Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta
hellolel
10.09.2016 |
Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.
Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.
Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.
Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.
Kommentit (489)
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun lukeminen nostaa esiin sen ahdistuksen, mitä perätön lasu on aiheuttanut. Olen jopa itkenyt lukiessa, kun ne kauheat muistot ovat palanneet mieleen. En ole ennen tajunnutkaan tätä henkistä stressiä tässä mittakaavassa, olen niin keskittynyt suorittamaan elämää sen jälkeen.
Olen ajatellut kaikesta, että "miltä tämä näyttäisi sosiaaliviranomaisten silmin", siis ihan kaikesta, kodista ja sisustuksesta, harrastuksista, työstä jne. "Jos saan sen ja sen hienon työpaikan ja näin ja näin paljon sijoitusvarallisuutta ja jos teen tätä ja tuota vapaaehtoistyötä, niin lastensuojelussa uskotaan, että olen kunnon kansalainen."
Olin yh, kun lasu tehtiin, vaikka meillä meni tosi hyvin lapsen kanssa ja minulla on ollut aina ns elämä hallussa ja hyvä ura jne. Kun myöhemmin tapasin uuden miehen ja menimme naimisiin, niin hän ryhtyi yhdessä vaiheessa henkisesti väkivaltaiseksi. Onneksi sitten alkoi mennä taas paremmin ja hän muutti tapansa. Välillä mietin eroa, mutta en uskaltanut, koska koin lasun ainoaksi järkeväksi syyksi aikoinaan sen, että olin yh. Kuvittelen yhä, että jos on naimisissa, niin on pienempi riski joutua soaiaalityöntekijöiden syynin kohteeksi.
Se jättää yllättävän monelle arvet. Aiheettomankin lasun kohteeksi joutuminen on niin leimaavaa ja häpeällistä, että näistä kokemuksista ei puhuta juuri missään. Kaikki näköjään käpertyvät sisäänpäin pelokkaina ja alkavat ylläpitää mahdollisimman täydellisen elämän kulisseja.
Nimen omaan. Minäkin saatoin ennen tuon aiheettoman lasun kohteeksi joutumista lähteä aamulla lasten kanssa puistoon suht homssuisena, meikkaamatta, naureskellen toisten äitien kanssa että tätä tää on, ja huonosti nukuttu yö ja mitä kenelläkin oli lapset valvottaneet, tuettiin toisiamme, ja meillä oli oikeasti hyvä yhteishenki. Lasun jälkeen en ole juuri lähtenyt ovesta ulos ilman että olen meikannut, tukka laitettu, lapsi on puettu myös merkkivaatteisiin, en uskalla enää pitää hänellä esim polvesta reikäistä ja paikattua housua, puhumattakaan että laittaisin jonkun kuluneen kierrätysvaatteen lapselle. Samoin pesen hysteerisenä haalareita aina kun ovat vähänkin likaiset. Facebookissa pidän myös ylipositiivista kuvaa perhe-elämästämme, en enää vitsaile unettomilla öillä vaan hehkutan arjen ihanuutta ja miten mahtavaa kaikki on. Oikeasti lapset nykyisin katsoo varmaan tunnin telkkaria aamulla että saan itseni meikattua ja laitettua ja hassutellaan vähemmän. Puistossa ollaan vähemmän ja muiden äitien kanssa puhutaan vähemmän, enkä kerro enää mitään hassua tai harmillista. Olen vain koko ajan että kaikki on niin super ja jee jee. En enää ota riskejä toisesta aiheettomasta ilmosta. Meitä näyttää olevan aika monta saman kokenutta. Veikkaisin, että lasten elämä ei ole mennyt paremmaksi ilmon jälkeen vaan nimen omaan huonompaan suuntaan. Kulissit sen sijaan kiiltävät komeampina kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
fdaqwrppoiu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun lukeminen nostaa esiin sen ahdistuksen, mitä perätön lasu on aiheuttanut. Olen jopa itkenyt lukiessa, kun ne kauheat muistot ovat palanneet mieleen. En ole ennen tajunnutkaan tätä henkistä stressiä tässä mittakaavassa, olen niin keskittynyt suorittamaan elämää sen jälkeen.
Olen ajatellut kaikesta, että "miltä tämä näyttäisi sosiaaliviranomaisten silmin", siis ihan kaikesta, kodista ja sisustuksesta, harrastuksista, työstä jne. "Jos saan sen ja sen hienon työpaikan ja näin ja näin paljon sijoitusvarallisuutta ja jos teen tätä ja tuota vapaaehtoistyötä, niin lastensuojelussa uskotaan, että olen kunnon kansalainen."
