Lue keskustelun säännöt.
Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?
07.09.2016 |
Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista. Olen valmistunut alalle, joka oli vielä joitain vuosia sitten niitä hyvin palkattuja ja "varmoja" valintoja. Sittemmin työpaikkojen väheneminen ja ylikoulutus ovat tehneet tehtävänsä, kuten monilla muillakin aloilla.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakityö. Palkkani on kuitenkin todella huomattavasti alle alan suositusten, ja työn vaativuuteen nähden olen todellakin alipalkattu. Miksi en etsi muita töitä? No minähän etsin, olen etsinyt jo kauan, mutta ilman menestystä. Ei kai pitäisi liikaa valittaa, kun samalla alalla on tuttuja työttömänä. Kun mietin muilla aloilla toimivia ystäviäni, niin aika samanlaista se on työelämä kaikilla. Poikkeuksena muutama lääkäri.
Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.
Työelämää määrittää työpanoksen vähäisen arvostuksen ja surkeiden rahallisten korvausten lisäksi muukin epävarmuus; on pätkätöitä, määräaikaisia sopimuksia ja muuta "kivaa". Suunnittele siinä sitten elämääsi pidemmälle.
Ainut lohduttava tekijä itselleni on se tieto, että suuri osa ikäisistäni on samassa tilanteessa siitä huolimatta, että koulutus on hankittu ja työkokemusta yritetään kartuttaa vaikka väkisin. Mutta kyllä kokonaisuus huolettaa. Missä vaiheessa me hankimme perheet tai kartutamme minkäänlaista omaisuutta? Näen tulevaisuuden todella pelottavana, enkä ole ainut. Kun vietän aikaa ystävieni kanssa, kääntyy puhe usein tähän kaikkien jakamaan epävarmuuteen, ahdistukseen ja pelkoon. Kovasta halusta ja kyvyistä huolimatta et välttämättä tässä maailmassa pääse enää mihinkään.
Kommentit (542)
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Ai että lähäriteiniäitinä olisit yksin saanut lainan helsingissä uuteen paritaloon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.
Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.
Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.
Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.
Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.
Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.
Kuulostat onnekkaalta ihmiseltä, mutta et ehkä kovin fiksulta kuitenkaan. Miksi muuten yleistäisit oman tuurisi koskemaan kaikkia muita, kun raaka fakta on, että työelämä on epävarmempaa ja pirstaleisempaa kuin koskaan ennen.
Tässä maassa on tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia nuoria aikuisia, jotka ovat hankkineet korkeakoulutuksen ja jotka tekisivät mitä vain saadakseen ylennyksiä ja voidakseen tehdä työtä "niin paljon kuin jaksaa tehdä". Maailma ei vain enää toimi sillä lailla, ja todella monet jäävät osattomiksi ilman omaa syytään. Tietenkin aina on niitä, joille käy mäihä, mutta nämä onnekkaat eivät todellakaan ole aina niitä, jotka ansaitsisivat menestyksensä enemmän kuin ne, joilla ei ole yhtä hyvä tuuri.
Kiva kun mainitsit että sinulla on perintöä, se selittää edes vähän sitä, miksi sinulla on turvatumpi olo, ja miksi saisit helposti lainaa. Minulla esimerkiksi näin 33-vuotiaana ei ole mitään muuta omaisuutta kuin se minkä olen itse itselleni hankkinut, ei ole perintöjä näkynyt.
Lainaa hakiessa perintöä ei muuten vielä ollut, eikä pankki sen tulosta mitään tiennytkään. Eikä sen rahallinen arvo muutenkaan suuri ole, sijainnin takia.
Ja minä tosiaan aloitin vasta korkeakouluopinnot, eli aiemmin olin ihan perustutkinnolla, n. 2v. peruskoulun päälle kestäneellä, töissä monta vuotta. Mieheni taas on käynyt lukion ja ollut töissä sen jälkeen, ja sitten mennyt vielä alansa noin vuoden kestävään asiantuntija-koulutukseen, eli ei hänelläkään ole korkeakoulutusta. Mutta hän on alalla jolla hyvällä tietotaidolla voi päästä huimiin palkkoihin, jos on oikeasti pätevä, ja sitä hän on. Ei se palkka vielä päätä huimaa, mutta on noususuuntainen ja sillä pärjätään hyvin vaikka minä opiskelen siis nyt enkä tienaa ihan hirveästi sen ohessa.
Ehkä ongelma onkin juuri siinä liiassa korkeakouluttautumisessa, ehkä kouluttaudutaan aloille joilla ei ole töitä, tai joiden työt ovat pienempipalkkaisia ja hankalammin saatavia kun oma ammattitutkintoni, josta sain palkkaa n. 3000e/kk?
Vaikka en silti tiedä, kuten sanoin niin samantyyppisissä tilanteissa on kaikki ystävänikin. Joillakin on AMK-tutkinto, joillakin ammattitutkinto joltain alalta, joillakin jopa ei tutkintoa ollenkaan, joillakin yliopistotutkinto. Suurimmalla osalla silti parisuhteet, osalla lapsia, osalla omistusasunto, osa vuokralla mutta kaikilla töitä. Ja ystäväni asuvat todella paljon ympäri Suomen koska olen itsekin asunut Suomea päästä päähän.
