Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työnhaku ja työttömyys stressaa..

Vierailija
21.09.2016 |

Haen jokaista avointa oman alani ja etäisesti siihen liittyvää avointa paikkaa 300 kilometrin säteeltä. Kontaktoin suoraan työpaikkoja vaikka ei olisi avoimia pestejä. Ei vaan tärppää. Sanovat että minulla on hyvät paperit, mutta tarvetta ei ole kyseiselle osaamiselle. Tai tarvetta olisi, mutta ei rahaa maksaa siitä. Minulla on kaksi maisteritutkintoa, mutta molemmat harvinaisempia erikoisaloja joten vapaita paikkoja ei tulvi ovista ja ikkunoista. Viimeisin määräaikaisuus päättyi puoli vuotta sitten ja nyt siis työttömänä.. Joo, näin nelikymppisenä on helppoa olla jälkiviisas ja kysyä miksi ei kouluttautunut lääkäriksi, mutta se ei itse tilannetta ratkaise. Uutta koulutusta en oikein voi enää hommata, koska kaksi paperia jo plakkarissa. Turhauttaa ja stressaa. Ystäväpiirissäni on useampi akateeminen työtön etsinyt yli vuoden töitä eikä saanut, heilläkin ehkä harvinaisempi ala tosin. Minä olen kuitenkin ainoa, joka olisi meistä valmis muuttamaan työn perässä useamman sadan kilsan päähän, mutta se ei tunnu nyt riittävän. Miksi tämä on niin takkuista? Mitä ihmettä tehdä, että saisi työtä? Minulle kelpaisi ns. hanttihommatkin joksikin aikaa, mutta niihin en pääse kun kuulemma olen ylikoulutettu, rekrytoijat sanovat suoraan että ottavat mieluummin jonkun matalasti koulutetun (minkä toki ymmärrän hyvin). Villit ideat nyt kehiin.. Millä voisi työllistää itsensä?

Kommentit (114)

Vierailija
61/114 |
22.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No, ei tarvitse tyhjää cv:tä laittaa, mutta kun listaa niitä hommia, "joiden nimikkeestä jo näkee", niin ei laita siihen työnkuvaukseen niitä kaikista "hienoimpia" tehtäviä, joita tuli tehneeksi vaan luettelee niitä käytännöllisempiä puolia hommistaan. Eli jos vaikka hommiin on kuulunut papreiden arkistointia, laskujen maksamista tai pistämistä maksettavaksi, puhelimeen vastaamista tms.

Sitten selität lyhyessä saatekirjeessä, että siinä ja tässä hommassa jouduin olemaan tarkkana raha-asioissa ja tekemisiin ihmisten kanssa ja näistä taidoista on hyötyä kassatyöskentelyssä. Olen aiemmin toiminut enemmän toimistotöissä, mutta koin sen olevan liian kaukana käytännön elämästä ja haluaisin vaihtaa nyt käytännönläheiseen asiakaspalveluun päivittäistavarakaupan pariin, koska olen karttuneen elämänkokemuksen myötä todennut, että se sopii minun tyyppiselle ihmiselle paremmin.

Mulla on itselläni myös maisterintutkinto, mutta yhdessä vaiheessa asuin alueella, jossa ei ollut ns. oman alan töihin ja jouduin hakemaan asiakaspalvelu/suorittavia hommia. Tuolla lailla cv:täni rukkaamalla niitä töitä löytyi eikä kukaan valittanut mistään ylikoulutuksesta. Tärkeintä siis on se, että CVssä vaikka siellä ne nimikkeet oiskin ei työn kuvauksessa luetella mitään projektien koordinoimista tms. vaan muutamalla sanalla kerrotaan niistä mahdollisimman suorittavista jutuista, joita työhön kuulu. Ja saatekirjeessä selvästi tuo esiin, että "kokeilin niitä toimistojuttuja, mutta ne eivät minulle sopineet".

Sun pitää siis osoittaa, miksi haluat vaihtaa alaa. Ei saa tulla oloa, että haet paikkaa vaan, koska et muutakaan keksi.