Olin yh, kun lasu tehtiin, vaikka meillä meni tosi hyvin lapsen kanssa ja minulla on ollut aina ns elämä hallussa ja hyvä ura jne. Kun myöhemmin tapasin uuden miehen ja menimme naimisiin, niin hän ryhtyi yhdessä vaiheessa henkisesti väkivaltaiseksi. Onneksi sitten alkoi mennä taas paremmin ja hän muutti tapansa. Välillä mietin eroa, mutta en uskaltanut, koska koin lasun ainoaksi järkeväksi syyksi aikoinaan sen, että olin yh. Kuvittelen yhä, että jos on naimisissa, niin on pienempi riski joutua soaiaalityöntekijöiden syynin kohteeksi.
Se jättää yllättävän monelle arvet. Aiheettomankin lasun kohteeksi joutuminen on niin leimaavaa ja häpeällistä, että näistä kokemuksista ei puhuta juuri missään. Kaikki näköjään käpertyvät sisäänpäin pelokkaina ja alkavat ylläpitää mahdollisimman täydellisen elämän kulisseja.
Nimen omaan. Minäkin saatoin ennen tuon aiheettoman lasun kohteeksi joutumista lähteä aamulla lasten kanssa puistoon suht homssuisena, meikkaamatta, naureskellen toisten äitien kanssa että tätä tää on, ja huonosti nukuttu yö ja mitä kenelläkin oli lapset valvottaneet, tuettiin toisiamme, ja meillä oli oikeasti hyvä yhteishenki. Lasun jälkeen en ole juuri lähtenyt ovesta ulos ilman että olen meikannut, tukka laitettu, lapsi on puettu myös merkkivaatteisiin, en uskalla enää pitää hänellä esim polvesta reikäistä ja paikattua housua, puhumattakaan että laittaisin jonkun kuluneen kierrätysvaatteen lapselle. Samoin pesen hysteerisenä haalareita aina kun ovat vähänkin likaiset. Facebookissa pidän myös ylipositiivista kuvaa perhe-elämästämme, en enää vitsaile unettomilla öillä vaan hehkutan arjen ihanuutta ja miten mahtavaa kaikki on. Oikeasti lapset nykyisin katsoo varmaan tunnin telkkaria aamulla että saan itseni meikattua ja laitettua ja hassutellaan vähemmän. Puistossa ollaan vähemmän ja muiden äitien kanssa puhutaan vähemmän, enkä kerro enää mitään hassua tai harmillista. Olen vain koko ajan että kaikki on niin super ja jee jee. En enää ota riskejä toisesta aiheettomasta ilmosta. Meitä näyttää olevan aika monta saman kokenutta. Veikkaisin, että lasten elämä ei ole mennyt paremmaksi ilmon jälkeen vaan nimen omaan huonompaan suuntaan. Kulissit sen sijaan kiiltävät komeampina kuin koskaan.
ja ennen minulla oli tapana kutsua ex tempore toisia kotiäitejä meille kahveille esim lasten päiväuniajalle, että juteltiin ja kun lapset heräsivät, saivat leikkiä. Päivät oli mukavia sekä minulle että toisille äideille kun saimme seuraa. Meillä oli usein vähän sotkuista, lasten leluja ympäri, sängyt ehkä petaamatta, keittiön lattialla ruokamuruja ym. Nykyisin en päästä ketään yllätysvieraita meille ja siivoan hulluna silloin harvoin kun enää kutsun ketään tänne.
Tilaa lastensuojelusta lapsiasi koskevat merkinnät ja jos siellä ei selkeästi lue, että tullut ilmoitus on todettu aiheettomaksi, vaadi se teksti sinne.
Mä reagoin ihan samoin kuin sinä AP. Meitä syytettiin lapsen törkeästä pahoinpitelystä. Meni käräjille ja syyte oli aiheeton. Tuosta on nyt jo muutama vuosi aikaa, mutta edelleen mä pelkään jatkuvasti mitä meistä ajatellaan, mitä teen, mitä en tee, mitä lapset tekee, missä ne on jne. On todella hankala olo edelleen. Kävin puhumassa terapeutille ja aion aloittaa uudelleen, kun tuli uusi stressaava tilanne kaiken muun lisäksi.
