Petetyt, jotka kuitenkin jatkoitte parisuhteessa

Kunnioituksesta sanoisin, että en kunnioita mieheni tekoa enkä todellakaan arvosta sitä. Mutta kunnioitan edelleen miestäni ja arvostan häntä. 

Ihmisessä on niin monta puolta, ei "pettäjä" tai "uskollinen" ole ihmisen ainoa attribuutti. Mieheni petti minua, mutta hän on edelleen huumorintajuinen, loistava keskustelukumppani, hyvä rakastaja, hyvä isä ja lisäksi toki myös joillain tavoin epätäydellinen. Niin kuin minäkin. 

Työstän edelleen tätä yhden illan juttua, joka miehelläni oli, viikoittain. Tapahtumasta on tosin alle puoli vuotta.

Mutta tässä vaiheessa ylipääsemiseen tai "yli-etenemiseen" on vaikuttanut nämä 2 asiaa:

* Käytiin tapahtunut läpi sillä tasolla, kun minulle oli tarpeellista. En puuttunut yksityiskohtiin, mutta halusin tietää tilanteen taustat, alkusysäyksen ja mitä sen jälkeen tapahtui. Paketoin nämä asiat mielessäni pieneen pakettiin, jota en ole sen jälkeen avannut. Tapahtunut muistuu edelleen mieleen, mutta en suostu vellomaan enää yksityiskohdissa

* Ihmiset ovat epätäydellisiä. Klisee. Mutta en usko, että yksikään ihmissuhde voi olla hyvä, ellei tätä tosiasiaa sisäistä. Olin aiemmin naiivi, mutta nyt uskon rehellisemmin siihen, että ihminen on erehtyväinen. Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta erehtyväisyyden ominaisuuden voi hyväksyä. Ja se kannattaa - myös oman itsensä kohdalla.

Mun mieheni on ilmeisesti jollain tavalla addiktoitunut sarjapettäjä. Hän itse perustelee asiaa sillä että haluaisi avoimen suhteen eli pitää silloin tällöin suhteita muihinkin naisiin mutta kuulemma rakastaa minua eikä halua erota. Hän erottelee seksin ja rakkauden täysin erillisiksi asioiksi kun minun mielestäni ne taas ovat samaa asiaa. Mistään monisuhteisuudesta ei ole kysymys vaikka mies välillä pitääkin rinnakkaissuhdetta sillä niitä on joskus ollut parikin ja niiden lisäksi irtosuhteita vaikka meillä kotona on mennyt seksin suhteen todella hyvin. Siitä olen päätellyt että on addiktoituntut. Tätä on nyt jatkunut jo kymmenen vuotta eli koko suhteemme ajan. Emme asu yhdessä mutta emme ole eronneetkaan, molemmat haluaisimme jatkaa suhdetta mutta asia hiertää ja luottamuspulaa on. Alussa järkytyin aivan hirveästi ja järkytys vain kasvoi kun tajusin kuinka paljon mies sitä tekee. Sitten vähän helpotti kun aloin tajuta ettei syynä varmaa ole mikään persoonallisuushäiriö vaan addiktoituminen. Mies on muutaman kerran käynyt asian tiimoilta psykologin pakeilla ja lääkitystäkin on ollut. Lääkitys tehoaa hyvin mutta sillä on jotain ei toivottuja sivuvaikutuksia jonka vuoksi se jää aina pois eikä psykoterapiaakaan halua ottaa jatkuvasti. Jonkin aikaa menee aina hyvin tai todella hyvin ja sitten tulee taas repsahdus pikkuhiljaa. Mies on vähän masentunut ja jopa puhunut joskus itsemurhasta. Naiset osaavat olla tosi häijyjä tuollaiselle suhdesekoilijamiehelle kun huomaavat että ovat maanneet tai olleet suhteessa varatun miehen kanssa. Olen yrittänyt miehelle puhua että jos hallinta katoaa niin kertoisi aina minulle missä mennään ja kertoisi myös partnereilleen olevansa varattu ja tuhmia tekemässä. Seksiä harrastamme edelleen ja halut toisiamme kohtaan ovat edelleen olemassa vaikka minulla joskus vaikeaa tekeekin koska liitän seksin parisuhteeseen ja luottamukseen. Ajatus että mies makaa toisenkin kanssa tai on juuri maannut toisen kanssa on vastenmielinen. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu naisen itsetunnosta ja henkisestä itsenäisyydestä, voiko antaa anteeksi. Heikkoitsetuntoinen ihminen, jonka itsearvostus riippuu pitkälti ympäristön palautteesta, tuntee itsensä helposti "kynnysmatoksi". Tällainen ihminen varmaan meneekin palasiksi siitä, jos puoliso ihastuu ulkopuoliseen, eikä tosiaan kykene antamaan anteeksi.

Meillä tämä tapahtui joitain vuosia sitten. Alkureaktiona se synnytti monenlaisia ristiriitaisia tunteita. Mutta omaksikin hämmästyksekseni asia ei mennyt niin paljoa tunteisiin kuin olin kuvitellut, enkä mennyt sen kummemmin rikki. Keskustelimme miehen kanssa todella paljon ja aika nopeasti ymmärsin tapahtuneen osaksi mieheni henkilökohtaista kasvutarinaa. Ymmärsinkin häntä. Olemme olleet yhdessä kauan.

