Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta
hellolel
10.09.2016 |
Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.
Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.
Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.
Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.
Kommentit (489)
Missä on ihmisen oikeusturva? Perättömien ilmoitusten laatijoille pitäsi tulla ainakin sakkoja vahingonteosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa: olen aiemmin ollut todella avoin ja ystävällinen, innokas tutustumaan ihmisiin, hyvin sosiaalinen. Olen muutaman kerran kutsunut koko naapuruston meille kylään, auttanut kovasti pihatöissä, lumitöissä naapurien vuorolla, tehnyt vapaaehtoistyötä ja hoitanut mielelläni muiden lapsia omieni lisäksi. Nyt kaikkeen tähän on tullut stoppi. En halua kertoa itsestäni mitään kenellekään tuntemattomalle, mietin jokaista pitempää katsetta, ja on olo, että perhettämme ja lapsiamme arvostellaan kaikkialla. Pelkäsin ihan hitosti nuorimmaisen neuvolaa ja päiväkodin va-su keskusteluja, vanhempainvartteja, jokaista viestiä opettajalta, odotan nyt koko ajan pahinta, että jos joku lapsistani tekee jotain joka jossain ihmisessä herättää "huolta" niin tuo aiempi ilmoitus kaivetaan esille ja joudumme johonkin tehotarkkailuun. Sydän oikeasti pamppailee kun mietin kaikkia asioita mitä tähän liittyy. Työpaikallakin olen hyvin eristäytynyt nykyisin, ja varsinkin uusia ihmisiä kohtaan. Noiden lastensuojeluilmoitusten jälkeen pitäisi tarjota jotain kriisiterapiaa kyllä. Suurin shokki mitä elämässäni olen kohdannut.
Vierailija kirjoitti:
Tee rikosilmoitus. Joku roti näihin aiheettomiin ilmoituksiin pitää saada.
Ilmeisesti rikosilmoitusta ei voi tehdä, kun kyseessä on nimetön ilmoitus. Vaikka hyvin selvää kuka sen on tehnyt, mutta todisteita ei ole. Sen voi soittaa vaikka prepaidista, tai vaikka soittaisi omasta numerostaan, ei käsittääkseni ole mitään lupaa selvittää, kuka soittaja oli. Aivan hullua! Nimettömän ilmoituksen tekijän oikeusturva on paljon vahvempi kuin tällaisen, oikeasti vahingollisen kiusanteon kohteen!
Vierailija kirjoitti:
Missä on ihmisen oikeusturva? Perättömien ilmoitusten laatijoille pitäsi tulla ainakin sakkoja vahingonteosta.
Todellakin. Minusta näitä ei pitäisi saada tehdä nimettömänä. Näitähän käytetään koston ja kiusauksen välineenä, koska se on hyvin helppoa, ja mitään todisteita ei jää. Samalla uhka on pahin mahdollinen, toisen lapsiin liittyvä. Rahalliset tai taloudelliset uhraukset eivät herätä niin syviä pelkoja, kuin pelko siitä, että joku uhkaa sillä, että voisit menettää lapsesi.
Meistä kans tehtiin täysin aiheeton lastensuojeluilmoitus ja käyttäydyn edelleen kuin sinä. Jos lapsi kiukuttelee pihalla kun ollaan pyörällä lähdössä, niin alan panikoimaan ja usein itken melkein koko pyörämatkan. Kuljen eri reittejä kotiin lapsen kanssa että jos hän kiukuttelee niin ei saa taas lasun soittaja uutta pökköä pesään. En monesti edes kehtaa lähteä ulos, ja jos siellä olen esim. ostoksien kanssa tulossa kotiin niin koitan nopeasti juosta sisään. Puhelin kun soi niin ensin aina säikähdän.
