Joku kertomaan minulle, miksi minusta ei pidetä

Mahtavaa :) Kiitos. Laitan vkonloppuna mailia :)

BästFöreMeniJo kirjoitti:

Miten erilaisimmista asioista ihmiset toisiaan hylkivätkin, jos peruste on ääni :( Ymmärrän kyllä.

Ja jos hiljaa istuminen on uteliaisuutta, niin mitä on kyseleminen?

Minä yritän aina kysellä seurueeltani mm. töissä, mitä kuuluu ja miten elämä menee. Aina kaikki haluavat kuulla vain minusta. Johdattelen keskustelua heihin, en itseeni. Ja jos en halua toitottaa itsestäni, sitten ei keskustelu etene kuin väkisin.

Kehuin työkaverin mekkoa ja uutta työnkuvaa tänään. Yritin antaa empatiaa hänen erääseen tapahtumaansa liittyen. Silti koen, että minua ei jotenkin...ööh...kunnioiteta. Puheeni keskeytetään usein, minulta ei kysytä kuulumisia loman jälkeen, vaikka kaikilta muilta pöydässä kysytään jne. No, kysyn sitten muilta itse.

Joku siinä on, että olen persona no grata. Ei arvostusta, sitä perusmallia joka ihmiselle kai kuuluu :(

- Älä kysele miten toisten elämä menee. Kaikki eivät halua kertoa seurueen kuullen omista asioistaan. Se on tungettelevaa.

- Älä myöskään kerro kovin pikkutarkasti omasta elämästäsi. Kukaan ei jaksa kuunnella.

- Älä kerro juttuja, joissa ei ole mitään pointtia.

- Sellaiset "keskustelut" ovat umpitylsiä, kun joku pitää monologia joistain omista arjen pikkutapahtumista tai ihmisistä joita kukaan muu ei tunne.

- Parhaat työpaikan kahvipöytäkeskustelut ovat aidosti vuorovaikutteisia, aiheet esim. päivän uutisista tms. asioista.

BästFöreMeniJo kirjoitti:

Mahtavaa :) Kiitos. Laitan vkonloppuna mailia :)

Saatat yllättyä positiivisesti ;-). Kirjoita min osoite lapulle, pyydän ylläpitoa poistamaan sen, kun olet kuitannut tämän :-)

Kommentoija 42/jotain,

hyvää tekstiä. Itselleni jäi kuitenkin mieleen, että noista dont's -mikä olisi do's? Eli miten sitten toimia "sosiaalisesti oikein". With respect!

Oletko liian "älyllisesti läsnä", muttet tunnetasolla. Itse aiemmin kärsin siitä, että ihmiset jotenkin hyljeksivät minua. Tajusin, että ajattelen ja tulkitsen eri tilanteita jatkuvasti liikaa, mutten oikeasti ole tunteella ja aidosti läsnä muiden kanssa. Rupeson välittämästä mitä muut minusta ajattelevat, jolloin ihmiset yllättäen alkoivatkin jostain syystä pitämään minusta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole erityisemmin edes kavereita. Minulla on yksi teoria, miksi minusta ei pidetä: Minulla on ärsyttävä ääni. Sen lisäksi osa ei tykkää hiljaisuudestani, vaikka oikeasti vain kuuntelen, mitä toisilla on sanottavaa. Se joskus tulkitaan uteliaisuudeksi. En tiedä miksi. 

Oikeasti minulla on ollut muutama työkaveri, jotka vain tuppaantuvat seuraan ja sitten istuvat hiljaa tai no on sekin parempi, kuin se toinen vaihtoehto eli valittaminen.

Kommetoija 45;

taas hyvä pointti. Olen olevinani kokeillut tuosta. Ehkä väärin metodeiin.

Koko ajan tunnussarveni ovat koholla, josko joku ei pidäkään käytöksestäni. Kerran osastoni veti ns, perseet, ja seuraavana päivänä töissä (kyllä, ainoa kerta ja kaikkien pakko selvitä) olin ihan, että hastalavista. Se oli ainoa kerta kun koin, että muilla on edes mukavaa seurassani :D: Pienesssä krapulassa. Tosi säälittävää?

Saanko mäkin liittyä teiän s-posti klubiin? Olen 37 vuotta mäkin. Sinänsä kai mukav ja, puhelias nainen. Ihmiset suhtautuu yleensä muhun ihan positiivisesti. Mutta! Mua ei pyydä edes ne pitkäikäiset kaverit minnekään. Menevät vain yhdessä. Olo välillä hyvin yksinäinen. Enkä usko et kukaan osaa arvata et näin koen.

48:

tottakai :)  Laittelen omaakin mailiosoitetta tänne vielä, pysyhän kuulolla?

BästFöreMeniJo kirjoitti:

Kommentoija 42/jotain,

hyvää tekstiä. Itselleni jäi kuitenkin mieleen, että noista dont's -mikä olisi do's? Eli miten sitten toimia "sosiaalisesti oikein". With respect!

Aika jännä että joutuu opettamaan jollekulle, miten toimitaan sosiaalisesti oikein. Ja voiko sosiaalisuutta oppia vaikuttamatta epäaidolta? En tiedä.

