Pitkäaikaistyötön ystävä tappoi itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Totta tuo taloushomma. Jos työtön masentuu sen takia, että talous menee kuralle, eikä vain sen takia, että tuntee olonsa arvottomaksi, niin vapaaehtoistyöstä ei välttämättä ole apua. Toisaalta vapaaehtoistyö esim. SPR:llä toisi sosiaalisia suhteita, He kouluttavat vaparit ja järjestävät kursseja ym. jolloin sosiaalinen tyhjiö täyttyisi.

Tämä mietiskelijä

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

On vaikea tuntea olevansa aidosti hyödyllinen, jos työtä ei arvosteta sen vertaa että siitä maksettaisiin palkkaa. Tiedän, raha ei ole elämässä tärkeintä jne. Ei olekaan, silloin kun sitä on riittävästi. Sitten kun sitä ei ole, aikaa tärkeää siitä rahasta tulee. Yksi jos toinekin on suunnitellut että haluaa kokea yhtä ja toista elämänsä aikana: matkustaa jännittäviin paikkoihin, ehkä omistaa pienen kesämökin ja auton... Jokainen on luullut että saa nuo kun kasvaa aikuiseksi ja menee töihin. Sitten huomaa että ei saakaan mitään. Ei ole varaa edes ostaa ruokaa joka maistuisi hyvältä.

Vuosikymmenet kestävää köyhyyttä voisi mielestäni verrata jalkojen menettämiseen. Monta haavetta on haudattava jos ei voi enää kävellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Tämä ystävä oli työtön 15v. Varmasti ymmärrät ettei siinä auta miehen lohduttelut että rahat riittävät eikä lastenkaan vuoksi jaksa elää. Hän halusi jotain omaa eli työpaikan ja sen ettei olisi taloudellisesti aina niin riippuvainen miehestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Olipa halventava ja vihamielinen kommentti. Kyllä huomaa, että et ole ikinä ollut nälässä siksi että raha ei tahdo riittää ruokaan. Se opettaa kyllä kunnioittamaan rahaa ja ymmärtämään sen merkityksen. Vain hyvin toimeen tulevilla on varaa kehuskella sillä, miten raha ei heille merkitse mitään ja perhe, ystävät ja pyhä henki ovat heidän elämänsä keskipiste. Sellaisia raadollisia juttuja kuin ruoka ja raha ei edes ajatella. Kiva jos ei tarvitse. Mutta ei se sinusta parempaa ihmistä tee. Se tekee sinusta vain rikkaan. Ei henkisesti rikkaan, vaan ihan vain aineellisesti.

Ymmärrän hyvin ap. Ei ollut ystävälläsi sellainen elämä, kun hän olisi toivonut. 

Halusin vain lähteä pohtimaan, olisiko vapaaehtoistyöstä pelastusta työttömälle. MInä en itse ole työtön, mutta jos joutuisin ja tilanne alkaisia ahdistamaan, lähtisin varmaan miettimään mahdollisuuksiani. Tosin, helposti sanottu, kuin tehty.

Mietiskelijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Minä olen tutkija ja elämäni sisältö tulee lähes kokonaan töistä. Lapsia tai puolisoa ei ole. Sukulaiset on enimmäkseen rasite. Aivan kaikki ystävät ovat nykyisiä tai entisiä työkavereita. Jos työt loppuu, niin kuin jatkuvasti on vaarana, niin menetän suunnilleen kaiken millä on minulle merkitystä. Huoleni toimeentulosta pientä sen rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Tilastollisesti itsemurhat ovat onneksi olleet laskussa, mutta silti Suomessa melko yleisiä(tosin myös nousukausien aikana). Olen pahoillani ystävästäsi.

Miesten itsemurhat ovat laskeneet jo 90 luvun lamasta lähtien. Toki ovat vieläkin kolminkertaiset naisten itsemurhiin nähden. Mutta naisten itsemurhat eivät jostain syystä lähteneet laskuun samalla kuin miesten.

Laman myötä tosiaan tuli työttömyys hyväksytymmäksi ja vastoin odotuksia miesten itsemurhat laskivat.

