Hirveimmät ajatuksenne?

Pakkoajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä toivon nytkin, että mies kuolisi. Ajais vaikka kolarin.

No eroa, vitun luuseri. Miksi sä roikut tuollaisessa?[/quote

Jää vakuutusrahat saamatta. Ite olet

Koulukiusaajalapset voisi luovuttaa pedofiileille.

Sinkkuna tunsin vahingoniloa, kun jotkut erosi, oli ne sitten julkisuuden henkilöitä tai tuntemiani ihmisiä. Mullakaan ei koskaan ollut ollut ketään, joten tunsin tyydytystä, kun joku muukin oli sinkku.

Nyt kun itse olen ensimmäistä kertaa ikinä parisuhteessa, en tunne samanlaista tyydytystä jonkun erosta. Tulee ehkä enemmän sääli.

Fantasioin mielessäni ihmisten ampumisesta: Pomojeni, muutaman entisen opiskelukaverin, parin poliitikon, yritysjohtajan ja muun yhteiskunnallisen vaikuttajan. Tai kidnappaamisesta ja kiduttamisesta; punon suunnitelmia, miten sen tekisin.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna tunsin vahingoniloa, kun jotkut erosi, oli ne sitten julkisuuden henkilöitä tai tuntemiani ihmisiä. Mullakaan ei koskaan ollut ollut ketään, joten tunsin tyydytystä, kun joku muukin oli sinkku.

Nyt kun itse olen ensimmäistä kertaa ikinä parisuhteessa, en tunne samanlaista tyydytystä jonkun erosta. Tulee ehkä enemmän sääli.

Aikaisemmin myös kummeksuin, miksi kukaan haluaa naimisiin ja herkästi ajattelin, jostakin parista, että ei tuu kestämään. Nyt on oma ajatusmaailma muuttunut. Kai minä olin vähän katkera, vaikka en sitä myöntänytkään 😊

Ajattelin tekeväni miehelleni myrkkysienistä ruokaa.

No otinkin sitten vaan avioeron

Ajattelen usein kaikenlaisia onnettomuuksia, esim kadulla kävellessä, näen mielessäni vaikka että auto ajaa lapsen päältä. En siis toivo tällaisiä... Tai imuroidessa näen kauhukuvan kun lemmikkijyrsijä joutuu imuroiduksi.

Kuvittelen mielessä myös luonnonkatastrofeja, esimerkiksi jos itse olisin thaimaassa ja iskisi tsunami.

Näen usein todella raakoja painajaisia, joita käyn päivätolkulla vielä läpi mielessäni. Minä olen 99,9% painajaisista juuri se kohde. Olen kuollut ja kidutettu useilla tavoilla.

Kerran unessa tapoin äitini, ja alkaa itkettää aina kun ajattelen sitä.

Olen kuitenkin suht normaali ihminen, opiskelen ahkerasti ja mulla on ystäviä :D En voi katsoa kauhuleffoja kun sitten nekin raakuudet tulevat uniin ja kohdistuu minuun.

Minäkin kuvittelen onnettomuuksia. Ajan harvoin autoa, mutta silloin kun pitää lähteä autolla jonnekin kauemmas, pyörin edellisenä yönä sängyssä kuvitellen, kuinka ajan kolarin.

Samoin olen alkanut olla huolissani omista vanhemmistani, kun tiedän heidän ajavan kauemmas.

Ennen pidin hoopona sitä, kun jonnekin matkustaessani isä kysyi tekstarilla, olenko päässyt perille. Nykyään laitan automaattisesti viestiä, kun olen perillä ja odotan myös vanhempieni ilmoittavan, kun ovat perillä.

Millainenkohan murehtija-mutsi olisin, jos minulla olisi omia lapsia...

Lukioaikana ja hieman sen jälkeenkin toivoin, että mulla olisi ollut ase, jolla olisin voinut pelätellä mun kiusaajia.

Mulla on välillä sellaisia pakko(?)ajatuksia kun leikkaan vihanneksia tai perunoita tms. keittiöveitsellä, että ajatteleb ja suorastaan näen silmissäni kuinka leikkaan sormiini niin että ne katkeavat, oikein kuulen korvissani millaista rutinaa liha, jänteet, luut jne. pitää.

Olen salaa tyytyväinen silloin kun luonnonmullistukset tappavat tuhansia ihmisiä, sillä maapallolla yksinkertaisesti on ihan liikaa ihmisiä luonnonvaroihin yms. nähden. Maanjäristykset, tsunamit, tulivuorenpurkaukset yms. ovat luonnon oma tapa palauttaa tasapainoa edes vähän.

Asun todella köyhässä maassa Afrikassa. Harrastan lenkkeilyä ja täällä ainoastaan paikasta A paikkaan B matkalla olevat miehet juoksevat, kukaan ei juokse ihan vaan kuntoillakseen. Paikallisille ajatus juoksevasta, valkoihoisesta naisesta on hykeryttävä. Juostessani minua osoitellaan, minulle nauretaan ja juoksutyyliäni matkitaan. Usein tulee mieleeni, että pitäisi huutaa, jotta minä en sentään ole köyhä ja musta.

