Koukussa leikkimiseen

Minä leikin 18-vuotiaana säännöllisesti pehmoleluilla. Useimmiten leikki oli esim. asunnon sisustusta kaapin hyllyille tai pahvilaatikkoon ja rikkinäisistä sukista tein vaatteita pienimmille pehmoille.

Tämä jatkuu osittain nykyäänkin. Leikki vain on useimmiten pelkästään pääni sisällä ja minulla on laaja mielikuvitusmaailma jonka hahmot elävät omaa elämäänsä välillä jopa niin että en tietoisesti ohjaa tapahtumia. Enemmänkin seuraan vierestä.

Koen vahvasti että kyseessä on halu olla välillä joku muu (joka ei ole kiinni nykymaailman oravanpyörässä...) ja varsinkin nukkumaan mennessäni usein leikin olevani eri ihminen eri aikakaudella. Viihdytän itseäni mielikuvituksella usein myös työpäivän aikana.

En pidä itseäni epänormaalina, päinvastoin koen hyvän mielikuvitukseni rikkautena. Tämä kyllä on minussa sellainen yksityinen puoli josta en yleensä juuri muille puhu :)

N31

Oman lapsen myötä löysin leikin taas. Voi kyllä on ihanaa rakennella hiekkalinnoja ja sisustaa nukkekotia ja tehdä legoista taloja.

Kaikkea hyvää elämääsi ap.

ehkä ikävöit aikoja kun olit pieni ja leikit ja elämä oli huoletonta ja sen leikin avulla pääset taas hetkeksi siihen maailmaan :)

Vierailija kirjoitti:

Minä leikin 18-vuotiaana säännöllisesti pehmoleluilla. Useimmiten leikki oli esim. asunnon sisustusta kaapin hyllyille tai pahvilaatikkoon ja rikkinäisistä sukista tein vaatteita pienimmille pehmoille.

Tämä jatkuu osittain nykyäänkin. Leikki vain on useimmiten pelkästään pääni sisällä ja minulla on laaja mielikuvitusmaailma jonka hahmot elävät omaa elämäänsä välillä jopa niin että en tietoisesti ohjaa tapahtumia. Enemmänkin seuraan vierestä.

Koen vahvasti että kyseessä on halu olla välillä joku muu (joka ei ole kiinni nykymaailman oravanpyörässä...) ja varsinkin nukkumaan mennessäni usein leikin olevani eri ihminen eri aikakaudella. Viihdytän itseäni mielikuvituksella usein myös työpäivän aikana.

En pidä itseäni epänormaalina, päinvastoin koen hyvän mielikuvitukseni rikkautena. Tämä kyllä on minussa sellainen yksityinen puoli josta en yleensä juuri muille puhu :)

N31

Mä teen kanssa tuota ajatusjuttua :) Ja kyllä se pokemonleikkikin vie aika tehokkaasti pois arjesta takaisin sinne lapsuuden huolettomiin aikoihin. Siinä on vielä se että kun saa puhua niitten hahmojen äänillä nii siihen pystyy eläytymää vielä paremmin :) Kiva että te muutkin kerrotte omia muka outoja tapoja, mukava lukea

Vierailija kirjoitti:

ehkä ikävöit aikoja kun olit pieni ja leikit ja elämä oli huoletonta ja sen leikin avulla pääset taas hetkeksi siihen maailmaan :)

Näin mäki luulen :) Kyllä mä kaipaan mun lapsuutta ja leikkiessä pystyn uppoutumaa tosi syvälle lapsen maailmaan .

-ap

Vierailija kirjoitti:

Oman lapsen myötä löysin leikin taas. Voi kyllä on ihanaa rakennella hiekkalinnoja ja sisustaa nukkekotia ja tehdä legoista taloja.

Kaikkea hyvää elämääsi ap.

Ihanaa lukea että muilla on samoja fiiliksiä :) kaikkea hyvää sullekin

-ap

kyllä mä simssit ja cosplayt ymmärrän, mutta että kaksi nuorta naista konttaa lattialla jotkut pokemon-lelut hyppysissään? Eh...

Hienoa että suomalaiset leikkivät! Nuo pari negailiaakii voisivat kokeilla, ei kaiken tarvii olla aina niin vakavaa

Pelaan videopelejä vieläkin, vaikka olen jo aikuinen. Moni voi ajatella sen olevan lapsellista, mutta ei mua kiinnosta muiden mielipiteet. Tee mikä tekee sut onnelliseksi ja älä välitä muiden mielipiteistä! Ei leikkimisessä ole mitään väärää ja jos joku väittää niin, niin sen päässä on vikaa.

Mene ap päiväkotiin töihin, voisit tykätä. :)

Vierailija kirjoitti:

Pelaan videopelejä vieläkin, vaikka olen jo aikuinen. Moni voi ajatella sen olevan lapsellista, mutta ei mua kiinnosta muiden mielipiteet. Tee mikä tekee sut onnelliseksi ja älä välitä muiden mielipiteistä! Ei leikkimisessä ole mitään väärää ja jos joku väittää niin, niin sen päässä on vikaa.

