Lue keskustelun säännöt.
Tekis mieli vaan vetää kunnon kännit ja lähteä pakoon tätä lapsiperhearkea sekä miestä
13.09.2016 |
Pitäisi vain pakata laukku valmiiksi ja viedä se jonnekki säilöön odottamaan. Sitten illan hiljaisina tunteina lähteä "lenkille" ja jäädä sitten sille reissulle pidemmäksi aikaa.
Kommentit (123)
Millainen perhemalli teillä oli lapsuudessa? Isä vastasi perheen toimeentulosta ja äiti hallitsi kotia? Ja nyt te koette nykyajan perheessä ettei tämä perinteinen malli ei toimi? Mutta kuitenkaan hyvin harvalla teillä on nykypäivään soveltuva mallia omasta lapsuudestaan ja olette ajautuneet tuohon vanhaan malliin, koska ette ole omaksuneet uudenlaisen elämäntyyliä ja syytätte yksin miestä kun hän ei osallistu?
Alussahan se menee väistämättä niin, että isä tienaa rahaa, ja äiti elää kokonaan eri maailmoissa yhdessä vauvan kanssa kotona. Koska biologia on tässä kohtaan epäreilu. Äiti kokee, että hän osaa hoitaa lasta paremmin kuin isä ja neuvoo ja opastaa jatkuvasti, kun on sen lapsen kanssa kotona. Jotkut äidit rakentavat itsetuntonsa tähän ainutlaatuiseen paremmuudentunteeseen ja moni äiti syyllistyy huomaamattaan mitätöimään isän pyrkimyksiä ja isästä tulee se perheen varavanhempi tai hänet ulkoistetaan perheestä kokonaan.
Ehkä seuravaa sukupolvi osaa paremmin, kun esimerkkiä siitä osallistuvasta isyydestäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on tästä roolijaosta omat kokemukseni, en voi yleistää, mutta ainakin sen voin sanoa, mitä itse olisin tehnyt toisin: olisin keskustellut. Puhunut, puhunut, puhunut.
Puhunut siitä, miten erilaisten tehtävien epätasainen jakautuminen väsyttää, raivostuttaa ja harmittaa.
Puhunut siitä, että puoliso ei ole omaksunut tarpeellisia taitoja esim. yhteisen kodin hoidossa ja kertonut, miten toivoisit asioiden olevan.
Puhunut siitä, miten HALUAISI ANTAA TOISELLE TILAA tehdä asiat omalla tavallaan, hoitaa homman kotiin, tehdä pitkän päätyyn ihan omalla tyylillään, KUNHAN TEKEE. Kertonut, että mitalisuorituksia tai millimetrintarkkaa seurantaa ei ole luvassa, mutta yhteisesti sovittava tavoitetaso ainakin. Ja tavoitetason pitäisi lähteä siitä, että jokaisen perheenjäsenen asiat ovat riittävän hyvin ja että jokainen voi mahdollisimman hyvin.
Minä annoin asioiden mennä siihen pisteeseen että olin jo valmis eroamaan. Luulin miehen vain olevan helpottunut ja näyttävän kyllästyneisyytensä nyt avoimestikin. Vielä mitä: Päädyttiin miehen aloitteesta pariterapiaan ja sain apua masennukseen ja nyt yritetään kumpikin jotta parisuhde ja perhe voi hyvin. Toimisiko sama teillä??
Aijai, onneksi ei huolet ja murheet paina. *korkkaa toisen oluen*
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on tästä roolijaosta omat kokemukseni, en voi yleistää, mutta ainakin sen voin sanoa, mitä itse olisin tehnyt toisin: olisin keskustellut. Puhunut, puhunut, puhunut.
Puhunut siitä, miten erilaisten tehtävien epätasainen jakautuminen väsyttää, raivostuttaa ja harmittaa.
Puhunut siitä, että puoliso ei ole omaksunut tarpeellisia taitoja esim. yhteisen kodin hoidossa ja kertonut, miten toivoisit asioiden olevan.
