Lue keskustelun säännöt.
Pyörryin tänään bussissa - kukaan ei auttanut
26.09.2016 |
Menkat siis alkoivat tänään ja oli kovat kivut. Bussi oli ihan täynnä, joten jouduin seisomaan. Yhtäkkiä alkoi huimaamaan kamalasti. En ehtinyt tekemään mitään, kun yhtäkkiä olin lattialla. Kukaan ei siis ensinnäkään ottanut minua kiinni eikä huomioinut muutenkaan. Tuijottivat vaan. Luulivat kai, että kaaduin vaan. En uskaltanut enää nousta seisomaan, joten istuin loppumatkan lattialla. Taas sain paljon tuijotuksia osakseni, mutta kukaan ei edelleenkään kysynyt, olenko ok tai luovuttanut minulle istumapaikkaansa. Mulla oli niin heikko olo, etten pystynyt puhumaan mitään, koska pelkäsin oksentavani. Kyllä oli avuton olo siinä. Mikä suomalaisia oikein vaivaa?
Kommentit (211)
Sain itse sairaskohtauksen myös Helsingissä paikalla jossa oli paljon ihmisiä. Kylmä talvi. Vapisin ja kaaduin maahan, tärisin. Kukaan ei auttanut, ihmisiä kyllä meni runsain määrin ohi. Vasta noin 20 minuutin kuluttua paikalle saapui järjestyksenvalvoja joka soitti ambulanssin. Olen ihan tavallisesti pukeutuva tyyppi, siisti, en haise.
Itse pyrin auttamaan kyllä kaikkia. Jos en uskalla itse mennä päihtyneen näköistä herättelemään, pyydän apuvoimia. Turvallisin tapa lienee lähestyä jalkopäästä, puhutella ja vaikka tönäistä jalalla sammuneen jalkoja. Siitä ei kukaan ehdi niin nopeasti nousemaan tai tarttumaan kiinni, etteikö ehtisi väistää. Sammunut ei myöskään säikähdä, kun ei mene heti kasvojen tasolle.
On kuitenkin äärettömän surullista, että avunsaanti riippuu mm. pukeutumisesta. Näin kokeen, jossa sama henkilö sai kaksi "sairaskohtausta" - ensin tavallisissa vaatteissa ja sitten pukumiehen vaatteissa. Tätä pukumiestä kyllä heti autettiin, tavallinen ihminen sai maata maassa vaikka kuinka kauan. Oma lähtökohtani on kuitenkin, että ihan kaikkia autetaan eikä ketään jätetä makaamaan yksinään mihinkään, vaikka olisi kuinka alkoholisoitunut. Vähintään hoidetaan apua paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pyörryin raskaana ollessani keskelle kauppaa. Kun muutaman sekunnin päästä virkosin, niin eräs vanhempi naisasiakas oli jo juossut kassalle ja kassahenkilö soittanut ambulanssin. En tiedä auttoiko raskaus asiaa, mutta kuvittelisin, että lasta, vanhusta tai raskaana olevaa olisi matalampi kynnys auttaa.
Tuskin olisin minäkään lähestynyt sinua.
Olisivat kaikki kuitenkin luulleet että seksin perässä minä vaan olen. Ei ole miehen helppoa jutella vieraalle naiselle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vittu suomalaiset on vastenmielistä kansaa.
Sinä mukaanlukien.
No eipä tarvi Suomessa enää asua onneksi, vaan ihan sivistysvaltiossa.
Sama taalla, eihan Suomessa saa edes ambulanssikyytia kun joku pissiliisa paattaa etta et saa.
En uskalla tulla edes lomalle sinne.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin olisin minäkään lähestynyt sinua.
Olisivat kaikki kuitenkin luulleet että seksin perässä minä vaan olen. Ei ole miehen helppoa jutella vieraalle naiselle...
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain itse sairaskohtauksen myös Helsingissä paikalla jossa oli paljon ihmisiä. Kylmä talvi. Vapisin ja kaaduin maahan, tärisin. Kukaan ei auttanut, ihmisiä kyllä meni runsain määrin ohi. Vasta noin 20 minuutin kuluttua paikalle saapui järjestyksenvalvoja joka soitti ambulanssin. Olen ihan tavallisesti pukeutuva tyyppi, siisti, en haise.