Olen aina tajunnut ettei ihminen voi missään suhteessa omistaa toista. Olen itsekin ollut ihastunut ulkopuoliseen ja ymmärränhän minä senkin.

Siksi en mielelläni edes käytä sanaa "pettäminen". Se on vähän ylidramaattinen ilmaisu minun makuuni. Pikemminkin kyse on siitä, että olemme kaikki ihmisiä ja elämä on ristiriitaista, kuljettaa meitä monella tavalla.

Asia selvisi minulle niin, että mies itse kertoi. Alusta lähtien olimme samaa mieltä siitä, että yhdessä jatketaan, ihan vaan rakkauden tähden.

Jännä juttu oli se, että tapahtunut yllättäen lisäsi meidän parisuhteemme intohimoa. Ihmettelin asiaa mutta en sen enempää analysoinut, annoin mennä vaan ja nautin huumasta.

Luotan nykyisin mieheeni realistisesti, kenestäkään, edes itsestään ei voi mennä 100%:seen takuuseen. Mutta en vaivaa päätäni uhkakuvilla, nautin elämästä ja hyvästä ihmissuhteesta. Noiden vaiheiden jälkeen tuntuu vähän uudella tavalla lahjalta, että saan elää sen ihmisen kanssa jota valtavasti rakastan ja jonka seurassa viihdyn. Tämän syvällisellä tasolla oivaltamiseen on tarvittu yhteiselämämme kaikki päivät, myös ne kriisiajat.

Kliseisesti voin siis sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Tsemppiä kaikille "petetyiksi" tulleille, elämä voi olla ihanaa senkin jälkeen, vähän laajemmassa väriskaalassa jopa!

Sori, mutta et onnistunut tekemään ketään kateelliseksi. Hyvä, että miehesi ei sittenkään pettänyt ja valinta loukata ja satuttaa puolisoaan on ihan ok. Se vähän niinkuin on se ongelma, se, että satuttaa toista lupauksista huolimatta. Avoimesta suhteesta sopiminenhan on eri asia ja siitähän te olette nyt yhtä mieltä. :)

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli lähes vuoden suhde työkaveriin jonka itse lopetin. Jos te vaimot tietäisitte mitä kaikkea näihin suhteisiin voi kuulua, veikkaan ettette jäisi suhteeseen mistään hinnasta.

Meillä oli mieletön henkinen yhteys, kemiaa, intohimoa, syvää ystävyyttä jne.

Nyt itse ymmärrän sen että jos/kun itse tulen petetyksi, lähden suhteesta heti.

Ironista mutta tämä aukaisi silmäni lopullisesti mitä henkistä (ja fyysistä) yhteyttä salasuhteet voivat "pahimmillaan" olla.

Onhan se kiva fiilistellä, että on toisen kanssa sielujen sympatiaa, kun ei jaeta kuitenkaan arkea eikä näe toisen huonoja puolia.

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni on ilmeisesti jollain tavalla addiktoitunut sarjapettäjä. Hän itse perustelee asiaa sillä että haluaisi avoimen suhteen eli pitää silloin tällöin suhteita muihinkin naisiin mutta kuulemma rakastaa minua eikä halua erota. Hän erottelee seksin ja rakkauden täysin erillisiksi asioiksi kun minun mielestäni ne taas ovat samaa asiaa. Mistään monisuhteisuudesta ei ole kysymys vaikka mies välillä pitääkin rinnakkaissuhdetta sillä niitä on joskus ollut parikin ja niiden lisäksi irtosuhteita vaikka meillä kotona on mennyt seksin suhteen todella hyvin. Siitä olen päätellyt että on addiktoituntut. Tätä on nyt jatkunut jo kymmenen vuotta eli koko suhteemme ajan. Emme asu yhdessä mutta emme ole eronneetkaan, molemmat haluaisimme jatkaa suhdetta mutta asia hiertää ja luottamuspulaa on. Alussa järkytyin aivan hirveästi ja järkytys vain kasvoi kun tajusin kuinka paljon mies sitä tekee. Sitten vähän helpotti kun aloin tajuta ettei syynä varmaa ole mikään persoonallisuushäiriö vaan addiktoituminen. Mies on muutaman kerran käynyt asian tiimoilta psykologin pakeilla ja lääkitystäkin on ollut. Lääkitys tehoaa hyvin mutta sillä on jotain ei toivottuja sivuvaikutuksia jonka vuoksi se jää aina pois eikä psykoterapiaakaan halua ottaa jatkuvasti. Jonkin aikaa menee aina hyvin tai todella hyvin ja sitten tulee taas repsahdus pikkuhiljaa. Mies on vähän masentunut ja jopa puhunut joskus itsemurhasta. Naiset osaavat olla tosi häijyjä tuollaiselle suhdesekoilijamiehelle kun huomaavat että ovat maanneet tai olleet suhteessa varatun miehen kanssa. Olen yrittänyt miehelle puhua että jos hallinta katoaa niin kertoisi aina minulle missä mennään ja kertoisi myös partnereilleen olevansa varattu ja tuhmia tekemässä. Seksiä harrastamme edelleen ja halut toisiamme kohtaan ovat edelleen olemassa vaikka minulla joskus vaikeaa tekeekin koska liitän seksin parisuhteeseen ja luottamukseen. Ajatus että mies makaa toisenkin kanssa tai on juuri maannut toisen kanssa on vastenmielinen. 