Puhunut siitä, miten HALUAISI ANTAA TOISELLE TILAA tehdä asiat omalla tavallaan, hoitaa homman kotiin, tehdä pitkän päätyyn ihan omalla tyylillään, KUNHAN TEKEE. Kertonut, että mitalisuorituksia tai millimetrintarkkaa seurantaa ei ole luvassa, mutta yhteisesti sovittava tavoitetaso ainakin. Ja tavoitetason pitäisi lähteä siitä, että jokaisen perheenjäsenen asiat ovat riittävän hyvin ja että jokainen voi mahdollisimman hyvin.
Tuolla asenteella olisi vain kannattanut jättää ne lapset tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Olet luopunut oikeudesta vain lähteä pois siinä vaiheessa, kun olet päättänyt olla tekemättä aborttia. Vanhemmalla on vastuu lapsistaan muista tekijöistä riippumatta. Ei sinun auta muu kuin hoitaa velvollisuutesi ja hankkia apua tilanteeseen.
Nainen saa kyllä lähteä tilanteesta pois ihan siinä missä mieskin. Jos miehelle ei mene jakeluun, että puolisonkin täytyy saada levätä, shokkiterapia voi tehdä hyvää. Ovesta ulos ja viesti, että oon seuraavan viikon lepolomalla.
Miksi kuvittelet, että miehellä olisi oikeus tuohon?
Jättäkää se lisääntyminen väliin, jos ette kykene hoitamaan vanhemman velvollisuuksia. Yhtään naista ei Suomessa pakoteta tuohon hommaan.
No meillä ainakin mies viettää omissa töissään/menoissaan kaiken aikansa. Välillä pustäytyy kotona. Minä hoidan lapset, kodin ja oman työni. Haastanko mieheni oikeuteen vai?
Miksi hankit lapsia hänen kanssaan? Miksi olette vielä yhdessä?
Ennen lapsia elämä oli täysin erilaista. Teimme yhdessä asioita, hän oli läsnä. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Saimme lapsia, työkuviot muuttuivat, muutuimme ihminä paljon.
Olen yhä hänen kanssaan, koska en halua rikkoa lasten kotia. Jos minä jaksan, niin arki on ihan hyvää. Mutta jos väsyn ja uuvun, arki romahtaa ja lapset voi huonosti.
Et halua rikkoa lasten kotia?
Anteeksi vaan, mutta kumpi on pahempi:
a) 1 rikkinäinen koti, mutta kaksi ehjää
b) romahtanut äiti ja arki jossa lapset voivat huonosti
Näitä minäkin mietin aikoinani ja ratkaisin ongelman eroamalla. Nyt olen niin onnellinen ja helpottunut. Koko paskamainen arki on mennyttä. Kokoaikainen ja jokapäiväinen vitutus on poissa. Meillä mies ja arki oli hyvin toisenlaista aluksi. Lapsien myötä kaikki muuttui. En tiedä mitä tapahtui ja miksi, mutta jotenkin vaaka tehtävien suhteen painui niin, että minusta tuntui siltä, että koko raskaan kivireen vetäminen oli vain minun vastuulla.
Vuosia yritin vaikka mitä. Sanoa, pyytää, neuvotella, toivoa, raahata perheneuvolaan, tehdä siivouslakkoja, mutta mikään ei auttanut kuin hetkeksi ja lopulta vain nalkutin ja olin vihainen. Sitten en enää jaksanut mitään. Kamelin selkä katkesi. Ymmärsin, että joko minä muutun joksikin mitä en halua (kotihirviöksi) tai sitten eroan. Ja niin minä pakkasin tavarat ja lähdin. Lapset asuu puolet ajasta minun luona ja puolet ajasta isällään.
Ja voi ah, tätä autuutta. Tämä hiljaisuus ja sielun tyyneys on jotain aivan täydellistä. Ainoa mitä kadun on se, etten tehnyt tätä aiemmin. Kituutin "lasten takia". Todellisuudessa helvettiä se oli kaikille.