Tahdon vielä lisätä, että tykkään leikkiä legoilla. En itse omista, mutta jos oon kaverin luona jolla on lapsia, legot lattialla ja mulla on tylsää, niin saatan alkaa rakentamaan niiden lapsien kanssa jotakin. En tosin ole lapsi-ihminen ja mielelläni leikkisin niillä legoilla yksin. En kuitenkaan halua leikkiä niillä niin paljoa, että vaivautuisin itselleni ostamaan.

Leikki on lapselle tärkeä tapa käsitellä omia tunteita, ja monesti käy niin, ettei lapsuuden jälkeen kehity tilalle enää toista yhtä hyvää tapaa. Pidä siis kiinni leikkimisestä niin kauan kuin se tuntuu luontevalta. Hienoa myös, että sinulla on samanhenkinen ystävä :>

Aloittaja, koetko että lapsuutesi loppui liian aikaisin, ja yrität nyt paikata sitä aukkoa leikkimällä? En tarkoita mitään pahaa, olen vain kiinnostunut tästä ilmiöstä, eikä sinun ole tietenkään pakko vastata.

Mun on tosi vaikea leikkiä lasteni kanssa. Jotenkin en millään jaksaisi leskittyä siihen. Ajatis harhailee, mutta pitäisi koko ajan pysuä juonessa mukana ja elää sitä leikkiä. Se on tosi uuvuttavaa, kun samalla mielessä pyörii miljoonat muut ajatukset, esim. mitä syödään, pitääkö käydä kaupassa, missä kurahousut jne jne. Leikkiminen ei vain jotenkin ole mielenkiintoista. Lapsi keksii hienosti kaikkea tapahtumia siihen leikkiin, mutta minusta ne tuntuu vain jotenkin työläiltä. Asiat ja mielikuvitustapahtumat eivät leikissä suju kivasti ja vaivattomasti, vaan jotenkin koukeroisesti ja kaoottisesti. Se on jopa jotenkin ahdistavaa aikuiselle.

Ole onnellinen, että sinulla on vielä leikkimisen taito. Monet kadottavat sen aikaisin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja, koetko että lapsuutesi loppui liian aikaisin, ja yrität nyt paikata sitä aukkoa leikkimällä? En tarkoita mitään pahaa, olen vain kiinnostunut tästä ilmiöstä, eikä sinun ole tietenkään pakko vastata.

Joo ja ei. En mä joutunu mitenkää liian aikasee aikuistumaan eikä oo mitää sellasia traumoja. Mutta luulen että jokainen haluais ajoittain palata takaisin lapsuuteensa ellei se oo ollu ihan kauhee. Leikkiessä pääsee hetkeksi irti koulu ja työstressistä ja tuntee ittensä vapaaksi :) En oo ainakaa tähän asti rentoutunu millään muulla tavalla niin hyvin

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ikinä kehtais seurustella naisen kanssa joka leikkii jonkuu frendinsä kanssa pikkulasten leluilla

Ei hätää,leikkivä aikuinen ei taatusti haluiaisi seurustella kaltaisesi tosikon kanssa,joten ei tarvitse pelätä päätyväsi yhteen sellaisen kanssa :)

Hitsi että on ikäloppu olo,kun aloin muistella koska Pokemonit olivat uusi juttu.2000-luvun alussa? Mulla on niiltä ajoilta syntymäpäivälahjaksi saatu Raketti-ryhmän James-nukke vielä tallessa,pidän sitä korutelineenä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene ap päiväkotiin töihin, voisit tykätä. :)

Ap voisi tosiaan mennä päiväkotiin, mutta ei ehkä töihin vaan hoitoon ;)

Kun AP:n vietejä lukee, niin voin melkein kuvitella että se tykkäisi :D aloittaja ja kaveri vaippaikäisten ryhmään leikkimään pokemonia, sieellä saavat ainakin olla tarpeeksi pieniä

Kiitti vaan huolenpidosta, mutta ei tässä sentään vaippaikäisiä olla. Leikki-ikäisiä ehkä, sitäkin vain silloin tällöin reilu tunti kerrallaan ;)

-ap

Kuka vaihtaa sun ja kaverisi pissavaipat kun leikitte?

Kuulostaa hiukan oudolta, mutta lienee sitä kummallisempiakin huveja joillain.

N23

Mä niin toivoisin, että saisin lapsenlapsia, jotta voisi komeron ylähyllyltä kaivella taas joskus legot esiin...olen vain liian arka hoitamaan vieraita lapsia, omat ja sukulaiset on eri asia. Oletteko koskaan ajatelleet, että nämä erilaiset legoautot yms. rakennussarjat ovat monimutkaisia kehitelmiä, jotka joku insinööri on kehitellyt? Olisi mahtava homma olla legoinsinööri tai joku muu rakennuspalikoiden kehittelijä. Mun täytyy kyllä eksiä joku oma uusi idea. Nainen 52-v.