Harrastaako teidän lapset tätä? Hirveä kinuminen, jos on jotain jo luvattu, niin suorastaan häiritään lupaajaa

Ymmärrän kyllä, että mies suojelee lasta minun vihaltani, mutta ettei yhtään osaa auttaa minua, kun mulla menee hermot siihen jankutukseen. Jos on kerran itse tasapainoisempi kasvattaja. Ei sitä minusta kuulu vain kestää. Siis lapselta sellaista käytöstä.

ap

Voisit selittää asian aikuismaisesti ja todeta vaikka loppuun, että esim ."äiti ei aio enää vastata kysymykseen kertaakaan. Olen selittänyt jo milloin on lauantai." Tämän jälkeen et enää selitä tai hermostu. Olet vain hiljaa tai sanot että "tämä asia on jo käsitelty". Voisko toimia?

Miestä ei yhtään haittaa se, että lapsi kinuaa, oli luvannut että saa lelun, kun uskalsi erään asian. Että viikonloppuna. Kuulin lapsen kinuavan sitä perjantaille ja mies vain että joo. Mitä ihmeen päällepäsmäröijää se siellä kasvattaa. Ahdistaa.

ap

Kivikissaäiti paikalla taas ilmeisesti?

Vierailija kirjoitti:

Voisit selittää asian aikuismaisesti ja todeta vaikka loppuun, että esim ."äiti ei aio enää vastata kysymykseen kertaakaan. Olen selittänyt jo milloin on lauantai." Tämän jälkeen et enää selitä tai hermostu. Olet vain hiljaa tai sanot että "tämä asia on jo käsitelty". Voisko toimia?

Oon mä sanonutkin nuo, enkä selitä, mutta se syytetyn tunne nousee pelkästä kyselystä. Että joo, oon vittumainen ihminen, koska en voi siirtää lauantaita keskiviikoksi, vähänkö surkeaa tekoa kertakaikkiaan. Mitätön paska. (jos asiaa todella pitää odottaa lauantaihin). Mies tietää, että mulla on huono itsetunto ja minäkuva, antaa lapsen silti kasvaa tuohon. Eikö osaa mies sanoa, että nyt! Ja mitä se auttaa vaikka sanoisin, kun isän kanssa sitten saa päällepäsmäröidä kun vain kehtaa. Haluan opettaa lapselle, ettei heikompien yli kävellä tuollalailla. Tai no vahvempiahan me vanhemmat ollaan, mutta kanssaihmisiä kuitenkin. Vaikka paskiaiselta minusta tuntuu.

ap

Jos miestäsi ei haittaa, kun lapsi kinuaa ja lapsi kinuaa häneltä, niin miksi se sinua ahdistaa? Se kinuaminen kuitenkin opettaa lapselle kärsivällisyyttä.

Mitä menette lupaamaan kaikkea ilman, että pidätte lupauksia? Lapselle yksikin päivä on tolkuttoman pitkä aika ja odottaessa voi mennä yöunetkin.

Sopikaa miehen kanssa yhdessä toimintasuunnitelma,  muuten tuo lapsi vie teitä kohta kuin naapuri pässiä teurastamoon.

Ja sinä koitapa opetella rauhoittumaan, ilmeisesti se lapsen kinuaminen saa sinulle aikaan huonon omantunnon, ja siksi suutut. Suutut siis itsesi takia, omien tunteittesi takia. Haluat samaan aikaan olla kiva äiti mutta myös hyvä äiti.

Ja arvaa mitä, se lapsi haluaakin aiheuttaa sulle huonon omantunnon kinuamalla, koska sehän näyttää tepsivän sekä sinuun että mieheen. Ja lisäksi lapsi onnustuu hajoittamaan ja hallitsemaan teitä, koska ette toimi suunnitelman mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä menette lupaamaan kaikkea ilman, että pidätte lupauksia? Lapselle yksikin päivä on tolkuttoman pitkä aika ja odottaessa voi mennä yöunetkin.

Mitä? Missä niin sanoin? Nyt oli lelu luvattu hankkia viikonloppuna. Tulevana. Minusta siis la tai su.

ap

Ei kinua. Mutta meillä on lapset voineet luottaa vanhempiinsa. Äiti ei ole äitihullu, virtahepo olohuoneessa. Äiti pystyy hoitamaan lapsensa, huolehtimaan ja rakastamaan. Ei ole epätasapainoinen ja pershäiriöinen

Teillä lapsi reagoi ihan ymmärrettävistä syistä

Ei harrasta. Kovin pienen kanssa ei kannata lupailla palkkiota niin kauas ettei lapsi hahmota milloin sen saa...

Ja meillä on aina pidetty se mitä luvataan. Äitini oli tyhjän lupailija.

Ja tuo särähtää että lasta lahjotaan ja painostetaan uskaltamaan. Lapsen pitää saada itse päättää missä se uskalluksen rsja menee. Ujous tai varovaisuus on luonteenpiirteitä.

