Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta
hellolel
10.09.2016 |
Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.
Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.
Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.
Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.
Kommentit (489)
Vierailija kirjoitti:
ttthello kirjoitti:
Ap jatkaa: olen aiemmin ollut todella avoin ja ystävällinen, innokas tutustumaan ihmisiin, hyvin sosiaalinen. Olen muutaman kerran kutsunut koko naapuruston meille kylään, auttanut kovasti pihatöissä, lumitöissä naapurien vuorolla, tehnyt vapaaehtoistyötä ja hoitanut mielelläni muiden lapsia omieni lisäksi. Nyt kaikkeen tähän on tullut stoppi. En halua kertoa itsestäni mitään kenellekään tuntemattomalle, mietin jokaista pitempää katsetta, ja on olo, että perhettämme ja lapsiamme arvostellaan kaikkialla. Pelkäsin ihan hitosti nuorimmaisen neuvolaa ja päiväkodin va-su keskusteluja, vanhempainvartteja, jokaista viestiä opettajalta, odotan nyt koko ajan pahinta, että jos joku lapsistani tekee jotain joka jossain ihmisessä herättää "huolta" niin tuo aiempi ilmoitus kaivetaan esille ja joudumme johonkin tehotarkkailuun. Sydän oikeasti pamppailee kun mietin kaikkia asioita mitä tähän liittyy. Työpaikallakin olen hyvin eristäytynyt nykyisin, ja varsinkin uusia ihmisiä kohtaan. Noiden lastensuojeluilmoitusten jälkeen pitäisi tarjota jotain kriisiterapiaa kyllä. Suurin shokki mitä elämässäni olen kohdannut.
Ei normaali ihminen reagoi asiaan noin. Olikohan ilmoituksessa jotain perääkin, jos henkinen puolesi toimii näin?
Kyllä minä ymmärrän tuon reaktion koska lapsesi on altistettu mielivaltaisille ihmisille. Nehän laittaa vaikka väkisin perhetyön ja vaikka olisi myönteinen niille ja kaikki sujuisi hyvin eikä huolta olisi niin perhetyön tehtävä on harvakseltaan heittää vanhemmille ehdotus että jospa laitetaan huostaan teidän lapset vaikka kotona onnellisia onkin. Sitä voi tehdä monta vuotta. Lopulta ne iskee jos lapselta löytyy jokin hoitoa vaativa sairaus. Sitten lähtee muksut vaikka väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ymmärrän niin hyvin! Meillä ollut vastaava tilanne vuosia sitten ja kannan seurauksia edelleen. Tuo oli henkisesti järkyttävän raskasta aikaa.
Meillä yksi lapsista sairastelee todella paljon, eikä tälle sairastelulle ole löydetty vielä mitään syytä.
Kovasti on tutkittu yksityisellä ja julkisella, mutta lääkärit eivät osaa sanoa mikä sairastelua aiheuttaa tai miten sitä voitaisiin ehkäistä.
Koululta ei heru ymmärrystä.
Lapsen opettaja on tehnyt jo kaksi lastensuojeluilmoitusta ja nyt uhkailee kilmannella jos emme saa sairastelua loppumaan. Opettaja on myös kehottanut tuomaan lapsen kouluun silloinkin kun hän on sairas.
Mitä ihmettä tämmöisessä tilanteessa edes voisi tehdä. Enää en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä ei. Kun käytän lasta lääkärissä, koen koen syyllisyyttä turhista lääkärikäynneistä. Mutta en myöskään uskalla olla käymättä lääkärissä, sillä pelkään että se tulkittaisiin hoidon laiminlyömiseksi. Käyn siis kiltisti lääkärissä aina lapsen sairastuessa. Ja joka kerta saan kuulla, että tähän ei ole lääkettä ja että täytyy pitää lapsi levossa kunnes oireet helpottavat. Kouluun menemistä sairaana ei yksikään lääkäri ole pitänyt suotavana.
Lääkärikäynnit ovat yksi asia, jota opettaja ja sossut tarkkailevat ja josta kysyvät toistuvasti.