Oletko tosissasi? SIis jos on ollut yliopistolla lehtorina niin laittaa, että on vastannut puhelimeen ja kopioinut opiskelijoille tenttipapereita ja sitten arkistoinutkin ne? 15 vuotta yliopistolla töissä ja osaan vastata puhelimeen reippaasti, kun mulle on vastaanottoaikana soitettu? Ja nyt tajusin oltuani työttömänä, että ihan hirmuisesti haluan tehdä just puhelintyötä ja vaihtaa alaa mahdollisimman suorittaviin juttuihin,  väikkärikin oli vahinkolipsahdus, joka vain pullahti ulos.

Vierailija
62/114 |

No niimpä. Tai että vahingossa tein ne kaksi maisteritutkintoa, kun en tuntenut yhtään itseäni että mistä pidän ja missä olen hyvä. Kun en oivaltanut että olen oikeasti käsillä tekijä niin panostin valtavasti aikaa, vaivaa ja rahaa tutkijauraani. Tai että en kyllä panostanut noihin koulutuksiin yhtään, ne tuli silleen itsellään istumalla, en oikeastaan edes huomannut että olen niin koulutettu. Mutta koska olen nyt ollut talousjohtajana viisi vuotta niin olen oppinut hyvin mitä pitää antaa takaisin kympistä asiakkaalle jos tuote maksaa 7,50 euroa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/114 |
23.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet valmis tekemään oman alasi ulkopuolista duunaritason työtä, niin miksi ihmeessä haet niihin paikkoihin mainitsemalla kahdesta tutkinnostasi? Jätät nuo tutkinnot mainitsematta, ja voi olla että saatkin jotakin työtä.

Idioottimainen neuvo. Tyhjä cv:kö pitäisi lähettää? Jo työkokemuksesta voi päätellä että ihmisellä on jotain koulutusta ja että mikä koulutus se voisi olla. Ei kaikkea työkokemusta voi jättää poiskaan cv:stä. Joten tutkintojen pois jättäminen ei auta mitään, tekee vain omituisen vaikutelman jos on monen vuoden aukkoja cv:ssa.

Itse en voisi jättää siihen kuin yo-tutkinnon ja parikymppisenä tehdyt kesätyöt, jos poistaisin kaiken ylempiin tutkintoihin viittaavan.

Ei se kaksikaan tutkintoa estä siivoojan töitä saamasta. Monilla akateemisilla työtilanne on niin surkea, että ei ole pelkoa, että mihinkään lähtisivät. Ja miksi et hakeudu siivoojan koulutukseen?

Sikis, kun ammattitaitoisia ja kouluttautuneita siivoojia on riittävästi. He voivat valita työpaikkojaan.

Meille akateemisille ( joihin tässä tapauksessa lasken myös ylioppilaat) ei niissäkään hommissa jäisi kuin rippeitä, eli kaikkein keljuimmat ja pienipalkkaisimmat osa-aikatyöt.

Vierailija
64/114 |
23.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
65/114 |

Niin, mitä sitten? Huono tuuri, mutta onko sinusta se sitten vaihtoehto, että lillut työttömyydessä ja nostelet tukia? Ei tää homma niin kuule toimi... Kuinka vaikeaa on ymmärtää, että terveen ja työkykyisen ihmisen TÄYTYY yrittää elättää itsensä joka tilanteessa. Edes osittain.

Vierailija
66/114 |
23.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet valmis tekemään oman alasi ulkopuolista duunaritason työtä, niin miksi ihmeessä haet niihin paikkoihin mainitsemalla kahdesta tutkinnostasi? Jätät nuo tutkinnot mainitsematta, ja voi olla että saatkin jotakin työtä.

