Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa perusteettomia, tekaistuja ilmoituksia. Jos jollain herää huoli lapsesta, ilmoitus pitää tehdä. Iso osa ei päädy asiakkuuteen ja hyvä niin, mutta yksikin lapsi joka jää avun saannin ulottumattomiin, koska ilmoituksia ei uskalleta, kehdata tms. tehdä on tragedia.

Tottakai on olemassa perusteettomia ilmoituksia. Ne on niitä jotka ei aiheuta toimenpiteitä.

Ei jonkun huoli ja murhe ole mikään peruste tehdä ilmoitusta. Ilmoitus pitää tehdä silloin kun sille on syytä. Peruste ei ole lapsen itku ja ilmoittajan sairaalloinen epäluuloisuus.

Kunnon kosto saa kahjunkin korjaamaan käytöstään.

hellolel kirjoitti:

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

En jaksanut lukea koko aloitusta, mutta olethan ap tietoinen, että sinulla on oikeus saada tietää kuka ilmoituksen on tehnyt? Eli sinulla on oikeus haastaa hänet oikeuteen perättömästä ilmoituksesta ja siten vastuuseen. Ei täällä Suomessa ketään syytellä niin ettei asiattomuuksista voi ja ole mahdollista puolustautua ja/tai vaatia korvausta. :)

Mikäli ilmoitusta ei kumota ihan oikeudessa asti niin jos joku tekisi joskus uuden ilmoituksen oli se aiheellinen tai ei niin myös vanhat ns.nostetaan uudestaan esiin ja vaikuttavat asiaan.

Moni luulee ettei nimettömänä tehdyn ilmoituksen tekijää saisi oikeudelliseen vastuuseen eli tietää hänen nimeään, mutta asia ei ole niin.

Ja jos eivät oikeasti tiedä ilmoituksen tekijää niin älkää ressakko vaan pyyhkikää paprulla takapuolenne.

Ei ole mitään aihetta ressata jos ei ole aihetta. :)

Vierailija kirjoitti:

uiiooooooooo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

deardaer kirjoitti:

Meillä asuu kans niin kamala kukkahattutäti naapurissa, että kun luen teidän kokemuksia, niin alkaa pelottaa! Täti on täysin vailla empatiakykyä, kuvittelee olevansa ns parempaa väkeä (savolaistaustainen, mutta käyttää ruotsinkielisiä sanoja puheensa keskellä antaakseen ehkä itsestään suomenruotsalaisen kuvan), arvostelee kovin sanoin jos jollain naapurilla ei ole kukat hoidettuna tai jos jonkun lapsi on jättänyt pihaan leluja. Tekee valituksia taloyhtiölle just noista pihapeleistä ym. Puhuu todella teennäisesti, esittää jotain. Ei ole kovin korkeasti koulutettu (toisin kuin nämä kotiäidit, joita arvostelee), mutta ehkä sen vuoksi kokee alemmuutta, ja yrittää peittää sen sillä, että esittää muita parempaa? Feikimpää tyyppiä en muista tavanneeni, mutta oikeasti pelottaa mitä se keksii. Sai esim tietää että yksi taloyhtiömme asukkaista on työtön, niin on puhunut kovaan ääneen tästä työttömästä, että onpa kyllä siinäkin asunnossa se työtön ihminen, ihan kauhuissaan. Ei edes tunne tätä ihmistä, en tiedä mistä tietää että on työtön. Meille muille on esim kertonut että tämä työtön on ollut työttömänä ties kuinka kauan (puoli vuotta) eikä ole vieläkään löytänyt töitä! Hänellä on muitakin vastaavia asenteita, joten jatkoa odotellessa... Kauhee jos itse saisi kenkää töistä, ja tämä tantta saisi tietää, ja alkaisi mustamaalata naapureille :D 

Minkä takia tuollaisen hullun jutut olisi pelottavia?

Mustamaalatte sen joukolla hulluksi, niin ongelma on ratkaistu, itse teen aina noin, jos huomaan, että naapurissa olisi esim. joku sekopää tehtailija, varmistan, että olen mustamaalannut sen kaikille.

Nuo hullut aina unohtaa, että muutkin osaa, ja pystyy kiusaamaan. 

Kannattaa myös tehtailla itsekin valituksia/ilmoituksia hulluista, jos olet varma, että se on tehnyt susta aiheettomasti jotain. Itse teen aina noinkin, esim. eläinsuojeluilmoituksia yms. kiusaaminen on loppunut siihen.

No en mä halua alentua hänen tasolleen, tai ruveta mustamaalaamaan, puhumattakaan että tekisin jotain kostoilmoituksia. Eihän tässäkään tiedä, mikä tädillä on omassa elämässään vialla, että pitää käyttäytyä näin. Säälittää tavallaan myös, vaikka vihastuttaa ja pelottaa hänen juttunsa. En kuitenkaan saisi siitä itselleni hyvää mieltä, että rupeaisin kostamaan.

 

Niin no, se on sitten ok, jos haluat ottaa ns. asenteen ettet alennu.

Monet tekee noin, ja se kiusaaminen saattaa jatkua vuosia. Samoin sääli on sairautta sellaisen ihmisen kanssa, joka aggressiivisesti yrittää aiheuttaa sulle hankaluuksia.

Ei ole kyse sun hyvästä mielestä, vaan itsensä puolustamisesta, vai haluatko oikeasti esim. jonkun tehtailijan takia, että sun lapset joutuu aiheettomasti lastensuojelun kanssa tekemisiin, koska äiti/isä ei olisi saanut hyvää mieltä perheensä puolustamisesta.

Tuollaiset kiusaajat luottaa aina sunlaisten ihmisten sääliin, sosiaaliseen ohjelmointiin, että olet jotenkin ylevä, kun et alennu puolustamaan itseäsi jne. 

