Mies ei kestä mitään negatiivista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

Olen elännyt vastaavan ihmisen kanssa. Ymmärrän sen, että negatiivisesti kommentoivaa ihmistä ei jaksa, koska se saattaa viedä myös oman elämänilon. Kuitenkin ap puhui olevansa peruspositiivinen, joten mielestäni tässä ongelma on miehellä, niinkuin aikaisemmin myös minun parisuhteessa. Tässä esimerkki:

Puhisin ja huusin itsekseni vessassa, kun en saanut kunnolla takkujen takia hiuksiani laitettua hyvin. Olin kouluun menossa. En siis huutanut miehelleni, vaan itsekseni. No arvaa, mitä: Mies suuttui tästä ja rupesi huutamaan minulle, että minun pitäisi varmaan sitten muuttaa pois yhteisestä kodista, kun olen niin kamala huutajainen.

Olin nuori tällöin ja rupesin tosissaan pelkäämään ja kulkemaan varpaillani. Nyt en moista enää hyväksyisi.

Toi nyt on täysin järjetöntä ja oikeastaan sairasta. Puhiset ja huudat itseksesi???? Ei tuollaista kukaan täysijärkinen ihminen tee.

Olen elänyt tuollaisen ihmisen kanssa. Päässä vikaa ihmisellä joka suuttuu itsekseen ja vielä huutaa itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

No sehän siinä just onkin, kun en huuda, vaan yritän keskustella syyttelemättä. Kerron että miltä minusta tuntuu tai mikä mua ottaa päähän, en ikinä syytä miestä mistään. Tämän "riitelyn" olen ihan opetellut (eikä ole helppoa muuten). Joskus oikeassa elämässä on asioita ja tekoja, jotka tuottavat mielipahaa ja mielestäni niistä pitäisi uskaltaa sanoa myös. 

Ei sinulla nyt joka vuosi voi olla joku asia päin persettä.  Hoida asiasi paremmin niin ei tarvitse valittaa koko ajan.

Viimeisimmät kommentit on hauskoja!!

Mitä valitat siitä ja tästä, olisit valittamatta... Hmm joku valittaa ettei saisi valittaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

Olen elännyt vastaavan ihmisen kanssa. Ymmärrän sen, että negatiivisesti kommentoivaa ihmistä ei jaksa, koska se saattaa viedä myös oman elämänilon. Kuitenkin ap puhui olevansa peruspositiivinen, joten mielestäni tässä ongelma on miehellä, niinkuin aikaisemmin myös minun parisuhteessa. Tässä esimerkki:

Puhisin ja huusin itsekseni vessassa, kun en saanut kunnolla takkujen takia hiuksiani laitettua hyvin. Olin kouluun menossa. En siis huutanut miehelleni, vaan itsekseni. No arvaa, mitä: Mies suuttui tästä ja rupesi huutamaan minulle, että minun pitäisi varmaan sitten muuttaa pois yhteisestä kodista, kun olen niin kamala huutajainen.

Olin nuori tällöin ja rupesin tosissaan pelkäämään ja kulkemaan varpaillani. Nyt en moista enää hyväksyisi.

Toi nyt on täysin järjetöntä ja oikeastaan sairasta. Puhiset ja huudat itseksesi???? Ei tuollaista kukaan täysijärkinen ihminen tee.

Olen elänyt tuollaisen ihmisen kanssa. Päässä vikaa ihmisellä joka suuttuu itsekseen ja vielä huutaa itsekseen.

Nyt haluan ihan kysyä sulta, että mitä se sinua haittaa? Ei siinä ole kyse sinusta. Eikö ole hyvä, että itsekseen huutaa itselleen? Se tekee välillä kuule ihan hyvää, eikä vahingoita toista ihmistä millään lailla.

