Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta

hellolel kirjoitti:

Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.

Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.

Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.

Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.

Ymmärrän tuskasi. Tommoiset nimettömät, säälittävät kusipäät jotka ilkeyttään tekevät aiheettomia lastensuojeluilmoituksia pitäsi hakata hengiltä. Muutenkin on on todella väärin että niitä saa tehdä yleensä nimettömänä.

I feel you. Olen käynyt läpi saman. Meistä ei edes tehty lasua, mutta apua pyytäessäni se otettiin esiin ja uhattiin sillä. Ei nyt tässä enempää, mutta se vei ilon äitiydestä, luottamuksen ja itseluottamuksen vuosiksi. Juuri nuo samat tunteet,  pelot ja paniikit (jos lapsi huutaa tms.) kuulostavat kipeän tutuilta. Häpeä, naapurien välttely, pelko, että kaikki muutkin katsovat sillä tavalla "huolestuneina" (ja pahantahtoisesti) arvioiden kaikkea. Pelko siitä, että joku keksii jonkun uuden huolen ja sitten joku näkee, että ahaa, teistä on meinattu tehdä aiemminkin lastensuojeluilmoitus, nyt ruvetaankin oikein kunnolla penkomaan teidän asioita.

Siis tällainen toi ahdistuksen ja pelon elämään moneksi vuodeksi ja lapsetkin aistivat kyllä muuttuneen suhtautumisen viranomaisiin ja muihin ihmisiin (päiväkodin hoitajat, neuvolan tädit, tuntemattomammat ihmiset: mitä kenellekin voi sanoa, ettei käsitetä väärin tai ylitulkita negatiivisesti jne.)

Lastensuojelulla uhkaaminen ei tehnyt meille mitään hyvää, päinvastoin. Sitä pelkäsi, että jos jo yhden muun "auttajan" asenne on niin negatiivinen, niin millaisia syynääjiä ja kuulustelijoita ne siellä lastensuojelussa sitten ovatkaan.

Nykyään en pelkää lastensuojelua niin paljon, mutta en myöskään usko, etteikö siellä tehtäisi karkeitakin virheitä tai etteikö sielläkin olisi töissä myös narsisteja ja sadisteja.

Olin ennen elämäniloinen äiti. Vaunukävelin, puistoilin, pidin huolta kunnostani. Olin todella aikaansaava enkä tuntenut ahdistusta. Ero ja avunpyynnöt johtivat asiasta toiseen. Lopulta en ollutkaan enää se elämälle naurava leikkisä äiti vaan varpaillani niin että lastensuojelun apu tuottikin ahdistuksen.

Vierailija kirjoitti:

Voi hurja. Oikeestiko kukaan voi seota näin paljon yhdestä lasusta? Kyllä siellä lastensuojelussa riittävästi töitä on, ettei tarvitse turhia ilmoituksia liian tarkkaan syynätä. Ihan ei ole kaikki inkkarit kanootissa, jos näin paljon voi yhdestä ilmoituksesta ottaa itseensä. Taas elämänkoululaiset vauhdissa.

Minusta tämän äidin kommunikaatio ilmentää syvää kyvyttömyyttä empatiaan muita ihmisiä kohtaan. Tunnekylmän ja narsistisen äidin varjossa kasvaminen vaurioittaa lapsia syvästi. Toisista kasvaa arkoja, ylikilttejä, näkymättömiä lapsia, joilla ei ole mitään omanarvontuntoa, toiset lapset taas omaksuvat samanlaisen tunnekylmän ja narsistisen asenteen toisia kohtaan. Herää huoli.

Miten lastensuojelun apu muutti minua? Lopetin säännöllisen urheilemisen, aloin heräilemään öisin, olin välillä päiviä syömättä koska ruoka ei maistunut. Neuvolassa olin paniikissa ja lapsikin aisti sen. Töissä tein sentään töitä koska siten sain ajatukset muualle. Eniten minua surettaa lapsestani aistimani surumielisyys. Ei hänkään ole enää sama kuin ennen. Elämää varjostaa syvä suru.

