Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta

hellolel
10.09.2016 |

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

Kommentit (489)

Vierailija
461/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näin viranomaisena (ei sosiaali-) en voi kun ihmetellä. Pitäisikö jokainen lapsiperhe tarkastaa vuosittain niin tarkastus olisi rutiininomainen asia kaikille, eikä mikään kohdistettu traumaisku? Jääkö ihmisille myös poliisien liikennevalvonnasta traumoja? Kuka uskaltaa tehdä rikollisen juopponaapurin lapsista lasua jos nimi on pakko jättää jonnekin tietokantaan? Lukaisin minilexiä ja thl:n tietopakettia että saa olla paketti aikalailla sekaisin jos lasu on jonkinlainen ongelma. 

Vuosittainen tarkastus tehdään neuvolassa - miksi tarvetta muulle? Sen jälkeen kouluterveydenhuollossa.

Mulle sopisi ihan ok, että meidän perheestä otettaisiin kuva poliisin valvontakameralla vuosittain. Siitä ei jää traumaa. Mutta jos liikennevalvonta olisi meillä kotona, niin se olisi jo eri juttu.

Vierailija
462/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meistä tehtiin päiväkodin toimesta lastensuojeluilmoitus kun lapsi oli kuullut aikuisten riidan. Käytiin juttelemassa lastensuojeluihmisten kanssa ettei enää riideltäis lasten kuullen ja se oli siinä. Eka tuli shokki et sellanen tehtiin. Toisaalta oli niin absurdia et en sit osannu stressata kuitenkaan vaikka normaalisti stressaan vaikka ja mitä. No eipä ole enää korotettu ääntä lasten aikana eli ei ainakaan lapset kärsi enää. Whatsupissa mainio riidellä 😊

Lasten on hyvä oppia, että aikuiset riitelevät asiallisesti, aikuiset sopivat ja elämä jatkuu.

Mikään kulisseissa tapahtuva riita ei myöskään ole lasten etu, koska lapsi kyllä aistii, jos vanhemmat riitelevät vaikka jossain viestintävälineessä. Lisäksi tästä jää todisteita, joita voi sitten eron hetkellä kiikuttaa sinne lasuun...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
463/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä te valittavat ihmiset sitten haluatte ratkaisuksi tähän ongelmaan? Että jos jostain tehdään lasu niin sossut ei saisi tutkia? Tai että ei saisi tehdä nimetöntä lasua ja sitten joku jättää pelon takia tekemättä? Erotetaan kaikki sossut ja palkataan tilalle uusia, kun nykyiset on vaan rahanahneita hirviöitä (vaikka ap:n tapauksessakin he toimivat ymmärtääkseni ihan oikein ja jättivät rauhaan kun huolta ei ollut)? Lopetetaan koko lastensuojelu?

Ratkaisuja:

1. Ennaltaehkäisy. Lisää matalan kynnyksen apua jota saa helposti ilman lastensuojelun asiakkuutta kuten keskusteluapu.

2. Ei-kiireellisten lastensuojeluilmotusten lajittelu. Tällainen on käytössä joissain kunnissa. Arvioidaan mitkä ilmoitukset kuuluvat lastensuojelulle ja mitkä vaikkapa perhetyölle. Säästää lastensuojelun resursseja.

3. Nimettömien ilmoitusten kielto. Ymmärrettävästi ilmoittajan nimen päätyminen perheelle josta ilmoitus on tehty tulee estää. Nimen on kuitenkin oltava sosiaaliviranomaisten tiedossa kiusailmoituksien estämiseksi.

4. Lastensuojelumerkinnän poistaminen jos ilmoitus todetaan aiheettomaksi. Nyt kaikki merkinnät säilyvät kunnes lapsi on 18.