Olen toipumassa masennuksesta ja minulle tulee joskus ihan oikeasti olo, jos mieheni valittaa jostain ja on suuna päänä arvostelemassa mua, että ehkä olisi sitten parempi erota. En kuitenkaan sano tuota ääneen, koska se kuulostaa mielestäni lapselliselta. Joskus olen sättimiseni ja nalkutuksen jatkuttua kysynyt tuskastuneena, että "no miksi sä sitten edes olet mun kanssa?" Ja saattanut vielä todeta perään, että kyllä sä jonku mua hoikemman ja fiksumman ja rikkaamman muijan löydät, jos haluat, jossen mä kelpaa... Kun en jaksa ruveta teeskentelemään ja muuksi muuttumaan ja oman vielä hitusen heikossa hapessa olevan itsetuntoni säilyttämiseksi kamppailen ja pidän puoleni joskus jopa vähän ylimitoitetusti, jos koen kritiikin olevan ihan kohtuutonta ja ettei mulle mitään virheitä ja epätäydellisyyttä sallita.

Sama mies oli kanssani silloin vaikealla masennusjaksolla, jolloin tuossa tilanteessa tukahdutin tunnetta ja sanoja pitkän aikaan, kunnes ärähdin, että ehkä mun oisi sitten parempi tappaa itseni ja aloin itkeä, jossei ollut menossa kausi, etten enää kyennyt itkemäänkään. Eli siihen nähden parempaan suuntaan on tultu ja pohjimmiltani arvostan mieheni kärsivällisyyttä minua kohtaan. Ehkä nuo eroajatuksetkin lakkaavat joskus pompahtamasta mieleen.

Asiallista kritiikkiä pitää voida mielestäni antaa ja teen töitä sen kanssa, että osaisin asialliset huomautukset ottaa asiallisesti vastaan ja korjata asian. Lähinnä turhauttaa sellaisista asioista valittaminen, joille en voi yhtikäs mitään. Esim. etten saanut kesäduunia, jossa olisi tienannut edes 1000€/kk, vaan tulot olivat 800-900€/kk, vaikka tein viisipäiväistä viikkoa. Saan vähän väliä kuulla, miten "en ollut kesällä töissä"...

Itse vältän tietoisesti nalkuttamista, koska olen varttunut kodissa, jossa sitä tulee jatkuvalla syötöllä ja jonka kuuntelemisen edes sivusta, saati sen kohteena, olen aina kokenut hyvin ahdistavana, paikoitellen jopa jonkunasteisena henkisenä väkivaltana. Esim. eilen sanoin asiasta monet kerrat sanomatta jätettyäni miehelle toteavaan sävyyn, että "niin, tuo on yksi niistä asioista, mistä oon jättänyt nalkuttamatta, mut musta on hitusen inhottavaa, että heität sun käytössä olevat vaatteet pyykkitelineelle puhtaiden pyykkien päälle", mihin mies totesi, ettei ainakaan paskaisia työvaatteitaan siinä pidä, vaan nuo ovat kotivaatteet, asia kuitattiin huumorilla ja elämä jatkui. Ehkä tuo lakkaa pitämästä vaatteitaan siinä, ehkä ei, mutta ei se loppujen lopuksi minulle niin iso asia ole.

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimmät kommentit on hauskoja!!

Mitä valitat siitä ja tästä, olisit valittamatta... Hmm joku valittaa ettei saisi valittaa...

Jokainen hoitakoot omat ongelmansa ja mitättömistä asioista ei pidä tehdä ongelmia.

Se että joku rupeaa valittamaan jostain veitsen tippumisesta maahan on jo sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan pikkuhiljaa kyllästymään tähän, elämä on kuin ritisevällä jäällä kävelyä. Niin kauan kun olen hyvällä tuulella ja iloinen, enkä valita mistään, niin kaikki on ok. Mutta jos esitän jostain asiasta negatiivisen kommentin tai hermostun, mies menee aivan lukkoon ja aloittaa uhkailun "olisiko sun parempi olla yksin" ja "ehkä on parempi että lähden". Olen pitkäpinnainen, enkä hermostu helposti. Miksei voi puhua ja riidellä reilusti, vaan aina pitää ottaa toi häipymiskortti esiin? Kaikki muu meidän suhteessa on niin hyvin.

Ollaan tunnettu jo 7 vuotta, asuttu yhdessä viimeiset neljä.

En minäkään kuuntelisi jotain valittavaa ja riitelevää ihmistä vaan heittäisin sen helvettiin.

Jos ei osaa neuvotella asioista ilman äänen korottamista, suuttumista, murjottamista ja muuta vastaavaa niin ei voi elää ihmisten keskellä.

