Fuerman: älä keskustele kasvatuksen erimielisyydestä lapsen kuullen, kun lapsella on kaksi kotia. Miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ihan ymmärrä.

Tai ymmärrän, että vanhempien olisi hyvä löytää yhteinen linja. Ymmärrän, että riitely on pahasta, ja se saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä.

Mutta jos fakta on se, että vanhemmat eivät pysty neuvotteluista huolimattakaan löytää yhteistä linjaa, niin kyllähän sen lapsi huomaa.

Keskustelu.

Isä: söimme suklaavanukasta lounaaksi

Äiti: minä en pidä, että lounas on tuollainen

Isä: meillä on tällainen lounas

Äiti: meille ei ikinä syödä noin

Tuossa vanhemmat keskustelevat kasvatuksen erilmielisyyksistä. Mikä siinä on haitallista lapselle?

Ap

Seuraavalla kerralla kun isä tarjoaa vanukasta, lapsi ei tiedä uskaltaako ottaa, vai suuttuuko äiti sen syömisestä hänelle. Lapsi joutuu ottamaan vastuuta, kun vanhemmilta ei tule selkeää ohjetta.

Pointti oli se että jos lapsi kokee että hänen tekemisensä aiheuttaa erimielisyyksiä, hän joutuu ottamaan sen päätösvastuun tekemisistään, mikä oikeasti kuuluisi vielä vanhemmille. Ei 5-vuotiaan pitäisi joutua miettimään että tuleeko äidille paha mieli jos syö vanukkaan ja tuleeko isälle paha mieli jos en syö, ja kumman mielen nyt pahoitan.

Ok, tämän tajuan. Lapsi pelkää vanhempaansa.

Ap

Minä en ole koko aikana ajatellut noin pientä lasta, vaan ehkä 10- vuotiasta. Ymmärrän juu tuon pienen lapsen kohdalla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ihan ymmärrä.

Tai ymmärrän, että vanhempien olisi hyvä löytää yhteinen linja. Ymmärrän, että riitely on pahasta, ja se saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä.

Mutta jos fakta on se, että vanhemmat eivät pysty neuvotteluista huolimattakaan löytää yhteistä linjaa, niin kyllähän sen lapsi huomaa.

Keskustelu.

Isä: söimme suklaavanukasta lounaaksi

Äiti: minä en pidä, että lounas on tuollainen

Isä: meillä on tällainen lounas

Äiti: meille ei ikinä syödä noin

Tuossa vanhemmat keskustelevat kasvatuksen erilmielisyyksistä. Mikä siinä on haitallista lapselle?

Ap

Seuraavalla kerralla kun isä tarjoaa vanukasta, lapsi ei tiedä uskaltaako ottaa, vai suuttuuko äiti sen syömisestä hänelle. Lapsi joutuu ottamaan vastuuta, kun vanhemmilta ei tule selkeää ohjetta.

Pointti oli se että jos lapsi kokee että hänen tekemisensä aiheuttaa erimielisyyksiä, hän joutuu ottamaan sen päätösvastuun tekemisistään, mikä oikeasti kuuluisi vielä vanhemmille. Ei 5-vuotiaan pitäisi joutua miettimään että tuleeko äidille paha mieli jos syö vanukkaan ja tuleeko isälle paha mieli jos en syö, ja kumman mielen nyt pahoitan.

Ok, tämän tajuan. Lapsi pelkää vanhempaansa.

Ap

Minä en ole koko aikana ajatellut noin pientä lasta, vaan ehkä 10- vuotiasta. Ymmärrän juu tuon pienen lapsen kohdalla.

Ap

Ap jatkaa

Minkäköhän ikäinen pystyy jäsentämään sen niin, että äidin kotona ei syödä vanukkaita, isän kotona syödään? Eli on kaksi eri hiekkalaatikkoa, ja molemmissa eri säännöt. Ihan luvalla eri säännöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ihan ymmärrä.

Tai ymmärrän, että vanhempien olisi hyvä löytää yhteinen linja. Ymmärrän, että riitely on pahasta, ja se saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä.

Mutta jos fakta on se, että vanhemmat eivät pysty neuvotteluista huolimattakaan löytää yhteistä linjaa, niin kyllähän sen lapsi huomaa.

