Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta
Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.
Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.
Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.
Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.
Kommentit (489)
Vierailija kirjoitti:
No tarviiko siitä nyt noin paljon pelästyä. Meistä on tehty lastensuojeluilmoitus ja se johti siihen että ovikelloa soittivat päivystävät sossut vielä saman päivän iltana, täysin odottamatta. Oli pieni shokki kun heillä oli sellaiset identtiset virka-asutkin päällä, muistuttivat poliisin haalareita. Kämppä oli luonnollisesti kaaos ja mulla jotkut kulahtaneet kotivaatteet päällä. No ei siinä sit. Juttelivat ja lähtivät ja se siitä.
Juu, kiva vaa kun tulee odottamattomia vieraita utelemaan yksityiselämästä yksityiskohtia, sen takia minä lapsia teinkin että voisin kahvitellaa sossun tanttojen kanssa, voivat sitten raportoida siitä ja tutun tuttu voi sitten tylsyyksissään käydä lueskelemassa tylsyyksissään yksityiselämästäni.
Superhysteerisiä äitejä täällä vai? Noin ei voi kommentoida kuin aidosti paatunut ja tekemisensä peitellyt äippä. Täällä huolensa on jakaneet ihmiset, jotka ovat lainkuuliaisia ja kunnollisia, oikeasti tunnollisia. Kyllä se aikalailla heilauttaa, kun lasupostia laatikosta löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niistä tarvitse järkyttyä noin paljon. Uskoivathan ne työntekijätkin, ettei teillä ole ongelmia.
Mä mietin ihan samaa. IHAN oikeastihan siitä ilmoituksesta ei seurannut yhtään mitään, kuten niistä ei seuraa, jos syytä ei oikeasti ole.
Tosin nyt alkaa tässä ketjussa aika monen superhysteerisen äidin tekstit kuulostaa siltä, että apua kannattaisi hakea aika äkkiä, ennen kuin on oikeasti syytä lastensuojelun puuttua.
PS. Musta on tehnyt poliisi lastensuojeluilmoituksen koska kodistani löytyi huumausaineiksi luokiteltavia juttuja. Oikeasti ei ollut mitään hätää, ja kävin kerran lasussa+ seulassa ja homma oli sillä selvä. Kun ihan oikeasti meillä ei ollut mitään ongelmia, ja se kyllä tajuttiin heti.
Olitko alaikäinen? Muuten sinusta ei ole tehty lasu ilmoitusta.
Vierailija kirjoitti:
No tarviiko siitä nyt noin paljon pelästyä. Meistä on tehty lastensuojeluilmoitus ja se johti siihen että ovikelloa soittivat päivystävät sossut vielä saman päivän iltana, täysin odottamatta. Oli pieni shokki kun heillä oli sellaiset identtiset virka-asutkin päällä, muistuttivat poliisin haalareita. Kämppä oli luonnollisesti kaaos ja mulla jotkut kulahtaneet kotivaatteet päällä. No ei siinä sit. Juttelivat ja lähtivät ja se siitä.
Ei teistä ole tehty ilmoitusta. Vain lapsesta tai lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Alkakaa tavalliset äidit ja isät pommittaa päättäjiä, jotka vaikuttavat lainsäädäntöön, jossa tällaisia salassa tehtäviä normaalien perheiden K I U S A A M I S I A voi ilman mitään seuraamuksia tehdä!!! On aika saada turhilla lasuilla normaaleja lapsiperheitä K I U S A A V A T kuriin! On laitonta KYTÄTÄ esim naapuria saadakseen tehdä heistä jonkun ilmoituksen jollekin viranomaiselle, sellaista kyttäämistä voi pitää jo vainoamisena, mikä on rikos!!! Moni ilkiö saattaa olla kiusaantunut pelkästään naapurin lapsiperheen onnellisuudesta ja hyvästä esim taloudellisesta asemasta, tai kateellinen jostakin, esim juurikin lapsista!, tai lapsettomana inhoaa tai jopa pelkää lapsia, mutta sellainen EI KOSKAAN saa olla syy TEHDÄ KIUSAA SALASSA!!! Se pitäisi saada rangaistavaksi kuten esim työpaikkakiusaaminenkin on! Järjetöntä ja lyhytnäköistä kiusata lapsiperheitä, joilla muutenkin on jo paineita tarpeeksi kasvattaessaan tulevia veronmaksajia!