Ap täällä. Olen kiitollinen kaikista neuvoista, mutta tämä neuvo on vähän outo. Olen 39-vuotias. Olen 20-vuotiaasta saakka ollut ainoastaan sellaisissa töissä, joihin vaaditaan akateemista koulutustaustaa (tai akateemisen koulutuksen aloittamista yliopistolla) ja työnimikkeistäni näkee ja arvaa koulutukseni, vaikka jättäisin kaikki koulutukseni cv:stä pois. Teininä olin kaupan kassana ym. Eli laittaisinko cv:hen ainoastaan ylioppilastutkinnon ja teiniaikoijen työkokemuksen? Ja jättäisin cv:hen 20 vuoden aukon? Käytännössä lähettäisin siis tyhjän cv:n. Ei niin oikein voi tehdä. Ja jos tekisikin, asia paljastuisi viimeistään työhaastattelussa, kun kysytään että mitä olet tehnyt viimeiset 20 vuotta kun cv on täysin tyhjä. Ei haastattelussa voi valehdella koko työhistoriaansa ja väittää että olen 20 vuotta maannut sohvalla kotona.

Miten olet onnistunut olemaan 20 vuotta töissä ilman, että sinulla on verkostoa, josta töitä löytyy? Itse sain ensimmäisen työtarjouksen kilpailijalta 1,5 vuotta ensimmäisessä työpaikassa aloittamisen jälkeen. Jo silloin kävin vähintään kerran viikossa lounaalla oman työpaikkani ulkopuolisen henkilön kanssa. Tunsin kymmeniä henkilöitä, joille olisin voinut soittaa työpaikan menettämisen tapauksessa. Mitä ihmettä sinä olet vuosikymmenet tehnyt, jos lähettelet papereita siivousfirmoihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/114 |
23.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työttömyys ja sen suuri määrä on oikeasti iso ongelma suomessa.

Vienti ei vedä ja yt-kierrokset on päällä, julkishallinto eli kunnat ja valtio "keventää" organisaatioitaan ja säästää konsulttipalveluista, niin akateemiset työt ja työpaikat yksinkertaisesti vähenevät. Töitä ei ole niin paljon kuin on akateemisia. Vaikka kuinka hakisi töitä ja olisi fiksu ja kiva tyyppi, niin minkäs teet kun töitä ei vain yksinkertaisesti riitä. Tällä hetkellä suomessa on noin 50 000 akateemista työtöntä, ja noin kolmannes heistä on ollut yli vuoden työttömänä vastoin tahtoaan. 

Kuitenkin jokainen akateeminen tutkinto maksaa yhteiskunnalle noin 80 000 - 100 000 euroa. Tällä hinnalla suomeen koulutetaan työttömiä, jotka työpaikkojen puuttuessa eivät pysty veroina maksamaan koulutustaa yhteiskunnalle takaisin. Mutta tutkinnot kuormittavat valtion taloutta paljon.

Toki ei-koulutettujen työttömyyskin on ikävä asia, mutta akateeminen työtön on yhteiskunnalle hurjasti kalliimpi kuin kouluttamaton työtön. 

Mä oon kylläkin tehnyt 25 vuotta tuottavaa työtä, joka on synnyttänyt myös monelle muulle työtä. Eli olen kyllä maksanut moninkertaisesti yhteiskunnalle takaisin. 

Vierailija
68/114 |
23.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huvittaa nää akateemiset jotka kuvittelee et on ok jäädä kotiin makaamaan jos ei löydy töitä siltä omalta nippelipippeli erikoisalalta :D. Tervetuloa nykysuomeen, täällä koulutus ei takaa oman alan töitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/114 |
24.09.2016 |

Onhan tässä ja monessa muussakin ketjussa jo todettu, että maisterin papereilla ei pääse kassalle ym. duuneihin, koska on ylikoulutettu. Kyllä niihinkin töihin haetaan maistereina, koska muutakaan ei juuri ole, mutta kun ei oteta.

Vierailija
70/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

työttömänä 3kk kirjoitti:

Mulla taas pikkuisen alkupääomaa olisi mutta sitten tuleekin se ongelma ettei minulla ole mitään ideaa, palvelua, tuotetta tai osaamista mitä voisin myydä.