Olen elännyt vastaavan ihmisen kanssa. Ymmärrän sen, että negatiivisesti kommentoivaa ihmistä ei jaksa, koska se saattaa viedä myös oman elämänilon. Kuitenkin ap puhui olevansa peruspositiivinen, joten mielestäni tässä ongelma on miehellä, niinkuin aikaisemmin myös minun parisuhteessa. Tässä esimerkki:

Puhisin ja huusin itsekseni vessassa, kun en saanut kunnolla takkujen takia hiuksiani laitettua hyvin. Olin kouluun menossa. En siis huutanut miehelleni, vaan itsekseni. No arvaa, mitä: Mies suuttui tästä ja rupesi huutamaan minulle, että minun pitäisi varmaan sitten muuttaa pois yhteisestä kodista, kun olen niin kamala huutajainen.

Olin nuori tällöin ja rupesin tosissaan pelkäämään ja kulkemaan varpaillani. Nyt en moista enää hyväksyisi.

Toi nyt on täysin järjetöntä ja oikeastaan sairasta. Puhiset ja huudat itseksesi???? Ei tuollaista kukaan täysijärkinen ihminen tee.

Olen elänyt tuollaisen ihmisen kanssa. Päässä vikaa ihmisellä joka suuttuu itsekseen ja vielä huutaa itsekseen.

Nyt haluan ihan kysyä sulta, että mitä se sinua haittaa? Ei siinä ole kyse sinusta. Eikö ole hyvä, että itsekseen huutaa itselleen? Se tekee välillä kuule ihan hyvää, eikä vahingoita toista ihmistä millään lailla.

Kyllä se sitä toista ihmistä haittaa ja paljonkin.

Ei kukaan halua olla jonkun sekopään lähellä joka puhisee ja raivoaa itsekseen.

Ongelma on siinä, että miehesi käsitys naisista ja parisuhteista on sellainen, että naisen tehtävä on ollla hujlaa ja miellyttää miestä. Jos et tee niin, olet kuin auto joka on rikki, ja harmittaahan se, sellaisella väärin toimivalla kapineella ei tee mitään.

Laitapa tähän esimerkkejä asioista, joista mies suuttuu. Esim onko hänellä ilmeinen oletus siitä, että kotityöt kuuluvat sulle tai onko hänellä ns oikeus määräullä tai arvostella sua mutta ei toisinpäin?

Tuo kuvaamani piirre, jos on tuosta kyse, on henkistä väkivaltaa ja siinä mies ei näe naista tasaveroisena ihmisyksilönä vaan itseään alempana, ja ylläpitää kaksoisstandardeja eli eri säöntöjä itselleen kuin sinulle. Tämä on peruskuvio perheväkivallassa, josta pääosa on henkistä eikä fyysistä kuten yleensä kuullaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen toipumassa masennuksesta ja minulle tulee joskus ihan oikeasti olo, jos mieheni valittaa jostain ja on suuna päänä arvostelemassa mua, että ehkä olisi sitten parempi erota. En kuitenkaan sano tuota ääneen, koska se kuulostaa mielestäni lapselliselta. Joskus olen sättimiseni ja nalkutuksen jatkuttua kysynyt tuskastuneena, että "no miksi sä sitten edes olet mun kanssa?" Ja saattanut vielä todeta perään, että kyllä sä jonku mua hoikemman ja fiksumman ja rikkaamman muijan löydät, jos haluat, jossen mä kelpaa... Kun en jaksa ruveta teeskentelemään ja muuksi muuttumaan ja oman vielä hitusen heikossa hapessa olevan itsetuntoni säilyttämiseksi kamppailen ja pidän puoleni joskus jopa vähän ylimitoitetusti, jos koen kritiikin olevan ihan kohtuutonta ja ettei mulle mitään virheitä ja epätäydellisyyttä sallita.

Sama mies oli kanssani silloin vaikealla masennusjaksolla, jolloin tuossa tilanteessa tukahdutin tunnetta ja sanoja pitkän aikaan, kunnes ärähdin, että ehkä mun oisi sitten parempi tappaa itseni ja aloin itkeä, jossei ollut menossa kausi, etten enää kyennyt itkemäänkään. Eli siihen nähden parempaan suuntaan on tultu ja pohjimmiltani arvostan mieheni kärsivällisyyttä minua kohtaan. Ehkä nuo eroajatuksetkin lakkaavat joskus pompahtamasta mieleen.