5. Lisää resursseja lastensuojelulle. Hyvin usein lastensuojelun tekemät virheet johtuvat kiireestä.

Eri lisää: varsinkin kohtaan yksi pitää panostaa: hyvä kohtelu ensin vanhemmille ja mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään, toimeentuloon ym. asioihin (joko työn avulla tai ilman, jos ei riitä työpaikkoja kaikille). Hyvinvoivassa perheessä niin taloudellisesti, henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin lapsilla on hyvät kasvuedellytykset, ja ne pitää turvata ensin vanhemmille. Ei siis niin, että esim. syrjitään ensin vanhempia, ja sen jälkeen autetaan, ja viime kädessä otetaan lapsi/lapset huostaan, mikä hyödyttää vain muita osapuolia.

Sossujen koulutusta pitäisi myös tutkia, olisiko siellä jotain parantamisen varaa. Moniin opintoihin kuuluu pakollisena oma terapia, ei olisi sosiaalialallekaan mikään huono idea. Voisi lisätä ymmärrystä ihmisyyttä kohtaan.

Tyhmä ja tietämätön kysyy: missä opinnoissa on pakollinen oma terapia?

Opiskelija käy terapiassa ja hänen omia kokemuksiaan, traumoja, syytä hakeutua alalle perataan ja näistä tulee kirjaukset. Koska vaikuttavat sitten asiakastyöskentelyyn. Näin voidaan myös tunnistaa ne tapaukset, joiden kanssa sos.tt ei ole hyvä työskennellä, koska ammattimaisuus voi vaarantua, koska aihe on liian läheinen itselle.

Vierailija
464/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seuraavalla kerralla kannattaa ottaa lakimies joka on perehtynyt Lasuun mukaan tapaamisiin. Ainakin tapaamiset menee sitten lakia noudattaen ja ei tule ikäviä yllätyksiä.

Lainopillinen osaaminen lastensuojelu ja tietoturva-asioissa on täysin lapsenkengissään Suomessa ja monilla lakimehillä on näitä sossuja myös hyvänpäiväntuttuina, eli on oltava erityisen huolellinen siinä, kenet avukseen ottaa- lastensuojeluasioihin erikoistuneita lakimiehiä on liian vähän ja selkokielistä tiivistettyä lainopillista neuvontaa kansalaisen oikeuksista samoin. On kuitenkin suureksi avuksi ottaa asioista vaikka vähemmänkin ymmärtävä lakimies palavereihin ja tapaamisiin paikalle, nimenomaan siksi, että silloin eivät nämä alistamisesta ja nöyryyttämisestä elinvoimansa saavat sosiaalityöntekijät uskalla sanoa halaistua sanaa vastaan ja kirjaukset muuttavat sävyään välittömästi vaikka eivät täysin todenmukaisia olisikaan. Teille lastensuojelu ammattikuntana sanon sen, että mikään kokemani fyysinen väkivalta ei likimainkaan vedä vertoja teidän harjoittamallenne pahoinpitelylle.  

Muistakaa sossut mainita omat lainvastaiset menettelynne kun jälleen hakeudutte ehdolle vaikkapa kuntavaaleihin- voin pahoin, kun vain ajattelenkin sitä mädännäisyyttä ja teeskentelyn ja valheiden määrää, joka keskuudessanne vallitsee. Lastensuojelu nykymuotoisena on lakkautettava ja jokainen korruptoitunut virkamies saatava pois päättävistä asemista!

Vierailija
465/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meistä tehtiin päiväkodin toimesta lastensuojeluilmoitus kun lapsi oli kuullut aikuisten riidan. Käytiin juttelemassa lastensuojeluihmisten kanssa ettei enää riideltäis lasten kuullen ja se oli siinä. Eka tuli shokki et sellanen tehtiin. Toisaalta oli niin absurdia et en sit osannu stressata kuitenkaan vaikka normaalisti stressaan vaikka ja mitä. No eipä ole enää korotettu ääntä lasten aikana eli ei ainakaan lapset kärsi enää. Whatsupissa mainio riidellä 😊

Lasten on hyvä oppia, että aikuiset riitelevät asiallisesti, aikuiset sopivat ja elämä jatkuu.