Niin kauan, kun olette normaali perhe ja tiedät, että teillä ja teidän lapsilla on kaikki hyvin: anna ilmoitella ja vedä häirinnästä oikeuteen. Teillä on kaikki oikeudet tehdä normaaleja asioita, kuten nyt pelata pihalla palloa ja syödä vaikka päällänne pihalla. Enemmän se teidän lapsiin vaikuttaa, että pakko vetää verhot kiinni ja piileskellä, ettei naapuri ajattele. Niin kauan, kun puitteet ovat kunnossa, ei ole mitään hätää vaikka joku hyppäisi kerran viikossa. Minä tein itse meidän perheestä lasu-ilmon, kun etäisällä meni huonosti ja stressasin. Halusin kotipalvelun, että edes yhtenä päivänä viikosta voin olla sen pari tuntia omien aivojen kanssa tai hoitaa vähän rästihommia= lapsille leppoisampi äiti, joka ei ole stressikuoleman partaalla. Tämä lokakuun liike tekee hallaa lastensuojelun tittelille. Lapsia suojellaan ensisijaisesti tarjoamalla perheelle tukea. Perhettä ei läheskään aina tue huostaanotto pätkän vertaa. Se, että lapsi vaan napataan autoon ja viedään pois kertoo todella todella sairaista ongelmista talossa. Se arviointijakso on oikeasti vain sitä varten, että voit pyytää tukitoimia (jos haluat tai koet niistä hyötyväsi). Se käynti on juttelukäynti, ei syynäyskäynti. Lastensuojelu luottaa vanhemman rehellisyyteen, kun puhutaan jaksamisesta. Eivät ne kaappeja kolua, ellei aivan kaikki asunnossa huuda heitteellejättöä.

Nimimerkillä: minun piti asua narkkariäidin kanssa aikoinaan kolme viikkoa perhekotipaikkaa odotellessa vaikka sossu tiesi mikä tilanne on kotona väkivallan ja huumausaineiden kanssa. Voit ottaa rennosti, ei niitä lapsia viedä edes silloin kun olisi aihetta. 

Oma lasu kokemukseni. Saimme lasun vilkkaasta nuorimmasta lapsesta, joka halusi jäätelön. Ennen kauppareissua oli sovittu, että ei jäätelöä, mutta sai kaupassa silti kohtauksen. Olisi varmaan pitänyt ostaa jäätelö, mutta koska mielestäni (ja monen muunkin mielestä) lapsille ei ihan kaikkea pidä antaa periksi, joten vein huutavan ja potkivan lapsen autoon. Mies ja vanhemmat lapset ostivat tavarat ja tulivat perästä. Tästä oli joku tehnyt ilmoituksen. Silloin oli tämä Eerika juttu pinnalla, joten uskon sen vaikuttaneen.

Mutta kyllä se järkytys oli ja muutama uneton yö tuli vietettyä. Valitsin kuitenkin avoimen linjan ja kerroin tapahtuneesta niin ystäville kuin lapsen hoitopaikassa, koska en ollut tehnyt mitään väärää. Ja kun vihdoin sossujen tapaaminen tuli, he olivat samaa mieltä ettei tässä ollut tapahtunut mitään sellaista että jotain pitäisi tehdä, päinvastoin sain kannustusta että olin tehnyt oikein. Jonkun aikaa kyllä välttelin nuorimmat mukaan ottamista kauppaa ja kyseistä kauppaa. Mutta muutaman kerran jouduin saman tempun lapsen kanssa tekemään, nyt kyllä jo ymmärtää, että jos sovitaan ettei osteta herkkuja niin ei osteta. Olin suorastaan ylpeä kun toi purkan hihnalle ja vei kiltisti takaisin hyllyyn kun sanoi, että tänään ei osteta.

Vierailija kirjoitti:

I feel you. Olen käynyt läpi saman. Meistä ei edes tehty lasua, mutta apua pyytäessäni se otettiin esiin ja uhattiin sillä. Ei nyt tässä enempää, mutta se vei ilon äitiydestä, luottamuksen ja itseluottamuksen vuosiksi. Juuri nuo samat tunteet,  pelot ja paniikit (jos lapsi huutaa tms.) kuulostavat kipeän tutuilta. Häpeä, naapurien välttely, pelko, että kaikki muutkin katsovat sillä tavalla "huolestuneina" (ja pahantahtoisesti) arvioiden kaikkea. Pelko siitä, että joku keksii jonkun uuden huolen ja sitten joku näkee, että ahaa, teistä on meinattu tehdä aiemminkin lastensuojeluilmoitus, nyt ruvetaankin oikein kunnolla penkomaan teidän asioita.