Mutta on turha väittää että meille olisi vain asiat tipahtaneet syliin, töitä on tehty kaiken eteen.
Sinä ja sinun ystäväsi siis olette kaikki töissä. Hienoa! Mutta kai edelleen osaat tulkita esim. työttömyyslukuja ja ymmärrät, että tuollainen tilanne on aika lailla harvinaisuus?
Mitä kouluttautumiseen tulee, niin yksi tulevaisuudelle ennustetuista kehityssuunnista on matalan koulutustason töiden totaalinen katoaminen. Siinä mielessä ei ole mitään järkeä pohdiskella, että ovatkohan muut vain kouluttautuneet liian pitkälle. Korkeakoulutus on edelleen edes jonkinlainen suoja sitä mahdollisesti tulevaisuudessa meitä odottavaa tilannetta vastaan, kun matalan koulutustason työt alkavat toden teolla kadota. Kehitys on jo alkanut.
Maailma ja työelämä muuttuu sellaista tahtia, että on myös turha syyllistää ihmisiä väärille aloille kouluttautumisesta. Esim. kauppatieteilijöillä alkaa olla tukalat oltavat, tradenomeilla on ollut jo pitkään, ja seuraavaksi hankalat oltavat saattaa olla juristeilla. Esim. joidenkin humanististen alojen opiskelu on todellinen riski, mutta suurin osa ihmisistä edes yrittää valita sellaisen alan, jolla työtä olisi.
Kiva, että miehesi pääsi hyvälle alalle ilman kunnon koulutusta, ja että tietotaidolla sieltä saa hyvän palkkakehityksen. Ole kiitollinen, ja ymmärrä, ettei tuollainen ole realistista kaikille meistä. Minusta ei olisi esim. insinööriksi tai lääkäriksi ihan vain henkilökohtaisten ominaisuuksieni vuoksi. Jos taas kyse on alasta, jolla pärjää kuka vain ilman kummempaa koulutusta, niin kerro minullekin mikä tuo ala on! Voin sitten tulevaisuudessa yrittää pyrkiä sinne.
Tottakai tiedän että on ihmisiä joilla menee huonosti, mutta ap maalailee koko sukupolven ihmisiä toivottoman tulevaisuuden omaaviksi, eikä se mielestäni ole todellinen tilanne, vaikka joillakin tilanne onkin kiristynyt.
Mieheni alalla ei varmasti pärjää kuka vain ja hän meni monen insinöörinkin ohi haastatteluissa töitä hakiessaan ihan vaan taitojensa vuoksi, itsestä ei esimerkiksi olisi tekemään niitä juttuja millään, mutta ala on tulevaisuutta ja siellä pyörii paljon rahaa. Arvata varmaan voi jo aiemmin että kyse siis tietotekniikkahommista, tarkemmin en osaa eritellä mitä hän tekee koska en ymmärrä niistä itse juuri mitään. Itsellä taas hoitoalan perustutkinto jolla saa töitä niin kauan kun ihmiset syntyvät, elävät, sairastavat ja kuolevat, ja saman alan AMK-kaksoistutkinto työn alla.
Ystävissä taas on monen eri alan ihmisiä ja yritin vain kertoa että ei tämä elämä nyt suurimmalla osalla kuitenkaan niin surkealta tunnu ja näytä mitä ap antaa ymmärtää vaikka toki tiedän että niitäkin on.
Ja työelämän muutoksiin täytyy vain sopeutua.
Oletko kuullut it kuplan puhkeamisesta? Voisiko olla, että miehesi valittiin insinöörien ohi, koska insinöörillä oli kovempi liksatoive? Koodarit harvoin on mitään palkkakuninkaita.
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tässäkin keskustelussa korostuu se, etteivät vanhemmat käsitä nuorten tilannetta, niin kyllä asia oikeasti menee myös vähän toisinpäin.
Kyllähän vaikkapa internetistä selviää hyvin, että nuorison kulutustottumukset eroavat vaikkapa neljäkymmentä vuotta sitten syntyneiden tottumuksista. Blogeissa esitellään luksustuotteita, matkustelua, kodin sisustusta, kaupunkielämää, kuten ulkoruokailut, kulttuuririennot jne. Ja sen esittelijänä eivät ole pelkästään hyväosaiset/rikastuneet vaan useimmiten nuo ihmiset ovat sitä tuiki tavallista suomalaista alempaa keskiluokkaa. Kyllähän säästäminen lähtee siitä, että menoja ei ole yleensä säännöllisiä (vuokra, sähkö/vesilasku ja kuukauden ruokakulut+välttämättömät: liikkuminen, lääkekulut jne) enempää. Kun kulutustaso nousee, niin se saa ikään kuin yliotteen. Ei osata enää kontrolloida omaa rahankäyttöä vaan toimitaan impulsiivisesti. Kuukauden lopussa huomataan, että tili tuli, tili meni.