Mikään kulisseissa tapahtuva riita ei myöskään ole lasten etu, koska lapsi kyllä aistii, jos vanhemmat riitelevät vaikka jossain viestintävälineessä. Lisäksi tästä jää todisteita, joita voi sitten eron hetkellä kiikuttaa sinne lasuun...

Että aikuiset riitelevät sivistyneesti? Ollaanpa sitä nyt niin sosiaalialan mallikapaletta, että.. Jos nyt pysyttäisiin kuitenkin ihan reaalimaailmassa, niin tavalliset ihmiset voivat jatkaa keskusteluaan asiasta eikä sen vierestä. 

Vierailija
466/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puheet siitä, että lastensuojelun mielivalta liittyisi jotenkin vasemmistolaisuuteen, ovat täysin tuulesta temmattuja. Pikemminkin Suomessa vuosikymmeniä jatkunut politiikan oikeistosuuntaus on johtanut kuntapalveluiden yhä paheneviin leikkauksiin, tämä puolestaan on sysännyt lastensuojelulle aiemmin esim. nuorisopalveluille kuuluvia töitä. Ratkaisuna ei ole äänestää oikeistoa, vaan vahvistaa yhteiskunnassa panostamista lapsiperheitä tukeviin ja vaikeuksia ennaltaehkäiseviin kuntapalveluihin. Vasemmistossa on aidosti kuntapalveluiden puolella olevia ihmisiä. Kannattaa perehtyä ennenkuin äänestää.

Vastikään on perustettu kansalaisaloite lastensuojelusta:

Lastensuojelun mielivaltainen oikeus lapsiimme korjattava. Siinä puututaan mm. nimettömiin ilmoituksiin.

Kyllä yliopistoissa yhä vahvemmin vallitsee vasemmistolainen ajattelu, etenkin yhteiskunnallisilla aloilla, sosiologia, naistutkimus, sosiaalityö... Mulle tullut vaikutelma lasun sossuista on nimenomaan kommunistinen, eli että isoveli valvoo ja kyllä valtio tietää parhaiten.

Kirjoittelin tuolla aiemmin, että olen joutunut kääntämään kelkkani suhtautumisessa lastensuojeluun. Kyllähän siinä on tavallaan vahva vasemmistolainen ideologia mukana. Itse olen ehkä taipuvainen ajattelemaan, että siellä varmaan työskentelee vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä paljon keskimääräistä enemmän ja sellaisia, jotka periaatteessa haluaisivat auttaa, mutta heillä ei ole oikeistopolitiikan vuoksi riittäviä resursseja ja se osittain johtaa näihin lastensuojeluhelvetteihin, että mitään apua ei saa mutta kovasti kirjauksia tehdään uudestaan ja uudestaan. Siihen oikeistopolitiikkaanhan kuuluu vähän halu rangaista epäonnistuneita vanhempia, ts. suhtaudutaan nihkeästi vastikkeettomaan apuun ja esim. että tarjottaisiin kotipalvelua ym. umpiväsyneille äideille ym. — koska se vain rohkaisee ”huonoa kansanosaa” lisääntymään holtittomasti. Siksi lastensuojelussa pitää heidän mielestään olla aina mukana häpeämomentti. Sama koskee toki suhtautumista työttömiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
467/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen lastensuojelun työntekijöiden, miksei muidenkin virkamiesten kommentoinnin vähyyttä ketjussa. Alapeukuttaa kyllä osaavat, mutta perustelut, ne jäävät aina uupumaan. Jännä juttu.

Vierailija
468/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puheet siitä, että lastensuojelun mielivalta liittyisi jotenkin vasemmistolaisuuteen, ovat täysin tuulesta temmattuja. Pikemminkin Suomessa vuosikymmeniä jatkunut politiikan oikeistosuuntaus on johtanut kuntapalveluiden yhä paheneviin leikkauksiin, tämä puolestaan on sysännyt lastensuojelulle aiemmin esim. nuorisopalveluille kuuluvia töitä. Ratkaisuna ei ole äänestää oikeistoa, vaan vahvistaa yhteiskunnassa panostamista lapsiperheitä tukeviin ja vaikeuksia ennaltaehkäiseviin kuntapalveluihin. Vasemmistossa on aidosti kuntapalveluiden puolella olevia ihmisiä. Kannattaa perehtyä ennenkuin äänestää.

