Lue keskustelun säännöt.
Petetyt, jotka kuitenkin jatkoitte parisuhteessa
03.09.2016 |
Miten muutuit ihmisenä? Menikö jotain lopullisesti rikki vai korjaantuiko se? Jos korjaantui, kauan siihen meni aikaa? Palautuiko luottamus koskaan?
Luulitko päässeesi asiasta yli, mutta joskus vuosien jälkeen tajusit, ettet olekaan päässyt yli?
Tuleeko tapahtumat mieleen ajoittain? Miten pääset niistä silloin yli?
Muuttuiko parisuhde lopullisesti? Tai muuttuiko käytöksesi parisuhteessa?
Varsinkin te, jotka olette jatkaneet jo hyvinkin pitkään tapauksen jälkeen, miten tuo aika on sujunut?
Jatkuuko parisuhteenne vai päätyikö se kuitenkin eroon? Jos erositte, kuinka kauan sinnittelitte suhteessa?
Kommentit (99)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä henkisestä pettämisestä (1kk:n salasuhde) on kulunut nyt 4kk. Asia on ollut erittäin vaikea ja raskas. Olemme käsitelleet asiaa kahdestaan ja terapiassa ja tilanne aaltoilee. Välillä parempia, välillä huonompia hetkiä ja kausia.
Haluaisin jatkaa yhdessä ja oppia taas luottamaan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Mies on edelleen samassa työpaikassa sivusuhteensa kanssa ja se on minulle vaikeaa. En tiedä voinko koskaan luottaa kunnolla ja tällä hetkellä taas eroajatukset pyörii ajoittain mielessä. Ilman pieniä lapsia olisin antanut jo periksi.
Mieheni suhde oli myös työpaikkaromanssi. Lopulta monien kiemuroiden jälkeen, eivät enää ole samassa työpaikassa. En tiedä olisinko päässyt asiasta yli, jos olisivat yhä samassa työpaikassa. Voiko miehesi tapauksessa tällaiset järjestelyt onnistua?
Itselleni ensimmäiset puoli vuotta olivat vaikeimmat, sen jälkeen aloin saada ajatuksiani jollakin tavalla järjestykseen. Ensimmäiset kuukaudet oli aika pahaa itsesyyttelyä ja itsesääliä. Sellaista miksi, miksi jauhamista.
Meillä on myös alle kouluikäiset lapset. Kriisin myötä mies on kantanut paljon enemmän vastuuta lapsista.
Tsemppiä ja voimia sinulle!
T. 4
Ei helvetti mitä kynnysmattoja te olette! Tuollainen kamalassa suhteessa roikkuminen hajottaa teidät lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti mitä kynnysmattoja te olette! Tuollainen kamalassa suhteessa roikkuminen hajottaa teidät lopullisesti.
Päinvastoin, vahvoja ja lasten etua ajattelevia naisia. Aika moni jo mainitsikin, ettei uusi parisuhde enää ikinä kiinnosta, koska pettäminen rikkoo uskon rakkauteen. Miksi pitää sen lisäksi luopua osasta lastensa elämää ja hyväksyä lasten elämään petturin lisäksi mahdollisesti se rikoksen toinenkin osapuoli, jos asiaan pystyy itse vaikuttamaan?
Löytyykö pettäneitä naisia, jotka kiinnijäämisen jälkeen jatkoivat parisuhteessa? Miten menee nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei helvetti mitä kynnysmattoja te olette! Tuollainen kamalassa suhteessa roikkuminen hajottaa teidät lopullisesti.
Aluksi, kun itkin itsesäälissä mietin olenko kynnysmatto, jos jään suhteeseen. Pohdin paljon sitä mikä on oma arvoni naisena ja vaimona.
Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun arvoani ei voi määrittää kukaan muu kuin minä itse. Itsetuntoni on kasvanut, samoin itsekunnioitukseni. Olen tässä parisuhteessa koska haluan. Haluan kasvattaa ja hoitaa lapset yhdessä mieheni kanssa. Haluan olla tässä suhteessa.
T. 4
Olisi paljon helpompi antaa anteeksi joku yksittäinen kännipano. Jos toinen olisi kerran erehtynyt ja katuisi aidosti tätä.
Miten unohtaa se, että mies kuukausien ajan ilmoittaa kirkkain silmin lähtevänsä "töihin".
Lapsetkin sanovat, että isä ei enää ollenkaan ole kotona. Pieni poika kaipaa isänsä seuraa.
Paljastuu että mies onkin käynyt panemassa, ties missä. Edelleen mietin miten voi kirkkain silmin jatkuvasti valehdella toiselle. Kuitenkin kotonakin oli toimiva seksielämä.