Mä kieltämättä ajattelen vähän noin. Mieheni oli väkivaltainen, mutta en "alentunut" tekemään lasteni isästä rikosilmoitusta. Yritän aina olla niin järkevä ja asiallinen ja naiivisti oletan, että ne räyhääjät ja pahantekijät (kuten mieheni) oppisivat sillä tavalla jotakin. Mutta miehenipä nauroi mulle ja piti ihan hölmönä sekä murtumien parannuttua kiisti kirkkain silmin koko jutun. Kieltämättä on totta, että kiusaajia vastaan on pakko puolustautua tai muuten se kiusaaminen vain jatkuu.

Nostakaa syyte. Ei ole paha. Ja siis vain sun ja ilmoituksen tekijän välinen haaste, ei lasun. Toki se lasun antama:aiheeton lausunto painaa kupissa ilmon tekijää vastaan.

Ei kenenkään kuulu joutua tuossa tilanteessa todistamaan syyttömyyttään vaan se ilmoituksen antajan tulee joko osoittaa syyllisyytenne oikeudessa pitävin todistein tai maksaa asiasta.

Kenestäkään kun ei saa lain mukaan tehdä mitään aiheettomia ilmoituksia minnekään.

Se on virkavallan väärinkäyttöä ja saattaa joutua pahimmillaan maksamaan korvauksia jopa kaupungille turhista työtunneista.

Korvaukset liikkuvat tapauksesta riippuen 3000-8000€:n tienoilla eli tuskin naapurillanne on sen jälkeen varaa tehtailla uusia ilmoituksia huvikseen.

Kannattaisi tehdä rikosilmoitus, vaikka se ei menisikään läpi, mutta tälle häiriintyneelle henkilölle on saatava rajat. Te saisitte myös jonkinlaisen oikeutuksen kokmastanne stressistä.

Teille on nyt käynyt niin, että pelko ja aiheeton häpeä kaventaa elintilaanne. Ilmoittaja on ikään kuin päässyt kotiinne teidän mielessänne.  Näin ei saisi käydä. Uskaltakaa elää ihan samalla laille kuin aiemmin. Pelolle ei kannata antaa valtaa. Suhtautukaan vaikka kiukkuisesti kuin alistuvasti tähän ilmoittajaan. Kohdatkaa pelkonne, menkää puistoon reippaasti, pieni hymy huulilla ja selkä suorana yms. Mitään aihetta pelkoon ei ole, päinvastoin!

Laissa on todella paljon pielessä jos anonyyminä voi käynnistää viranomaisprosesseja turhaan ! Eihän sitä saa seuraamuksitta tehdä muitakaan vääriä hälytyksiä esim. soittaa palokunta paikalle ja sitten todeta, että eipä täällä palakaan. 

Ilmoituksen tekijän tulisi olla vastuussa ilmoituksestaan. Eli nimi ja yhteystiedot verifioidusti virkamiesten tietoon. Jos pelkona että ilmoituksen kohde on joku väkivaltainen hullu, niin sitten suojaus perusteltua.

Ilmoitusesta pitäisi käydä ilmi myös suhde ilmoituksen kohteeseen. Onko lääkäri, opettaja, naapuri vai joku muu kateellinen kyttyrä. Virkamiehen olisi heti helppo nähdä voiko ilmoituksessa edes olla mitään perää (jos ilmoittaja ei edes ole tekemisissä perheen kanssa)  ja turhat  "nyt kostan", "musta tuntuu" ja "voi kun muka huolestuin" tippuisivat jo tässä vaiheessa silppuriin. 

Sitten jos prosessi lähtee liikkeelle ja sillä on kohtuullisen paljon vaivattu ihmisiä turhaan ja ilmoitus todetaan aiheettomaksi. Niin sitten tämä tyhjän ilmoittelija saa korvata jotenkin aiheuttamansa yhteiskunnallisen kustannuksen ja perheen häirinnän. 

Luulisi oikeusvaltiossa olevan itsestään selvää, mutta ei kuulosta olevan.

Vain sanktioimalla turhat ilmot saadaan resurssit kanavoitua sinne minne ne kuuluisivat, eli ongelma perheiden auttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelulla on aivan liikaa valtaa. Voivat pompottaa ihmisiä mielensä mukaan, pistää muuttelemaan aikatauluja ja pakottaa sopimaan tapaamisia.

Eksästä tehtiin ilmeisen aiheeton lastensuojeluilmoitus (aiemmin 4 vuotta sitten oli ollut syytäkin joten prosessi on tuttu). Nyt on taas joutunut juoksemaan kuultavana, perumaan palavereja ja hakemaan lasta kesken oppitunnin, että tädit pääset työaikansa puitteissa jututtamaan. Olisi tässä tällä hetkellä hieman muutakin tehtävää kuin hukata aikaa tähän turhuuteen. Eikä prosessissa ole mitään oikeusturvaa.

Juuri tuo on asiassa inhottava tapa toimia. Lapsi haetaan kesken koulutunnin luokasta, toiselle oppilaalle oli annettu tehtäväksi toimittaa viesti että sosiaalityöntekijä tahtoo tavata niin että asia tuli muiden oppilaiden tietoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa perusteettomia, tekaistuja ilmoituksia. Jos jollain herää huoli lapsesta, ilmoitus pitää tehdä. Iso osa ei päädy asiakkuuteen ja hyvä niin, mutta yksikin lapsi joka jää avun saannin ulottumattomiin, koska ilmoituksia ei uskalleta, kehdata tms. tehdä on tragedia.

Tottakai on olemassa perusteettomia ilmoituksia. Ne on niitä jotka ei aiheuta toimenpiteitä.

Ei jonkun huoli ja murhe ole mikään peruste tehdä ilmoitusta. Ilmoitus pitää tehdä silloin kun sille on syytä. Peruste ei ole lapsen itku ja ilmoittajan sairaalloinen epäluuloisuus.