Aika surullista luettavaa, miks kukaan enää haluu naimisiin ja perheen jos se on tuollaista?!?
Itsellä teini-ikäinen lapsi, puolisolla kolme. Joka toinen viikko ollaan miehen kahdestaan. Ihmiset arvostelee uusperhe elämää, mutta kyllä mä sanoisin, että en vaihtais koskaan tätä ydinperheeseen.
Tsemppiä aloittajalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Olet luopunut oikeudesta vain lähteä pois siinä vaiheessa, kun olet päättänyt olla tekemättä aborttia. Vanhemmalla on vastuu lapsistaan muista tekijöistä riippumatta. Ei sinun auta muu kuin hoitaa velvollisuutesi ja hankkia apua tilanteeseen.
Nainen saa kyllä lähteä tilanteesta pois ihan siinä missä mieskin. Jos miehelle ei mene jakeluun, että puolisonkin täytyy saada levätä, shokkiterapia voi tehdä hyvää. Ovesta ulos ja viesti, että oon seuraavan viikon lepolomalla.
Miksi kuvittelet, että miehellä olisi oikeus tuohon?
Jättäkää se lisääntyminen väliin, jos ette kykene hoitamaan vanhemman velvollisuuksia. Yhtään naista ei Suomessa pakoteta tuohon hommaan.
No meillä ainakin mies viettää omissa töissään/menoissaan kaiken aikansa. Välillä pustäytyy kotona. Minä hoidan lapset, kodin ja oman työni. Haastanko mieheni oikeuteen vai?
Miksi hankit lapsia hänen kanssaan? Miksi olette vielä yhdessä?
Ennen lapsia elämä oli täysin erilaista. Teimme yhdessä asioita, hän oli läsnä. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Saimme lapsia, työkuviot muuttuivat, muutuimme ihminä paljon.
Olen yhä hänen kanssaan, koska en halua rikkoa lasten kotia. Jos minä jaksan, niin arki on ihan hyvää. Mutta jos väsyn ja uuvun, arki romahtaa ja lapset voi huonosti.
Et halua rikkoa lasten kotia?
Anteeksi vaan, mutta kumpi on pahempi:
a) 1 rikkinäinen koti, mutta kaksi ehjää
b) romahtanut äiti ja arki jossa lapset voivat huonostiNäitä minäkin mietin aikoinani ja ratkaisin ongelman eroamalla. Nyt olen niin onnellinen ja helpottunut. Koko paskamainen arki on mennyttä. Kokoaikainen ja jokapäiväinen vitutus on poissa. Meillä mies ja arki oli hyvin toisenlaista aluksi. Lapsien myötä kaikki muuttui. En tiedä mitä tapahtui ja miksi, mutta jotenkin vaaka tehtävien suhteen painui niin, että minusta tuntui siltä, että koko raskaan kivireen vetäminen oli vain minun vastuulla.
Vuosia yritin vaikka mitä. Sanoa, pyytää, neuvotella, toivoa, raahata perheneuvolaan, tehdä siivouslakkoja, mutta mikään ei auttanut kuin hetkeksi ja lopulta vain nalkutin ja olin vihainen. Sitten en enää jaksanut mitään. Kamelin selkä katkesi. Ymmärsin, että joko minä muutun joksikin mitä en halua (kotihirviöksi) tai sitten eroan. Ja niin minä pakkasin tavarat ja lähdin. Lapset asuu puolet ajasta minun luona ja puolet ajasta isällään.
Ja voi ah, tätä autuutta. Tämä hiljaisuus ja sielun tyyneys on jotain aivan täydellistä. Ainoa mitä kadun on se, etten tehnyt tätä aiemmin. Kituutin "lasten takia". Todellisuudessa helvettiä se oli kaikille.