Esim. tässä artikkelissa käsitellään nuorten tuhlaamista. Aika monelle on tärkeää saavuttaa samat asiat kuin muillakin. Usein nuoriso on altis ottamaan mallia sellaisista ihmisistä, joiden he katsovat olevan jotenkin menestyneitä. Siinä saattaa puuttua myös ymmärrys siitä, mikä itselle on kohtuullista ja oikeasti merkityksellistä. Sama pätee myös työelämän saavutuksiin. Kun joku tuttu on saanut vakiviran, niin sellainen on pakko saada itsekin. Vaikka oikeasti: EI TARTTE! Onni on kuitenkin ihmisille todella usein suhteellista, mikä on tavallaan surullista. Ei nykynuori oikeasti koskaan saavuta keskimäärin sitä elintasoa, mitä nykyiset eläkeläiset. Se ajatus pitää vain hyväksyä. Samalla siinä voi kasvaa ihmisenä. Pääoma ei ole ainoastaan materiaalista vaan myös henkistä. Oikeastihan henkisen pääoman kasvattaminen ei vaadi hulppeita materiaalisia puitteitä. Usein kuitenkin hyväosaisilla on enemmän voimavaroja keskittyä kasvattamaan molempia. Pääoman karttumisessa on vähän sama suunta kuin tuhlailussakin. Se vain kasvaa.
Mistä helvetistä tämä ajattelu oikein kumpuaa että tuloerot "pitää vaan hyväksyä"? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työtä ei löydy, niin työpanos ei ole palkkavaatimuksen arvoinen. Maisterit voisivat lopettaa vaatimasta maisterilisää. Palkkaa ei makseta titteleistä enää.
Sitten sitä työtä pitää vaikka yhteiskunnan luoda jos siihen ei muut pysty. Ei muuta kuin valtiolta nyt kovat satsaukset greentechiin ym ja elinkeinoelämä siihen apukuskiksi mukaan. Ei voi perkele olla niin että täällä suunnilleen tuhlataan maisterin omia resursseja saati häneen käytettyjä koulutusresursseja johonkin mäkkiduuneihin.
Maisterit voivat laskea palkkavaatimustaan tai hankkia sellaista osaamista, että heidät halutaan töihin. Ei mitään tukityöllistämistä kannata lähteä tekemään. Veronmaksajan pussilla ollaan ihan riittävästi jo muutenkin.
Luettele tähän sellaiset osaamisalueet - tai edes muutama sellainen -, millä ihminen HALUTAAN töihin. Siis että työnhakijalla on paikkoja mistä valita ja jotain muutakin neuvotteluvoimaa kuin "palkka on tämä, ota tai jätä."
Jos olet liiketoiminnan ja talouden lainalaisuuksia ymmärtävä projektipäälliköksi sopiva tyyppi, niin firmamme palkkaa sinut saman tien. Nyt on headhunterin kautta haettu, kun eipä ykkös- tai edes kakkosketjun pelaajia kovin helposti löydä. Ne ovat jo töissä hyvin ehdoin.
Työttömiä KTM:iä on vaikka kuinka paljon.
Mutta tulihan se syykin sieltä: haettu "ykkös- ja kakkosketjun pelaajia." Eli ehdottomia huippuja haette - arvatenkin kokemusta ja vakuuttavaa näyttöä osaamisesta oltava. Montako kriteerinne täyttäviä Suomessa todellisuudessa on? Alle 100?
Eipä nyt kuulosta oikein realistisesti sellaiselta paikalta, kun vain "hankkii osaamista" ja sitten paikka on minun.
On meillä harkkarin paikkojakin. Yli nelosen keskiarvo, kiinnostusta toimialaan (eli olet seurannut uutisia, tiedät jotain toiminnasta ja perusmenetelmistä), keskiverrot sosiaaliset taidot ja kehittymishaluinen asenne, niin paikka on sinun. Sitten vaan kovaa duunia periksiantamattomasti, niin vakipaikka on selviö. Ei mitään mahdottomuuksia keskivertoälyiselle, mutta kovavauhtisella (ja -palkkaisella) toimialalla ei mitään nine to five -tyyppejä kaivata.
Uskomatonta kyllä, nuokin yllä luetellut vaatimukset ovat jo erittäin vaativia. Ne täyttäviä opiskelijoita kosiskelee sitten meidän lisäksemme kaikki muutkin alan firmat. On illallisia, futispelejä, pokeriturnauksia ja vaikka mitä kokkikursseja.
Arvatenkin harjoittelijan paikkanne ovat palkattomia. Pitäisi olla valmis raatamaan kellon ympäri vain tyhjien lupausten motivoivanako?
Kolme tonnia kuussa. Samaa tasoa kuin investointipankeissa, konsulttifirmoissa ja muissa henkilövetoisissa firmoissa, joissa myydään huippuluokan osaamista.
Ja ette muka saa työntekijöitä?
Trollollollooo...
Mikä siinä on niin vaikea uskoa? Vilkaise joskus, paljonko joku Roschier, Goldman tai BCG käyttävät aikaa ja resursseja rekrytointiin. Ei tämä ole mitään omaa keksintöäni. Meillä sama tilanne.
Mikä estää teitä kouluttamasta ja perehdyttämästä? Oma trainee -ohjelma vaan pystyyn niin kyllä se siitä.
Roschier ym rekryävät koko ajan markkinointimielessä. Ei ketään välttämättä palkata ja traineeohjelmat pyörivät vaikka porukkaa laitetaan pois. Myös pankkisektori karsii voimakkaasti, työt vähentyvät ja siirtyvät pois Suomesta. Rekryäminen on mielikuvamarkkinointia osin. Joskus joku otetaan koeajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
No eihän sun sitä tarvitsisikaan yksin maksaa vaan yhdessä puolisosi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan kaksi tutkintoa ilman, että opit tai verkostoiduit sen vertaa, että saisit työn jolla voi ostaa asunnon? Kontulan yksiöön tarvitsee muutaman tonnin omaa rahaa, joten eiköhän sen voi säästää, vaikka ei mikään investointipankkiiri olisikaan.