Keskustelu.

Isä: söimme suklaavanukasta lounaaksi

Äiti: minä en pidä, että lounas on tuollainen

Isä: meillä on tällainen lounas

Äiti: meille ei ikinä syödä noin

Tuossa vanhemmat keskustelevat kasvatuksen erilmielisyyksistä. Mikä siinä on haitallista lapselle?

Ap

Äidin pitäisi sanoa vain että aha.

Jos haluaa keskustella asiasta, voi laittaa meilin tai soittaa, kun lapsi ei ole paikalla.

Hmm... Kun lapsi pyytää äidin luona vanukasta ja äiti kieltäytyy, ja lapsi kysyy miksi - niin eikö mielestäsi äiti saa sanoa omaa mielipidettään? Vai myöhmmin saa, mutta ei isän läsnäollessa?

Ap

Lapselle on huomattavasti enemmän haittaa siitä mäkättävästä äidistä kuin satunnaisesta suklaavanukkaasta.

Äiti voi ottaa lapsen mukaan suunnittelemaan ruokalistoja ja laittamaan ruokaa.

Ja mistä sen suklaavanukkaan antaa, jos sellaisia ei osta. Eli lapselle voi sanoa, että "ei meillä ole".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ihan ymmärrä.

Tai ymmärrän, että vanhempien olisi hyvä löytää yhteinen linja. Ymmärrän, että riitely on pahasta, ja se saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä.

Mutta jos fakta on se, että vanhemmat eivät pysty neuvotteluista huolimattakaan löytää yhteistä linjaa, niin kyllähän sen lapsi huomaa.

Keskustelu.

Isä: söimme suklaavanukasta lounaaksi

Äiti: minä en pidä, että lounas on tuollainen

Isä: meillä on tällainen lounas

Äiti: meille ei ikinä syödä noin

Tuossa vanhemmat keskustelevat kasvatuksen erilmielisyyksistä. Mikä siinä on haitallista lapselle?

Ap

Seuraavalla kerralla kun isä tarjoaa vanukasta, lapsi ei tiedä uskaltaako ottaa, vai suuttuuko äiti sen syömisestä hänelle. Lapsi joutuu ottamaan vastuuta, kun vanhemmilta ei tule selkeää ohjetta.

Pointti oli se että jos lapsi kokee että hänen tekemisensä aiheuttaa erimielisyyksiä, hän joutuu ottamaan sen päätösvastuun tekemisistään, mikä oikeasti kuuluisi vielä vanhemmille. Ei 5-vuotiaan pitäisi joutua miettimään että tuleeko äidille paha mieli jos syö vanukkaan ja tuleeko isälle paha mieli jos en syö, ja kumman mielen nyt pahoitan.

Ok, tämän tajuan. Lapsi pelkää vanhempaansa.

Ap

Minä en ole koko aikana ajatellut noin pientä lasta, vaan ehkä 10- vuotiasta. Ymmärrän juu tuon pienen lapsen kohdalla.

Ap

Ap jatkaa

Minkäköhän ikäinen pystyy jäsentämään sen niin, että äidin kotona ei syödä vanukkaita, isän kotona syödään? Eli on kaksi eri hiekkalaatikkoa, ja molemmissa eri säännöt. Ihan luvalla eri säännöt.

Aika pienikin lapsi, kunhan vanhemmat ovat yksimielisiä siitä, että eri kodeissa on eri säännöt. Mun lapsillani on ihan alusta lähtien ollut kotona eri säännöt kuin mummolassa, mutta koska se on sekä vanhempien että  isovanhempien hyväksymä järjestely, niin ei ole ollut asian suhteen mitään ongelmaa. 

Minun vanhempani erosivat, kun olin 4-vuotias, ja olen monet kerrat joutunut kuuntelemaan, kun vanhempani nälvivät toisiaan ja tapojaan kasvattaa. Se on todella inhottavaa. Mieluummin olisin halunnut olla kuulematta niitä asioita. Lapsesta ei ole kivaa, jos toinen vanhempi kritisoi toista.