Naisilla ei ole ollut koskaan samanlaista pärjäämismentaliteettiä, joten ovat aina hyväksyneet luuserin roolin siksi lama ei vaikuttanut naisten itsemurhiin.

Naiset tekevät itsemurhayrityksistä suurimman osan, mutta miehiä kuolee itsariin kolminkertainen määrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Olipa halventava ja vihamielinen kommentti. Kyllä huomaa, että et ole ikinä ollut nälässä siksi että raha ei tahdo riittää ruokaan. Se opettaa kyllä kunnioittamaan rahaa ja ymmärtämään sen merkityksen. Vain hyvin toimeen tulevilla on varaa kehuskella sillä, miten raha ei heille merkitse mitään ja perhe, ystävät ja pyhä henki ovat heidän elämänsä keskipiste. Sellaisia raadollisia juttuja kuin ruoka ja raha ei edes ajatella. Kiva jos ei tarvitse. Mutta ei se sinusta parempaa ihmistä tee. Se tekee sinusta vain rikkaan. Ei henkisesti rikkaan, vaan ihan vain aineellisesti.

Samaa mieltä. Niillä joilla on raha on varaa ajatella noin, ettei raha ratkaise ja ihmetellä kun peruspäivärahalla olevat perheelliset eivät vain "halua" mennä vapaaehtoistyöhön ilman palkkaa. Itse olen 40 vuotias ja sitkuttelen lapsen ja miehen kanssa peruspäivärahalla vaikka mies on kunnon töissä eivät rahat tahdo riittää. Ei ole varaa laittaa lastan päivähoitoon vaikka on jo 4 vuotias (haluaisin ihan varhaiskasvauksen näkökulmasta laittaa kun en osaa kaikkea itse opettaa), ei ole varaa edes asoasuntoon joten asumme ikuisesti kaupungin vuokraslummissa. Lomista ei olla haaveiltu vuosiin, perusruokaan on rahaa ja lapselle viimeisen päälle, itse olen syönyt puuroa jne usein kun haluan lapselle parhaat ruuat. Kaikki ostetaan kirppikseltä, ostettu jo vauvaajoista lähtien.Myös joulu ja synttärilahjat lapselle. Mietin usein kaiket yöt millä maksan esim. puhelinlaskun kun tilillä ei ole rahaa, oksettaa ja on huono, en saa nukutuksi. Tuntuu ettei kelpaa mihinkään, mietin itsemurhaa päivittäin. Silti käyn lapsen kanssa kerhoissa ja harrastan itse työväenopistossa. Työ ei olisi elämänsisältö, mutta saisin perusturvaa, säästettyä rahaa lasta varten, jne. Ystäväni jotka asuvat hienoissa ok taloissa ja on omat mökit jne ajattelvat juuri noin ettei rahalla ole väliä, vain perheellä on. Ihan kuin en välittäisi perheestäni, kun haluaisin myös palkkatyön!

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Mielestäni tuon ehdottaminen ratkaisuksi on kuin sen sanominen työttömälle ettet enää koskaan saa töitä. Tuollainen vie aikaa oikealta työnhaulta ja itsensä kehittämiseltä, puhumttakaan siitä että mite järjestyy lapsenhoito jos menee vapaahetoistyöhön? Harvalla työttömällä jolla puoliso on työssä on varaa laittaa lapset hoitoon. Yrittäjien unelma on tuo juuri että peruspäivärahalla menee vapaaehtoistyöhln ja vielä maksaa siitä eli vie lapset hoitoon!

Vai ajattelitko sinä, että kaikki työttömät ovat yksinäisiä ihmisiä? Yllätys, moni on myös perhellinen ja siksi se palkkatyön puuttuminen ahdistaa, ei ole varaa elättää lastaan!!!

Mietiskelijä voisi herätä tähän nykymaailmaan.

Mietiskelijä on ihan nykymaailmassa. Aloitin tästä keskustelun ihan positiivisessa hengessä. On hyvä, että sinä vastasit, kiitos siitä. On hyvä yhdessä pohtia asoita ja saada uusia näkökulmia. Jätetäänkö kuitenkin nälviminen pois?