Asiallista kritiikkiä pitää voida mielestäni antaa ja teen töitä sen kanssa, että osaisin asialliset huomautukset ottaa asiallisesti vastaan ja korjata asian. Lähinnä turhauttaa sellaisista asioista valittaminen, joille en voi yhtikäs mitään. Esim. etten saanut kesäduunia, jossa olisi tienannut edes 1000€/kk, vaan tulot olivat 800-900€/kk, vaikka tein viisipäiväistä viikkoa. Saan vähän väliä kuulla, miten "en ollut kesällä töissä"...

Itse vältän tietoisesti nalkuttamista, koska olen varttunut kodissa, jossa sitä tulee jatkuvalla syötöllä ja jonka kuuntelemisen edes sivusta, saati sen kohteena, olen aina kokenut hyvin ahdistavana, paikoitellen jopa jonkunasteisena henkisenä väkivaltana. Esim. eilen sanoin asiasta monet kerrat sanomatta jätettyäni miehelle toteavaan sävyyn, että "niin, tuo on yksi niistä asioista, mistä oon jättänyt nalkuttamatta, mut musta on hitusen inhottavaa, että heität sun käytössä olevat vaatteet pyykkitelineelle puhtaiden pyykkien päälle", mihin mies totesi, ettei ainakaan paskaisia työvaatteitaan siinä pidä, vaan nuo ovat kotivaatteet, asia kuitattiin huumorilla ja elämä jatkui. Ehkä tuo lakkaa pitämästä vaatteitaan siinä, ehkä ei, mutta ei se loppujen lopuksi minulle niin iso asia ole.

Masentuneet ihmiset kannattaa kiertää erittäin kaukaa

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että miehesi käsitys naisista ja parisuhteista on sellainen, että naisen tehtävä on ollla hujlaa ja miellyttää miestä. Jos et tee niin, olet kuin auto joka on rikki, ja harmittaahan se, sellaisella väärin toimivalla kapineella ei tee mitään.

Laitapa tähän esimerkkejä asioista, joista mies suuttuu. Esim onko hänellä ilmeinen oletus siitä, että kotityöt kuuluvat sulle tai onko hänellä ns oikeus määräullä tai arvostella sua mutta ei toisinpäin?

Tuo kuvaamani piirre, jos on tuosta kyse, on henkistä väkivaltaa ja siinä mies ei näe naista tasaveroisena ihmisyksilönä vaan itseään alempana, ja ylläpitää kaksoisstandardeja eli eri säöntöjä itselleen kuin sinulle. Tämä on peruskuvio perheväkivallassa, josta pääosa on henkistä eikä fyysistä kuten yleensä kuullaan.

Nalkuttaminen, valittaminen ja jankuttaminen ovat henkistä väkivaltaa pahimmillaan.

Vierailija kirjoitti:

mun mies aivan samanlainen.. ja jos vähänkin sanon negatiivisella äänellä jotain, vaikka että oho, veitsi tippui, niin hänen mielestään raivoan ja paiskon tavaroita. erokortti ei onneksi heilu enää niin usein. En ole jaksanut välittää tuosta enää vuosiin. Joskus heitän vitsillä että juu, olen todella raivoissani  ja kohta hajotan koko kämpän.suurimmaksi osaksi sen tuntuu olevan sitä, että hänelle on vain jäänyt tuollainen rasittava kommentointi tapa päälle. 

 joskus aikoinaan mietin että mistä se voi johtua. 

Yritetään.

Sinulla on huono päivä. Mies tiputtaa veitsen lattialle. Sinä tiuskaiset "Tarvitseeko sinun tiputella noita veitsiäkin lattialle? Voisit olla vähän tarkempi!" Okei, puretaanpas tätä. Mies teki sen VAHINGOSSA, hän ei alkuunkaan tarkoittanut satuttaa sinua tai huonontaa sinun päivääsi. Sinä purat pahaa oloasi toiseen, koska et osaa käsitellä tunteitasi tai elämääsi aikuismaisesti. Tämä toinen on sinun läheisin ihmisesi, jonka nyt oletan tukevan sinua elämässä ja haluavan parastasi. Hän on vierelläsi vaikka sinulla onkin huono päivä. Miksi teet tämän tempun hänelle? Olisi eri asia jos hän olisi tehnyt jonkun tyhmän asian TAHALLAAN sinun kiusaksesi. Hänen onnensa on sinunkin onnesi ja toisinpäin!!! Vai tiputteliko miehesi veistä keittiössä myhäillen "hähää, saanpas tuon akan vielä huonommalle tuulelle"?