Siis tällainen toi ahdistuksen ja pelon elämään moneksi vuodeksi ja lapsetkin aistivat kyllä muuttuneen suhtautumisen viranomaisiin ja muihin ihmisiin (päiväkodin hoitajat, neuvolan tädit, tuntemattomammat ihmiset: mitä kenellekin voi sanoa, ettei käsitetä väärin tai ylitulkita negatiivisesti jne.)

Lastensuojelulla uhkaaminen ei tehnyt meille mitään hyvää, päinvastoin. Sitä pelkäsi, että jos jo yhden muun "auttajan" asenne on niin negatiivinen, niin millaisia syynääjiä ja kuulustelijoita ne siellä lastensuojelussa sitten ovatkaan.

Nykyään en pelkää lastensuojelua niin paljon, mutta en myöskään usko, etteikö siellä tehtäisi karkeitakin virheitä tai etteikö sielläkin olisi töissä myös narsisteja ja sadisteja.

Tiedoksesi, että ei missään viranomaisten tietojärjestelmissä ole kohtaa "on meinattu tehdä lastensuojeluilmoitus".

Joku kirjoittaa yllä, että lasu seuraa lasta, että opettajakin tietää uudessa koulussa että lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus. HUOM opettajat eivät pääse lastensuojelun järjestelmään, he eivät saa sieltä mitään tietoja. Eikä terveyskeskus, päiväkoti tms. Pelkäätte ihan turhaan. Lastensuojelu tosin saa kaikki tiedot, mitä haluaa. Jos ei ole mitään hätää, ei ole mitään pelättävää. Ja KYLLÄ meistä on tehty lasu ja olen itse ollut tapaamassa sosiaalityöntekijöitä. Yksi harmiton käynti, se siinä.

Vaikutatte sen verran heikkopäisiltä, että tulee väkisinkin mieleen, olikohan ilmoituksessa jotain perää. 

Noin irrationaaliset pelot eivät ole normaaleita. Taustalla painaa selvästi joku syyllisyys. Normaali ihminen kävisi sinun tilanteessasi vähän jututtamassa sitä naapuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeasti halua olla loukkaava, mutta kyllä nyt on trauma menny mielestäni hieman yli. Suosittelen hakemaan keskusteluapua ja haistattamaan naapurin mulkerolle pitkä paska. Miksi sallit mokoman säälittävän mitättömyyden hallita elämääsi noin paljon?

Tiedät ongelman, etsi siihen aktiivisesti ratkaisua. Ja voimia!

Kyse on siitä kuinka paljon yhteiskunnan varoilla voidaan viranomaisia velvoittaa hoitamaan tätä kiusaamista.  Haistattelu on huonoa käytöstä, miksi uhrin pitäisi sellaiseen alentua?

Miksi lakia ei muuteta? On outoa että käsketään sietämään tai hakemaan hoitoa tai haistattamaan paskat. Kun syy on aivan muualla. Tällaiset vastaukset ovat yhtä puistattavia kuin turhat lasu- ilmoitukset.

Uskomatonta itsekkyyttä. Laki on sen takia tuollainen, ettei kenellekään olisi mitään kynnystä auttaa lasta hädässä. Mitä luulet, tekisikö perheenäiti lasun naapurin raivopäisestä lapsiaan hakkaavasta ja tappouhkauksia jakavasta herrasmiehestä, jos se pitäisi tehdä omalla nimellä? Mutta mammojen tunteethan ovatkin lapsen oikeuksia tärkeämmät, joten sinänsä en yhtään ihmettele tätä asennetta.

Eihän tuosta mitään kohtuuttomia vaikeuksia ole tullut? Muuta kuin äidin tolkuton ylireagointi...l

Tuolla on nyt sinusta merkintä: kaikki kunnossa. Entäs sitten?  

Hae ap apua vaikka terveyskeskuksen psykologilta! Älä jää kärsimään!

Aiheellinen aloitus. Olen itse kipuillut näiden asioiden kanssa ja luullut olevani yksin. Helpottaa kuulla että en ole ainoa jolla elämänilo ja vapaus on kadonnut. Tälle olisi tultava muutos koko systeemille. Moni perhe elää nykyään kulisseja kiillotelelen ja peläten. Tällaisesta ei mitään hyvää seuraa perheessä. Itse olen pelännyt uhmaikäisen huutoja. Nehän kuulostaa siltä kun kurkkua leikattaisi auki pahimmillaan. Kun siellä on jo taustalla aiheeton lasu, niin en halua enää yhtäkään aiheetonta ilmoitusta.