Tilanne on lapselle todella stressaava. Jos on samaa mieltä äidin kanssa, pettää isin ja jos on samaa mieltä isin kanssa, pettää äidin. 

Lapsi ei haluaisi valita puolta tällaisissa tilanteissa, mutta jos joutuu kuuntelemaan erimielisyyksiä, alkavat lapsen aivot väkisinkin punnita mielipide-eroja ja tehdä valintoja kenen puolelle kääntyisi. Ja kun on toisen puolella, on toista vastaan.

Ja ihan sama sääntö koskee tilanteita joissa keskustellaan (yleensä arvostellaan) isovanhempia, opettajia, naapureita tai muita lapselle tärkeitä ihmisiä. Säästäkää lapsia kuulemasta kaikkea aikuisten väliseksi tarkoitettuja keskusteluja. Pliis.

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ihan ymmärrä.

Tai ymmärrän, että vanhempien olisi hyvä löytää yhteinen linja. Ymmärrän, että riitely on pahasta, ja se saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä.

Mutta jos fakta on se, että vanhemmat eivät pysty neuvotteluista huolimattakaan löytää yhteistä linjaa, niin kyllähän sen lapsi huomaa.

Keskustelu.

Isä: söimme suklaavanukasta lounaaksi

Äiti: minä en pidä, että lounas on tuollainen

Isä: meillä on tällainen lounas

Äiti: meille ei ikinä syödä noin

Tuossa vanhemmat keskustelevat kasvatuksen erilmielisyyksistä. Mikä siinä on haitallista lapselle?

Ap

Miksi keskustelu pitäisi käydä lapsen kuullen?

Jos ei muuta keskustelu pitkästyttää lapsen.

Ihan tiedoksi vaan että kymmenvuotias on jo siinä vaiheessa mättänyt kaksi vuotta eli ekan ja tokan luokan iltiksessä juuri tuollaisia aterioita joka hemmetin päivä.

Onko äiti yhtä tomerasti lähtenyt siellä taistoon?

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani erosivat, kun olin 4-vuotias, ja olen monet kerrat joutunut kuuntelemaan, kun vanhempani nälvivät toisiaan ja tapojaan kasvattaa. Se on todella inhottavaa. Mieluummin olisin halunnut olla kuulematta niitä asioita. Lapsesta ei ole kivaa, jos toinen vanhempi kritisoi toista.

Minä en puhukaan nälvimisestä tai kritisoimisesta. Vaan oman mielipiteen ilmaisusta lapsen kuullen.

Ap

Ajattelevan lapsen kanssa tätä on mahdoton välttää. Esimerkiksi silloin, kun lapsi kertoo että isän luona tehdään näin ja ihmettelee miksei meillä tehdä samalla tavalla. Ei siinä tilanteessa voi vaan sanoa, että isän luona on eri säännöt, vaan pitää nimenomaan perustella miksi meillä on ne säännöt mitkä on. Lapsen aliarviointia tuollaiset ohjeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään ihan ymmärrä.

Tai ymmärrän, että vanhempien olisi hyvä löytää yhteinen linja. Ymmärrän, että riitely on pahasta, ja se saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä.

Mutta jos fakta on se, että vanhemmat eivät pysty neuvotteluista huolimattakaan löytää yhteistä linjaa, niin kyllähän sen lapsi huomaa.

Keskustelu.

Isä: söimme suklaavanukasta lounaaksi

Äiti: minä en pidä, että lounas on tuollainen

Isä: meillä on tällainen lounas

Äiti: meille ei ikinä syödä noin

Tuossa vanhemmat keskustelevat kasvatuksen erilmielisyyksistä. Mikä siinä on haitallista lapselle?

Ap

Äidin pitäisi sanoa vain että aha.

Jos haluaa keskustella asiasta, voi laittaa meilin tai soittaa, kun lapsi ei ole paikalla.

Hmm... Kun lapsi pyytää äidin luona vanukasta ja äiti kieltäytyy, ja lapsi kysyy miksi - niin eikö mielestäsi äiti saa sanoa omaa mielipidettään? Vai myöhmmin saa, mutta ei isän läsnäollessa?

Ap

Äiti voi tietenkin sanoa isälle että ei pidä siitä että lapsi saa tämän luona syödä vanukasta, mutta mielestäni ei ole kovin järkevää sanoa sitä lapsen kuullen.