Juuston loppuminen taas on jokapäiväinen tilanne, jossa ei ole mitään aihetta negatiivisuuteen. "Juusto on loppu, muistetaan ostaa kulta lisää sitä."

En käske ketään ajattelemaan "jätänpäs tästäkin asiasta kommentoimatta..", käsken teitä ajattelemaan ja käsittelemään asiaa miksi puhua negatiiviseti alkuunkaan jos ei painavaa syytä ole? Tutustukaa omaan tunnepuoleen ja kohdatkaa tunteet itsenne ja rehellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että miehesi käsitys naisista ja parisuhteista on sellainen, että naisen tehtävä on ollla hujlaa ja miellyttää miestä. Jos et tee niin, olet kuin auto joka on rikki, ja harmittaahan se, sellaisella väärin toimivalla kapineella ei tee mitään.

Laitapa tähän esimerkkejä asioista, joista mies suuttuu. Esim onko hänellä ilmeinen oletus siitä, että kotityöt kuuluvat sulle tai onko hänellä ns oikeus määräullä tai arvostella sua mutta ei toisinpäin?

Tuo kuvaamani piirre, jos on tuosta kyse, on henkistä väkivaltaa ja siinä mies ei näe naista tasaveroisena ihmisyksilönä vaan itseään alempana, ja ylläpitää kaksoisstandardeja eli eri säöntöjä itselleen kuin sinulle. Tämä on peruskuvio perheväkivallassa, josta pääosa on henkistä eikä fyysistä kuten yleensä kuullaan.

Ap tässä. Esimerkki viimeisimmästä mä-lähden-riidasta: mies oli luvannut hoitaa yhden tärkeän asian, odotin n. puoli vuotta ja kysyin, että miten asia etenee. Vastaus oli, että tottakai hoitaa, älä ole huolissasi. Pari viikkoa myöhemmin kysyin uudestaan, että miten sen homman kanssa nyt menetellään, hän vastasi jotain epämääräistä, tiesin heti että ei ole rehellinen vaan valehtelee. Sanoin, että ei pidä luvata jotain, jos jo luvatessa tietää ettei pysty asiaa tekemään, eikä mulle tarvitse valehdella. Sekin asia olisi mennyt paljon paremmin, jos olisi heti sanonut ettei aio tehdä koko juttua, se olisi jäänyt siihen koko asia. Nyt mä odotin monta kuukautta, turhaan. Ehkä olisin voinut nalkuttaa siitä joka päivä, mutta mun mielestä jos aikuiset ihmiset sopii keskenään niin siihen tulee voida luottaa. Seurauksena oli sitten taas lähtökortti esiin kun uskalsin ottaa asian puheeksi. Niin, lisänä vielä ettei riitapäivinä vastaa puhelimeen. Tekstareihin kyllä :)) Kyseessä on kuitenkin jo yli viisikymppinen mies. Kotitöistä me ei riidellä eikä muutenkaan arvostella toisiamme.

Mun ex-mies myös uhkasi erolla ihan puenimmästäkin erimielisyydestä. Se oli vallankäyttöä, mistään ei saanut suuttua tai keskustella, ellei galunnut puhua eroamisesta. Paljon paljastui tyypistä muutakin vikaa, henkistä pahoinpitelyä, kontrollointia, sairasta mustasukkaisuutta, pettämistä.

Musta olis kamalaa olla suhteessa jossa "jokainen hoitaa omat ongelmansa" eikä kuormita niillä toista. Normaaliin suhteeseen kuuluu keskustelu, huonot päivät, riitelykin.

Nykyisellekin miehelle riitely ja negatiivisten asioiden käsitteleminen on vähän vaikeaa, kun on niin mielyttämisen haluinen, mutta menee kyllä paljon paremmin kuin exän kanssa, eikä mun tarvitse pelätä kotonani.