Mitä luulette olenko monesti antanut periksi lapselle?

Olisin mielellään mukana perustamassa vertaistukiryhmää.

Näin lastensuojelun arviointikäynnit läpi käyneenä oikeasti hämmentää lukea, miten ihmiset ottavat pulttia. Se ja sama missä minusta ja lapsista lukee, että "lastensuojelun tarvetta ei ole". Vähän sama kun kävisi hiv-testeissä ja kilahtaisi, että " nyt mun tiedoissa lukee, että oon negatiivinen ja hivitön". Lastensuojelu suojelee lapsia, eikä pidä mitään statistiikkaa, että kenen elämä muistuttaa instagramia eniten. Nyt vähän jotain suhteellisuudentajua ihmiset. Jos oikeasti elämä alkaa ontumaan syyttömyydestä, niin aivan eka asia on soitto terveyskeskukselle ja pyydätte juttutuokiota sairaanhoitajan kanssa stressin madaltamiseksi. Ihan mielisairasta friikkailla vuosia tyhjästä.

Tota, sori sivupolulle eksyminen, mutta miksi se esiteini ääntään korottaa?

Jos kerran sossutkin toteavat ilmoituksen aiheettomaksi, yritä nyt jotenkin vakuuttaa itsesi, ettei aihetta tuollaiseen hermoiluun ole. Onko sulla ymmärtäväisiä läheisiä tms., joiden kanssa ottaa ahdistuksesi puheeksi? Ei siihen oikein voi vaikuttaakaan, tuleeko lastensuojelun kanssa tekemisiin vai ei. Monista lapsista tehdään lasuilmoitus ilman että se johtaa mihinkään kamalaan.

Vierailija kirjoitti:

Näin lastensuojelun arviointikäynnit läpi käyneenä oikeasti hämmentää lukea, miten ihmiset ottavat pulttia. Se ja sama missä minusta ja lapsista lukee, että "lastensuojelun tarvetta ei ole". Vähän sama kun kävisi hiv-testeissä ja kilahtaisi, että " nyt mun tiedoissa lukee, että oon negatiivinen ja hivitön". Lastensuojelu suojelee lapsia, eikä pidä mitään statistiikkaa, että kenen elämä muistuttaa instagramia eniten. Nyt vähän jotain suhteellisuudentajua ihmiset. Jos oikeasti elämä alkaa ontumaan syyttömyydestä, niin aivan eka asia on soitto terveyskeskukselle ja pyydätte juttutuokiota sairaanhoitajan kanssa stressin madaltamiseksi. Ihan mielisairasta friikkailla vuosia tyhjästä.

Lisään vielä, että olen ollut sekä huostaanotettu itse, että tehnyt itsestäni ilmoituksen, kun alkoi mietityttää, että yksi käsipari voisi olla apuna arjessa ja finanssit eivät riittäneet lastenhoitajan palkkaamiseen. Tämä ei missään näy tiedoissa ja lähinnä saan viranomaistahoilta (esikoinen neurologisesti erityinen) suurempaa luottamusta sen vuoksi, että minulla on todisteita oman jaksamisen varjelusta ja olen hanakasti hakenut lapsillekkin apua (jahtasin lähetettä neurologin tutkimuksiin 1,5 vuotta). Näitä tämmöisiä tilanteita varten järjestelmä on olemassa. Jos et itse ole huolissasi jaksamisestasi ja suorituskyvystäsi, tiedät mitä lapsesi puuhaavat ja kotona on toimivat keskusteluyhteydet: turvassa. Absoluuttisen turvassa kaikelta. Avun pyytämisen kynnystä pidetään liian korkealla ja se lisää pahoinvointia ja turvattomuuden tunnetta yksilöillä. Lastensuojelu on oikeasti välittävälle vanhemmalle arvokas linja hakea apua elämän kriisiytyessä. Pitää olla jonkinsortin egokompleksi, että kieltäytyy avusta ja alkaa pelkäämään jotain stigmaa ja pimahtaa työttömäksi asti perättömästä ilmoituksesta.