Vastikään on perustettu kansalaisaloite lastensuojelusta:

Lastensuojelun mielivaltainen oikeus lapsiimme korjattava. Siinä puututaan mm. nimettömiin ilmoituksiin.

Kyllä yliopistoissa yhä vahvemmin vallitsee vasemmistolainen ajattelu, etenkin yhteiskunnallisilla aloilla, sosiologia, naistutkimus, sosiaalityö... Mulle tullut vaikutelma lasun sossuista on nimenomaan kommunistinen, eli että isoveli valvoo ja kyllä valtio tietää parhaiten.

Kirjoittelin tuolla aiemmin, että olen joutunut kääntämään kelkkani suhtautumisessa lastensuojeluun. Kyllähän siinä on tavallaan vahva vasemmistolainen ideologia mukana. Itse olen ehkä taipuvainen ajattelemaan, että siellä varmaan työskentelee vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä paljon keskimääräistä enemmän ja sellaisia, jotka periaatteessa haluaisivat auttaa, mutta heillä ei ole oikeistopolitiikan vuoksi riittäviä resursseja ja se osittain johtaa näihin lastensuojeluhelvetteihin, että mitään apua ei saa mutta kovasti kirjauksia tehdään uudestaan ja uudestaan. Siihen oikeistopolitiikkaanhan kuuluu vähän halu rangaista epäonnistuneita vanhempia, ts. suhtaudutaan nihkeästi vastikkeettomaan apuun ja esim. että tarjottaisiin kotipalvelua ym. umpiväsyneille äideille ym. — koska se vain rohkaisee ”huonoa kansanosaa” lisääntymään holtittomasti. Siksi lastensuojelussa pitää heidän mielestään olla aina mukana häpeämomentti. Sama koskee toki suhtautumista työttömiin.

Se, että sosiaalityöntekijä kirjaa valheellisesti ja mustamaalaa ihmisiä, ei ole oikeistolainen tai vasemmistolainen ilmiö sinänsä, mutta huomautettakoon, että meidän kohdallamme ainoat vähänkään asiallisemmin ja totuudenmukaisemmin kirjaamaan pyrkineet hlöt ovat järjestään olleet oikeistoa. Pahimmat valehtelijat löytyvät nimenomaan demareiden puolelta, joita myös HAOssa istuu kumileimasimiensa kanssa ja hyvä velisisar kerho kiittelee. Oikeiston intressit ovat toki köyhät kyykkyyn mentaliteettia usein, mutta yleensä kokemukseni on, että heidän kanssaan voi keskustella asiallisesti ihan faktoista, ei ole tarvetta tunnekuohuihin tai hysteerisiin raivo puuskiin ollut, kuten mm. vasemmalle äänensä antavilla tunnepohjalta päätöksiään tekevillä naisilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
469/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen lastensuojelun työntekijöiden, miksei muidenkin virkamiesten kommentoinnin vähyyttä ketjussa. Alapeukuttaa kyllä osaavat, mutta perustelut, ne jäävät aina uupumaan. Jännä juttu.

He pyörittelevät silmiään, nämä on taas näitä ja 'pakkohan näin on toimia'. Herkimmät ehkä puhuu työpaikan kahvipöydässä ja siellä vanhemmat työntekijät suorittaa valkopesun toiminnalleen.

Vierailija
470/489 |
09.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites muilla, onko peukutus toiminut normaalisti? Omalla kohdalla ei toimi kumpaankaan suuntaan, huomannut saman joissain muissakin keskusteluissa joskus- onko tietoa mistä voisi johtua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
471/489 |
10.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
472/489 |
11.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mites muilla, onko peukutus toiminut normaalisti? Omalla kohdalla ei toimi kumpaankaan suuntaan, huomannut saman joissain muissakin keskusteluissa joskus- onko tietoa mistä voisi johtua?