Ja tuossa yhdessä viestissä kun sanottiin että jos tämä on isoin murhe/stressi tms elämässä, niin pahempaa on vielä tulossa. No tätä pahempaa ei minulle olisi kuin lapseni kuolema ja totisesti toivon, että sitä ei ole tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun lukeminen nostaa esiin sen ahdistuksen, mitä perätön lasu on aiheuttanut. Olen jopa itkenyt lukiessa, kun ne kauheat muistot ovat palanneet mieleen. En ole ennen tajunnutkaan tätä henkistä stressiä tässä mittakaavassa, olen niin keskittynyt suorittamaan elämää sen jälkeen.
Olen ajatellut kaikesta, että "miltä tämä näyttäisi sosiaaliviranomaisten silmin", siis ihan kaikesta, kodista ja sisustuksesta, harrastuksista, työstä jne. "Jos saan sen ja sen hienon työpaikan ja näin ja näin paljon sijoitusvarallisuutta ja jos teen tätä ja tuota vapaaehtoistyötä, niin lastensuojelussa uskotaan, että olen kunnon kansalainen."
Olin yh, kun lasu tehtiin, vaikka meillä meni tosi hyvin lapsen kanssa ja minulla on ollut aina ns elämä hallussa ja hyvä ura jne. Kun myöhemmin tapasin uuden miehen ja menimme naimisiin, niin hän ryhtyi yhdessä vaiheessa henkisesti väkivaltaiseksi. Onneksi sitten alkoi mennä taas paremmin ja hän muutti tapansa. Välillä mietin eroa, mutta en uskaltanut, koska koin lasun ainoaksi järkeväksi syyksi aikoinaan sen, että olin yh. Kuvittelen yhä, että jos on naimisissa, niin on pienempi riski joutua soaiaalityöntekijöiden syynin kohteeksi.
Se jättää yllättävän monelle arvet. Aiheettomankin lasun kohteeksi joutuminen on niin leimaavaa ja häpeällistä, että näistä kokemuksista ei puhuta juuri missään. Kaikki näköjään käpertyvät sisäänpäin pelokkaina ja alkavat ylläpitää mahdollisimman täydellisen elämän kulisseja.
Mä olin muuten kanssa yh, kun aiheettomat lasut tehtiin. Onko tyypillistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilaa lastensuojelusta lapsiasi koskevat merkinnät ja jos siellä ei selkeästi lue, että tullut ilmoitus on todettu aiheettomaksi, vaadi se teksti sinne.
Tilasin. Kohta kulunut 3 kuukautta eikä mitään kuulu. Sosiaaliasiamies neuvoi, jos kunta ei toimita niitä 3 kuukaudessa, katsotaan että kunta kieltäytyy toimittamasta niitä. Ei tää kuulkaa oo helppoa sossujen kanssa. Rehellinen ihminen ei ainakaan pärjää ilman poliisin ja asianajajan apua.
ddfddddddd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iuikialqt kirjoitti:
Lyhyesti, miten tämä suoraan vaikutti lasteni elämään negatiivisesti:
-äiti palasi töihin aiottua nopeammin, todella pieni lapsi "joutui" päiväkotiin, ja lapsilla on pitkät päivät
-en käy enää lasteni kanssa puistossa mielelllään, oleilemme iltaisin sisällä jos ei ole harrastuksia
-en kutsu enää puolituttuja meille, enkä kyläile puolituttujen luona. En halua tutustua lapsemme päiväkodin kavereiden vanhempiin, emme juurikaan mene synttärikutsuille emmekä sovi treffejä vanhempien kanssa
-hyssyttelen lapsiani, ja estän heitä ilmaisemasta raivoa julkisella paikalla
-annan periksi kiukkujen pelossa, annan jopa karkkia jotta vältän huudot
-emme liiku juurikaan kävellen tai pyörälllä, ajan autolla kaikkialle, jopa hyvin lyhyet matkat. Lapseni eivät opi käyttämään julkisia, eivätkä liikkumaan jalan
Näiden kaikkien lisäksi sitten äidin ja isän hermoilu, jonka lapset varmasti aistivat, vaikkei suoraa vaikutusta olekaan helppo nimetä.
Niin että kiitos vain tuntematon, tämän kaiken sait aikaan. Oletko nyt tyytyväinen itseesi? Tällä tavalla saa helposti tuhottua perheen kuin perheen, etenkin jos vanhemmat ovat herkkiä... Käsittämätöntä että tällaista voi tehdä nimettömänä ja vailla mitään perusteluja.