Jaha. No onko sinulla mitään ideaa, palvelua, tuotetta tai osaamista minkä vuoksi jonkun kannattaisi palkata sinut töihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä stressaa kans... Ja työkkäri vain lisää stressiä. Ihan kamalan stressaantunut ja masentunut olo, kun työkkäri pommittaa soitoilla, maileilla, tekstiviesteillä ja työtarjouksilla. Mä olen jo niin väsynyt hakemaan noita työkkärin laittamia paikkoja, jotka ei sovellu minulle yleensä mitenkään. Nyt onkin sitten parhaillaan 3kk karenssi menossa, kun jätin yhteen paikkaan hakematta. Kaikkiin muihin hain plus ne itse löytämäni paikat, mutta ei riitä. Karenssi tuli ja siihen päälle vielä uusi työtarjous... Sitä pitää huomiseen mennessä hakea.

Haen jatkuvasti töitä ja parhaillaankin odotan vastausta kahdesta paikasta, mutta huonot on mahdollisuudet nelikymppisellä ja vielä kokemattomalla.

Tuo työkkäri stressaa ihan älyttömästi, kun koko ajan hämmentää ja sekoittaa työnhakuani. On todella vaikea keskittyä enää kunnolla hakemuksiin ja haastatteluihin valmistautumiseen, kun takaraivossa jyskyttää työkkärin työtarjoukset, päivämäärät ja ilmoitusvelvollisuudet heille sun muut.

Nyt täytyy kysyä, mitä ihmettä sinä olet tehnyt saadaksesi pommitusta työkkäriltä?

Meitä kun on kymmeniä tuhansia työttömiä, jotka emme saa sieltä ainuttakaan yhteydenottoa vuosikausiin, tai kohta pitänee sanoa 'vuosikymmeniin'. Mulle on tullut keskimäärin yksi työnhakukehotus vuosikymmenessä, viime aikoina tosin vähän useammin.

Miksi sinä et ole merkinnyt työkkäritietoihisi "omatoimista työnhakua" ja jollakin tavalla rajannut ammattialoja, että sinulle ei tarjota ihan mitä tahansa postinjakajasta liikennelentäjään? Sinun kannattaisi kirjautua omiin tietohin ja katsoa, millä mielikuvituksella he löytävät juuri sinun tietosi niihinkin paikkoihin, jotka eivät sovellus sinulle mitenkään.

Toiseksi sinun kannattaisi hankkia joku ammattikoulutus, sillä se pudottaa sinut työkkärihäirinnän ulkopuolelle siinäkin tapauksessa, että olisi alle 25-vuotias ja ollut jo 3 vuotta työttömänä.

Vierailija
72/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Minullakin on kaksi tutkintoa ja toisen opiskelin nimenomaisesti siksi, koska sillä piti olla hyvin töitä. No ei ole enää ja niihinkin vähiin paikkoihin mitä on otetaan vain nuoria. En jaksaisi millään opiskella enää kolmatta tutkintoa, kun ei se poista sitä vikaa minusta, että olisin vastavalmistunut ja liian vanha. Yrittäjyys kiinnostaa, mutta siihen on vaikea lähteä kun toimeentulo olisi aivan epävarmaa. 

Kaksi tutkintoa aiheuttaa vaan sen, että on auttamatta ylikoulutettu kaikkeen siivoamiseen, kassatyöhön ym   :( . Koska minä ainakin olisin halukas tekemään sellaistakin, että olisi edes jotain. Ap.

Ala konsultiksi. Silloin ei tarvitse mitään alkupääomaa, myyt vain osaamistasi. Onhan sinulla sitä (kaksi tutkintoa), vai onko?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet valmis tekemään oman alasi ulkopuolista duunaritason työtä, niin miksi ihmeessä haet niihin paikkoihin mainitsemalla kahdesta tutkinnostasi? Jätät nuo tutkinnot mainitsematta, ja voi olla että saatkin jotakin työtä.