Erolla ja lähtemisellä uhkailu tai edes ehdottaminen on ehkä vittumaisinta mitä on. Se on niin turhauttavaakin, kun se ei johda mihinkään.

Mun mies harrastaa sitä kans. Pienikin riita, niin alkaa juuri tuo erosta puhuminen. Nykyisin en reagoi siihen enää mitenkään, joskus sanon tyynesti, että sen kun menet, tuolla on ovi ja jatkan puuhiani normaalisti.

En ole ikinä ymmärtänyt tuollaista uhkailua. Jos tekee mieli erota, niin siitä pitäisi voida sanoa muulloin kuin kesken riidan. Silloin sen ehkä osaisi ottaa tosissaankin.

Haha. Se on ihan sama kuka sen veitsen tiputtaa, vaikka minä itse. Minä totean oho, tippu. Mies saa kohtaksen että mitä sä heittelet tavaroita ja raivoot!!? Jos mies tiputtaa veitsen itse, hän huutaa ai saa*ana. Lapsi saa tiputtamisesta hirveät nuhteet mieheltä. Minä vain nostan veitsen. Että kuka se raivoaa pienestä :D mutta ei siinä mitään, tämä on vain yksi piirre miehessäni, kukaan ei ole yäydellinen.

T: veitsen tiputtaja. Mutta tää jänkääjä taitaa olla näitä lassukoita..

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos mies ei jaksa kantaa tuota määrää negatiivisuutta? Kun pitäs olla ne 5 positiivista vähintään yhtä negatiivista kohtaan. Jotkut naiset ei tajua, että ne positiiviset puuttuu kokonaan.

En usko, että tämä on mies-nais-juttu. Itselläni on naispuolisia sukulaisia ja kavereita, jotka eivät kestä mitään omasta mielestään negatiivista, eli asioita, jotka tiputtavat heidän omaa mielialaansa väärällä hetkellä. Myös miehissä on näitä, jotka kyllä itse saavat valittaa, kun siltä tuntuu, mutta odottavat toisilta vain, että he tuovat hyvää oloa. Ei saisi käyttää n-alkuista sanaa tässä yhteydessä, koska se on liian kulunut, mutta kuvaa hyvin käytöstä. 

On tietysti niitä oikein negatiivisiakin syöppöjä, mutta hekin varmasti pohjimmiltaan tahtovat olla tyytyväisiä.

Itse en halua olla läheisissä tekemisissä negatiivisuudesta jankkaavien lapsukaisten kanssa. Parempi olla niiden ihmisten kanssa, jotka ovat epätäydellisiä ja tietävät sen. Hyvine ja huonoine puolineen.

Näitä mielensäpahoittajia ja hermoheikkoja alkaa olla aika runsaasti. Lienevät peräisin sellaisen mamman helmoista, joka ei koskaan kieltänyt mistään eikä kritisoinut mistään, vaikka syytä olisi ollutkin. Lapsihan saa trauman ja frustraation ja ties minkä, jos sen mielen pahoittaa. Nyt ensimmäinen aalto tätä lajia on jo ehtinyt keski-iän porteille ja nyt tyttöystävien ja vaimojen pitäisi myös kohdella silkkihansikkain, koska meidän Nicklaspatrick ei ole koskaan tottunut kieltoihin eikä korotettuun ääneen. Hän niin kovin herkkä, oikea mimioosa. On teillä naiset melkoinen pelto kynnettävänä, jos meinaatte noista herkkähipiäisistä miehistä oikeita miehiä tehdä. En tarkoita kovaa ja raakaa, vaan sellaista, jolla on niin hyvä itsetunto, ettei jokaisesta sanomisesta heti maailma kaadu.