Tiedän tunteen!!! Minulle ja lapseni isälle tehtiin kummallekin olosuhdeselvitys huoltajuusriidan yhteydessä, ja lapseni oli varastanut jokin aika ennen sitä karkkia kaupasta jääden kiinni. Kerroin tämän suoraan ja rehellisesti sosiaaliviranomaisille, koska heidän oli parempi kuulla se minulta kuin jotain muuta kautta. Sain vastaukseksi kiitoksia rehellisyydestä ja kehuja siitä, että olin rankaissut lastani varastamisesta kotiarestilla ja viikkorahojen menetyksellä osoittaen näin varastamisen olevan väärin. Pelkäsin tosissani, että nyt tyttäreni otetaan koulukotiin enkä saa nähdä häntä enää kuin lasin läpi tai jotain vastaavaa. 

Olen kuullut, että sen Eerikan jutun jälkeen lastensuojeluilmoitusten määrä koki niin ison pullonkaulaefektin, että lastensuojeluviranomaisilla ei ole aikaa mihinkään "ylimääräiseen". Meidätkin todettiin normaaliksi uusperheeksi, enkä ole kuullut lastensuojeluviranomaisista moneen vuoteen sen jälkeen, kun kaiken todettiin olevan kunnossa. 

fadsfdfasdfasdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä on ihmisen oikeusturva? Perättömien ilmoitusten laatijoille pitäsi tulla ainakin sakkoja vahingonteosta.

Todellakin. Minusta näitä ei pitäisi saada tehdä nimettömänä. Näitähän käytetään koston ja kiusauksen välineenä, koska se on hyvin helppoa, ja mitään todisteita ei jää. Samalla uhka on pahin mahdollinen, toisen lapsiin liittyvä. Rahalliset tai taloudelliset uhraukset eivät herätä niin syviä pelkoja, kuin pelko siitä, että joku uhkaa sillä, että voisit menettää lapsesi. 

Ikäväähän tällainen on, mutta missään nimessä ei saa tuota nimettömyydn mahdollisuutta poistaa, ehkä sillä pelastetaan joskus jonkun lapsen henki.

Kaverini lapsista tehtiin onneksi "aiheeton" lastensuojeluilmoitus, mutta lasulla ei ollutkaan aikaa hoitaa kyseistä tapausta, vaan kaveri teki lasun hommat viemällä lapsensa lääkäriin tarkistettavaksi ettei vaan ole piessyt heitä verille.

Oikeastihan lasun olisi pitänyt kiikuttaa nämä lapset lääkärin, mutta olivat jossain toisaalla hoitamassa jotain muuta tapausta.

Omalle ovellenikin ovat sossut tulleet oikein poliiseiden kanssa, koska joku kurja ihminen keksinyt sinne kertoa tarinoita meidän perheestä. Vähän joo ahdisti, mutta itseäni jäi vaivaamaan eniten se että lastensuojelulla, sekä poliiseilla olisi ollut ihan oikeaitakin asioita käsiteltävänä.

On resurssipulaa ja kaikkea muuta. Joku ajattelee että on kiva kostaa tms toiselle, mutta enimmäkseen se kiusa kostautuu jollekin aivan muulle henkilölle/henkilöille.

En ymmärrä moista vauhkoontumista, vaikka kyllä se pahalta varmasti tuntuukin. Oma elämäni ei kuitenkaan mennyt pilalle kiusaamismielessä tehdyistä lastensuojeluilmoituksista, mutta ken ties joidenkin muiden meni. Ehkä joku lapsi, tai perhe jäi vaille apua, siksi että lasulla oli muuta tekemistä, Ehkä apu tulikin liian myöhään...

Jotkut perheet jäävät myös syyniin ihan turhaan. Sekin on niiltä oikeasti apua tarvitsevilta pois ja eniten kärsivät he jotka jäävät vaille sitä apua. Eivät he joita syynätään ihan turhaan, ellei sossuillakin jotain vikaa päässä. USkoisin jälkimmäisen olevan kuitenkin harvinaisempaa.

Idiooteista ei kuitenkaan kannata välittää. Itse ja lapsenne siitä kärsivät eniten. Ja te luotte sen kärsimyksen lapsillenne ihan itse, eivätkä ne ilmoituksilla kiusaajat. Miettikää sitä.