Mietiskelijä

Vapaaehtoistyö on muuten työttömältä kielletty, jos meinaatte jatkossakin saada työttömyysturvaa (tms). Menkää vaikka opiskelemaan aikuislukioon tai kansanopistoon jotain kivaa, ne eivät vaikuta tukien saamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

On vaikea tuntea olevansa aidosti hyödyllinen, jos työtä ei arvosteta sen vertaa että siitä maksettaisiin palkkaa. Tiedän, raha ei ole elämässä tärkeintä jne. Ei olekaan, silloin kun sitä on riittävästi. Sitten kun sitä ei ole, aikaa tärkeää siitä rahasta tulee. Yksi jos toinekin on suunnitellut että haluaa kokea yhtä ja toista elämänsä aikana: matkustaa jännittäviin paikkoihin, ehkä omistaa pienen kesämökin ja auton... Jokainen on luullut että saa nuo kun kasvaa aikuiseksi ja menee töihin. Sitten huomaa että ei saakaan mitään. Ei ole varaa edes ostaa ruokaa joka maistuisi hyvältä.

Vuosikymmenet kestävää köyhyyttä voisi mielestäni verrata jalkojen menettämiseen. Monta haavetta on haudattava jos ei voi enää kävellä.

Kuitenkin suurin osa ihmisistä ei tapa itseään, vaikka menettäisikin jalkansa. 

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Vaikka olisi vapaaehtoistyössä niin eihän se auta. Jokainen varmasti haluaa työpaikan josta saa palkkaa, sosiaalisia suhteita yms. Työttömyyskorvaukset ovta niin pienet että vaikea niillä on vuodesta toiseen olla ja se sukulaisten, ystävien utelu ja syrjäytyminen vie varmasti voimat.

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Minä olen tutkija ja elämäni sisältö tulee lähes kokonaan töistä. Lapsia tai puolisoa ei ole. Sukulaiset on enimmäkseen rasite. Aivan kaikki ystävät ovat nykyisiä tai entisiä työkavereita. Jos työt loppuu, niin kuin jatkuvasti on vaarana, niin menetän suunnilleen kaiken millä on minulle merkitystä. Huoleni toimeentulosta pientä sen rinnalla.

Sun riskinä ei ole pelkästään työttömyys vaan myös työkyvyttömyys esimerkiksi sairastumisen tai vammautumisen seurauksena. 

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Vaikka miehen palkalla tulisi toimeenkin, niin tuleehan siitä itselle sellainen olo, että on vain taakka ja elätti. Itse ainakin koen jossain määrin syyllisyyttä siitä, ettei miehellä ole mahdollisuutta ansiotasonsa mukaiseen elintasoon. Jos hänellä olisi edes keskituloinen vaimo, niin elämä voisi olla hyvin erilaista.

Eikä kaikilla ole lapsia kotona, joiden kanssa puuhastella. Meillä on vain yksi lapsi joka on aloittanut lukion ja pääsee käymään kotona vain joka toinen viikonloppu. Puuhastele tässä sitten lasten kanssa.

Vapaaehtoistyö voisi tuoda jonkinlaista sisältöä ja tarpeellisuuden tunnetta, mutta ei se poista sitä, että kokee itsensä taakaksi ja riippakiveksi perheelleen.

Heikot sortuu elon tiellä. Itse voin sanoa kaikille jo nyt että en tule KOSKAAN tappamaan itseäni vaikka se teitä kuinka vituttaisi. Ihan piruuttani katson kaikki kortit loppuun asti. Olen itse itseni pahin vihollinen, muut tulevat kaukana perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoistyöstäkin saa sosiaalisia suhteita. Harva kuitenkaan on työkavereidensa kanssa niin hyviä ystäviä, että tavataan työajan ulkopuolellakin. Aloittajan ystävän tapauksessa ei ollut edes kyse rahattomuudesta vaan mieskin oli lohduttanut, että hänen palkallaan pärjätään.  Uteluihin voi vaikka sanoa, että nauttii, kun on aikaa lapsille, harrastuksille ja vapaaehtoistyölle. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin palkkatyö on koko elämä eikä lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja ystävillä ole mitään merkitystä elämässä, jos ei ole töitä. Mulle palkkatyö on vain tapa saada rahaa elämiseen ja kaikki muu on tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä, joten tulee sääli näitä työttömiä, joille elämän tärkein asia on työ.