Ap täällä. Olen kiitollinen kaikista neuvoista, mutta tämä neuvo on vähän outo. Olen 39-vuotias. Olen 20-vuotiaasta saakka ollut ainoastaan sellaisissa töissä, joihin vaaditaan akateemista koulutustaustaa (tai akateemisen koulutuksen aloittamista yliopistolla) ja työnimikkeistäni näkee ja arvaa koulutukseni, vaikka jättäisin kaikki koulutukseni cv:stä pois. Teininä olin kaupan kassana ym. Eli laittaisinko cv:hen ainoastaan ylioppilastutkinnon ja teiniaikoijen työkokemuksen? Ja jättäisin cv:hen 20 vuoden aukon? Käytännössä lähettäisin siis tyhjän cv:n. Ei niin oikein voi tehdä. Ja jos tekisikin, asia paljastuisi viimeistään työhaastattelussa, kun kysytään että mitä olet tehnyt viimeiset 20 vuotta kun cv on täysin tyhjä. Ei haastattelussa voi valehdella koko työhistoriaansa ja väittää että olen 20 vuotta maannut sohvalla kotona.

Miten olet onnistunut olemaan 20 vuotta töissä ilman, että sinulla on verkostoa, josta töitä löytyy? Itse sain ensimmäisen työtarjouksen kilpailijalta 1,5 vuotta ensimmäisessä työpaikassa aloittamisen jälkeen. Jo silloin kävin vähintään kerran viikossa lounaalla oman työpaikkani ulkopuolisen henkilön kanssa. Tunsin kymmeniä henkilöitä, joille olisin voinut soittaa työpaikan menettämisen tapauksessa. Mitä ihmettä sinä olet vuosikymmenet tehnyt, jos lähettelet papereita siivousfirmoihin?

Ei ole edes vaikeaa. Eikö sinulle ole kukaan kertonut, että Suomessa on paljon sellaisia aloja, joiden työpaikat ovat radikaalisti vähentyneet? Sanotaan nyt esimerkiksi tekstiili- ja metsäteollisuus, jossa varsinkin viimeksimainitun kohdalla ovat vähentyneet kaikki työvaiheet käpyjenkeruusta valmiin tavaran ahtaamiseen.

Ei siinä paljon verkosto lämmitä, kun 20 vuotta sitten suositelleet ihmiset ovat nykyään hautausmaalla tai vähintään eläkkeellä, ja nuoremmat yrittävät pidellä kynsin ja hampain omista töistään kiinni.

Minäkin olen ollut välillä se, jolle ne kymmenet ihmiset ovat soitelleet työpaikan toivossa. Se oli 1980-luvulla.

Vierailija
74/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet valmis tekemään oman alasi ulkopuolista duunaritason työtä, niin miksi ihmeessä haet niihin paikkoihin mainitsemalla kahdesta tutkinnostasi? Jätät nuo tutkinnot mainitsematta, ja voi olla että saatkin jotakin työtä.

Ap täällä. Olen kiitollinen kaikista neuvoista, mutta tämä neuvo on vähän outo. Olen 39-vuotias. Olen 20-vuotiaasta saakka ollut ainoastaan sellaisissa töissä, joihin vaaditaan akateemista koulutustaustaa (tai akateemisen koulutuksen aloittamista yliopistolla) ja työnimikkeistäni näkee ja arvaa koulutukseni, vaikka jättäisin kaikki koulutukseni cv:stä pois. Teininä olin kaupan kassana ym. Eli laittaisinko cv:hen ainoastaan ylioppilastutkinnon ja teiniaikoijen työkokemuksen? Ja jättäisin cv:hen 20 vuoden aukon? Käytännössä lähettäisin siis tyhjän cv:n. Ei niin oikein voi tehdä. Ja jos tekisikin, asia paljastuisi viimeistään työhaastattelussa, kun kysytään että mitä olet tehnyt viimeiset 20 vuotta kun cv on täysin tyhjä. Ei haastattelussa voi valehdella koko työhistoriaansa ja väittää että olen 20 vuotta maannut sohvalla kotona.