Ei voi mun mielestä puhua enään virheestä tai erehdyksestä. Jos on ollut kuukausia aikaa miettiä mitä on tekemässä. Kotisohvalla perheen vieressä sopinut tapaamisia muiden kanssa. Tullut toisen sylistä suoraan oman vaimonsa viereen.
Vuosi tästä olemme vielä yhdessä. Mies on huomaavainen, tsemppaa tosissaan. Mutta en tiedä pääsenkö tästä yli. Usein valvon koko yön, kun mietin näitä asioita. Välillä vihaan miestäni, välillä säälin. Ihmisenä olen muuttunut. Uskollisuus ja luottamus ovat olleet minulle tosi tärkeitä asioita. Nykyään en arvosta avioliittoa, enkä ihmisiä kuin ennen.
Jos eroan en ikinä halua sitoutua enään kehenkään. Niin korkealta ja kovaa putosin.
Pettäjille sanoisin. Miettikää haluatteko oikeasti riskeerata suhteenne. Ajattelette että olette niin ovelia että ette jää kiinni. Niin munkin mies ajatteli. Sit ollaan kusi sukassa, kun tajuaa että ero voi tulla. Muistakaa yleisin syy eroihin on juuri uskottomuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni petti mua vuoden ajan,ainakin. Tajusin kuvion vasta kun tää toinen nainen laittoi miehelleni postikortin jossa luki " Kiitos kuluneesta vuodesta ". Pian tämän jälkeen suhde ilmeisesti päättyi.
En reagoinut mitenkään, rakastan miestäni ja hän on maailman paras isä! Ehkä olin silloin liikaa kiinni lapsissa ja mies kaipasi jotain.... Jännitystä, lämpöä ehkä,elämäänsä.
Jokatapauksessa sen jälkeen suhteemme parani huomattavasti! Tapahtuneesta on kulunut 15 vuotta, enkä ole koskaan ottanut asiaa puheeksi.
En tunne menettäneeni mitään tuossa episodissa,olen aina ollut itsenäinen ja henkisesti vahva,tiedän että olisin pärjännyt yksinkin.
Lapset ovat jo aikuisia ja arki on ihanaa edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä prosessi se anteeksiantaminen oli. Kyllä siinä useampi vuosi vierähti. Nyt kaikesta jo aikaa noin 8 vuotta enkä enää sillä päätäni vaivaa. Ehkä ajatusmaailmanikin on muuttunut tai iän myötä kasvanut. Joku pano nyt ei millään tavalla rinnastettavissa pitkään suhteeseen ja mitä sillä loppuviimein edes on väliä? Jos kaksi ihmistä kuitenkin rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä niin kannattaako jonkun kännisekoilun takia heittää kaikki menemään? Virheitähän sattuu ja tottahan se on ettei järvi soutamalla kulu.
Vierailija kirjoitti:
Pitkä prosessi se anteeksiantaminen oli. Kyllä siinä useampi vuosi vierähti. Nyt kaikesta jo aikaa noin 8 vuotta enkä enää sillä päätäni vaivaa. Ehkä ajatusmaailmanikin on muuttunut tai iän myötä kasvanut. Joku pano nyt ei millään tavalla rinnastettavissa pitkään suhteeseen ja mitä sillä loppuviimein edes on väliä? Jos kaksi ihmistä kuitenkin rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä niin kannattaako jonkun kännisekoilun takia heittää kaikki menemään? Virheitähän sattuu ja tottahan se on ettei järvi soutamalla kulu.
Voi kuinka vihaan tuota lausetta"ei järvi soutamalla kulu" Näin petettynä naisena, onneksi minunkin ajatusmaailmani on muuttunut. Voisin vaikka vähän soudella jonkun varatun kanssa. Eihän se haittaa? Otetaan kännit ja voi, virheitä sattuu.
Parempi soudella varatun kanssa, koska niistä pääsee helposti eroon ja lisämausteena on tietynlainen jännitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkä prosessi se anteeksiantaminen oli. Kyllä siinä useampi vuosi vierähti. Nyt kaikesta jo aikaa noin 8 vuotta enkä enää sillä päätäni vaivaa. Ehkä ajatusmaailmanikin on muuttunut tai iän myötä kasvanut. Joku pano nyt ei millään tavalla rinnastettavissa pitkään suhteeseen ja mitä sillä loppuviimein edes on väliä? Jos kaksi ihmistä kuitenkin rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä niin kannattaako jonkun kännisekoilun takia heittää kaikki menemään? Virheitähän sattuu ja tottahan se on ettei järvi soutamalla kulu.
Voi kuinka vihaan tuota lausetta"ei järvi soutamalla kulu" Näin petettynä naisena, onneksi minunkin ajatusmaailmani on muuttunut. Voisin vaikka vähän soudella jonkun varatun kanssa. Eihän se haittaa? Otetaan kännit ja voi, virheitä sattuu.