Jos työmarkkinoilla et pärjää (kahdesta maisterista huolimatta, nyt katse peiliin!), niin tartu kulupuoleen ja muuta halvempaan kämppään tai heitä auto pois. Vuoden päästä saat sen unelmien täyttymyksen, eli omistusasunnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 26-vuotias, otin 100% asuntolainan viime vuonna. Asun pienessä kaupungissa. Riski on suuri, mutta en jaksa heittää jokaista unelmaani kaivoon epävarman taloustilanteen vuoksi. En uskaltanut lähteä opiskelemaan enkä hankkia lasta, oma asunto paikkaa näitä menetyksiä. Tämä motivoi minua pysymään kaksin käsin työelämässä. Jos huono tuuri käy, hyppään varmaan narun jatkoksi.
Voisiko kukaan mainita että MILLE alalle ovat valmistuneet, ja ehkä mitä tekevät työkseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
No eihän sun sitä tarvitsisikaan yksin maksaa vaan yhdessä puolisosi kanssa.
Erosin miehestäni ja ainoa tapa lapseen olisi hedelmöityshoidot, joihin minulla ei ole varaa ja onnistumista seuraisi äitiysloma, johon myöskään ei ole varaa. Kyllä tämä rupeaa olemaan taputeltu.
Ex-mieheni kanssa olisimme joutuneet muuttamaan halvempaan asuntoon, mihin mies ei suostunut ja hän koki ettei epävarmaan tilanteeseemme olisi lasta pystynyt tekemään. Kyseiseen asuntoon emme olisi pystyneet jäämään, koska kumpikaan ei olisi yksin selvinnyt kustannuksista ja lapsi maksaa aika paljon. Vaunut, turvakaukalo ym ja pahimpana tulonmenetys kotona olemisesta. Tätä miehet eivät usein ole innokkaita huomioimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
No eihän sun sitä tarvitsisikaan yksin maksaa vaan yhdessä puolisosi kanssa.
Erosin miehestäni ja ainoa tapa lapseen olisi hedelmöityshoidot, joihin minulla ei ole varaa ja onnistumista seuraisi äitiysloma, johon myöskään ei ole varaa. Kyllä tämä rupeaa olemaan taputeltu.
Ex-mieheni kanssa olisimme joutuneet muuttamaan halvempaan asuntoon, mihin mies ei suostunut ja hän koki ettei epävarmaan tilanteeseemme olisi lasta pystynyt tekemään. Kyseiseen asuntoon emme olisi pystyneet jäämään, koska kumpikaan ei olisi yksin selvinnyt kustannuksista ja lapsi maksaa aika paljon. Vaunut, turvakaukalo ym ja pahimpana tulonmenetys kotona olemisesta. Tätä miehet eivät usein ole innokkaita huomioimaan.
Tekosyitä. Miten sitten työttömillä on varaa lisääntyä? Työttömillä yksinhuoltajillakin? Jos ei ole susiruma, niin baarista saa takuulla sen verran seuraa, että tulee raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan kaksi tutkintoa ilman, että opit tai verkostoiduit sen vertaa, että saisit työn jolla voi ostaa asunnon? Kontulan yksiöön tarvitsee muutaman tonnin omaa rahaa, joten eiköhän sen voi säästää, vaikka ei mikään investointipankkiiri olisikaan.
Jos työmarkkinoilla et pärjää (kahdesta maisterista huolimatta, nyt katse peiliin!), niin tartu kulupuoleen ja muuta halvempaan kämppään tai heitä auto pois. Vuoden päästä saat sen unelmien täyttymyksen, eli omistusasunnon.
En ole Kontulaan muuttamassa, ja autoa tarvitsen töihin. Ja olen tehnyt töitä, satoja tunteja palkattomia ylitöitä vuodessa mutta ei omalla työpaikallani kukaan saanut palkankorotuksia, kunhan osakkaat itkivät että joutuvat joustamaan osingoistaan. Vaihdoin työtä ja tulin huijatuksi, sain koeajan viimeisenä päivänä potkut yrityksen taloudellisen tilanteen takia. Näin on käynyt muutamalle ystävällenikin. Tämä kuitenkin aiheutti uraani notkahduksen. Kun miehen kanssa kysyimme asuntolainaa, kaikki pankit eivät sitä olisi myöntäneet meille edes yhdessä, koska takaajia tai vakuuksia ei ole ja asumiskulut pääkaupunkiseudulla olisivat ylittäneet kaikki stressitestirajat. Niin ne nytkin ylittävät. Ja köyhyys haittasi verkostoitumista jo opintoaikoina, koska en voinut matkustaa ja juhlia muiden mukana vaan tein töitä ja opiskelin. olen myös huomannut, että alallani miehet pääsevät töihin suhteilla, naisilla on paljon vaikeampaa. Jotkut onnistuvat, minä en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tässäkin keskustelussa korostuu se, etteivät vanhemmat käsitä nuorten tilannetta, niin kyllä asia oikeasti menee myös vähän toisinpäin.