En ymmärrä millä tavalla lastensuojelu voisi perhettämme tilanteessamme auttaa. Ovat itsekin sanoneet että ei heillä ole mitään apua meille, koska emme tarvitse niitä tukitoimia joita voisivat meille tarjota.
Tämä kaikki aiheuttaa valtavasti stressiä ja huolta. Jo pelkästään lapsen sairastelu aiheuttaa niin paljon stressiä ja huolta, että tällaista ulkopuolelta tulevaa lisästressiä on hyvin vaikea sietää. Tuntuu että omat voimavarat loppuvat.
Nykyään säikähdän aina kun puhelin soi tai tulee wilma-viesti ja ahdistun lapsen sairastuessa. Pelottaa, että taas tulee lasu.
Sekin pelottaa, että jos viestejä tulee tarpeeksi paljon, niin se saattaa johtaa toimenpiteisiin, vaikka ilmoitukset olisivat aiheettomia.
Tuntuu jo siltä, että tässä tulee vainoharhaiseksi eikä enää uskalla luottaa mihinkään eikä keneenkään. Sekin herättää huolta ja epäilyjä, että lapsen sairastelu alkoi samana syksynä kun hän päätyi tämän lasuja tekevän opettajan luokalle. Olen jo alkanut epäilemään, että opettaja aiheuttaa lapseni sairastelun.
Tämän kaiken takia olemme päätyneet siihen, että lapsen on parasta vaihtaa koulua.
Olemme olleet nyt kahteen eri kouluun (yksityiskouluja kumpikin) yhteydessä ja toivomme saavamme toisesta lapselle paikan. Toisesta onkin jo luvattu, että lapsi voi tulla tutustumaan viikoksi, minkä jälkeen opettaja tekee päätöksen siitä tarjotaanko lapselle paikkaa. Toisessa koulussa järjestetään keväällä ja syksyllä pääsykokeita, joiden perusteella valitaan oppilaat.
Mielellämme emme lähde koulua vaihtamaan, mutta emme näe enää muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
"Meistä tehtiin lasu, kun asunnosta kuului äänekästä seksiä. Lienee turhaa sanoa, että yhtäkään lasta ei noina hetkinä ollut paikalla. Oltiin muutettu uuteen asuntoon ja ei ihan oikeasti tiedetty, että seinät ovat ohuita kuin pahvi. Naapuri ei koskaan tullut valittamaan tai jättänyt edes heippalappua.
Lastensuojelusta soittivat ja järkättiin kotikäynti. Kertoivat, että öisin kuuluu huutoa ja itkua (?!) ajoittain. Olipa tosi kiva siinä sitten kalenterit esiin kaivettua todeta, että juu lapset oli muualla mutta ääniä yöllä kuului muista syistä.."Voi järjen jättiläiset sentään! Mistä naapurit voi tietää milloin ne teidän kakarat on kotona ja milloin ei? Mitä jos oikeasti jotain pahaa tapahtuisi naapurissa, niin jätätkö reagoimatta itse koska nehän voi olla äänekästä seksiä? Olen useissa kerrostaloasunnossa asunut eikä niin paksuja seiniä ole missään missä huuto ei kuuluisi läpi. Ymmärrrä se ja opettele pitämään pienempää ääntä sekstaillessa tai muuta omakotitaloon.
Ei teistä ole tehty.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten samat tahot kiikuttavat tuntemattomia nuorukaisia ja miehia lastentarhoihimme vaika niissä on taistelijoita!
Lastentarhoissa taistelijoita??? Niin vaarallisia, ettei voi viedä sinne nuorukaisia ja miehiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sama tilanne. Totesi sossutädit heti että aiheeton lasu. Mutta pelko jäi. Ja neuvolassa ja päiväkodissa jouduttiin syyniin jonne tieto lasusta oli mennyt
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sairastelee todella paljon, eikä tälle sairastelulle ole löydetty vielä mitään syytä.