Hei nyt jotain suhtellisuudentajua tähän hommaan! Jos YKSI AIHEETON lastensuojelu aiheuttaa tuollaiset seuraukset, niin ehkä se ei ollutkaan täysin aiheeton ja tarvitsisitte kipeästi apua. Normaalisti toimiva aikuinen EI reagoi tuolla tavalla! Sama kommentti myös teille muille, jotka itkette koko matkan kauppaan (Tsiisus...), kun naapuri on katsonut teitä kohti. Lastensuojeluilmoitus ei ole maailmanloppu, eikä siitä seuraa lasten huostaanotto.
Ei herkkä ihminen ajattele noin niin kuin sinä. Perusturvallisuutta on uhattu, samoin esitetty pahin mahdollinen uhkakuva, eli mielivaltainen arviointi siitä, onko perheenne normaali, tai hoidatko lapsiasi hyvin. En minäkään olisi uskonut tätä ennen kuin omalle kohdalle sattui. Meillä myös varmasti tilannetta pahensi se pitkä odottelu löysässä hirressä, kun emme yhtään tienneet mikä tuomio meille tulee.
Muutenkin toisen herkkyydelle nauraminen, tai kokemuksen mitätöiminen on aika raakaa touhua.
Puheapua minäkin suosittelisin ap:lle tai ainakin kokemuksen purkamista jonkun läheisen kanssa, ihan jo lastenkin kannalta, jotta päästään takaisin normaaliin arkeen kiinni.
Meistä ei ole tehty lastensuojeluilmoitusta, mutta kotikäynti on tehty ja juurikin tuosta näkökulmasta, että onko perheemme normaali, olemmeko tarpeeksi hyviä vanhempia lapsellemme jne (adoptoin siis puolisoni vastasyntyneen lapsen). Meillä tilanne tosin ei tullut yllätyksenä, joten voin vain kuvitella millaisena järkytyksenä tuollainen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
Voi kuulostaa omituiselta, en itsekään olisi aiemmin uskonut että noin hulluja naapureita voi olla. Ikävä kyllä voi.
Myös meillä on hullu naapuri, joka tekee vähän jokaisesta perheestä lasuja, terrorisoi muutenkin koko taloyhtiötä, tekee aiheettomia rikosilmoituksia.
Sanomattakin selvää, että kaikki nämä yhteiskunnan varoilla. Töitä ei viitsi tehdä.
Minusta taas on omituista, että tällainen saa jatkua ja jatkua. Kun tämä ei satu olemaan juoppo, niin nähtävästi ei juoppo sossupummi on harvinaisuus jolle sallitaan kaikki.
Tällä on pieni lapsi itsellään mutta älkää luulkokaan, että kukaan uskaltaa tehdä siitä lasua vaiko ei ihan terveeltä kasvuympäristöltä vaikuta. Lasusta lähtisi sellainen vainoaminen ja helvetti irti ilmoituksen perhettä kohtaan, että kukaan ei halua siihen ryhtyä.
Omituista, että tässä maassa täytyy sietää kaikkea jos vastapuolella on mielenterveysongelmia.
Vierailija kirjoitti:
ddfddddddd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iuikialqt kirjoitti:
Lyhyesti, miten tämä suoraan vaikutti lasteni elämään negatiivisesti:
-äiti palasi töihin aiottua nopeammin, todella pieni lapsi "joutui" päiväkotiin, ja lapsilla on pitkät päivät
-en käy enää lasteni kanssa puistossa mielelllään, oleilemme iltaisin sisällä jos ei ole harrastuksia
-en kutsu enää puolituttuja meille, enkä kyläile puolituttujen luona. En halua tutustua lapsemme päiväkodin kavereiden vanhempiin, emme juurikaan mene synttärikutsuille emmekä sovi treffejä vanhempien kanssa
-hyssyttelen lapsiani, ja estän heitä ilmaisemasta raivoa julkisella paikalla
-annan periksi kiukkujen pelossa, annan jopa karkkia jotta vältän huudot
-emme liiku juurikaan kävellen tai pyörälllä, ajan autolla kaikkialle, jopa hyvin lyhyet matkat. Lapseni eivät opi käyttämään julkisia, eivätkä liikkumaan jalan
Näiden kaikkien lisäksi sitten äidin ja isän hermoilu, jonka lapset varmasti aistivat, vaikkei suoraa vaikutusta olekaan helppo nimetä.
