Lue keskustelun säännöt.
Oletko nähnyt lapsuudessa väkivaltaa?? (Kysely kaikki näkevät vastatkaa!! Ei vie kauaa aikaa)
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole nähnyt. En voi käsittää miten väkivaltaa nähneitä on niin paljon. Itse tulen hyvästä kodista.
T. N20
Vieläkin muistan kun isäni kuristi äitiäni ja löi lopulta ovesta läpi.
Alle voi myöskin kertoa millaista ja kuinka vakavaa väkivalta oli niin kuin yksi kirjoittaja on jo tehnytkin.
- ap
Isä pahoinpiteli äitiä ja meitä lapsia säännöllisesti. Äitiä hän myös raiskasi. Lapsena saatiin remmistä niin että selkä verillä ja minua retuutettiin hiuksista ilmassa. Kerran äitini myös kuristi minua. Hengissä ollaan, mutta en luultavasti koskaan parane. Kyllähän tuosta olisi huostaanotto tullut heittämällä, ja linnaa ainakin isälle - jos olisi jäänyt kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perinteistä kännisekoilua ollut. Aika monessa suomalaisessa perheessä tuttua ollut ainakin joskus. Luulen että vähenemään päin on.
Minua kuritettiin fyysisesti piiskalla ja tukistettiin. Minulla ei ole muistikuvaa, että sisaruksilleni olisi tehty samaa?? Isä löi äitiä kerran ja kävi kerran äidin kimppuun.
Olen muuten ihan hyvästä perheestä (minulla on rehellisesti tämä kokemus).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuostahan puuttuu väkivalta sisaruksia kohtaan, tai perheen ulkopuolista väkivaltaa.
Itse olen kasvanut väkivallattomassa perheessä, mutta olen nähnyt mm. opettajan pahoinpitelevän luokkakaveria lyömällä tämän päätä seinään monta kertaa peräkkäin. Sama opettaja myös tönäisi oppilaan koulun rappuset alas (jälkimmäistä en itse nähnyt).
Väkivalta vaikuttaa lapseen, vaikka se ei tapahtuisi omassa perheessä. Edellä mainitun tapahtuman jälkeen koulunkäynti muuttui vaikeaksi, koska suhtauduin epäilevästi ja inhoten kaikkiin opettajiin (siis lapsena, helpotti joskus lukioaikana vasta).
Minuun ja sisaruksiin kohdistuvaa kuritusväkivaltaa, isän ja veljen välisiä tappeluita kun isä oli kännissä, oma käsi murtui kun isä väänsi niistä auton avaimet tultueen ensin lukitusta ovesta läpi (yritin siis estää isää lähtemästä ajamaan kännissä, en muista kumpi mulle heitti avaimet ja käski juosta lukkojen taa, joko äiti tai veli). Äitiin kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa en muista nähneeni, henkistä kyllä, edelleen.
Myös äitini harrasti kuritusväkivaltaa.
Ja joo, minäkin koen olevani "normaalista" tai jopa hyvästä perheestä, vaikka noita episodeja muutama lapsuuteen mahtui. Isäni lopetti juomisen kun olin 15v (saatuaan rattijuopumustuomion, tuo oli ainoa kerta kun tiedän hänen ajaneen kännissä vaikka useamman kerran uhosi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mitä helvettiä, miten noin moni täällä on väkivaltaisesta perheestä?
Eikai noita sekopäitä noin paljoa ole.
Naiset olleet hellan ja nyrkin välissä, lapsiakin hakattu? Kuvottavaa.
Isäni tukisti minua silloin tällöin ja välillä antoi luunappeja. Tuo oli lapsuusaikanani aivan tavallista. Äiti löi kerran avokämmenellä kasvoihin, mutta pyysi tuota heti anteeksi.
Muistelen lapsuuttani lämmöllä. Meillä oli onnellinen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten kaikki kilvan selittelee, kuinka on hyvästä/normaalista perheestä...
Aika surullista, jos väkivaltatausta katsotaan normaaliksi.
Itse olen kolmekymppinen ja muistan nuoruudesta/lapsuudesta yhden lapsen, joka sai selkään. Sitä onkin sitten muisteltu kaveripiirissä vieläkin. Ja kyllä voin kertoa, etten ikinä pitänyt enkä pidä vieläkään sitä perhettä normaalina. Menee kylmänväreet vieläkin, jos törmään jossain asiayhteydessä.
Äiti hakkasi isää ja harrasti kuritusväkivaltaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuostahan puuttuu väkivalta sisaruksia kohtaan, tai perheen ulkopuolista väkivaltaa.