Kovasti on tutkittu yksityisellä ja julkisella, mutta lääkärit eivät osaa sanoa mikä sairastelua aiheuttaa tai miten sitä voitaisiin ehkäistä.Koululta ei heru ymmärrystä.
Lapsen opettaja on tehnyt jo kaksi lastensuojeluilmoitusta ja nyt uhkailee kilmannella jos emme saa sairastelua loppumaan. Opettaja on myös kehottanut tuomaan lapsen kouluun silloinkin kun hän on sairas.Mitä ihmettä tämmöisessä tilanteessa edes voisi tehdä. Enää en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä ei. Kun käytän lasta lääkärissä, koen koen syyllisyyttä turhista lääkärikäynneistä. Mutta en myöskään uskalla olla käymättä lääkärissä, sillä pelkään että se tulkittaisiin hoidon laiminlyömiseksi. Käyn siis kiltisti lääkärissä aina lapsen sairastuessa. Ja joka kerta saan kuulla, että tähän ei ole lääkettä ja että täytyy pitää lapsi levossa kunnes oireet helpottavat. Kouluun menemistä sairaana ei yksikään lääkäri ole pitänyt suotavana.
Lääkärikäynnit ovat yksi asia, jota opettaja ja sossut tarkkailevat ja josta kysyvät toistuvasti.En ymmärrä millä tavalla lastensuojelu voisi perhettämme tilanteessamme auttaa. Ovat itsekin sanoneet että ei heillä ole mitään apua meille, koska emme tarvitse niitä tukitoimia joita voisivat meille tarjota.
Tämä kaikki aiheuttaa valtavasti stressiä ja huolta. Jo pelkästään lapsen sairastelu aiheuttaa niin paljon stressiä ja huolta, että tällaista ulkopuolelta tulevaa lisästressiä on hyvin vaikea sietää. Tuntuu että omat voimavarat loppuvat.
Nykyään säikähdän aina kun puhelin soi tai tulee wilma-viesti ja ahdistun lapsen sairastuessa. Pelottaa, että taas tulee lasu.Sekin pelottaa, että jos viestejä tulee tarpeeksi paljon, niin se saattaa johtaa toimenpiteisiin, vaikka ilmoitukset olisivat aiheettomia.
Tuntuu jo siltä, että tässä tulee vainoharhaiseksi eikä enää uskalla luottaa mihinkään eikä keneenkään. Sekin herättää huolta ja epäilyjä, että lapsen sairastelu alkoi samana syksynä kun hän päätyi tämän lasuja tekevän opettajan luokalle. Olen jo alkanut epäilemään, että opettaja aiheuttaa lapseni sairastelun.Tämän kaiken takia olemme päätyneet siihen, että lapsen on parasta vaihtaa koulua.
Olemme olleet nyt kahteen eri kouluun (yksityiskouluja kumpikin) yhteydessä ja toivomme saavamme toisesta lapselle paikan. Toisesta onkin jo luvattu, että lapsi voi tulla tutustumaan viikoksi, minkä jälkeen opettaja tekee päätöksen siitä tarjotaanko lapselle paikkaa. Toisessa koulussa järjestetään keväällä ja syksyllä pääsykokeita, joiden perusteella valitaan oppilaat.
Mielellämme emme lähde koulua vaihtamaan, mutta emme näe enää muuta vaihtoehtoa.
Jos on vaikka koulukiusaaminen syynä, ei opetttajan vaan toisten oppilaiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta teidän kannattaisi muuttaa tai rauhoittua. Ei teistä voida tehdä satoja ilmoituksia jatkuvasti, vaikka kuinka olisi joku teitä vihaava naapuri. Eihän ne sosiaaliviranomaiset tule teille tuhatta kertaa, kun asiat ovat hyvin. Koita jatkaa elämääsi vaikka ahdistaa. Et ole huono äiti.