Niin että kiitos vain tuntematon, tämän kaiken sait aikaan. Oletko nyt tyytyväinen itseesi? Tällä tavalla saa helposti tuhottua perheen kuin perheen, etenkin jos vanhemmat ovat herkkiä... Käsittämätöntä että tällaista voi tehdä nimettömänä ja vailla mitään perusteluja.
Hei nyt jotain suhtellisuudentajua tähän hommaan! Jos YKSI AIHEETON lastensuojelu aiheuttaa tuollaiset seuraukset, niin ehkä se ei ollutkaan täysin aiheeton ja tarvitsisitte kipeästi apua. Normaalisti toimiva aikuinen EI reagoi tuolla tavalla! Sama kommentti myös teille muille, jotka itkette koko matkan kauppaan (Tsiisus...), kun naapuri on katsonut teitä kohti. Lastensuojeluilmoitus ei ole maailmanloppu, eikä siitä seuraa lasten huostaanotto.
Ei herkkä ihminen ajattele noin niin kuin sinä. Perusturvallisuutta on uhattu, samoin esitetty pahin mahdollinen uhkakuva, eli mielivaltainen arviointi siitä, onko perheenne normaali, tai hoidatko lapsiasi hyvin. En minäkään olisi uskonut tätä ennen kuin omalle kohdalle sattui. Meillä myös varmasti tilannetta pahensi se pitkä odottelu löysässä hirressä, kun emme yhtään tienneet mikä tuomio meille tulee.
Muutenkin toisen herkkyydelle nauraminen, tai kokemuksen mitätöiminen on aika raakaa touhua.
Puheapua minäkin suosittelisin ap:lle tai ainakin kokemuksen purkamista jonkun läheisen kanssa, ihan jo lastenkin kannalta, jotta päästään takaisin normaaliin arkeen kiinni.
Meistä ei ole tehty lastensuojeluilmoitusta, mutta kotikäynti on tehty ja juurikin tuosta näkökulmasta, että onko perheemme normaali, olemmeko tarpeeksi hyviä vanhempia lapsellemme jne (adoptoin siis puolisoni vastasyntyneen lapsen). Meillä tilanne tosin ei tullut yllätyksenä, joten voin vain kuvitella millaisena järkytyksenä tuollainen tulee.
Tästäpä muistuu mieleen, että minä olin ollut sekä 1,5 vuotta adoptioneuvonnassakin yksin adoptoivana naisena, olisin adoptoinut siis vammaisen lapsen kehitysmaasta. Todellakin mut syynättiin todella pohjamutia myöten siinä prosessissa järjestön sosiaalityöntekijöiden toimesta. Siihen oli myös mm pitänyt toimittaa mut tuntevalta lääkäriltä lausunto, että minulla ei ole ikinä ollut mitään masennusta eikä muita mielenterveysongelmia. Todella perusteellinen prosessi. Keskeytin sen, kun tulinkin raskaaksi ihmeen kaupalla ja sain oman vauvan.
Tuo ei mitenkään estänyt sitä, että se synnärin sosiaalityöntekijä teki minusta lasun, kun olin joutunut heidän tietoisuuteensa menemällä pyytämään lastenhoitoapua sille yllätysraskausmyrkytyksen saaneelle huonekaverilleni. Kuinka monta tämän ketjun moralisoijista, aiheettomilta lasuilta (toistaiseksi) säästyneitä on ikinä tutkittu asiantuntijooden toimesta niin perusteellisesti etukäteen kuin adoptioprosessissa?...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ttthello kirjoitti:
Ap jatkaa: olen aiemmin ollut todella avoin ja ystävällinen, innokas tutustumaan ihmisiin, hyvin sosiaalinen. Olen muutaman kerran kutsunut koko naapuruston meille kylään, auttanut kovasti pihatöissä, lumitöissä naapurien vuorolla, tehnyt vapaaehtoistyötä ja hoitanut mielelläni muiden lapsia omieni lisäksi. Nyt kaikkeen tähän on tullut stoppi. En halua kertoa itsestäni mitään kenellekään tuntemattomalle, mietin jokaista pitempää katsetta, ja on olo, että perhettämme ja lapsiamme arvostellaan kaikkialla. Pelkäsin ihan hitosti nuorimmaisen neuvolaa ja päiväkodin va-su keskusteluja, vanhempainvartteja, jokaista viestiä opettajalta, odotan nyt koko ajan pahinta, että jos joku lapsistani tekee jotain joka jossain ihmisessä herättää "huolta" niin tuo aiempi ilmoitus kaivetaan esille ja joudumme johonkin tehotarkkailuun. Sydän oikeasti pamppailee kun mietin kaikkia asioita mitä tähän liittyy. Työpaikallakin olen hyvin eristäytynyt nykyisin, ja varsinkin uusia ihmisiä kohtaan. Noiden lastensuojeluilmoitusten jälkeen pitäisi tarjota jotain kriisiterapiaa kyllä. Suurin shokki mitä elämässäni olen kohdannut.