Niin, huolestuminen voi olla perusteltua vaikkakin aiheetonta. Esim. juuri outojen äänien kuuluminen toistuvasti.

Vierailija kirjoitti:

hellolel kirjoitti:

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

En jaksanut lukea koko aloitusta, mutta olethan ap tietoinen, että sinulla on oikeus saada tietää kuka ilmoituksen on tehnyt? Eli sinulla on oikeus haastaa hänet oikeuteen perättömästä ilmoituksesta ja siten vastuuseen. Ei täällä Suomessa ketään syytellä niin ettei asiattomuuksista voi ja ole mahdollista puolustautua ja/tai vaatia korvausta. :)

Mikäli ilmoitusta ei kumota ihan oikeudessa asti niin jos joku tekisi joskus uuden ilmoituksen oli se aiheellinen tai ei niin myös vanhat ns.nostetaan uudestaan esiin ja vaikuttavat asiaan.

Moni luulee ettei nimettömänä tehdyn ilmoituksen tekijää saisi oikeudelliseen vastuuseen eli tietää hänen nimeään, mutta asia ei ole niin.

Ja jos eivät oikeasti tiedä ilmoituksen tekijää niin älkää ressakko vaan pyyhkikää paprulla takapuolenne.

Ei ole mitään aihetta ressata jos ei ole aihetta. :)

Onko ruo mahdollista? Jos on niin tee se ap!

Mulla on myös kokemuksia hieman vastaavasta. Kun olin synnärillä, huonetoverikseni tuli kiireellisesri nainen, jolla paha raskausmyrkytys ja pari pientä lasta jäänyt yksin kotiin. Hän oli huolissaan, kun ei ollut sukua tms täällä päin maata eikä ketään hoitamassa lapsia. Hän ei pystynyt nousemaan sängystä, kun oli jo kouristuksia ja tärinää, olli iso bauvan kuoleman riski jne.

Mä olin tylsistynyt makailemaan siellä synnärillä, joten lupasin auttaa. Lähdin sairaalan soaiaalityöntekijöiden huoneeseen ja kerroin siitä vierustoverista ja pyysin apua. Sosisalityöntekijä ei kuunnellut yhyään eikä ollut kiinnostunut hänestä, vaan alkoi tenttaamaan minua. Hän tuli sitten parikin kertaa tapaamaan minua ja uteli kaikenlaista ihmeellistä. Ilmeisesti se, että olin saamassa lapsen yksinhuoltajana oli hänelle joku iso hälytysmerkki.

Kun vauva syntyi, ko sosiaalityöntekijä teki minusta lastensuojeluilmoituksen ja vihjasi siohen, että lapsi voitaisiin huostaanottaa minulta! En voi käsittää miksi. Joka tapauksessa, kun kotiuduin, niin jouduin odottamaan ja pelkäämään kotikäyntejä. Sektiohaavan kanssa siivosin yöllä vessaa itkien, jos vaikka joku tulisi aamulla soittamaan ovikelloa ja tarkastamaan kotia. Yksi täti kävikin ja mm. huomautti arvostellen, että pidin vauvaa sylissä tapaamisen ajan. Se oli kuulemma epäilytyävää, että halusin kanniskella vauvaa koko ajan ja nukuttaa sylissä! He tyrkyttivät minulle väkisin kotiapia, mutten halunnut ottaa kotiini ketään ventovierasta kyyläämään arkeamme, kun ei ollut mitään tarvettakaan sille. Lopulta he luovuttivat vasta, kun kysyin mitä se sitten maksaisi. Koska minilla oli isot tulot, maksu oli tulosidonnaisena niin iso, että olisi voinut palkata yksityisen lastenhoitajan sillä hinnalla. Sanoin ei kiitos, en todellakaan maksa, ja silloin vasta luovuttivat.

Tästä jäi se seuraus, etten ikinä uskaltanut esimm neuvolasss kertoa mistään ongelmista ja hoidatin kaikki taudit ja korvatulehduskierteet yksityisellä lääkärillä. Pelkäsin, että mikä tahansa kysymys vaikka unikoulusta tulkittaisiin niin, että meillä on ongelmia. Huh, tästä on jo monta vuotta, mutta pelko rlää yhä alitajunnassa ja huomaan silloin tällöin suunnittelevani mitä sanon ja teen, jos lastensuojelusta joku ottaisikin yhteyttä. Olen sellaisessa ammatissa, että hyvinkin joku voisi tehdä lasun kiusallaan ja sitten siitä tulisi ongelma, kun on taistalla tuo juttu.

Aiemmin minulla oli hyvä käsitys sosiaalityöstä ja kaiken kukkuraksi olin jopa jonkin verran itse opiskellut alaa! Tuon jälkeen tajusin, että systeemi toimii aivan mielivaltaisesti.

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Meistäkin on tehty lastensuojeluilmoitus. En nyt osaa sanoa, onko aiheeton, koska sen teki sairaalan sosiaalityöntekijä. Emme itse halunneet, mutta ei nyt varsinaisesti vastustettukaan.

Sostyöntekijä soitti meille, että hän tekee ilmoituksen nyt ja että tarkoitus on kartoittaa onko kotikaupungilla tarjota meille tukea. Kaksi päivää tästä soitti kotikaupungin lastensuojelusta joku ja seuraavalla viikolla tekivät kotikäynnin, joka kai kuuluu aina kuvioon.

Kaksi hyvin asiallista ja ystävällistä lastensuojeluviranomaista, kerroimme lapsen sairauteen liittyvästä hoitokuviosta, kouluun liittyvistä tarpeista ja järjestelyistä ja arjestamme. Tähän kului noin puoli tuntia. He näyttivät ilmoituksen ja kysyivät millaisia toiveita meillä on.