Miten olet onnistunut olemaan 20 vuotta töissä ilman, että sinulla on verkostoa, josta töitä löytyy? Itse sain ensimmäisen työtarjouksen kilpailijalta 1,5 vuotta ensimmäisessä työpaikassa aloittamisen jälkeen. Jo silloin kävin vähintään kerran viikossa lounaalla oman työpaikkani ulkopuolisen henkilön kanssa. Tunsin kymmeniä henkilöitä, joille olisin voinut soittaa työpaikan menettämisen tapauksessa. Mitä ihmettä sinä olet vuosikymmenet tehnyt, jos lähettelet papereita siivousfirmoihin?

20 vuotta työuraa pitää sisällään kahden maisteritutkinnon suorittamiseen menneen ajan eli en suinkaan koko aikaa ole kokopäivätyössä ollut.. Toisen tutkinnon alalta en ole töitä saanut (koska 35-vuotias vastavalmistunut ei ole se houkuttelevin, ja toisaalta ekan tutkintoni ala on tähän saakka työllistänyt minua). Mutta vastaus kysymykseesi. Kyllä minulla tietysti on verkostoja, mutta verkostot ei sisällä "kilpailijafirmoja". Olen tehnyt urani julkisella puolella, tutkimuslaitoksissa ja valtiolla siis. Työ on yleensä määräaikaisia projekteja, ja se "kilpailija" olisi joku toinen tutkimuslaitos tms. Mutta ei sellaisia niin montaa suomessa ole ;) ja jos olet seurannut hallituksen viimeaikaista politiikkaa, niin tiedät että tutkimuslaitosten rahoitusta on ajettu alas ja niissä on kaikissa ollut isot yt:t. Samaten valtion virastoista on vähennetty väkeä. Minun kollegoja on useampi nyt työttömänä.. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Minullakin on kaksi tutkintoa ja toisen opiskelin nimenomaisesti siksi, koska sillä piti olla hyvin töitä. No ei ole enää ja niihinkin vähiin paikkoihin mitä on otetaan vain nuoria. En jaksaisi millään opiskella enää kolmatta tutkintoa, kun ei se poista sitä vikaa minusta, että olisin vastavalmistunut ja liian vanha. Yrittäjyys kiinnostaa, mutta siihen on vaikea lähteä kun toimeentulo olisi aivan epävarmaa. 

Kaksi tutkintoa aiheuttaa vaan sen, että on auttamatta ylikoulutettu kaikkeen siivoamiseen, kassatyöhön ym   :( . Koska minä ainakin olisin halukas tekemään sellaistakin, että olisi edes jotain. Ap.

Ala konsultiksi. Silloin ei tarvitse mitään alkupääomaa, myyt vain osaamistasi. Onhan sinulla sitä (kaksi tutkintoa), vai onko?

Kyllä olen tätä miettinyt. Kaksi tutkintoa on, tosin toisen alalta ei ihmeemmin työkokemusta, toisen tutkinnon alalta taidot riittää konsultiksi. Mutta konsultti tarvitsee ne asiakkaat, jotta menestyy. Ja asiakkaat tarvii rahaa jolla maksaa konsultin palkkiot. Ja potentiaalisilla asiakkailla on nyt tiukat säästökuurit meneillään. Konsulttipalvelut on usein eka, josta säästetään.

Se ei riitä olen asiantuntija, joka pystyisi paketoimaan tietonsa konsulttipalveluiksi.

Vierailija
76/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet valmis tekemään oman alasi ulkopuolista duunaritason työtä, niin miksi ihmeessä haet niihin paikkoihin mainitsemalla kahdesta tutkinnostasi? Jätät nuo tutkinnot mainitsematta, ja voi olla että saatkin jotakin työtä.