Ei oikeastaan muuta lisättävää kuin, että entisen miehen isyys parani eron myötä.. Hän on enemmän läsnä ja osallistuu lasten arkeen. Taisi olla vähän pakko ottaa sitä vastuuta, kun en paikannut tarvittaessa. Aluksi mentiin joka toisella viikonlopulla ja parilla arkitapaamisella, mutta nyt on vuoroasuminen vakiintunut käytäntö.
Miksi et lähde, mene hotelliin yöksi, lapset miehelle, nauti omasta ajastasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntuu olevan tyypillistä naisille miettiä sitä kenessä on vika, vaikka se ei oikeasti auta mitään. Vikaa on siinä, joka tekee väärin tai jättää asiat toiselle. Vikaa on myös siinä, joka antaa toisen tehdä niin.
Tai toisen mielestä tilanteessa ei ole mitään vikaa.
Kaikki on kiinni näkökulmasta.
Paljon enemmän on merkitystä miettiä ratkaisuja, joilla jokin huono asia ja tilanne muutetaan. Jos koet, että asiat ei ole oikein tai "tasan" niin tee jotain muuttaaksesi niitä asioita.
Jos nainen tuntee, että mies tekee vain omiaan: vaatikaa sitä osallistumaan enemmän, olkaa tiukkana. Jos miehellä on halua elää parisuhteessa ja perheessä, niin kyllä se siitä oppii pikkuhiljaa. Valittaminen "mä olen väsynyt" ei ole mikään ratkaisu, se on vain valittamista. Kertokaa mitä haluate muuttaa ja mitä haluatte toisen tekevän. Jos toisella ei ole halua osallistua muutokseen, niin siten pitää miettiä kannataako sellaisena perheenä elää yhdessä. Ja sama pätee sitten toisinpäin, ei se nainen ole aina se enemmän tekevä.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vain pakata laukku valmiiksi ja viedä se jonnekki säilöön odottamaan. Sitten illan hiljaisina tunteina lähteä "lenkille" ja jäädä sitten sille reissulle pidemmäksi aikaa.
Tervetuloa Helsinkiin viinimessuille 14.-15.9. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vain pakata laukku valmiiksi ja viedä se jonnekki säilöön odottamaan. Sitten illan hiljaisina tunteina lähteä "lenkille" ja jäädä sitten sille reissulle pidemmäksi aikaa.
Tervetuloa Helsinkiin viinimessuille 14.-15.9. :)
Mäkin voisin lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaksivuotias poika ja toinen poika tulossa ensikuussa. Jaksan hyvin ja mies on mukana arjessa aktiivisesti, mutta haaveilen ja järjestelen jo kolmikymppisiäni jotka ovat ensi keväänä. Silloin lähden kaksin tyttökaverini kanssa hotelliin viikonlopuksi! Mies jää poikien kanssa kotiin. Ei ole mitään väärää haaveilla välillä omasta ajasta ja kunnon känneistä!
Miksi? Jotta olisi yhtä henkisesti tuhoutunut fiilis kuin kotonakin? Paljon paremmin palauttaisi joku selvänä tehty viikonloppu vaikka kylpylässä. Kännit vedetään silloin, kun on aikaa palautua kunnolla. Vaikka viikon mittaisen loman alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valintojen maailma.. Mitäs teette lapsia ja vikisette jälkikäteen. Ihanaa kun ei ole lapsia ja saan olla rauhassa<3 töiden jälkeen treenit, päikkärit ja leffa miehen kainalossa ilman häiriötekijöitä, en vaihtaisi mistään hinnasta :)
Luultavasti kitisijät liikkeellä. Ensinnäkin älkää tehkö niitä lapsia jos olette valittajia jo luonteeltanne.
Näille jotka kotiäitinä ovat niin kauhean stressaantuneita työn määrästä... saatte olla omien lastenne kanssa, pitäisi olla aika unelma. Opettakaa lapset niin että kotona on mukava olla.
Oletan että mies käy töissä ja luultavasti yleensä kaupassa, koska lasten kanssa mielestänne niin vaikeaa.
Ottakaa vihko ja merkatkaa joka päivä mitä JOUDUITTE tekemään ja perään aika mitä siihen kului.