Anteeksi, että olen tuohtunut! Luin muutamia teidän kertomuksianne ja olen tyrmistynyt nykyisten lapsiperheiden elämän häirinnästä! Olen itse jo mummo ja ymmärrän äitien pelot ja ahdingot!
Sydämestäni toivon, että joka ikinen silkan ilkeyden motivoiman turhan lasun tekijä saa oikeudenmukaisen rangaistuksen siitä, mitä aiheuttaa, olipa kyseessä ilkeä naapuri, kateellinen tuttava tai kostonhaluinen exä.
Jos on todellinen, oikea tarve lasulle, niin sen ymmärtää kyllä jokainen, ja viisas vanhempi etsii jo itsekin apua!
Kyllä niillä lastensuojeluviranomaisillakin on varmasti harmia niistä turhista lasuista,mutta pakko niiden on tarkistaa asiat, jos joku lasun tekee. Heillekin olisi iso helpotus, jos ilkivalta saataisiin kuriin. Toisaalta, heille on varmasti hyväksi välillä nähdä normaaleja perheitä tarkastuskäynneillään.
Olen samaa mieltä. Mutta entä jos aiheettoman lastensuojeluilmoituksen tekijä on viranomainen? Ilmoituksen syynä saattaa olla, ettei perhe suostu ottamaan vastaan tarjottuja palveluita tai haluaa lopettaa niiden asiakkuuden, mutta se ei käy esim. neuvolan/perhetyön ammattilaisille. Perhe on tullut leimatuksi viranomaisten taholta, koska saattavat jossain asiassa olla erilaisia kuin enemmistö perheistä, mutta ei kuitenkaan lapsia vahingoittavalla tavalla. Erilaisuus ja huono yhteiskunnallinen asema riittää hyvin virkaintoisille sos. ja terveysalan ammattilaisille syyksi kytätä ja kontrolloida perhettä.
Tällaisella toiminnalla on todella vahingollisia vaikutuksia koko perheelle, koska luottamus kaikkiin viranomaisiin on mennyt lopullisesti. Ei voi hakea apua mihinkään ongelmaan ainakaan julkiselta puolelta. Jos jostain syystä joutuu enemmänkin asioimaan viranomaisten kanssa, esim. erityislapsen tutkimuksiin ja kuntoutukseen liittyvien asioiden merkeissä, aina joutuu pelkäämään lastensuojeluilmoituksia ja niiden seurauksia. Tämä pelko on aiheellinen, jos ei suostu toimimaan kaikessa, mitä hoitavat tahot vaativat, vaikka vaatimukset eivät olisi välttämättömiä (esim. perhetyön vastaanottaminen).
En myöskään usko, että viranomaiset joutuisivat vastuuseen teoistaan, toisin kuin hullut naapurit, exät ym. voivat joutua. Ikävää, että tällaista voi tapahtua ns. sivistysvaltiossa.

Mulla kävi oikeastaan päinvastoin. Luottamus poliisiin kasvoi samaan aikaan kohisten, kun luotto sossuihmisiin hävisi tyystin kokonaan. Myös sosiaaliasiamiehestä oli vain pelkkää apua, kun sieltä sai neuvoja, mitkä sossutanttojen toimista oli laillisia ja mitkä laittomia. Kyllä! Minun piti oikoa jopa sossutanttojen laittomuuksia. Seuraukset: saivat huomautuksen !!! avista.
Mikä on pahin mitä siitä voi seurata? Huostaanotto? Itse juoppojen vanhempien kanssa kasvaneelta perheväkivaltaa kokeneena ihmettelin teininä miksei mua otettu niiltä pois kun olin pieni? Siksi koska jääkaapissa oli ruokaa ja ulospäin asiat kunnossa vaikka poliisi haki isän joka viikonloppu.