Kerroimme, että toiveemme ja tarpeemme ovat erikoissairaanhoidon ja perusopetuksen puolella, eivät mielestämme lastensuojelun aluetta. He olivat samaa mieltä, toivottivat hyvää syksyä ja lapsen sairauteen tepsivää hoitoa. Kertoivat että LASU-ilmoitus on voimassa määräajan, muistaakseni 3 kk ja että he raportoivat sairaalaan käynnistään ja havainnoistaan sekä tulevat mukaan ainakin yhteen kokoukseen sairaalassa.

Ei jäänyt traumoja.

Kivakuulla, että kokemus oli hyvä. Mutta sulla on väärää tietoa: lasu-ilmolla ei ole mitään "määräaikoja", vaan nykyisen sosiaalihuollon lain mukaan lastensuojelutarpeen arviointiin saa käyttää max 3kk aikaa, jonka jälkeen sosiaalityöntekijän pitää päättää, tarviiko asiakas sosiaalipalveluita/onko lastensuojelun tarvetta VAI onko asiakkaalla kaikki ok ja arviointi päättyy ilman jatkoa. Tämä 3kk on siksi, että kaikki "tapaus Eerikat" saadaan mahd.äkkiä seulottua eikä yhtään lapsia/arviointikeissejä jäisi roikkumaan ilman mitään toimenpiteitä. Jos sossu ehtii arvioimaan jo lyhyemmässä ajassa, selvitys voidaan päättää jo aiemmin.

Oletko sinä Tampereelta? Ainakin Tampereen kaupungilla on nykyään erikseen lastensuojelu ja lapsiperheiden palvelut. Lapsiperheiden palvelut tekevät lastensuojelutarpeen arviointia -> kun joku tekee lasu-ilmoituksen ja sosiaalipäivystys arvioi sen kiireettömäksi, se siirtyy perhepalveluille käsiteltäväksi -> lasu-ilmoituksen kohteet eivät siis ole vielä tekemisissä lastensuojelun kanssa. Tampereen kaupungilla lastensuojeluun siirrytään vasta sitten, kun huoli lapsesta on jo tosi suuri. Ja silloinkin käytetään ensin kaikki mahdolliset keinot ennen sijoituspäätöstä. Toki monissa pikkukunnissa lasu ja muut perheiden sosiaalipalvelut ovat vielä samassa läjässä, mutta sitä suuremmalla syyllä lasua on siellä turha pelätä, koska mitään radikaaleja päätöksiä ja toimenpiteitä ei helpolla tehdä. Ei pikkukunnilla ole varaa huostaanottaa tai sijoitella lapsia ja käydä läpi kalliita oikeusprosesseja. Että älkää huoliko, kyllä tässä maassa ehtii vielä monta Eerikaa kuolla ennen kuin lasten hyvinvointi otetaan tosissaan!

Miks ihmiset on niin hysteerisiä lasusta?? Suurin osa ihmisistä ei oikeasti edes tiedä, mikä on sosiaalityöntekijä eikä osaa määritellä sitä kysyttäessä. Silti kaikki vaikuttaa muodostaneen kyseisestä viranomaistahosta tosi vahvan ja kapeakatseisen kuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hellolel kirjoitti:

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

En jaksanut lukea koko aloitusta, mutta olethan ap tietoinen, että sinulla on oikeus saada tietää kuka ilmoituksen on tehnyt? Eli sinulla on oikeus haastaa hänet oikeuteen perättömästä ilmoituksesta ja siten vastuuseen. Ei täällä Suomessa ketään syytellä niin ettei asiattomuuksista voi ja ole mahdollista puolustautua ja/tai vaatia korvausta. :)

Mikäli ilmoitusta ei kumota ihan oikeudessa asti niin jos joku tekisi joskus uuden ilmoituksen oli se aiheellinen tai ei niin myös vanhat ns.nostetaan uudestaan esiin ja vaikuttavat asiaan.

Moni luulee ettei nimettömänä tehdyn ilmoituksen tekijää saisi oikeudelliseen vastuuseen eli tietää hänen nimeään, mutta asia ei ole niin.

Ja jos eivät oikeasti tiedä ilmoituksen tekijää niin älkää ressakko vaan pyyhkikää paprulla takapuolenne.

Ei ole mitään aihetta ressata jos ei ole aihetta. :)

Onko ruo mahdollista? Jos on niin tee se ap!

Mulla on myös kokemuksia hieman vastaavasta. Kun olin synnärillä, huonetoverikseni tuli kiireellisesri nainen, jolla paha raskausmyrkytys ja pari pientä lasta jäänyt yksin kotiin. Hän oli huolissaan, kun ei ollut sukua tms täällä päin maata eikä ketään hoitamassa lapsia. Hän ei pystynyt nousemaan sängystä, kun oli jo kouristuksia ja tärinää, olli iso bauvan kuoleman riski jne.

Mä olin tylsistynyt makailemaan siellä synnärillä, joten lupasin auttaa. Lähdin sairaalan soaiaalityöntekijöiden huoneeseen ja kerroin siitä vierustoverista ja pyysin apua. Sosisalityöntekijä ei kuunnellut yhyään eikä ollut kiinnostunut hänestä, vaan alkoi tenttaamaan minua. Hän tuli sitten parikin kertaa tapaamaan minua ja uteli kaikenlaista ihmeellistä. Ilmeisesti se, että olin saamassa lapsen yksinhuoltajana oli hänelle joku iso hälytysmerkki.

