miten selvisitte avioerosta taloudellisesti

Vierailija kirjoitti:

Ja eron jälkeisestä elämästä yh:nä. Mulla 3 koululaista ja verojen jälkeen käteen jää n 2100 €. Ero tulossa ja taloudellinen puoli huolestuttaa kovasti

Mulla nitkahti talous huolella. Jäin pari kuukautta ennen avioeroa (jota itse hain) tahtomattani työttömäksi. MIehelle se, että viimein hain eroa oli niin kova paikka että helvetti repesi. Sain yhteisestä kodista mukaan omat henkilökohtaiset tavarani ja osan lasten tavaroista, huonekaluina oli vain lasten sängyt ja tuolit ensimmäisessä asunnossa jonne lasten kanssa muutin.

Koska rahat olivat aivan finito, hankin sukulaisilta lainaan keittiön pöydän, itselle sängyn jne. Pääsin töihin noin vuosi eron jälkeen ja siinä kohtaa mulla oli ainokainen luottokorttini ollut luottorajansa äärirajoilla jo monta kuukautta. Mies jätti maksamatta elareita ensimmäisen puoli vuotta koska hänen ajatusmaailmansa asioista oli vähäsen vääristynyt, joten työttömyyskorvaukseni lisäksi sain lapsilisän. Mutta menot olivat joka kuukausi monta sataa euroa tuloja pienempiä.

Sosiaalitoimistossa kävin muutaman kerran ja sain harkinnanvaraista tukea vuokraan ja neuvoja muutenkin. Hain ja sain asumistukea joka ei loppunut omaksi yllätyksekseni vaikka sainkin työpaikan. Olin kuvitellut että se loppuu automaattisesti. Yritin pitää lasten elämää edes likimain samalla tasolla kuin mitä se oli avioliiton aikana, ei mitään sikakalliita merkkivaatteita, mutta kasvavat koululaiset kävivät kukkarolle ja ex-miehen suoranainen kiusaaminen kävi mun pääni päälle. 

Ja aikaa myöten tein sen virheen mitä moni muukin samassa tilanteessa ollut on tehnyt; aloin jättämään avaamatta laskuja. En hakenut posteja ennen kuin postilaatikko oli aivan täynnä ja silloinkin vein ne suoraan paperinkeräykseen. En pystynyt edes palkkapäivänä avaamaan nettipankkia ja hoitamaan edes yksinkertaisinta laskua.

Aina silloin tällöin reipastuin niin paljon että sain maksettua parin kuukauden viiveellä vuokraa, vakuutuksia jne. Sitten tuli eka ulosoton kirje. Sain neuvoteltua ja maksettua sen, toisen suositteli ulosottomies antaa mennä palkkikseen josta otetaan vaan tietty prosentti palkasta jne. 

Kolmas olikin sit jo häätöuhka; jos en maksa vuokrarästejä mut ja lapseni laitetaan pihalle kunnan kämpästä. 

Se oli herätys. Kävin henkilökohtaisesti ulosottomiehen luona, sen jälkeen velkaneuvojalla ja sen jälkeen sosiaalitoimistossa. Sovittiin maksusuunnitelma jossa pysyin, koska yksikin lipsahdus olisi vienyt kodin. 

Mä en edes tajua miten mun rahat eivät riittäneet koska palkkani oli hyvä ja menoja ei kuitenkaan ollut mitenkään älyttömästi. En matkustellut, en shoppaillut kaikkea mitä löytyy, ei syöty roskaruokaa jne. Se raha vain hävisi jonnekin. Käytin pitkään pelkkää käteistä ja opettelin sentti sentiltä taloudenpidon uudelleen.

Mutta mulla oli elämä muutenkin niin sekaisin; tein kaikkeni pitääkseni lapseni järjissään että unohdin pari pikkuista perusasiaa; oman itseni ja rahat.

Pahin notkahdus taloudessani oli n. kaksi vuotta avioeron jälkeen. Silloin tuli tuo häätöuhka, mutta se tuli tarpeeseen. Jos olisin tiennyt silloin mitä tiedän nyt, olisin pyytänyt apua paljon aiemmin sisaruksiltani. En käteistä, vaan ihan arkisia apuja. Mutta mä vain sinnittelin terveen järjen rajamailla, koitin päästään kipeän ex-miehen kiusanteosta joka jatkui muuten 4 vuotta ja 3 viikkoa avioeron virallistamisen jälkeen, ja pitää lapset hyvänä.

Nykyään talouteni on tasapainossa ja pystyn jo säästämään jotain lapsillekin. Saan vähän rahaa talteen esikoisen ajokorttia varten ja tulevia opiskeluja ajatellen ja olen hyvin tyytyväinen siitä että asiat ovat näinkin mallillaan.

Ihan siedettävästi. Olimme köyhiä jo ennen eroa joten tilanne ei miksikään muuttunut. Muutinelämäni ensimmäistä kertaa vuokra-asuntoon 3 lapsen kanssa (oma osuus erossa ositetusta rivarista ei riittänyt riittävän ison kodin hankintaan) ja kaikki irtain omaisuus lasten kamoja, mun vaatteita ja koruja lukuunottamatta jäi miehelle.

Siinä asuttiin 3 vuotta, matkusteltiinkin joka vuosi viikon reissu lämpimään ja minä kävin kerran ystävieni luona Bangkokissa (olivat työssä siellä) parin viikon reissun. Kun vaatimattomasti  eli niin rahat riitti tuohonkin.

Sitten tapasin nykyisen mieheni ja ostimme rahoillani tontin ensimmäistä taloamme varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti selviäisin, siksi en aio missään tapauksessa erota.

En minäkään haluaisi, mutta en voi miestä väkisinkään naimisissa kanssani pitää. Eli mitenkään toivottava tilannehan tämä ei ole. Talo on melko suuri ja uusi, onneksi lähes velaton. Mies sen haluaa varmasti pitää, joten vuokraluukku on mun tulevaisuus.

Pahinta on kuitenkin yhteisen tulevaisuuden ja toiveiden murskaantuminen, ei yhdessä tehtyjä reissuja ja yhdessä hoidettuja lastenlapsia. Ei onnenhetkiä yhteisistä muistoista, joita on lähes 20 vuotta tehty. Juuri nyt tulevaisuus näyttää melko mustalta. Ja talvikin tulossa. Omat sukulaiset asuvat toisella paikkakunnalla, sen vuoksi paikkakunnan vaihto on jokseenkin todennäköinen jossain vaiheessa.

Meinaat, että mies noin vain "pitää" teidän velattoman talon ja sä muutat vuokralle?? Hanki nyt hyvä ihiminen ihan ensimmäiseksi asianajaja, ettei sua nyt huijata satanolla. En minäkään ole koskaan eronnut, mutta silti tiedän että erossa omaisuus jaetaan puoliksi (tai jos avioehto, niin voi toki mennä toisinkin, mutta koska teillä on lapsia, niin tyhjin käsin et liitosta lähde, koska omaisuutta kerran on).