Kyseessä meillä lasun soittaja on vanhempi pariskunta jossa nainen ei varmasti kulje niin sanotusti täysillä. Kerran lapseni itki pihalla niin hän puhui miehelleen lastensuojelusta, heillä oli ikkuna auki. Tarkoitus vain kiusata ja aiheuttaa huolta. Olin menossa lapsen kanssa kauppaan ja syömään, itkin koko matkan kaupunkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä (olen 6.) etten uskaltanut koko kesänä edes käydä lähipuistossa lapsen kanssa koska inhottaa tutustua uusiin ihmisiin. Kävimme kauempana tai ihan muissa paikoissa leikkimässä :(
On kyllä hurjaa, miten en haluaisi kertoa edes lasteni nimiä kenellekään tuntemattomalle enää. Lisäksi siirryimme julkisesta liikenteestä pelkkään autoon, kun pelkään, että naapuri sattuu samaan kulkuneuvoon ja tulee viereen kuuntelemaan lisätodisteita meidän kamaluudesta. Ihan älytöntä, miten paljon tämä vaikutti meidän elämäämme! Vaikka siis ilmoitus todettiin heti kotikäynnillä perättömäksi, mutta se shokki sen kirjeen avaamisesta on jättänyt jälkensä, samoin kuin se odotus ennen tarkistusaikaa. Ilmeisesti asiaamme ei pidetty kiireellisenä, kun odotimme niin kauan, mutta se juuri pahensi asiaa. Tuntuu pahalta, miten tämän asian vuoksi iloinen ja sosiaalinen perhe vetäytyi kuoreensa ja rajoitti sosiaalista elämäänsä. Voin suoraan sanoa, että lapset kärsivät näistä seurauksista myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä juttu. Tosin jos kokemus lastensuojeluilmoituksen aiheuttamasta prosessista on elämäsi suurin shokki, voit varautua, että elämän varrella on pahempaakin tulossa. Elämässä tulee vastoinkäymisiä. Tsemppiä!
Ei niistä tarvitse järkyttyä noin paljon. Uskoivathan ne työntekijätkin, ettei teillä ole ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meistä kans tehtiin täysin aiheeton lastensuojeluilmoitus ja käyttäydyn edelleen kuin sinä. Jos lapsi kiukuttelee pihalla kun ollaan pyörällä lähdössä, niin alan panikoimaan ja usein itken melkein koko pyörämatkan. Kuljen eri reittejä kotiin lapsen kanssa että jos hän kiukuttelee niin ei saa taas lasun soittaja uutta pökköä pesään. En monesti edes kehtaa lähteä ulos, ja jos siellä olen esim. ostoksien kanssa tulossa kotiin niin koitan nopeasti juosta sisään. Puhelin kun soi niin ensin aina säikähdän.
Kyseessä meillä lasun soittaja on vanhempi pariskunta jossa nainen ei varmasti kulje niin sanotusti täysillä. Kerran lapseni itki pihalla niin hän puhui miehelleen lastensuojelusta, heillä oli ikkuna auki. Tarkoitus vain kiusata ja aiheuttaa huolta. Olin menossa lapsen kanssa kauppaan ja syömään, itkin koko matkan kaupunkiin.
Ihan kamalaa! Kuulostaa siltä, että meillä on ihan sama reaktio asiaan! Onkohan tämä yleistäkin, ja tiedetäänkö lastensuojelupiireissä tämä lastensuojeluilmoitusten kääntöpuoli? Meitähän voi olla vastaavan kohtalon kokeneita vaikka kuinka paljon. Varmasti herkkään ihmiseen tämä vaikuttaa enemmän kuin ns kovempaan.
Todella surku teidän puolesta, kun mietin, miten ajelet puistosta eri reittejä. Ja tunnistan tuon täsmälleen saman, lapsen julkiraivarit on ihan hirveä pelko, ja samoin se, jos lapsi vaikka kaatuu pyörällä ja itkee. Ettei joku hullu luule, että olen tehnyt lapselle jotain ja siksi se itkee. Meillä myös teinin kiukuttelu saa mut pelokkaaksi kun pelkään että naapuri kuulee sen, ja käyttää meitä vastaan.
Tämä ei ole mun elämän järkyttävin juttu mutta se vei rentouden ja ilon elämästä lapsen kanssa.
Tuntuu että jää sellainen hassuttelu ulkoilessa nykyään pois. Inhottavaa vähättelyä :(
6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meistäkin on tehty lastensuojeluilmoitus. En nyt osaa sanoa, onko aiheeton, koska sen teki sairaalan sosiaalityöntekijä. Emme itse halunneet, mutta ei nyt varsinaisesti vastustettukaan.
Sostyöntekijä soitti meille, että hän tekee ilmoituksen nyt ja että tarkoitus on kartoittaa onko kotikaupungilla tarjota meille tukea. Kaksi päivää tästä soitti kotikaupungin lastensuojelusta joku ja seuraavalla viikolla tekivät kotikäynnin, joka kai kuuluu aina kuvioon.
Kaksi hyvin asiallista ja ystävällistä lastensuojeluviranomaista, kerroimme lapsen sairauteen liittyvästä hoitokuviosta, kouluun liittyvistä tarpeista ja järjestelyistä ja arjestamme. Tähän kului noin puoli tuntia. He näyttivät ilmoituksen ja kysyivät millaisia toiveita meillä on.