Ap täällä. Olen kiitollinen kaikista neuvoista, mutta tämä neuvo on vähän outo. Olen 39-vuotias. Olen 20-vuotiaasta saakka ollut ainoastaan sellaisissa töissä, joihin vaaditaan akateemista koulutustaustaa (tai akateemisen koulutuksen aloittamista yliopistolla) ja työnimikkeistäni näkee ja arvaa koulutukseni, vaikka jättäisin kaikki koulutukseni cv:stä pois. Teininä olin kaupan kassana ym. Eli laittaisinko cv:hen ainoastaan ylioppilastutkinnon ja teiniaikoijen työkokemuksen? Ja jättäisin cv:hen 20 vuoden aukon? Käytännössä lähettäisin siis tyhjän cv:n. Ei niin oikein voi tehdä. Ja jos tekisikin, asia paljastuisi viimeistään työhaastattelussa, kun kysytään että mitä olet tehnyt viimeiset 20 vuotta kun cv on täysin tyhjä. Ei haastattelussa voi valehdella koko työhistoriaansa ja väittää että olen 20 vuotta maannut sohvalla kotona.

Miten olet onnistunut olemaan 20 vuotta töissä ilman, että sinulla on verkostoa, josta töitä löytyy? Itse sain ensimmäisen työtarjouksen kilpailijalta 1,5 vuotta ensimmäisessä työpaikassa aloittamisen jälkeen. Jo silloin kävin vähintään kerran viikossa lounaalla oman työpaikkani ulkopuolisen henkilön kanssa. Tunsin kymmeniä henkilöitä, joille olisin voinut soittaa työpaikan menettämisen tapauksessa. Mitä ihmettä sinä olet vuosikymmenet tehnyt, jos lähettelet papereita siivousfirmoihin?

20 vuotta työuraa pitää sisällään kahden maisteritutkinnon suorittamiseen menneen ajan eli en suinkaan koko aikaa ole kokopäivätyössä ollut.. Toisen tutkinnon alalta en ole töitä saanut (koska 35-vuotias vastavalmistunut ei ole se houkuttelevin, ja toisaalta ekan tutkintoni ala on tähän saakka työllistänyt minua). Mutta vastaus kysymykseesi. Kyllä minulla tietysti on verkostoja, mutta verkostot ei sisällä "kilpailijafirmoja". Olen tehnyt urani julkisella puolella, tutkimuslaitoksissa ja valtiolla siis. Työ on yleensä määräaikaisia projekteja, ja se "kilpailija" olisi joku toinen tutkimuslaitos tms. Mutta ei sellaisia niin montaa suomessa ole ;) ja jos olet seurannut hallituksen viimeaikaista politiikkaa, niin tiedät että tutkimuslaitosten rahoitusta on ajettu alas ja niissä on kaikissa ollut isot yt:t. Samaten valtion virastoista on vähennetty väkeä. Minun kollegoja on useampi nyt työttömänä.. Ap.

Hankitko uuden tutkinnon vaihtaaksesi alaa, laajentaaksesi osaamista, huvin vuoksi, vaihtoehtona työttömyydelle vai tittelinkipeyttäsi?

Vierailija
77/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpaikkoja kyllä on, mutta lähinn hyville työntekijöille tai sitten matalan tason duuneihin. Ongelma on se, että vähän tuottavaa keskitason asiantuntijaläskiä ei voida/haluta palkata.

Vierailija
78/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että hankkisit pedagogisen pätevyyden liittyen jompaan kumpaan tutkintoosi ja hakisit opettajan/lehtorin paikkoja?

Vierailija
79/114 |

Pääasiassa harrastuneisuuden vuoksi sen hankin. Tykkään opiskelusta, ja siinä missä joku harrastaa autoja niin minä harrastan opiskelua ja tieteitä. Ja koska oli helppo päästä sisään yliopistoon niin toinen tutkinto oli ns mahdollinen minulle, joten miksi jättää se tekemättä..

Vierailija
80/114 |
24.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työpaikkoja kyllä on, mutta lähinn hyville työntekijöille tai sitten matalan tason duuneihin. Ongelma on se, että vähän tuottavaa keskitason asiantuntijaläskiä ei voida/haluta palkata.

Kaikki ei kuitenkaan voi olla niitä hyviä tyyppejä..

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kuusi