Kun vauva syntyi, ko sosiaalityöntekijä teki minusta lastensuojeluilmoituksen ja vihjasi siohen, että lapsi voitaisiin huostaanottaa minulta! En voi käsittää miksi. Joka tapauksessa, kun kotiuduin, niin jouduin odottamaan ja pelkäämään kotikäyntejä. Sektiohaavan kanssa siivosin yöllä vessaa itkien, jos vaikka joku tulisi aamulla soittamaan ovikelloa ja tarkastamaan kotia. Yksi täti kävikin ja mm. huomautti arvostellen, että pidin vauvaa sylissä tapaamisen ajan. Se oli kuulemma epäilytyävää, että halusin kanniskella vauvaa koko ajan ja nukuttaa sylissä! He tyrkyttivät minulle väkisin kotiapia, mutten halunnut ottaa kotiini ketään ventovierasta kyyläämään arkeamme, kun ei ollut mitään tarvettakaan sille. Lopulta he luovuttivat vasta, kun kysyin mitä se sitten maksaisi. Koska minilla oli isot tulot, maksu oli tulosidonnaisena niin iso, että olisi voinut palkata yksityisen lastenhoitajan sillä hinnalla. Sanoin ei kiitos, en todellakaan maksa, ja silloin vasta luovuttivat.

Tästä jäi se seuraus, etten ikinä uskaltanut esimm neuvolasss kertoa mistään ongelmista ja hoidatin kaikki taudit ja korvatulehduskierteet yksityisellä lääkärillä. Pelkäsin, että mikä tahansa kysymys vaikka unikoulusta tulkittaisiin niin, että meillä on ongelmia. Huh, tästä on jo monta vuotta, mutta pelko rlää yhä alitajunnassa ja huomaan silloin tällöin suunnittelevani mitä sanon ja teen, jos lastensuojelusta joku ottaisikin yhteyttä. Olen sellaisessa ammatissa, että hyvinkin joku voisi tehdä lasun kiusallaan ja sitten siitä tulisi ongelma, kun on taistalla tuo juttu.

Aiemmin minulla oli hyvä käsitys sosiaalityöstä ja kaiken kukkuraksi olin jopa jonkin verran itse opiskellut alaa! Tuon jälkeen tajusin, että systeemi toimii aivan mielivaltaisesti.

Vaikea uskoa, että maisterintutkinnon suorittanut sossu ignooraisi täysin sinun avunpyynnön huonetoverisi puolesta ja alkaisi vain "tenttaamaan" sinua siinä samassa syssyssä. Tarinankerrontasi etenee jotenkin niin epäilyttävästi, että jätit varmasti monta merkittävää yksityiskohtaa pois, tyyliin masennusoireesi, läheisverkoston puuttuminen tms...? Ja miksi siivosit keskellä yötä vessaa, miksi se oli niin paskainen, että sitä ei olisi siinä kunnossa voinut näyttää aamuvieraille? Ehkäpä oikeasti olisit tarvinutkin jotain siivousapua kotiisi jos kämppäsi olo niin sekainen ja itse niin väsynyt, sairas ja yksin lapsen kanssa? Miten jaksoit lapsen vaipat vaihtaa ja sitä hoitaa ja herätä keskellä yötä, jos yösiivoaminen teki sinulle tiukkaa? Ja jos olisit täysjärkinen ihminen, olisit älynnyt googlettaa ja tarkistaa, että sossut eivät tee random yllärivisiittejä, vaan kotikäynnit sovitaan asiakkaan kanssa tasapuolisesti.

Ja jos tämä juttusi on oikeasti totta, ihmettelen suuresti mikset ottanut yhteyttä johonkin potilasasiamieheen tai ihan omaan lakimieheen (jos tulosikin olivat kohtuulliset), sillä kyseessä on vakava ammattivirhe sossun osalta. Jo ihan ensinnäkin sen vuoksi, että ignoorasi sen toisen naisen avuntarpeen. Puhumattakaan noista tahdittomista, epäeettisistä kommenteista, mitä sossut väittämäsi mukaan sanoivat. Mikset ole tehnyt asialle mitään, jos noin väärin toimivat?

Lähestymiskielto ilmoittajalle. Ja kunnianloukkauksesta oikeuteen. Niin minä tein.

Vie lastensuojelultakin resursseja kun tehdään perättömiä ilmoituksia. Opiskelen sosionomiksi ja en ennen edes ajatellut koko asiaa.Tosiaan osa tehdään vain kiusaksi :( laittakaa naapuri aisoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelulla on aivan liikaa valtaa. Voivat pompottaa ihmisiä mielensä mukaan, pistää muuttelemaan aikatauluja ja pakottaa sopimaan tapaamisia.

Eksästä tehtiin ilmeisen aiheeton lastensuojeluilmoitus (aiemmin 4 vuotta sitten oli ollut syytäkin joten prosessi on tuttu). Nyt on taas joutunut juoksemaan kuultavana, perumaan palavereja ja hakemaan lasta kesken oppitunnin, että tädit pääset työaikansa puitteissa jututtamaan. Olisi tässä tällä hetkellä hieman muutakin tehtävää kuin hukata aikaa tähän turhuuteen. Eikä prosessissa ole mitään oikeusturvaa.

Juuri tuo on asiassa inhottava tapa toimia. Lapsi haetaan kesken koulutunnin luokasta, toiselle oppilaalle oli annettu tehtäväksi toimittaa viesti että sosiaalityöntekijä tahtoo tavata niin että asia tuli muiden oppilaiden tietoon.

Kuka antoi tälle toiselle oppilaalle tehtäväksi toimittaa viesti? Ja kenelle sen viestin toimitti, en tajua?? Siis jos oppilas A:n pitää mennä sosiaaliasemalle vanhempiensa kanssa kesken koulupäivän tapaamiseen, eikös vanhemmat ilmoita itse siitä suoraan opettajalle, että oppilas A ei nyt pääse paikalle? Ja eihän opelle edes tarvisi kertoa syytä, sitähän voi sanoa vain, että henkilökohtainen tärkeä asia. Niin miten se oppilas B on tullut mukaan kuvioihin? Ja kenelle se sen viestin vie? Kuka on käskenyt oppilas B:tä kertomaan henkilölle X, että oppilas A menee sossun tapaamiseen?