Jos tarkoitit sitä, että omiin kommentteihin ei reagoida, niin ehkä sitä ei olla kumpaakaan mieltä, eli ei puolesta eikä vastaan? Tai sitten kommentissa on jotain, mistä on samaa mieltä, mutta jotain, mistä eri mieltä. Tai sitten vain hukkuu joukkoon tai ei vain kukaan välitä tms.? Eihän sitä voi kuitenkaan tietää, missä syy, jos kukaan ei kerro/ole avoin asiasta, mutta täällä sitä varmaan ei oikein voi odottaa... Kasvokkain ehkä voi, mutta ei silloinkaan välttämättä avoimia tai keskusteluhalukkaita olla... Eikä ehkä niin rehellisiäkään.

Jos tarkoitit, että sivusto ei toimi tms., niin sillekin voi olla kaikenlaisia syitä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
473/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No toi kuulostaa kyllä hullulta että lastensuojeluilmoitus...kuulostaa perättömät...toki tarkoitus auttaa, mutta ehkä tässä voisi olla joku täysin toinen nimike, kun ei tässä nyt vaikuttaisi olleen mitään laiminlyöntiin, jos sairaalassa katsotaan että lisäapu voisi olla tarpeen. 🤷 Ihan hullua.

Vierailija
474/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sossut ovat toimineet lain mukaan. Se on heidän virkavelvollisuutensa. Syytä lakia, että asiat on näin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
475/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja on uskonut kaiken hömpän mitä ihmiset toittavat somessa lasusta. Kun asiat on kotona ok, niin yks lysti mikä viranomaisprosessi käynnistyy.

Itselläni kokemus yhdestä perättömästä ilmoituksesta ja minua se ilmoitus vaan lähinnä huvitti.

Vierailija
476/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meistä kans tehtiin täysin aiheeton lastensuojeluilmoitus ja käyttäydyn edelleen kuin sinä. Jos lapsi kiukuttelee pihalla kun ollaan pyörällä lähdössä, niin alan panikoimaan ja usein itken melkein koko pyörämatkan. Kuljen eri reittejä kotiin lapsen kanssa että jos hän kiukuttelee niin ei saa taas lasun soittaja uutta pökköä pesään. En monesti edes kehtaa lähteä ulos, ja jos siellä olen esim. ostoksien kanssa tulossa kotiin niin koitan nopeasti juosta sisään. Puhelin kun soi niin ensin aina säikähdän.

Kyseessä meillä lasun soittaja on vanhempi pariskunta jossa nainen ei varmasti kulje niin sanotusti täysillä. Kerran lapseni itki pihalla niin hän puhui miehelleen lastensuojelusta, heillä oli ikkuna auki. Tarkoitus vain kiusata ja aiheuttaa huolta. Olin menossa lapsen kanssa kauppaan ja syömään, itkin koko matkan kaupunkiin.

Niin, ulkopuoliset eivät aina ymmärrä sitä että lapset nyt itkevät välillä mistäkin asiasta. Pipo on vinossa, ei haluaisi kaulahuivia ja ilmankaan ei voi olla kylmällä kelillä, tulisi kylmä.

Ja varsinkin jos ei ole niitä omia lapsia koskaan saanut, vaikka halunnut, niin voi olla että vaikka kuinka välittäisi kaikista maailman lapsista, niin ei silti tiedä mikä on lapsen paras. On sitten asia erikseen jos oikeasti lapsi on selvästi päihtyneiden aikuisten kanssa päivästä toiseen ja jää hoitoa vaille.