Parempi soudella varatun kanssa, koska niistä pääsee helposti eroon ja lisämausteena on tietynlainen jännitys.
Niin. On siis minuakin petetty mutta olenkin jo päässyt siitä yli. Sinä ilmeisesti et. Asia on meillä niin puitu, puhuttu ja pantu pinoon että itsekin kyllästynyt koko aiheeseen. Ja olen antanut anteeksi sen. Elämässä voi tapahtua paljon pahempaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkä prosessi se anteeksiantaminen oli. Kyllä siinä useampi vuosi vierähti. Nyt kaikesta jo aikaa noin 8 vuotta enkä enää sillä päätäni vaivaa. Ehkä ajatusmaailmanikin on muuttunut tai iän myötä kasvanut. Joku pano nyt ei millään tavalla rinnastettavissa pitkään suhteeseen ja mitä sillä loppuviimein edes on väliä? Jos kaksi ihmistä kuitenkin rakastavat toisiaan ja haluavat olla yhdessä niin kannattaako jonkun kännisekoilun takia heittää kaikki menemään? Virheitähän sattuu ja tottahan se on ettei järvi soutamalla kulu.
Voi kuinka vihaan tuota lausetta"ei järvi soutamalla kulu" Näin petettynä naisena, onneksi minunkin ajatusmaailmani on muuttunut. Voisin vaikka vähän soudella jonkun varatun kanssa. Eihän se haittaa? Otetaan kännit ja voi, virheitä sattuu.
Parempi soudella varatun kanssa, koska niistä pääsee helposti eroon ja lisämausteena on tietynlainen jännitys.
Niin. On siis minuakin petetty mutta olenkin jo päässyt siitä yli. Sinä ilmeisesti et. Asia on meillä niin puitu, puhuttu ja pantu pinoon että itsekin kyllästynyt koko aiheeseen. Ja olen antanut anteeksi sen. Elämässä voi tapahtua paljon pahempaakin.
En olekkaan päässyt yli, enkä tiedä pääsenkö. Sekin vaikuttaa tosi paljon, että oliko pettäminen kertaluontoinen vai pitempään jatkunut.
Hienoa että sinulla on mies jonka kanssa puhuminen sujuu. Meillä menee aina riitelyksi.
Se että elämässä voi tapahtua pahempaakin, ei lohduta tässä asiassa tai tee tästä vähäpätöisempää.
Onhan tässä itse kokenut työttömyyden ensimmäistä kertaa elämässä. Lisäksi rakkaita ihmisiä olen saattanut haudan lepoon.
Vierailija kirjoitti:
Miten muutuit ihmisenä? Menikö jotain lopullisesti rikki vai korjaantuiko se? Jos korjaantui, kauan siihen meni aikaa? Palautuiko luottamus koskaan?
Luulitko päässeesi asiasta yli, mutta joskus vuosien jälkeen tajusit, ettet olekaan päässyt yli?
Tuleeko tapahtumat mieleen ajoittain? Miten pääset niistä silloin yli?
Muuttuiko parisuhde lopullisesti? Tai muuttuiko käytöksesi parisuhteessa?
Varsinkin te, jotka olette jatkaneet jo hyvinkin pitkään tapauksen jälkeen, miten tuo aika on sujunut?
Jatkuuko parisuhteenne vai päätyikö se kuitenkin eroon? Jos erositte, kuinka kauan sinnittelitte suhteessa?
Jouduttiin valinnan eteen erotako vai ei. Käytiin vuosi pariterapiassa ja syyt tilanteen kärjistymiseen löytyivät. Kriisin kautta suhteestamme tuli läheisempi ja toimivampi. Joskus tulee takauma, mutta se ei enää satuta. Se on vaan muisto vähän niinkuin arpi ihossa. Kriisistä on jo vuosia. Ilman terapiaa emme olisi saaneet asioitamne ratkottua. Siellä mentiin tosi syvälle omiin lapsuusaikoihimme asti.
Kännihairahdus miehellä..
Jatkettiin, edelleen yhdessä.
Luottamuspula alkuun, sovittiin että saan soittaa miehelle monta kertaa illassa jos oli ulkona ilman minua. Tenttasin kenen kanssa, puhuttiin heti puhelimessa kun baarissa tuli pilkku. Jos mies meni kaverille jatkoille, vaadin luurin kaverille tai vähintään että kuulin kaverin äänen. Oltiin parikymppisiä tuolloin. Nyt 28-vuotiaita.
Toivoisin tähän ketjuun lisää kommentteja, aihe on nyt itselle ajankohtainen
up