Vierailija kirjoitti:

Näitä mielensäpahoittajia ja hermoheikkoja alkaa olla aika runsaasti. Lienevät peräisin sellaisen mamman helmoista, joka ei koskaan kieltänyt mistään eikä kritisoinut mistään, vaikka syytä olisi ollutkin. Lapsihan saa trauman ja frustraation ja ties minkä, jos sen mielen pahoittaa. Nyt ensimmäinen aalto tätä lajia on jo ehtinyt keski-iän porteille ja nyt tyttöystävien ja vaimojen pitäisi myös kohdella silkkihansikkain, koska meidän Nicklaspatrick ei ole koskaan tottunut kieltoihin eikä korotettuun ääneen. Hän niin kovin herkkä, oikea mimioosa. On teillä naiset melkoinen pelto kynnettävänä, jos meinaatte noista herkkähipiäisistä miehistä oikeita miehiä tehdä. En tarkoita kovaa ja raakaa, vaan sellaista, jolla on niin hyvä itsetunto, ettei jokaisesta sanomisesta heti maailma kaadu.

Tulee edelleen se tunne, että kuvailemasi kaltainen henkilö yrittä vierittää omaa keskenkasvuisuuttaan toisen niskaan, oli kyseessä sitten mies tai nainen. Ei tasavertoinen parisuhde tarvitse toiseen kohdistuvaa pahan olon purkamista. Tottakai joskus jokainen saattaa tiuskaista, mutta sen yleensä itsekin huomaa ja anteeksipyyntö on silloin paikallaan. On eri asia kohdistaako pahan olon kumppaniin vai toisaalla olevaan asiaan.

Olen tavannut ihmisiä, joiden mielestä on ihan normaalia mollata toisia ja kaikki kiukkupuuskat pitäisi kestää ilman mitään anteeksipyytelyitä. Heidän seuransa käy pidemmän päälle raskaaksi. Ja sitten olen nähnyt ihmisiä, joilla ei ole tätä tarvetta purkaa pahaa oloaan toisiin vaikka heilläkin on huonoja päiviä ja heitä ärsyttää ja he saattavat ilmaista vaikka "onpa ollut hiton huono päivä", kaatamatta lokalastia toisen niskaan. Heidän seurassaan on paljon kevyempi olla.

AP:n maininta puolen vuoden tekemisen odotuksesta oikeuttaa mielestäni jo suuttumisen. Siinä on taas miehellä kasvun paikka kasvattaa selkärankaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimmät kommentit on hauskoja!!

Mitä valitat siitä ja tästä, olisit valittamatta... Hmm joku valittaa ettei saisi valittaa...

Jokainen hoitakoot omat ongelmansa ja mitättömistä asioista ei pidä tehdä ongelmia.

Se että joku rupeaa valittamaan jostain veitsen tippumisesta maahan on jo sairasta.

Minusta sairaimmalta valittajalta vaikuttaa tässä ketjussa tämä tyyppi joka lainaa melkein jokaisen kommentin ja kirjoittaa perään tuon ei saa valittaa mitättömistä asioista. Minusta tämä tyyppi nimenomaan valittaa näissä mitättömistä asioista (toisten netti kommenteista) ja vaikka kuinka monen viestin verran ilman että siinä olisi mitään rakentavaa annettavaa keskusteluun toisin kuin muilla keskustelijoilla.

Mutta jonnekkihan sitä paha oloa täytyy ilmeisesti purkaa...

Mä oon taas suunnitteilla jättää naistani, kun en jaksa iänikuista narinaa ja kitinää. Koko ajan joku asia on huonosti ja koko ajan teen kaiken hänen mielestään väärin. En vaan yksinkertaisesti jaksa, ei ole enää edes kivaa tehdä hänen kanssaan mitään kun ei voi koskaan tietää mitä tulee vastaan, kun kyllähän ihan normi arjessakin tulee pieniä vastoinkäymisiä. Tosin tietty tää ettei ole yhteistä on omiaan lisäämään kireyttä kotona. Sama jos lapsemme tekee jonkun pienen virheen niin menettää hermonsa, jos vaikka mehua läikkyy matolle, niin kauhea huuto kuinka vaan sotketaan ja sitten pitää heti saada matto pesuun ja koko huusholli on hälytystilassa ja sitten pian myöhästytään menoista ja sehän on myös heti muiden vika. Ne on lapsia, ne sotkee ja läikyttelee koska eivät edes täysin hallitse kehoaan vielä, ei siitä minun mielestä saa heille suuttua. Eri asia on tietysti jos ollaan reilusti huolimattomia tai muuta, niin sitten pitää sanoa.

Mulla on omatkin murheet ja stressi töistä, ei jatkuvaa negaa vaan jaksa.