Ehkä sen takia luotan ettei lapsia viedä enkä pelästy jos ne kiukuttelee tai hermostun niille. Tiedän että meillä on asiat hyvin ja ihan pienistä jutuista lapsia ei pois oteta. Käyn töissä, on ruokaa, on kiva koti, puhtaat vaatteet, harrastukset, ystävät. Tervetuloa vaan sossut.
Tsemppiä ja voimia! Ei kukaan sun lapsia vie jos teillä kaikki kunnossa.
Perhetyötä ei ole pakko ottaa vastaan eikä kieltäytymisestä seuraa mitään. Yks tyyppi laittoi kerran kiusallaan ilmoja. Hykerteli varmaan innoissaan että nyt saatiin sossu ja perhetyö juoksemaan siellä. Leuka loksahti sillä kun kuuli että ei meillä ole mitään perhetyötä eikä muutakaan. Huvittavaa, ei voinut edes peittää pettymystään kun kuuli että ei ollut tepsinyt tämä sossujen kimppuun osoittaminen. Sossu taitaa olla yksi harvoista ketä voidaan käyttää häirinnän tai koston välineenä. Ja veronmaksajat maksaa, mukaanlukien ilmon tekijä itse, mutta eihän näitä kukaan kostonhimossaan ajattele. Yleensä jostain lasuista joutuu paniikkiin perhe jolla ei ole mitään tietoa mistään lastensuojelusta tai muustakaan ja urbaanilegendat kyttäyksistä on kuultu vaikka näiltä palstoilta. Tuli kerran siivottua kunnolla ihan turhaan. Ei ne mitään kattonu. Tai turhaan ja turhaan, tulipahan siivottua jotain harvinaisempia juttuja kuten esim. vessan peilikaapit tip top sisältä. Mä kun ajattelin että kaikki tarkastavat joidenkin urbaani legendojen innoittamana. Pah, eivät käyneet kun olkkarissa.
Aiheeton lasu.
Ainoa oikea rangaistus olisi katkoa kirveellä mielisairaan ilmoittajan pää. Ja jos ilmoittajalla on jälkeläisiä, olisi nekin paras eliminoida välittömästi, etteivät sairaat geenit leviäisi enempää.
Tämä Stasi-systeemi on kertakaikkisen sairas. Aiheettomat ilmoitukset aiheuttavat mm. sen, että oikeat tapaukset, Eerikat & co, jäävät sotkun keskellä hoitamatta.
Meillä aiheeton ilmoitus aiheutti minulle työttömyyden, koska en pystynyt hoitamaan vaativaa työtäni normaaliin tapaan työläiden oikeusprosessien ym aikaan. Lapseni koulunkäynti kärsi niin paljon, että hän lopetti koulun kesken. Yhteiskunnallekin tuli iso lasku maksettavaksi. Selvittiinhän sieltä sotkusta sitten lopulta ulos. Me uhrit enemmän ja vähemmän vaurioituneina. Ja mielisairaat psykopaatit vallastaan juopuneina, ja taatusti jatkoivat mellastustaan jonkun muun kohdalla. Ainoastaan yksi tekijä saatiin tuomittua.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pahin mitä siitä voi seurata? Huostaanotto? Itse juoppojen vanhempien kanssa kasvaneelta perheväkivaltaa kokeneena ihmettelin teininä miksei mua otettu niiltä pois kun olin pieni? Siksi koska jääkaapissa oli ruokaa ja ulospäin asiat kunnossa vaikka poliisi haki isän joka viikonloppu.
Ehkä sen takia luotan ettei lapsia viedä enkä pelästy jos ne kiukuttelee tai hermostun niille. Tiedän että meillä on asiat hyvin ja ihan pienistä jutuista lapsia ei pois oteta. Käyn töissä, on ruokaa, on kiva koti, puhtaat vaatteet, harrastukset, ystävät. Tervetuloa vaan sossut.
Tsemppiä ja voimia! Ei kukaan sun lapsia vie jos teillä kaikki kunnossa.