Ja sinulla ilmeisesti joku hoivavietti nostaa päätään, kun haluat "ymmärtää" ihmistä, johon et voi oikeasti luottaa etkä suunnitella mitään jatkoa.

Myös tuollainen "avoin suhde" -puhe kuulostaa vain itsekkäältä perustelulta sille, että mies saa tehdä, miten itse haluaa. Olisiko mies siis todellisuudessa antamassa sinulle samaa vapautta? Niin, tuskin.

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni on ilmeisesti jollain tavalla addiktoitunut sarjapettäjä. Hän itse perustelee asiaa sillä että haluaisi avoimen suhteen eli pitää silloin tällöin suhteita muihinkin naisiin mutta kuulemma rakastaa minua eikä halua erota. Hän erottelee seksin ja rakkauden täysin erillisiksi asioiksi kun minun mielestäni ne taas ovat samaa asiaa. Mistään monisuhteisuudesta ei ole kysymys vaikka mies välillä pitääkin rinnakkaissuhdetta sillä niitä on joskus ollut parikin ja niiden lisäksi irtosuhteita vaikka meillä kotona on mennyt seksin suhteen todella hyvin. Siitä olen päätellyt että on addiktoituntut. Tätä on nyt jatkunut jo kymmenen vuotta eli koko suhteemme ajan. Emme asu yhdessä mutta emme ole eronneetkaan, molemmat haluaisimme jatkaa suhdetta mutta asia hiertää ja luottamuspulaa on. Alussa järkytyin aivan hirveästi ja järkytys vain kasvoi kun tajusin kuinka paljon mies sitä tekee. Sitten vähän helpotti kun aloin tajuta ettei syynä varmaa ole mikään persoonallisuushäiriö vaan addiktoituminen. Mies on muutaman kerran käynyt asian tiimoilta psykologin pakeilla ja lääkitystäkin on ollut. Lääkitys tehoaa hyvin mutta sillä on jotain ei toivottuja sivuvaikutuksia jonka vuoksi se jää aina pois eikä psykoterapiaakaan halua ottaa jatkuvasti. Jonkin aikaa menee aina hyvin tai todella hyvin ja sitten tulee taas repsahdus pikkuhiljaa. Mies on vähän masentunut ja jopa puhunut joskus itsemurhasta. Naiset osaavat olla tosi häijyjä tuollaiselle suhdesekoilijamiehelle kun huomaavat että ovat maanneet tai olleet suhteessa varatun miehen kanssa. Olen yrittänyt miehelle puhua että jos hallinta katoaa niin kertoisi aina minulle missä mennään ja kertoisi myös partnereilleen olevansa varattu ja tuhmia tekemässä. Seksiä harrastamme edelleen ja halut toisiamme kohtaan ovat edelleen olemassa vaikka minulla joskus vaikeaa tekeekin koska liitän seksin parisuhteeseen ja luottamukseen. Ajatus että mies makaa toisenkin kanssa tai on juuri maannut toisen kanssa on vastenmielinen. 

Kuulostaa aivan hirveältä. Ymmärrätkö mitä sinä naispolo teet sielullesi ja mielenterveydellesi? Sinä olet addiktoitunut ja läheisriippuvainen. Sinun kannattaisi mennä terapiaan myös, jotta näet tuon kuvion kuten me muut nähdään.

Vierailija kirjoitti:

Vastauksissa on kokemuksia, että kertapano kännissä. Onko kenelläkään kokemusta henkisestä pettämisestä ja että kuitenkin jatkettiin yhdessä. Sehän on se kovempi pala.

Ex-mies jäi ensin kiinni pettämisestä. Kyseessä oli sellainen yhden humalaisen illan juttu, kun oli käynyt lääppimään ja kourimaan jotain vanhaa kaveria. Oli vaikeaa antaa anteeksi, mutta halusin kuitenkin yrittää. Useampi kuukausi meni ihan hyvin kunnes miehen käytös muuttui yhtäkkiä aivan oudoksi; vältteli minua ja oli todella ahdistunut ja etäinen. Sain hänet kiinni kuukausia kestäneestä suhteesta toiseen naiseen. Mies ei halunnut erota, mutta ei myöskään ollut valmis luopumaan toisesta naisesta ja vaikka olisikin ollut, en silti olisi pystynyt jatkamaan enää. Jo siinä yhdenillan pettämisessä oli sulateltavaa ja tiedän, etten koskaan olisi voinut antaa anteeksi tai unohtaa sitä, etten riittänyt ja mies harrasti suhdetta selkäni takana toisen kanssa. Se häpeän, nöyryytyksen ja riittämättömyyden tunne on jotain sellaista mitä ei pysty selittämään. Sen saman kokeneet ymmärtävät sen. Nyt tapahtuneesta on aikaa 1,5 vuotta ja edelleen on vaikeuksia luottaa ihmisiin, itsetunto on palasina. Onneksi sen verran osasin kunnioittaa itseäni etten jäänyt siihen suhteeseen enää.

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän yhden parisuhteen, jossa vaimo antoi miehelleen anteeksi pettämisen ja heillä menee ilmeisen hyvin nykyään.

Se, mitä vaimo ei tiedä on se, että mies jatkoi vuosia kestänyttä sivusuhdettaan vain muutama kuukausi kiinnijäämisensä jälkeen. Miksikö tiedän tämän varmasti? Siksi, että minä olen se, kenellä se suhde on tuohon mieheen.