"Pesin pyykkiä 120min" ei näin vaan mitä kului aikaa pesukoneen täyttämiseen ja tyhjentämiseen, eli noin 7min, kuivumaan laitto mukaanlukien. Pesukone ne pyykit pesee.
Ruoanlaitto 1h? esim.normi jauhelihakastikkeen ja spagetin tekee 15 min ja vähän salaattia kylkeen syöntiin ja siivoamiseen muu 45min.
Listatkaa kaikki niin mahdottoman rankat "työt" ja aika perään.
Viikon päästä arvioikaa muistiinpanojen perusteella onko syy pään sisällä vai pään ulkopuolella ja tehkää asialle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti kitisijät liikkeellä. Ensinnäkin älkää tehkö niitä lapsia jos olette valittajia jo luonteeltanne.
Näille jotka kotiäitinä ovat niin kauhean stressaantuneita työn määrästä... saatte olla omien lastenne kanssa, pitäisi olla aika unelma. Opettakaa lapset niin että kotona on mukava olla.
Oletan että mies käy töissä ja luultavasti yleensä kaupassa, koska lasten kanssa mielestänne niin vaikeaa.
Ottakaa vihko ja merkatkaa joka päivä mitä JOUDUITTE tekemään ja perään aika mitä siihen kului.
"Pesin pyykkiä 120min" ei näin vaan mitä kului aikaa pesukoneen täyttämiseen ja tyhjentämiseen, eli noin 7min, kuivumaan laitto mukaanlukien. Pesukone ne pyykit pesee.
Ruoanlaitto 1h? esim.normi jauhelihakastikkeen ja spagetin tekee 15 min ja vähän salaattia kylkeen syöntiin ja siivoamiseen muu 45min.
Listatkaa kaikki niin mahdottoman rankat "työt" ja aika perään.
Viikon päästä arvioikaa muistiinpanojen perusteella onko syy pään sisällä vai pään ulkopuolella ja tehkää asialle jotain.
Lasten hankinta oli yhteinen päätös. Käyn töissä myös täysaikaisesti, kolmessa vuorossa. Käyn myös kaupassa ja maksan siis yleensä päivittäistavarat, perheen ruoat, lasten vaatteet jne. Hoidan kodin, ruoanlaiton, lasten koulu ja päiväkotiasiat, harrastukset jne. En tiennyt, että mies heittäytyy vuosien myötä sohvaperunaksi. Hän hoitaa vain oman työnsä ja itsensä. Kyllähän mun on pakko välillä vähän reklamoida. Eihän tämä nyt oikein mene näin. Ero tästä kyllä varmaan on tulossa, kun olen jo niin monta vuotta yrittänyt saada asioihin tasapuolisuutta.
Mä käyn kerran vuodessa ulkomailla ja pari kertaa risteilyllä, ilman lapsia ja miestä. Meillä samanlainen tilanne mutta miks sulla ei onnistu reissuun lähteminen ilman perhettä?
Vierailija kirjoitti:
Piri on etanolia parempi nopea pakokeino. Suosittelen.
Suosittelet piristymään?
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti kitisijät liikkeellä. Ensinnäkin älkää tehkö niitä lapsia jos olette valittajia jo luonteeltanne.
Näille jotka kotiäitinä ovat niin kauhean stressaantuneita työn määrästä... saatte olla omien lastenne kanssa, pitäisi olla aika unelma. Opettakaa lapset niin että kotona on mukava olla.
Oletan että mies käy töissä ja luultavasti yleensä kaupassa, koska lasten kanssa mielestänne niin vaikeaa.
Ottakaa vihko ja merkatkaa joka päivä mitä JOUDUITTE tekemään ja perään aika mitä siihen kului.
"Pesin pyykkiä 120min" ei näin vaan mitä kului aikaa pesukoneen täyttämiseen ja tyhjentämiseen, eli noin 7min, kuivumaan laitto mukaanlukien. Pesukone ne pyykit pesee.