Herranen aika, muutamat teistähän on ihan vauhkoja. Herää kysymys, oliko siinä ilmoituksessa kuitenkin jotain perää. Jos mitään syytä ei ollut, niin se oli sitten siinä ja te jatkatte elämäänne normaalisti. Kahjoiksihan te tulette, jos alatte orjailla naapureitanne ettekä uskalla edes oleskella omalla pihallanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hellolel kirjoitti:

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

En jaksanut lukea koko aloitusta, mutta olethan ap tietoinen, että sinulla on oikeus saada tietää kuka ilmoituksen on tehnyt? Eli sinulla on oikeus haastaa hänet oikeuteen perättömästä ilmoituksesta ja siten vastuuseen. Ei täällä Suomessa ketään syytellä niin ettei asiattomuuksista voi ja ole mahdollista puolustautua ja/tai vaatia korvausta. :)

Mikäli ilmoitusta ei kumota ihan oikeudessa asti niin jos joku tekisi joskus uuden ilmoituksen oli se aiheellinen tai ei niin myös vanhat ns.nostetaan uudestaan esiin ja vaikuttavat asiaan.

Moni luulee ettei nimettömänä tehdyn ilmoituksen tekijää saisi oikeudelliseen vastuuseen eli tietää hänen nimeään, mutta asia ei ole niin.

Ja jos eivät oikeasti tiedä ilmoituksen tekijää niin älkää ressakko vaan pyyhkikää paprulla takapuolenne.

Ei ole mitään aihetta ressata jos ei ole aihetta. :)

Onko ruo mahdollista? Jos on niin tee se ap!

Mulla on myös kokemuksia hieman vastaavasta. Kun olin synnärillä, huonetoverikseni tuli kiireellisesri nainen, jolla paha raskausmyrkytys ja pari pientä lasta jäänyt yksin kotiin. Hän oli huolissaan, kun ei ollut sukua tms täällä päin maata eikä ketään hoitamassa lapsia. Hän ei pystynyt nousemaan sängystä, kun oli jo kouristuksia ja tärinää, olli iso bauvan kuoleman riski jne.

Mä olin tylsistynyt makailemaan siellä synnärillä, joten lupasin auttaa. Lähdin sairaalan soaiaalityöntekijöiden huoneeseen ja kerroin siitä vierustoverista ja pyysin apua. Sosisalityöntekijä ei kuunnellut yhyään eikä ollut kiinnostunut hänestä, vaan alkoi tenttaamaan minua. Hän tuli sitten parikin kertaa tapaamaan minua ja uteli kaikenlaista ihmeellistä. Ilmeisesti se, että olin saamassa lapsen yksinhuoltajana oli hänelle joku iso hälytysmerkki.

Kun vauva syntyi, ko sosiaalityöntekijä teki minusta lastensuojeluilmoituksen ja vihjasi siohen, että lapsi voitaisiin huostaanottaa minulta! En voi käsittää miksi. Joka tapauksessa, kun kotiuduin, niin jouduin odottamaan ja pelkäämään kotikäyntejä. Sektiohaavan kanssa siivosin yöllä vessaa itkien, jos vaikka joku tulisi aamulla soittamaan ovikelloa ja tarkastamaan kotia. Yksi täti kävikin ja mm. huomautti arvostellen, että pidin vauvaa sylissä tapaamisen ajan. Se oli kuulemma epäilytyävää, että halusin kanniskella vauvaa koko ajan ja nukuttaa sylissä! He tyrkyttivät minulle väkisin kotiapia, mutten halunnut ottaa kotiini ketään ventovierasta kyyläämään arkeamme, kun ei ollut mitään tarvettakaan sille. Lopulta he luovuttivat vasta, kun kysyin mitä se sitten maksaisi. Koska minilla oli isot tulot, maksu oli tulosidonnaisena niin iso, että olisi voinut palkata yksityisen lastenhoitajan sillä hinnalla. Sanoin ei kiitos, en todellakaan maksa, ja silloin vasta luovuttivat.

Tästä jäi se seuraus, etten ikinä uskaltanut esimm neuvolasss kertoa mistään ongelmista ja hoidatin kaikki taudit ja korvatulehduskierteet yksityisellä lääkärillä. Pelkäsin, että mikä tahansa kysymys vaikka unikoulusta tulkittaisiin niin, että meillä on ongelmia. Huh, tästä on jo monta vuotta, mutta pelko rlää yhä alitajunnassa ja huomaan silloin tällöin suunnittelevani mitä sanon ja teen, jos lastensuojelusta joku ottaisikin yhteyttä. Olen sellaisessa ammatissa, että hyvinkin joku voisi tehdä lasun kiusallaan ja sitten siitä tulisi ongelma, kun on taistalla tuo juttu.

Aiemmin minulla oli hyvä käsitys sosiaalityöstä ja kaiken kukkuraksi olin jopa jonkin verran itse opiskellut alaa! Tuon jälkeen tajusin, että systeemi toimii aivan mielivaltaisesti.

Vaikea uskoa, että maisterintutkinnon suorittanut sossu ignooraisi täysin sinun avunpyynnön huonetoverisi puolesta ja alkaisi vain "tenttaamaan" sinua siinä samassa syssyssä. Tarinankerrontasi etenee jotenkin niin epäilyttävästi, että jätit varmasti monta merkittävää yksityiskohtaa pois, tyyliin masennusoireesi, läheisverkoston puuttuminen tms...? Ja miksi siivosit keskellä yötä vessaa, miksi se oli niin paskainen, että sitä ei olisi siinä kunnossa voinut näyttää aamuvieraille? Ehkäpä oikeasti olisit tarvinutkin jotain siivousapua kotiisi jos kämppäsi olo niin sekainen ja itse niin väsynyt, sairas ja yksin lapsen kanssa? Miten jaksoit lapsen vaipat vaihtaa ja sitä hoitaa ja herätä keskellä yötä, jos yösiivoaminen teki sinulle tiukkaa? Ja jos olisit täysjärkinen ihminen, olisit älynnyt googlettaa ja tarkistaa, että sossut eivät tee random yllärivisiittejä, vaan kotikäynnit sovitaan asiakkaan kanssa tasapuolisesti.