Öö ja tuosta voi vielä jättää pois harrastukset, työn, ja ystävät. Eivät mitään pakollisia kriteereitä suinkaan. Kyllä saa olla aika erikoinenkin perhe eikä lastensuojelu voi mihinkään ihanne muottiin pakottaa. Näin on kuules marjat. Tsemppiä kaikille, jotkut aina yrittää vähän pelotella ja rakastavat vouhottaa suu vaahdossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lasu kokemukseni. Saimme lasun vilkkaasta nuorimmasta lapsesta, joka halusi jäätelön. Ennen kauppareissua oli sovittu, että ei jäätelöä, mutta sai kaupassa silti kohtauksen. Olisi varmaan pitänyt ostaa jäätelö, mutta koska mielestäni (ja monen muunkin mielestä) lapsille ei ihan kaikkea pidä antaa periksi, joten vein huutavan ja potkivan lapsen autoon. Mies ja vanhemmat lapset ostivat tavarat ja tulivat perästä. Tästä oli joku tehnyt ilmoituksen. Silloin oli tämä Eerika juttu pinnalla, joten uskon sen vaikuttaneen.
Mutta kyllä se järkytys oli ja muutama uneton yö tuli vietettyä. Valitsin kuitenkin avoimen linjan ja kerroin tapahtuneesta niin ystäville kuin lapsen hoitopaikassa, koska en ollut tehnyt mitään väärää. Ja kun vihdoin sossujen tapaaminen tuli, he olivat samaa mieltä ettei tässä ollut tapahtunut mitään sellaista että jotain pitäisi tehdä, päinvastoin sain kannustusta että olin tehnyt oikein. Jonkun aikaa kyllä välttelin nuorimmat mukaan ottamista kauppaa ja kyseistä kauppaa. Mutta muutaman kerran jouduin saman tempun lapsen kanssa tekemään, nyt kyllä jo ymmärtää, että jos sovitaan ettei osteta herkkuja niin ei osteta. Olin suorastaan ylpeä kun toi purkan hihnalle ja vei kiltisti takaisin hyllyyn kun sanoi, että tänään ei osteta.
Täytyy sanoa että aika uskomatonta jos joku tekee ilmoituksen vain kun näkee jonkun tällaisen tilanteen että itkevää lasta roudataan kaupasta autoon. Jos ilmoituksessa on sanottu se mikä tilanne oli niin eiköhän se ole jo alusta lähtien aika selvä että tuon perusteella ei voi olettaa että lastensuojelun tarvetta on. Tietenkin asia olisi voinut olla myös toisin eli te olisitte voineet osoittautua tutkimisen jälkeen vaikka vastuuttomiksi narkkaripariskunnaksi. Mutta se että tehdään tuollaisesta ilmoitus tai ylipäätänsä voidaan tehdä se on hyvin ihmeellistä. Käsittääkseni ilmoitukseen vaadittaisiin kyllä vähän suurempi huolenaihe kuin se että näkee jonkun tuntemattoman lapsen itkevät jonkun tikkarin perään kauppareissussa?
Toihan on vielä just paras tapa hoitaa pahasti kiukutteleva lapsi. Jos on 2 vanhempaa mukana, toinen kantaa rääkyvän ja potkivan lapsen autoon. Saavat muut kaupassaolijat sitten rauhassa shopata ostoksensa. Ja lapsi oppii, ettei tällä keinolla saavuteta mitään. Mitalin olisin antanut perheelle, enkä lasua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on pahin mitä siitä voi seurata? Huostaanotto? Itse juoppojen vanhempien kanssa kasvaneelta perheväkivaltaa kokeneena ihmettelin teininä miksei mua otettu niiltä pois kun olin pieni? Siksi koska jääkaapissa oli ruokaa ja ulospäin asiat kunnossa vaikka poliisi haki isän joka viikonloppu.
Ehkä sen takia luotan ettei lapsia viedä enkä pelästy jos ne kiukuttelee tai hermostun niille. Tiedän että meillä on asiat hyvin ja ihan pienistä jutuista lapsia ei pois oteta. Käyn töissä, on ruokaa, on kiva koti, puhtaat vaatteet, harrastukset, ystävät. Tervetuloa vaan sossut.
Tsemppiä ja voimia! Ei kukaan sun lapsia vie jos teillä kaikki kunnossa.