Muistakaa siis se, että jos/kun olette antaneet sen pettämisen anteeksi olette samalla antaneet hyväksynnän sille, että puolisonne pettää teitä myös jatkossa, tekee sen vain varovaisemmin. Pettämisen anteeksiantaminen on käytännössä vapaan suhteen hyväksyminen :)

No aika yksioikoisesti ajateltu.

Vierailija kirjoitti:

Kunnioituksesta sanoisin, että en kunnioita mieheni tekoa enkä todellakaan arvosta sitä. Mutta kunnioitan edelleen miestäni ja arvostan häntä. 

Ihmisessä on niin monta puolta, ei "pettäjä" tai "uskollinen" ole ihmisen ainoa attribuutti. Mieheni petti minua, mutta hän on edelleen huumorintajuinen, loistava keskustelukumppani, hyvä rakastaja, hyvä isä ja lisäksi toki myös joillain tavoin epätäydellinen. Niin kuin minäkin. 

Työstän edelleen tätä yhden illan juttua, joka miehelläni oli, viikoittain. Tapahtumasta on tosin alle puoli vuotta.

Mutta tässä vaiheessa ylipääsemiseen tai "yli-etenemiseen" on vaikuttanut nämä 2 asiaa:

* Käytiin tapahtunut läpi sillä tasolla, kun minulle oli tarpeellista. En puuttunut yksityiskohtiin, mutta halusin tietää tilanteen taustat, alkusysäyksen ja mitä sen jälkeen tapahtui. Paketoin nämä asiat mielessäni pieneen pakettiin, jota en ole sen jälkeen avannut. Tapahtunut muistuu edelleen mieleen, mutta en suostu vellomaan enää yksityiskohdissa

* Ihmiset ovat epätäydellisiä. Klisee. Mutta en usko, että yksikään ihmissuhde voi olla hyvä, ellei tätä tosiasiaa sisäistä. Olin aiemmin naiivi, mutta nyt uskon rehellisemmin siihen, että ihminen on erehtyväinen. Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta erehtyväisyyden ominaisuuden voi hyväksyä. Ja se kannattaa - myös oman itsensä kohdalla.

Eli et käsittele tapahtunutta vaan kierrät sen paketoimalla nätiksi paketiksi ja yrität unohtaa sen olemassa olon. Siellä se kuitenkaan n on aina olemassa ja eikä asia paranne se unohtamalka. Mätäpaise sinulla on siellä muhimassa ja hoitamattomana se tappaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän yhden parisuhteen, jossa vaimo antoi miehelleen anteeksi pettämisen ja heillä menee ilmeisen hyvin nykyään.

Se, mitä vaimo ei tiedä on se, että mies jatkoi vuosia kestänyttä sivusuhdettaan vain muutama kuukausi kiinnijäämisensä jälkeen. Miksikö tiedän tämän varmasti? Siksi, että minä olen se, kenellä se suhde on tuohon mieheen.

Muistakaa siis se, että jos/kun olette antaneet sen pettämisen anteeksi olette samalla antaneet hyväksynnän sille, että puolisonne pettää teitä myös jatkossa, tekee sen vain varovaisemmin. Pettämisen anteeksiantaminen on käytännössä vapaan suhteen hyväksyminen :)

Miehen ja hänen vaimonsa parisuhde voi hyvin, koska mies ja sen myötä sinä ette tiedä vaimon rakastajasta.

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni on ilmeisesti jollain tavalla addiktoitunut sarjapettäjä. Hän itse perustelee asiaa sillä että haluaisi avoimen suhteen eli pitää silloin tällöin suhteita muihinkin naisiin mutta kuulemma rakastaa minua eikä halua erota. Hän erottelee seksin ja rakkauden täysin erillisiksi asioiksi kun minun mielestäni ne taas ovat samaa asiaa. Mistään monisuhteisuudesta ei ole kysymys vaikka mies välillä pitääkin rinnakkaissuhdetta sillä niitä on joskus ollut parikin ja niiden lisäksi irtosuhteita vaikka meillä kotona on mennyt seksin suhteen todella hyvin. Siitä olen päätellyt että on addiktoituntut. Tätä on nyt jatkunut jo kymmenen vuotta eli koko suhteemme ajan. Emme asu yhdessä mutta emme ole eronneetkaan, molemmat haluaisimme jatkaa suhdetta mutta asia hiertää ja luottamuspulaa on. Alussa järkytyin aivan hirveästi ja järkytys vain kasvoi kun tajusin kuinka paljon mies sitä tekee. Sitten vähän helpotti kun aloin tajuta ettei syynä varmaa ole mikään persoonallisuushäiriö vaan addiktoituminen. Mies on muutaman kerran käynyt asian tiimoilta psykologin pakeilla ja lääkitystäkin on ollut. Lääkitys tehoaa hyvin mutta sillä on jotain ei toivottuja sivuvaikutuksia jonka vuoksi se jää aina pois eikä psykoterapiaakaan halua ottaa jatkuvasti. Jonkin aikaa menee aina hyvin tai todella hyvin ja sitten tulee taas repsahdus pikkuhiljaa. Mies on vähän masentunut ja jopa puhunut joskus itsemurhasta. Naiset osaavat olla tosi häijyjä tuollaiselle suhdesekoilijamiehelle kun huomaavat että ovat maanneet tai olleet suhteessa varatun miehen kanssa. Olen yrittänyt miehelle puhua että jos hallinta katoaa niin kertoisi aina minulle missä mennään ja kertoisi myös partnereilleen olevansa varattu ja tuhmia tekemässä. Seksiä harrastamme edelleen ja halut toisiamme kohtaan ovat edelleen olemassa vaikka minulla joskus vaikeaa tekeekin koska liitän seksin parisuhteeseen ja luottamukseen. Ajatus että mies makaa toisenkin kanssa tai on juuri maannut toisen kanssa on vastenmielinen. 