Ja jos tämä juttusi on oikeasti totta, ihmettelen suuresti mikset ottanut yhteyttä johonkin potilasasiamieheen tai ihan omaan lakimieheen (jos tulosikin olivat kohtuulliset), sillä kyseessä on vakava ammattivirhe sossun osalta. Jo ihan ensinnäkin sen vuoksi, että ignoorasi sen toisen naisen avuntarpeen. Puhumattakaan noista tahdittomista, epäeettisistä kommenteista, mitä sossut väittämäsi mukaan sanoivat. Mikset ole tehnyt asialle mitään, jos noin väärin toimivat?

Jopas sinulla mielikuvitus laukkaa. Kerroin kaiken totuudenmukaisesti enkä jättänyt pois mitään. En sairastanut masennusta ja minulla oli huvät suojaverkit ja mm. lapsenhoitoapua sukulaisilta minta kertaa viikossa. Kotini ei ole koskaan ollut sotkuinen vaan olen aina pärjännyt elämässä hyvin.

En ymmärtänyt yösiivousihmettelyäsikään. Ellet ymmärtänyt, niin itkin huolesta ja pelosta, että joku tulisi ja ottaisi rakkaan vauvan pois, enkä siksi, että siivoaminen itsessään olisi ollut jotenkin ylivoimaista.

On näköjään monilla vaikea uskoa, että tuollaista mielivaltaa on todella Suomessa olemassa. En minäkään uskonut aiemmin, kokemus opettaa. Ja kukaan tervejärkinen äiti, josta on tehty lasu, ei todellakaan ryhdy haastamaan sosiaalityöntekijöitä oikeuteen jostain kunnianloukkauksesta. Normaali reaktio on yrittää välttää tarpeetonta huomiota ja toivoa, ettei tulisi ikävämpiä seurauksia.

Toivon silti, että ap vetää sen kiusaajan vastuuseen, ihan jo siksi, ettei hänelle tule tavaksi tehtailla lasuja muista huvikseen. Kauheaa ajatella sitäkin, että tuntee henkilön, muttei tiedä kuka se on.

Mun lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus teininä. Se todettiin aiheettomaksi. Sitten tehtiin toinen. Sekin oli aiheeton, mutta sitäpä ei enää uskottu, kun oli toinen. Ihan hirveä kyttäys ja poliisikin sotkettiin asiaan. Tosin se oli loppujen lopuksi hyvä, sillä poliisi joutui setvimään paljon sossujen aiheuttamia sotkuja. Homma päättyi onnellisesti, lapsi jäi kotiin. Mutta mun työntekoon kiusaaminen vaikutti niin suuresti, että jäin muutaman vuoden jälkeen työttömäksi, koska mun työssä seurataan tiukasti taloudellisia tuloksia, ja nuo vaikeat ajat jättivät tahtomattani jälkensä. Lasuista ilmeisesti aika moni on ihan silkkaa kiusaamista, ja jos ls-tädit eivät ole tarpeeksi topakoita joku rikollinen kävelee helposti heidän ylitseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hellolel kirjoitti:

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

En jaksanut lukea koko aloitusta, mutta olethan ap tietoinen, että sinulla on oikeus saada tietää kuka ilmoituksen on tehnyt? Eli sinulla on oikeus haastaa hänet oikeuteen perättömästä ilmoituksesta ja siten vastuuseen. Ei täällä Suomessa ketään syytellä niin ettei asiattomuuksista voi ja ole mahdollista puolustautua ja/tai vaatia korvausta. :)

Mikäli ilmoitusta ei kumota ihan oikeudessa asti niin jos joku tekisi joskus uuden ilmoituksen oli se aiheellinen tai ei niin myös vanhat ns.nostetaan uudestaan esiin ja vaikuttavat asiaan.

Moni luulee ettei nimettömänä tehdyn ilmoituksen tekijää saisi oikeudelliseen vastuuseen eli tietää hänen nimeään, mutta asia ei ole niin.

Ja jos eivät oikeasti tiedä ilmoituksen tekijää niin älkää ressakko vaan pyyhkikää paprulla takapuolenne.

Ei ole mitään aihetta ressata jos ei ole aihetta. :)

Onko ruo mahdollista? Jos on niin tee se ap!

Mulla on myös kokemuksia hieman vastaavasta. Kun olin synnärillä, huonetoverikseni tuli kiireellisesri nainen, jolla paha raskausmyrkytys ja pari pientä lasta jäänyt yksin kotiin. Hän oli huolissaan, kun ei ollut sukua tms täällä päin maata eikä ketään hoitamassa lapsia. Hän ei pystynyt nousemaan sängystä, kun oli jo kouristuksia ja tärinää, olli iso bauvan kuoleman riski jne.

Mä olin tylsistynyt makailemaan siellä synnärillä, joten lupasin auttaa. Lähdin sairaalan soaiaalityöntekijöiden huoneeseen ja kerroin siitä vierustoverista ja pyysin apua. Sosisalityöntekijä ei kuunnellut yhyään eikä ollut kiinnostunut hänestä, vaan alkoi tenttaamaan minua. Hän tuli sitten parikin kertaa tapaamaan minua ja uteli kaikenlaista ihmeellistä. Ilmeisesti se, että olin saamassa lapsen yksinhuoltajana oli hänelle joku iso hälytysmerkki.