Vaikka miehen palkalla tulisi toimeenkin, niin tuleehan siitä itselle sellainen olo, että on vain taakka ja elätti. Itse ainakin koen jossain määrin syyllisyyttä siitä, ettei miehellä ole mahdollisuutta ansiotasonsa mukaiseen elintasoon. Jos hänellä olisi edes keskituloinen vaimo, niin elämä voisi olla hyvin erilaista.

Eikä kaikilla ole lapsia kotona, joiden kanssa puuhastella. Meillä on vain yksi lapsi joka on aloittanut lukion ja pääsee käymään kotona vain joka toinen viikonloppu. Puuhastele tässä sitten lasten kanssa.

Vapaaehtoistyö voisi tuoda jonkinlaista sisältöä ja tarpeellisuuden tunnetta, mutta ei se poista sitä, että kokee itsensä taakaksi ja riippakiveksi perheelleen.

Vapaaehtoistyö on ihan hyvää....

...kunhan sitä nyt ei tarjota työttömälle  ihmiselle  miksikään  vaihtoehdoksi  ansiotyölle, joka taas  toisi hänelle leivän pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Tässä vähän mietin.

Työttömän arvottomuuden tunnekko tulisi sitä, että ei ole hyödyllinen yhteiskunnalle?

Siihenkin löytyisi apu vapaaehtoistyöstä. On paljon esim. yksinäisiä vanhuksia, jotka olisivat iloisia seurasta. Saisi siten työtön kokea, että hänen olemassaololla on merkitystä. Saattaa tosin olla, että työtön masentuu niin paljon, ettei osaa hakeutua tämän kaltaisiin juttuihin mukaan.

Meinaatko, että kaikki työttömät tykkäisivät käydä vapaaehtoisestikaan rupattelemassa vanhuksien kanssa?

Itse en ainakaan pidä niin paljon ikivanhoista ukoista ja akoista, että heidän kanssaan jaksaisin säännöllisesti käydä seuraa pitämässä.

Tykkäisin kyllä työikäisten ja lähinnä oman ikäisteni kanssa hengailla, kun työkavereitakaan ei ole, ja eipä kaikilla ole sellainen työkään, että kontakteja sielläkään paljon olisi, ei sen puoleen.

Otan osaa. Tekisin saman jos ei olisi perhettä. Jokainen "tällä kerralla et ollut haastateltavien joukossa" viiltää syvemmältä ja syvemmältä ja ne soitot, että olit hyvä kakkonen ja toivomme parasta työurallesi jatkossa...

Olen jopa lapsista huolimatta miettinyt tätä vaihtoehtoa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan jaksanut vuosien työttömyyttä. Lisääntyykö itsemurhat?

En usko, että lisääntyvät pitkäaikaistyöttömyyden johdosta, sillä enpä usko, että pelkästään työttömyys aiheutti ystäväsi itsarin, kyllä siihen toimenpiteeseen ryhtyvän elämässä on muutakin häikkää, joka päätyy tuohon ratkaisuun. 

Oletko koskaan ajatellut, että työttömissäkin on monen sorttisissa tilanteissa, ja joillekin työttömyys voi ollakin elämää parantava olotila, koska ei kaikilla työttömillä ole rahat loppu, eikä kaikki työttömät ravaa hakemassa toimeentulotukea sossun luukultakaan.

Itsemurhaan nyt voi päätyä varakaskin ja hyvissä asemissa oleva työpaikankin omaava ihminen.

Tajuaisit jo, että et koskaan voi mennä toisen ihmisen elämän sisään täydellisesti, ja et voi täten tietää syitä tuon ystäväsikään itsemurhalle, mikä oli se lopullinen laukaiseva syy.