Kyllähän vaikkapa internetistä selviää hyvin, että nuorison kulutustottumukset eroavat vaikkapa neljäkymmentä vuotta sitten syntyneiden tottumuksista. Blogeissa esitellään luksustuotteita, matkustelua, kodin sisustusta, kaupunkielämää, kuten ulkoruokailut, kulttuuririennot jne. Ja sen esittelijänä eivät ole pelkästään hyväosaiset/rikastuneet vaan useimmiten nuo ihmiset ovat sitä tuiki tavallista suomalaista alempaa keskiluokkaa. Kyllähän säästäminen lähtee siitä, että menoja ei ole yleensä säännöllisiä (vuokra, sähkö/vesilasku ja kuukauden ruokakulut+välttämättömät: liikkuminen, lääkekulut jne) enempää. Kun kulutustaso nousee, niin se saa ikään kuin yliotteen. Ei osata enää kontrolloida omaa rahankäyttöä vaan toimitaan impulsiivisesti. Kuukauden lopussa huomataan, että tili tuli, tili meni.
Esim. tässä artikkelissa käsitellään nuorten tuhlaamista. Aika monelle on tärkeää saavuttaa samat asiat kuin muillakin. Usein nuoriso on altis ottamaan mallia sellaisista ihmisistä, joiden he katsovat olevan jotenkin menestyneitä. Siinä saattaa puuttua myös ymmärrys siitä, mikä itselle on kohtuullista ja oikeasti merkityksellistä. Sama pätee myös työelämän saavutuksiin. Kun joku tuttu on saanut vakiviran, niin sellainen on pakko saada itsekin. Vaikka oikeasti: EI TARTTE! Onni on kuitenkin ihmisille todella usein suhteellista, mikä on tavallaan surullista. Ei nykynuori oikeasti koskaan saavuta keskimäärin sitä elintasoa, mitä nykyiset eläkeläiset. Se ajatus pitää vain hyväksyä. Samalla siinä voi kasvaa ihmisenä. Pääoma ei ole ainoastaan materiaalista vaan myös henkistä. Oikeastihan henkisen pääoman kasvattaminen ei vaadi hulppeita materiaalisia puitteitä. Usein kuitenkin hyväosaisilla on enemmän voimavaroja keskittyä kasvattamaan molempia. Pääoman karttumisessa on vähän sama suunta kuin tuhlailussakin. Se vain kasvaa.
Mistä helvetistä tämä ajattelu oikein kumpuaa että tuloerot "pitää vaan hyväksyä"? :D
Eikö ole aika selvää, että varallisuus ja tulot kasvavat, kun kokemusta ja ikää tulee lisää? Käsittääkseni näin on aika monessa maailman maassa. Ei asia sitten tietysti, pitääkö se hyväksyä. Toisaalta voi ajatella niinkin, että tietyt ikäluokat ovat eläneet hyvin säästeliäästi. Tottakai heillä on silloin niitä sijoitusasuntoja ja kesämökkejä, kun ei ole tehty kahta ulkomaanmatkaa vuodessa ja käytetty rahaa luksusteluun. Nuorien tulee ymmärtää, ettei kaikki ole tullut hopeatarjottimella, vaikka työtilanne ym. ovatkin olleet suurilla ikäluokilla erilaiset. Esim. oma isoäitini kävi koko ikänsä pienipalkkaisessa työssä. Hänellä on kuitekin juuri ne kaksi omakotitaloa, kaksi sijoitusasuntoa ja kaksi kesämökkiä. Ei autoa. Ei vamasti ole käynyt kahta kertaa enemmän elämässään ravintolassa. Ulkomailla varmasti 2 kertaa. Ruokavalio koostunut lähinnä omalta pelloilta kuokituista perunoista ja lihasoossista.
Elämä on paljon myös valintoja, vaikka monien mielestä tuo elintaso ei ole nykyään edes köyhille sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista.
Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.
Ikävintä tämän sukupolven tilanteessa on se, että tulevaisuus ei näytä yhtään ruusuisemmalta. Teidän maksettavaksenne tulee suurten, eläköityvien sukupolvien ylläpitäminen. Kukaan ei puhu siitä, että eläkkeitä olisi leikattava sassiin. (En tarkoita kansaneläkettä vaan niitä yli 2000 euron eläkkeitä.) Myykööt kesämökkinsä ja loma-osakkeensa Espanjassa ja Levillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan kaksi tutkintoa ilman, että opit tai verkostoiduit sen vertaa, että saisit työn jolla voi ostaa asunnon? Kontulan yksiöön tarvitsee muutaman tonnin omaa rahaa, joten eiköhän sen voi säästää, vaikka ei mikään investointipankkiiri olisikaan.
Jos työmarkkinoilla et pärjää (kahdesta maisterista huolimatta, nyt katse peiliin!), niin tartu kulupuoleen ja muuta halvempaan kämppään tai heitä auto pois. Vuoden päästä saat sen unelmien täyttymyksen, eli omistusasunnon.