Lapselle äiti voi sanoa että hän ei anna lapsen syödä vanukasta, koska...

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on lapselle todella stressaava. Jos on samaa mieltä äidin kanssa, pettää isin ja jos on samaa mieltä isin kanssa, pettää äidin. 

Lapsi ei haluaisi valita puolta tällaisissa tilanteissa, mutta jos joutuu kuuntelemaan erimielisyyksiä, alkavat lapsen aivot väkisinkin punnita mielipide-eroja ja tehdä valintoja kenen puolelle kääntyisi. Ja kun on toisen puolella, on toista vastaan.

Ja ihan sama sääntö koskee tilanteita joissa keskustellaan (yleensä arvostellaan) isovanhempia, opettajia, naapureita tai muita lapselle tärkeitä ihmisiä. Säästäkää lapsia kuulemasta kaikkea aikuisten väliseksi tarkoitettuja keskusteluja. Pliis.

Ymmärrän, että lapsella ei ole kykyä tehdä tuota päätöstä, ketä uskoa. Ja ydinperheessä tämä varmasti aiheuttaa sisäisen ristiriidan, kun molemmat vanhemmat ovat samaa aikaa paikalla. Miten siis toimia?

Mutta eroperheessähän tavat liittyvät sijaintiin. Tässä talossa toimitaan näin ja tuossa noin. Koulussa tehdään näin, ja mummolassa noin.

Ja jälleen toistan itseäni: puhun keslustelusta ja oman mielipiteen ilmaisemisesta, en kritisoimisesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Iltiksessä on Furmanin ohjeet, kun lapsella on kaksi kotia. Yksi on ylläoleva sääntö. Miten niin ei lapsi saa kuulla, jos vanhemmat ovat eri mieltä?

Minusta hänen täytyy tietää. Kyllähän se ero kasvatuksessa näkyy arjessa. Lapsellehan pitää sanoittaa, että kyse on mielipide-eroista, äiti ja isä ovat eri mieltä näistä asioista, ei sen kummempaa. Ädin kotona noudatetaan äidin sääntöjä, isän kotona isän sääntöjä.

Jos lapselle ei sanoita näitä eroja, sittenhän pienessä päässä voi tapahtua vaikka mitä.

Mutta kun ne säännöt pitäisi olla samat kummallakin vanhemmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani erosivat, kun olin 4-vuotias, ja olen monet kerrat joutunut kuuntelemaan, kun vanhempani nälvivät toisiaan ja tapojaan kasvattaa. Se on todella inhottavaa. Mieluummin olisin halunnut olla kuulematta niitä asioita. Lapsesta ei ole kivaa, jos toinen vanhempi kritisoi toista.

Minä en puhukaan nälvimisestä tai kritisoimisesta. Vaan oman mielipiteen ilmaisusta lapsen kuullen.

Ap

Lapsi voi tulkita myös "mielipiteen ilmaisun" negatiiviseen sävyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on lapselle todella stressaava. Jos on samaa mieltä äidin kanssa, pettää isin ja jos on samaa mieltä isin kanssa, pettää äidin. 

Lapsi ei haluaisi valita puolta tällaisissa tilanteissa, mutta jos joutuu kuuntelemaan erimielisyyksiä, alkavat lapsen aivot väkisinkin punnita mielipide-eroja ja tehdä valintoja kenen puolelle kääntyisi. Ja kun on toisen puolella, on toista vastaan.

Ja ihan sama sääntö koskee tilanteita joissa keskustellaan (yleensä arvostellaan) isovanhempia, opettajia, naapureita tai muita lapselle tärkeitä ihmisiä. Säästäkää lapsia kuulemasta kaikkea aikuisten väliseksi tarkoitettuja keskusteluja. Pliis.

Ymmärrän, että lapsella ei ole kykyä tehdä tuota päätöstä, ketä uskoa. Ja ydinperheessä tämä varmasti aiheuttaa sisäisen ristiriidan, kun molemmat vanhemmat ovat samaa aikaa paikalla. Miten siis toimia?

