Hirveimmät ajatuksenne?

Hirveimmät ajatukseni ovat niin inhottavia että minun ei tee mieli kirjoittaa niitä.

Kyllä mä toivon, että varakas vanhempi, joka on jättänyt minusta pitämättä huolta, eikä edes itse enää elä elämisen arvoista elämää, vaan lähinnä "on", vain kuolisi jo pois, koska itse tarttisin korkeamman elintason.

Valvottuani vuoden verran sairaan lapsen huutaessa kipuhuutoa päivät ja yöt, pyydettyäni sekä neuvolasta että päivystävältä lääkäriltä apua uupumukseeni sitä saamatta, yhtenä päivänä isompien lasten tapellessa keskenään autossa samalla kun pienin huusi ja huusi ja huusi taas kerran loputtomasti, ajattelin että loppuu se huuto vittu joskus. Ja se saa loppua nyt. Että ajan nyt tuohon kallioleikkaukseen, loppuu se vitun huuto ja tappelu. Ja että vihdoinkin saan nukkua! Että jos se vaatii tämän niin sitten vaatikoon, mun on pakko saada nukkua ja tää on ainoa keino mikä on jäljellä.

Tulin kuitenkin järkiini, ajoin itseni ja lapset kotiin parkuen itsekin suoraa huutoa.

Vauva huusi vielä seuraavat puoli vuotta, mutta sitten se oli ohi. Selvittiin. En vieläkään ymmärrä miten. Enkä vieläkään ymmärrä miten meidän neuvolassa tehtiin niin maailmanluokan kämmi etten saanut apua vaikka olin vailla turvaverkkoja erittäin sairaan lapsen kanssa ja jo kertonut monelle eri taholle etten kestä enää ja ilmaissut selkeästi huoleni sekä omasta että lasten hyvinvoinnista. Onneksi en tehnyt sitä, mutta muistan pahimmilta ajoilta muutaman tuollaisen ajatuksen. Väsymys todellakin tekee hulluksi.

Toivon välillä isäni kuolemaa. Oikeastaan aika useinkin.

Exänkin haluaisin hengiltä mutta se lienee yleistä. Noloa vaan kun meillä on yhteisiä lapsia mutta silti haluaisin että se kuolisi. Vaikka se aiheuttaisi lapsille surua.

Vierailija kirjoitti:

Olen toivonut joidenkin vanhempien ja hankalien työkavereiden eläköitymistä.

Joskus olen miettinyt, että tämä elämä on aika tylsää. Voiko tästä nauttia. Kai olen ollut silloin väsynyt ja ylitöistä kuormittunut, joita on vaikea ottaa pois.Ylitöistä ei makseta rahana.

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työharjoittelussa kuvittelin, kuinka erästä ärsyttävää ämmää pannaan täysillä perseeseen ja perseeseen laittaja repii ämmää samalla häntä skunkkivärjättystä pantamalliin leikatusta tukasta.

Terveisiä!

Oletko mies vai nainen? Jos nainen ajattelee noin, se olisi minusta todella kuumaa ja kuulisin tuon naisen suusta oikein mielelläni ;) M29

ei siinä ole mitään kuumaa, kun sitä ämmää sattuu ja tuntuu epämukavalta.

Toivoin, että exäni masentuisi ja tappaisi itsensä. Olen toivonut myös muutaman ystävän eroa.

Mä toivon nytkin, että mies kuolisi. Ajais vaikka kolarin.

Sellainen ajatus, että hakkaan oman pääni tohjoksi seinän ulkonevaa nurkkaa vasten, vaivasi pitkään. Se oli oikeastaan mieliteko, jota vastaan piti taistella tosissaan. Haaveilin siitä, miten ensin hajoaa iho, sitten kallo ja lopulta aivot muusaantuvat pitkin seinää, kun hakkaan ja hakkaan päätäni terävään nurkkaan, ja se kipu ja hajoaminen tuntuu helvetin hyväkrä.

Toinen usein vaivaava ajatus on se, että tapan miehen kun se nukkuu. Ujutan kylkiluiden välistä jonkun terävän piikin suoraan sydämeen ja se kuolee, ja pääsen siitä eroon.