Kerroimme, että toiveemme ja tarpeemme ovat erikoissairaanhoidon ja perusopetuksen puolella, eivät mielestämme lastensuojelun aluetta. He olivat samaa mieltä, toivottivat hyvää syksyä ja lapsen sairauteen tepsivää hoitoa. Kertoivat että LASU-ilmoitus on voimassa määräajan, muistaakseni 3 kk ja että he raportoivat sairaalaan käynnistään ja havainnoistaan sekä tulevat mukaan ainakin yhteen kokoukseen sairaalassa.
Ei jäänyt traumoja.
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastensuojelulla on aivan liikaa valtaa. Voivat pompottaa ihmisiä mielensä mukaan, pistää muuttelemaan aikatauluja ja pakottaa sopimaan tapaamisia.
Eksästä tehtiin ilmeisen aiheeton lastensuojeluilmoitus (aiemmin 4 vuotta sitten oli ollut syytäkin joten prosessi on tuttu). Nyt on taas joutunut juoksemaan kuultavana, perumaan palavereja ja hakemaan lasta kesken oppitunnin, että tädit pääset työaikansa puitteissa jututtamaan. Olisi tässä tällä hetkellä hieman muutakin tehtävää kuin hukata aikaa tähän turhuuteen. Eikä prosessissa ole mitään oikeusturvaa.
Täällä myös kohtalotoveri, kertomuksenne kuulostavat hyvin tutuilta. Meillä on lisäksi se, että koskaan ei selvinnyt kuka ilmoituksen teki. Meillä ei ole edes ketään "epäiltyä", emme ole kenenkään kanssa huonoissa väleissä, eikä mitään ihmeellistä ole sattunut. Ilmoituksen tekijä tiesi kuitenkin lastemme nimet, ja joitain asioita kodistamme, mikä viittaa siihen, että hän olisi joku, joka on joskus käynyt meillä kylässä! Tästä seurannut pelko ja vainoharhaisuus on ollut kamalaa. Olen joutunut epäilemään jokaista puolituttua, ja just tuo, että ylitulkitsen sitä, jos joku tuntuu hämmentyvän jostain mitä sanon, tai katsovan pitkään. Alan miettiä, olisiko hän ollut ilmoituksen tekijä.
Tuntuu kamalalta, että joku, jonka olen kutsunut kotiimme, ehkä tarjonnut ruokaa ja keittänyt kahvit, on nyt tehnyt jotain tällaista meille. Kyseessä oli meidän tapauksessamme pelkkä kiusanteko, ilmoituksen syytökset olivat perättömiä, mutta arvet siitä jäi meille koko perheelle.
Tunnistan nuo teidän kirjoittamanne asiat, minäkin pelkään kovasti sitä, että lapseni kiukuttelevat puistossa, palasin työelämään suunniteltua nopeammin, koska en halunnut enää ulkoilla lasteni kanssa lähipuistossa (joku puistotuttu saattoi olla ilmoituksen takana, olen aika avoimesti kutsunut paljon puistotuttuja meille kotiin lapsineen lukemattomia kertoja). Olen myös (tai olin aiemmin!) hyvin sosiaalinen, ja puhuin paljon asioistani, tutustuin helposti ihmisiin ja kutsuin meille usein vieraita. Autoin myös muita äitejä lastenhoidossa ja kuskasin paljon esim harrastuksiin ja autoin monissa asioissa. Nykyisin en tahdo tehdä enää mitään tuollaista, enkä edes juurikaan olla tekemisissä puolituttujen kanssa. Jos lapseni alkaa kiukutella, olen jopa antanut hänelle nopeasti hedelmäkarkin, että huuto ei yltyisi, eikä joku hullu keksisi siitä ilmoituksen aihetta. Ihan kamalaa, ja todella väärin lasta kohtaan opettaa, että kiukuttelemalla saa karkin! Täysin kaikkien periaatteideni vastaista, mutta pelkään niin valtavasti uutta ilmoitusta, etten halua ottaa sen suhteen riskejä. Kuskaan myös lapseni lyhyitäkin matkoja autolla, ettei vaan tule kiukkuja esim pyöräillessä, tai jos tulee, niin kukaan ei kuule sitä autosta.