En ole Kontulaan muuttamassa, ja autoa tarvitsen töihin. Ja olen tehnyt töitä, satoja tunteja palkattomia ylitöitä vuodessa mutta ei omalla työpaikallani kukaan saanut palkankorotuksia, kunhan osakkaat itkivät että joutuvat joustamaan osingoistaan. Vaihdoin työtä ja tulin huijatuksi, sain koeajan viimeisenä päivänä potkut yrityksen taloudellisen tilanteen takia. Näin on käynyt muutamalle ystävällenikin. Tämä kuitenkin aiheutti uraani notkahduksen. Kun miehen kanssa kysyimme asuntolainaa, kaikki pankit eivät sitä olisi myöntäneet meille edes yhdessä, koska takaajia tai vakuuksia ei ole ja asumiskulut pääkaupunkiseudulla olisivat ylittäneet kaikki stressitestirajat. Niin ne nytkin ylittävät. Ja köyhyys haittasi verkostoitumista jo opintoaikoina, koska en voinut matkustaa ja juhlia muiden mukana vaan tein töitä ja opiskelin. olen myös huomannut, että alallani miehet pääsevät töihin suhteilla, naisilla on paljon vaikeampaa. Jotkut onnistuvat, minä en.
Lopetin lukemasta ensimmäiseen lauseeseen. Jos asenne on se, että vain paras ja fiinein on kyllin hyvää, niin emme voi auttaa. Kaikki eivät voi asua Ullanlinnassa, vaikka taloustilanne olisi mikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan kaksi tutkintoa ilman, että opit tai verkostoiduit sen vertaa, että saisit työn jolla voi ostaa asunnon? Kontulan yksiöön tarvitsee muutaman tonnin omaa rahaa, joten eiköhän sen voi säästää, vaikka ei mikään investointipankkiiri olisikaan.
Jos työmarkkinoilla et pärjää (kahdesta maisterista huolimatta, nyt katse peiliin!), niin tartu kulupuoleen ja muuta halvempaan kämppään tai heitä auto pois. Vuoden päästä saat sen unelmien täyttymyksen, eli omistusasunnon.
En ole Kontulaan muuttamassa, ja autoa tarvitsen töihin. Ja olen tehnyt töitä, satoja tunteja palkattomia ylitöitä vuodessa mutta ei omalla työpaikallani kukaan saanut palkankorotuksia, kunhan osakkaat itkivät että joutuvat joustamaan osingoistaan. Vaihdoin työtä ja tulin huijatuksi, sain koeajan viimeisenä päivänä potkut yrityksen taloudellisen tilanteen takia. Näin on käynyt muutamalle ystävällenikin. Tämä kuitenkin aiheutti uraani notkahduksen. Kun miehen kanssa kysyimme asuntolainaa, kaikki pankit eivät sitä olisi myöntäneet meille edes yhdessä, koska takaajia tai vakuuksia ei ole ja asumiskulut pääkaupunkiseudulla olisivat ylittäneet kaikki stressitestirajat. Niin ne nytkin ylittävät. Ja köyhyys haittasi verkostoitumista jo opintoaikoina, koska en voinut matkustaa ja juhlia muiden mukana vaan tein töitä ja opiskelin. olen myös huomannut, että alallani miehet pääsevät töihin suhteilla, naisilla on paljon vaikeampaa. Jotkut onnistuvat, minä en.
Ymmärräthän kuitenkin, että se on myös oma valintasi, ettet muuta sinne Kontulaan? Omistusasunto ei ole mikään subjektiivinen oikeus, johon jokin tietty koulutus oikeuttaa. Ihmisellä ei ole subjektiivista oikeutta asua Ullanlinnassa tai edes missään keskiluokan lähiössä, vaikka olisikin maisteri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan kaksi tutkintoa ilman, että opit tai verkostoiduit sen vertaa, että saisit työn jolla voi ostaa asunnon? Kontulan yksiöön tarvitsee muutaman tonnin omaa rahaa, joten eiköhän sen voi säästää, vaikka ei mikään investointipankkiiri olisikaan.
Jos työmarkkinoilla et pärjää (kahdesta maisterista huolimatta, nyt katse peiliin!), niin tartu kulupuoleen ja muuta halvempaan kämppään tai heitä auto pois. Vuoden päästä saat sen unelmien täyttymyksen, eli omistusasunnon.
En ole Kontulaan muuttamassa, ja autoa tarvitsen töihin. Ja olen tehnyt töitä, satoja tunteja palkattomia ylitöitä vuodessa mutta ei omalla työpaikallani kukaan saanut palkankorotuksia, kunhan osakkaat itkivät että joutuvat joustamaan osingoistaan. Vaihdoin työtä ja tulin huijatuksi, sain koeajan viimeisenä päivänä potkut yrityksen taloudellisen tilanteen takia. Näin on käynyt muutamalle ystävällenikin. Tämä kuitenkin aiheutti uraani notkahduksen. Kun miehen kanssa kysyimme asuntolainaa, kaikki pankit eivät sitä olisi myöntäneet meille edes yhdessä, koska takaajia tai vakuuksia ei ole ja asumiskulut pääkaupunkiseudulla olisivat ylittäneet kaikki stressitestirajat. Niin ne nytkin ylittävät. Ja köyhyys haittasi verkostoitumista jo opintoaikoina, koska en voinut matkustaa ja juhlia muiden mukana vaan tein töitä ja opiskelin. olen myös huomannut, että alallani miehet pääsevät töihin suhteilla, naisilla on paljon vaikeampaa. Jotkut onnistuvat, minä en.