Mulle kävi juuri näin. Tosin kyseessä oli narsistinen ex-mies ja me jouduttiin ns. tehotarkkailuun, mutta koska lapsi pärjää koulussa ja voi kaikesta huolimatta ihmeen hyvin, ei muihin toimenpiteisiin ole ryhdytty. Todella katkeraa mutta asialle en mitään voi. Haluan silti sanoa sinulle, että yritä silti murtautua ulos pelostasi. Sinua ja perhettäsi kohtaan on tehty todella väärin! Yritä saada itsestäsi voimaa nousta tuon yläpuolelle sillä tuo on kohtuutonta, yritä miettiä epävarmuuden hetkinä että vika ei ole teissä ja nosta pää pystyyn, yritä uskaltaa itsesi ja perheesi tähden. Kaikkea mahdollista hyvää sinulle ja perheellesi vilpittömästi ja sydämeni pohjasta.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti lasun saisi tehdä vain omalla nimellään ja henkkareilla. Ja jos se osoittautuu kiusanteoksi, juttu oikeuteen ihan viranomaisten toimesta, kiitos! Ja poliisitutkinta, eikä sossutanttojen mielivalta, lasuun johtavista seikoista.
Viranomaiset ovat möläytelleet nimiä, ja mitäs tykkäisit jos perheessä olisi väkivaltaa, huumeita, vankilatuomioita ym. ja sinun nimesi menisi perheen tietoon.
Toisaalta asiat voivat kuulostaa ja näyttää hyvinkin epäilyttävältä, mutta eivät sitten olekaan, joten parempi katsoa kuin katua. Aina se katsominenkaan ei auta, kuten kävi Erikan tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun täällä vihjaillaan että ehkä aineettomassa lasissa olikin perää kun noin järkytyitte, ette ole selvästikään kokenut samaa. Väittäisin, että tässä on asia, joka saa pahihmmankin koviksen polvelleen.
Ei sitä osaa kuvitella miltä tuntuu joutua sellaiseen mielivaltaiseen arviointiin. Harva meistä on täydellinen, ja se tunne, kun miettii jokaista asiaa, että voiko tästä nyt tehdä jonkun tulkinnan.
Etenkin, jos lasu on tehty kuten meillä, osa väitteistä täysin perättömiä, osa normaaleja asioita liioitellen. Siis ilmoittaja voi ottaa jonkun tuikitavallisen asian elämästäsi, ja liioitella ja vääristellä sitä niin että se kuulostaa pahalta. Sitten et tiedä millainen kukkahattu asiaa arvioi.
Esim, sanotaanpa että teet pitkää päivää töissä, paljon ylitöitä, ja tulet kotiin myöhään. Joskus puolisosi tekee myös ylitöitä, ja kouluikäiset lapset ovat yksin kotona. Ok ja normaali asia, ei mikään ihanne mutta valitettavsti tätä päivää kun kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä lyhennettynä työaikaa.
Joku tekee ilmoituksen että lapset ovat ahdistuneita, turvattomia, peloissaan ja joutuvat ottamaan liian suuren vastuun ikäänsä nähden, heidät jätetään yksin pitkiksi ajoiksi.
Miltä tuntuisi tuollainen syytös, ja monen kuukauden odottelu että miten sossut tulkitsevat sen.
Kaikesta, aivan kaikesta voi vääntää ja vääristellä jotain kamalaa josta sitten tehdään ilmoitus. Kukaan ei ole turvassa tältä mahdollisuudelta eikä
tämän yläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista tarinointia. No, toivottavasti ei taas tapahdu jotain kamalaa kun kukaan ei enää uskalla tehdä lasuja ettei teille vanhemmille jää psyykoosit ja mielensä pahoitukset päälle.