Voi vaan ihmetellä, miksi kiusaat itseäsi noin. Et riitä miehelle ja sillä hyvä. Kannattaa käydä testauttamassa sukupuolitaudit heti, vaikka eihän ne kaikki testeissä näy.

Miten te voitte harrastaa seksiä pettäjän kanssa?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän yhden parisuhteen, jossa vaimo antoi miehelleen anteeksi pettämisen ja heillä menee ilmeisen hyvin nykyään.

Se, mitä vaimo ei tiedä on se, että mies jatkoi vuosia kestänyttä sivusuhdettaan vain muutama kuukausi kiinnijäämisensä jälkeen. Miksikö tiedän tämän varmasti? Siksi, että minä olen se, kenellä se suhde on tuohon mieheen.

Muistakaa siis se, että jos/kun olette antaneet sen pettämisen anteeksi olette samalla antaneet hyväksynnän sille, että puolisonne pettää teitä myös jatkossa, tekee sen vain varovaisemmin. Pettämisen anteeksiantaminen on käytännössä vapaan suhteen hyväksyminen :)

Kuulostat siltä, että haluaisit saada varatun miehen omaksesi. Ja kun hän ei muuten suostu jättämään vaimoaan sinun vuoksesi, yrität ovelana tyttönä saada vaimon jättämään sen miehensä kirjoittelemalla tänne tuollaisia lapsellisen läpinäkyviä juttuja? Taisinpa osua jokseenkin oikeaan, eikö :)

Nyt taitaa jo se mielen sairaus puhua tässä kommentissa.

Ja siellä pahat defenssit :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu naisen itsetunnosta ja henkisestä itsenäisyydestä, voiko antaa anteeksi. Heikkoitsetuntoinen ihminen, jonka itsearvostus riippuu pitkälti ympäristön palautteesta, tuntee itsensä helposti "kynnysmatoksi". Tällainen ihminen varmaan meneekin palasiksi siitä, jos puoliso ihastuu ulkopuoliseen, eikä tosiaan kykene antamaan anteeksi.

Meillä tämä tapahtui joitain vuosia sitten. Alkureaktiona se synnytti monenlaisia ristiriitaisia tunteita. Mutta omaksikin hämmästyksekseni asia ei mennyt niin paljoa tunteisiin kuin olin kuvitellut, enkä mennyt sen kummemmin rikki. Keskustelimme miehen kanssa todella paljon ja aika nopeasti ymmärsin tapahtuneen osaksi mieheni henkilökohtaista kasvutarinaa. Ymmärsinkin häntä. Olemme olleet yhdessä kauan.

Olen aina tajunnut ettei ihminen voi missään suhteessa omistaa toista. Olen itsekin ollut ihastunut ulkopuoliseen ja ymmärränhän minä senkin.

Siksi en mielelläni edes käytä sanaa "pettäminen". Se on vähän ylidramaattinen ilmaisu minun makuuni. Pikemminkin kyse on siitä, että olemme kaikki ihmisiä ja elämä on ristiriitaista, kuljettaa meitä monella tavalla.

Asia selvisi minulle niin, että mies itse kertoi. Alusta lähtien olimme samaa mieltä siitä, että yhdessä jatketaan, ihan vaan rakkauden tähden.

Jännä juttu oli se, että tapahtunut yllättäen lisäsi meidän parisuhteemme intohimoa. Ihmettelin asiaa mutta en sen enempää analysoinut, annoin mennä vaan ja nautin huumasta.

Luotan nykyisin mieheeni realistisesti, kenestäkään, edes itsestään ei voi mennä 100%:seen takuuseen. Mutta en vaivaa päätäni uhkakuvilla, nautin elämästä ja hyvästä ihmissuhteesta. Noiden vaiheiden jälkeen tuntuu vähän uudella tavalla lahjalta, että saan elää sen ihmisen kanssa jota valtavasti rakastan ja jonka seurassa viihdyn. Tämän syvällisellä tasolla oivaltamiseen on tarvittu yhteiselämämme kaikki päivät, myös ne kriisiajat.

Kliseisesti voin siis sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Tsemppiä kaikille "petetyiksi" tulleille, elämä voi olla ihanaa senkin jälkeen, vähän laajemmassa väriskaalassa jopa!

Sori, mutta et onnistunut tekemään ketään kateelliseksi. Hyvä, että miehesi ei sittenkään pettänyt ja valinta loukata ja satuttaa puolisoaan on ihan ok. Se vähän niinkuin on se ongelma, se, että satuttaa toista lupauksista huolimatta. Avoimesta suhteesta sopiminenhan on eri asia ja siitähän te olette nyt yhtä mieltä. :)

Tarkoituskaan ei ollut tehdä ketään kateelliseksi! Kysyisinkin, miksi sinä haluat asian noin tulkita ja koet tarvetta puolustautua?