Itse olen kasvanut väkivallattomassa perheessä, mutta olen nähnyt mm. opettajan pahoinpitelevän luokkakaveria lyömällä tämän päätä seinään monta kertaa peräkkäin. Sama opettaja myös tönäisi oppilaan koulun rappuset alas (jälkimmäistä en itse nähnyt).
Väkivalta vaikuttaa lapseen, vaikka se ei tapahtuisi omassa perheessä. Edellä mainitun tapahtuman jälkeen koulunkäynti muuttui vaikeaksi, koska suhtauduin epäilevästi ja inhoten kaikkiin opettajiin (siis lapsena, helpotti joskus lukioaikana vasta).
Tottakai se vaikuttaa. Siitä on tehty ihan älyttömästi tutkimuksia.
Myös se on tutkimuksissa todettu, että hakatut lapset haluavat kaikin tavoin ymmärtää ja selittää vanhempiensa käytöstä, koska se on psyykeelle niin suuri trauma käsitellä asiaa, jossa läheisin/läheinen ihminen haluaa tehdä pahaa tahallaan. Yleisin selitys lienee "olin niin kuriton, ettei saatu muuten kuriin, se oli silloin tapana ja ties millainen minusta olisi tullut, jos ei olisi näin tehty". Valitettavasti käytösmallit myös periytyvät, vanhemmuuden malli on saatu omilta vanhemmilta.
En ihmettele enää yhtään näitä palstalaisten kommentteja, kun suurin osa tulee ns. huonoista perheistä! Hei, eivät ne kaikki köyhät perheet ole samanlaisia väkivaltaisia, alkoholisoituneita wt-perheitä kuin omanne!
T. Köyhä, akateeminen pätkätyöläinen, neljän lapsen avioliitossa elävä äiti
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten kaikki kilvan selittelee, kuinka on hyvästä/normaalista perheestä...
Aika surullista, jos väkivaltatausta katsotaan normaaliksi.
Itse olen kolmekymppinen ja muistan nuoruudesta/lapsuudesta yhden lapsen, joka sai selkään. Sitä onkin sitten muisteltu kaveripiirissä vieläkin. Ja kyllä voin kertoa, etten ikinä pitänyt enkä pidä vieläkään sitä perhettä normaalina. Menee kylmänväreet vieläkin, jos törmään jossain asiayhteydessä.
Minusta taas on surullista, etta ymmarrat ilmeisen vahan muiden ihmisten vaikeuksia. Ei siihen kokemusta tarvita, empatiakin riittaisi.
Itsekin kuvaisin perhettani ns. normaaliksi vaikka vakivaltaa oli aika paljonkin kun mina olin pieni. Normaaliksi siksi, etta ulospain se varmaankin vaikutti silta (muiden paitsi naapureiden mielesta...). Isalla oli hyva tyopaikka, aiti oli myos osa-aikatyossa ja loput ajasta minun kanssani kotona. Vanhempani tukivat harrastuksiani, olin hyva koulussa yms. Eli kyseessa ei ollut mikaan yhteiskunnasta syrjaytynyt perhe, jossa on sukupolvien yli ulottuvaa tyottymyytta, paihdeongelmia tai (ainakaan virallisesti) vakavia mielenterveysongelmia.
Itsellani on ollut vaikeuksia tyostaa omaa mina-kuvaa osittain sen vuoksi, etta perheeni oli niin normaali ja samalla niin hairiintynyt. Tama on nakynyt myos omassa elamassani siten, etta sanonta "when she was good, she was very very good. and when she was bad, she was terrible" todellakin piti paikkansa pitkalle aikuisuuteen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten kaikki kilvan selittelee, kuinka on hyvästä/normaalista perheestä...
Aika surullista, jos väkivaltatausta katsotaan normaaliksi.
En itsekään hyväksy enkä harjoita väkivaltaa! Mutta jos äidiltä paloi vaikka kolme kertaa pinna 18 vuodessa niin että läpsäytti, niin perhe ei ole voinut olla "hyvä" tai "normaali"? Onpa tuokin avarakatseinen ja realistinen näkökanta.
Hakattiin, käytössä sekä henkinen että fyysinen väkivalta. Kulissit muka pystyssä, karmea perhe-elämä, josta näen painajaisia vielä vuosikymmenten jälkeen. Mitään normaalia tuollaisessa perheessä ei ole. Onneksi jäin henkiin.
Joo, isä hakkas äitiä jatkuvasti, joskus sairaalaankin.
.