Olet psykopaattikiusaaja. Ja ihan väärässä ketjussa. Kenties sossu tai perättömien ilmojen laatija?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ddfddddddd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
iuikialqt kirjoitti:
Lyhyesti, miten tämä suoraan vaikutti lasteni elämään negatiivisesti:
-äiti palasi töihin aiottua nopeammin, todella pieni lapsi "joutui" päiväkotiin, ja lapsilla on pitkät päivät
-en käy enää lasteni kanssa puistossa mielelllään, oleilemme iltaisin sisällä jos ei ole harrastuksia
-en kutsu enää puolituttuja meille, enkä kyläile puolituttujen luona. En halua tutustua lapsemme päiväkodin kavereiden vanhempiin, emme juurikaan mene synttärikutsuille emmekä sovi treffejä vanhempien kanssa
-hyssyttelen lapsiani, ja estän heitä ilmaisemasta raivoa julkisella paikalla
-annan periksi kiukkujen pelossa, annan jopa karkkia jotta vältän huudot
-emme liiku juurikaan kävellen tai pyörälllä, ajan autolla kaikkialle, jopa hyvin lyhyet matkat. Lapseni eivät opi käyttämään julkisia, eivätkä liikkumaan jalan
Näiden kaikkien lisäksi sitten äidin ja isän hermoilu, jonka lapset varmasti aistivat, vaikkei suoraa vaikutusta olekaan helppo nimetä.
Niin että kiitos vain tuntematon, tämän kaiken sait aikaan. Oletko nyt tyytyväinen itseesi? Tällä tavalla saa helposti tuhottua perheen kuin perheen, etenkin jos vanhemmat ovat herkkiä... Käsittämätöntä että tällaista voi tehdä nimettömänä ja vailla mitään perusteluja.
Hei nyt jotain suhtellisuudentajua tähän hommaan! Jos YKSI AIHEETON lastensuojelu aiheuttaa tuollaiset seuraukset, niin ehkä se ei ollutkaan täysin aiheeton ja tarvitsisitte kipeästi apua. Normaalisti toimiva aikuinen EI reagoi tuolla tavalla! Sama kommentti myös teille muille, jotka itkette koko matkan kauppaan (Tsiisus...), kun naapuri on katsonut teitä kohti. Lastensuojeluilmoitus ei ole maailmanloppu, eikä siitä seuraa lasten huostaanotto.
Ei herkkä ihminen ajattele noin niin kuin sinä. Perusturvallisuutta on uhattu, samoin esitetty pahin mahdollinen uhkakuva, eli mielivaltainen arviointi siitä, onko perheenne normaali, tai hoidatko lapsiasi hyvin. En minäkään olisi uskonut tätä ennen kuin omalle kohdalle sattui. Meillä myös varmasti tilannetta pahensi se pitkä odottelu löysässä hirressä, kun emme yhtään tienneet mikä tuomio meille tulee.
Muutenkin toisen herkkyydelle nauraminen, tai kokemuksen mitätöiminen on aika raakaa touhua.
Puheapua minäkin suosittelisin ap:lle tai ainakin kokemuksen purkamista jonkun läheisen kanssa, ihan jo lastenkin kannalta, jotta päästään takaisin normaaliin arkeen kiinni.
Meistä ei ole tehty lastensuojeluilmoitusta, mutta kotikäynti on tehty ja juurikin tuosta näkökulmasta, että onko perheemme normaali, olemmeko tarpeeksi hyviä vanhempia lapsellemme jne (adoptoin siis puolisoni vastasyntyneen lapsen). Meillä tilanne tosin ei tullut yllätyksenä, joten voin vain kuvitella millaisena järkytyksenä tuollainen tulee.
Järkytyksen lisäksi tuli voimattomuus ja hölmistyminen.
Oli tosi vaikea puolustautua, kun en edes tiennyt mistä minua syytettiin. Yritin kysyä sitä moneen kertaan sossuilta, mutta he automaattisesti olettivat, että olen syyllinen ja tasan tarkkaan tiedän mistä puhutaan. Ja kun selvisi että syytökset olivat aiheettomia, nämä sossut alkoivat pommittaa meitä pakollisilla jatkokäynneillä. Ei tosiaankaan menty. Eikä mitään seurannut.
Mä en oikeasti halua olla loukkaava, mutta kyllä nyt on trauma menny mielestäni hieman yli. Suosittelen hakemaan keskusteluapua ja haistattamaan naapurin mulkerolle pitkä paska. Miksi sallit mokoman säälittävän mitättömyyden hallita elämääsi noin paljon?