Kerroin tarinamme esimerkkinä siitä, että asioihin voi oikeasti suhtautua monella tavalla, kenenkään tapa ei ole se ainoa oikea.

En kokenut mieheni kyseistä elämänvaihetta mitenkään valintana loukata tai satuttaa minua, eikä niin mitenkään erityisemmin tapahtunutkaan. Kuten sanoin, ihan aidosti ymmärsin miestäni.

Ja kyllähän me oikeastaan ihan alusta lähtien olemme pitäneet realiteettina sitä, että pitkässä suhteessa myös ulkopuoliset voivat synnyttää tunteita. Noin se on kaikissa suhteissa, kaikki eivät vaan uskalla kohdata tosiasioita. Me arvostamme suhteemme niin korkealle, että haluamme molemmat hyväksyä toisemme kokonaisina inhimillisinä ihmisinä. Nyt se ilmeni tällä tavoin, joskus toiste jollain muulla tavalla.

Haluaisitko sinä pohtia sitä, miksi sinua selvästi häiritsee se, että me olemme onnellisia yhdessä, vaikka meillä on tällainen "epätäydellinen" parisuhdehistoria?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnioituksesta sanoisin, että en kunnioita mieheni tekoa enkä todellakaan arvosta sitä. Mutta kunnioitan edelleen miestäni ja arvostan häntä. 

Ihmisessä on niin monta puolta, ei "pettäjä" tai "uskollinen" ole ihmisen ainoa attribuutti. Mieheni petti minua, mutta hän on edelleen huumorintajuinen, loistava keskustelukumppani, hyvä rakastaja, hyvä isä ja lisäksi toki myös joillain tavoin epätäydellinen. Niin kuin minäkin. 

Työstän edelleen tätä yhden illan juttua, joka miehelläni oli, viikoittain. Tapahtumasta on tosin alle puoli vuotta.

Mutta tässä vaiheessa ylipääsemiseen tai "yli-etenemiseen" on vaikuttanut nämä 2 asiaa:

* Käytiin tapahtunut läpi sillä tasolla, kun minulle oli tarpeellista. En puuttunut yksityiskohtiin, mutta halusin tietää tilanteen taustat, alkusysäyksen ja mitä sen jälkeen tapahtui. Paketoin nämä asiat mielessäni pieneen pakettiin, jota en ole sen jälkeen avannut. Tapahtunut muistuu edelleen mieleen, mutta en suostu vellomaan enää yksityiskohdissa

* Ihmiset ovat epätäydellisiä. Klisee. Mutta en usko, että yksikään ihmissuhde voi olla hyvä, ellei tätä tosiasiaa sisäistä. Olin aiemmin naiivi, mutta nyt uskon rehellisemmin siihen, että ihminen on erehtyväinen. Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta erehtyväisyyden ominaisuuden voi hyväksyä. Ja se kannattaa - myös oman itsensä kohdalla.

Eli et käsittele tapahtunutta vaan kierrät sen paketoimalla nätiksi paketiksi ja yrität unohtaa sen olemassa olon. Siellä se kuitenkaan n on aina olemassa ja eikä asia paranne se unohtamalka. Mätäpaise sinulla on siellä muhimassa ja hoitamattomana se tappaa.

No ei. 

Kun nimenomaan olen käsitellyt tapahtuman ja päättänyt, ettei minun tarvitse sitä paskaa enää itseni tai mieheni kanssa jauhaa.

Miksi niin moni ajattelee, että kaikkia asioita pitää jauhaa vuosikausia, jotta ne tulisivat käsitellyiksi? Ei tämä ole mikään insestiin verrattavissa oleva trauma, jota pitää kantaa koko loppuelämä mukana.

Oma vinkkini oli nimenomaan se (kun kerran ketjussa kysyttiin, että miten selviydyit), että asian käsittelee ja sitten antaa olla. En minä tätä unohda, mutta en halua tässä myöskään vuosikausia kieriskellä. 

Lisäksi kommentoisin vielä sen, että jokainen saa tietty tehdä elämässään mitä haluaa. Minä en muutenkaan ole kovin mustavalkoinen tai äkkipikainen ihminen. Tyyliini ei kuulu lähteä mistään ovet paukkuen. Olen sanonut (ennen tätäkin) etten halua olla missään asiassa ehdoton. Se ei kuulu maailmankuvaani. Muut saavat ehdottomia toki olla :). 

Suurin osa petetyiksi tulleista kokee loukatuksi tulemisen melkeinpä suurimpana ja voimakkaimpana tunteena luottamuksen pettämisen rinnalla. Itseltäni tunnistin samoja tunteita petetyksi tulemisen jälkeen. Mietin kuitenkin näitä tunteita itsekseni tuolloin todella paljon, luottamuksen voi pettää monin eri tavoin samoin läheistään voi loukata monin eri tavoin, usein vielä niin, että itse ei edes huomaa noin toimineensa. Ymmärsin että olen itsekin loukannut puolisoni tunteita, kuten olen myös pettänyt hänen luottamuksensa. En tosin kenenkään kolmannen osapuolen kanssa, enkä tahallani, mutta kuitenkin.

Kun vaimoni suhde toiseen mieheen tuli ilmi, ajattelin ensin kaiken olevan ohi, minua oli nöyryytetty tavalla jota en ikinä antaisi anteeksi. Päätin myös "kostaa" ja käydä itsekin vieraissa. Nuo tunteet kuitenkin laantuivat pikkuhiljaa, ja kun sitten olisi tullut se tilaisuus pettää en pystynyt, en halunnut. Rakastin kuitenkin vaimoani, ja rakastan edelleen. Tästä kaikesta on jo yli 15 vuotta, edelleen olemme naimisissa. Edelleen välitämme toisitamme ja haluamme elää yhdessä.