Mulla oli yksi karmea työnantaja, juoppo ja epäreilu tyyppi. Hänen käytös nakersi mun itsetunnon aivan pohjiin ja sairastuin masennukseenkin osin hänen vuoksi. Kun lähdin työpaikasta, niin vieläkin jos näen jossain ko. Henkilön tai tämän auton, niin haukun häntä mielessäni aivan karmeilla haukkumanimillä ja solvaan. Sitten taas jatkan elämääni hyvillä mielin, mietin että luojan kiitos ei tarvitse olla missään tekemisissä tyypin kanssa enää.

haluaisin tehdä breivikit, niin ei tartteis olla kenenkään kanssa tekemissä.

Niin hirveää kuin se onkin, mietin välillä että olisi ollut parempi, ettei siskoni olisi koskaan saanut lasta. Menetin parhaan ystävän, jolla 3i ole enään lainkaa aikaa minulle.

Olen ajatellut ja kuvitellut niin monia erilaisia hirveitä juttuja että niitä on mahdotonta tässä kaikkia luetella. Olen "toivonut" ihmisten kuolemia ja kuvitellut erilaisia katastrofeja ja sotia. Näistä ajatuksista tulee hyvin huono omatunto. Etenkin jonkun kuoleman ajattelusta. En nyt ehkä kuitenkaan ikinä ole oikeasti toivonut kenenkään kuolemaa. En edes ihmisten joista en pidä. Tai no kyllä vanhan ja hyvin sairaan isoisäni kuolemaa olen toivonut.

Tulee oikeasti huono omatunto kun edes kirjoittaa näitä juttuja.

Fantasioin välillä perhesurmasta ja vaimon miesystävän tappamisesta - harmi että tiedän että vaan kaduttaisi jälkikäteen ja jäisin loppuelämäksi aivan yksin.

Mulla on jotain sairaita fantasioita siitä, että tulen kohdelluksi väärin. Siis en tiiä oonko pahemman tasoinen marttyyri vai mitä, tiedostan kyllä itsekin että ihan mielipuolista. Esim:

Mulla oli joskus ilkeä ja vittuileva vanhempi nainen työkaverina (oli muille samanlainen). Haaveilin että saisin hänet kiinni esim. sabotoimasta omaisuuttani, ja sitten mulla napsahtais ja "oikeutetusti" hakkaisin häntä samalla kun hän parkuu ja tajuaisi menneensä liian pitkälle :D

Toinen kamalampi ja joka oikeasti surettaa itseäni on sellainen, että saisin mieheni kiinni pettämisestä. Että mulla olisi oikeus huutaa ja itkeä ja haukkua ja pakata kamppeet ja lähteä muualle ja mies saisi miettiä yksin, kuinka väärin on tehnyt. En ymmärrä miksi "haaveilen" tällaisesta??! Yksi syy voi olla että mulla on muutenkin mustasukkaisuuden ja riittämättömyyden tunteita ja jos pettämistä tms. ilmenisi saisin tavallaan syyn näille tunteille, että mitä minä sanoin, tiesin etten riitä sinulle. Huhhuh mikä mielipuoli olen :( ehkä ensimmäinen askel eheytymistä kohti on tiedostaa nämä asiat

Mä toivoin kerran ihan tosissani ja kaikin sieluni voimin erään aivan karmean ihmisen kuolemaa. Ei mennyt kuin pari viikkoa kun hänellä todettiin pitkälle levinnyt syöpä ja kuukauden kuluttua oli jo hengetön. En ole tuon jälkeen uskaltanut toivoa kenenkään kuolemaa, sen verran säikäytti :|

Vierailija kirjoitti:

Mä toivon nytkin, että mies kuolisi. Ajais vaikka kolarin.

No eroa, vitun luuseri. Miksi sä roikut tuollaisessa?

Tämän nykyisen järjestelmän päättymistä ja miljoonien ihmisten menehtymistä sen mukana, oman äitini ja isäni surmaamista mm. kirveellä, puukolla, ampumalla tai heidän kallonsa tylpällä esineellä murskaamalla, kiduttamista, ihmisten elävältä nylkemistä, ihmisten upottamista happosammioon, murhia, raiskauksia, rajuja pahoinpitelyjä, demoneja, satanistisia rituaalimurhia.

Miksi teillä joillakin on noin hirveitä ajatuksia? Ovatko ajatustenne kohteet kohdelleet teitä pahoin, vai oletteko häiriintyneitä? Osalla tosi kamalia ajatuksia. Minullakin on joitakin mutta niiden kirjoittaminen ei tunnu hyvältä.

Jää vakuutusrahat saamatta. Ite olet