terapia olisi hyvä sparrauspaikka miehelle, siis joku hyvin kärsivällinen ja lehmänhermoinen kokenut ammatti-ihminen, joka kestäisi ne omanarvontunnon rääpimisyritykset ja jaksaisi rauhallisesti ja provosoitumatta ohjata kestävämmälle pohjalle. Tuossa täyttyisi varmaan kuntoutuksen kriteeritkin, sitä voisi käyttää tuohon.

t. ketjun kutonen

Vierailija kirjoitti:

Sä oot muuten todella, siis todella kärsivällinen tukikeppi väkkyrään kasvaneelle miehellesi ja oikeasti vahva ihminen. Oletko kuitenkaan varma, että jaksat loputtomiin kannatella aikuista, jolla on lapsen tarpeet? Vaikka pitäisi itsestään huolta, niin tuollaisessa voi todella väsyä. Terapia olisi hyvä sparrauspaikka miehelle, siis joku hyvin kärsivällinen ja lehmänhermoinen kokenut ammatti-ihminen, joka kestäisi ne omanarvontunnon rääpimisyritykset ja jaksaisi rauhallisesti ja provosoitumatta ohjata kestävämmälle pohjalle. Tuossa täyttyisi varmaan kuntoutuksen kriteeritkin, sitä voisi käyttää tuohon.

t. ketjun kutonen

Ja lisään vielä, että onhan tuossa nyt selvä ero pystyvyydessä ainakin noin psyykkisesti teidän kahden välillä. Mies "kapinoi" sinua vastaan. On isolle ihmiselle varmasti kova paikka tarvita jatkuvasti apua, tuo on yksi tekijä, minkä takia esim. henkilökohtaisen avustajan työ on rankkaa. t. sama

Kuulostaa siltä, että mies pyrkii muutenkin pönkittämään itseään painamalla sinua alas, ei vain auttamisen yhteydessä.

Mitä perjantairiidan jälkeen tapahtuu? Käykö mies jossain vkonloppumenoissa? Yleensä pettäjät (mihin profiiliin miehesi näyttää myös sopivan erinomaisesti) kehittävät riitaa, jotta voivat hyvällä omallatunnolla tehdä sellaista, minkä tietävät loukkaavan toista.

Vierailija kirjoitti:

Odottaa, että sama ihminen täyttäisi kaikki tarpeet kerralla: tarve saada apua ja tarve tuntea, että ei ole ainoa avuton siinä tilanteessa, koska ottaa itsetunnolle. Ilmaisee niitä sekaisin, kun ei osaa muutakaan.

Mutta tämähän on ihan mahdoton odotus, ei kukaan voi täyttää kaikkia tarpeita kerralla. Eikä se ole edes puolison tehtävä...

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että mies pyrkii muutenkin pönkittämään itseään painamalla sinua alas, ei vain auttamisen yhteydessä.

Mitä perjantairiidan jälkeen tapahtuu? Käykö mies jossain vkonloppumenoissa? Yleensä pettäjät (mihin profiiliin miehesi näyttää myös sopivan erinomaisesti) kehittävät riitaa, jotta voivat hyvällä omallatunnolla tehdä sellaista, minkä tietävät loukkaavan toista.

Siltähän se on minustakin tuntunut että astinlauta olen, ja olen ihmetellyt onko minulla päässä vikaa kun olen ollut sellaista aistivinani. Perjantaihermostuneisuutta epäilin alun perin alkavaksi janovaivaksi, mies joi ennen minun aikaani jossain määrin liikaa ja nyt ei oikein lainkaan. Siitä ei kuulemma kuitenkaan ole kysymys ja täytyyhän se miehen sanaan luottaa ainakin sen verran kuin ei ole syytä sitä epäilläkään. Pettämispuoli ei taida olla hänen heiniään, hyvä kun tämänkään verran naisväki kiinnostaa. Perjantaisin minä olen painellut ovesta ulos etsimään mielenrauhaa ja mies nukkumaan tai töllön eteen. Kun kiinnitin huomiota kaavaan, perjantai meni hiljaiseksi sinnittelyksi ja läheisyyden säälittäväksi teeskentelyksi ja riita räjähti vasta lauantaina, mutta sitten sitäkin kiivaampana, kun oli raukka yrittänyt pidätellä ärtymystä koko päivän. Yritin tehdä torstaista pikkuperjantaita, mutta jännitys alkoi sitten vain päivää aiemmin. Tosin sitten paise saatiin puhki perjantaina jo, ja viikonloppu meni lähentyessä. Mutta puoli viikkoa draamaa käy raskaaksi pitemmän päälle.