Ainoa asia minkä pettäminen minussa vahvasti muutti, on mustasukkaisuus. Ennen vaimoni salasuhdetta olin mustasukkainen ja ehkä jopa omistushaluinen, näitä piirteitä ei enää ole. Tunnistan myös sen, että nuo piirteet eivät ole osa rakkautta, vaan enemmänkin omaa epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa.

pave_vepa kirjoitti:

Suurin osa petetyiksi tulleista kokee loukatuksi tulemisen melkeinpä suurimpana ja voimakkaimpana tunteena luottamuksen pettämisen rinnalla. Itseltäni tunnistin samoja tunteita petetyksi tulemisen jälkeen. Mietin kuitenkin näitä tunteita itsekseni tuolloin todella paljon, luottamuksen voi pettää monin eri tavoin samoin läheistään voi loukata monin eri tavoin, usein vielä niin, että itse ei edes huomaa noin toimineensa. Ymmärsin että olen itsekin loukannut puolisoni tunteita, kuten olen myös pettänyt hänen luottamuksensa. En tosin kenenkään kolmannen osapuolen kanssa, enkä tahallani, mutta kuitenkin.

Kun vaimoni suhde toiseen mieheen tuli ilmi, ajattelin ensin kaiken olevan ohi, minua oli nöyryytetty tavalla jota en ikinä antaisi anteeksi. Päätin myös "kostaa" ja käydä itsekin vieraissa. Nuo tunteet kuitenkin laantuivat pikkuhiljaa, ja kun sitten olisi tullut se tilaisuus pettää en pystynyt, en halunnut. Rakastin kuitenkin vaimoani, ja rakastan edelleen. Tästä kaikesta on jo yli 15 vuotta, edelleen olemme naimisissa. Edelleen välitämme toisitamme ja haluamme elää yhdessä.

Ainoa asia minkä pettäminen minussa vahvasti muutti, on mustasukkaisuus. Ennen vaimoni salasuhdetta olin mustasukkainen ja ehkä jopa omistushaluinen, näitä piirteitä ei enää ole. Tunnistan myös sen, että nuo piirteet eivät ole osa rakkautta, vaan enemmänkin omaa epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa.

Hieno teksti!

En tiedä kuinka osaisin sanoittaa tunteeni kunnolla, mutta monta erikoista piirrettä olen itsestäni löytänyt mieheni pettämisen jälkeen. Nyt alan jo olla sinut asian kanssa, mutta helvetillinen tie on ollut kuljettava päästä tähän pisteeseen, jossa voin sanoa tuntevani onnellisuutta, mutta myös päättäväisyyttä tulevaisuuttani varten.

Lyhyesti, mieheni on reissutyöläinen ja on poissa kotoa keskimäärin 250 päivää vuodessa. Avioliittoa takana 20 vuotta ja lapsia miehen toiveesta useita pienellä ikäerolla. Alkuaikoina juteltiin miehen ja hänen työkavereidensa kanssa, että en halua edes tietää mistään yhdenillan riennoista. Jos en tiedä, ei se satuta minua.

Kaksi vuotta sitten paljastui parin vuoden sivusuhde vanhimman tyttäremme ikäiseen prostioituun. Ensijärkytyksen jälkeen näin mieheni vain pedofiilinä ja se oli niin kamalaa aikaa. Olisin voinut hyväksyä suunnilleen samanikäisen naisen, joka olisi vienyt mieheni jalat alta tasa-arvoisessa suhteessa. Mutta juuri ja juuri täysi-ikäinen vanhimman ammatin harjoittaja. Hän sai reissata mieheni mukana työreissuilla ja lomamatkoja oli kymmeniä välissä. Minä hoisin kaikki kotiasiat, lapset ja sinisilmäisesti uskoin työreissuihin. Hän saattoi käydä kotona päivän pesettämässä pyykkinsä ja jatkaa suoraan Fijille, Balille tai minne ikinä eksoottiseen ja romanttiseen paikkaan nuoren tyttöystävänsä kanssa.

Kaikkein tuskallisinta oli se, että he menivät naimisiin tytön kotimaassa, isoin ja komein menoin. Mieheni ei voi enää koskaan matkustaa edes työnsä vuoksi tuohon maahan, koska siellä kaksinnaimisesta seuraa kuolemanrangaistus.

Suhde ilmeisesti jatkuu vieläkin, mutta huomaamattomammin. Tyttö on esimerkiksi poistanut hääkuvat fasebookistaan ja mieskin viettää enemmän aikaa kotona. Tosin reissuissa on aina pari selittämätöntä päivää jolloin mieheen ei saa yhteyttä. Ja edelleen ”työkavereille” viedään tuliaisia. Mutta minä lähden samana päivänä kuin nuorin muuttaa kotoa pois. Mukaani en ota kuin vaatteeni ja kosmetiikkani, kaikki velat joita on tyttönsä vuoksi ottanut, saa sitten ihan yksikseen maksella. Myös minun nimiini on lainannut paljon rahaa. Ja luojan kiitos minun ei tarvitse suostua avioeroon, vaan mieheni on elätettävä minut kuolemaani saakka. Vaikka tienaisin kuinka paljon tahansa, mies on syyllinen välirikkoon ja elatusvelvollinen niin kauan kun en suostu eroamaan. Mahtaa olla upea sukupuolielin tällä tytöllä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuinka osaisin sanoittaa tunteeni kunnolla, mutta monta erikoista piirrettä olen itsestäni löytänyt mieheni pettämisen jälkeen. Nyt alan jo olla sinut asian kanssa, mutta helvetillinen tie on ollut kuljettava päästä tähän pisteeseen, jossa voin sanoa tuntevani onnellisuutta, mutta myös päättäväisyyttä tulevaisuuttani varten.