Lopeta nyt tuo selittely! Kullilla muka päästään töihin tuosta vaan, keskiviikkoillan juhliin et ikinä muka ehtinyt, edullisempi asunto ei tietenkään kelpaa jostain syystä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä on ihan tutkittu asia, että tämän päivät 30-vuotiaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin vanhempansa. Esimerkiksi minä, kaksoismaisteri, asun vuokralla eikä minulla näillä näkymin tule olemaan koska varaa omaan asuntoon koska ei ole ketään takaajia eikä vakuuksia. Vuokra on suuri ja asun Helsingissä. Lomalla en käy koskaan, istun lomat kotona ja yritän olla halvasti. Auto on 18 vuotta vanha, uuteen ei ole varaa. Kun erosin avomiehestäni, jouduin ottamaan kulutusluottoa isolla korolla jotta sain maksettua vuokravakuuden ja muutaman huonekalun ja astiat, kattilat ym.
Vanhempani ovat kouluttamattomia, isä peruskoulun käynyt, äidillä sihteeritutkinto. Ovat asuneet omistusasunnossa jo kauan, avioitumisestaan lähtien. Yhden kesän säästivät paljon jolla saivat kasaan käsirahan. He matkustelivat 80-luvulla paljon, asuivat onistusasunnossa, äitini pysty olemaan jopa kotiäitinä. Oli uusia vaatteita ym.
Minulle ovat sanoneet että mikset pyydä palkankorotusta että niin hänkin pyysi ja sai kun oli lapsi tulossa. Isovanhemmat ihmettelevät miksen osta omistusasuntoa. Kun minähän olen koulutettu. Joo olen, mutta elintasoni on huonompi kuin kouluttamattomille vanhemmillani aikoinaan. Kaikki on kallistunut, mutta työt epävarmoja ja nekin mitä on, ei ole hyvinpalkattuja. Olen opiskellut, asunut vanhempieni nurkissa koska varaa muuhun ei ole ollut jne. En pystyisi olemaan äitiyslomalla koska en selviytyisi vuokrasta. Tietyllä tapaa tilanne tuntuu toivottomalta, eikä parempaa tulevaisuutta näy.
Miten ihmeessä olet onnistunut saamaan kaksi tutkintoa ilman, että opit tai verkostoiduit sen vertaa, että saisit työn jolla voi ostaa asunnon? Kontulan yksiöön tarvitsee muutaman tonnin omaa rahaa, joten eiköhän sen voi säästää, vaikka ei mikään investointipankkiiri olisikaan.
Jos työmarkkinoilla et pärjää (kahdesta maisterista huolimatta, nyt katse peiliin!), niin tartu kulupuoleen ja muuta halvempaan kämppään tai heitä auto pois. Vuoden päästä saat sen unelmien täyttymyksen, eli omistusasunnon.
En ole Kontulaan muuttamassa, ja autoa tarvitsen töihin. Ja olen tehnyt töitä, satoja tunteja palkattomia ylitöitä vuodessa mutta ei omalla työpaikallani kukaan saanut palkankorotuksia, kunhan osakkaat itkivät että joutuvat joustamaan osingoistaan. Vaihdoin työtä ja tulin huijatuksi, sain koeajan viimeisenä päivänä potkut yrityksen taloudellisen tilanteen takia. Näin on käynyt muutamalle ystävällenikin. Tämä kuitenkin aiheutti uraani notkahduksen. Kun miehen kanssa kysyimme asuntolainaa, kaikki pankit eivät sitä olisi myöntäneet meille edes yhdessä, koska takaajia tai vakuuksia ei ole ja asumiskulut pääkaupunkiseudulla olisivat ylittäneet kaikki stressitestirajat. Niin ne nytkin ylittävät. Ja köyhyys haittasi verkostoitumista jo opintoaikoina, koska en voinut matkustaa ja juhlia muiden mukana vaan tein töitä ja opiskelin. olen myös huomannut, että alallani miehet pääsevät töihin suhteilla, naisilla on paljon vaikeampaa. Jotkut onnistuvat, minä en.
Ymmärräthän kuitenkin, että se on myös oma valintasi, ettet muuta sinne Kontulaan? Omistusasunto ei ole mikään subjektiivinen oikeus, johon jokin tietty koulutus oikeuttaa. Ihmisellä ei ole subjektiivista oikeutta asua Ullanlinnassa tai edes missään keskiluokan lähiössä, vaikka olisikin maisteri.
Miksi omistusasunto ei voisi olla ihmisoikeus? Jokaisen täytyy asua jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enää koulutuksesta ei ole välttämättä mitään konkreettista hyötyä, moni akateeminen joutuu olemaan työttömänä tai matalapalkkaduunissa. 30-40 vuotta oli ihan eri meininki, töihin pääsi helposti kunhan ei ollut umpijuoppo tai -nisti. Tulevaisuus näyttää todella epävarmalta monen nuoren silmissä, ennen vanhaan omaisuuden haaliminen oli paljon turvatumpaa kuin nykyään.
Niin no tämä on myös ongelma, että nähdään koulutuskin samojen antiikkisten lasien läpi kuin työelämä. Kaiken koulutuksen pitäisi muka johtaa johonkin tiettyyn työpaikkaan yksityisessä omistuksessa olevassa yrityksessä. Juuri tämän takiahan oikeisto haluaa leikata koulutuksesta ja halveksuu oppineisuutta. Ei haluta että yhteiskunta hyppää rattaille ja alkaa määrittää kehitystä vaan kaikkien ihmisten tulisi työskennellä pääomien keskittymisen puolesta siellä missä yksityinen sektori haluaa.