Lasu on lyhenne lastensuojelusta. Lastensuojelua ei tehdä, se on jo olemassa. Lastensuojeluilmoitusta ei tehdä perheestä eikä vanhemmista vaan lapsista. Joku voi kuvitella tekevänsä ilmoituksen vanhemmasta, mutta lapsesta tehtynä se tietenkin käsitellään. Itserakkaat vanhemmat joskus kuvittelevat, että heistä tehtiin ilmoitus. Tällaiset vanhemmat eivät ole ihan aikuisia ajatuksiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne. Totesi sossutädit heti että aiheeton lasu. Mutta pelko jäi. Ja neuvolassa ja päiväkodissa jouduttiin syyniin jonne tieto lasusta oli mennyt
Neuvolasta en tiedä, mutta päiväkotiin ei tieto mene.
Riippuu aika paljon sosiaalityöntekijästä miten hoitaa tilanteen. Meillä aiheeton lasu aiheutti kuitenkin sen että kaikki terveystietoni tongittiin, tiedot lähetettiin lapsen häiriintyneelle, kiusaavalle isälle joka ei edes pidä lapseen yhteyttä (koska pitäähän huoltajan tietää, sama vaikkei olekaan elämässä mukana mitenkään), kouluun otettiin yhteys, kotiimme saapasteltiin sossusta ilman ennakkoilmoitusta, järkyttyneitä lapsia tutkittiin ja kuulusteltiin ilman että olen mukana. Naapurit näkivät myös että tädit kaartavat kaupungin autolla pihaamme ja kyselivät mitä on tapahtunut.
Tulos: ei asiakkuutta. Mutta ei myöskään minkäänlaista pahoittelua kaikesta harmista mitä selvittelystä koitui. Ei mitään. Jäätiin kuin nalli kalliolle häpäistynä, nöyryytettynä ja usean tahon silmätikuksi. Ollaan muuttamassa nyt kauas pois kauniista kodistamme, lapset vaihtavat koulua ja kaverit jäävät. Pelko jäi että sama toistuu vielä joskus, pelko siitä että ovikello soi mihin kellon aikaan vain ja tätejä marssii sisälle. En ole koskaan ollut näin ahdistunut. Tuntuu kuin olisi tehnyt jonkin rikoksen, kohtelu oli samanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu aika paljon sosiaalityöntekijästä miten hoitaa tilanteen. Meillä aiheeton lasu aiheutti kuitenkin sen että kaikki terveystietoni tongittiin, tiedot lähetettiin lapsen häiriintyneelle, kiusaavalle isälle joka ei edes pidä lapseen yhteyttä (koska pitäähän huoltajan tietää, sama vaikkei olekaan elämässä mukana mitenkään), kouluun otettiin yhteys, kotiimme saapasteltiin sossusta ilman ennakkoilmoitusta, järkyttyneitä lapsia tutkittiin ja kuulusteltiin ilman että olen mukana. Naapurit näkivät myös että tädit kaartavat kaupungin autolla pihaamme ja kyselivät mitä on tapahtunut.
Tulos: ei asiakkuutta. Mutta ei myöskään minkäänlaista pahoittelua kaikesta harmista mitä selvittelystä koitui. Ei mitään. Jäätiin kuin nalli kalliolle häpäistynä, nöyryytettynä ja usean tahon silmätikuksi. Ollaan muuttamassa nyt kauas pois kauniista kodistamme, lapset vaihtavat koulua ja kaverit jäävät. Pelko jäi että sama toistuu vielä joskus, pelko siitä että ovikello soi mihin kellon aikaan vain ja tätejä marssii sisälle. En ole koskaan ollut näin ahdistunut. Tuntuu kuin olisi tehnyt jonkin rikoksen, kohtelu oli samanlaista.