Lyhyesti, mieheni on reissutyöläinen ja on poissa kotoa keskimäärin 250 päivää vuodessa. Avioliittoa takana 20 vuotta ja lapsia miehen toiveesta useita pienellä ikäerolla. Alkuaikoina juteltiin miehen ja hänen työkavereidensa kanssa, että en halua edes tietää mistään yhdenillan riennoista. Jos en tiedä, ei se satuta minua.

Kaksi vuotta sitten paljastui parin vuoden sivusuhde vanhimman tyttäremme ikäiseen prostioituun. Ensijärkytyksen jälkeen näin mieheni vain pedofiilinä ja se oli niin kamalaa aikaa. Olisin voinut hyväksyä suunnilleen samanikäisen naisen, joka olisi vienyt mieheni jalat alta tasa-arvoisessa suhteessa. Mutta juuri ja juuri täysi-ikäinen vanhimman ammatin harjoittaja. Hän sai reissata mieheni mukana työreissuilla ja lomamatkoja oli kymmeniä välissä. Minä hoisin kaikki kotiasiat, lapset ja sinisilmäisesti uskoin työreissuihin. Hän saattoi käydä kotona päivän pesettämässä pyykkinsä ja jatkaa suoraan Fijille, Balille tai minne ikinä eksoottiseen ja romanttiseen paikkaan nuoren tyttöystävänsä kanssa.

Kaikkein tuskallisinta oli se, että he menivät naimisiin tytön kotimaassa, isoin ja komein menoin. Mieheni ei voi enää koskaan matkustaa edes työnsä vuoksi tuohon maahan, koska siellä kaksinnaimisesta seuraa kuolemanrangaistus.

Suhde ilmeisesti jatkuu vieläkin, mutta huomaamattomammin. Tyttö on esimerkiksi poistanut hääkuvat fasebookistaan ja mieskin viettää enemmän aikaa kotona. Tosin reissuissa on aina pari selittämätöntä päivää jolloin mieheen ei saa yhteyttä. Ja edelleen ”työkavereille” viedään tuliaisia. Mutta minä lähden samana päivänä kuin nuorin muuttaa kotoa pois. Mukaani en ota kuin vaatteeni ja kosmetiikkani, kaikki velat joita on tyttönsä vuoksi ottanut, saa sitten ihan yksikseen maksella. Myös minun nimiini on lainannut paljon rahaa. Ja luojan kiitos minun ei tarvitse suostua avioeroon, vaan mieheni on elätettävä minut kuolemaani saakka. Vaikka tienaisin kuinka paljon tahansa, mies on syyllinen välirikkoon ja elatusvelvollinen niin kauan kun en suostu eroamaan. Mahtaa olla upea sukupuolielin tällä tytöllä.

Anteeksi, mutta taidat olla itsekin MELKO outo tyyppi....

Poikaystäväni oli ulkomaanmatkalla kuukauden. Meille tuli riitaa näin etänä uudenvuodenaaton aamuna, toivottelimme hyvät uuveet ja jatkoimme molemmat omiin pippaloihimme. Keskiyön jälkeen hän soitti itkien, ja kertoi että oli tanssinut ja toistuvasti suudellut jonkun naisen kanssa, humalassa kuin mikä tietty. Baarin mentyä kiinni olivat lähteneet molemmat omille teilleen, eli eivät sentään sänkyyn asti päätyneet. Tämän jälkeen meni vielä muutama viikko, että hän palasi Suomeen. Tänä aikana me viestiteltiin lähinnä sähköpostitse aikaeron takia. Tämä oli oikeastaan todella hyvä homma - kaikki sanomiset joutui miettimään tarkkaan ja raivon tekstiksi purettuaan pystyi vielä kumittamaan kaiken ja käymään rakentavampaa keskustelua tapahtuneesta. Kuukauden näkemättömyys myös antoi ihan hyvän maistiaisen siitä, mitä elämä ilman häntä tulisi olemaan. Kun hän vihdoin palasi Suomeen, itkettiin ja halattiin ainakin vartti sanaakaan sanomatta. Puhuttiin koko yö meidän suhteesta ja tapahtuneesta, hän oli brutaalin rehellinen aivan kaikesta ja kertoi enemmän tunteistaan kuin oli noiden muutaman seurusteluvuoden jälkeen koskaan kertonut. Jatkoimme parina, asia käsiteltiin ja kuopattiin enkä koskaan ottanut sitä esille tulevien riitojen aikana. Homma ei häirinnyt minua ja luotin häneen edelleen ihan hänen oma-aloitteisen rehellisyyden vuoksi. Erosimme joitain vuosia myöhemmin täysin muista syistä, mutta olemme edelleen hyviä ystäviä.