Kun vauva syntyi, ko sosiaalityöntekijä teki minusta lastensuojeluilmoituksen ja vihjasi siohen, että lapsi voitaisiin huostaanottaa minulta! En voi käsittää miksi. Joka tapauksessa, kun kotiuduin, niin jouduin odottamaan ja pelkäämään kotikäyntejä. Sektiohaavan kanssa siivosin yöllä vessaa itkien, jos vaikka joku tulisi aamulla soittamaan ovikelloa ja tarkastamaan kotia. Yksi täti kävikin ja mm. huomautti arvostellen, että pidin vauvaa sylissä tapaamisen ajan. Se oli kuulemma epäilytyävää, että halusin kanniskella vauvaa koko ajan ja nukuttaa sylissä! He tyrkyttivät minulle väkisin kotiapia, mutten halunnut ottaa kotiini ketään ventovierasta kyyläämään arkeamme, kun ei ollut mitään tarvettakaan sille. Lopulta he luovuttivat vasta, kun kysyin mitä se sitten maksaisi. Koska minilla oli isot tulot, maksu oli tulosidonnaisena niin iso, että olisi voinut palkata yksityisen lastenhoitajan sillä hinnalla. Sanoin ei kiitos, en todellakaan maksa, ja silloin vasta luovuttivat.

Tästä jäi se seuraus, etten ikinä uskaltanut esimm neuvolasss kertoa mistään ongelmista ja hoidatin kaikki taudit ja korvatulehduskierteet yksityisellä lääkärillä. Pelkäsin, että mikä tahansa kysymys vaikka unikoulusta tulkittaisiin niin, että meillä on ongelmia. Huh, tästä on jo monta vuotta, mutta pelko rlää yhä alitajunnassa ja huomaan silloin tällöin suunnittelevani mitä sanon ja teen, jos lastensuojelusta joku ottaisikin yhteyttä. Olen sellaisessa ammatissa, että hyvinkin joku voisi tehdä lasun kiusallaan ja sitten siitä tulisi ongelma, kun on taistalla tuo juttu.

Aiemmin minulla oli hyvä käsitys sosiaalityöstä ja kaiken kukkuraksi olin jopa jonkin verran itse opiskellut alaa! Tuon jälkeen tajusin, että systeemi toimii aivan mielivaltaisesti.

Vaikea uskoa, että maisterintutkinnon suorittanut sossu ignooraisi täysin sinun avunpyynnön huonetoverisi puolesta ja alkaisi vain "tenttaamaan" sinua siinä samassa syssyssä. Tarinankerrontasi etenee jotenkin niin epäilyttävästi, että jätit varmasti monta merkittävää yksityiskohtaa pois, tyyliin masennusoireesi, läheisverkoston puuttuminen tms...? Ja miksi siivosit keskellä yötä vessaa, miksi se oli niin paskainen, että sitä ei olisi siinä kunnossa voinut näyttää aamuvieraille? Ehkäpä oikeasti olisit tarvinutkin jotain siivousapua kotiisi jos kämppäsi olo niin sekainen ja itse niin väsynyt, sairas ja yksin lapsen kanssa? Miten jaksoit lapsen vaipat vaihtaa ja sitä hoitaa ja herätä keskellä yötä, jos yösiivoaminen teki sinulle tiukkaa? Ja jos olisit täysjärkinen ihminen, olisit älynnyt googlettaa ja tarkistaa, että sossut eivät tee random yllärivisiittejä, vaan kotikäynnit sovitaan asiakkaan kanssa tasapuolisesti.

Ja jos tämä juttusi on oikeasti totta, ihmettelen suuresti mikset ottanut yhteyttä johonkin potilasasiamieheen tai ihan omaan lakimieheen (jos tulosikin olivat kohtuulliset), sillä kyseessä on vakava ammattivirhe sossun osalta. Jo ihan ensinnäkin sen vuoksi, että ignoorasi sen toisen naisen avuntarpeen. Puhumattakaan noista tahdittomista, epäeettisistä kommenteista, mitä sossut väittämäsi mukaan sanoivat. Mikset ole tehnyt asialle mitään, jos noin väärin toimivat?

Jopas sinulla mielikuvitus laukkaa. Kerroin kaiken totuudenmukaisesti enkä jättänyt pois mitään. En sairastanut masennusta ja minulla oli huvät suojaverkit ja mm. lapsenhoitoapua sukulaisilta minta kertaa viikossa. Kotini ei ole koskaan ollut sotkuinen vaan olen aina pärjännyt elämässä hyvin.

En ymmärtänyt yösiivousihmettelyäsikään. Ellet ymmärtänyt, niin itkin huolesta ja pelosta, että joku tulisi ja ottaisi rakkaan vauvan pois, enkä siksi, että siivoaminen itsessään olisi ollut jotenkin ylivoimaista.

On näköjään monilla vaikea uskoa, että tuollaista mielivaltaa on todella Suomessa olemassa. En minäkään uskonut aiemmin, kokemus opettaa. Ja kukaan tervejärkinen äiti, josta on tehty lasu, ei todellakaan ryhdy haastamaan sosiaalityöntekijöitä oikeuteen jostain kunnianloukkauksesta. Normaali reaktio on yrittää välttää tarpeetonta huomiota ja toivoa, ettei tulisi ikävämpiä seurauksia.

Toivon silti, että ap vetää sen kiusaajan vastuuseen, ihan jo siksi, ettei hänelle tule tavaksi tehtailla lasuja muista huvikseen. Kauheaa ajatella sitäkin, että tuntee henkilön, muttei tiedä kuka se on.

Ei sossua, vaan sen ilmoittajan.

Minulla hänet tuomittiin tuntuviin korvauksiin törkeästä kunnianloukkauksesta ja laajennettuun lähestymiskieltoon. Ja nämä tuomiot tietenkin sossuun tiedoksi.