Itse pyrin auttamaan kyllä kaikkia. Jos en uskalla itse mennä päihtyneen näköistä herättelemään, pyydän apuvoimia. Turvallisin tapa lienee lähestyä jalkopäästä, puhutella ja vaikka tönäistä jalalla sammuneen jalkoja. Siitä ei kukaan ehdi niin nopeasti nousemaan tai tarttumaan kiinni, etteikö ehtisi väistää. Sammunut ei myöskään säikähdä, kun ei mene heti kasvojen tasolle.
On kuitenkin äärettömän surullista, että avunsaanti riippuu mm. pukeutumisesta. Näin kokeen, jossa sama henkilö sai kaksi "sairaskohtausta" - ensin tavallisissa vaatteissa ja sitten pukumiehen vaatteissa. Tätä pukumiestä kyllä heti autettiin, tavallinen ihminen sai maata maassa vaikka kuinka kauan. Oma lähtökohtani on kuitenkin, että ihan kaikkia autetaan eikä ketään jätetä makaamaan yksinään mihinkään, vaikka olisi kuinka alkoholisoitunut. Vähintään hoidetaan apua paikalle.
Näissä muurahaispesissä, joka Helsinki esim. on, ei yksilöt paljoa paina, koska "jokainen on oman onnensa seppä". Kertomasi esimerkki tuosta pukeutumisesta kuitenkin antaisi olettaa, ettei "jokainen on oman onnensa seppä" -hokema pitäisikään paikkansa, vaan että jäykkä ja kaavoihinsa kangistunut suomalainen yhteiskunta edelleenkin arvottaa ihmisiä statuksen perusteella. Ei mitään uutta siinä, mutta että se ulottaisi lonkeronsa jo yleisen auttamisen ja empatiankin puolelle tarkoittaen sitä, että ilmeisesti nämä asiat pitäisi 'ansaita' ensin yhteisön silmissä...
Usko pois vaikka oisit ollut amerikassa sua ei olisi autettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukioaikana mulle kävi täsmälleen samalla tavalla. Kukaan ei tarjonnut istumapaikkaa tai auttanut muutenkaan. Olin 16v.
Semmoinen on ihmisluonto. Kun hätä tulee, ihmiset vaan tuijottavat tyhjä katse silmissään, eikä kukaan tee yhtään mitään. Ei pidä toivoa liikoja, yksin on pärjättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kompastuin Helsingissä Hakaniemessä mukulakivikatua ylittäessäni.
Olin tulossa ystävän hautajaisten jälkeen järjestetyistä muistotilaisuudesta, mustissa vaatteissa, vähän silmät kyynelissä, hameessa ja korkokengissä, joita en arkena käytä.Iskin polveni ja lonkkani aika kipeästi katuun ja takana ravintolan terassilla puhkesi raikuva naurunremakka.
Kaipa ajattelivat, että siinä sai hienosteleva daami mitä ansaitsikin.
Onneksi pääsin jaloilleni ja selvisin messevillä mustelmilla. Siitä porukasta tuskin kukaan olisi tullut kiskomaan ylös lähestyvän ratikan alta.
En halua nyt vähätellä muuten kokemustasi, mutta mistä tiedät, että terassin naurunremakka liittyi kaatumiseesi? Kuulostaa vähän vainoharhaiselta.
Backinfinland kirjoitti:
Usko pois vaikka oisit ollut amerikassa sua ei olisi autettu.
Ei pidä paikkaansa.
T. USA:ssa asunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pyörryin raskaana ollessani keskelle kauppaa. Kun muutaman sekunnin päästä virkosin, niin eräs vanhempi naisasiakas oli jo juossut kassalle ja kassahenkilö soittanut ambulanssin. En tiedä auttoiko raskaus asiaa, mutta kuvittelisin, että lasta, vanhusta tai raskaana olevaa olisi matalampi kynnys auttaa.
Hyvä että sinulle kävi näin hyvä tuuri. Itse olin pyörtyä monta kertaa raskaana ollessani Helsingissä bussissa ja kaupassa jonossa. Pyysinkin istumapaikkaa ja kaupassa jouduin sanomaan maksaessani, että tuntuu että pyörryn näillä sekunneilla enkä oikein nähnyt tai kuullutkaan enää siinä mitään. Jotenkin sain maksettua. Kukaan ei auttanut mitenkään. Tuijottivat vain kuin eivät olisi ymmärtäneet ollenkaan. Oma kokemus on, että kukaan ei puutu mitenkään toisten tilanteeseen ja saatetaan vain tuhahdella, että mitäs liikut noin huonossa kunnossa. Olisit pysynyt kotona ja oma syy.