Olen alun perinkin jotenkin hankalaan mieheen uskaltanut retkahtaa alun perin, koska ajattelin saavani tukea omiin pyrkimyksiini, jotka nekään eivät ole vähäiset. Ja kyllähän hän niitä ymmärtää ja suvaitsee, se on hänen parhaita puoliaan, hän ei ole pikkusielu muuten kuin tositarpeesensa. En kuitenkaan tiedä pystynkö niitä tavoittelemaan, jos minua arjessa aikansa pilkataan ja lytätään ja valitetaan siisteystasosta, joka poikamiehenä hänestä olisi ollut ekstraa, eikä montakaan asiaa hän edes huomaa, koska ei itse ikinä ole jotain kaapinovia putsannut. Jostain kumman syystä olen kuitenkin kokenut vahvistuvani tässä suhteessa siitä huolimatta, että säännöllisesti olo on järkyttävä. Ehkä siksi, että alan olla viisikymppinen ja masennushommat ja muu väistely on jo nähty. Niin kauan kuin koen, että toinen oikeasti kuitenkin myös edistyy ja itsekin kehityn, motivaationi säilyy. Sitten kun oikeasti alkaa näyttää umpikujalta, tilanne on toinen.

Ap. Luen hämmentyneenä ja mietteliäänä tekstejäsi. Kuvaat tilanteen, joka on lähes identtinen omani kanssa, tosin muutamat elämäntilannejutut varmaan vähän eroaa. Lähtemiset meillä menee ihan samoin kuin teillä. Myös ilmenee tuota, että kun pitäisi saada asiat matkaa varten kuntoon kiireessä, niin alkaakin mielenosoittaminen ja tekemisen hankaloittaminen ilman mitään ilmeistä syytä. Ja tunnistan senkin, että minä harmipäissäni sitten vaikka siivoan erityisen hyvin, mutta siisti lopputulos ei ilahduta enää vaan miehen lapsellisen käytöksen herättämä halveksinta on enemmän mielessäni. Asiaan tietysti kuuluu se, että ulkopuolisille (asiakkaat, kaverit) ollaan niin kärsivällistä ja niin kohteliasta että.. Mutta ilmeisesti kapasiteetti kuluu loppuun siitä koska se on väkinäistä kärsivällisyyttä ja sitten kotona räjähdetään. Tuttua on myös tuo arvostuksenkaipuu, siis ulkoisilla menestyksillä haetaan muiden ihailua ja sen saamiseen kuluu paljon vaivaa, aikaa ja rahaa. Samaten perfektionismi ja se ettei siedä heikkoutta itsessään tai muissa. Ja se, että aitoa rentoutumista ja heittäytymistä hyvin harvoin on, en tiedä olenko sitä koskaan hänessä nähnyt. Jonkinlaisen syklin minäkin havaitsen näissä räjähtelyissä, en vain vielä tiedä mikä ne selittää.. Läheisyys vs etäisyys suhteessamme.. vai vain se että kattila täyttyy väistämättä tasaisin väliajoin ja purkautuu.  Sen tiedän, että henkisen nälän tunnistaminen itsessä on uhka tällaiselle ihmistyypille. Henkisen tarvitsevuuden tunnistaminen itsessä. Se on heidän mielestään merkki heikkoudesta, ja nostaa piikit pystyyn.

Ei tuollaiset piirteet miehessä yleisiä ole. Mutta tietyllä luonteella varustetulle ihmiselle ne on tyypillisiä, ja juuri noin että ovat hankalia muille mutta siten sabotoivat eniten itseään. Itsekin tiedän ryhtyneeni suhteeseen muutamia hankalia piirteitä omaavan kanssa, mutta koska hän tuki minun vähän harvinaisempia asioita ja tavoitteita niin paljon, niin hänessä oli myös harvinaisia hyviä puolia, joita harvoin kohtaa.

Minäkin koen itsestäni, että minulla on hyvä itsetunto ja omanarvontunto. Siis siten että suhtaudun ihan rauhallisin mielin siihen että en osaa jotain, olen välillä heikko mutta olen myös hyvä monessa, mutta minulle riittää että tiedän sen itse, en tarvitse siihen muiden ihailua tai kehuja. Se jotenkin hämmentää tuota aviomiestäni. Olen miettinyt onko siitä kateellinen, kun pyrkii jotenkin polkemaan minua maanrakoon haukkumalla heikkouksiani. Mutta kun ei se toimi… suhtaudun ymmärtäväisesti omiin heikkouksiini, niin haukkumisten myötä alan vain halveksimaan miestä lisää :(

Miten miehesi selittää noita mielenosoittamisiaan ja kiukunpuuskiaan? Siis jälkikäteen? Suostuuko ylipäätään puhumaan niistä?

Osoittaako mieltään sinulle siitä, jos auttamisestasi ei tule mitään miehen kiukuttelun takia ja homma jää siksi hoitamatta? Syyllistääkö sinua siitä?

Osaako heittäytyä sängyssä, onko seksielämänne nautinnollista? Huolehtiiko hän sinun tarpeista? Vai onko estoinen..

Veikkaanpa että tällaisilla miehillä on muitakin ongelmia..Väitän että ovat ajautuneet ristiriitoihin aiemminkin. Ap vaan on niin lehmänhermoinen että sietää moista lapsellista kiukuttelua.