Älä nyt viitsi. Jos ei ole asiakkuutta ei taatusti tapahdu tuollaista. Sinun terveystietoihisi sossuilla ei ole pääsyä eikä kouluun ilmoiteta yhtikäs mitään. Ilmoittamatta ei tulla paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu aika paljon sosiaalityöntekijästä miten hoitaa tilanteen. Meillä aiheeton lasu aiheutti kuitenkin sen että kaikki terveystietoni tongittiin, tiedot lähetettiin lapsen häiriintyneelle, kiusaavalle isälle joka ei edes pidä lapseen yhteyttä (koska pitäähän huoltajan tietää, sama vaikkei olekaan elämässä mukana mitenkään), kouluun otettiin yhteys, kotiimme saapasteltiin sossusta ilman ennakkoilmoitusta, järkyttyneitä lapsia tutkittiin ja kuulusteltiin ilman että olen mukana. Naapurit näkivät myös että tädit kaartavat kaupungin autolla pihaamme ja kyselivät mitä on tapahtunut.
Tulos: ei asiakkuutta. Mutta ei myöskään minkäänlaista pahoittelua kaikesta harmista mitä selvittelystä koitui. Ei mitään. Jäätiin kuin nalli kalliolle häpäistynä, nöyryytettynä ja usean tahon silmätikuksi. Ollaan muuttamassa nyt kauas pois kauniista kodistamme, lapset vaihtavat koulua ja kaverit jäävät. Pelko jäi että sama toistuu vielä joskus, pelko siitä että ovikello soi mihin kellon aikaan vain ja tätejä marssii sisälle. En ole koskaan ollut näin ahdistunut. Tuntuu kuin olisi tehnyt jonkin rikoksen, kohtelu oli samanlaista.
Älä nyt viitsi. Jos ei ole asiakkuutta ei taatusti tapahdu tuollaista. Sinun terveystietoihisi sossuilla ei ole pääsyä eikä kouluun ilmoiteta yhtikäs mitään. Ilmoittamatta ei tulla paikalle.
Kirjoitinkin että riippuu sosiaalityöntekijästä miten palvelutarpeen arvio tehdään. Se että sinä et ole kokenut tällaista ei tarkoita etteikö joku toinen olisi kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sairastelee todella paljon, eikä tälle sairastelulle ole löydetty vielä mitään syytä.
Kovasti on tutkittu yksityisellä ja julkisella, mutta lääkärit eivät osaa sanoa mikä sairastelua aiheuttaa tai miten sitä voitaisiin ehkäistä.Koululta ei heru ymmärrystä.
Lapsen opettaja on tehnyt jo kaksi lastensuojeluilmoitusta ja nyt uhkailee kilmannella jos emme saa sairastelua loppumaan. Opettaja on myös kehottanut tuomaan lapsen kouluun silloinkin kun hän on sairas.Mitä ihmettä tämmöisessä tilanteessa edes voisi tehdä. Enää en tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä ei. Kun käytän lasta lääkärissä, koen koen syyllisyyttä turhista lääkärikäynneistä. Mutta en myöskään uskalla olla käymättä lääkärissä, sillä pelkään että se tulkittaisiin hoidon laiminlyömiseksi. Käyn siis kiltisti lääkärissä aina lapsen sairastuessa. Ja joka kerta saan kuulla, että tähän ei ole lääkettä ja että täytyy pitää lapsi levossa kunnes oireet helpottavat. Kouluun menemistä sairaana ei yksikään lääkäri ole pitänyt suotavana.
Lääkärikäynnit ovat yksi asia, jota opettaja ja sossut tarkkailevat ja josta kysyvät toistuvasti.En ymmärrä millä tavalla lastensuojelu voisi perhettämme tilanteessamme auttaa. Ovat itsekin sanoneet että ei heillä ole mitään apua meille, koska emme tarvitse niitä tukitoimia joita voisivat meille tarjota.
Tämä kaikki aiheuttaa valtavasti stressiä ja huolta. Jo pelkästään lapsen sairastelu aiheuttaa niin paljon stressiä ja huolta, että tällaista ulkopuolelta tulevaa lisästressiä on hyvin vaikea sietää. Tuntuu että omat voimavarat loppuvat.
Nykyään säikähdän aina kun puhelin soi tai tulee wilma-viesti ja ahdistun lapsen sairastuessa. Pelottaa, että taas tulee lasu.Sekin pelottaa, että jos viestejä tulee tarpeeksi paljon, niin se saattaa johtaa toimenpiteisiin, vaikka ilmoitukset olisivat aiheettomia.