Kyllähän näitä ilmoituksen tekijöitä kyttäilee puikoissa ja uskon, että minustakin on soitettu hätäkeskukseen kun lapsi on itkenyt ulkona ollessa. On väsymystä lapsella kun ei Malta nukkua päiväunia ym. se pipo harmittaa... vielä ei ole se kolmesti ohi ajanut poliisiauto pysähtynyt jututtamaan. Ja naapureitahan harmittaa juuri se jos leikkii omassa pihassa, tai lapsi ei halua nukkua yöllä ja mitään kuuluu. Jopa lapsen nauru harmittaa. Sekä myös kun isännöitsijä ei halua tehdä kirjallista varoitusta lapsen äänistä.

Vierailija
477/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maksa potut pottuina. Anna naapurista nimetön vihje, että myy ja kasvattaa huumeita tms.

Vierailija
478/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

ttthello kirjoitti:

Ap jatkaa: olen aiemmin ollut todella avoin ja ystävällinen, innokas tutustumaan ihmisiin, hyvin sosiaalinen. Olen muutaman kerran kutsunut koko naapuruston meille kylään, auttanut kovasti pihatöissä, lumitöissä naapurien vuorolla, tehnyt vapaaehtoistyötä ja hoitanut mielelläni muiden lapsia omieni lisäksi. Nyt kaikkeen tähän on tullut stoppi. En halua kertoa itsestäni mitään kenellekään tuntemattomalle, mietin jokaista pitempää katsetta, ja on olo, että perhettämme ja lapsiamme arvostellaan kaikkialla. Pelkäsin ihan hitosti nuorimmaisen neuvolaa ja päiväkodin va-su keskusteluja, vanhempainvartteja, jokaista viestiä opettajalta, odotan nyt koko ajan pahinta, että jos joku lapsistani tekee jotain joka jossain ihmisessä herättää "huolta" niin tuo aiempi ilmoitus kaivetaan esille ja joudumme johonkin tehotarkkailuun. Sydän oikeasti pamppailee kun mietin kaikkia asioita mitä tähän liittyy. Työpaikallakin olen hyvin eristäytynyt nykyisin, ja varsinkin uusia ihmisiä kohtaan. Noiden lastensuojeluilmoitusten jälkeen pitäisi tarjota jotain kriisiterapiaa kyllä. Suurin shokki mitä elämässäni olen kohdannut. 

Kyllä nämä tällaiset ylimääräiset ilmoitukset on pois lapselta. Vaikka onhan näitä, joille se on tarpeen. Ja pahalta tuntuu jos on tehnyt sen minkä hyvä vanhempi tekee lastensa puolesta, eli kaiken mahdollisen. Ja valitettavasti nämä mustamaalaa liikaa ilmoituksen kohdetta. Joku roti pitäisi ilmoituksillakin olla ja seuraus, jos kyseessä ei ole joku todella apua tarvitseva. Joku yhteiskuntapalvelukurssi turhille ilmoittajille kun haaskaavat yhteiskunnan varoja. Harmi että tuskin kelpaisivat itse hoitamaan lapsia. Muuten saisivat vetää kerhoa lapsille ja nähdä kuinka paljon lapset itkevät kun eivät vielä osaa puhua ja pyytää.

Vierailija
479/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee naapuristasi huoli-ilmoitus.

Vierailija
480/489 |
06.11.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

hellolel kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.

En todella uskalla hakea mitään psykologista apua, siitähän vasta saattaisikin joku tehdä lastensuojeluilmoituksen! Julkisen puolen palveluita välttelen kuin ruttoa tämän jälkeen. 

Olisikin mahtavaa, jos voisi saada apua ilman pienintäkään riskiä uudesta prosessista. Keskusteluapu olisi kyllä todella ollut paikallaan, etenkin silloin kun odottelimme sitä kotikäyntiä. Mutta eihän kukaan tuollaisen jälkeen enää ota riskiä, että psykologin käynnillä heräisi uusi huoli jostakin asiasta tms. Hyvin epätodennäköistä, mutten halua enää missään nimessä joutua ikinä enää samaan prässiin.

Koen touhun sen verran mielivaltaiseksi, etten ota sen suhteen riskejä.

Voi sitä mennä puhumaan vaikka papille.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi viisi