Vierailija kirjoitti:

6: sinulla taitaa tuo olla pakko-oireista ajattelua? Hae hakusanalla ocd, sen oireina voi olla monen aiheisia pakkoajatuksia.

Itselläni on myös ocd ja hirveimpiä ovat olleet ne ocd:n muodot, joissa olen pelännyt/epäillyt näin aikuisiällä, että mitä jos isäni olikin pedofiili (ei kai oikeasti ole); joskus vahingossa eksyin lukemaan jotain eroottista tarinaa, jossa oli nuoripari ja sitten tämän naisen isä liittyi joukkoon, minua kiihotti se eroottinen osuus tai kuvailu siitä kerronnasta. Se isä-tytär-kuvio ällötti kylläkin, mutta en ymmärrä miksen lopettanut lukemista, kun isä tuli kuvioihin, miten saatoin jatkaa ja miten saatoin vielä kiihottua siitä tarinasta??? Aina sanotaan, että ei fantasioilla ynnä muilla ole väliä esim. moni raiskausfantasioija ei oikeasti halua tulla raiskatuksi, mutta silti, minähän olen itse ihan pervo, kun kiihotuin tuollaisesta! Mulla on ollut joskus pakko-oireena etsiä ihan ällöjä eroottisten tarinoiden aiheita ja kokeilla kiihotunko niistä. Sama juttu on myös niissä tarinoissa, joissa vaikka nainen nuolettaa itseään koiralla. :-([/quot

Helpottavaa lukea. Tyydyttäessä itseäni ajattelen tietysti erilaisia kiihottavia juttuja. Kerran sitten, just laukeamisen kynnyksellä, ihan puskista, päähäni tuli mielikuva että isäni siinä puuhastelee päälläni. Voi luoja, laukesin ja sen jälkeen olin aivan järkyttynyt: miten VOIN ajatella tuollaista! Ihan sairasta ja käsittämätöntä. Meillä on tosielämässä vaikea suhde, en paljoa häntä edes tapaa. Luulen, että oikeasti on hyvin epätodennäköistä, että hän olisi minua esim. hyväksikäyttänyt lapsena, ja vaikka olisikin, miten mä nyt siitä sen kummemmin fantasioisin??? Olen aika vapaamielinen seksissä, kokeillut kaikenlaista ja olen aika seksuaalinen. Olen sitten päätellyt, että ajatukseni ovat vaan luonnostaan jotenkin "vapaampia", että aivoni päästävät juttuja helpommin tajuntaani ja siksi tuokin tuli, yhtenä tosi kiellettynä ajatuksena. Kauheaa kun ei pysty kontrolloimaan itseään! Pitkään olin tuon jälkeen jumissa, en kyennyt miettimäänkään mitään seksiin liittyvää, mutta meni onneksi ohi. Luulen, että tällaista tapahtuu muillakin, vaikka tuskin kovin yleistä onkaan. Mutta kuka nyt tuollaista ottaisi edes parhaimman ystävänsä kanssa puheeksi.....

En välitä hukkuuko kärpäset vesiastiaan vai ei. Katson vaan kylmästi niiden räpiköintiä ja menen sisään keittämään kahvia. En taida ollakaan se empaattinen ja lämmin nainen joka kuvittelen olevani.

Myöhemmin omatunto iski, ja kävin lisäämässä vettä piripintaan, niin että ne pääsevät uimaan reunan yli turvaan. 

Joskus salaa toivon että siskolleni tulisi avioero. Ärsyttää hänen täydellinen perheensä, hyvät tulot ja osallistuva aviomies. Itse olen eronnut köyhä yh äiti.

Olen toivonut joskus elämäni kuoppaisimpina hetkinä lähimmille ystävilleni tapahtuvan jotakin ikävää. Että he saisivat potkut, eroaisivat tms. kamalaa. Ihan kuin en ihan itse olisi omia kuoppiani kaivanut tai saisin oman elämäni raiteilleni jos muiden elämä menisi päin helvettiä. 

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaajalapset voisi luovuttaa pedofiileille.

Mitä mä niillä tekisin? Puhusin niille järkeä?

Olen päikkytäti. Välillä ajattelen, että kunpa voisin ärsyttävälle lapselle antaa ympäri korvia... en todellakaan haluaisi oikeasti lapselle pahaa enkä usko fyysiseen kuritukseen ollenkaan. Mutta kun kymmenen lasta kirkuu ympärillä, niin näitä ajatuksia joskus tulee... onneksi ne ovat vain ajatuksia.

Vielä yksikin turha urputus keittolan emmännältä, niin paistan sen elävältä pinnauunissa...