Tuntuu jo siltä, että tässä tulee vainoharhaiseksi eikä enää uskalla luottaa mihinkään eikä keneenkään. Sekin herättää huolta ja epäilyjä, että lapsen sairastelu alkoi samana syksynä kun hän päätyi tämän lasuja tekevän opettajan luokalle. Olen jo alkanut epäilemään, että opettaja aiheuttaa lapseni sairastelun.Tämän kaiken takia olemme päätyneet siihen, että lapsen on parasta vaihtaa koulua.
Olemme olleet nyt kahteen eri kouluun (yksityiskouluja kumpikin) yhteydessä ja toivomme saavamme toisesta lapselle paikan. Toisesta onkin jo luvattu, että lapsi voi tulla tutustumaan viikoksi, minkä jälkeen opettaja tekee päätöksen siitä tarjotaanko lapselle paikkaa. Toisessa koulussa järjestetään keväällä ja syksyllä pääsykokeita, joiden perusteella valitaan oppilaat.
Mielellämme emme lähde koulua vaihtamaan, mutta emme näe enää muuta vaihtoehtoa.Jos on vaikka koulukiusaaminen syynä, ei opetttajan vaan toisten oppilaiden.
Tätäkin asiaa on selvitelty, mutta ei ole tullut ilmi mitään kiusaamiseen viittaavaa. Itse en kuitenkaan enää luota kovinkaan paljon opettajien puheisiin.
Palavereita on koululla pidetty varmasti kymmeniä tunteja ja todella paljon on puhuttu ja vaadittu ja saneltu ehtoja. On uhkailtu lapsen syrjäytymisellä ja ties millä. On lässytetty kuin pikkulapselle, että koulussa käyminen on tärkeää.
Tietenkin minä tiedän, että koulussa käyminen on tärkeää, ja että syrjäytymisriski syntyy jos jää yhteiskunnan ulkopuolelle. Opettajat saavat sanottua nämä asiat niin, että kuulostaa kuin minä jotenkin aiheuttaisin näitä ongelmia, ja he nyt ohjaavat ja neuvovat minua parantamaan tapani 😳
Tämä kuulostaa ihan hullulta ja ne keskustelut tuntuvat todella absurdeilta.
Muistan kuinka eräässä vanheimpainillassa koulun rehtori sanoi, että vanheimpainillassa ei koskaan näy niitä perheitä, joita sinne eniten kaivattaisiin. Viittasi tällä ongelmatapauksiin.
Nyt ymmärrän miksi nämä perheet eivät halua osallistua vanhempainiltoihin. En itsekään enää halua. Jo pelkkä ajatus koululle menemisestä aiheuttaa pahoinvointia. En enää pysty menemään sinne ellei ole ihan pakko. Se kaikki outo dissaus ja alentuva suhtautuminen jättää jälkensä.
Toivon todella, että ehditään vaihtamaan koulua ennenkuin tulee taas uusi lasu.
Miehen lapsista on tehty yhteensä 9 lastensuojeluilmoitusta, eikä anneta sen vaikuttaa elämäämme millään tavalla.
Ajatelkaapa niitä lapsia, joista olisi aiheellista tehdä ilmoitus? Eikö ole hyvä, että kynnys ilmoitataa on matala.
Tee naapurista huoli-ilmoitus. Sosiaalihuoltoon voi tehdä ilmoituksen aikuisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapa niitä lapsia, joista olisi aiheellista tehdä ilmoitus? Eikö ole hyvä, että kynnys ilmoitataa on matala.
Ajatteles että kaikki suomalaiset vietäisiin vaikkapa pakolliseen huumetestiin. Eikö ole hyvä että edes joku jää nalkkiin? Ei tarvi hermostua jos ei ole mitään vetänyt, vai mitä?
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalitoimistoissa ei laadita lakeja, ne tehdään eduskunnassa.