Kylläpä ihmiset on hassusti pukeutuneet näillä keleillä!
Yllättävän monella näin eilen jo villakangastakkeja mutta osa tarkeni t-paidassa. Toki aamulla niin kuin itsekin lähden on jo kylmää mutta silti nuo molemmat ääripäät tuntui vähän suureellisilta...
Mitä itselläsi oli eilen päällä (ulkona)?
Mulla oli siis pitkät housut ja fleecevuorinen Icepeakin ulkoilutakki, huivi kaulassa muttei vielä hanskoja. Teini kyllä kaivoi jo pipon ja hanskat mukaansa kun lähti koulun jälkeen ulos kavereineen.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Farkut, nilkkurit, neule, ohuehkolla vuorella oleva trenssi, huivi, hanskat. Näillä oli aamulla jopa vähän kylmä. Vaikeahan tuonne on pukeutua, pitäisi olla aamuksi ylimääräinen kerros väliin.
Lenkillä juoksutrikoot windstoppereilla, ohut kerrastopaita, ohut juoksutakki, pitkät sukat, pipo, sormikkaat. Vauhtia, kun piti niin oli juuri sopiva
voit kuule ihan vaan puhua tuulenpitävyydestä...
No kaikesta sitä... Kirjoitin sen kummemmin ajattelematta. Tarkoitin lähinnä sitä, että en enää tarkenisi tavallisilla ohuilla trikoilla, vaan kelit vaatii jo vähän lämpimpää pukeutumista eli vähintään housut, joissa etureisissä tuulenpitävät paikat.
Mulla oli sellainen todella ohut villakangastakki eilen eikä ollut yhtään liikaa. Aamulla oli 2 astetta lämmintä kun lähdin liikkeelle. Näin muuten ekat kevyttoppatakit jo monta viikkoa sitten käytössä...
Kyl mullakin villatakki jo, mut varpaat paljaana ed. Sukkia en laita! Hki
Ei kai teitä muita kukaan pakota pukeutumaan paksuihin vaatteisiin/t-paitoihin? Mulla on ainakin hanskat ja pipo ollut aamuisin päässä koska on ollut vilpoisempaa ja kuljen pyörällä. Se että joku toinen tulee autolla oven eteen ei ehkä tarvi hanskoja, mutta ei kyllä kiinnosta mua yhtään.
Mulla on ainakin tuolla jo kylmä, eilen oli varpaat ihan jäässä pelkissä tennareissa kun kävin kaupassa 1km päässä. Asun Oulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monella näin eilen jo villakangastakkeja mutta osa tarkeni t-paidassa. Toki aamulla niin kuin itsekin lähden on jo kylmää mutta silti nuo molemmat ääripäät tuntui vähän suureellisilta...
Mitä itselläsi oli eilen päällä (ulkona)?
Mulla oli siis pitkät housut ja fleecevuorinen Icepeakin ulkoilutakki, huivi kaulassa muttei vielä hanskoja. Teini kyllä kaivoi jo pipon ja hanskat mukaansa kun lähti koulun jälkeen ulos kavereineen.
Käytännössä kesävaatteet vielä. Kaksi paitaa t alla ja pitkähihainen päällä. Takki ja housut tietenkin. Pipo on tämän ajan kätevin lisävaate mitä en ole vielä käyttänyt. Aaamulla kun on kylmä se pelkkä pipon lisääminen lämmittää paljon ja iltapäivällä kun lämpenee se mahtuu helposti taskuun tai hihaan.
Mitä ideaa on laittaa pitkähihaisen alle kaksi t-paitaa?
Joko ilmaisin itseni huonosti tai olet saatanan tyhmä. Kaksi paitaa joista toinen on pitkähihainen. Taidat olla niitä vitun kielipoliiseja joille pitää piirtää kuva että ymmärtävät mitä tarkoitetaan?
Mekko, leggarit, pitkähihainen ja kangastakki. On kyllä hankala ilma, vauvan kanssa joutuu käyttämään kamalasti aikaa siihen mitä pukea päälle ettei tule kylmä eikä kuuma...
Bussipysäkillä palelu vaatii eri varusteet kuin pyöräily, reipas kävely tai autolla ovelta ovelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasan samat vaatteet kuin kesällä. Mielestäni ulkona on täysin kesäsää.
Eilen taisi kaikkialla olla korkeimmillaankin n. 10 C.