Minäkin lensin kerran teini-ikäisenä bussin äkkijarrutuksen voimasta bussin lattialle ja iskin takaraivoni voimakkaasti. Päästäni tuli verta ja vaaleat hiukseni sotkeentuivat punaiseksi. Minä ja ystäväni, joka oli mukana, kauhistelimme hysteerisenä eikä keneltäkään matkustajalta varmasti jäänyt huomaamatta äänekäs rysähdys, kun kaaduin. Kukaan ei silti edes kysynyt, olenko kunnossa. Päät vain kääntyilivät suuntaamme. Edes kuski ei pahoitellut tai tarkistanut matkustajien tilannetta jarrutuksen jälkeen. Kai ne kaikki ihmiset ajattelivat, että teinit vain siellä metelöi ja päihtyneenäkin varmaan ovat tms. Meni kyllä tosi nopeasti usko (suomalaisiin) ihmisiin siinä samassa.
Surullistahan se on, että ihmisillä on niin kova pelko, että se oudosti käyttäytyvä tai näyttävä, mahd.sairaskohtauksen saanut tyyppi on vain oikeasti kännissä ja nyrkki heiluu, jos menee auttamaan. Pakko kyllä myöntää, etten itsekään antaisi mitään elvytyspuhaltelua sekavan oloiselle puliukolle, mutta kyllä sitä voi kysyä ja huhuilla tarviiko apua. Tai soittaa vain hätänumeroon.
Olen pahoillani ap, että sulle kävi noin. Et varmasti ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen muutaman kerran soittanut spurguista häkeen ja sanonut, etten uskalla mennä katsomaan kun ketään muuta ei ole mailla halmeilla. Ovat kehottaneet huutelemaan kauempaa ja seuraamaan, kunnes lanssi tulee. Siihen pystyy ihan jokainen ikään ja kokoon katsomatta, pelko ei voi olla mikään syy ohittaa mahdollisesti kuoleva ihminen.
voi olla että luuli sun olevan aineissa :( ikävä kyllä meillä ihmisillä on paljon ennakkoluuloja ja jos ei itse tuollaisia kohtauksia saa niin ei voi ymmärtää.itse diabeetikkona olen huolissani, en edes kanna diabetestunnusta :( tää sai mut heräämään miten välinpitämättömiä ihmiset on.juuri tänään bussissa mietin miten paljon mua häiritsee suomalainen kulttuuri.kukaan ei puhu vaan tuijotetaan vaan, saataisiinpa tähän muutos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkkatarinat nuo naisen inttitarina.
Lahjoitan sinulle mielelläni kertaluonteisesti yhdet krampit, kun jalat lähtevät alta keskellä katua.
Tässä on vain ero, että mieheltä ei edes lähtisi jalat alta joidenkin hemmetin menkkojen takia. Joten ottaisin mielelläni vaikka kaikki kramppisi ja kipusi vastaan.
voi vitsi te miehet olette tyhmiä!mä oon monta kertaa krampannut kuin kuoleva ihminen menkkojen takia!voi vittu miehet!teette itestänne pellejä!ette voi tietää millasia ne kivut on.ihan sama kuin sut perseraiskattaisiin ja tuntisit kipua ja naiset vaan naurais.
En tiennytkään, ettei ihmiset tiedä ettei ketään tietenkään auta jos tarvitsee? Siis lääkäritkinhän ottavat maksun avusta. Eikä omaisetkaan välttämättä auta jos on tarve.
Jätän muut rauhaan ja toivon itselleni samaa, jos haluan makoilla bussin käytävillä, että saan sen rauhassa tehdä.
Backinfinland kirjoitti:
Usko pois vaikka oisit ollut amerikassa sua ei olisi autettu.
Kylla olisi autettu. Mina kompastuin jalkakaytavalla kaupan edessa ja sekunnissa oli kolme isoa miesta auttamassa ja nostamassa ylos. Yksi sanoi etta nojaa minuun vahan aikaa ennenkuin lahdet liikkeelle. Taalla pidetaan ovea auki takanatulijalle ja kysytaan tarviitko apua jos jollain nayttaa olevan vahan hankalaa. Seksin hinkumisesta ei myoskaan ole kyse, siihen on ihan toiset metoodit. t.amerikassa.
Mitä jos kyseessä oliskin sairaskohtaus?