Säästetään kaikkien aikaa. Tarina etenee, äitihullu jatkaa jankkausta. Lietsoo itsensä raivoon. Lopputulos: Lapsi ei saa lelua. Ja se on äitihuollun mielestä oikein. Kuten kivikissojen vienti ulos. Eihän hän halua olla perheessä ulkopuolinen. Vaikka ei kyllä halua osallistuakaan mihinkään.

Luultavasti uhkaa taas lähteä ellei hänen tahtoonsa taivuta

Kivikissat? Ei löytynyt haussa. Mikäs tarina tämä on?

Yhden asian olen oppinut viiden lapsen kanssa. Lupaukset täytetään heti. Jos esimerkiksi mennään katsomaan uutta puhelinta, siltä reissulta myös palataan uusi puhelin kourassa jos mieluinen löytyy. Toinen on että alle kouluikäisten lintsi yms.-reissut kerrotaan lähtöpäivän aamuna, näin säästyy paljolta harmilta.

Aika monet vanhemmat näyttävät nauttivan siitä että laittavat lapsen ihan huvikseen odottamaan kivoja asioita. Luulevatko että sen asian hauskuus kaksinkertaistuu kun joutuu kärvistelemään?

Meillä eivät lapset kinua. Kun jotain on luvattu tapahtuvan lauantaina, niin se tapahtuu lauantaina. Eikä yhtään aikaisemmin. En ymmärrä miten ap:lla menee hermo tällaisessa, ihan voi sanoa joka kerta kysyessä, että lauantaina tapahtuu ja siihen on x päivää, koita kestää.

Mutta oliko nyt siis kyse enemmän asian tapahtumisen tiedustelusta vai asian kinuamisesta lapsen puolelta? Jos kyse on siitä, ettei lapsi vielä hahmota ajankulua niin kivan asian ajankohdan kysyminen on minusta ihan normaalia ja aikuinen koittaa vain kestää eikä kerro asiasta lapselle liian aikaisin, varsinkaan keskeneräisistä ehkä-suunnitelmista.

Jos kyse on on mankumisesta ja kinuamisesta, niin ap ja miehensä voisivat katsoa peiliin ja miettiä miksi lapselle on opetettu, että kinuaminen kannattaa? Saako lapsi asioita kinuamalla tai jääkö asia saamatta jos ei kinua perään? Pysyvätkö vanhemmat lupauksissaan?

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo särähtää että lasta lahjotaan ja painostetaan uskaltamaan. Lapsen pitää saada itse päättää missä se uskalluksen rsja menee. Ujous tai varovaisuus on luonteenpiirteitä.

No se oli sellainen, että lapsi uskalsi mennä keppihevoskerhoon... Kun tuli sieltä niin silmät loisti että oli tosi hauskaa. Mutta ei ois mennyt millään muuten. Isänsä kanssa oli tuo tilanne, itse olin töissä. (Tieto mahdollisuudesta päästä mukaan tuli ex tempore)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo särähtää että lasta lahjotaan ja painostetaan uskaltamaan. Lapsen pitää saada itse päättää missä se uskalluksen rsja menee. Ujous tai varovaisuus on luonteenpiirteitä.

No se oli sellainen, että lapsi uskalsi mennä keppihevoskerhoon... Kun tuli sieltä niin silmät loisti että oli tosi hauskaa. Mutta ei ois mennyt millään muuten. Isänsä kanssa oli tuo tilanne, itse olin töissä. (Tieto mahdollisuudesta päästä mukaan tuli ex tempore)

ap

Ihan täysin pöhköä toimintaa... A) ujoa lasta ei pidä maanitella tai pakottaa ja B) eikä ainakaan lahjoa ja C) ei ainakaan monen päivän päähän ja D) ei sitten ainakaan tapella siitä palkinnosta viikkoa...

Vierailija kirjoitti:

Meillä eivät lapset kinua. Kun jotain on luvattu tapahtuvan lauantaina, niin se tapahtuu lauantaina. Eikä yhtään aikaisemmin. En ymmärrä miten ap:lla menee hermo tällaisessa, ihan voi sanoa joka kerta kysyessä, että lauantaina tapahtuu ja siihen on x päivää, koita kestää.

Mutta oliko nyt siis kyse enemmän asian tapahtumisen tiedustelusta vai asian kinuamisesta lapsen puolelta? Jos kyse on siitä, ettei lapsi vielä hahmota ajankulua niin kivan asian ajankohdan kysyminen on minusta ihan normaalia ja aikuinen koittaa vain kestää eikä kerro asiasta lapselle liian aikaisin, varsinkaan keskeneräisistä ehkä-suunnitelmista.

Jos kyse on on mankumisesta ja kinuamisesta, niin ap ja miehensä voisivat katsoa peiliin ja miettiä miksi lapselle on opetettu, että kinuaminen kannattaa? Saako lapsi asioita kinuamalla tai jääkö asia saamatta jos ei kinua perään? Pysyvätkö vanhemmat lupauksissaan?

Koen sen kinuamisen painostuksena. En voi sille tunteelle mitään. Minusta olisi eri asia, jos lapsi kuultuaan, että johonkin on vaikkapa 6 päivää jankuttaisi koko päivän, että "6 päivää siihen kun saan lelun!" Se ei olisi niin painostukselta ja ikävältä tuntuvaa.

ap