Mutta eroperheessähän tavat liittyvät sijaintiin. Tässä talossa toimitaan näin ja tuossa noin. Koulussa tehdään näin, ja mummolassa noin.

Ja jälleen toistan itseäni: puhun keslustelusta ja oman mielipiteen ilmaisemisesta, en kritisoimisesta.

Ap

Miksi sitä keskustelua pitäisi käydä lapsen kuullen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iltiksessä on Furmanin ohjeet, kun lapsella on kaksi kotia. Yksi on ylläoleva sääntö. Miten niin ei lapsi saa kuulla, jos vanhemmat ovat eri mieltä?

Minusta hänen täytyy tietää. Kyllähän se ero kasvatuksessa näkyy arjessa. Lapsellehan pitää sanoittaa, että kyse on mielipide-eroista, äiti ja isä ovat eri mieltä näistä asioista, ei sen kummempaa. Ädin kotona noudatetaan äidin sääntöjä, isän kotona isän sääntöjä.

Jos lapselle ei sanoita näitä eroja, sittenhän pienessä päässä voi tapahtua vaikka mitä.

Mutta kun ne säännöt pitäisi olla samat kummallakin vanhemmalla.

Syystä että... ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani erosivat, kun olin 4-vuotias, ja olen monet kerrat joutunut kuuntelemaan, kun vanhempani nälvivät toisiaan ja tapojaan kasvattaa. Se on todella inhottavaa. Mieluummin olisin halunnut olla kuulematta niitä asioita. Lapsesta ei ole kivaa, jos toinen vanhempi kritisoi toista.

Minä en puhukaan nälvimisestä tai kritisoimisesta. Vaan oman mielipiteen ilmaisusta lapsen kuullen.

Ap

Myös minun vanhempani erosivat kun olin tuon ikäinen. Yksi vanhemmista kertoi usein ja pyytämättä mielipiteensä toisen vanhemman tekemisistä, joskaan aiheena ei ollut minun kasvatukseni. Lapsena se oli hyvin ahdistavaa, kun piti yrittää olla samaa mieltä molempien kanssa, eli yhtä aikaa hyväksyä moitteet ja puolustaa moitittua vanhempaa. Olin vain hiljaa ja toivoin että puheet kääntyisivät johonkin muuhun aiheeseen, mutta ne tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani erosivat, kun olin 4-vuotias, ja olen monet kerrat joutunut kuuntelemaan, kun vanhempani nälvivät toisiaan ja tapojaan kasvattaa. Se on todella inhottavaa. Mieluummin olisin halunnut olla kuulematta niitä asioita. Lapsesta ei ole kivaa, jos toinen vanhempi kritisoi toista.

Minä en puhukaan nälvimisestä tai kritisoimisesta. Vaan oman mielipiteen ilmaisusta lapsen kuullen.

Ap

Mielipiteistä harvoin edes kannattaa keskustella. Sinä voit toki ilmaista oman mielipiteesi lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iltiksessä on Furmanin ohjeet, kun lapsella on kaksi kotia. Yksi on ylläoleva sääntö. Miten niin ei lapsi saa kuulla, jos vanhemmat ovat eri mieltä?

Minusta hänen täytyy tietää. Kyllähän se ero kasvatuksessa näkyy arjessa. Lapsellehan pitää sanoittaa, että kyse on mielipide-eroista, äiti ja isä ovat eri mieltä näistä asioista, ei sen kummempaa. Ädin kotona noudatetaan äidin sääntöjä, isän kotona isän sääntöjä.

Jos lapselle ei sanoita näitä eroja, sittenhän pienessä päässä voi tapahtua vaikka mitä.

Mutta kun ne säännöt pitäisi olla samat kummallakin vanhemmalla.

Minusta ei pitäisi vaan sääntöjen pitäisi olla samat kaikille paikalla oleville. Jos muut syövät lounaaksi suklaavanukasta, mutta tälle yhdelle annetaan kaalilaatikkoa, niin lapsi tuntee olevansa eriarvoinen tämän vanhemman perheessä.

Tärkeiden aikuisten eriävien mielipiteiden kuunteleminen on lapselle todella stressaavaa. Niin se vain on, jos mahdollista niin älkää kailottako mielipiteitänne ääneen lasten kuullen.