Lyhyesti, miten tämä suoraan vaikutti lasteni elämään negatiivisesti:
-äiti palasi töihin aiottua nopeammin, todella pieni lapsi "joutui" päiväkotiin, ja lapsilla on pitkät päivät
-en käy enää lasteni kanssa puistossa mielelllään, oleilemme iltaisin sisällä jos ei ole harrastuksia
-en kutsu enää puolituttuja meille, enkä kyläile puolituttujen luona. En halua tutustua lapsemme päiväkodin kavereiden vanhempiin, emme juurikaan mene synttärikutsuille emmekä sovi treffejä vanhempien kanssa
-hyssyttelen lapsiani, ja estän heitä ilmaisemasta raivoa julkisella paikalla
-annan periksi kiukkujen pelossa, annan jopa karkkia jotta vältän huudot
-emme liiku juurikaan kävellen tai pyörälllä, ajan autolla kaikkialle, jopa hyvin lyhyet matkat. Lapseni eivät opi käyttämään julkisia, eivätkä liikkumaan jalan
Näiden kaikkien lisäksi sitten äidin ja isän hermoilu, jonka lapset varmasti aistivat, vaikkei suoraa vaikutusta olekaan helppo nimetä.
Niin että kiitos vain tuntematon, tämän kaiken sait aikaan. Oletko nyt tyytyväinen itseesi? Tällä tavalla saa helposti tuhottua perheen kuin perheen, etenkin jos vanhemmat ovat herkkiä... Käsittämätöntä että tällaista voi tehdä nimettömänä ja vailla mitään perusteluja.
Meistä tehtiin lasu, kun asunnosta kuului äänekästä seksiä. Lienee turhaa sanoa, että yhtäkään lasta ei noina hetkinä ollut paikalla.
Oltiin muutettu uuteen asuntoon ja ei ihan oikeasti tiedetty, että seinät ovat ohuita kuin pahvi.
Naapuri ei koskaan tullut valittamaan tai jättänyt edes heippalappua.
Lastensuojelusta soittivat ja järkättiin kotikäynti. Kertoivat, että öisin kuuluu huutoa ja itkua (?!) ajoittain. Olipa tosi kiva siinä sitten kalenterit esiin kaivettua todeta, että juu lapset oli muualla mutta ääniä yöllä kuului muista syistä..
Vierailija kirjoitti:
Meistä tehtiin lasu, kun asunnosta kuului äänekästä seksiä. Lienee turhaa sanoa, että yhtäkään lasta ei noina hetkinä ollut paikalla.
Oltiin muutettu uuteen asuntoon ja ei ihan oikeasti tiedetty, että seinät ovat ohuita kuin pahvi.
Naapuri ei koskaan tullut valittamaan tai jättänyt edes heippalappua.
Lastensuojelusta soittivat ja järkättiin kotikäynti. Kertoivat, että öisin kuuluu huutoa ja itkua (?!) ajoittain. Olipa tosi kiva siinä sitten kalenterit esiin kaivettua todeta, että juu lapset oli muualla mutta ääniä yöllä kuului muista syistä..
Tekivätkö silti teille kotikäynnin?
Ajattele että lastensuojelu on auttava taho. Se tahtoo perheen parasta. Sen on pakko reagoida, kun ilmoitus tehdään. Se ei ole gastapo tms. Jos teidän perheessä ei ole esitettyjä ongelmia, niin jatkatte elämää. Käy asia läpi jonkun kanssa, että pääset eteenpäin. Vaikka niiden sossujen kanssa jos et muuta keksi. Maailmassa on ilmoituksia tehtailevia tahoja. Vaikka sossut tietäisivät, että ilmoitus tulee kahelilta, se pitää käsitellä.
terv. eräs jonka naapurustossa on tyyppi joka tehtaille rikosilmoituksia ja
ladtensuojeluilmoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
En todella uskalla hakea mitään psykologista apua, siitähän vasta saattaisikin joku tehdä lastensuojeluilmoituksen! Julkisen puolen palveluita välttelen kuin ruttoa tämän jälkeen.
Olisikin mahtavaa, jos voisi saada apua ilman pienintäkään riskiä uudesta prosessista. Keskusteluapu olisi kyllä todella ollut paikallaan, etenkin silloin kun odottelimme sitä kotikäyntiä. Mutta eihän kukaan tuollaisen jälkeen enää ota riskiä, että psykologin käynnillä heräisi uusi huoli jostakin asiasta tms. Hyvin epätodennäköistä, mutten halua enää missään nimessä joutua ikinä enää samaan prässiin.
Koen touhun sen verran mielivaltaiseksi, etten ota sen suhteen riskejä.
Alue: Aihe vapaa
Tee rikosilmoitus. Joku roti näihin aiheettomiin ilmoituksiin pitää saada.