Meillä Lapissa aamuisin vähän vielä vilpoisempaa, mutta yhtä kaikki, mielestäni ihan normaali suomalainen kesäsää.
Nuoriso pukee pipot, huivit ja muut sen takia kun haluavat olla muodikkaita.
Vierailija kirjoitti:
Bussipysäkillä palelu vaatii eri varusteet kuin pyöräily, reipas kävely tai autolla ovelta ovelle.
Minusta on kesäsää ja voin tehdä kaikkea noita näissä kesävaatteissani. Itse asiassa talvisin kuljen pakkasillakin samoissa leggingseissä. Vasta kun lämpötila on -30 tienoilla, vedän niiden päälle toiset, löysemmät housut ulkoilua varten. Se riittää.
Paleleville vinkki: pukeutukaa kerroksiin ja löysiin vaatteisiin. Tai ainakin niin, että tiukan vaatteen päällä löysää. Näin välissä on ilmaa ja se lämmittää. Kokeilkaa vaikka.
Pitkähihinen trikoopaita. Aamulla oli ohut tuulitakki päällä, mutta päivällä tuli kuuma se päällä kävellessä. Olen raskaana ja nautin, kun nyt on ollut vähän viileämpi.
Vielä oon vetänyt lämpimällä neuleella ilman takkia, mutta nyt harkitsen josko olisi takin aika.
housut, paita, sandaalit, huivi ja turkis- tai mikälievuorinen tuhti collegetakki
Illalla 10 km juoksulenkillä t-paita ja trikoot. Kuuma tuli silti.
Vierailija kirjoitti:
Farkut ja pitkähihainen paita, kangaskengät ilman sukkia. Ei, en kääri farkkuja niin että nilkat jäävät paljaiksi.
Mietin usein että mitä ne toppatakeissa ja kaulahuiveissa +13 asteessa kulkevat ihmiset mahtavat laittaa päälleen kun tulee kylmä.
Kerroksia ja paksumpia vaatteita. Hyvin olen pärjännyt. On aina yhtä "hauskaa" kunnella tuota hämmästelyä syksyllä. Toiset ovat viluisempia, ei se itselle liian vähissä vaatteissa palelemalla muutu.
Lisäksi joillain, kuten itselläni on myös sairauksia, jotka heikentävät verenkiertoa. Raynayd'n oire on aika ikävä yhtään viileämmällä, kesälläkin kurja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toppatakki! Oon semmonen palelija, että käytän kesälläkin sisällä villasukkia 😁
Ja toki muutkin vaatteet oli päällä!Tulet rakastamaan vaihdevuosia!
Kusessa tuun olemaan 😂
Terminen syksy on jo alkanut joten pukeutukaa järkevästi 😇
Tänään kun lähdettiin 10.30 markkinoille, minulla oli legginsit, vähän polvien yläpuolelle ulopttuva pitkähihainen trikootunika/mekko, ja siinä päällä paksuhko neulemekko,ja trenssi sekä ohut kaulahuivi. Aamupäivällä mittari näytti 8 astetta ja oli kylmä tuuli. Iltapäiväksi otin beulemekon pois ja laitoin laukkuun. Näin olen tehnyt arkenakin.
Ja kyllä ihmetyttää iohmiset jotka jaksavat ihmetellä että jos jollain on syksyllä lämpimät vaatteet, miten tarkenee sitten talvella. Talven tarkeneminen ei liity siihen mitenkään. Kun ilmat viilenevät syksyksi kesän jälkeen, aluksi tuntuu tosi kylmältä mutta sitten vaan tottuu. Esim. nyt jos +8 asteessa paleltaa, talvella sama sää tuntuu todella lämpimältä. Ja en tajua miten esim.ohut kesätakki paksun neuleen kanssa on eri asia kuin ohut paita villakangastakin kanssa. :D
Ainakin tosi monilla on takki kesän aikana muuttunut liian kittanaksi. Luulis olevan epämukava päällä.
Jep, toppatakkisia on näkynyt jo parin viikon ajan. Enkä edes asu missään lapissa vaan melko etelässä! Ihan pienillä lapsilla paksun toppavarustuksen ymmärtää, mutta aikuisilla vähän kummastuttaa. Minulle ainakin tulee lämmin ulkona liikkuessa pelkällä trikoopaita + ohut tuulitakki -kombolla, vaikka vilukissa olenkin.