Kyllä koulutuksella tulisi olla jonkinlainen yhteiskuntaa hyödyttävä päämäärä. Eri asia jos ihminen maksaisi yliopisto-opintonsa itse, veronmaksajilla on oikeus vaatia rahoilleen vastinetta niin kauan kuin yliopistoissa ei ole kaikille pakollisia lukukausimaksuja. Julkkarin akateemisia varten räätälöityjä virkakyöstien ja -kyllikkien suojatyöpaikkoja ei tarvita oikeasti yhtään mihinkään, viinerien mussuttaminen ja netissä surffailu päivästä toiseen eivät tuo lisäarvoa yhteiskunnalle.
Älä viitti. Ja se, että koulutuksella olisi joku yhteiskuntaa hyödyttävä päämäärä on aina vaarallinen tie. Koska me ei voida tietää mikä yhteiskuntaa hyödyttää esimerkiks kolmenkymmenen vuoden päästä. Se voi olla koodaaminen, tai se voi olla kulttuuriosaaminen, tai se voi olla vaikka joku toistaiseksi aivan käsittämättömältä vaikuttava biologian alahaara.
Ja huom. ihan tietoisesti otin omaan esimerkkiini it-alan, humanistisen alan ja luonnontieteellisen alan esimerkit.
Mä olen tätä miettinyt useammankin kerran viime aikoina. Siis että mitä tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan. Mitä tapahtuu sitten, kun matkustelu ja tavara ei olekaan enää cool? Sosiaalinen media bloggaajat etunenässä kertovat meille, millaista hyvän elämän kuuluu olla. Nuoret pitävät näitä esikuvinaan ja kun tavallinen siivoojakin on saanut säästettyä rahaa käytettyyn Luis Vuittonin laukkuun, niin onko ne laukut enää bloggaajien mielestä cool? Entäpä, jos nämä "edelläkävijät" alkavatkin panostaa kulttuuriin? Onkin cool käydä elokuvien ensi-illoissa, taidenäyttelyissä, teattereissa ja konserteissa? Ei voi tietää.
Toivoisin, että nämä edelläkävijät panostaisivat ompelijan/räätälin tekemiin vaatteisiin, yksilöllisiin puusepän tekemiin huonekaluihin, teettäisivät sepällä komeita portteija hienoihin taloihinsa yms. Joku ruma ja kallis laukku osoittaa huonoa makua ei mitään muuta.
Vaikka tässäkin keskustelussa korostuu se, etteivät vanhemmat käsitä nuorten tilannetta, niin kyllä asia oikeasti menee myös vähän toisinpäin.
Kyllähän vaikkapa internetistä selviää hyvin, että nuorison kulutustottumukset eroavat vaikkapa neljäkymmentä vuotta sitten syntyneiden tottumuksista. Blogeissa esitellään luksustuotteita, matkustelua, kodin sisustusta, kaupunkielämää, kuten ulkoruokailut, kulttuuririennot jne. Ja sen esittelijänä eivät ole pelkästään hyväosaiset/rikastuneet vaan useimmiten nuo ihmiset ovat sitä tuiki tavallista suomalaista alempaa keskiluokkaa. Kyllähän säästäminen lähtee siitä, että menoja ei ole yleensä säännöllisiä (vuokra, sähkö/vesilasku ja kuukauden ruokakulut+välttämättömät: liikkuminen, lääkekulut jne) enempää. Kun kulutustaso nousee, niin se saa ikään kuin yliotteen. Ei osata enää kontrolloida omaa rahankäyttöä vaan toimitaan impulsiivisesti. Kuukauden lopussa huomataan, että tili tuli, tili meni.
Esim. tässä artikkelissa käsitellään nuorten tuhlaamista. Aika monelle on tärkeää saavuttaa samat asiat kuin muillakin. Usein nuoriso on altis ottamaan mallia sellaisista ihmisistä, joiden he katsovat olevan jotenkin menestyneitä. Siinä saattaa puuttua myös ymmärrys siitä, mikä itselle on kohtuullista ja oikeasti merkityksellistä. Sama pätee myös työelämän saavutuksiin. Kun joku tuttu on saanut vakiviran, niin sellainen on pakko saada itsekin. Vaikka oikeasti: EI TARTTE! Onni on kuitenkin ihmisille todella usein suhteellista, mikä on tavallaan surullista. Ei nykynuori oikeasti koskaan saavuta keskimäärin sitä elintasoa, mitä nykyiset eläkeläiset. Se ajatus pitää vain hyväksyä. Samalla siinä voi kasvaa ihmisenä. Pääoma ei ole ainoastaan materiaalista vaan myös henkistä. Oikeastihan henkisen pääoman kasvattaminen ei vaadi hulppeita materiaalisia puitteitä. Usein kuitenkin hyväosaisilla on enemmän voimavaroja keskittyä kasvattamaan molempia. Pääoman karttumisessa on vähän sama suunta kuin tuhlailussakin. Se vain kasvaa.
http://www.hs.fi/raha/a1408079478299