Tässä mietteitäni:

Jotenkin minusta tuntuu, että yrität väkisin pakottaa ihmiset johonkin keskustelukaavaan, "mitä sulle kuuluu - mitä mulle kuuluu". Epäilen, että ainakin jotkut introvertit ihmiset kokevat sinut tungettelevana. Itse ainakin kokisin. Ja liiallinen miellyttämisenhalusi ja yrittämisesi haisee kauas.

Neuvoni on, että kuuntele aidosti, mikä toisen ihmisen mieltä liikuttaa. Mistä hän puhuu mielellään. Siitä voi pikkuisen kysäistäkin. Huomaa, että jokaisella ihmisellä on eri kiinnostuksenkohteet. Opettele "lukemaan" ihmisiä ja tilanteita.

Kannattaa myös pitää kirkkaana mielessä, että työpaikalla kaikki erilaiset ihmiset ovat tavallaan pakotettuina paikalla, eivätkä kemiat aina kohtaa, vaikka tekisi mitä.

Hei ap!

äitisi vaikutus näkyy siinä, että "etsit" hylkäämistä koko ajan. Yleensä me muut ihmiset olemme erilaisissa tilanteissa miettimättä, että voisikohan tuo tai tuo tutustua minuun tai ettei tuo näköjään ainakaan halua. Jos tulee juttua ja tutustumista jonkun kanssa, niin se vain tapahtuu suunnittelematta tai kerjäämättä. Sama kuin naiset, jotka etsivät sitä oikeaa kovasti - vastapuoli säikähtää ja perääntyy.

tsemppiä ja relaa!! :)

Vierailija kirjoitti:

Saanko mäkin liittyä teiän s-posti klubiin? Olen 37 vuotta mäkin. Sinänsä kai mukav ja, puhelias nainen. Ihmiset suhtautuu yleensä muhun ihan positiivisesti. Mutta! Mua ei pyydä edes ne pitkäikäiset kaverit minnekään. Menevät vain yhdessä. Olo välillä hyvin yksinäinen. Enkä usko et kukaan osaa arvata et näin koen.

Voit lähettää meiliä myös mun osoitteeseen. T. Se toinen N37

Minä kyllä uskaltaisin viereesi istua mutta juttelut saat aloittaa itse. Smalltalk ei ole parhaota taitojani mutta ketään en vieroksu ulkonäön perusteella.

No ensinnäkin se, että sulla on siis hyvä ja syvällinen parisuhde. Muutamia hyviä ystäviä ja ainakin yksi jopa 16 vuoden takaa. Hyvät välit perheeseen. Sinulla on vakituinen harrastus, jossa sinulla on oma tuttavapiiri. Olet töissä, jossa on myös koulutusta. Sinulla on kaikki perusasiat todella hyvin ja se varmasti näkyy myös olemuksessasi. Et ole se hermostunut yksinäinen tai ylirasittunut yksinhuoltaja, jotka voivat aidosti tarvita hieman ylimääräistä huomiota kahvitauoilla. Ja en sano tätä pahalla ketään kohtaan. Sinun tasapainoisuutesi varmaan paistaa sinusta eivätkä ihmiset ajattele, että sinä haluaisit kertoa asioistasi (olettavat että jaat asiasi omien parempien ystäviesi kanssa ja että sinulla on niin hyvä yksityiselämä että haluat pitää sen erillään työelämästä tai muusta kurssituksesta yms.). Sellaista kevyttä kahvihuonejutustelua puolestaan taas kaikki ohjailevat omista tarpeistaan, eli jos haluat kertoa lomastasi, niin aloitat vain kertomaan.

Ja niitä uusia ihmisiä saa ihan sillä, että on toistuvasti kiinnostunut sen asioista JA kertoo jotain yksityisempää itsestään, jotain mistä voidaan jatkaa keskustelua seuraavallakin kerralla. 

BästFöreMeniJo kirjoitti:

Olen itrovertti iän myötä, mutta kaipaan suunnattomasti seuraa. Siis ainakin ajoittain. Olen vain kyvytön näköjään sitä saamaan. Mieheni kanssa olemme niin paljon keskenämme, että tarvitsen ja toivon naisystäviä lisää.

Minussa elää ns. surullinen klowni; osaan viihdyttää, mutta jään lopulta yksin irroittamaan punanenääni.

Olen toki yksinhuoltajaisän tytär ja ajattelen todella eri lailla monesta asiasta kuin naiset yleensä. Puhun mieluiten syvällisiä kahden kesken enkä oikein pui toisten elämän käänteitä tai vaateostoksia. Niitäkin kyllä osaan, mutta syvemmälle olisi tarve.

I suck.

Mäkin puhun mieluiten syvällisesti kahden kesken enkä välitä vaateostoksista juttelusta. Ihan kivalta vaikutat, ärsyttää lähinnä kuvitelmasi ns. normaalista naisesta.

Jos sie vaan olet introvertti? Sosiaalisessa tilanteessa esität aktiivista, joka muille näkyy outona.