Kyllä vaan vietiin, mutta joutuivat penteleet palauttamaan, kun poliisin kanssa osoitettiin, kuka on väärässä. Etkö tajua, että sossuilla on mielivalta? Ja on vain tuurista kiinni, onko siellä sossulassa vastassa normaalijärkinen vaiko idiootti tantta. Meidän tapauksessa oli 1 täysjärkinen ja 5 idioottia. Arvannet varmaan, kenen tahdissa mentiin. Ja jos olisin ollut joku Eerikan äiti, kiltti ja nöyrä, alkkikseksi tuomittu, ei lapsi olisi palannut koskaan elävänä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lasu kokemukseni. Saimme lasun vilkkaasta nuorimmasta lapsesta, joka halusi jäätelön. Ennen kauppareissua oli sovittu, että ei jäätelöä, mutta sai kaupassa silti kohtauksen. Olisi varmaan pitänyt ostaa jäätelö, mutta koska mielestäni (ja monen muunkin mielestä) lapsille ei ihan kaikkea pidä antaa periksi, joten vein huutavan ja potkivan lapsen autoon. Mies ja vanhemmat lapset ostivat tavarat ja tulivat perästä. Tästä oli joku tehnyt ilmoituksen. Silloin oli tämä Eerika juttu pinnalla, joten uskon sen vaikuttaneen.
Mutta kyllä se järkytys oli ja muutama uneton yö tuli vietettyä. Valitsin kuitenkin avoimen linjan ja kerroin tapahtuneesta niin ystäville kuin lapsen hoitopaikassa, koska en ollut tehnyt mitään väärää. Ja kun vihdoin sossujen tapaaminen tuli, he olivat samaa mieltä ettei tässä ollut tapahtunut mitään sellaista että jotain pitäisi tehdä, päinvastoin sain kannustusta että olin tehnyt oikein. Jonkun aikaa kyllä välttelin nuorimmat mukaan ottamista kauppaa ja kyseistä kauppaa. Mutta muutaman kerran jouduin saman tempun lapsen kanssa tekemään, nyt kyllä jo ymmärtää, että jos sovitaan ettei osteta herkkuja niin ei osteta. Olin suorastaan ylpeä kun toi purkan hihnalle ja vei kiltisti takaisin hyllyyn kun sanoi, että tänään ei osteta.
Täytyy sanoa että aika uskomatonta jos joku tekee ilmoituksen vain kun näkee jonkun tällaisen tilanteen että itkevää lasta roudataan kaupasta autoon. Jos ilmoituksessa on sanottu se mikä tilanne oli niin eiköhän se ole jo alusta lähtien aika selvä että tuon perusteella ei voi olettaa että lastensuojelun tarvetta on. Tietenkin asia olisi voinut olla myös toisin eli te olisitte voineet osoittautua tutkimisen jälkeen vaikka vastuuttomiksi narkkaripariskunnaksi. Mutta se että tehdään tuollaisesta ilmoitus tai ylipäätänsä voidaan tehdä se on hyvin ihmeellistä. Käsittääkseni ilmoitukseen vaadittaisiin kyllä vähän suurempi huolenaihe kuin se että näkee jonkun tuntemattoman lapsen itkevät jonkun tikkarin perään kauppareissussa?
No lapsi tosiaan huusi täyttä kurkkua, potki ja huitoi, joten pidin kyllä tosi lujaa kiinni, jonka jälkeen lapsi huutaa että sattuu. No totta kai sattuu kun kovaa pitää kiinni. Mutta sossujen on jokainen ilmoitus otettava tosissaan ja ilmoituksen tehnyt (nimetön ilmoitus, mutta saimme tekstin tiedoksemme) oli kirjoittanut siihen, että lasta on satutettu ja kohdeltu väkivalloin, ei mitenkään mainittu että tilanne on alkanut lapsen kieltämisestä. Ja kuten mainitsin, tuo Eerika juttu oli silloin esillä ja myös sossut sanoivat, että sen seurauksena tuli paljon ilmoituksia, joista osa siis aiheettomia.