Ruoanlaitto 1h? esim.normi jauhelihakastikkeen ja spagetin tekee 15 min ja vähän salaattia kylkeen syöntiin ja siivoamiseen muu 45min.
Listatkaa kaikki niin mahdottoman rankat "työt" ja aika perään.
Viikon päästä arvioikaa muistiinpanojen perusteella onko syy pään sisällä vai pään ulkopuolella ja tehkää asialle jotain.
No ei ne tehtävät ihan noin vähäisiä ole. Aamulla herään puol seiska pienimmän kans. Yö on tietysti rattoisasti herätty tunnin välein imettämään. Siinä ensin sitten imetän. Sit nousen laittamaan isommille aamupalaa, herätän ne. Ohjaan kerholaisen vaatteisiin ja paimennan kaikki syömään. Hirveätä hässäkkää, etsitään kaikki kamppeet ja vermeet, koulukirjat. Pienin itkee jaloissa. Sit tyypit ovesta ulos. Juon oman kahvin. Pienimmälle vaatteet. Pesukoneet päälle. Sit ulos puistoon ja takaisin kotiin lounaan laittoon, syömistä. Ruoat seinillä ja lattialla ja vaatteissa. Siivoamista. Suihkuun äkkiä ja kerholaisen haku, ekaluokkalaisen haku. Kotiin välipalalle. Pienimmän päiväuninukutus, joka on hirveätä tappelua ja itkua. Kun nukahtaa, juon toisen kahvin, päätä särkee. Koululaisten läksyjen avustamista. Kerholaisen kanssa leikkimistä. Iltaruoan teko. Syöminen, syöttäminen, härdelliä, riehumista ja sotkemista. Sotkujen siivous, pyykkien viikkaus (kosmokselle kiitos pyykinkuivaimesta, yksi vaihe vähemmän). Sitten leikkiä, huomisen vaatteiden etsiminen. Pieni hetki lorvailua, iltapala, härdelliä, riehuntaa. Taas siivoamista. Mies tulee töistä kotiin. Vähän leikkii lasten kans. Sit iltatouhut, hampaiden pesut, sadut ja laulut. Ja huokaus, äiti on väsynyt. Vähän järjestän paikkoja, kerään lelut. Tiskikone päälle, pesukone kans. Joka päivä 2 konetta kumpaakin, tiskejä ja pyykkejä, joskus kolmekin. Iskä katselee telkkua. Viikkaa pyykkejä samalla, kiva kiitos.
Noin. Siinä on sitten päivän tehtävät. Jotain unohtui varmasti. Kaikkia metatöitä on mahdoton laskea. Kokoajan siivoamista, jälkien korjailua, tiskirätti kourassa, vaatehuoltoa (Kouluun ja kerhoon tossut, syksy tulee, onko kaikilla sopivat ulkovaatteet, missä kurikset, kumppareissa on reikä, missä talvivaatteet, pitikö jollekkin kasvaneelle ostaa uudet vai meneekö vielä tämän kauden?) koulujuttujen muistaminen, synttäreiden järjestäminen, kaiken, siis ihan kaiken muistaminen. Lasten kaverisuhteiden hoitamista, wilman lukua, sinne vastailua ja taas hitto sitä muistamista. Täitä, kihomatoja. Lääkärit, hoidot, kaverit, ja hitto joulukin tulee. Pää hajoaa. Univelkaa on.
Että en joo tienny, että tämmöistä tämä on. Mäki voisin pakata laukun ja lähtee. Mut sit mulla tulis ihan kamala ikävä noita ihania rakkaitani.
Ja miksiköhän? Jos perheessä on kaksi aikuista ja molemmat osallistuvat niin paljon kuin pystyvät kodin hoitoon ja lasten hoitoon, niin luulisi että kumpikaan ei väsy liikaa. Ja onhan se myös henkinen tuki, se ajatus että toinenkin osallistuu ja on osallinen yhtä lailla. Että ei ole yksin asioiden kanssa.