Kauniina naisena elämä rankkaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on lähes aina susi toiselle naiselle.

Ei pidä paikkaansa, naisvihamielistä paskaa. Minun parhaat pomoni esimerkiksi ovat aina olleet naisia.

Niin minukin parhaat pomot, mutta luulen sen johtuneen siitä, että itse en ole nainen.

Ongelmallisilla kohtaamisilla on varmasti enemmän tekemistä luonteiden kuin ulkonäön kanssa. Ulkonäön perusteella tehdään ensimmäinen tuomio, mutta se murenee tai vahvistuu käyttäytymisen perusteella. Kaunis tai ruma, kaikkien kanssa tulee toimeen jos asennoituu niin että kaikkien kanssa tulee toimeen.

Minulla on jonkinlainen intohimo tarkkailla ihmisten käyttäytymistä ja miettiä mahdollisia motiiveja käyttäytymisen takana. Kun ihmistä seuraa ja jututtaa jonkin aikaa, minusta tulee jotenkin itsestään selväksi, kuinka hänen kanssaan kannattaa olla, jotta hommat toimivat.

Esimerkiksi töissä on yksi hyvinkin itsevarman ja jopa koppavan oloinen (myös kaunis) nainen. Monet valittavat selän takana, miten ärsyttävä yms. hän on. Olen hänen kanssaan jutellut ja yrittänyt selvittää, onko hän lintu vai kala. Yhden pitämänsä esitelmän jälkeen se sitten selvisi. Hän katsoi minuun kuin ujo pieni tyttö, jolle kerrotaan että hyvin meni. Itsevarma, kova ulkokuori oli vain pintaa.

Kun kohtaa vaikean oloisen ihmisen, kannattaa minusta asennoitua niin, että siihen on jokin syy. Sitten tutkitaan ja kuunnellaan niin pitkään, että syy selviää ja sen jälkeen onkin helppo tulla toimeen.

Vierailija kirjoitti:

No toivottavasti sulle käy kuin mulle. Olin kaunis parikymppisenä mutta kolmestakympistä eteenpäin olen rumentunut kovaa tahtia. Nyt keski-ikäisenä olen ruma kuin mikä ja ei se kivaa ole olla ruma.

Mäkin olin vielä kaunis vähän päälle 30v, mutta ku 40v tuli mittariin tuli rupsahdus. Ei sen tarvi olla kovin suurikaan sen kasvonpiirteiden valahtaminen, niin jo rumentuu. Kysehän on vain milleistä kun kasvoista puhutaan. Nyt pari vuotta onkin tuntunut omituiselta kävellä missä tahansa näkymättömänä, ikään kuin mua ei olisikaan. Naisilta ei tule enää v*mäisiä ilmeitä, miehet eivät huomaa mitenkään (eivät edes ikäiseni), saan ihan rauhassa olla missä vain. Nyt vain jotenkin täytyy asennoitua tähän uuteen tilanteeseen. Nyt vasta huomaan, kuinka maailma on pinnallinen ja kuinka vain kauniita oikeasti huomioidaan tilanteissa, joissa ei tarvitsisi huomioida. Tavallaan ahdistavaa, identiteettini rakentui ulkonäölle täysin. Tulee tunne, ettenkö ole mitään. Myös kasvonpiirteeni ahdistavat, vanheneminen ei ole kivaa. Kun ei tämä rupsahdus tähänkään jää, vaan pahenee vaan. Miten tähän tottuu, että naama muuttuu ja muuttuu vain.

up

Vierailija kirjoitti:

Mun on kyllä erittäin vaikea uskoa, että kauniit ihmiset kokisivat enemmän syrjintää. Tutkimusten mukaan hyvästä ulkonäöstä on hyötyä, kun taas rumat kohtaavat usein vähättelyä. Kyllä mä ainakin hengaan mieluummin ihmisten kanssa, jotka ovat puoleensavetäviä - toki siihen vaikuttaa persoonakin, sillä karismaattinen ihminen alkaa näyttää kauniilta. Mutta vaikea uskoa, että naiset syrjisivät toisia naisia kauneuden takia! Eikö yleensa kauniita ihmisia pain vastoin haluta ystaviksi?

Olen myös lukenut tuosta tutkimuksesta mutta toisaalta elämä todistaa toisin; naiset kaveeraavat mielummin omaa tasoaan olevan tai rumemman naisen kanssa  jotta kateus ei kehity ongelmaksi. Kaunis saa kaiken huomion ja tavallisempi alkaa kokea olevansa jotenkin huonompi. Tätä ongelmaa ei tietysti tule jos vähän vähemmän näyttävällä naisella on hyvin terve itsetunto.

Tottakai ihmiset ystävystyvät mielummin miellyttävän näköisen ihmisen kanssa kuin epämiellyttävän, mutta tämä ei tarkoita sitä että hyvin kaunis nainen kelpaisi tavista paremmin kaveriksi. Taviksen miellyttävän tavallinen ulkonäkö ei haittaa toisin kuin Quasimodon tai todella kauniin. Varmaan nämä tutkimuksen "kauniit" ovat juuri olleet tällaisia tavallisen nättejejä normaaleja naisia.