Ohis, mutta mistä se kaupassa olija tiesi sinun ja lapsesi nimen ja teidän yhteystietonne?
Auton rekkarista helppo selvittää. Rehelliset ihmiset ei älyä laittaa tietojaan salaisiksi.
Kyllä vaan vietiin, mutta joutuivat penteleet palauttamaan, kun poliisin kanssa osoitettiin, kuka on väärässä. Etkö tajua, että sossuilla on mielivalta? Ja on vain tuurista kiinni, onko siellä sossulassa vastassa normaalijärkinen vaiko idiootti tantta. Meidän tapauksessa oli 1 täysjärkinen ja 5 idioottia. Arvannet varmaan, kenen tahdissa mentiin. Ja jos olisin ollut joku Eerikan äiti, kiltti ja nöyrä, alkkikseksi tuomittu, ei lapsi olisi palannut koskaan elävänä takaisin.[/quote]
Niin eri asia on tietenkin jos isä on uhka eron tullessa tms. Mutta kuten sanoinkin jos kaikki on kunnossa ei huolta.
Vierailija kirjoitti:
No tarviiko siitä nyt noin paljon pelästyä. Meistä on tehty lastensuojeluilmoitus ja se johti siihen että ovikelloa soittivat päivystävät sossut vielä saman päivän iltana, täysin odottamatta. Oli pieni shokki kun heillä oli sellaiset identtiset virka-asutkin päällä, muistuttivat poliisin haalareita. Kämppä oli luonnollisesti kaaos ja mulla jotkut kulahtaneet kotivaatteet päällä. No ei siinä sit. Juttelivat ja lähtivät ja se siitä.
Mulle on shokki taas jos joku uskoo tällaista tuubaa. Sossuja ei niin vain tilata kenenkään ovelle. Täytyy olla hätä tilanne esim. täydet bileet käynnissä keskellä yötä tms. jos kutsut ilman syytä keskelle tavallisia ilta askaria eikä ole merkkiäkään siitä ”hädästä” minkä takia soitit, saatat istua syytettyjen pallilla itse jossain vaiheessa.
Mielipidettä näistä Marin videoista? En kannata tuon ihmisen puoluetta, mutta näiden videoiden perusteella näyttää siltä, että mahdollisuus jatkuvaan kiusaamiseen on tehty vähän liian helposti. Totta kai on ihmisiä, joita on helpompi kiusata kuin muita, mutta vähän liian tosissaan järjestelmä ottaa nämä ilmoitukset.
Sossu: Lasuilmoitus: Jääty Ruotsiin, lapsi heitteillä Julkaistu 26.2.2019
Sossu vaatii taas poikaani kuulusteluun Julkaistu 31.1.2019
Taas perätön ja hullu lastensuojeluilmoitus Julkaistu 28.1.2019

Anteeksi, mutta tiedätkö sinä mitään tuon perheen arjesta, ihan oikeasti? Selittävät videoillaan tasan mitä tahtovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tarviiko siitä nyt noin paljon pelästyä. Meistä on tehty lastensuojeluilmoitus ja se johti siihen että ovikelloa soittivat päivystävät sossut vielä saman päivän iltana, täysin odottamatta. Oli pieni shokki kun heillä oli sellaiset identtiset virka-asutkin päällä, muistuttivat poliisin haalareita. Kämppä oli luonnollisesti kaaos ja mulla jotkut kulahtaneet kotivaatteet päällä. No ei siinä sit. Juttelivat ja lähtivät ja se siitä.
Mulle on shokki taas jos joku uskoo tällaista tuubaa. Sossuja ei niin vain tilata kenenkään ovelle. Täytyy olla hätä tilanne esim. täydet bileet käynnissä keskellä yötä tms. jos kutsut ilman syytä keskelle tavallisia ilta askaria eikä ole merkkiäkään siitä ”hädästä” minkä takia soitit, saatat istua syytettyjen pallilla itse jossain vaiheessa.
Tietynlaisissa tilanteissa sosiaalipäivystys tarkistaa aika piankin tilanteen.
Kysymys olikin jälkiseuraamuksista, mitä perätön ilmoitus voi saada aikaan vaikkapa nuorelle.