Tiedät ongelman, etsi siihen aktiivisesti ratkaisua. Ja voimia!
No onhan tuo sellainen uhka, joka varjostaa sitten ihan koko loppuelämää, tai ainakin sitä aikaa kun lapset ovat alaikäisiä. Meistä tehtiin ihan kamala ilmoitus, sisälsi syytteitä jotka todella järkyttivät, että ajatteleeko joku todella meistä näin. Syytteet olivat perättömiä mutta jouduimme todistelemaan niitä ja vastailemaan kaikenlaisiin kysymyksiin liittyen mitä ihmeellisimpiin asioihin ja pelkäämään miten vastauksenne tulkitaan.
Pahinta on kuitenkin ollut tuo tapahtuman jälkeinen pelossa eläminen, koska ei tiedä kuka sen teki (joku, joka tuntee meidät!) ja lisäksi kalvava pelko että olen tarkkailun alla. Just nuo lapsen kiukuttelut julkisella paikalla aiheuttavat paniikin ja lisäksi aina takaraivossa takoo olenko huono äiti. Ei tätä oikein tajua jos ei ole itse kokenut. Niin paljon se muutti elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti lasun saisi tehdä vain omalla nimellään ja henkkareilla. Ja jos se osoittautuu kiusanteoksi, juttu oikeuteen ihan viranomaisten toimesta, kiitos! Ja poliisitutkinta, eikä sossutanttojen mielivalta, lasuun johtavista seikoista.
Viranomaiset ovat möläytelleet nimiä, ja mitäs tykkäisit jos perheessä olisi väkivaltaa, huumeita, vankilatuomioita ym. ja sinun nimesi menisi perheen tietoon.
Toisaalta asiat voivat kuulostaa ja näyttää hyvinkin epäilyttävältä, mutta eivät sitten olekaan, joten parempi katsoa kuin katua. Aina se katsominenkaan ei auta, kuten kävi Erikan tapauksessa.
Meillä meni taas niin päin että lasun tekijällä ja hänen perheellään oli vankilatuomioita, huumeongelmia, väkivaltaa, varkauksia, etninen vähemmistötausta jne. En todellakaan uskaltanut nostaa syytettä perättömästä lastensuojeluilmoituksesta tai kunnianloukkauksesta. Sen takia vaadin tuossa edellä, että viranomaiset tekisivät sen automaattisesti väärien ilmoitusten kohdalla.
Aluksi tulisi paljon työtä, mutta pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan varoja säästyisi. Ihmisten mielenrauhasta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa perusteettomia, tekaistuja ilmoituksia. Jos jollain herää huoli lapsesta, ilmoitus pitää tehdä. Iso osa ei päädy asiakkuuteen ja hyvä niin, mutta yksikin lapsi joka jää avun saannin ulottumattomiin, koska ilmoituksia ei uskalleta, kehdata tms. tehdä on tragedia.
Valitettavasti niitä tekaistujakin on olemassa mutta allekirjoitan kyllä sen ajatuksen että jos jollakulla herää oikea huoli lapsesta ja tekee ilmoituksen joka todetaan aiheettomaksi niin en sanoisi ko. ilmoitusta perusteettomaksi tai tekaistuksi. Se ilmoituksen tekemisen rima on oltava alhaalla että ihmiset uskaltaa tehdä ilmoituksia eikä vaan ummistaa silmiään ajatellen että en voi todistaa mitään niin en puutu asiaan.
Nämä vähättelijät voisivat hävittää itsensä. Olette törkeitä.
Alue: Aihe vapaa
kiitos tästä ketjusta!
meistä tehtiin kans 2013 perärön lasu, siitä asti olen pelännyt aina että jos teen jotain väärin tai lapsi huuutaa kaupassa yms.. kohta on sossut oven takana.
En aikasemmin osannu yhdistää jotenki näitä asioita yhteen mutta nyt kun luen näitä kommentteja ja ap:n aloituksen, Just samaa mitä tunnen.
Pelkään että jos teen väärin niin lapset
viedään pois.
Mulle tuo vuosi oli muutenki rankka ja nyt olen vasta alkanut ymmärtämään ja käsittelemään asioita, mutta kiitos ap, taas pääsin käsittelyssä eteenpäin :) nyt vaan sitten tämän asian kimppuun että pääsen tästä pelosta eroon :D <3 tsemppiö!